Asuinyhteisöt ovat yleistymässä myös senioreiden asuinmuotona. Yhteisöasuminen on vaihtoehto nykyisen elämän yksilökeskeisyydelle ja eristyneisyydelle. Yhteisössä asukkaat pääsevät nauttimaan perinteistä kerrostaloelämää laajemmasta sosiaalisesta elämästä.

 

Moderneis­sa asuiny­hteisöis­sä asukkail­la on omat asun­not, joiden lisäk­si kiin­teistössä on nor­maalia enem­män yhteiskäyt­töön varat­tu­ja tilo­ja, kuten pyykki­tu­pa, sauna- ja har­ras­tusti­lat ja usein myös keit­tiöt ja ruokailu­ti­lat yhteisiä ruokailuhetk­iä ja juh­lia varten. Asukkaat sis­us­ta­vat itse tilat viihty­isik­si ja jär­jestävät yhteistä toim­intaa.

Eri­tyis­es­ti ikään­tyville yhteisöa­sumis­es­ta on mon­en­laisia etu­ja. Osal­lisu­us ja sosi­aal­isu­us lisäävät jak­samista, vireyt­tä ja toim­intakykyä, jot­ka edis­tävät psyykkistä ja fyy­sistä hyv­in­voin­tia. Ennen kaikkea yhteisöa­sum­i­nen ehkäisee yksinäisyyt­tä ja tur­vat­to­muut­ta. Kun samas­sa talos­sa asuu saman ikäisiä ihmisiä, on help­po löytää yhteistä tekemistä. Elämään tulee uusia virikkeitä ja aktivi­teet­te­ja uusien ystävien myötä. Myös naa­puri­a­pu on lähel­lä, ja naa­puril­ta uskaltaa pyytää apua, kun kaik­ki tun­te­vat toisen­sa.

Lainsäädännössä ei ole yhteisrakennuttamiselle varsinaisia esteitä.

Asuiny­hteisö­jen asukkail­la on mah­dol­lisu­us vaikut­taa omaan asuin­vi­ihtyvyy­teen ja suun­nitel­la ja hoitaa asuinympäristöään yhdessä muiden kanssa. Ikäih­mi­nenkin alkaa tun­tea itsen­sä tarpeel­lisek­si, kun oma tekem­i­nen alkaa saa­da uut­ta merk­i­tys­tä.

Viime vuosi­na Suomeen on perustet­tu eri kaupunkei­hin eri­laisin peri­aat­tein ja lähtöko­hdin toimivia asuiny­hteisöjä. Yleis­in­tä on asun­to-osakey­htiö­muo­tois­t­en kiin­teistö­jen yhteis­raken­nut­ta­mi­nen tai van­ho­jen kiin­teistö­jen remon­toimi­nen, mikä usein vaatii yhteisön osakkail­ta merkit­tävää var­al­lisu­ut­ta.

Rikkaiden etuoikeus?

Kansane­dus­ta­ja Satu Has­si on tutus­tunut yhteisöa­sumisen eri­laisi­in mallei­hin Tam­pereel­la peruste­tun Entis­ten nuorten verkos­ton yhteisöa­sum­ista tutki­vas­sa toimikun­nas­sa. Has­sin mielestä yhteisöa­sum­i­nen on selvästi nou­se­va tren­di eri­tyis­es­ti nyt eläköi­tyvän sukupol­ven kesku­udessa.

− Mon­et meistä ovat nuo­ri­na koke­neet kimp­pa-asumisen hyviä ja huono­ja puo­lia, joten meil­lä on henkistä valmi­ut­ta nyt eläke­vu­osi­na toteut­taa yhteisas­um­ista.

Has­si on vierail­lut Helsin­gin Jätkäsaa­res­sa sijait­sevas­sa yhteisö­ta­lo Mal­tas­sa. Lisäk­si hän tun­tee Koti­sa­ta­ma-han­kkeessa mukana ole­via ihmisiä, ja Helsingis­sä on myös senior­eille tarkoitet­tu Lop­pukiri-yhteisö. Kaik­ki yhteisöt ovat asun­to-osakey­htiöitä, joiden raken­nuk­set asukkaat ovat suun­nitelleet ja raken­nut­ta­neet yhdessä.

− Eräs Mal­tan asukas sanoi, että asun­ton­sa hin­nal­la hänen per­heen­sä saa paljon enem­män, kuin jos oli­si­vat osta­neet taval­lisen asun­non.

