Kun lastensuojelun, psykiatrian ja nuorisotyön ammattilaiset tekevät yhteistyötä, alkaa tuloksia syntyä. Helsingissä ja Kouvolassa tästä on hyviä kokemuksia.

 

 

Ei var­masti ole yllä­tys, että rää­tä­löi­dyille las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­luille sekä neu­rop­sy­ko­lo­gi­sille pal­ve­luille on kova kysyntä. On ollut jo pit­kään. Eikä lii­oin häm­mäs­tytä se, että usein tilan­teissa on kyse koko per­heen asiasta ja myös ylisukupolvisuudesta.

Tarve on suuri eten­kin sijoi­tet­tu­jen las­ten ja nuor­ten tilan­teissa. Valvira ja alue­hal­lin­to­vi­ras­tot ohjeis­ta­vat, että sote-aluei­den on tar­jot­tava lap­sille ja nuo­rille hyviä mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­luita ja että sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lais­ten on teh­tävä yhteistyötä.

Valvontaviranomaisten seu­ran­nan mukaan las­ten ja nuor­ten hoi­toon pääsy sekä perus­ta­son että eri­kois­sai­raan­hoi­don mie­len­ter­veys­pal­ve­lui­hin on syk­syn 2020 ja vuo­den 2021 aikana vai­keu­tu­nut entisestään.

Eikä syy ole yksin vain koro­nassa. Joskus aiheesta myös kir­joi­te­taan isoja otsi­koita ”näin paha tilanne ei ole ollut koskaan”.

Valvontaviranomaiset otti­vat las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­lut pain­opis­teeksi viime vuonna, ja pai­no­tus on jat­ku­nut tämän vuo­den ajan.

Vakavia val­von­ta­pää­tök­siä ja keho­tuk­sia hoi­taa asia kun­toon on annettu parin vuo­den aikana eri puo­lilla Suomea: jonoissa on lii­kaa lap­sia ja nuo­ria, jono­tus kes­tää liian pit­kään, hoi­to­ta­kuu ei toteudu.

Alalla puhu­taan jopa tilas­to­kik­kai­lusta. Todellisuus on karumpi kuin tilas­tot kertovat.

Yhteistyöllä tuloksia

Vaikka tilanne tun­tuu vai­kealta, työ­ta­poja muut­ta­malla ja eri ammat­ti­lais­ten tie­toa ja tai­toa yhdis­tä­mällä saa­daan hyvää aikaan. Tästä esi­merk­kinä on Helsingissä kehi­tetty Hehku-toimintamalli.

Hehku-toi­min­ta­mal­lin kehit­tä­mi­nen on tar­peen, koska nyky­ti­lan­teessa pal­ve­lut eivät vas­taa tar­peeksi koko­nais­val­taista tukea ja hoi­toa tar­vit­se­vien las­ten ja nuor­ten tarpeisiin.

Suuri osa vaka­vasti psyyk­ki­sesti oirei­le­vista las­ten­suo­je­lun asiak­kaista tip­puu tar­vit­se­mas­taan psy­kiat­ri­sen eri­kois­sai­raan­hoi­don tar­pee­nar­vioin­nista ja hoidosta.

Lastensuojelun avo­huol­lon tuki­toi­met eivät yksin ole olleet riit­tä­viä näille lap­sille. Usein ainoa käy­tet­tä­vissä oleva rat­kaisu on ollut huos­taan­otto ja hoito las­ten­ko­dissa. Tämä näkyy kas­vuna las­ten­suo­je­lun sijais­huol­lon kustannuksissa.

– Asiakkaiden ja poti­lai­den palaut­teissa tois­tu­vat koke­muk­set siitä, että he eivät ole tul­leet kuul­luiksi ja koh­da­tuiksi, toteaa pro­jek­ti­pääl­likkö Marjo Alatalo.

Hehku on Helsingin kau­pun­gin, HUS:n ja Tulevaisuuden las­ten­suo­jelu ‑hank­keen yhteis­työn tulosta. Toimintamallia val­mis­tel­tiin keväällä 2020 Helsingin las­ten­suo­je­lun asian­tun­ti­ja­työnä, yhteis­työssä kas­va­tus- ja kou­lu­tus­toi­mia­lan, nuo­ri­so­pal­ve­lu­jen ja HUS las­ten- ja nuo­ri­sop­sy­kiat­rian kanssa.

