Uudenlainen radikaali yhteiskunnallinen liikehdintä eroaa vanhoista, konsensusta kunnioittaneista liikkeistä suoralla toiminnallaan.

Meillä alkoi syn­tyä 1990-luvulla liik­keitä, joi­den poh­jana oli­vat muun muassa 1980-luvun punk ja muut vas­ta­kult­tuu­ri­set liikkeet.

− Uusien liik­kei­den näky­vim­mät vaa­ti­muk­set ovat liit­ty­neet eläin­ten oikeuk­siin sekä ympäristö‑, ihmi­soi­keus- ja glo­ba­li­saa­tio­ky­sy­myk­siin. Myös perus­tu­lo­vaa­ti­muk­sella on liik­kei­den parissa laaja kan­na­tus, sanoo uutta kan­sa­lai­sak­ti­vis­min aal­toa tut­ki­nut kou­lut­taja-sosio­logi Jukka Pel­to­koski.

Uusien liik­kei­den toi­minta tapah­tuu usein epä­muo­dol­li­sem­min ver­kos­toissa ja kam­pan­joissa – ei niin­kään rekis­te­röi­dyissä yhdis­tyk­sissä, kuten van­ho­jen liik­kei­den. Vies­tin­tä­tek­no­lo­gian nopea kehi­tys ja inter­net ovat avan­neet täy­sin uuden foo­ru­min, jota kautta saa­daan orga­ni­soi­tua liik­keelle nopeasti suu­ria massoja.

Alkoi syn­tyä kau­pun­ki­liik­keitä talon­val­taus­ten, eläin­ten oikeuk­sien ja ympä­ris­tö­ky­sy­mys­ten ympä­rille. Nii­den toi­minta saat­toi olla hyvin pro­vo­ka­tii­vista koh­dis­tuen jopa yksi­tyi­so­mai­suu­teen, mikä oli Suo­messa ennen­kuu­lu­ma­tonta. Näi­den suo­ran toi­min­nan liik­kei­den läh­tö­lau­kauk­sena kat­so­taan olleen vuonna 1995 teh­dyt, niin sano­tut tur­kis­tar­hais­kut, jol­loin kolme nuorta naista vapautti poh­jan­maa­lai­silta tur­kis­tar­hoilta satoja kettuja.

Jukka Pel­to­kos­ken mukaan uusille liik­keille on pro­vo­kaa­tioista huo­li­matta lei­mal­lista edel­leen rau­han­omai­suus ja väkivallattomuus.

− Eivätkä Suo­mesta ole mihin­kään kadon­neet lii­oin kon­sen­suk­seen pyr­kivä kan­sa­lai­sak­ti­vismi ja rau­hal­li­nen mie­le­no­soit­ta­mi­sen perinne.

Veganismia ja leipäjonoja

Eläin­ten oikeuk­sia aja­vaan liik­kee­seen liit­tyi nopeassa tah­dissa suu­ret mää­rät nuo­ria eri puo­lella Suo­mea. Oli sel­vää, että kysy­mys ei ollut pel­käs­tään eläin­ten oikeuk­sista, vaikka ne tuli­vat­kin näky­väm­min esiin asia­ky­sy­myk­sinä, vaan myös laa­jem­min ympä­ris­töstä, ihmi­soi­keuk­sista ja sosi­aa­li­sesta eriar­voi­suu­desta. Pin­nalle nousi­vat myös vega­nismi ja kas­vis­syönti, jotka liit­tyi­vät laa­jem­min kulu­tusyh­teis­kun­nan ja teho­maa­ta­lous­tuo­tan­non kri­tiik­kiin. Lii­keh­din­nästä kas­voi radi­kaali anti­ka­pi­ta­lis­ti­nen liikeaalto.

Laman myötä alkoi­vat myös työt­tö­mät jär­jes­täy­tyä: 1990-luvulla perus­tet­tiin työt­tö­mien yhdis­tyk­siä, työ­pa­joja, uuso­suus­kun­tia ja jär­jes­tet­tiin yhteis­a­pu­toi­min­taa. Kau­pun­kei­hin alkoi ilmes­tyä leipäjonoja.

− Työt­tö­mien liike ei elä­nyt pit­kään sel­lai­sena pro­tes­ti­liik­keenä, että se olisi pys­ty­nyt haas­ta­maan yhteis­kun­nan. Vasta 2000-luvun alku­puo­len pre­ka­ri­aat­ti­liike nosti uudel­leen esiin perus­tu­lo­kes­kus­te­lun, Pel­to­koski huomauttaa.

