Koen tärkeäksi kotoutumisen kaksisuuntaisuuden: myös suomalaisen yhteiskunnan pitää muuttua, kun meille tulee ihmisiä muualta, sanoo Maia Fandi. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Koordinaattori Maia Fandi auttaa ilman huoltajaa maahan tulleita vahvistamaan sosiaalisia verkostojaan. Moni vuonna 2015 alaikäisenä Suomeen tulleista turvapaikanhakijoista on täysi-ikäistynyt ja aloittelee itsenäistä elämää.
Sosiaalityötä opiskellut Maia Fandi seisoi 2000-luvun alussa afganistanilaisperheen oven takana ja soitti ovikelloa. Häntä vastaan juoksi hymyssä suin lapsia ja heidän perässään äiti, joka toivotti hänet tervetulleeksi. Fandista tuli lasten vapaaehtoinen aikuisystävä.
– Kokemus ihmisiä yhdistävistä tekijöistä vaikutti ammatilliseen kasvuuni valtavasti ja herätti kiinnostukseni yhteisöllisyyttä vahvistavaa työtä kohtaan. Jos vain voin jotenkin auttaa muualta tulleita löytämään kotinsa täältä, se on minulle kunnia-asia. Samalla opin koko ajan lisää, uusia näkökulmia.
Nykyisellä työpaikallaan Jyvälän Setlementissä hän auttaa yksin alaikäisenä maahan tulleita nuoria löytämään paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa. Se tapahtuu yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kotoutumispalvelujen kanssa, työ- ja elinkeinoministeriön rahoittamassa Kotipolku-hankkeessa.
– Vieraaseen maahan muuttaminen on aina haastavaa, mutta vielä hankalampaa on, kun tilanteeseen joutuu yksin, alaikäisenä ilman perhettä, kriisin keskeltä. Kielen oppiminen, uusi ympäristö, paljon uusia asioita kerralla.
Ilman verkostoja syrjäytymisriski kasvaa
Maia Fandilla on ohjattavanaan parikymmentä nuorta. He ovat nyt tilanteessa, jossa asuvat ensimmäistä kertaa elämässään yksin, useimmat aivan itsenäisesti.
Perheestään erossa olevat, yksin maahan tulleet nuoret ovat vastaavanlaisessa tilanteessa kuin kodin ulkopuolelle sijoitetut nuoret, mutta tuki loppuu viimeistään kotoutumislain mukaiseen 21 vuoteen, mikä on kotoutumisen näkökulmasta liian varhain. Muun muassa Lastensuojelun Keskusliitto on vaatinut ilman huoltajaa maahan tulleiden asioita lastensuojelulain piiriin, joka takaisi heille jälkihuollon palvelut pidempään.
Yksinäisyys tekee maailman painavaksi.
Lähes neljännes syrjäytyneistä tai syrjäytymisuhan alla olevista nuorista on maahanmuuttajataustaisia. Ilman huoltajaa tulleet ovat erityisen haavoittuvassa asemassa, sillä vaikka osalla on vahva tunneside etäällä asuviin vanhempiinsa, monella se on jäänyt ohueksi.
– Koulupäivien ulkopuolella ja lomien aikana monilla ei ole paikkaa, minne mennä tai ketään, johon ottaa yhteyttä. Monilla on myös kipeitä kokemuksia rasistisesta huutelusta ja ennakkoluuloista. Sellainen alleviivaa sitä, ettei kuulu tänne ja nostaa edelleen kynnystä ottaa kontaktia paikallisiin.
Ilman huoltajaa maahan tullut tarvitsee turvallisen, sosiaali-sesti hyväksyvän ympäristön voidakseen kotoutua.
– Millainen motivaatio on oppia kieltä, jos et koe olevasi tervetullut? Verkostojen puute vaikuttaa myös hyvinvointiin. Se voi masentaa ja lisätä syrjäytymisriskiä.
Lisää selkosuomea ja kohtaamispaikkoja
Jokaisen nuoren tilanne on kuitenkin omanlaisensa, korostaa Fandi. Yleisesti hän on havainnut, että maahanmuuttajanuorten on kielellisesti vaikea päästä mukaan suomalaisnuorten piiriin, sillä puhekieli on niin erilaista.
– Jos on vaikea ilmaista itseään suomeksi, se voi nostaa kynnystä osallistua. Suomessa järjestetään paljon erilaisia aktiviteetteja, joihin kuka vain on periaatteessa tervetullut, mutta onko toiminta kielellisesti esteetöntä? Nuorisotyöntekijät voisivat toimia siltoina tässä.
Osalla nuorista on ystäviä omasta kieliryhmästä tai muista maahanmuuttajista, mutta he ovat toivoneet, että pääsisivät kohtaamaan enemmän suomalaisnuoria. Siksi Fandi on ollut järjestämässä kuukausittaista matalan kynnyksen kohtaamispaikkaa paikallisten nuorten ja maahanmuuttajanuorten välille viime vuodesta lähtien. Mukaan on saatu suomalaisopiskelijoita.