Has­sin mukaan Helsin­ki on yhteisöa­sumisen edel­läkävi­jä. Siel­lä asuiny­hteisö­jen raken­nut­tamisek­si on jo muo­dos­tunut vaki­in­tunei­ta toim­intakäytän­töjä, mikä helpot­taa suuresti yhteis­raken­nut­tamista. Täl­laisia ”vir­tavi­ivaisia” toim­inta­malle­ja Has­si toivoisi muuallekin.

Lain­säädän­nössä hän ei näe yhteis­raken­nut­tamiselle varsi­naisia esteitä. Kysymys on enem­mänkin vaki­in­tunei­den toim­inta­mallien puut­tumis­es­ta.

− Kun kysyin Tam­pereen asumis­es­ta vas­taav­il­ta vira­nomaisil­ta, mis­tä yhteisön perus­tamista suun­nit­tele­vien pitäisi aloit­taa, he vas­ta­si­vat, että pitää palkata raken­nut­ta­jakon­sult­ti hoita­maan rak­en­tamiseen liit­tyvä raskas byrokra­tia.

Kon­sultin palkkaami­nen tont­tia ja arkkite­htiä etsimään sekä raken­nus­palvelu­ja kil­pailut­ta­maan vaatii kuitenkin yhteisön jäseniksi halu­avil­ta melkoisen sijoituk­sen jo ennen kuin tiede­tään, tuleeko han­kkeesta mitään. Tässä kohdas­sa Has­si toivoisi kun­tien tuke­van akti­ivisem­min yhteisöraken­nut­ta­jia.

− Uskon, että raken­nut­tamiskil­pailu­tuk­setkin alka­vat sujua helpom­min sit­ten, kun alkaa olla enem­män toteu­tunei­ta esimerkke­jä ja valmi­ita toim­inta­malle­ja.

Sosiaalisesti olisi hyvä, jos yhteisöissä voisi olla omistusasuntojen lisäksi asumisoikeus- tai vuokra-asuntoja.

Omis­tusasun­to­jen lisäk­si yhteisöa­sun­to­ja on tuotet­tu asum­isoikeuspo­h­jal­ta. Has­sin mielestä Suomen asum­isoikeusla­ki on kuitenkin asukkaan kannal­ta epäedulli­nen. Hän kehit­täisikin asum­isoikeut­ta siten, että asukkaan omis­tu­soikeus asun­toon­sa kas­vaisi mak­se­tun pääo­man myötä.

Kehitettävä vuokrayhteisöjä

Tois­taisek­si Suomes­sa pääsee siis asumaan yhteisöön lähin­nä sil­loin, jos ihmisel­lä on riit­tävästi var­al­lisu­ut­ta osal­lis­tua yhteisön raken­nut­tamiseen tai ostaa jostakin yhteisöstä vapau­tu­va asun­to omak­seen.

Sosi­aalisen mon­imuo­toisu­u­den kannal­ta olisi kuitenkin suo­tavin­ta, että yhteisöis­sä voisi olla omis­tusasun­to­jen lisäk­si asum­isoikeus- tai vuokra-asun­to­ja. Tällekään Has­si ei näe mitään lain­säädän­nöl­lisiä esteitä. mut­ta tarvi­taan taho, joka ryhtyy vuokraisän­näk­si.

− On vaikea kuvitel­la, että yhteisön osak­keen­o­mis­ta­jat oli­si­vat niin varakkai­ta ja anteliai­ta, että he oma­l­la kus­tan­nuk­sel­laan raken­nut­taisi­vat kiin­teistöön­sä vuokrat­tavia asun­to­ja.

Has­si ker­too, että Tam­pereen Hallilan kaupungi­nosaan raken­net­ti­in 1980-luvul­la yhteisölli­nen asun­toy­htiö, jon­ka asun­noista noin puo­let oli omis­tus- ja toinen puoli vuokra-asun­to­ja. Vuokra-asun­to­jen omis­ta­ja oli yleishyödylli­nen vuokra-asun­toy­htiö, joka sit­tem­min on päät­tänyt luop­ua sosi­aal­is­ten vuokra-asun­to­jen raken­nut­tamis­es­ta ja omis­tamis­es­ta.