Köy­hyys ei Pel­to­kos­ken mukaan ole kovin mer­kit­tävä kysy­mys 1990-luvulla syn­ty­neessä radi­kaa­lissa ympä­ris­tö­liik­keessä, sillä akti­vis­tit halua­vat pikem­min­kin raken­taa omaeh­toi­sia, niuk­koja elä­män­muo­toja erossa kulutusyhteiskunnasta.

− Vaikka ele­tään hyvin pie­nillä murusilla ja toi­mi­taan vähillä resurs­seilla, ei kor­kea elin­taso ole se vaa­ti­mus, jota ajettaisiin.

Kansalaisaloitteella uusia lakeja

Uudella vuo­si­tu­han­nella voi­mis­tu­neet glo­ba­li­saa­tio­kriit­ti­set liik­keet kri­ti­soi­vat muun muassa yli­kan­sal­lis­ten yhtiöi­den val­taa, vapaa­kaup­pa­so­pi­muk­sia ja uutta glo­baa­lia maa­il­man­jär­jes­tystä. Ne ovat huo­lis­saan glo­ba­li­saa­tion vai­ku­tuk­sesta sosi­aa­li­seen eri-arvoi­suu­teen. Euroo­passa glo­ba­li­saa­tio­liike vaa­tii sosi­aa­lista Euroop­paa ja pyr­kii raken­ta­maan euroop­pa­laista kan­sa­lais­ver­kos­toa ja uusia yhteis­kun­nal­li­sia toimintaverkostoja.

Internetin avulla kampanjat voivat hetkessä levitä maailmanlaajuisiksi.

− Suu­rin mer­ki­tys tällä liik­keellä on se, että se rik­koo val­tae­lii­tin kysee­na­lais­ta­mat­to­muu­den, Pel­to­koski sanoo.

Maa­il­man­ta­lou­den kri­tiik­kiin osal­lis­tuu myös 1990-luvun lopulla perus­tettu Attac, joka nou­dat­taa pit­källe perin­tei­sen yhteis­kun­nal­li­sen liik­keen toi­min­ta­ta­poja par­la­men­taa­ri­silla vai­kut­ta­mis­kei­noil­laan. Attacin rin­nalle glo­ba­li­saa­tio­liik­kee­seen on nous­sut anar­kis­ti­sia, auto­no­mis­ti­sia ja radi­kaali-eko­lo­gi­sia verkostoja.

2010-luvulla nousi uusi aalto aja­maan sek­su­aali- ja suku­puo­li­vä­hem­mis­tö­jen oikeuk­sia sekä muita tasa-arvo­ky­sy­myk­siä. Kan­sa­lais­vai­kut­ta­mi­sen kei­noja saa­tiin lisää vuonna 2012 voi­maan tul­leen uuden perus­tus­lain sään­nök­sen myötä, jonka mukaan Suo­men kan­sa­lai­sella on oikeus saada aloit­teensa edus­kun­nan käsi­tel­tä­väksi. Ensim­mäi­nen läpi men­nyt kan­sa­lais­aloite oli vuonna 2013 käyn­nis­ty­neen Tah­don2013-kam­pan­jan ajama aloite tasa-arvoi­sen avio­liit­to­lain sää­tä­mi­seksi. Suu­rin osa alle­kir­joi­tuk­sista saa­tiin ver­kossa ava­tun Kansalaisaloite.fi-sivuston kautta.

Inter­ne­tin avulla on maa­il­man­laa­jui­sesti ajettu voi­mak­kaasti mui­ta­kin tasa-arvo­kysy-myk­siä, kuten viime vuonna kulo­val­kean tavoin eri puo­lille maa­il­maa levin­neessä, sek­su­aa­lista häi­rin­tää vas­tus­ta­vassa #metoo-kam­pan­jassa.

Liike on päämäärä

2000-luvun uuden talou­den liik­keet eivät Pel­to­kos­ken mukaan rakenna konflik­teja, vaan haas­ta­vat yhteis­kun­nan teke­mällä uuden talou­den kokei­luja, jotka perus­tu­vat omaeh­toi­suu­teen, yhtei­söl­li­syy­teen ja eri­lai­siin aloit­tei­siin kuten aika­pan­kit, vaih­to­ta­lous, kau­punki- ja yhtei­sö­vil­jely- sekä kump­pa­nuus­maa­ta­lou­den kokei­lut ja yhtei­sö­asu­mi­nen. Kokei­luissa tes­ta­taan myös uusien tie­to­tek­no­lo­gioi­den mah­dol­li­suuk­sia, kuten avoi­mia vies­tin­tä­verk­koja ja kryptovaluuttoja.

