Sosiaalityöntekijä Sisko Koskiniemi tekee uutta uraa kirjailijana. Huhtikuussa ilmestyi hänen toinen romaaninsa Ihan tavallinen perhe.

 

Kirjan nimi on oivaltava. Kun perheiden salai­suudet kotioven takaa paljas­tuvat ja jotain ikävää, jopa pahaa, on tapah­tunut, naapurit ihmet­te­levät tapah­tumien kulkua ja loppu­tu­lemaa: ”Mutta nehän olivat ihan taval­linen perhe!”.

Sisko Koski­niemen kirja Ihan taval­linen perhe piirtää kuvaa siitä, kuinka elämässä ongelmia voi tulla kenelle tahansa. Ei vain niille sosiaa­li­ta­pauk­sille tai ihmisille itäisessä lähiössä. Jotkut hakevat apua, toiset eivät. Viran­omaiset tekevät sen, minkä pystyvät.

Kirjan henki­löiden elämän­kulkuja lukiessa tunnistaa tekemisen ja puuttu­misen rajat – ja ne kaikki tunteet. Voimat­to­muuden, kun asiakas ei halua yhteis­työhön tai monista yrityk­sistä ja sopimuk­sista huoli­matta toimii toisin. Epävar­muuden, kun puntaroi, tekikö oikean päätöksen. Harmin, kun raha ja toimin­ta­kult­tuuri tulevat esteeksi tuelle ja avulle.

Koski­niemen romaanin päähen­kilönä ja kokijana on edelli­sestä Kääntö­puo­lella lapsuus -teoksesta (2015) tuttu polii­si­lai­toksen sosiaa­li­työn­tekijä Kaija Ranta­luoma. Osaavaksi ja luotet­ta­vaksi tunnus­tettu sosiaa­lityön ammat­ti­lainen, joka harkitsee yleensä ainakin tupak­ka­tauon mittaisen ajan ennen kuin toimii. Kaijan silmin lasten­suo­je­lu­kir­jausten ja kuulus­te­lujen viral­liset asiakir­ja­tekstit muuttuvat eläväksi todel­li­suu­deksi.

Romaanin tarinat sijoit­tuvat muutamaan syksyiseen kuukauteen. Kaijan työsarka on loputon. Yhtey­den­ot­to­lap­pusten määrä työpöy­dällä ei vähene, ja puhelin piippailee viestejä vielä kiirei­sim­mistä yhtey­den­ot­to­pyyn­nöistä.

Kaijan asiakas­virta on vuolas – nuori huumeäiti, pakkoa­vio­liittoa pelkäävä maahan­muut­ta­ja­tyttö, vakiin­tunut aviopari kytevine risti­rii­toineen ja lukuisat muut. Heistä jokainen hakee oman ratkai­sunsa osaamatta aavistaa, minkä­laiseen loppu­tu­lokseen valinta johtaa. Kaija uskoo työhönsä ja siihen, että yksi turval­linen ihminen voi muuttaa ongel­missa painivan ihmisen elämän suunnan.

Koski­niemen uutta kirjaa voi lukea monin silmin. Kiinnos­tavana romaanina, joka koukuttaa seuraamaan, kuinka henki­löiden elämässä lopulta käy. Sosiaa­lityön kapeah­kolle julki­suus­ku­valle teos antaa oman panok­sensa. Ehkä tämä romaani päätyy yliopis­toihin sosiaa­lityön tutkin­to­vaa­ti­muksiin kirjal­li­suu­deksi, kuten kävi Koski­niemen esikois­kir­jalle. On ansainnut paikkansa siinäkin.

Helena Jaakkola

Sisko Koski­niemi: Ihan taval­linen perhe. Mylly­lahti 2018.