− Olen ihan var­ma, että yhteisöjä raken­net­taisi­in paljon enem­män, jos olisi yhtiöitä, jot­ka lähti­sivät vuokra-asun­to-osan ”vuokraisän­niksi”, mut­ta täl­laisia yhtiöitä ei ole tois­taisek­si ilmaan­tunut.

Kun­tien olisi Has­sin mielestä viisas­ta osal­lis­tua yhteisöl­lis­ten vuokra-asun­to­jen tuotan­toon ainakin siihen asti, että toim­inta saadaan vaki­in­tu­maan, kos­ka kun­tien taloudelli­nen näkökul­ma ei liity pelkästään vuokra-asun­to­jen kus­tan­nuk­si­in ja vuokratuot­toon, vaan myös siihen, kuin­ka yhteisöa­sum­i­nen voisi vähen­tää kun­nan tule­via sosi­aali- ja ter­veyspalveluista aiheutu­via kus­tan­nuk­sia.

Has­sin mukaan kuitenkin ehdo­ton edel­ly­tys toimi­valle yhteisölle on se, että yhteisön asukkaat voivat osal­lis­tua muiden asukkaiden val­in­taan, ja tätä mah­dol­lisu­ut­ta kun­nan omis­tamis­sa vuokraki­in­teistöis­sä ei tois­taisek­si ole.

− Mielestäni yhteisölli­nen asum­i­nen voi toimia vain sil­loin, jos niiden asukkail­la on jotain yhteistä keskenään, olkoon se jokin maail­mankat­so­muk­selli­nen tai muu asia. En usko, että yhteisöstä tulee toimi­va, jos siihen ote­taan sat­un­naisia asukkai­ta järjestyk­sessä kaupun­gin vuokra-asun­to­jonos­ta.

Has­si muis­tut­taa, että useis­sa ole­mas­sa ole­vis­sa asuinki­in­teistöis­sä on asukkaiden käyt­töön varat­tu­ja yhteis­tilo­ja, joten tilo­jen puoles­ta monis­sa talois­sa olisi jo nyt mah­dol­lisu­us suurem­paan yhteisöl­lisyy­teen ja yhdessä tekemiseen kuin mitä niis­sä nyt on.

− Yhteis­ten tilo­jen lisäk­si yhteisöl­lisen elämän toteu­tu­mi­nen vaatii myös asen­teel­lista valmi­ut­ta siihen. Jokaisel­la pitää kuitenkin olla oma yksi­ty­isyys, jot­ta yhteisö toimii.

Neljä yhteisöllisen asumisen tapaa

Helsin­ki on yhteisöraken­nut­tamisen ja ‑asumisen edel­läkävi­jä, mut­ta vauhti­in on päästy muual­lakin. Asumisen mallit ja tavat toimia yhteisönä vai­htel­e­vat.

Helsin­gin Ara­bi­an­ran­taan raken­net­tu senior­ei­den asukasy­hteisö Lop­pukiri on Suomen ensim­mäi­nen yhteis­raken­net­tu senior­ien asukasy­hteisö. Talo valmis­tui Ara­bi­ankadun ja Birg­er Kaip­i­asen kadun kul­maan huhtiku­us­sa 2006, puuhaih­mis­ten vuosien uut­ter­an suun­nit­telun ja uuras­tamisen jäl­keen.

− Talon ja yhteisön rak­en­t­a­mi­nen aloitet­ti­in jo vuon­na 2001. Yhteisön rak­en­t­a­mi­nen jatkuu yhä, sanovat talon asukkaat Sirk­ka Minkki­nen ja Auli Kan­ni­nen.

Lop­pukiris­sä on 58 hitas-omis­tusasun­toa, jot­ka ovat hie­man pienem­piä kuin vas­taa­vat huoneis­tot normik­er­rostalois­sa. Enem­mistö Lop­pukirin asukkaista on rahoit­tanut asun­ton­sa aikaisem­man asun­non myyn­nil­lä.

Oman asun­non pienu­ut­ta kor­vaa­vat run­saat yhteis­ti­lat, joi­ta on yhteen­sä 400 neliömetriä: iso keit­tiö, ruokasali, jonne mah­tu­vat kaik­ki talon asukkaat, mukavia oleskelunurkkauk­sia, hyvin varustet­tu talope­su­la ja upea saunaosas­to teras­sei­neen talon ylim­mässä ker­rokses­sa – mer­inäkymin. Yhteisön toimin­nalle ovat tärkeitä myös toimis­toti­la ja sen viere­inen ilmoi­tus­taulu, joka onkin täyt­tynyt mon­en­lai­sista viesteistä.

