Tunneälyä voi harjoitella kuten muitakin taitoja. Sen kehittäminen on erityisen tärkeää varhaiskasvattajille.

 

 

Mirja Kön­gäs on kah­den lap­sen äiti. Kun hän odotti esi­kois­taan, mie­lessä lei­jui­vat iha­nat mie­li­ku­vat sylissä uinu­vasta vau­vasta ja tuo­rei­den van­hem­pien auvoi­sista hymyistä.

– Totuus oli vähän toi­sen­lai­nen. Kol­men val­vo­tun yön jäl­keen, kun mies aamulla huik­kasi ovelta läh­te­vänsä töi­hin ja herätti oven pamau­tuk­sel­laan vau­van, pinna oli kovalla koetuksella.

Rova­nie­meltä kotoi­sin oleva Kön­gäs ker­too olleensa aluksi oikea ”lap­pi­lai­nen raivopää”.

– Menin oma ego edellä tilan­tei­siin ja häpe­sin sit­ten jäl­keen­päin, että täm­möi­nen vihai­nen ja stres­saan­tu­nut ihmi­nenkö minä olenkin.

Rak­kaus, kiin­ty­mys, pelko, väsy­mys, kiukku, viha… tuo­reella van­hem­malla tun­ne­myl­ler­rys on mel­koi­nen. Pari­suh­teessa ikä­viä tun­ne­ti­loja voi vielä paeta ovet pauk­kuen pois, mutta lap­sia ei pääse kar­kuun. On koh­dat­tava itsensä ja tun­teensa rehel­li­sesti, jos haluaa muuttua.

Kön­gäs halusi tulla parem­maksi kas­vat­ta­jaksi. Onnek­seen hän oli tutus­tu­nut kas­va­tus­tie­tei­den gra­dus­saan tun­neä­lyn käsit­tee­seen ja tiesi, että tun­neä­lyä kehit­tä­mällä reak­tioi­taan voi oppia parem­min säätelemään.

Tun­neäly kiin­nosti lopulta Kön­gästä niin, että myö­hem­min hän väit­teli aiheesta filo­so­fian toh­to­riksi. Väi­tök­ses­sään hän tutki päi­vä­koti-ikäis­ten las­ten tun­neä­lyä ja etsi kei­noja, joilla kas­vat­ta­jat voi­vat tukea las­ten ja oman tun­neä­lynsä kehittymistä.

Tunteiden sanoittaminen ja käsittely kehittää tunneälyä

Aivo­ku­van­ta­mi­sissa on löy­detty kai­kille ihmi­sille yhtei­set rei­tit ja ver­kos­tot, missä tun­teet syn­ty­vät ja kul­ke­vat. Tätä ver­kos­toa kut­su­taan neu­ro­lo­giassa tun­neä­lyksi. Kön­gäs ver­taa tun­neä­lyä mate­maat­ti­seen tai kie­lel­li­seen älykkyyteen.

–  Jokai­nen meistä oppii puhu­maan ja las­ke­maan, ja toi­set kehit­tä­vät osaa­mi­sensa näissä tai­doissa huip­puunsa asti. Tun­neä­lyssä voimme kehit­tyä samoin.

Kas­vat­ta­jat ovat kehit­ty­mis­pro­ses­sissa avain­osassa. Me emme opi puhu­maan, las­ke­maan tai tun­nis­ta­maan tun­tei­tamme, ellei joku näitä tai­toja meille opeta.

– Var­hais­kas­vat­ta­jat ovat van­hem­pien lisäksi eri­tyi­sen mer­kit­tä­vässä roo­lissa tun­neä­lyn suh­teen, sillä alle kou­lui­käis­ten aivot omak­su­vat kaik­kein pysy­vim­piä mal­leja myös tun­tei­den käsittelyssä.

On tärkeää sanoittaa lapselle, miksi hän toimii kuten toimii.

Yalen yli­opis­tossa kehi­te­tyssä mal­lissa tun­neäly jae­taan vii­teen osa-alu­ee­seen. Kas­vat­taja voi kehit­tää itse­ään ja lap­sia havait­se­maan omia ja tois­ten tun­ne­ti­loja, ymmär­tä­mään tun­tei­den mer­ki­tys teko­jen takana, sanoit­ta­maan tun­teita, ilmai­se­maan tun­teita ja lopulta sää­te­le­mään niitä.

