Asuinyhteisöt ovat yleistymässä myös senioreiden asuinmuotona. Yhteisöasuminen on vaihtoehto nykyisen elämän yksilökeskeisyydelle ja eristyneisyydelle. Yhteisössä asukkaat pääsevät nauttimaan perinteistä kerrostaloelämää laajemmasta sosiaalisesta elämästä.

 

Moder­neissa asui­nyh­tei­söissä asuk­kailla on omat asun­not, joi­den lisäksi kiin­teis­tössä on nor­maa­lia enem­män yhteis­käyt­töön varat­tuja tiloja, kuten pyyk­ki­tupa, sauna- ja har­ras­tus­ti­lat ja usein myös keit­tiöt ja ruo­kai­lu­ti­lat yhtei­siä ruo­kai­lu­het­kiä ja juh­lia var­ten. Asukkaat sisus­ta­vat itse tilat viih­tyi­siksi ja jär­jes­tä­vät yhteistä toimintaa.

Erityisesti ikään­ty­ville yhtei­sö­asu­mi­sesta on monen­lai­sia etuja. Osallisuus ja sosi­aa­li­suus lisää­vät jak­sa­mista, vireyttä ja toi­min­ta­ky­kyä, jotka edis­tä­vät psyyk­kistä ja fyy­sistä hyvin­voin­tia. Ennen kaik­kea yhtei­sö­asu­mi­nen ehkäi­see yksi­näi­syyttä ja tur­vat­to­muutta. Kun samassa talossa asuu saman ikäi­siä ihmi­siä, on helppo löy­tää yhteistä teke­mistä. Elämään tulee uusia virik­keitä ja akti­vi­teet­teja uusien ystä­vien myötä. Myös naa­pu­riapu on lähellä, ja naa­pu­rilta uskal­taa pyy­tää apua, kun kaikki tun­te­vat toisensa.

Lainsäädännössä ei ole yhteisrakennuttamiselle varsinaisia esteitä.

Asuinyhteisöjen asuk­kailla on mah­dol­li­suus vai­kut­taa omaan asuin­viih­ty­vyy­teen ja suun­ni­tella ja hoi­taa asui­nym­pä­ris­töään yhdessä mui­den kanssa. Ikäihminenkin alkaa tun­tea itsensä tar­peel­li­seksi, kun oma teke­mi­nen alkaa saada uutta merkitystä.

Viime vuo­sina Suomeen on perus­tettu eri kau­pun­kei­hin eri­lai­sin peri­aat­tein ja läh­tö­koh­din toi­mi­via asui­nyh­tei­söjä. Yleisintä on asunto-osa­keyh­tiö­muo­tois­ten kiin­teis­tö­jen yhteis­ra­ken­nut­ta­mi­nen tai van­ho­jen kiin­teis­tö­jen remon­toi­mi­nen, mikä usein vaa­tii yhtei­sön osak­kailta mer­kit­tä­vää varallisuutta.

Rikkaiden etuoikeus?

Kansanedustaja Satu Hassi on tutus­tu­nut yhtei­sö­asu­mi­sen eri­lai­siin mal­lei­hin Tampereella perus­te­tun Entisten nuor­ten ver­kos­ton yhtei­sö­asu­mista tut­ki­vassa toi­mi­kun­nassa. Hassin mie­lestä yhtei­sö­asu­mi­nen on sel­västi nouseva trendi eri­tyi­sesti nyt elä­köi­ty­vän suku­pol­ven keskuudessa.

− Monet meistä ovat nuo­rina koke­neet kimppa-asu­mi­sen hyviä ja huo­noja puo­lia, joten meillä on hen­kistä val­miutta nyt elä­ke­vuo­sina toteut­taa yhteisasumista.

Hassi on vie­rail­lut Helsingin Jätkäsaaressa sijait­se­vassa yhtei­sö­talo Maltassa. Lisäksi hän tun­tee Kotisatama-hank­keessa mukana ole­via ihmi­siä, ja Helsingissä on myös senio­reille tar­koi­tettu Loppukiri-yhteisö. Kaikki yhtei­söt ovat asunto-osa­keyh­tiöitä, joi­den raken­nuk­set asuk­kaat ovat suun­ni­tel­leet ja raken­nut­ta­neet yhdessä.