Keskinäistä luottamusta ja toisen ammattitaidon arvostusta tarvitaan.

Tutkimukseen perus­tu­via peri­aat­teita ovat laaja-alai­nen yhtei­nen tilan­near­vio ja suun­ni­telma työs­ken­te­lyn raa­mit­ta­jana, tukeen ja hoi­toon sitou­tu­mista estä­vien koke­mus­ten kuu­le­mi­nen ja huo­mioi­mi­nen, monia­lai­sen osaa­mi­sen jous­tava yhdis­tä­mi­nen, inten­sii­vi­syys, tavoit­teel­li­suus ja jal­kau­tu­mi­nen lap­sen arkeen.

Työskentelyjaksot ovat noin 6 kuu­kau­den mit­tai­sia. Ytimessä ovat yksi­lö­työ lap­sen kanssa, van­hem­pai­noh­jaus, per­he­ta­paa­mi­set ja verkostotyö.

Painopisteitä rää­tä­löi­dään tilan­teen ja tar­peen mukaan. Kotia, kou­lua ja vapaa-aikaa lähei­sine ja tär­keine ihmis­suh­tei­neen pyri­tään muok­kaa­maan lap­sen hyvin­voin­tia tukevaksi.

Helsingissä Hehkua pilo­toi­daan monia­lai­sessa, itseoh­jau­tu­vassa tii­missä, johon kuu­luu kolme las­ten­suo­je­lun tehos­te­tun per­he­työn sosi­aa­lioh­jaa­jaa, kaksi sai­raan­hoi­ta­jaa, psy­ko­logi ja nuoriso-ohjaaja.

Asiakkaaksi tul­laan lap­sen asiasta las­ten­suo­je­lussa vas­taa­van sosi­aa­li­työn­te­ki­jän ja eri­kois­sai­raan­hoi­dossa hoi­toa koor­di­noi­van case mana­ge­rin lähetteellä.

Hehkussa vas­tuu tuen ja hoi­don lin­jaa­mi­sesta ja koor­di­noin­nista säi­lyy lap­sen asiasta vas­taa­valla sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä ja hoi­dosta vas­taa­valla lääkärillä.

Osana Tulevaisuuden las­ten­suo­jelu-han­ketta Hehkua kokeil­laan myös Espoossa ja Vantaalla.

Nuoren oma hehku esiin

Hehkun käy­tän­nön työ teh­dään Helsingin Hehku-tii­missä asiak­kaan kanssa, kotona tai har­ras­tuk­sissa, lähellä hänen tavan­omaista elinympäristöään.

Pilotti-tiimi valitsi toi­min­ta­mal­lille ja tii­mille ensi­töik­seen nimen. Hehku ilmen­tää ammat­ti­lais­ten yhteistä tah­toa saada lap­sen tai nuo­ren oma hehku esiin.

– Onhan tämä ihan toi­sen­laista teke­mistä kuin työni tavan­omai­sessa vas­taan­ot­to­työssä. Nyt tapaan lap­sia ja nuo­ria muu­alla kuin vas­taa­no­tolla, usein hei­dän kodis­saan, ja tun­tuu, että pää­sen pal­jon parem­min kiinni nuo­ren ja hänen per­heensä elä­mään tai sys­tee­miin, sanoo psy­ko­logi Sonja Holopainen.

Hehku-tii­millä eli Nuppu Arolla, Jenni Tverin-Mellavuolla, Sonja Holopaisella, Marjo Alatalolla ja Sirpa Acquahilla on yhtei­nen tahto saada las­ten ja nuor­ten oma hehku esiin. Kuva: Annika Rauhala

Hehku on tar­koi­tettu 10–17-vuotiaille lap­sille ja nuo­rille, jotka ovat asiak­kaina las­ten­suo­je­lussa ja las­ten- tai nuo­ri­sop­sy­kiat­riassa. Asiakkaaksi voi­daan ottaa myös, jos psy­kiat­riassa hoi­don tar­peen arviointi on kes­key­ty­mässä. Hehkun asiak­kai­den oirei­lussa voi olla yli­su­ku­pol­vi­suutta, per­heessä voi olla useampi oirei­leva lapsi tai per­heen tilanne ei muu­toin tue hoi­don toteutumista.

Usein asiak­kailla on laaja-alaista tuen ja hoi­don tar­vetta ja useim­milla myös kii­reel­li­sen sijoi­tuk­sen riski.