Toki myös uusissa liik­keissä on niin sanot­tuja yhden asian liik­keitä, mutta 1990-luvulla ja sen jäl­keen syn­ty­neelle lii­keh­din­nälle on lei­mal­lista se, että nii­den akti­vis­tit kier­tä­vät monissa eri liik­keissä yhtä aikaa. He muo­dos­ta­vat laa­jan moni­toi­mi­jai­sen ja monia­sia­kes­kei­sen lii­ke­ken­tän, jossa osal­lis­tu­mi­nen liik­kee­seen on itsetarkoitus.

− Ihmi­set eivät toimi siinä siksi, että he haluai­si­vat nähdä toi­min­tansa vai­ku­tuk­set vuo­si­kym­me­nien kulut­tua, vaan itse liike ja siinä toi­miva yhteisö muo­dos­ta­vat poliit­ti­sen elämän.

Osa liik­keistä pake­nee yhteis­kun­taa, kään­tää sille sel­känsä, eikä edes pyri vai­kut­ta­maan mihin­kään. Kun jär­jes­telmä on mene­tetty, on parasta raken­taa jotain omaa ja yhteistä suo­raan tois­ten kanssa.

Pel­to­kos­ken mukaan on vai­kea hah­mot­taa, mitä nämä liik­keet tavoit­te­le­vat, mutta nii­den mie­len­kiin­non koh­teita ovat muun muassa mie­le­no­soi­tuk­set, tot­te­le­mat­to­muus, eri­lai­set ystävä- ja soli­daa­ri­suus­ver­kos­tot, rahat­to­man elä­män mah­dol­lis­tava vaih­to­ta­lous ja muut talou­den muo­dot. Poliit­ti­nen elämä on osa tar­koi­tusta, mutta niillä ei ole poliit­tista ohjelmaa.

− Näemme näi­den valin­to­jen ja liik­kei­den mer­ki­tyk­sen yhteis­kun­nal­li­selle kehi­tyk­selle mah­dol­li­sesti vasta 50 vuo­den kulut­tua, Jukka Pel­to­koski sanoo.



Hyvinvointivaltion häpeätahra

Jouko Karjalainen

Jouko Kar­ja­lai­nen arvioi, että lei­pä­jo­not katoa­vat katu­ku­vasta, koska toi­mi­joilla ei ole varaa mak­saa jake­lu­kus­tan­nuk­sia. Kuva: Veikko Anttila

Köyhyys on tullut jäädäkseen. Köyhyyden syyt ovat aiempaa moninaisemmat, ja siitä puhutaan nykyisin avoimesti.

Kuka kuun­te­lee köy­hää? ‑ver­kosto täyt­tää tänä vuonna kym­me­nen vuotta. Ver­kos­tossa käy­dään kes­kus­te­lua köy­hyy­destä ja etsi­tään rat­kai­suja sen vähen­tä­mi­seksi. Kes­kus­te­luun osal­lis­tuu niin asian­osai­sia kuin asian­tun­ti­joita ja päättäjiäkin.

Ver­kosto perus­tet­tiin Arki­päi­vän koke­muk­sia köy­hyy­destä ‑kir­jan jul­kis­ta­mi­sen yhtey­dessä pide­tyn semi­naa­rin jäl­keen. Semi­naa­riin osal­lis­tu­nut sil­loi­nen perus­pal­ve­lu­mi­nis­teri Paula Risikko toi­voi, että köy­hyyttä käsit­te­le­viä tilai­suuk­sia jär­jes­tet­täi­siin sään­nöl­li­sem­min ja sinne kut­sut­tai­siin mukaan kaik­kia eduskuntaryhmiä.

− Kan­san­liik­keenä tämä on eri­tyi­nen malli, sanoo yksi ver­kos­ton aloit­ta­jista, Ter­vey­den ja hyvin­voin­nin­lai­tok­sen tut­kija Jouko Kar­ja­lai­nen.

Ver­kosto on toi­mi­nut ilman rahoi­tusta ja lähinnä pää­kau­pun­ki­seu­dulla. Nyt se sai Stealta rahoi­tuk­sen kol­meksi vuo­deksi laa­jen­tuak­seen aina­kin kym­me­nelle paik­ka­kun­nalle. Ver­kos­ton Face­book-ryh­mään kuu­luu noin
5 600 jäsentä. Semi­naa­reja jär­jes­te­tään kolme, neljä vuo­dessa, ja niissä esiin­ty­vät pää­asiassa asianosaiset.

− Vaikka omasta köy­hyy­destä puhu­mi­nen ei ole help­poa, he ovat koke­neet voi­maan­nut­ta­vana sen, että ovat pääs­seet ker­to­maan tilanteestaan.