Var­hais­kas­va­tuk­sessa hyvin tär­keää on ensin­nä­kin havaita ja tul­kita las­ten tun­teet oikein. Se ei aina ole aikui­selle help­poa: Kun lap­set rie­hu­vat, kil­ju­vat ja juok­se­vat, väsy­nyt aikui­nen huu­taa heitä lopet­ta­maan häi­ri­köin­nin. Lap­sille kyse kui­ten­kin voi olla rie­muk­kaasta, iloi­sesta tunnetilasta.

Sano­taan, että Sakke juok­see rie­hak­kaasti ja iloi­sena päi­vä­ko­dissa ja kaa­taa Hei­din raken­ta­man tor­nin. Miten toi­mia? Hei­din surua ymmär­re­tään tie­ten­kin ääneen. Saken suh­teen varo­taan soi­maa­masta häntä heti teostaan.

–  Jos Sakelle ollaan ensin vihai­sia, hän ei voi ymmär­tää, miksi hänen iloi­nen olonsa sai aikaan aikui­sissa vihaa. Saken tun­teet täy­tyy sanoit­taa hänelle itsel­leen: ”Sinä juok­sit ja olit iloi­nen, ja ilo on mah­tava tunne! Mutta nyt kävi vahinko, Hei­din torni kaatui.”.

Jos Sakke ymmär­tää tekonsa seu­rauk­sena Hei­dissä syn­ty­neen tun­teen, hänen on helppo pyy­tää anteeksi vahinkoaan.

Jos taas Sakelle on kotona huu­dettu ainai­sesta rie­hu­mi­sesta ja mokai­lusta, eikä häntä ole autettu ymmär­tä­mään, miksi häntä soi­ma­taan, hän haluaa vain paeta täs­tä­kin ahdis­ta­vasta tilan­teesta. Sakke kiel­tää kaa­ta­neensa tor­nin ja saa nis­kaansa lisää nega­tii­vi­suutta: nyt häntä soi­ma­taan valeh­te­lusta. Äsken Sakke juoksi iloi­sena, nyt hän on pahaa tekevä valehtelija.

– Mil­lai­nen möykky käsit­te­le­mät­tö­miä tun­teita Saken sisälle onkaan muo­dos­tu­massa, jos näitä tun­teita ei päästä nimeä­mään ja käsittelemään?

– Lap­sille usein sano­taan, mitä saa tehdä ja mitä ei. Yhtä tär­keää lap­selle on sanoit­taa sitä, miksi hän toi­mii kuten toi­mii ja mitä tun­teita se mah­dol­li­sesti ympä­rillä ole­ville aiheut­taa, Kön­gäs painottaa.

Päi­vä­ko­dissa tun­tei­den sanoit­ta­mi­sen tulisi olla ruti­noi­tu­nut osa arki­päi­vää ja aina myön­tei­sen kautta tapah­tuva oppimishetki.

– Kun lap­sen kiukku on ohi, kehu­taan miten hie­noa oli, että hän näytti vihan tun­teensa ja sai sen ulos itses­tään. Sit­ten voi­daan alkaa puhua siitä, miten vihan tunne olisi hyvä oppia tuo­maan esiin ehdot­to­masti mitään heit­te­le­mättä ja mie­lui­ten myös huutamatta.

Myös henkilökunnalla on lupa tuntea ja saada tukea tunteiden käsittelyyn

Var­hais­kas­vat­ta­jan ei ole help­poa kas­vat­taa saman­ai­kai­sesti tois­ta­kym­mentä lasta.  Jak­sa­mi­sella on rajansa ja yli­lyön­nit hävet­tä­vät. Voi­mak­kaat tun­ne­reak­tiot ovat kui­ten­kin kai­kille luon­nol­li­sia, Kön­gäs rau­hoit­taa. Aivomme ovat luo­dut toi­mi­maan uhkaa­vissa tilan­teissa pelolla tai vihalla.