– Aika taval­lista on, ettei­vät van­hem­mat tiedä, mitä tehdä. Heillä on omia ongel­mia tai jak­sa­mat­to­muutta, siksi olemme ole­massa, ker­too psy­kiat­ri­nen sai­raan­hoi­taja Nuppu Aro.

Monien las­ten tai nuor­ten kanssa on saa­tettu kokeilla eri­lai­sia asioita ennen Hehku-tii­min asiak­kuutta. He voi­vat olla väliin­pu­toa­jia, joille aikai­sem­min tar­jolla olleet pal­ve­lut eivät ole tuo­neet riit­tä­västi apua.

– Hehkussa työs­ken­te­le­villä sosi­aa­lioh­jaa­jilla on lisäksi nepsy-ohjaa­jan kou­lu­tus, ja sille on ollut todella käyt­töä, ker­too sosi­aa­lioh­jaaja Sirpa Acquah.

Marjo Alatalo ker­too, että Helsingissä pilo­tin tavoit­teena on toi­min­ta­mal­lin vakinaistaminen.

– Päättyneitä Hehku-jak­soja on rei­lut kym­me­nen. Lähes poik­keuk­setta on saatu aikaan sel­keitä myön­tei­siä vai­ku­tuk­sia lap­sen toi­min­ta­ky­kyyn ja luotu edel­ly­tyk­siä jat­ko­tu­keen ja hoi­toon. Hehku paik­kaa puut­tu­vaa palasta pal­ve­lu­ket­jussa, sanoo Alatalo.

Matalalla kynnyksellä

Toinen esi­merkki tart­tua las­ten ja nuor­ten mie­len­ter­veys- ja päih­de­pal­ve­lui­den niuk­kuu­teen sekä vähäi­seen nepsy-osaa­mi­seen on Kouvolassa ja Etelä-Kymenlaaksossa toi­miva Nuorten Matala ‑pal­velu, joka on toi­mi­nut kol­mi­sen vuotta.

Mallia on otettu Kotkan Nuorten tii­mistä, ja taus­talla on esi­hen­ki­löi­den, kuten pal­ve­lue­si­mie­hen Kari Lindbergin vahva tuki.

Asiakkaita ei juoksutetan monen ammattilaisen luona.

Nuorten Matala ‑yksi­köt tar­joa­vat 13–17-vuotiaille vai­va­tonta, mata­lan kyn­nyk­sen ohjausta ja neu­von­taa, hoi­don ja tuen arvioin­tia sekä nuo­ren ja per­heen tar­pee­seen vas­taa­via hoito- ja tuki­toi­mia ilman lähe­tettä, kun nuo­rella tai hänen van­hem­mil­laan tai toi­sella viran­omai­sella on huolta.

Myönteistä on se, ettei Kouvolassa ole kyse mää­rä­ai­kai­sesta hankkeesta.

– Nuoret eivät ota kovin hana­kasti yhteyttä mei­hin, vaikka sekin on mah­dol­lista. Sen sijaan yhteyttä voi­daan ottaa kou­lulta, tai yhtey­de­not­ta­jina ovat huo­les­tu­neet van­hem­mat, kun nuori ei esi­mer­kiksi käy kou­lua, val­voo hur­jasti, on lii­kaa netissä, syö vain ros­ka­ruo­kaa, käyt­tää päih­teitä, kave­ri­suh­teissa on ongel­mia, luet­te­lee Nuorten Matalan sosi­aa­li­työn­te­kijä Riikka Kunnari.

– Toimimme myös nuor­ten rikos­ten­te­ki­jöi­den kanssa las­ten­suo­je­lu­lain mukai­sesti. Vaikka nämä tilan­teet ovat osa­puo­lille jän­nit­tä­viä ja niissä liik­kuu monen­lai­sia tun­teita, meille ne ovat hyviä mah­dol­li­suuk­sia kuu­los­tella, missä nuo­ren tilan­teessa men­nään, jat­kaa Kunnari.

Nuorten Matala ‑pal­ve­lun tär­keä juju on, että työ­ryh­mässä toi­mii sekä sosi­aali- että ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lai­sia kuten, sosi­aa­lioh­jaaja, sosi­aa­li­työn­te­kijä, sai­raan­hoi­taja, toi­min­ta­te­ra­peutti, psy­ko­logi, lää­käri. Palvelu on mak­su­tonta ja vapaaehtoista.