− Suun­nit­telemme parhail­laan sähköistä ilmoi­tus­taulua, jot­ta tapah­tu­mien ja tiedot­tavien asioiden vir­ta olisi selkeäm­pää, ker­too Auli Kan­ni­nen.

− Lisäk­si meil­lä on pieni jump­pasali ja vierashuone, jon­ka voimme vara­ta omia vieraita­mme varten. Monien Lop­pukiris­sä vieraillei­den ryh­mien mielestä sel­l­aista tarvit­taisi­in kaikissa ker­rostalois­sa.

Loppukirissä tehdään ja päätetään yhdessä.

Talon on suun­nitel­lut arkkite­hti Kirsti Sivén, ja raken­nut­tanut Sato Yhtymä. Rak­en­ta­jana oli NCC.

− Kos­ka olemme Ara­bi­an­ran­nas­sa, taloomme kuu­luu taide. Julk­i­sivun taide­teok­si­in, ker­aamisi­in sauvoihin on kaiver­ret­tu asukkaiden omia miete­lau­sei­ta yhteisöstään. Työn on suun­nitel­lut taiteil­i­ja Pekka Paikkari, ker­too Sirk­ka Minkki­nen.

Yhdessä päätetään ja tehdään

Lop­pukiri ei ole van­hainkoti eikä palve­lu­ta­lo. Osa asukkaista puhuu senior­i­talosta, toiset retro-ikäis­ten talosta. Asukkaat sitoutu­vat osakas­sopimuk­sel­la osal­lis­tu­maan ruuan­lait­toon ja yhteis­ten tilo­jen siis­timiseen. Lisäk­si asukkaat huole­hti­vat toi­sis­taan naa­puri­avun rajois­sa ja voivat halutes­saan har­ras­taa ja juh­lia yhdessä.

− Meil­lä ei ole ”johta­jaa”, henkilökun­taa eikä mak­sullisia palvelu­ja. Päätök­set tehdään yhdessä 70 asukkaan voimin. Se on toisi­naan hidas­ta ja vaikeaakin, mut­ta näin toim­imme, sanoo Auli Kan­ni­nen.

Lop­pukiri on toisaal­ta myös tavalli­nen osakek­er­rosta­lo, jon­ka isän­nöin­ti ja taloy­htiön hal­li­tus toimi­vat kuten taloy­htiöis­sä yleen­sä. Kiin­teistön­huolto hoitaa monia kiin­teistön­pitoon liit­tyviä tehtäviä.

Ideana on, että Lop­pukiri­in muute­taan suh­teel­lisen nuo­ri­na, eikä vas­ta sit­ten kun on jo paljon kremp­po­ja ja palve­lu­tarvet­ta. Yhden kunkin huoneis­ton asukkaista on olta­va vähin­tään 48-vuo­tias.

− Jonkin ver­ran meil­lä on vai­h­tu­vu­ut­ta. Ihmiset myyvät huoneis­to­jaan esimerkik­si sik­si, että toisel­la paikkakun­nal­la asu­vat lapset halu­a­vat omaisen­sa lähelleen tai asukkaal­lamme on halu olla lähel­lä lapsen­lap­si­aan tai pariskun­nat halu­a­vat omat maku­uhuoneet – puoli­son kovaäänisen kuor­sauk­sen vuok­si, Sirk­ka Minkki­nen ker­too.

Lop­pukir­iläis­ten tavoit­teena on pysyä akti­ivisi­na ja vireinä mah­dol­lisim­man pitkään sekä säi­lyt­tää itsemääräämisoikeuten­sa myös ikään­tyneinä. Talon ja yhteisön suun­nit­telu­vai­heessa otet­ti­in mallia muual­ta, ja esimerkki­talona on ollut muun muas­sa Tukhol­man “Färd­knäp­pen”.

− Yhteisöl­lisyy­den lähtöko­htana on se, että kaik­ki osal­lis­tu­vat yhteisi­in töi­hin ryh­mis­sä. Yhteisiä ate­ri­oi­ta valmis­te­taan viikoit­tain. Keit­tiöryh­mä toimii itsenäis­es­ti ja vuoro osuu kohdalle noin kuu­den viikon välein. Sen olemme huo­man­neet, että yhdessä siiv­oten talo pysyy viihty­isänä ja hyväkun­toise­na.

