Uudenlainen radikaali yhteiskunnallinen liikehdintä eroaa vanhoista, konsensusta kunnioittaneista liikkeistä suoralla toiminnallaan.

Meil­lä alkoi syn­tyä 1990-luvul­la liikkeitä, joiden poh­jana oli­vat muun muas­sa 1980-luvun punk ja muut vas­takult­tuuriset liik­keet.

− Uusien liikkei­den näkyvim­mät vaa­timuk­set ovat liit­tyneet eläin­ten oikeuk­si­in sekä ympäristö‑, ihmisoikeus- ja glob­al­isaa­tiokysymyk­si­in. Myös perus­tulo­vaa­timuk­sel­la on liikkei­den paris­sa laa­ja kan­na­tus, sanoo uut­ta kansalaisak­tivis­min aal­toa tutk­in­ut koulut­ta­ja-sosi­olo­gi Juk­ka Pel­tokos­ki.

Uusien liikkei­den toim­inta tapah­tuu usein epä­muodol­lisem­min verkos­tois­sa ja kam­pan­jois­sa – ei niinkään rek­isteröidyis­sä yhdis­tyk­sis­sä, kuten van­ho­jen liikkei­den. Viestin­täte­knolo­gian nopea kehi­tys ja inter­net ovat avan­neet täysin uuden foo­ru­min, jota kaut­ta saadaan organ­isoitua liik­keelle nopeasti suuria mas­so­ja.

Alkoi syn­tyä kaupunkili­ikkeitä talon­va­l­tausten, eläin­ten oikeuk­sien ja ympäristökysymys­ten ympärille. Niiden toim­inta saat­toi olla hyvin pro­vokati­ivista kohdistuen jopa yksi­ty­i­so­maisu­u­teen, mikä oli Suomes­sa ennenku­u­luma­ton­ta. Näi­den suo­ran toimin­nan liikkei­den lähtölaukauk­se­na kat­so­taan olleen vuon­na 1995 tehdyt, niin san­otut turk­istarhaiskut, jol­loin kolme nuor­ta naista vapaut­ti poh­jan­maalaisil­ta turk­istarhoil­ta sato­ja ket­tu­ja.

Juk­ka Pel­tokosken mukaan uusille liikkeille on pro­vokaa­tioista huoli­mat­ta leimallista edelleen rauhanomaisu­us ja väki­val­lat­to­muus.

− Eivätkä Suomes­ta ole mihinkään kadon­neet liioin kon­sen­suk­seen pyrkivä kansalaisak­tivis­mi ja rauhalli­nen mie­lenosoit­tamisen perinne.

Veganismia ja leipäjonoja

Eläin­ten oikeuk­sia ajavaan liik­keeseen liit­tyi nopeas­sa tahdis­sa suuret määrät nuo­ria eri puolel­la Suomea. Oli selvää, että kysymys ei ollut pelkästään eläin­ten oikeuk­sista, vaik­ka ne tuli­vatkin näkyväm­min esi­in asi­akysymyksinä, vaan myös laa­jem­min ympäristöstä, ihmisoikeuk­sista ja sosi­aalis­es­ta eri­ar­voisu­ud­es­ta. Pin­nalle nousi­vat myös veg­an­is­mi ja kasvis­syön­ti, jot­ka liit­tyivät laa­jem­min kulu­tusy­hteiskun­nan ja tehomaat­alous­tuotan­non kri­ti­ikki­in. Liike­hdin­nästä kasvoi radikaali antikap­i­tal­isti­nen liikeaal­to.

Laman myötä alkoi­vat myös työt­tömät jär­jestäy­tyä: 1990-luvul­la perustet­ti­in työt­tömien yhdis­tyk­siä, työ­pa­jo­ja, uuso­su­uskun­tia ja jär­jestet­ti­in yhteis­a­putoim­intaa. Kaupunkei­hin alkoi ilmestyä leipäjono­ja.

− Työt­tömien liike ei elänyt pitkään sel­l­aise­na protestili­ik­keenä, että se olisi pystynyt haas­ta­maan yhteiskun­nan. Vas­ta 2000-luvun alkupuolen prekari­aat­tili­ike nos­ti uudelleen esi­in perus­tu­lokeskustelun, Pel­tokos­ki huo­maut­taa.

