Yksityisen palveluntuottajan rooli on tukea viranomaista päätöksenteossa, mutta ei tehdä arviointeja tai päätöksiä.

Yksityisten palve­lun­tuot­tajien määrä eri lasten­suo­je­lu­pal­ve­luissa on kasvanut valta­vasti. Usein lasten­suojelun resurs­si­pulan vuoksi nämä yritykset tekevät kunnan toimek­sian­nosta esimer­kiksi arviointeja.

Lain mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdol­lista. Yksityiset palve­lun­tuot­tajat täyden­tävät julkisia palveluja, eikä niille voi antaa tehtäviä, joiden hoita­minen edellyttää julkisen vallan käyttä­miseen kuuluvaa virka­vas­tuuta.

Lasten­suo­je­lussa viran­omainen päättää ja käyttää julkiseen valtaan liittyvää harkintaa, kun taas yksityinen taho vastaa päätösten täytän­töön­panoon liitty­vistä suorit­ta­vista tehtä­vistä ja tiedon tuotta­mi­sesta viran­omai­selle.

Arvioinneilla on iso merkitys päätöksenteossa

Lasten­suo­je­lussa tarve tehdä erilaisia arviointeja on suuri, ja niillä on iso merkitys lapsen ja perheen saamaan tukeen.

Asiak­kuuden alussa pitää arvioida palve­luiden tarvetta, ja jos tilanne kriisiytyy, pohdit­ta­vaksi tulee huostaanoton ja sijais­huollon mahdol­lisuus. Arvioin­nilla onkin keskeinen merkitys, jotta taataan perheille heidän tarvit­se­mansa palvelu ja hyvin tehdyllä arvioin­ti­työllä voidaan löytää lapsen edun mukainen ratkaisu.

Tiedon tuottaminen viranomaisen päätöksenteon tueksi on eri asia kuin arvioinnin tekeminen.

Arvioin­nissa on kyse julkisen vallan käyttöön liitty­västä valmis­te­le­vasta toimen­pi­teestä, jota ei saa siirtää viran­omai­selta pois. Arviointi on yksin­ker­tais­tettuna yhtä kuin viran­omaisen ratkai­su­toi­mintaan liittyvä harkin­ta­valta.

Arviointeja tekemällä puututaan joskus vahvas­tikin lapsen ja perheen perus­oi­keuksiin. Julkisen vallan käytön tulee perus­tuslain mukaan aina perustua lakiin, jota on kaikessa julki­sessa toimin­nassa nouda­tettava tarkoin.

Viranomainen on ainoa, joka käyttää julkista valtaa

Ainoastaan mielen­ter­veyslaki, päihde­huol­tolaki, rikoslaki ja lasten­suo­je­lulaki antavat mahdol­li­suuden puuttua tahdon­vas­tai­sesti yksilön vapausoi­keuksiin.

Näistä mikään muu laki ei anna julki­selle vallalle oikeutta puuttua yksilön, lapsen, vanhempien ja sisarusten, perhe-elämän suojaan niin radikaa­lilla tavalla kuin lasten­suo­je­lulaki antaa. Lasten­suo­je­lu­lailla voidaan rajoittaa myös lapsen vapausoi­keuksia. Perus- ja ihmisoi­keuksien kannalta on äärim­mäisen tärkeää, että jokainen lasten­suo­je­lussa toimiva taho tietää oman valtansa – sekä sen rajat.

Julkista valtaa voi käyttää ainoastaan viran­omainen, jota lasten­suo­je­lussa perheelle edustaa erityi­sesti lapsen asioista vastaava sosiaa­li­työn­tekijä. Hänen on kaikissa tilan­teissa turvattava lapsen ja vanhempien perus- ja ihmisoi­keuksien toteu­tu­minen.

Yksityinen palveluntuottaja ei voi arvioida huostaanoton tarvetta

Edelleen saatetaan pyytää palve­lun­tuot­tajaa toteut­tamaan vanhem­muuden arviointia. Yhä nykyään tulee vastaan tilan­teita, jossa lapsen huostaan­ot­to­pää­töstä perus­tellaan yksityi­sellä teete­tyllä vanhem­muuden arviolla ja viitataan palve­lun­tuot­tajan arvioin­nista saatuun lausuntoon, jossa todetaan huostaanoton edelly­tysten täyttyvän. Yksityi­siltä palve­lun­tuot­ta­jilta pyydetään kannan­ottoa lapsen tai perheen tarvit­semiin lasten­suojelun tukitoimiin tai jopa sijais­huollon tarpeeseen.

Nämä tehtävät kuuluvat kuitenkin yksise­lit­tei­sesti lasten­suojelun viran­omai­selle eikä yksityisen palve­lun­tuot­tajan edustaja, koulu tai tervey­den­huolto voi tällaisiin kysymyksiin ottaa kantaa.