− Eräs Maltan asu­kas sanoi, että asun­tonsa hin­nalla hänen per­heensä saa pal­jon enem­män, kuin jos oli­si­vat osta­neet taval­li­sen asunnon.

Hassin mukaan Helsinki on yhtei­sö­asu­mi­sen edel­lä­kä­vijä. Siellä asui­nyh­tei­sö­jen raken­nut­ta­mi­seksi on jo muo­dos­tu­nut vakiin­tu­neita toi­min­ta­käy­tän­töjä, mikä hel­pot­taa suu­resti yhteis­ra­ken­nut­ta­mista. Tällaisia ”vir­ta­vii­vai­sia” toi­min­ta­mal­leja Hassi toi­voisi muuallekin.

Lainsäädännössä hän ei näe yhteis­ra­ken­nut­ta­mi­selle var­si­nai­sia esteitä. Kysymys on enem­män­kin vakiin­tu­nei­den toi­min­ta­mal­lien puuttumisesta.

− Kun kysyin Tampereen asu­mi­sesta vas­taa­vilta viran­omai­silta, mistä yhtei­sön perus­ta­mista suun­nit­te­le­vien pitäisi aloit­taa, he vas­ta­si­vat, että pitää pal­kata raken­nut­ta­ja­kon­sultti hoi­ta­maan raken­ta­mi­seen liit­tyvä ras­kas byrokratia.

Konsultin palk­kaa­mi­nen tont­tia ja ark­ki­teh­tiä etsi­mään sekä raken­nus­pal­ve­luja kil­pai­lut­ta­maan vaa­tii kui­ten­kin yhtei­sön jäse­niksi halua­vilta mel­koi­sen sijoi­tuk­sen jo ennen kuin tie­de­tään, tuleeko hank­keesta mitään. Tässä koh­dassa Hassi toi­voisi kun­tien tuke­van aktii­vi­sem­min yhteisörakennuttajia.

− Uskon, että raken­nut­ta­mis­kil­pai­lu­tuk­set­kin alka­vat sujua hel­pom­min sit­ten, kun alkaa olla enem­män toteu­tu­neita esi­merk­kejä ja val­miita toimintamalleja.

Sosiaalisesti olisi hyvä, jos yhteisöissä voisi olla omistusasuntojen lisäksi asumisoikeus- tai vuokra-asuntoja.

Omistusasuntojen lisäksi yhtei­sö­asun­toja on tuo­tettu asu­mi­soi­keus­poh­jalta. Hassin mie­lestä Suomen asu­mi­soi­keus­laki on kui­ten­kin asuk­kaan kan­nalta epäe­dul­li­nen. Hän kehit­täi­si­kin asu­mi­soi­keutta siten, että asuk­kaan omis­tusoi­keus asun­toonsa kas­vaisi mak­se­tun pää­oman myötä.

Kehitettävä vuokrayhteisöjä

Toistaiseksi Suomessa pää­see siis asu­maan yhtei­söön lähinnä sil­loin, jos ihmi­sellä on riit­tä­västi varal­li­suutta osal­lis­tua yhtei­sön raken­nut­ta­mi­seen tai ostaa jos­ta­kin yhtei­söstä vapau­tuva asunto omakseen.

Sosiaalisen moni­muo­toi­suu­den kan­nalta olisi kui­ten­kin suo­ta­vinta, että yhtei­söissä voisi olla omis­tusa­sun­to­jen lisäksi asu­mi­soi­keus- tai vuo­kra-asun­toja. Tällekään Hassi ei näe mitään lain­sää­dän­nöl­li­siä esteitä. mutta tar­vi­taan taho, joka ryh­tyy vuokraisännäksi.

− On vai­kea kuvi­tella, että yhtei­sön osak­kee­no­mis­ta­jat oli­si­vat niin varak­kaita ja ante­liaita, että he omalla kus­tan­nuk­sel­laan raken­nut­tai­si­vat kiin­teis­töönsä vuo­krat­ta­via asuntoja.

Hassi ker­too, että Tampereen Hallilan kau­pun­gin­osaan raken­net­tiin 1980-luvulla yhtei­söl­li­nen asun­to­yh­tiö, jonka asun­noista noin puo­let oli omis­tus- ja toi­nen puoli vuo­kra-asun­toja. Vuokra-asun­to­jen omis­taja oli yleis­hyö­dyl­li­nen vuo­kra-asun­to­yh­tiö, joka sit­tem­min on päät­tä­nyt luo­pua sosi­aa­lis­ten vuo­kra-asun­to­jen raken­nut­ta­mi­sesta ja omistamisesta.

