Venäjältä Suomeen muuttaneet lapsiperheet tarvitsevat tilannekohtaista tukea, selviää Sysmän sosiaalijohtajan Minna Veistilän väitöskirjasta. Tutkimuksen mukaan perheet kotoutuvat Suomeen vaiheittain.

 

Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten on hyvä tun­nis­taa vai­heet ja sen perus­teella pää­tellä, mil­lai­sia pal­ve­luja per­heet tar­vit­se­vat. Kaikille ei sovi saman­lai­nen tuki, Minna Veistilä sanoo.

Veistilä sel­vitti, miten venä­läis­taus­tai­set per­heet raken­ta­vat sosi­aa­lista hyvin­voin­ti­aan Suomessa. Hän haas­tat­teli 25 Kaakkois-Suomessa asu­vaa lap­si­per­hettä, jotka oli­vat muut­ta­neet tänne Venäjältä 1990-luvulta lähtien.

Osa per­heistä oli kotou­tu­nut hyvin ja piti Suomea kotina. Jotkin per­heet etsi­vät vielä paik­kaansa yhteis­kun­nassa. Kotoutumisessa voi­tiin ottaa myös taka­pak­kia, jos perhe esi­merkiksi koh­tasi rasis­mia tai muita vaikeuksia.

− Integroituminen yhteis­kun­taan ei ole tie­tyn ajan kes­tävä pro­sessi, jossa kul­je­taan alku­pis­teestä kohti pää­te­pis­tettä. Vaiheet voi­vat olla hyvin eri­lai­sia, ja nii­den välillä voi­daan liik­kua, Veistilä sanoo.

Vaiheet voi jakaa kar­keasti kol­meen osaan. Ensimmäisessä per­heet yrit­tä­vät sopeu­tua uuteen koti­maa­han. He tark­kai­le­vat ympä­ris­töä ja otta­vat sel­vää kie­lestä. Tässä vai­heessa per­heet tar­vit­se­vat eri­tyi­sen pal­jon tukea niin sosiaali­alan ammat­ti­lai­silta kuin Suomessa asu­vilta suku­lai­silta ja ystäviltä.

Ei ole hedelmällistä tarjota esimerkiksi sellaisia palveluita, joista perheet hyötyisivät vasta myöhemmässä vaiheessa.

Toisessa vai­heessa perhe toi­mii aktii­vi­sesti kotou­tu­mi­sen eteen: lap­set käy­vät kou­lua, aikui­set ovat töissä tai hake­vat töitä, koko perhe opet­te­lee uutta. Suurin osa tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neista koki elä­vänsä tätä vaihetta.

Viimeisessä vai­heessa per­heet tun­te­vat ole­vansa kotona ja osa suo­ma­laista yhteis­kun­taa. Tunne maa­han­muut­ta­juu­desta häviää.

Tukea parisuhdeongelmiin

Minna Veistilä toi­voo sosiaali­alan ammatti­laisten kuun­te­le­van tark­kaan maa­han­muut­ta­ja­per­heitä ja hei­dän tar­pei­taan. Viranomaisten ei pidä mekaa­ni­sesti mää­ri­tellä, mitä tukea ja toi­men­pi­teitä per­heet tarvitsevat.

− Sosiaaliselle hyvin­voin­nille on tär­keää per­heen­jä­sen­ten kes­ki­näi­set hyvät suh­teet. Ammattilaiset voi­vat aut­taa tässä. Tukea per­heen rak­kautta ja van­hem­pien pari­suh­de­rak­kautta, Veistilä sanoo.

Huomiota pitää kiin­nit­tää myös per­heen­jä­sen­ten vas­ta­vuo­roi­suu­teen ja vuo­ro­vai­ku­tuk­seen, eri­tyi­sesti avio­liit­to­krii­seissä. Nyt maa­han­muut­ta­ja­per­hei­den van­hem­mat jää­vät var­sin yksin pari­suh­deon­gel­mi­neen, vaikka ammat­ti­lai­set voi­si­vat aut­taa ongel­mien ylipääsemisessä.

− Monikulttuurisessa pari­suh­teessa saat­taa olla monen­lai­sia ris­kejä ja haas­teita. Viranomaisilta apua on kui­ten­kin vai­kea saada. Suurin osa haas­ta­tel­luista sai tukea vain läheisverkostoltaan.