Köy­hyys ei Pel­tokosken mukaan ole kovin merkit­tävä kysymys 1990-luvul­la syn­tyneessä radikaalis­sa ympäristöli­ik­keessä, sil­lä aktivis­tit halu­a­vat pikem­minkin rak­en­taa omae­htoisia, niukko­ja elämän­muo­to­ja erossa kulu­tusy­hteiskun­nas­ta.

− Vaik­ka eletään hyvin pie­nil­lä murusil­la ja toim­i­taan vähillä resurs­seil­la, ei korkea elin­ta­so ole se vaa­timus, jota ajet­taisi­in.

Kansalaisaloitteella uusia lakeja

Uudel­la vuosi­tuhan­nel­la voimis­tuneet glob­al­isaa­tiokri­it­tiset liik­keet kri­ti­soi­vat muun muas­sa ylikansal­lis­ten yhtiöi­den val­taa, vapaakaup­pa­sopimuk­sia ja uut­ta globaalia maail­man­järjestys­tä. Ne ovat huolis­saan glob­al­isaa­tion vaiku­tuk­ses­ta sosi­aaliseen eri-arvoisu­u­teen. Euroopas­sa glob­al­isaa­ti­oli­ike vaatii sosi­aal­ista Euroop­paa ja pyrkii rak­en­ta­maan euroop­palaista kansalaisverkos­toa ja uusia yhteiskun­nal­lisia toim­intaverkos­to­ja.

Internetin avulla kampanjat voivat hetkessä levitä maailmanlaajuisiksi.

− Suurin merk­i­tys täl­lä liik­keel­lä on se, että se rikkoo val­taeli­itin kyseenalais­ta­mat­to­muu­den, Pel­tokos­ki sanoo.

Maail­man­talouden kri­ti­ikki­in osal­lis­tuu myös 1990-luvun lop­ul­la perustet­tu Attac, joka nou­dat­taa pitkälle per­in­teisen yhteiskun­nal­lisen liik­keen toim­intat­apo­ja par­la­men­taarisil­la vaikut­tamiskeinoil­laan. Attacin rin­nalle glob­al­isaa­ti­oli­ik­keeseen on nous­sut anark­istisia, auton­o­mistisia ja radikaali-ekol­o­gisia verkos­to­ja.

2010-luvul­la nousi uusi aal­to aja­maan sek­suaali- ja sukupuo­livähem­mistö­jen oikeuk­sia sekä mui­ta tasa-arvokysymyk­siä. Kansalais­vaikut­tamisen keino­ja saati­in lisää vuon­na 2012 voimaan tulleen uuden perus­tus­lain sään­nök­sen myötä, jon­ka mukaan Suomen kansalaisel­la on oikeus saa­da aloit­teen­sa eduskun­nan käsiteltäväk­si. Ensim­mäi­nen läpi men­nyt kansalaisa­loite oli vuon­na 2013 käyn­nistyneen Tah­don2013-kam­pan­jan aja­ma aloite tasa-arvoisen avi­o­li­it­to­lain säätämisek­si. Suurin osa allekir­joituk­sista saati­in verkos­sa avatun Kansalaisaloite.fi-sivuston kaut­ta.

Inter­netin avul­la on maail­man­laa­juis­es­ti ajet­tu voimakkaasti muitakin tasa-arvokysy-myk­siä, kuten viime vuon­na kulo­valkean tavoin eri puo­lille maail­maa levin­neessä, sek­suaal­ista häir­in­tää vas­tus­tavas­sa #metoo-kam­pan­jas­sa.

Liike on päämäärä

2000-luvun uuden talouden liik­keet eivät Pel­tokosken mukaan raken­na kon­flik­te­ja, vaan haas­ta­vat yhteiskun­nan tekemäl­lä uuden talouden kokeilu­ja, jot­ka perus­tu­vat omae­htoisu­u­teen, yhteisöl­lisyy­teen ja eri­laisi­in aloit­teisi­in kuten aika­pankit, vai­h­to­talous, kaupun­ki- ja yhteisövil­je­ly- sekä kump­panu­us­maat­alouden kokeilut ja yhteisöa­sum­i­nen. Kokeiluis­sa tes­tataan myös uusien tietote­knolo­gioiden mah­dol­lisuuk­sia, kuten avoimia viestin­täverkko­ja ja kryp­to­val­u­ut­to­ja.