Ver­kos­ton kes­kei­senä tavoit­teena on toi­mia sel­lai­sena kes­kus­te­lu­foo­ru­mina, jossa päät­tä­jät oikeasti kuun­te­le­vat köy­hiä. Jul­ki­nen kes­kus­telu köy­hyy­destä on Kar­ja­lai­sen mie­lestä muut­ta­nut ilma­pii­riä. Se on yhä enem­män kään­ty­nyt kes­kus­te­luksi koko hyvin­voin­ti­val­tion tule­vai­suu­desta, ja köy­hyy­destä on tul­lut hyvin­vointi-val­tion säi­lyt­tä­mi­sen mittari.

− Mutta se saat­taa joh­taa köy­hyys­po­li­tiik­kaan, jol­loin uni­ver­saali sosi­aa­li­po­li­tiikka jää var­joon, Kar­ja­lai­nen varoittelee.

Työlliset köyhät

Kuka kuun­te­lee köy­hää? ‑ver­kos­tolta on läh­te­nyt kolme ker­taa istu­valle perus­pal­ve­lu­mi­nis­te­rille toi­men­pide-ehdo­tus köy­hien ase­man paran­ta­mi­seksi. Tulok­sia­kin on saatu, kuten vuonna 2011 tehty perus­tur­van taso­ko­ro­tus, joka oli vuo­si­kausiin ensimmäinen.

− Sen toteu­tu­mi­nen oli toki monen teki­jän summa, mutta meillä sat­tui ole­maan edus­taja kuul­ta­vana hal­li­tus­neu­vot­te­luis­sa­kin, Kar­ja­lai­nen muistelee.

Viime vuo­si­kym­me­ninä köy­hyy­destä on tul­lut näky­väm­min myös työs­sä­käy­vien osa. Tähän ovat syynä muun muassa osa­työl­li­syys, mata­la­palk­kai­suus ja sir­pa­lei­set työ­suh­teet, eikä etuus­jär­jes­telmä ole uudis­tu­nut näi­den epä­tyy­pil­lis­ten työ­suh­tei­den mukana. Kar­ja­lai­sen mukaan työs­sä­käy­vien köy­hyy­den lisään­ty­mi­sestä ker­too muun muassa se, että asu­mis­tuen saa­jien määrä on kaksinkertaistunut.

Yksi köy­hyy­destä ker­tova ilmiö on suo­ma­lai­seen katu­ku­vaan 1990-luvun laman myötä ilmes­ty­neet lei­pä­jo­not, jotka vähi­tel­len vakiin­tui­vat osaksi suo­ma­laista sosi­aa­li­po­li­tiik­kaa. Kaup­po­jen yli­jää­mä­ruoan jake­lun aloitti jo 1960-luvulla Veikko ja Lahja Hurs­tin Lau­peu­den­työ ry, ja työtä on jat­ka­nut näi­hin päi­viin asti hei­dän poi­kansa Heikki Hursti.

Viime vuo­siin asti pää­kau­pun­ki­seu­dulla on toi­mi­nut Hurs­tin lisäksi pari muuta yli­jää­mä­ruoan vas­taa­not­ta­jaa ja jake­li­jaa, mutta nyt toi­mi­joita näillä ”mark­ki­noilla” on jo kym­men­kunta. Kaup­po­jen elin­tar­vik­kei­den yli­jää­mä­mää­rät eivät kui­ten­kaan ole kas­va­neet samassa suh­teessa, ja vähäi­set val­tion ja kun­tien tuet ruoan jaka­ja­jär­jes­töille jakaan­tu­vat niin monelle toi­mi­jalle, että ne eivät riitä kuluihin.

− Pik­ku­hil­jaa käy niin kuin sosi­aa­li­po­lii­ti­kot toi­vo­vat: lei­pä­jo­not häviä­vät katu­ku­vasta. Mutta eivät suin­kaan siksi, että ne kävi­si­vät tar­peet­to­miksi, vaan siksi, että kenel­lä­kään ei ole enää varaa hoi­taa jouk­ko­mit­taista ruoan jake­lua, Jouko Kar­ja­lai­nen pohtii.



Suoraa toimintaa eläinten puolesta

Kettutyttöinä tunnetut Mia Salli, Minna Salonen ja Kirsi-Maaret Kultalahti (ei kuvassa).

Ket­tu­tyt­töinä tun­ne­tut Mia Salli, Minna Salo­nen ja Kirsi-Maa­ret Kul­ta­lahti (ei kuvassa) tuo­mit­tiin Kau­ha­van kärä­jä­oi­keu­dessa ehdol­li­siin van­keus­ran­gais­tuk­siin sekä mak­sa­maan kor­vauk­sia tar­haa­jille ja vakuu­tus­yh­tiöille. Kuva: Jyrki Tervo / Lehtikuva

Toukokuussa 1995 kolme nuorta naista päästi Pohjanmaalla sijaitsevilla turkistarhoilla vapaaksi satoja häkkeihin vangittuja kettuja.