− Olen ihan varma, että yhtei­söjä raken­net­tai­siin pal­jon enem­män, jos olisi yhtiöitä, jotka läh­ti­si­vät vuo­kra-asunto-osan ”vuo­krai­sän­niksi”, mutta täl­lai­sia yhtiöitä ei ole tois­tai­seksi ilmaantunut.

Kuntien olisi Hassin mie­lestä vii­sasta osal­lis­tua yhtei­söl­lis­ten vuo­kra-asun­to­jen tuo­tan­toon aina­kin sii­hen asti, että toi­minta saa­daan vakiin­tu­maan, koska kun­tien talou­del­li­nen näkö­kulma ei liity pel­käs­tään vuo­kra-asun­to­jen kus­tan­nuk­siin ja vuo­kra­tuot­toon, vaan myös sii­hen, kuinka yhtei­sö­asu­mi­nen voisi vähen­tää kun­nan tule­via sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­luista aiheu­tu­via kustannuksia.

Hassin mukaan kui­ten­kin ehdo­ton edel­ly­tys toi­mi­valle yhtei­sölle on se, että yhtei­sön asuk­kaat voi­vat osal­lis­tua mui­den asuk­kai­den valin­taan, ja tätä mah­dol­li­suutta kun­nan omis­ta­missa vuo­kra­kiin­teis­töissä ei tois­tai­seksi ole.

− Mielestäni yhtei­söl­li­nen asu­mi­nen voi toi­mia vain sil­loin, jos nii­den asuk­kailla on jotain yhteistä kes­ke­nään, olkoon se jokin maa­il­man­kat­so­muk­sel­li­nen tai muu asia. En usko, että yhtei­söstä tulee toi­miva, jos sii­hen ote­taan satun­nai­sia asuk­kaita jär­jes­tyk­sessä kau­pun­gin vuokra-asuntojonosta.

Hassi muis­tut­taa, että useissa ole­massa ole­vissa asuin­kiin­teis­töissä on asuk­kai­den käyt­töön varat­tuja yhteis­ti­loja, joten tilo­jen puo­lesta monissa taloissa olisi jo nyt mah­dol­li­suus suu­rem­paan yhtei­söl­li­syy­teen ja yhdessä teke­mi­seen kuin mitä niissä nyt on.

− Yhteisten tilo­jen lisäksi yhtei­söl­li­sen elä­män toteu­tu­mi­nen vaa­tii myös asen­teel­lista val­miutta sii­hen. Jokaisella pitää kui­ten­kin olla oma yksi­tyi­syys, jotta yhteisö toimii.

Neljä yhteisöllisen asumisen tapaa

Helsinki on yhtei­sö­ra­ken­nut­ta­mi­sen ja ‑asu­mi­sen edel­lä­kä­vijä, mutta vauh­tiin on päästy muu­al­la­kin. Asumisen mal­lit ja tavat toi­mia yhtei­sönä vaihtelevat.

Helsingin Arabianrantaan raken­nettu senio­rei­den asu­ka­syh­teisö Loppukiri on Suomen ensim­mäi­nen yhteis­ra­ken­nettu senio­rien asu­ka­syh­teisö. Talo val­mis­tui Arabiankadun ja Birger Kaipiasen kadun kul­maan huh­ti­kuussa 2006, puu­haih­mis­ten vuo­sien uut­te­ran suun­nit­te­lun ja uuras­ta­mi­sen jälkeen.

− Talon ja yhtei­sön raken­ta­mi­nen aloi­tet­tiin jo vuonna 2001. Yhteisön raken­ta­mi­nen jat­kuu yhä, sano­vat talon asuk­kaat Sirkka Minkkinen ja Auli Kanninen.

Loppukirissä on 58 hitas-omis­tusa­sun­toa, jotka ovat hie­man pie­nem­piä kuin vas­taa­vat huo­neis­tot nor­mi­ker­ros­ta­loissa. Enemmistö Loppukirin asuk­kaista on rahoit­ta­nut asun­tonsa aikai­sem­man asun­non myynnillä.