− Meistä Lop­pukirin yhteisöl­lisyys-idea toimii. Aika ei tule pitkäk­si, tekemistä riit­tää jokaiselle päivälle. Ihmiset tapaa­vat toisi­aan luon­nol­lis­es­ti, kun liikumme talon ruokasalis­sa, kir­jas­tossa, toimis­tossa tai hyvin suosi­tus­sa pesu­las­sa, sanoo Auli Kan­ni­nen.

Yhteisöl­lisyys vaatii sinän­sä tietoista asen­noi­tu­mista, jos­sa kun­nioite­taan ja vaal­i­taan toisia ihmisiä ja yhteisiä het­k­iä ja ajatuk­sia. Näitä asioi­ta Lop­pukiris­sä on pohdit­tu paljon ja muun muas­sa koot­tu Mar­ja Dahlströmin ja Sirk­ka Minkkisen kir­jaan Lop­pukiri – vai­h­toe­htoista asum­ista seniori-iässä.

Lop­pukiris­sä on paljon alus­ta asti mukana ollei­ta. Kun huoneis­to­ja myy­dään – usein kiin­teistövälit­täjän kaut­ta – koroste­taan välit­täjille, että ker­toisi­vat osta­jille, mil­lais­es­ta talosta Lop­pukiris­sä on kyse.

Entä voiko Lop­pukiris­sä asua vielä van­hana, esimerkik­si sil­loin kun voimat eivät riitä keit­tiövuoroi­hin tai siivouk­seen. Lop­pukir­iläiset ovat tätäkin miet­ti­neet: ketään ei pakote­ta lähtemään pois. Yhteisön voimaan luote­taan, että vas­taan­tule­vat asi­at osa­taan ratkaista yhdessä.

− Täl­lä het­kel­lä töi­hin osal­lis­tu­taan voin­nin, voimien ja taito­jen mukaan, kaik­ki talon kaik­ki asukkaat kuu­lu­vat työvuoroi­hin. Koke­mus Tukhol­man vas­taavas­ta yhteisöl­lis­es­tä talosta osoit­taa, että ihmiset halu­a­vat olla mukana myös van­hetes­saan. Tarpeel­lisu­u­den tunne on tärkeä ikään­tyvälle ihmiselle.

− Ellemme jak­sa, voimme han­kkia palvelu­ja, ulkois­taa siivouk­sen, vähen­tää ruokailuk­er­to­ja tai jopa antaa koko ruokat­alouden ulkop­uolis­ten hoitoon. Tätä pidämme kuitenkin kaukaise­na vai­h­toe­htona.

Jaso − asumisoikeusyhteisö

Jyväskylässä toimi­va vart­tunei­den asum­isoikeusy­hdis­tys Jaso on tar­jon­nut senior­eille yhteisöl­listä asum­isoikeusasum­ista vuodes­ta 2014 läh­tien. Yhdis­tyk­sel­lä on kak­si valmista taloa Huh­ta­suol­la ja Kuokkalas­sa, rak­en­teil­la on kol­mas talo Palokkaan ja suun­nit­teil­la neljäs Vaa­jakoskelle.

Toimin­nan­jo­hta­ja Sinikka Tyynelän mukaan talo­jen raken­nut­ta­ja on yhdis­tys, eikä niil­lä ole muu­ta omis­ta­jata­hoa. Asukkaat ovat yhdis­tyk­sen jäseniä, ja he pää­sevät osal­lis­tu­maan päätök­sen­tekoon yhdis­tyk­sen kok­ouk­sis­sa.

Viisi vuot­ta sit­ten perustet­tu asum­isoikeusy­hdis­tys sai RAY:lta kolme­vuo­tisen pro­jek­ti­avus­tuk­sen toim­inta­mallinsa luomiseen.

− Toimin­nalli­nen malli määrit­tää kiin­teistö­jen rak­en­tamista, mut­ta meille on tärkeäm­pää, mitä niiden seinien sisäl­lä tapah­tuu eli yhteisöl­lisyys, Tyynelä sanoo.

Rak­en­t­a­mi­nen kus­tan­netaan asum­isoikeusra­hoituk­sel­la, eli asukkaat mak­sa­vat asun­non hin­nas­ta 15 pros­ent­tia. Lop­pu kate­taan kun­tara­hoituk­selta saadul­la lainal­la, johon yhdis­tys on saanut yleishyödyl­lisenä toim­i­jana ARA:n korkotuen.