Toisaalta pal­ve­luita ei aina löy­detä tai osata hakea. Perheelle tär­keitä aut­ta­jia ovat esi­mer­kiksi Suomessa pidem­pään asu­neet ystä­vät, jotka ohjaa­vat pal­ve­lui­den piiriin.

Perheet tar­vit­se­vat lisäksi ver­tais­tu­kea ja apua uusien ystä­vien löy­tä­mi­seen. Parannettavaa olisi myös kie­li­kou­lu­tuk­sessa: suo­mea voisi opis­kella muun amma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen yhtey­dessä, mistä olisi hyö­tyä työelämässä.

− Tutkimukseni osoit­taa, että sosi­aa­lista hyvin­voin­tia pitäisi uskal­taa nos­taa yhä enem­män sosi­aa­li­työn tuen kes­ki­öön. Olemme vähän unoh­ta­neet sen tai pitä­neet sitä pehmoiluna.

Kokemuksia rasismista

Veistilän yllätti se, että moni perhe oli koh­dan­nut Suomessa rasis­mia. Kokemukset oli­vat ylei­siä eri­tyi­sesti 1990-luvulla muut­ta­neilla. Rasismi väheni 2000-luvun edetessä.

− Osalla oli koke­muk­sia pois­sul­ke­mi­sesta, esi­mer­kiksi työ-tai har­joit­te­lu­paikka oli jää­nyt saa­matta syn­ty­pe­rän takia. Toisaalta myös haas­ta­tel­ta­vien fyy­sistä kos­ke­mat­to­muutta oli lou­kattu. Heitä oli nimi­telty tai vaikka rikottu polkupyörä.

Veistilä teki haas­tat­te­lut vuo­sina 2012 ja 2013, joten per­hei­den nyky­ti­lanne on arvoi­tus. Ilmapiirin kiris­ty­mi­nen viime vuo­sina on saat­ta­nut hei­jas­tua haas­ta­tel­ta­vien elämään.

Perheet pystyivät ikävistä kokemuksista huolimatta rakentamaan hyvinvointia ja suhteita muihin ihmisiin.

− He oli­vat kii­tol­li­sia Suomelle siitä, että oli­vat saa­neet muut­taa tänne. He halusi­vat kor­vata sen jotenkin.

Usein sano­taan, että suo­ma­lai­siin on vai­kea tutus­tua. Sen nos­ti­vat esiin myös haas­ta­tel­lut. Heidän mie­les­tään vika ei ole kui­ten­kaan suo­ma­lais­ten perusluonteessa.

− Perheet ker­toi­vat, ettei val­ta­väes­töllä ole saman­laista tar­vetta saada lisää ystä­viä kuin heillä. Tarpeet eivät koh­taa, joten sen vuoksi ystä­vys­ty­mi­nen on vaikeaa.

Hyviä ja huonoja kokemuksia viranomaisista

Venäjän tie­do­tus­vä­li­neissä on kohistu Suomen las­ten­suo­je­lusta, mikä nousi esiin joi­den­kin haas­ta­tel­ta­vien kanssa. Veistilän mukaan he suh­tau­tui­vat asi­aan kiih­kot­to­masti. Tiedotusvälineiden toi­vot­tiin käsit­te­le­vän aihetta moni­puo­li­sem­min, eri näkökulmista.

Suomen viran­omai­sista per­heillä oli niin hyviä kuin huo­noja koke­muk­sia. Hyvät koh­taamiset muis­tet­tiin vielä vuo­sien jälkeen.

− Mieleen jää­neet koke­muk­set oli­vat sellai­sia, joissa viran­omai­set suh­tau­tui­vat ystä­väl­li­sesti ja kuu­lu­mi­sia kysel­len. Haastateltaville tuli tunne siitä, että heitä arvos­te­taan. Hyvät koke­muk­set eivät siis liit­ty­neet sii­hen, että viran­omai­nen olisi hoi­ta­nut jon­kin asian hyvin.

Huonot koke­muk­set oli­vat vas­taa­vasti niitä, joissa viran­omai­nen vai­kutti kiin­nos­tu­mat­to­malta tai kii­rei­seltä. Haastateltavat mai­nit­si­vat myös ajan puut­teen ja kieliongelmat.

− Tulkkipalveluita olisi tar­jolla, mutta niitä ei käy­tetä. Tämä vai­kut­taa oleel­li­sesti sii­hen, miten asia­kas ymmär­tää asiat tai tulee itse ymmärretyksi.

Johanna Merilä