Toki myös uusis­sa liikkeis­sä on niin san­ot­tu­ja yhden asian liikkeitä, mut­ta 1990-luvul­la ja sen jäl­keen syn­tyneelle liike­hdin­nälle on leimallista se, että niiden aktivis­tit kiertävät monis­sa eri liikkeis­sä yhtä aikaa. He muo­dosta­vat laa­jan moni­toim­i­jaisen ja moni­asi­akeskeisen liikeken­tän, jos­sa osal­lis­tu­mi­nen liik­keeseen on itse­tarkoi­tus.

− Ihmiset eivät toi­mi siinä sik­si, että he halu­aisi­vat nähdä toim­intansa vaiku­tuk­set vuosikym­me­nien kulut­tua, vaan itse liike ja siinä toimi­va yhteisö muo­dosta­vat poli­it­tisen elämän.

Osa liikkeistä pak­e­nee yhteiskun­taa, kään­tää sille selkän­sä, eikä edes pyri vaikut­ta­maan mihinkään. Kun jär­jestelmä on menetet­ty, on paras­ta rak­en­taa jotain omaa ja yhteistä suo­raan tois­t­en kanssa.

Pel­tokosken mukaan on vaikea hah­mot­taa, mitä nämä liik­keet tavoit­tel­e­vat, mut­ta niiden mie­lenki­in­non kohtei­ta ovat muun muas­sa mie­lenosoituk­set, tot­telemat­to­muus, eri­laiset ystävä- ja sol­i­daarisu­usverkos­tot, rahat­toman elämän mah­dol­lis­ta­va vai­h­to­talous ja muut talouden muodot. Poli­it­ti­nen elämä on osa tarkoi­tus­ta, mut­ta niil­lä ei ole poli­it­tista ohjel­maa.

− Näemme näi­den val­in­to­jen ja liikkei­den merk­i­tyk­sen yhteiskun­nal­liselle kehi­tyk­selle mah­dol­lis­es­ti vas­ta 50 vuo­den kulut­tua, Juk­ka Pel­tokos­ki sanoo.



Hyvinvointivaltion häpeätahra

Jouko Karjalainen

Jouko Kar­jalainen arvioi, että leipäjonot katoa­vat katuku­vas­ta, kos­ka toim­i­joil­la ei ole varaa mak­saa jakelukus­tan­nuk­sia. Kuva: Veikko Antti­la

Köyhyys on tullut jäädäkseen. Köyhyyden syyt ovat aiempaa moninaisemmat, ja siitä puhutaan nykyisin avoimesti.

Kuka kuun­telee köy­hää? ‑verkos­to täyt­tää tänä vuon­na kymme­nen vuot­ta. Verkos­tossa käy­dään keskustelua köy­hyy­destä ja etsitään ratkaisu­ja sen vähen­tämisek­si. Keskustelu­un osal­lis­tuu niin asiano­saisia kuin asiantun­ti­joi­ta ja päät­täjiäkin.

Verkos­to perustet­ti­in Arkipäivän koke­muk­sia köy­hyy­destä ‑kir­jan julk­istamisen yhtey­dessä pide­tyn sem­i­naarin jäl­keen. Sem­i­naari­in osal­lis­tunut sil­loinen perus­palve­lu­min­is­teri Paula Risikko toivoi, että köy­hyyt­tä käsit­tele­viä tilaisuuk­sia jär­jestet­täisi­in sään­nöl­lisem­min ja sinne kut­sut­taisi­in mukaan kaikkia eduskun­taryh­miä.

− Kansan­li­ik­keenä tämä on eri­tyi­nen malli, sanoo yksi verkos­ton aloit­ta­jista, Ter­vey­den ja hyv­in­voin­nin­laitok­sen tutk­i­ja Jouko Kar­jalainen.

Verkos­to on toimin­ut ilman rahoi­tus­ta ja lähin­nä pääkaupunkiseudul­la. Nyt se sai Steal­ta rahoituk­sen kolmek­si vuodek­si laa­jen­tu­ak­seen ainakin kymmenelle paikkakun­nalle. Verkos­ton Face­book-ryh­mään kuu­luu noin
5 600 jäsen­tä. Sem­i­naare­ja jär­jestetään kolme, neljä vuodessa, ja niis­sä esi­in­tyvät pääasi­as­sa asiano­saiset.

− Vaik­ka omas­ta köy­hyy­destä puhumi­nen ei ole help­poa, he ovat koke­neet voimaan­nut­ta­vana sen, että ovat päässeet ker­tomaan tilanteestaan.