Jaso on tarjonnut senioreille yhteisöllistä asumisoikeusasumista vuodesta 2014 lähtien.

Asukkaat mak­sa­vat lisäk­si käyt­tö­vastik­keen, joka koos­t­uu rahoi­tus­vastik­keesta eli pääo­maku­luista, ja hoito­vastik­keesta, jol­la mak­se­taan talo­jen huolto, isän­nöin­ti ja siivous. Vastik­keessa on lisäk­si pieni osu­us asukas­toimin­nas­ta.

Asun­toi­hin haetaan nor­maal­isti Jyväskylän kaupungilta saadul­la asum­isoikeusnu­merol­la. Yli 55-vuo­ti­ail­la ei ole asum­isoikeusasun­toi­hin tulo- ja var­al­lisu­us­ra­jo­ja, joten muu­ta val­in­takri­teer­iä ei Jaso-talo­jen asukkaak­si ole kuin 55 vuo­den alaikära­ja.

− Asukkaiden on kuitenkin hyväksyt­tävä talo­jen yhteisölli­nen luonne, mikä tarkoit­taa yhteisiä tilo­ja ja yhteistä toim­intaa, joista tulee vastik­keeseen lisäkus­tan­nus.

Jason asun­toi­hin on Tyynelän mukaan halukkai­ta tuli­joi­ta huo­mat­tavasti enem­män kuin mitä asun­to­ja on tar­jol­la. Asukkaat saa­vat osal­lis­tua jo rak­en­tamis­vai­heessa muun muas­sa yhteis­ten tilo­jen sis­us­tus­su­un­nit­telu­un. Niis­sä kokoon­tuu eri­laisia ryh­miä ja ker­ho­ja ja jär­jestetään yhteisiä juh­lia.

Talois­sa työsken­telee palkat­tu asukas­toimin­nan ohjaa­ja, joka aut­taa asukkai­ta ideoimaan ja toteut­ta­maan yhteisiä tapah­tu­mia. Hän antaa myös henkilöko­htaista neu­von­taa vaikka­pa lääkärin varaamises­sa netin kaut­ta.

Jason talois­sa hyö­dyn­netään myös naa­puri­a­pua: asukas­toimin­nan ohjaa­jalle voi ilmoit­taa, mitä apua on valmis tar­joa­maan muille – tai mitä apua tarvit­see muil­ta. Sinikka Tyynelä pain­ot­taa, että ketään ei velvoite­ta osal­lis­tu­maan yhteisi­in toim­intoi­hin, vaan osal­lis­tu­mi­nen on vapaae­htoista.

− Jollekin yhteisöl­lisyys tarkoit­taa tur­val­lisu­u­den­tun­net­ta ja tietoa siitä, että naa­puri tulee aut­ta­maan, jos sat­tuu apua tarvit­se­maan.

Pöllökartanossa luotetaan osuuskuntaan

Kun Luo­pi­oi­sis­sa alet­ti­in suun­nitel­la sata vuot­ta van­haan, tyhjilleen jääneeseen mieli­sairaalaraken­nuk­seen senioriy­hteisöä, oli ensisi­jainen lähtöko­h­ta se, että asun­noista tehdään vuokra-asun­to­ja. Sen vuok­si omis­tus­muodok­si valit­ti­in osu­uskun­ta. Osu­uskun­ta Pöl­lökar­tano osti raken­nuk­sen Pälkäneen kunnal­ta yhden euron hin­taan.

Tiedot­teessaan osu­uskun­ta Pöl­lökar­tano ker­too, että se halu­aa yhteisönä edis­tää eduskun­nan tule­vaisu­us­valiokun­nan Hyv­in­voin­tiy­hteiskun­ta 2030 ‑tutkimuk­ses­sa visioitua elämän­mallia nimeltä Säälli­nen elämä.

Talo remon­toidaan perus­teel­lis­es­ti ja laa­jen­netaan. Siihen tulee seit­semän 30–50 neliön suu­ruista asun­toa, jois­sa kaikissa on omat keit­tiöt ja kylpy­huoneet. Yhteis­ti­lat tule­vat ole­maan noin puo­let koko asuin­pin­ta-alas­ta. Niihin tulee oleskeluhuone, keit­tiö, ruokailu­ti­la, kuisti, sauna ja iso ammeelli­nen kylpy­huone, ja kel­lari­in lisäk­si leiv­in­u­u­ni­ti­la.

