Venäjältä Suomeen muuttaneet lapsi­perheet tarvit­sevat tilan­ne­koh­taista tukea, selviää Sysmän sosiaa­li­joh­tajan Minna Veistilän väitös­kir­jasta. Tutki­muksen mukaan perheet kotou­tuvat Suomeen vaiheittain.

 

Sosiaa­lialan ammat­ti­laisten on hyvä tunnistaa vaiheet ja sen perus­teella päätellä, millaisia palveluja perheet tarvit­sevat. Kaikille ei sovi saman­lainen tuki, Minna Veistilä sanoo.

Veistilä selvitti, miten venäläis­taus­taiset perheet raken­tavat sosiaa­lista hyvin­voin­tiaan Suomessa. Hän haastatteli 25 Kaakkois-Suomessa asuvaa lapsi­per­hettä, jotka olivat muuttaneet tänne Venäjältä 1990-luvulta lähtien.

Osa perheistä oli kotou­tunut hyvin ja piti Suomea kotina. Jotkin perheet etsivät vielä paikkaansa yhteis­kun­nassa. Kotou­tu­mi­sessa voitiin ottaa myös takapakkia, jos perhe esi­merkiksi kohtasi rasismia tai muita vaikeuksia.

− Integroi­tu­minen yhteis­kuntaan ei ole tietyn ajan kestävä prosessi, jossa kuljetaan alkupis­teestä kohti pääte­pis­tettä. Vaiheet voivat olla hyvin erilaisia, ja niiden välillä voidaan liikkua, Veistilä sanoo.

Vaiheet voi jakaa karkeasti kolmeen osaan. Ensim­mäi­sessä perheet yrittävät sopeutua uuteen kotimaahan. He tarkkai­levat ympäristöä ja ottavat selvää kielestä. Tässä vaiheessa perheet tarvit­sevat erityisen paljon tukea niin sosiaa­lialan ammat­ti­lai­silta kuin Suomessa asuvilta sukulai­silta ja ystäviltä.

Ei ole hedelmällistä tarjota esimerkiksi sellaisia palveluita, joista perheet hyötyisivät vasta myöhemmässä vaiheessa.

Toisessa vaiheessa perhe toimii aktii­vi­sesti kotou­tu­misen eteen: lapset käyvät koulua, aikuiset ovat töissä tai hakevat töitä, koko perhe opettelee uutta. Suurin osa tutki­mukseen osallis­tu­neista koki elävänsä tätä vaihetta.

Viimei­sessä vaiheessa perheet tuntevat olevansa kotona ja osa suoma­laista yhteis­kuntaa. Tunne maahan­muut­ta­juu­desta häviää.

Tukea parisuh­deon­gelmiin

Minna Veistilä toivoo sosiaa­lialan ammatti­laisten kuunte­levan tarkkaan maahan­muut­ta­ja­per­heitä ja heidän tarpeitaan. Viran­omaisten ei pidä mekaa­ni­sesti määri­tellä, mitä tukea ja toimen­pi­teitä perheet tarvit­sevat.

− Sosiaa­li­selle hyvin­voin­nille on tärkeää perheen­jä­senten keski­näiset hyvät suhteet. Ammat­ti­laiset voivat auttaa tässä. Tukea perheen rakkautta ja vanhempien parisuh­de­rak­kautta, Veistilä sanoo.

Huomiota pitää kiinnittää myös perheen­jä­senten vasta­vuo­roi­suuteen ja vuoro­vai­ku­tukseen, erityi­sesti avioliit­to­krii­seissä. Nyt maahan­muut­ta­ja­per­heiden vanhemmat jäävät varsin yksin parisuh­deon­gel­mineen, vaikka ammat­ti­laiset voisivat auttaa ongelmien ylipää­se­mi­sessä.

− Monikult­tuu­ri­sessa parisuh­teessa saat­taa olla monen­laisia riskejä ja haasteita. Viran­omai­silta apua on kuitenkin vaikea saada. Suurin osa haasta­tel­luista sai tukea vain läheis­ver­kos­toltaan.