Näitä niin sanot­tuja tur­kis­tar­hais­kuja voi pitää läh­tö­lau­kauk­sena uusille, radi­kaa­leille suo­ran toi­min­nan ympä­ristö- ja eläi­noi­keus­liik­keille Suomessa.

Mia Takula o.s. Salli kuu­lui jo 1990-luvun alussa vapaa­muo­toi­seen ver­kos­toon, joka osal­lis­tui muun muassa ydin­voi­man vas­tai­seen toi­min­taan ja jär­jesti nuo­ri­so­ta­loilla huu­mei­den vas­tai­sia kon­sert­teja. Eläin­ten oikeuk­siin liit­ty­vää toi­min­taa oli kui­ten­kin eniten.

Vapau­tuk­siin osal­lis­tues­saan Takula oli 19-vuo­tias. Hän oli vuonna 1995 perus­ta­massa Oikeutta eläi­mille ‑yhdis­tystä, mutta koros­taa, että jär­jes­töllä ei ollut mitään teke­mistä vapau­tus­ten kanssa, vaan tytöt toi­mi­vat täy­sin yksityishenkilöinä.

Oikeus tuo­mitsi vapau­tuk­siin osal­lis­tu­neet ”ket­tu­ty­töt” yhteis­vas­tuul­li­sesti noin 860 000 mar­kan vahin­gon­kor­vauk­siin. Sum­mana kor­vaus oli suuri.

Ket­tu­ty­töt sai­vat oikeu­den­käyn­tien aikana ja nii­den jäl­keen laa­jasti tukea ympäri Suo­mea. Hei­dän puo­les­taan jär­jes­tet­tiin tuki­mie­le­no­soi­tuk­sia myös esi­mer­kiksi Sak­sassa ja Kanadassa.

− Saimme pel­käs­tään tuki­pos­ti­kort­teja noin 200 kpl. Minulle tuli pos­ti­kin sii­hen aikaan perille ihan vain osoit­teella Mia Salli, Kettutyttö.

Tak­kula ker­too, että monille vapau­tuk­set oli­vat kään­teen­te­kevä koke­mus roh­keu­desta ja sai­vat hei­dät ajat­te­le­maan eläi­noi­keuk­sia. Tytöt eivät kui­ten­kaan halun­neet herä­tellä vapau­tuk­silla yhteis­kun­nal­lista keskustelua.

− Vaikka tur­kis­tar­haus kiel­let­täi­siin tänään, se ei auta mil­lään tavalla niitä eläi­miä, jotka ovat siellä häkeissä nyt.

Mia Takula toi­mii edel­leen Oikeutta eläi­mille ‑jär­jes­tössä. Jär­jestö muun muassa jul­kai­see eläin­ti­loilla ja teu­ras­ta­moilla salaa kuvat­tuja videoita ja kuvia ja pyr­kii herät­tä­mään kes­kus­te­lua eläin­ten kohtelusta.

Videoilla on Taku­lan mukaan ollut myös suuri vai­ku­tus ihmis­ten hen­ki­lö­koh­tai­siin kulutusvalintoihin.

Oikeutta eläi­mille ‑jär­jes­tön kam­pan­join­nin tulok­sena sul­jet­tiin koi­rien koe-eläin­kas­vat­tamo Suo­messa. Jot­kut kan­sain­vä­li­set muoti-talot ja tava­ra­ta­lot ovat luo­pu­neet tur­kis­ten myyn­nistä tai nii­den käy­töstä mal­lis­tois­saan. Tähän ovat syynä muun muassa Oikeutta eläi­mille ‑jär­jes­tön kan­sain­vä­li­sessä mediassa jul­kai­se­mat kuvat Suo­men tur­kis­tar­ho­jen yli­ja­los­te­tuista ketuista.



Tahdon2013-kampanja tasoitti tietä tasa-arvoon

Senni Moilanen, Milla Halme ja Anna Saarela

Senni Moi­la­nen, Milla Halme ja Anna Saa­rela toi­vat Tah­don2013-kam­pan­jan aloit­teen tasa-arvoi­sesta avio­liit­to­laista edus­kun­taan jou­lu­kuussa 2013. Suo­men kam­panja oli osa kan­sain­vä­listä lii­keh­din­tää, jossa käy­tiin tais­te­lua tasa-arvoi­sen avio­liit­to­lain puo­lesta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Vuonna 2012 hyväksytty kansalaisaloitelaki avasi yksityishenki­löille mahdollisuuden saada eduskunnan käsiteltäväksi konkreettinen lakiehdotus tai ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä.