Verkos­ton keskeisenä tavoit­teena on toimia sel­l­aise­na keskustelu­foo­ru­mi­na, jos­sa päät­täjät oikeasti kuun­tel­e­vat köy­hiä. Julki­nen keskustelu köy­hyy­destä on Kar­jalaisen mielestä muut­tanut ilmapi­ir­iä. Se on yhä enem­män kään­tynyt keskusteluk­si koko hyv­in­voin­ti­val­tion tule­vaisu­ud­es­ta, ja köy­hyy­destä on tul­lut hyv­in­voin­ti-val­tion säi­lyt­tämisen mit­tari.

− Mut­ta se saat­taa johtaa köy­hyyspoli­ti­ikkaan, jol­loin uni­ver­saali sosi­aalipoli­ti­ik­ka jää var­joon, Kar­jalainen varoit­telee.

Työlliset köyhät

Kuka kuun­telee köy­hää? ‑verkos­tol­ta on läht­enyt kolme ker­taa istu­valle perus­palve­lu­min­is­ter­ille toimen­pide-ehdo­tus köy­hien ase­man paran­tamisek­si. Tulok­si­akin on saatu, kuten vuon­na 2011 tehty perus­tur­van tasoko­ro­tus, joka oli vuosikausi­in ensim­mäi­nen.

− Sen toteu­tu­mi­nen oli toki mon­en tek­i­jän sum­ma, mut­ta meil­lä sat­tui ole­maan edus­ta­ja kuul­ta­vana hal­li­tus­neu­vot­teluis­sakin, Kar­jalainen muis­telee.

Viime vuosikym­meninä köy­hyy­destä on tul­lut näkyväm­min myös työssäkäyvien osa. Tähän ovat syynä muun muas­sa osatyöl­lisyys, mata­la­palkkaisu­us ja sir­paleiset työ­suh­teet, eikä etu­usjär­jestelmä ole uud­is­tunut näi­den epä­tyyp­il­lis­ten työ­suhtei­den mukana. Kar­jalaisen mukaan työssäkäyvien köy­hyy­den lisään­tymis­es­tä ker­too muun muas­sa se, että asum­istuen saa­jien määrä on kaksinker­tais­tunut.

Yksi köy­hyy­destä ker­to­va ilmiö on suo­ma­laiseen katuku­vaan 1990-luvun laman myötä ilmestyneet leipäjonot, jot­ka vähitellen vaki­in­tu­i­v­at osak­si suo­ma­laista sosi­aalipoli­ti­ikkaa. Kaup­po­jen yli­jäämäruoan jakelun aloit­ti jo 1960-luvul­la Veikko ja Lah­ja Hurstin Lau­peu­den­työ ry, ja työtä on jatkanut näi­hin päivi­in asti hei­dän poikansa Heik­ki Hursti.

Viime vuosi­in asti pääkaupunkiseudul­la on toimin­ut Hurstin lisäk­si pari muu­ta yli­jäämäruoan vas­taan­ot­ta­jaa ja jake­li­jaa, mut­ta nyt toim­i­joi­ta näil­lä ”markki­noil­la” on jo kym­menkun­ta. Kaup­po­jen elin­tarvikkei­den yli­jäämämäärät eivät kuitenkaan ole kas­va­neet samas­sa suh­teessa, ja vähäiset val­tion ja kun­tien tuet ruoan jaka­ja­jär­jestöille jakaan­tu­vat niin mon­elle toim­i­jalle, että ne eivät riitä kului­hin.

− Pikkuhil­jaa käy niin kuin sosi­aalipoli­itikot toivo­vat: leipäjonot häviävät katuku­vas­ta. Mut­ta eivät suinkaan sik­si, että ne kävi­sivät tarpeet­tomik­si, vaan sik­si, että kenel­läkään ei ole enää varaa hoitaa joukkomit­taista ruoan jakelua, Jouko Kar­jalainen pohtii.



Suoraa toimintaa eläinten puolesta

Kettutyttöinä tunnetut Mia Salli, Minna Salonen ja Kirsi-Maaret Kultalahti (ei kuvassa).

Ket­tutyt­töinä tun­netut Mia Sal­li, Min­na Salo­nen ja Kir­si-Maaret Kul­ta­lahti (ei kuvas­sa) tuomit­ti­in Kauha­van käräjäoikeudessa ehdol­lisi­in vankeusran­gais­tuk­si­in sekä mak­samaan kor­vauk­sia tarhaa­jille ja vaku­u­tusy­htiöille. Kuva: Jyr­ki Ter­vo / Lehtiku­va

Toukokuussa 1995 kolme nuorta naista päästi Pohjanmaalla sijaitsevilla turkistarhoilla vapaaksi satoja häkkeihin vangittuja kettuja.