– Tun­ne­reak­tiomme syn­ty­vät syvällä mate­lija-aivoissa. Siinä mie­lessä emme eroa mate­li­joista, tii­ke­reistä tai api­noista, joilla myös löy­ty­vät nämä samat aivo­jen osat.

Lisäksi ovat ne aivo­jen osat, jotka löy­ty­vät vain ihmisiltä.

Ammattilaisten tulee sallia itselleen inhimilliset piirteet. Aikuinenkin voi pyytää käytöstään anteeksi ja olla väärässä.

– Tun­ne­reak­tio läh­tee aina ensin mate­li­jan aivoista ja ete­nee siitä niin pit­källe kuin se on aivoi­hin ”koo­dattu” koke­mus­ten ja oppien perus­teella. Toi­silla se pysäh­tyy hyök­kää­vään tii­ke­riin, mutta tun­neä­ly­käs saa ohi­tet­tua eläin­ten aivo-osia nopeasti ja pää­tyy ihmis­ten aivoil­laan päät­te­le­mään, poh­ti­maan, tark­kai­le­maan ja enna­koi­maan käytöstään.

Päi­vä­ko­din inten­sii­vi­seen työ­hön tun­neä­lyn kehit­tä­mi­nen tuo voi­ma­va­roja ja jak­sa­mista. Jo siksi tii­mien val­miutta käsi­tellä omia ja las­ten tun­teita kan­nat­taa kohentaa.

– Hen­ki­lö­kun­nan kan­nat­taa ensin­nä­kin ottaa tun­teet puheeksi ja sopia yhtei­sistä toi­min­ta­ta­voista yli­lyö­vien tun­tei­den edessä: Mitä juuri me teemme, kun näemme kol­le­gan ahdin­gossa? Voim­meko mennä kysy­mään väsyt­tääkö sinua, ärsyt­tääkö ja haluatko apua? Miten suh­tau­dumme sii­hen, kun joku lapsi itkee, huu­taa, pot­kii tai lyö?

Sel­keillä kes­kus­te­luilla tun­teet saa­daan tie­dos­te­tuksi ja sal­li­tuksi osaksi arkea.

– Hyvin toi­mi­vassa tii­missä jo pieni ymmär­tävä katse tai tsem­pin näyt­tä­mi­nen toi­selta puo­lelta huo­netta antaa voi­mia käsi­tellä han­ka­laa tilan­netta rauhallisesti.

Väi­tös­tään var­ten Kön­gäs keräsi aineis­toa päi­vä­ko­deista myös videoi­den avulla. Niistä hän havaitsi kaksi sil­miin­pis­tä­vää seik­kaa: Var­hais­kas­vat­ta­jat eivät ker­taa­kaan pyy­tä­neet käy­tös­tään lap­silta anteeksi. Lisäksi he koki­vat tar­vetta olla aina jak­sa­via, pir­teitä, iloi­sia ja reip­paita, vaikka mikä olisi.

Näistä ten­dens­seistä ei ole lap­sille eikä kas­vat­ta­jille hyö­tyä, Kön­gäs näkee.

– Ammat­ti­lais­ten tulee sal­lia itsel­leen inhi­mil­li­set piir­teet. Aikui­nen­kin voi pyy­tää käy­tös­tään anteeksi ja olla vää­rässä. Auk­to­ri­teetti ei katoa siitä mihin­kään, Kön­gäs vakuuttaa.

Itse asiassa las­ten olisi nime­no­maan hyö­dyl­listä ja vapaut­ta­vaa nähdä, että kaik­kia tun­teita tulee meille kai­kille, eivätkä aikui­set­kaan ole mitään yli-ihmisiä.

– Näin lapsi saa par­haan esi­ku­van tun­tei­den käsit­te­lyyn. ”Ai, tun­teita saa tun­tea, niistä saa puhua, niistä pää­see yli, eikä kaik­kea tar­vitse aikui­se­na­kaan osata täy­del­li­sesti. Mikä helpotus!”

Tapio Olli­kai­nen

Lisä­tie­toa tun­neä­lystä voit lukea Mirja Kön­kään tie­to­kir­jasta Tun­neäly var­hais­kas­va­tuk­sessa, PS-kus­tan­nus, 2019.