Aikaisemmin lapsi, nuori ja hei­dän per­heen­jä­se­nensä kävi­vät sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon vas­taa­no­toilla. Nyt heitä ei enää ”juok­su­teta” monen ammat­ti­lai­sen luona, vaan eri ammat­ti­lai­set toi­mi­vat yhdessä niin, ettei asiak­kaan tar­vitse käydä oman asiansa vuoksi puhu­massa monen ammat­ti­lai­sen vastaanotolla.

Ilman jonotusta

Nuorten Matala on pys­ty­nyt pal­ve­le­maan asiak­kai­taan ilman, että suu­rem­pia jonoja on syntynyt.

Syksyllä yksi­lö­työn rin­nalla laa­jen­ne­taan ryh­mä­toi­min­taa, kun Nuorten Matala saa isom­mat toi­mi­ti­lat. Työskentelyä van­hem­pien kanssa halu­aan korostaa.

– Saamme van­hem­milta ajoit­tain muun muassa ohjeita, että ”lait­ta­kaa tämä mei­dän nuori kun­toon, tai anta­kaa sille masen­nus­pil­le­rit”. Lääkityksellä on oma paik­kansa, mutta van­hem­mille voi olla yllä­tys, että yleensä kaikki jou­tu­vat uuras­ta­maan, jotta esi­mer­kiksi kadon­nut uni- tai ruo­kai­lu­ryhti löy­tyy tai rajat somen käy­tölle toteu­tu­vat joka päivä, sano­vat sosi­aa­lioh­jaa Johanna Holopainen ja sai­raan­hoi­taja Anu Järvinen.

– Nuoren pitää myös kokea, miltä kiel­lot ja pet­ty­myk­set tun­tu­vat. Ne kuu­lu­vat elämään.

Jatkuvaa opettelua

Kuinka moniam­ma­til­li­suus saa­daan suju­maan? Keskinäinen luot­ta­mus, toi­sen ammat­ti­tai­don arvos­tus ja lupa olla inno­va­tii­vi­nen ovat läh­tö­koh­tia ja tuke­vat toteu­tues­saan kaik­kien työssä viihtymistä.

Hyvää joh­ta­mista tar­vi­taan. Moniammatillisuus pitää olla enem­män kuin hokema.

Jenni Tverin-Mellavuo toi­mii Hehkun nuo­riso-ohjaa­jana. Hänen työn­ku­vansa ker­too yhdessä teke­mi­sen yti­men. Jokainen tuo omat vah­vuu­tensa yhtei­seksi hyväksi.

– Nuorisotyö kes­kit­tyy kave­ri­suh­tei­siin, har­ras­tuk­siin ja vapaa-aikaan. On hie­noa, että nuo­ri­so­työ on mukana Hehkussa. Usein nuo­ret kai­paa­vat ei-tavoit­teel­lista yhdes­sä­oloa tur­val­li­sen aikui­sen seu­rassa, sanoo Jenni Tverin-Mellavuo.

– Se, että meitä on eri amma­teista, on etu ja tuo pal­jon osaa­mista Hehkun asiak­kai­den käyt­töön. Tiimityössä on kes­keistä säi­lyt­tää oma amma­til­li­nen osaa­mi­nen, liit­tyä toi­sen osaa­mi­seen ja löy­tää uusia toi­min­ta­ta­poja. Hiomme koko ajan yhtei­siä käy­tän­töjä, ja yhteis­työn muo­dot kehittyvät.

Moniammatillisesti työs­ken­tely on jat­ku­vaa opet­te­lua ja vaa­tii ter­vettä ute­liai­suutta toi­sen osaa­mi­sesta. Kouvolassa on todettu, ettei edes työs­ken­tely saman katon alla ole itses­tään selvää.

– Sosiaalihuolto ja ter­vey­den­huolto ovat kaksi todella mas­sii­vista koko­nai­suutta. Tarvitaan tah­toa, aikaa, teke­mistä ja koke­mus­ten jakoa, jotta työs­ken­te­lymme yhdessä alkaa sujua, sano­vat kou­vo­la­lai­set sosi­aa­lioh­jaaja Johanna Holopainen ja sai­raan­hoi­taja Anu Järvinen.

– Asiakkaan asiat ovat kui­ten­kin har­voin joko-tai tai tule­vat aute­tuksi vain yhdellä osaa­mi­sella. Se on hyvä aina muis­taa. Valtavasti tässä on jo opittu toi­nen toisiltamme.

Helena Jaakkola