Oman asun­non pie­nuutta kor­vaa­vat run­saat yhteis­ti­lat, joita on yhteensä 400 neliö­met­riä: iso keit­tiö, ruo­ka­sali, jonne mah­tu­vat kaikki talon asuk­kaat, muka­via oles­ke­lu­nurk­kauk­sia, hyvin varus­tettu talo­pe­sula ja upea sau­nao­sasto teras­sei­neen talon ylim­mässä ker­rok­sessa – meri­nä­ky­min. Yhteisön toi­min­nalle ovat tär­keitä myös toi­mis­to­tila ja sen vie­rei­nen ilmoi­tus­taulu, joka onkin täyt­ty­nyt monen­lai­sista viesteistä.

− Suunnittelemme par­hail­laan säh­köistä ilmoi­tus­tau­lua, jotta tapah­tu­mien ja tie­dot­ta­vien asioi­den virta olisi sel­keäm­pää, ker­too Auli Kanninen.

− Lisäksi meillä on pieni jump­pa­sali ja vie­ras­huone, jonka voimme varata omia vie­rai­tamme var­ten. Monien Loppukirissä vie­rail­lei­den ryh­mien mie­lestä sel­laista tar­vit­tai­siin kai­kissa kerrostaloissa.

Loppukirissä tehdään ja päätetään yhdessä.

Talon on suun­ni­tel­lut ark­ki­tehti Kirsti Sivén, ja raken­nut­ta­nut Sato Yhtymä. Rakentajana oli NCC.

− Koska olemme Arabianrannassa, taloomme kuu­luu taide. Julkisivun tai­de­teok­siin, keraa­mi­siin sau­voi­hin on kai­ver­rettu asuk­kai­den omia mie­te­lauseita yhtei­sös­tään. Työn on suun­ni­tel­lut tai­tei­lija Pekka Paikkari, ker­too Sirkka Minkkinen.

Yhdessä päätetään ja tehdään

Loppukiri ei ole van­hain­koti eikä pal­ve­lu­talo. Osa asuk­kaista puhuu senio­ri­ta­losta, toi­set retro-ikäis­ten talosta. Asukkaat sitou­tu­vat osa­kas­so­pi­muk­sella osal­lis­tu­maan ruu­an­lait­toon ja yhteis­ten tilo­jen siis­ti­mi­seen. Lisäksi asuk­kaat huo­leh­ti­vat toi­sis­taan naa­pu­ria­vun rajoissa ja voi­vat halu­tes­saan har­ras­taa ja juh­lia yhdessä.

− Meillä ei ole ”joh­ta­jaa”, hen­ki­lö­kun­taa eikä mak­sul­li­sia pal­ve­luja. Päätökset teh­dään yhdessä 70 asuk­kaan voi­min. Se on toi­si­naan hidasta ja vai­ke­aa­kin, mutta näin toi­mimme, sanoo Auli Kanninen.

Loppukiri on toi­saalta myös taval­li­nen osa­ke­ker­ros­talo, jonka isän­nöinti ja talo­yh­tiön hal­li­tus toi­mi­vat kuten talo­yh­tiöissä yleensä. Kiinteistönhuolto hoi­taa monia kiin­teis­tön­pi­toon liit­ty­viä tehtäviä.

Ideana on, että Loppukiriin muu­te­taan suh­teel­li­sen nuo­rina, eikä vasta sit­ten kun on jo pal­jon kremp­poja ja pal­ve­lu­tar­vetta. Yhden kun­kin huo­neis­ton asuk­kaista on oltava vähin­tään 48-vuotias.

− Jonkin ver­ran meillä on vaih­tu­vuutta. Ihmiset myy­vät huo­neis­to­jaan esi­mer­kiksi siksi, että toi­sella paik­ka­kun­nalla asu­vat lap­set halua­vat omai­sensa lähel­leen tai asuk­kaal­lamme on halu olla lähellä lap­sen­lap­si­aan tai paris­kun­nat halua­vat omat makuu­huo­neet – puo­li­son kova­ää­ni­sen kuor­sauk­sen vuoksi, Sirkka Minkkinen kertoo.

Loppukiriläisten tavoit­teena on pysyä aktii­vi­sina ja vireinä mah­dol­li­sim­man pit­kään sekä säi­lyt­tää itse­mää­rää­mi­soi­keu­tensa myös ikään­ty­neinä. Talon ja yhtei­sön suun­nit­te­lu­vai­heessa otet­tiin mal­lia muu­alta, ja esi­merk­ki­ta­lona on ollut muun muassa Tukholman “Färdknäppen”.