Näitä niin san­ot­tu­ja turk­istarhaisku­ja voi pitää lähtölaukauk­se­na uusille, radikaaleille suo­ran toimin­nan ympäristö- ja eläi­noikeusli­ikkeille Suomes­sa.

Mia Taku­la o.s. Sal­li kuu­lui jo 1990-luvun alus­sa vapaa­muo­toiseen verkos­toon, joka osal­lis­tui muun muas­sa ydin­voiman vas­taiseen toim­intaan ja jär­jesti nuoriso­taloil­la huumei­den vas­taisia kon­sert­te­ja. Eläin­ten oikeuk­si­in liit­tyvää toim­intaa oli kuitenkin eniten.

Vapau­tuk­si­in osal­listues­saan Taku­la oli 19-vuo­tias. Hän oli vuon­na 1995 perus­ta­mas­sa Oikeut­ta eläimille ‑yhdis­tys­tä, mut­ta korostaa, että jär­jestöl­lä ei ollut mitään tekemistä vapau­tusten kanssa, vaan tytöt toimi­vat täysin yksi­ty­ishenkilöinä.

Oikeus tuomit­si vapau­tuk­si­in osal­lis­tuneet ”ket­tutytöt” yhteis­vas­tu­ullis­es­ti noin 860 000 markan vahin­gonko­r­vauk­si­in. Sum­mana kor­vaus oli suuri.

Ket­tutytöt sai­vat oikeu­denkäyn­tien aikana ja niiden jäl­keen laa­jasti tukea ympäri Suomea. Hei­dän puolestaan jär­jestet­ti­in tukimie­lenosoituk­sia myös esimerkik­si Sak­sas­sa ja Kanadas­sa.

− Saimme pelkästään tukipostiko­rt­te­ja noin 200 kpl. Min­ulle tuli postikin siihen aikaan per­ille ihan vain osoit­teel­la Mia Sal­li, Ket­tutyt­tö.

Takku­la ker­too, että monille vapau­tuk­set oli­vat kään­teen­tekevä koke­mus rohkeud­es­ta ja sai­vat hei­dät ajat­tele­maan eläi­noikeuk­sia. Tytöt eivät kuitenkaan halun­neet herätel­lä vapau­tuk­sil­la yhteiskun­nal­lista keskustelua.

− Vaik­ka turk­istarhaus kiel­let­täisi­in tänään, se ei auta mil­lään taval­la niitä eläim­iä, jot­ka ovat siel­lä häkeis­sä nyt.

Mia Taku­la toimii edelleen Oikeut­ta eläimille ‑jär­jestössä. Jär­jestö muun muas­sa julkaisee eläin­tiloil­la ja teuras­ta­moil­la salaa kuvat­tu­ja videoita ja kuvia ja pyrkii herät­tämään keskustelua eläin­ten kohtelus­ta.

Videoil­la on Taku­lan mukaan ollut myös suuri vaiku­tus ihmis­ten henkilöko­htaisi­in kulu­tus­val­in­toi­hin.

Oikeut­ta eläimille ‑jär­jestön kam­pan­join­nin tulok­se­na sul­jet­ti­in koirien koe-eläinkas­vat­ta­mo Suomes­sa. Jotkut kan­sain­väliset muoti-talot ja tavarat­alot ovat luop­uneet turk­isten myyn­nistä tai niiden käytöstä mallis­tois­saan. Tähän ovat syynä muun muas­sa Oikeut­ta eläimille ‑jär­jestön kan­sain­välisessä medi­as­sa julkaise­mat kuvat Suomen turk­istarho­jen yli­jaloste­tu­ista ketu­ista.



Tahdon2013-kampanja tasoitti tietä tasa-arvoon

Senni Moilanen, Milla Halme ja Anna Saarela

Sen­ni Moila­nen, Mil­la Halme ja Anna Saarela toi­vat Tah­don2013-kam­pan­jan aloit­teen tasa-arvois­es­ta avi­o­li­it­to­laista eduskun­taan jouluku­us­sa 2013. Suomen kam­pan­ja oli osa kan­sain­välistä liike­hd­in­tää, jos­sa käyti­in tais­telua tasa-arvoisen avi­o­li­it­to­lain puoles­ta. Kuva: Antti Aimo-Koivis­to

Vuonna 2012 hyväksytty kansalaisaloitelaki avasi yksityishenki­löille mahdollisuuden saada eduskunnan käsiteltäväksi konkreettinen lakiehdotus tai ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä.