Toisaalta palve­luita ei aina löydetä tai osata hakea. Perheelle tärkeitä auttajia ovat esimer­kiksi Suomessa pidempään asuneet ystävät, jotka ohjaavat palve­luiden piiriin.

Perheet tarvit­sevat lisäksi vertais­tukea ja apua uusien ystävien löytä­miseen. Paran­net­tavaa olisi myös kieli­kou­lu­tuk­sessa: suomea voisi opiskella muun ammatil­lisen koulu­tuksen yhtey­dessä, mistä olisi hyötyä työelä­mässä.

− Tutki­mukseni osoittaa, että sosiaa­lista hyvin­vointia pitäisi uskaltaa nostaa yhä enemmän sosiaa­lityön tuen keskiöön. Olemme vähän unohtaneet sen tai pitäneet sitä pehmoiluna.

Kokemuksia rasis­mista

Veistilän yllätti se, että moni perhe oli kohdannut Suomessa rasismia. Kokemukset olivat yleisiä erityi­sesti 1990-luvulla muutta­neilla. Rasismi väheni 2000-luvun edetessä.

− Osalla oli kokemuksia poissul­ke­mi­sesta, esimer­kiksi työ-tai harjoit­te­lu­paikka oli jäänyt saamatta synty­perän takia. Toisaalta myös haasta­tel­tavien fyysistä koske­mat­to­muutta oli loukattu. Heitä oli nimitelty tai vaikka rikottu polku­pyörä.

Veistilä teki haastat­telut vuosina 2012 ja 2013, joten perheiden nykyti­lanne on arvoitus. Ilmapiirin kiris­ty­minen viime vuosina on saattanut heijastua haasta­tel­tavien elämään.

Perheet pystyivät ikävistä kokemuksista huolimatta rakentamaan hyvinvointia ja suhteita muihin ihmisiin.

− He olivat kiitol­lisia Suomelle siitä, että olivat saaneet muuttaa tänne. He halusivat korvata sen jotenkin.

Usein sanotaan, että suoma­laisiin on vaikea tutustua. Sen nostivat esiin myös haasta­tellut. Heidän mielestään vika ei ole kuitenkaan suoma­laisten perus­luon­teessa.

− Perheet kertoivat, ettei valta­väes­töllä ole saman­laista tarvetta saada lisää ystäviä kuin heillä. Tarpeet eivät kohtaa, joten sen vuoksi ystävys­ty­minen on vaikeaa.

Hyviä ja huonoja kokemuksia viran­omai­sista

Venäjän tiedo­tus­vä­li­neissä on kohistu Suomen lasten­suo­je­lusta, mikä nousi esiin joidenkin haasta­tel­tavien kanssa. Veistilän mukaan he suhtau­tuivat asiaan kiihkot­to­masti. Tiedo­tus­vä­li­neiden toivottiin käsit­te­levän aihetta monipuo­li­semmin, eri näkökul­mista.

Suomen viran­omai­sista perheillä oli niin hyviä kuin huonoja kokemuksia. Hyvät koh­taamiset muistettiin vielä vuosien jälkeen.

− Mieleen jääneet kokemukset olivat sellai­sia, joissa viran­omaiset suhtau­tuivat ystäväl­li­sesti ja kuulu­misia kysellen. Haasta­tel­ta­ville tuli tunne siitä, että heitä arvos­tetaan. Hyvät kokemukset eivät siis liittyneet siihen, että viran­omainen olisi hoitanut jonkin asian hyvin.

Huonot kokemukset olivat vastaa­vasti niitä, joissa viran­omainen vaikutti kiinnos­tu­mat­to­malta tai kiirei­seltä. Haasta­tel­tavat mainit­sivat myös ajan puutteen ja kielion­gelmat.

− Tulkki­pal­ve­luita olisi tarjolla, mutta niitä ei käytetä. Tämä vaikuttaa oleel­li­sesti siihen, miten asiakas ymmärtää asiat tai tulee itse ymmär­re­tyksi.

Johanna Merilä