Ensim­mäi­nen edus­kun­nan hyväk­symä kan­sa­lais­aloite esitti avio­liit­to­lain muut­ta­mista siten, että myös samaa suku­puolta ole­vat parit voi­vat sol­mia avio­lii­ton. Tasa-arvoista avio­liit­to­la­kia aja­maan perus­tet­tiin Tah­don2013-kam­panja. Kan­sa­lais­aloit­tei­den avuksi ava­tun verk­ko­pal­ve­lun lisäksi alle­kir­joi­tuk­sia kerät­tiin pari­kym­mentä tuhatta pape­ri­lo­mak­keille, joita lähe­tet­tiin kam­panja-akti­vis­teille eri puo­lille Suomea.

Nykyi­sin SOSTE:n vies­tin­tä­pääl­lik­könä työs­ken­te­levä Milla Halme toimi kam­pan­jan poliit­ti­sen vai­kut­ta­mi­sen koor­di­naat­to­rina. Hän ker­too, että kam­pan­jan alkaessa sillä oli rahaa noin 600 euroa, jonka Kan­sain­vä­li­sen liik­ku­vuu­den ja yhteis­työn kes­kus CIMO oli myön­tä­nyt Youth in Action ‑varoista suku­puoli- ja sek­su­aa­li­vä­hem­mis­tö­jen tasa-arvotyöhön.

− Jär­jes­timme lisäksi Hel­sin­gissä suu­ren tuki­kon­ser­tin, jonka tuo­toilla kam­panja pys­tyt­tiin toteuttamaan.

Koska lakia­loite nosti kuu­mia­kin tun­teita, kam­pan­jan toi­mi­jat oli­vat varau­tu­neet viha­pu­hee­seen ja kii­vaa­seen vas­tus­tuk­seen, mutta sitä oli lop­pu­jen lopuksi hyvin vähän. Halme ker­too saa­neensa muu­ta­mia häi­rin­tä­teks­ti­vies­tejä esiin­nyt­ty­ään tele­vi­siossa, ja viha­pu­he­lii­keh­din­tä­kin yltyi vasta lain läpi­me­non jälkeen.

Kam­pan­jan ollessa kiih­keim­mil­lään vapaa­eh­toi­set teki­vät töitä vuo­ro­kau­det ympäri, eikä usko lain läpi­me­ne­mi­seen men­nyt edes siinä vai­heessa, kun laki­va­lio­kunta äänesti esi­tystä vastaan.

− Tun­sin pikem­min­kin, että ääne­käs tuki kas­voi ja olen pääs­syt ihmeel­li­sellä aal­lolla rat­sas­ta­maan, ja se muut­tui vain koko ajan usko­mat­to­mam­maksi, Halme muistelee.

Kah­den vuo­den kam­pan­join­nin aikana Tahdon2013 oli muut­tu­nut kan­san­liik­keeksi. Aloite luo­vu­tet­tiin edus­kun­nan puhe­mie­helle 13. jou­lu­kuuta 2013. Tasa-arvoi­nen avio­liit­to­laki tuli voi­maan maa­lis­kuun alussa 2017.



Asuntopoliittista radikalismia

Talonvaltaajien liike Oranssi on nykyisin yhdistys, joka ostaa ja kunnostaa tyhjillään olevia kiinteistöjä nuorille asunnoiksi.

Talon­val­taa­jien liike Oranssi on nykyi­sin yhdis­tys, joka ostaa ja kun­nos­taa tyh­jil­lään ole­via kiin­teis­töjä nuo­rille asun­noiksi. Kuva: Kimmo Män­tylä / Lehtikuva

Talonvaltaajat alkoivat vallata 1970-luvun lopulla tyhjillään olevia rakennuksia nuorten asumiskäyttöön ja omaehtoiseen kulttuuritoimintaan.

Hel­sin­gissä radi­kaali talon­val­taus­liike kesyyn­tyi ”yhteis­kun­ta­kel­poi­seksi” toi­min­naksi, kun uusi talon­val­taa­ja­su­ku­polvi perusti 1990-luvun alussa Oranssi ry:n. Yhdis­tys alkoi kun­nos­taa val­taa­mi­aan ja vuo­kraa­mi­aan purku-uhan alla ole­via taloja nuo­rille asu­mis­käyt­töön ja omaeh­toi­sen kau­pun­ki­kult­tuu­ri­toi­min­nan keskuksiksi.