− Yhteisöllisyyden läh­tö­koh­tana on se, että kaikki osal­lis­tu­vat yhtei­siin töi­hin ryh­missä. Yhteisiä ate­rioita val­mis­te­taan vii­koit­tain. Keittiöryhmä toi­mii itse­näi­sesti ja vuoro osuu koh­dalle noin kuu­den vii­kon välein. Sen olemme huo­man­neet, että yhdessä sii­vo­ten talo pysyy viih­tyi­sänä ja hyväkuntoisena.

− Meistä Loppukirin yhtei­söl­li­syys-idea toi­mii. Aika ei tule pit­käksi, teke­mistä riit­tää jokai­selle päi­välle. Ihmiset tapaa­vat toi­si­aan luon­nol­li­sesti, kun lii­kumme talon ruo­ka­sa­lissa, kir­jas­tossa, toi­mis­tossa tai hyvin suo­si­tussa pesu­lassa, sanoo Auli Kanninen.

Yhteisöllisyys vaa­tii sinänsä tie­toista asen­noi­tu­mista, jossa kun­nioi­te­taan ja vaa­li­taan toi­sia ihmi­siä ja yhtei­siä het­kiä ja aja­tuk­sia. Näitä asioita Loppukirissä on poh­dittu pal­jon ja muun muassa koottu Marja Dahlströmin ja Sirkka Minkkisen kir­jaan Loppukiri – vaih­toeh­toista asu­mista seniori-iässä.

Loppukirissä on pal­jon alusta asti mukana olleita. Kun huo­neis­toja myy­dään – usein kiin­teis­tö­vä­lit­tä­jän kautta – koros­te­taan välit­tä­jille, että ker­toi­si­vat osta­jille, mil­lai­sesta talosta Loppukirissä on kyse.

Entä voiko Loppukirissä asua vielä van­hana, esi­mer­kiksi sil­loin kun voi­mat eivät riitä keit­tiö­vuo­roi­hin tai sii­vouk­seen. Loppukiriläiset ovat tätä­kin miet­ti­neet: ketään ei pako­teta läh­te­mään pois. Yhteisön voi­maan luo­te­taan, että vas­taan­tu­le­vat asiat osa­taan rat­kaista yhdessä.

− Tällä het­kellä töi­hin osal­lis­tu­taan voin­nin, voi­mien ja tai­to­jen mukaan, kaikki talon kaikki asuk­kaat kuu­lu­vat työ­vuo­roi­hin. Kokemus Tukholman vas­taa­vasta yhtei­söl­li­sestä talosta osoit­taa, että ihmi­set halua­vat olla mukana myös van­he­tes­saan. Tarpeellisuuden tunne on tär­keä ikään­ty­välle ihmiselle.

− Ellemme jaksa, voimme hank­kia pal­ve­luja, ulkois­taa sii­vouk­sen, vähen­tää ruo­kai­lu­ker­toja tai jopa antaa koko ruo­ka­ta­lou­den ulko­puo­lis­ten hoi­toon. Tätä pidämme kui­ten­kin kau­kai­sena vaihtoehtona.

Jaso − asumisoikeusyhteisö

Jyväskylässä toi­miva vart­tu­nei­den asu­mi­soi­keus­yh­dis­tys Jaso on tar­jon­nut senio­reille yhtei­söl­listä asu­mi­soi­keus­a­su­mista vuo­desta 2014 läh­tien. Yhdistyksellä on kaksi val­mista taloa Huhtasuolla ja Kuokkalassa, raken­teilla on kol­mas talo Palokkaan ja suun­nit­teilla nel­jäs Vaajakoskelle.

Toiminnanjohtaja Sinikka Tyynelän mukaan talo­jen raken­nut­taja on yhdis­tys, eikä niillä ole muuta omis­ta­ja­ta­hoa. Asukkaat ovat yhdis­tyk­sen jäse­niä, ja he pää­se­vät osal­lis­tu­maan pää­tök­sen­te­koon yhdis­tyk­sen kokouksissa.

Viisi vuotta sit­ten perus­tettu asu­mi­soi­keus­yh­dis­tys sai RAY:lta kol­me­vuo­ti­sen pro­jek­tia­vus­tuk­sen toi­min­ta­mal­linsa luomiseen.