Kotoutumiseen tarvitaan suomalaisia
Jomah, 19 ja Naim, 18, paistattelevat ulkona kevätauringossa. Fandi kutsuu heidät sisään.
– Väsyttääkö, hän kysyy.
Molemmilla nuorilla on koulupäivä takanaan. Naim viimeistelee peruskoulua ja Jomah käy ammatilliseen ‑koulutukseen valmentavaa koulutusta. Jomah kertoo, ettei hän tuntenut ketään eikä osannut kieltä yhtään Afganistanista Suomeen tullessaan. Hän odotteli oleskelulupapäätöstä vuoden ryhmäkodissa. Sinä aikana ei ollut motivaatiota opiskella.
Kaksi vuotta sitten hän tapasi maanmiehensä Naimin, joka myös tuli maahan yksin, ja he ovat ystävystyneet. Joitakin suomalaisiakin ystäviä on löytynyt, mutta heitä kaivattaisiin lisää.
– Yksinäisyys harmittaa ja tekee maailman painavaksi. On helpompi oppia kieltä ja kulttuuria, jos on suomalaisia kavereita, Jomah sanoo.
Jyväskylässä maahanmuuttajanuoret olivat useiden järjestöjen mukana puuhaamassa yksinäisyyden teemapäivää huhtikuussa. Naim nousi rohkeasti lavalle ja kertoi oman tarinansa tapahtumassa.
– Kerroin, että tarvitsemme suomalaisia ystäviä, jotta opimme kuinka olla ja elää täällä. Mediassa on ollut paljon kielteisiä asioita ja luulen, että moni suomalainen pelkää. Mekin pelkäämme. Se lohduttaa, ettei ennakkoluuloja ole kaikilla.
Jomah soittaa perheelleen noin kahden viikon välein. Hänen äitinsä itkee puhelimessa, ikävä on kova. Kevät muistuttaa Jomahia paikasta, jossa hän kasvoi ja silloin hänelle tulee kova ikävä perhettään ja kotimaataan. Molemmat ovat sitä mieltä, että parasta lääkettä yksinäisyyteen on voittaa pelkonsa ja lähteä ulos, ihmisten keskuuteen.
– Olisi epäreilua vain valittaa, sillä niin moni on auttanut meitä, kuten esimerkiksi Maia. Hän on auttanut paljon muutenkin kuin tässä Oma polussa. Olemme siitä kiitollisia, sanoo Jomah.
On enemmän ihmisiä yhdistäviä asioita kuin erottavia.
Jomah tähtää sosiaalialalle, sairaanhoitajaksi tai poliisiksi, Naimia kiinnostaa sähköala. Jomah on saanut perättäisiä yksivuotisia oleskelulupia, Naim neljävuotisen. Yksin asumisessa Naimille ovat vaikeinta yksinäiset yöt, sillä hänen kulttuurissaan ei ole tavallista asua yksin. Jomahista on kiva joskus olla yksin omassa rauhassa, mutta vastuun ottaminen kaikesta on välillä raskasta.
Iloinen asia molemmille nuorille miehille on suomalaisen ”isosiskon” saaminen. Isosisarukset ovat Fandin kouluttamia vapaaehtoisia, turvallisia aikuisia, jotka tapaavat nuoria 2–4 kertaa kuukaudessa ja auttavat esimerkiksi koulutehtävissä.
Osallisuuden vahvistamista
– Viranomaispalvelun ja koulun lisäksi kotoutumiseen vaaditaan muutakin sosiaalista tukea. Tarvitaan kohtaamista, voimannuttavia, myönteisiä kokemuksia sekä yhteisöä, johon voi kokea kuuluvansa ja jossa voi vaikuttaa, sanoo Fandi.
Nuoret ovat saaneet itse ideoida ja toteuttaa Oma polku ‑toimintaa.
– He ovat toivoneet, että ryhmätapaamisissa puhutaan suomea, mutta vaikeissa asioissa sanat voivat loppua kesken, kuten muistoihin tai tunteisiin liittyvissä asioissa. Moni ei ole ennen tänne tuloa uskaltanut oikeasti puhua omista ajatuksistaan tai tunteistaan. Täällä voi harjoitella sitä turvallisesti, esimerkiksi omankielisen mentorin kanssa.
Tavoitteena on luoda Jyvälästä turvallinen paikka, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja jossa tehdään yhdessä nuorten toivomia asioita: kokkaillaan, käydään tutustumassa eri paikkoihin, keskustellaan vaikkapa terveydestä, opiskelusta – tai yksinäisyydestä. Nuoret ovat myös auttaneet perhetapahtumien järjestämisessä ja lastenleireillä.
– Kun nuori saa tehdä mielekkäitä asioita ja tulee kuulluksi ja arvostetuksi, hän näkee eri tavalla omat vaikutusmahdollisuutensa. Voi paremmin ymmärtää tätä yhteiskuntaa ja kulttuuria ja löytää paikkansa.