Ensim­mäi­nen eduskun­nan hyväksymä kansalaisa­loite esit­ti avi­o­li­it­to­lain muut­tamista siten, että myös samaa sukupuol­ta ole­vat par­it voivat solmia avi­o­li­iton. Tasa-arvoista avi­o­li­it­to­lakia aja­maan perustet­ti­in Tah­don2013-kam­pan­ja. Kansalaisa­loit­tei­den avuk­si avatun verkkopalvelun lisäk­si allekir­joituk­sia kerät­ti­in parikym­men­tä tuhat­ta paper­ilo­makkeille, joi­ta lähetet­ti­in kam­pan­ja-aktivis­teille eri puo­lille Suomea.

Nyky­isin SOSTE:n viestin­täpääl­likkönä työsken­televä Mil­la Halme toi­mi kam­pan­jan poli­it­tisen vaikut­tamisen koor­di­naat­to­ri­na. Hän ker­too, että kam­pan­jan alka­es­sa sil­lä oli rahaa noin 600 euroa, jon­ka Kan­sain­välisen liikku­vu­u­den ja yhteistyön keskus CIMO oli myön­tänyt Youth in Action ‑varoista sukupuoli- ja sek­suaalivähem­mistö­jen tasa-arvo­työhön.

− Jär­jes­timme lisäk­si Helsingis­sä suuren tukikon­sertin, jon­ka tuo­toil­la kam­pan­ja pystyt­ti­in toteut­ta­maan.

Kos­ka lakialoite nos­ti kuumi­akin tun­tei­ta, kam­pan­jan toim­i­jat oli­vat varautuneet viha­puheeseen ja kiivaaseen vas­tus­tuk­seen, mut­ta sitä oli lop­pu­jen lopuk­si hyvin vähän. Halme ker­too saa­neen­sa muu­tamia häir­in­tätek­stivi­este­jä esi­in­nyt­tyään tele­vi­sios­sa, ja viha­puhe­li­ike­hd­in­täkin yltyi vas­ta lain läpi­menon jäl­keen.

Kam­pan­jan ollessa kiihkeim­mil­lään vapaae­htoiset tekivät töitä vuorokaudet ympäri, eikä usko lain läpimen­e­miseen men­nyt edes siinä vai­heessa, kun laki­valiokun­ta äänesti esi­tys­tä vas­taan.

− Tun­sin pikem­minkin, että äänekäs tuki kasvoi ja olen päässyt ihmeel­lisel­lä aal­lol­la rat­sas­ta­maan, ja se muut­tui vain koko ajan usko­mat­tomam­mak­si, Halme muis­telee.

Kah­den vuo­den kam­pan­join­nin aikana Tahdon2013 oli muut­tunut kansan­li­ik­keek­si. Aloite luovutet­ti­in eduskun­nan puhemiehelle 13. jouluku­u­ta 2013. Tasa-arvoinen avi­o­li­it­to­la­ki tuli voimaan maalisku­un alus­sa 2017.



Asuntopoliittista radikalismia

Talonvaltaajien liike Oranssi on nykyisin yhdistys, joka ostaa ja kunnostaa tyhjillään olevia kiinteistöjä nuorille asunnoiksi.

Talon­va­l­taa­jien liike Oranssi on nyky­isin yhdis­tys, joka ostaa ja kun­nos­taa tyhjil­lään ole­via kiin­teistöjä nuo­rille asun­noik­si. Kuva: Kim­mo Mäntylä / Lehtiku­va

Talonvaltaajat alkoivat vallata 1970-luvun lopulla tyhjillään olevia rakennuksia nuorten asumiskäyttöön ja omaehtoiseen kulttuuritoimintaan.

Helsingis­sä radikaali talon­va­l­taus­li­ike kesyyn­tyi ”yhteiskun­takelpoisek­si” toimin­naksi, kun uusi talon­va­l­taa­ja­sukupolvi perusti 1990-luvun alus­sa Oranssi ry:n. Yhdis­tys alkoi kun­nos­taa val­taami­aan ja vuokraami­aan purku-uhan alla ole­via talo­ja nuo­rille asumiskäyt­töön ja omae­htoisen kaupunkikult­tuu­ri­toimin­nan keskuk­sik­si.