− Toiminnallinen malli mää­rit­tää kiin­teis­tö­jen raken­ta­mista, mutta meille on tär­keäm­pää, mitä nii­den sei­nien sisällä tapah­tuu eli yhtei­söl­li­syys, Tyynelä sanoo.

Rakentaminen kus­tan­ne­taan asu­mi­soi­keus­ra­hoi­tuk­sella, eli asuk­kaat mak­sa­vat asun­non hin­nasta 15 pro­sent­tia. Loppu kate­taan kun­ta­ra­hoi­tuk­selta saa­dulla lai­nalla, johon yhdis­tys on saa­nut yleis­hyö­dyl­li­senä toi­mi­jana ARA:n korkotuen.

Jaso on tarjonnut senioreille yhteisöllistä asumisoikeusasumista vuodesta 2014 lähtien.

Asukkaat mak­sa­vat lisäksi käyt­tö­vas­tik­keen, joka koos­tuu rahoi­tus­vas­tik­keesta eli pää­oma­ku­luista, ja hoi­to­vas­tik­keesta, jolla mak­se­taan talo­jen huolto, isän­nöinti ja sii­vous. Vastikkeessa on lisäksi pieni osuus asukastoiminnasta.

Asuntoihin hae­taan nor­maa­listi Jyväskylän kau­pun­gilta saa­dulla asu­mi­soi­keus­nu­me­rolla. Yli 55-vuo­tiailla ei ole asu­mi­soi­keus­a­sun­toi­hin tulo- ja varal­li­suus­ra­joja, joten muuta valin­ta­kri­tee­riä ei Jaso-talo­jen asuk­kaaksi ole kuin 55 vuo­den alaikäraja.

− Asukkaiden on kui­ten­kin hyväk­syt­tävä talo­jen yhtei­söl­li­nen luonne, mikä tar­koit­taa yhtei­siä tiloja ja yhteistä toi­min­taa, joista tulee vas­tik­kee­seen lisäkustannus.

Jason asun­toi­hin on Tyynelän mukaan haluk­kaita tuli­joita huo­mat­ta­vasti enem­män kuin mitä asun­toja on tar­jolla. Asukkaat saa­vat osal­lis­tua jo raken­ta­mis­vai­heessa muun muassa yhteis­ten tilo­jen sisus­tus­suun­nit­te­luun. Niissä kokoon­tuu eri­lai­sia ryh­miä ja ker­hoja ja jär­jes­te­tään yhtei­siä juhlia.

Taloissa työs­ken­te­lee pal­kattu asu­kas­toi­min­nan ohjaaja, joka aut­taa asuk­kaita ideoi­maan ja toteut­ta­maan yhtei­siä tapah­tu­mia. Hän antaa myös hen­ki­lö­koh­taista neu­von­taa vaik­kapa lää­kä­rin varaa­mi­sessa netin kautta.

Jason taloissa hyö­dyn­ne­tään myös naa­pu­ria­pua: asu­kas­toi­min­nan ohjaa­jalle voi ilmoit­taa, mitä apua on val­mis tar­joa­maan muille – tai mitä apua tar­vit­see muilta. Sinikka Tyynelä pai­not­taa, että ketään ei vel­voi­teta osal­lis­tu­maan yhtei­siin toi­min­toi­hin, vaan osal­lis­tu­mi­nen on vapaaehtoista.

− Jollekin yhtei­söl­li­syys tar­koit­taa tur­val­li­suu­den­tun­netta ja tie­toa siitä, että naa­puri tulee aut­ta­maan, jos sat­tuu apua tarvitsemaan.

Pöllökartanossa luotetaan osuuskuntaan

Kun Luopioisissa alet­tiin suun­ni­tella sata vuotta van­haan, tyh­jil­leen jää­nee­seen mie­li­sai­raa­la­ra­ken­nuk­seen senio­riyh­tei­söä, oli ensi­si­jai­nen läh­tö­kohta se, että asun­noista teh­dään vuo­kra-asun­toja. Sen vuoksi omis­tus­muo­doksi valit­tiin osuus­kunta. Osuuskunta Pöllökartano osti raken­nuk­sen Pälkäneen kun­nalta yhden euron hintaan.