Tarkoitus tuollai­silla pyynnöillä on hyvä: halutaan selvittää, onko lapsen turval­lista kasvaa vanhempien kanssa ja pysty­vätkö vanhemmat takaamaan lapselle hyvät kasvuo­lo­suhteet. Kuitenkaan yksityinen palve­lun­tuottaja ei voi tuollaiseen kysymyk­se­na­set­teluun ottaa kantaa. Sen sijaan palve­lun­tuottaja voi kunnan toimek­sian­nosta esimer­kiksi kuntouttaa perhettä ja tukea vanhempia roolissaan.

Perhekuntoutuksessa tuotetaan tärkeää tietoa

Tiedon tuotta­minen viran­omaisen päätök­senteon tueksi on eri asia kuin arvioinnin tekeminen. Esimer­kiksi perhe­kun­tou­tuk­sessa voidaan hyvin kuvata työsken­telyn aikaisia vahvuuksia, perheiden voima­varoja sekä mahdol­lisia lapsen turval­li­suutta vaaran­tavia tekijöitä, sekä sitä, millaisiin asioihin perheessä tarvitaan apua. Samoin kantaa voidaan ottaa siihen, onko perhe sitou­tunut perhe­kun­tou­tus­työs­ken­telyyn. Lasten­suo­je­lu­vi­ran­omaisen tehtävä on kerätä riittä­västi tietoja, jotta hän voi tehdä lapsen edun mukaisen ratkaisun.

Perhe­kun­tou­tuk­sessa tehdään töitä asetet­tujen tavoit­teiden eteen yhdessä perheen kanssa. Sovituin väliajoin tavoit­teiden toteu­tu­mista tarkas­tellaan ja välitetään tietoa toimek­siannon antaneelle viran­omai­selle, lapsen asioista vastaa­valle sosiaa­li­työn­te­ki­jälle. Perhe­kun­tou­tuksen päätyttyä keskeistä on laatia työsken­telyn sisäl­löstä yhteenveto, jossa kuvataan kuntou­tus­jakson sisältöä.

Perhekuntoutuksessa tehdään tavoitteellista muutostyötä jaksolle asetettuja tavoitteita kohti.

Hyvässä perhe­kun­tou­tuksen loppu­yh­teen­ve­dossa otetaan myös kantaa työsken­te­lylle asetet­tujen tavoit­teiden saavut­ta­miseen, mutta yksityi­seltä ostetussa palve­lussa tulee aina ensisi­jai­sesti olla muutokseen tähtäävä, kuntouttava työote – ei ainoastaan esimer­kiksi sijais­huol­losta päätet­tävän työn tueksi tehtävä arviointi.

Palveluntuottajat tukevat viranomaista

Lapsen etu ei voi toteutua, jos hänen oikeuk­siaan ei oteta vakavasti ja lapsen suojaksi säädettyä lainsää­däntöä ei noudateta. Julkinen ja yksityinen tekevät hyvää yhteis­työtä silloin, kun molemmat toimivat omien oikeu­del­listen rajojensa puitteissa.

Parhaim­millaan yksityiset palve­lun­tuot­tajat täyden­tävät julkista palvelua ja toimivat sen tukena. Esimer­kiksi SOS-Lapsi­kylän perhe­te­ra­peut­ti­sessa perhe­kun­tou­tuk­sessa Kuopiossa on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka perheiden tilan­netta on pystytty yhteis­työssä selkiyt­tämään hahmot­ta­malla perheiden vahvuuksia ja voima­varoja sekä tuen tarpeita.

Perhe­kun­tou­tus­jak­solla tehdään tavoit­teel­lista muutos­työtä jaksolle asetettuja tavoit­teita kohti. Perhe­kun­tou­tuk­sessa syntyy valta­vasti tietoa perheen oman pohdinnan ja viran­omaisen päätök­senteon tueksi, jonka avulla virassa työsken­televä sosiaa­li­työn­tekijä päättää aina lapsen ja perheiden tukitoi­mista sekä mahdol­li­sesta puuttu­mi­sesta perheiden yksityi­syyden suojaan.

Hyvän yhteistyön ja dialo­gi­sesti raken­tuneen kuntou­tus­jakson jälkeen päätök­senteon pohjalle on muodos­tunut paljon tietoa ja näkemystä. Lisäksi perhe­te­ra­peut­tisen työsken­te­ly­otteen avulla perheet pääsevät itse pohtimaan tilan­nettaan ja tulevai­suuden näkymiään. Se on lapsen edun mukaisen työsken­telyn lähtö­kohta.

Niina Asikainen, Kuopion lapsi­kylän johtaja
Mirjam Araneva, lapsioi­keus­la­kimies, SOS-Lapsikylä
Johanna Hedman, kehit­tä­mis­pääl­likkö, SOS-Lapsikylä