Oranssi solmi vuonna 2006 kump­pa­nuus­so­pi­muk­sen Hel­sin­gin kau­pun­gin Nuo­ri­so­asian­kes­kuk­sen kanssa, jolta se saa talou­del­lista tukea nuorisotoimintaan.

Oranssi ry:n toi­min­nan­joh­taja Aino Toi­viai­nen-Kos­ki­nen pai­not­taa, että kaikki yhdis­tyk­sen hal­tuun otta­mat tilat ovat kau­pun­gin – ei yksi­tyis­ten – omistamia.

– Kau­punki kuu­luu kau­pun­ki­lai­sille. Me herä­tämme kes­kus­te­lua siitä, miksi jokin tila on tyhjä ja voi­siko sitä käyt­tää johonkin.

Toi­viai­nen-Kos­ki­sen mukaan Orans­sin uskot­ta­vuus lisään­tyi 1990-luvun alku­puo­lella, kun yhteisö alkoi kun­nos­taa ja huo­leh­tia val­taa­mis­taan ja vuo­kraa­mis­taan kiin­teis­töistä. Oranssi ry:n toi­min­nan­joh­taja Aino Toi­viai­nen-Kos­ki­nen ei itse ole ollut val­taa­massa taloja, mutta on asu­nut Orans­sin asun­nossa vuo­desta 1999 lähtien.

– Oikeas­taan vain ensim­mäi­set talot ovat olleet val­lat­tuja, ja ne val­tauk­set ovat olleet enem­män kes­kus­te­lu­na­vauk­sia kau­pun­gin suuntaan.

Yhdis­tys on perus­ta­nut Oranssi Asun­not Oy:n, joka tar­joaa hel­sin­ki­läi­sille nuo­rille koh­tuu­hin­taista yhtei­söl­listä asu­mista. Oranssi on myös osta­nut kau­pun­gilta muu­ta­mia asuin­kiin­teis­töjä, joita se on kor­jan­nut asuin­käyt­töön. Asuk­kaat itse huo­leh­ti­vat kiin­teis­tö­jen yllä­pi­dosta sekä pie­nem­mistä kor­jauk­sista ja huol­loista, millä saa­daan las­ket­tua asumiskustannuksia.

Asun­not ovat yhtei­sö­asun­toja ja niissä on tällä het­kellä noin 120 asu­kasta. Sisään muu­tet­taessa asuk­kaan on oltava alle 25-vuo­tias, mutta tämän jäl­keen asun­nossa voi asua niin pit­kään kuin haluaa.

– On rik­kaus, että yhtei­söissä asuu van­hem­pia ja koke­neem­pia, jotka aut­ta­vat nuo­rem­pia sopeu­tu­maan itse­näi­seen elämään.

Toi­viai­nen-Kos­ki­sen mukaan Orans­sia on pyy­detty esi­mer­kiksi Tam­pe­reelle jär­jes­tä­mään talon­val­tauk­sia, mutta yhdis­tyk­sestä ei ole halua läh­teä, jos se ei voi jäädä pai­kan päälle pitä­mään kiin­teis­töistä huolta.

– Hel­sin­gissä meiltä on pois­tu­nut tarve val­lata taloja, koska kau­punki antaa Orans­sin hal­tuun suo­jel­tuja tai purku-uhan alla ole­via raken­nuk­sia, joita me hoi­damme ja kunnostamme.



Eduskunnan Attac

Erkki Tuomioja on Suomen Attacin perustajia ja nykyinen puheenjohtaja.

Erkki Tuo­mioja on Suo­men Attacin perus­ta­jia ja nykyi­nen puheen­joh­taja. Kuva: Heikki Sauk­ko­maa / Lehtikuva

Attac on merkittävä kansainvälinen toimija globalisaatiokriittisessä liikkeessä ja Maailman sosiaalifoorumissa.

Attac vas­tus­taa kan­sain­vä­listä valuut­ta­kei­not­te­lua. Se vaa­tii oikeu­den­mu­kai­sem­pia kaup­pa­so­pi­muk­sia, vero­pa­ra­tii­sien sul­ke­mista, pää­oma­ve­ro­tuk­sen kiris­tä­mistä ja kehi­tys­mai­den vel­ko­jen anta­mista anteeksi.

Jär­jestö perus­tet­tiin Rans­kassa 1998, ja se oli mukana jär­jes­tä­mässä ensim­mäistä Maa­il­man sosi­aa­li­foo­ru­mia Bra­si­liassa vuonna 2001. Suo­meen Attac perus­tet­tiin samana vuonna. Yksi perus­ta­ja­jä­se­nistä oli kan­san­edus­taja Erkki Tuo­mioja. Hän toi­mii tällä het­kellä edus­kun­nan Attac-ryh­män puheen­joh­ta­jana. Ryhmä on puo­lueista riip­pu­ma­ton. Se pyr­kii edis­tä­mään Attacin tavoit­teita muun muassa teke­mällä eri­lai­sia toi­men­pide-esi­tyk­siä ja lakia­loit­teita ja vai­kut­ta­malla eri edus­kun­ta­ryh­mien päätöksentekoon.