Oranssi sol­mi vuon­na 2006 kump­panu­us­sopimuk­sen Helsin­gin kaupun­gin Nuorisoasiankeskuk­sen kanssa, jol­ta se saa taloudel­lista tukea nuoriso­toim­intaan.

Oranssi ry:n toimin­nan­jo­hta­ja Aino Toivi­ainen-Kosk­i­nen pain­ot­taa, että kaik­ki yhdis­tyk­sen hal­tu­un otta­mat tilat ovat kaupun­gin – ei yksi­ty­is­ten – omis­tamia.

– Kaupun­ki kuu­luu kaupunki­laisille. Me herätämme keskustelua siitä, mik­si jokin tila on tyhjä ja voisiko sitä käyt­tää johonkin.

Toivi­ainen-Koskisen mukaan Oranssin uskot­tavu­us lisään­tyi 1990-luvun alkupuolel­la, kun yhteisö alkoi kun­nos­taa ja huole­htia val­taamis­taan ja vuokraamis­taan kiin­teistöistä. Oranssi ry:n toimin­nan­jo­hta­ja Aino Toivi­ainen-Kosk­i­nen ei itse ole ollut val­taa­mas­sa talo­ja, mut­ta on asunut Oranssin asun­nos­sa vuodes­ta 1999 läh­tien.

– Oikeas­t­aan vain ensim­mäiset talot ovat olleet val­lat­tu­ja, ja ne val­tauk­set ovat olleet enem­män keskustelu­navauk­sia kaupun­gin suun­taan.

Yhdis­tys on perus­tanut Oranssi Asun­not Oy:n, joka tar­joaa helsinkiläisille nuo­rille kohtu­uhin­taista yhteisöl­listä asum­ista. Oranssi on myös ostanut kaupungilta muu­tamia asuinki­in­teistöjä, joi­ta se on kor­jan­nut asuinkäyt­töön. Asukkaat itse huole­hti­vat kiin­teistö­jen ylläpi­dos­ta sekä pienem­mistä kor­jauk­sista ja huol­loista, mil­lä saadaan las­ket­tua asumiskus­tan­nuk­sia.

Asun­not ovat yhteisöa­sun­to­ja ja niis­sä on täl­lä het­kel­lä noin 120 asukas­ta. Sisään muutet­taes­sa asukkaan on olta­va alle 25-vuo­tias, mut­ta tämän jäl­keen asun­nos­sa voi asua niin pitkään kuin halu­aa.

– On rikkaus, että yhteisöis­sä asuu van­hempia ja koke­neem­pia, jot­ka aut­ta­vat nuorem­pia sopeu­tu­maan itsenäiseen elämään.

Toivi­ainen-Koskisen mukaan Oranssia on pyy­det­ty esimerkik­si Tam­pereelle jär­jestämään talon­va­l­tauk­sia, mut­ta yhdis­tyk­ses­tä ei ole halua lähteä, jos se ei voi jäädä paikan päälle pitämään kiin­teistöistä huol­ta.

– Helsingis­sä meiltä on pois­tunut tarve val­la­ta talo­ja, kos­ka kaupun­ki antaa Oranssin hal­tu­un suo­jel­tu­ja tai purku-uhan alla ole­via raken­nuk­sia, joi­ta me hoidamme ja kun­nos­tamme.



Eduskunnan Attac

Erkki Tuomioja on Suomen Attacin perustajia ja nykyinen puheenjohtaja.

Erk­ki Tuomio­ja on Suomen Attacin perus­ta­jia ja nykyi­nen puheen­jo­hta­ja. Kuva: Heik­ki Saukko­maa / Lehtiku­va

Attac on merkittävä kansainvälinen toimija globalisaatiokriittisessä liikkeessä ja Maailman sosiaali­foorumissa.

Attac vas­tus­taa kan­sain­välistä val­u­ut­takeinot­telua. Se vaatii oikeu­den­mukaisem­pia kaup­pa­sopimuk­sia, veroparati­isien sulkemista, pääo­mavero­tuk­sen kiristämistä ja kehi­tys­maid­en velko­jen antamista anteek­si.