Tiedotteessaan osuus­kunta Pöllökartano ker­too, että se haluaa yhtei­sönä edis­tää edus­kun­nan tule­vai­suus­va­lio­kun­nan Hyvinvointiyhteiskunta 2030 ‑tut­ki­muk­sessa visioi­tua elä­män­mal­lia nimeltä Säällinen elämä.

Talo remon­toi­daan perus­teel­li­sesti ja laa­jen­ne­taan. Siihen tulee seit­se­män 30–50 neliön suu­ruista asun­toa, joissa kai­kissa on omat keit­tiöt ja kyl­py­huo­neet. Yhteistilat tule­vat ole­maan noin puo­let koko asuin­pinta-alasta. Niihin tulee oles­ke­lu­huone, keit­tiö, ruo­kai­lu­tila, kuisti, sauna ja iso ammeel­li­nen kyl­py­huone, ja kel­la­riin lisäksi leivinuunitila.

– Talon pitäisi val­mis­tua syk­syllä 2017, ja tavoit­teena on, että asun­to­jen vuo­kra on kun­tien vuo­kra­ta­soa alempi, ker­too osuus­kunta Pöllökartanon hal­li­tuk­sen puheen­joh­taja Seppo Kääriäinen.

Pöllökartano sijait­see kun­nan vuo­kra­ton­tilla, jonka osuus­kunta sai vuo­krata koh­tuu­hin­taan 50 vuo­deksi. Tontti on kau­niilla pai­kalla ja las­keu­tuu jär­ven ran­taan. Osuuskunta on sitou­tu­nut kun­nos­ta­maan talon ja jär­ven väli­sen vihe­ra­lu­een kun­ta­lais­ten virkistyskäyttöön.

Osuuskunta yritti saada talon remon­tille ja laa­jen­nuk­selle rahoi­tuk­sen ARA:lta, mutta ARA ei voi­nut hyväk­syä täl­laista raken­ta­mis- ja omis­tus­mal­lia. Kääriäisen mukaan se vaati, että vanha talo olisi pitä­nyt pur­kaa ja raken­taa sen tilalle uusi, iso taval­li­nen ker­ros­talo, jonka ARA olisi halun­nut itse suunnitella.

Pöllökartano tulee tarjoamaan edullisia vuokra-asuntoja yhteisössään.

Kysymyksessä on museo­vi­ras­ton suo­je­lema, huk­kaa­mis­kiel­lossa oleva talo.

− Onhan tämä kult­tuu­ri­te­ko­kin, että sääs­tämme talon, Kääriäinen huomauttaa.

ARA olisi vaa­ti­nut myös, että asuk­kaat vali­taan kun­nan vuo­kra-asun­to­jo­nosta, mutta tähän­kään osuus­kunta ei voi­nut suos­tua. Niinpä se jou­tui otta­maan remont­tia var­ten nor­maa­lin pank­ki­lai­nan, jota mak­se­taan takai­sin talon vuokratuloilla.

Asunnoista on jo neljä varattu. Kääriäisen mukaan kaikki tar­jok­kaat on hyväk­sytty ilman sen kum­mem­pia valintakriteerejä.

Asukkaat ovat yli 55-vuo­tiaita, ja asu­kas voi saada Kelan asu­mis­tu­kea, jos on sii­hen oikeutettu.

Osuuskunnan hal­li­tuk­sen on tar­koi­tus valita loput asuk­kaat, mutta valin­ta­kri­tee­reistä ei ole vielä pää­tetty. Vuokrasopimuksessa on kui­ten­kin lauseke, että asuk­kaan on sitou­dut­tava yhtei­sön sään­töi­hin, jonka aja­tel­laan kar­si­van yhtei­söön sopi­mat­to­mat haki­jat pois.

− Kun pääs­tään kevään kor­valla sisus­tus­vai­hee­seen, johon asuk­kaat saa­vat osal­lis­tua, alkaa yhtei­sö­kin var­maan siinä vai­heessa hit­sau­tua yhteen, Kääriäinen tuumii.

Aunen ja Erkin koti – malli vasta suunnitteilla

Pirkanmaan alu­eella toi­mi­van Aunen ja Erkin Koti ‑sää­tiön tavoit­teena on luoda eet­ti­sesti ja eko­lo­gi­sesti kes­tä­viä van­hus­pal­ve­luja yhteis­työssä Oriveden kau­pun­gin ja ympä­ris­tö­kun­tien kanssa. Tätä var­ten käyn­nis­tet­tiin RAY/STEAn rahoi­tus­tuella keväällä 2016 yhteis­ke­hit­tä­mis­hanke, jossa muun muassa ikäih­mis­ten kanssa yhdessä suun­ni­tel­laan hei­dän pal­ve­lu­jaan Oriveden alueelle.