Attacin toi­minta eroaa mui­den 1990-luvun jäl­keen perus­tet­tu­jen, niin sanot­tu­jen uusien liik­kei­den toi­min­nasta muun muassa par­la­men­taa­ri­silla vai­kut­ta­mis­kei­noil­laan. Uudet liik­keet kri­ti­soi­vat Attacia puo­lue­po­liit­ti­sen ja kan­sa­lais­jär­jes­tö­ken­tän elii­tin yhdistyksenä.

− Vai­kut­ta­mi­sen kei­no­jen kirjo on erit­täin laaja, eikä toi­nen ole tois­taan pois­sul­keva. Kai­ken­lai­sia vai­ku­tus­kei­noja tar­vi­taan, vas­taa Tuo­mioja kritiikkiin.

Puolueet kutistuvat – kansalaisyhteiskunta vahvistuu

Erkki Tuo­mioja muis­tut­taa, että Suomi oli sata vuotta sit­ten kan­sa­lais­lii­keyh­teis­kunta. Jär­jes­täy­ty­mi­saste oli kor­kea: oli työ­väen­liike, suo­ma­lai­suus- ja ruot­sa­lai­suus­liik­keet ja talon­poi­kais­liike ja niillä kai­killa oli myös yhtei­siä pää­mää­riä, kuten demokratia.

Edus­tuk­sel­lista demo­kra­tiaa toteut­ta­maan tar­vi­taan Tuo­mio­jan mukaan elävä ja vai­kut­tava kan­sa­lai­syh­teis­kunta, joka käsit­tää eri­lai­sia jär­jes­töjä, ammat­tiyh­dis­tyk­siä ja asiantuntijaliikkeitä.

Puo­luei­den rooli on vähi­tel­len muut­tu­nut nii­den jäsen­mää­rien kutis­tut­tua. Myös puo­luei­den kyky tuot­taa uusia aja­tuk­sia ja ohjel­mia on hei­ken­ty­nyt. Puo­lu­eet eivät lii­oin ääni­mää­ristä kil­pail­les­saan ota ris­kejä, ja se on jät­tä­nyt tilausta kan­sa­lai­syh­teis­kun­nan toiminnalle.

− Muu­tok­sia ei kui­ten­kaan synny ilman, että edus­tuk­sel­li­nen demo­kra­tia ne toteuttaa.

Tällä het­kellä Attacin huo­mio on Tuo­mio­jan mukaan koh­dis­tu­nut Kana­dan ja EU:n väli­sen vapaa­kaup­pa­so­pi­muk­sen inves­toin­ti­suo­jaan ja Yhdys­val­tain kanssa jäissä ole­vaan TTIP-sopimukseen.

Attacin kan­sal­li­set tavoit­teet Suo­messa liit­ty­vät hal­lin­ta­re­kis­te­ri­la­kiin, maa­koh­tai­seen vero­ra­por­toin­tiin ja ter­veys­pal­ve­lu­yri­tys­ten veroparatiisikytköksiin.

Tuo­mioja ker­too, että moni­kan­sal­li­set yhtiöt ovat jou­tu­neet viime vuo­sina muut­ta­maan käy­tös­tään. Niille on tär­keää, että kauppa käy häi­riöttä ilman konflikteja.

− Koska ne ovat muut­tu­neet omis­tus­poh­jal­taan yli­kan­sal­li­siksi, ne eivät voi enää vaa­tia oman emo­val­tionsa voi­man­käyt­töä suo­jaa­maan intressejään.

Suo­raan kulut­ta­jien kanssa teke­mi­sissä ole­ville suu­ryh­tiöille on tul­lut yhä tär­keäm­mäksi var­jella omaa brän­di­ään ja tuotenimeään.

− Fir­mat ovat nyt pal­jon varo­vai­sem­pia toi­min­tansa suh­teen, sillä Attac ja sadat muut jär­jes­töt pitä­vät huo­len siitä, että vää­rin­käy­tök­set nos­te­taan esiin ja saa­te­taan kulut­ta­jien tie­toon, Erkki Tuo­mioja sanoo.

Iita Ket­tu­nen

Sar­jan toi­mit­taja on saa­nut artik­ke­lien kir­joit­ta­mi­seen apu­ra­han Alfred Kor­de­li­nin säätiöltä.