Sosiaalityöntekijä Sisko Koskiniemi tekee uutta uraa kirjailijana. Huhtikuussa ilmestyi hänen toinen romaaninsa Ihan tavallinen perhe.

 

Kirjan nimi on oival­tava. Kun per­hei­den salai­suu­det kotio­ven takaa pal­jas­tu­vat ja jotain ikä­vää, jopa pahaa, on tapah­tu­nut, naa­pu­rit ihmet­te­le­vät tapah­tu­mien kul­kua ja lop­pu­tu­le­maa: ”Mutta nehän oli­vat ihan taval­li­nen perhe!”.

Sisko Kos­ki­nie­men kirja Ihan taval­li­nen perhe piir­tää kuvaa siitä, kuinka elä­mässä ongel­mia voi tulla kenelle tahansa. Ei vain niille sosi­aa­li­ta­pauk­sille tai ihmi­sille itäi­sessä lähiössä. Jot­kut hake­vat apua, toi­set eivät. Viran­omai­set teke­vät sen, minkä pystyvät.

Kir­jan hen­ki­löi­den elä­män­kul­kuja lukiessa tun­nis­taa teke­mi­sen ja puut­tu­mi­sen rajat – ja ne kaikki tun­teet. Voi­mat­to­muu­den, kun asia­kas ei halua yhteis­työ­hön tai monista yri­tyk­sistä ja sopi­muk­sista huo­li­matta toi­mii toi­sin. Epä­var­muu­den, kun pun­ta­roi, tekikö oikean pää­tök­sen. Har­min, kun raha ja toi­min­ta­kult­tuuri tule­vat esteeksi tuelle ja avulle.

Kos­ki­nie­men romaa­nin pää­hen­ki­lönä ja koki­jana on edel­li­sestä Kään­tö­puo­lella lap­suus ‑teok­sesta (2015) tuttu polii­si­lai­tok­sen sosi­aa­li­työn­te­kijä Kaija Ran­ta­luoma. Osaa­vaksi ja luo­tet­ta­vaksi tun­nus­tettu sosi­aa­li­työn ammat­ti­lai­nen, joka har­kit­see yleensä aina­kin tupak­ka­tauon mit­tai­sen ajan ennen kuin toi­mii. Kai­jan sil­min las­ten­suo­je­lu­kir­jaus­ten ja kuu­lus­te­lu­jen viral­li­set asia­kir­ja­teks­tit muut­tu­vat elä­väksi todellisuudeksi.

Romaa­nin tari­nat sijoit­tu­vat muu­ta­maan syk­syi­seen kuu­kau­teen. Kai­jan työ­sarka on lopu­ton. Yhtey­den­ot­to­lap­pus­ten määrä työ­pöy­dällä ei vähene, ja puhe­lin piip­pai­lee vies­tejä vielä kii­rei­sim­mistä yhteydenottopyynnöistä.

Kai­jan asia­kas­virta on vuo­las – nuori huu­meäiti, pak­koa­vio­liit­toa pel­käävä maa­han­muut­ta­ja­tyttö, vakiin­tu­nut avio­pari kyte­vine ris­ti­rii­toi­neen ja lukui­sat muut. Heistä jokai­nen hakee oman rat­kai­sunsa osaa­matta aavis­taa, min­kä­lai­seen lop­pu­tu­lok­seen valinta joh­taa. Kaija uskoo työ­hönsä ja sii­hen, että yksi tur­val­li­nen ihmi­nen voi muut­taa ongel­missa pai­ni­van ihmi­sen elä­män suunnan.

Kos­ki­nie­men uutta kir­jaa voi lukea monin sil­min. Kiin­nos­ta­vana romaa­nina, joka kou­kut­taa seu­raa­maan, kuinka hen­ki­löi­den elä­mässä lopulta käy. Sosi­aa­li­työn kapeah­kolle jul­ki­suus­ku­valle teos antaa oman panok­sensa. Ehkä tämä romaani pää­tyy yli­opis­toi­hin sosi­aa­li­työn tut­kin­to­vaa­ti­muk­siin kir­jal­li­suu­deksi, kuten kävi Kos­ki­nie­men esi­kois­kir­jalle. On ansain­nut paik­kansa siinäkin.

Helena Jaak­kola

Sisko Kos­ki­niemi: Ihan taval­li­nen perhe. Myl­ly­lahti 2018.