Projektijohtaja Tiina Kuisman mukaan RAY nosti Oriveden hank­keen 14 muun kär­ki­hank­keen jouk­koon. Niitä kaik­kia yhdis­tää se, että ne toteu­te­taan tii­viissä yhteis­työssä pai­kal­lis­ten toi­mi­joi­den ja jul­ki­sen sek­to­rin kanssa. Yhtenä tavoit­teena on kehit­tää ikäih­mis­ten asu­mis­pal­ve­luja, joita oli­si­vat muun muassa senio­rei­den asumisyhteisö.

Kuisma ker­too, että kun hank­keen tii­moilta pidet­tiin yhteis­ke­hit­tä­mi­sen työ­paja, toi­vat sii­hen osal­lis­tu­neet senio­rit esiin vah­van toi­veensa kehit­tää asu­mis­muoto, jossa ele­tään yhteisöperusteisesti.

− Into yhtei­söl­li­seen asu­mi­seen oli minulle yllä­tys, Kuisma sanoo.

Nyt Orivedellä suun­ni­tel­laan senio­riyh­tei­sön perus­ta­mista, ja pyr­ki­myk­senä on luoda sille moni­muo­toi­nen talou­den poh­ja­ra­kenne, jotta asu­maan pää­se­mi­nen ei olisi kiinni varallisuudesta.

− Tutkimme, oli­siko se asumisoikeus‑, vuo­kra- tai omis­tusa­sun­to­poh­jai­nen, mutta hinta ei saa karata liian kau­aksi. Emme tiedä vielä sitä­kään, oli­siko se uudis­ra­ken­nus vai teh­täi­siinkö se johon­kin ole­massa ole­vaan kiinteistöön.

Orivedellä on tar­koi­tus aloit­taa elo­kuussa sosi­aa­liyh­tei­sö­tai­to­jen kou­lu­tus. Siihen kut­su­taan mukaan myös suun­nit­teilla ole­vasta senio­riyh­tei­söstä kiin­nos­tu­neita, jotka alka­vat kou­lu­tuk­sessa muo­dos­taa asukasyhteisöä.

Orivedellä järjestetään koulutusta yhteistöasumisesta.

− Ei yhteisö muo­dostu vält­tä­mättä siten, että ava­taan ovet ja sano­taan, että tul­kaa tänne, täällä on yhteisö.

Kuisman mukaan kou­lu­tuk­sessa raken­ne­taan yhtei­sölle sosi­aa­lista kes­tä­vyyttä siten, että asuk­kaat pys­ty­vät osal­lis­tu­maan yhtei­siin pää­tök­sen­te­ko­pro­ses­sei­hin ja ole­maan asui­nyh­tei­sönä mukana suun­nit­te­le­massa tulevaisuutta.

Hankkeen ohjaus­ryh­mässä ja yhteis­ke­hit­tä­mi­sen työ­ryh­mässä on mukana Oriveden kau­punki, jolla Kuisman mukaan on vahva int­ressi kehit­tää ikään­ty­vien asuk­kai­densa palveluja.

− Kaupunki on ymmär­tä­nyt ehkäi­se­vän, hyvin­voin­tia tuke­van van­hus­työn mer­ki­tyk­sen. Yhteisöasumisessa koros­tu­vat lähei­syys, mie­le­käs teke­mi­nen, elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syys ja asu­mi­sen tur­val­li­suus. Kaikki tämä ehkäi­see ikäih­mis­ten toi­min­ta­ky­vyn heikkenemistä.

Kuisman mukaan myös uuden maa­kun­ta­hal­lin­to­mal­lin myötä kun­nissa on tär­keää löy­tää asuk­kai­den osal­li­suu­den mah­dol­li­suuk­sia. Paikallisuus ja lähi­pal­ve­lut ovat tär­keitä. On oival­lettu, että ikäih­mi­set pys­ty­vät yhtei­sössä omalla toi­min­nal­laan ja tule­vai­suu­den suun­nit­te­luun osal­lis­tu­malla lisää­mään hyvinvointiaan.

 

Iita Kettunen

Helena Jaakkola