Valmis­teilla oleva sote­-uudistus vaikuttaa sosiaa­li­huoltoon ja alan ammatil­liseen työhön monin tavoin. Tiivis yhteistyö tervey­den­huollon kanssa korostaa ammat­ti­laisten taitoa kuvata oman työn sisältöä, sen etiikkaa ja osaamista yhteistyökumppaneille.

 

Myös kansa­laiset tarvit­sevat helposti ymmär­ret­tävää tietoa siitä, minkä­lai­sissa elämän­ti­lan­teissa he voivat saada apua sosiaa­lialan ammat­ti­lai­silta. Tieto sosiaa­lialan tehtä­vistä ja autta­mis­mah­dol­li­suuk­sista on nykyään vielä kirjavaa. Selkeän ammatil­lisen profiilin tarve kasvaa. Sen sisällä yksilöl­listen tilan­teiden variaatio voi ja saakin olla suuri.

Mikä erottaa sosiaa­lialan ammatil­lisen työn lähiam­ma­teista? Työn keskeisen lähtö­kohdan voi tiivistää sanontaan: ihminen on sosiaa­linen olento. Jo käsite sosiaa­linen viittaa siihen, että työskentely suuntautuu sekä ihmisen – tai perheen – elämän­ti­lan­teeseen että ihmisen omiin toimin­tae­del­ly­tyksiin. Ihminen kasvaa ja kehittyy sikiöstä alkaen suhteessa toiseen ihmiseen ja ympäris­töönsä. Lapsuu­desta aikui­suuteen ja vanhuuteen ihmisiin vaikut­tavat keskeiset elinym­pä­ristöt, niissä syntyvät kokemukset ja tärkeät ihmiset. Elämän­kulku tuo monille vastaan tilan­teita, joissa tarvitaan ammatil­lista apua sekä olosuh­teiden helpot­ta­miseen että ihmisen omien edelly­tysten vahvistamiseen.

Hyvinvointiyhteiskunta on rakentanut sosiaalialan työtä paljolti yksilöiden lakisääteisten oikeuksien ja niitä toteuttavien järjestelmien varaan.

Suoma­lainen hyvin­voin­tiyh­teis­kunta on raken­tanut sosiaa­lialan työtä paljolti yksilöiden lakisää­teisten oikeuksien ja niitä toteut­tavien järjes­telmien varaan. Tämä sosiaa­li­huollon vahvuus on tuonut mukanaan myös työtä rajoit­tavia piirteitä. Ihmistä lähes­tytään järjes­telmien viite­ke­hyk­sestä ja lakien yksilöitä koske­vista palve­luista lähtien.

Yksilöl­lisen elämän­ti­lanteen tunte­minen on kuitenkin autta­misen kivijalka. Tutki­mukset ja asiakas­pa­lautteet osoit­tavat, että asiakkaan ja ammat­ti­laisen yhdessä toteu­tu­valla elämän­ti­lanteen ja siitä nousevien muutos­tar­peiden tutki­mi­sella ja jäsen­tä­mi­sellä voi jo sellai­senaan olla auttava merkitys. Elämän­ti­lan­teiden tutki­mi­sesta avautuu myös kanava raken­teel­liseen työhön.

Jyväs­kylän tutki­joiden toimit­ta­massa teoksessa Sosiaa­lisen toiminnan perusta (PS­-kustannus 2011) filosofit Raimo Tuomela ja Pekka Mäkelä toteavat, että ryhmät ja yhteisöt ovat sosiaa­lisen ydintä. Tämä näkökulma sosiaa­lialan työhön on meillä jäänyt vähälle huomiolle. Vaikeassa elämän­ti­lan­teessa eläville ihmisille vertais­ryhmät sekä muut osalli­suutta ja vaiku­tus­mah­dol­li­suuksia raken­tavat areenat ovat verrat­tomia auttajia. Niiden organi­sointiin tulisi alan ammat­ti­laisten osallistua, vapaa­eh­toisten järjes­töjen rinnalla.

Toivot­ta­vasti tulevassa sote-­järjes­tel­mässä sosiaa­lialan ammat­ti­laiset kehit­tävät nykyistä laajemmin myös ryhmä­ ja yhtei­sö­koh­taisia käytäntöjä. Näiden kautta on mahdol­lista yhdistää elämän­ti­lan­teiden helpot­ta­minen ja ihmisten omien voimien vahvistaminen.

Aulikki Kananoja
ylisosiaalineuvos