Jär­jestö perustet­ti­in Ran­skas­sa 1998, ja se oli mukana jär­jestämässä ensim­mäistä Maail­man sosi­aal­i­foo­ru­mia Brasil­ias­sa vuon­na 2001. Suomeen Attac perustet­ti­in samana vuon­na. Yksi perus­ta­ja­jäsenistä oli kansane­dus­ta­ja Erk­ki Tuomio­ja. Hän toimii täl­lä het­kel­lä eduskun­nan Attac-ryh­män puheen­jo­hta­jana. Ryh­mä on puolueista riip­puma­ton. Se pyrkii edis­tämään Attacin tavoit­tei­ta muun muas­sa tekemäl­lä eri­laisia toimen­pide-esi­tyk­siä ja lakialoit­tei­ta ja vaikut­ta­mal­la eri eduskun­taryh­mien päätök­sen­tekoon.

Attacin toim­inta eroaa muiden 1990-luvun jäl­keen perustet­tu­jen, niin san­ot­tu­jen uusien liikkei­den toimin­nas­ta muun muas­sa par­la­men­taarisil­la vaikut­tamiskeinoil­laan. Uudet liik­keet kri­ti­soi­vat Atta­cia puolue­poli­it­tisen ja kansalaisjär­jestöken­tän eli­itin yhdis­tyk­senä.

− Vaikut­tamisen keino­jen kir­jo on erit­täin laa­ja, eikä toinen ole tois­taan pois­sulke­va. Kaiken­laisia vaiku­tuskeino­ja tarvi­taan, vas­taa Tuomio­ja kri­ti­ikki­in.

Puolueet kutistuvat – kansalaisyhteiskunta vahvistuu

Erk­ki Tuomio­ja muis­tut­taa, että Suo­mi oli sata vuot­ta sit­ten kansalais­li­ikey­hteiskun­ta. Jär­jestäy­tymisas­te oli korkea: oli työväen­li­ike, suo­ma­laisu­us- ja ruot­salaisu­us­li­ik­keet ja talon­poikaisli­ike ja niil­lä kaikil­la oli myös yhteisiä päämääriä, kuten demokra­tia.

Edus­tuk­sel­lista demokra­ti­aa toteut­ta­maan tarvi­taan Tuomio­jan mukaan elävä ja vaikut­ta­va kansalaisy­hteiskun­ta, joka käsit­tää eri­laisia jär­jestöjä, ammat­tiy­hdis­tyk­siä ja asiantun­ti­jali­ikkeitä.

Puoluei­den rooli on vähitellen muut­tunut niiden jäsen­määrien kutis­tut­tua. Myös puoluei­den kyky tuot­taa uusia ajatuk­sia ja ohjelmia on heiken­tynyt. Puolueet eivät liioin ään­imääristä kil­pail­lessaan ota riske­jä, ja se on jät­tänyt tilaus­ta kansalaisy­hteiskun­nan toimin­nalle.

− Muu­tok­sia ei kuitenkaan syn­ny ilman, että edus­tuk­selli­nen demokra­tia ne toteut­taa.

Täl­lä het­kel­lä Attacin huomio on Tuomio­jan mukaan kohdis­tunut Kanadan ja EU:n välisen vapaakaup­pa­sopimuk­sen investoin­tisuo­jaan ja Yhdys­val­tain kanssa jäis­sä ole­vaan TTIP-sopimuk­seen.

Attacin kansal­liset tavoit­teet Suomes­sa liit­tyvät hallintarek­ister­i­laki­in, maako­htaiseen verora­por­toin­ti­in ja ter­veyspalveluyri­tys­ten veroparati­isikytkök­si­in.

Tuomio­ja ker­too, että monikansal­liset yhtiöt ovat joutuneet viime vuosi­na muut­ta­maan käytöstään. Niille on tärkeää, että kaup­pa käy häir­iöt­tä ilman kon­flik­te­ja.

− Kos­ka ne ovat muut­tuneet omis­tus­po­h­jal­taan ylikansal­lisik­si, ne eivät voi enää vaa­tia oman emoval­tion­sa voimankäyt­töä suo­jaa­maan intresse­jään.

Suo­raan kulut­ta­jien kanssa tekemi­sis­sä oleville suury­htiöille on tul­lut yhä tärkeäm­mäk­si var­jel­la omaa brändiään ja tuoten­imeään.

− Fir­mat ovat nyt paljon varovaisem­pia toim­intansa suh­teen, sil­lä Attac ja sadat muut jär­jestöt pitävät huolen siitä, että väärinkäytök­set nos­te­taan esi­in ja saate­taan kulut­ta­jien tietoon, Erk­ki Tuomio­ja sanoo.

Iita Ket­tunen

Sar­jan toimit­ta­ja on saanut artikke­lien kir­joit­tamiseen apu­ra­han Alfred Kordelin­in säätiöltä.