– Talon pitäisi valmis­tua syksyl­lä 2017, ja tavoit­teena on, että asun­to­jen vuokra on kun­tien vuokrata­soa alem­pi, ker­too osu­uskun­ta Pöl­lökar­tanon hal­li­tuk­sen puheen­jo­hta­ja Sep­po Kääriäi­nen.

Pöl­lökar­tano sijait­see kun­nan vuokra­ton­til­la, jon­ka osu­uskun­ta sai vuokra­ta kohtu­uhin­taan 50 vuodek­si. Tont­ti on kau­ni­il­la paikalla ja laskeu­tuu jär­ven rantaan. Osu­uskun­ta on sitoutunut kun­nos­ta­maan talon ja jär­ven välisen viher­alueen kun­ta­lais­ten virk­istyskäyt­töön.

Osu­uskun­ta yrit­ti saa­da talon remon­tille ja laa­jen­nuk­selle rahoituk­sen ARA:lta, mut­ta ARA ei voin­ut hyväksyä täl­laista rak­en­tamis- ja omis­tus­mall­ia. Kääriäisen mukaan se vaati, että van­ha talo olisi pitänyt purkaa ja rak­en­taa sen tilalle uusi, iso tavalli­nen ker­rosta­lo, jon­ka ARA olisi halun­nut itse suun­nitel­la.

Pöllökartano tulee tarjoamaan edullisia vuokra-asuntoja yhteisössään.

Kysymyk­sessä on museovi­ras­ton suo­jele­ma, hukkaamiskiel­los­sa ole­va talo.

− Onhan tämä kult­tuu­ritekokin, että säästämme talon, Kääriäi­nen huo­maut­taa.

ARA olisi vaat­in­ut myös, että asukkaat val­i­taan kun­nan vuokra-asun­to­jonos­ta, mut­ta tähänkään osu­uskun­ta ei voin­ut suos­tua. Niin­pä se jou­tui otta­maan remont­tia varten nor­maalin pankki­lainan, jota mak­se­taan takaisin talon vuokrat­u­loil­la.

Asun­noista on jo neljä varat­tu. Kääriäisen mukaan kaik­ki tar­jokkaat on hyväksyt­ty ilman sen kum­mem­pia val­in­takri­teere­jä.

Asukkaat ovat yli 55-vuo­ti­ai­ta, ja asukas voi saa­da Kelan asum­is­tukea, jos on siihen oikeutet­tu.

Osu­uskun­nan hal­li­tuk­sen on tarkoi­tus vali­ta lop­ut asukkaat, mut­ta val­in­takri­teereistä ei ole vielä päätet­ty. Vuokra­sopimuk­ses­sa on kuitenkin lauseke, että asukkaan on sitoudut­ta­va yhteisön sään­töi­hin, jon­ka ajatel­laan kar­si­van yhteisöön sopi­mat­tomat hak­i­jat pois.

− Kun päästään kevään kor­val­la sis­us­tus­vai­heeseen, johon asukkaat saa­vat osal­lis­tua, alkaa yhteisökin var­maan siinä vai­heessa hit­sautua yhteen, Kääriäi­nen tuumii.

Aunen ja Erkin koti – malli vasta suunnitteilla

Pirkan­maan alueel­la toimi­van Aunen ja Erkin Koti ‑säätiön tavoit­teena on luo­da eet­tis­es­ti ja ekol­o­gis­es­ti kestäviä van­hus­palvelu­ja yhteistyössä Orive­den kaupun­gin ja ympäristökun­tien kanssa. Tätä varten käyn­nis­tet­ti­in RAY/STEAn rahoi­tustuel­la kevääl­lä 2016 yhteiske­hit­tämis­hanke, jos­sa muun muas­sa ikäih­mis­ten kanssa yhdessä suun­nitel­laan hei­dän palvelu­jaan Orive­den alueelle.

Pro­jek­ti­jo­hta­ja Tiina Kuis­man mukaan RAY nos­ti Orive­den han­kkeen 14 muun kärk­i­hankkeen joukkoon. Niitä kaikkia yhdis­tää se, että ne toteutetaan tiivi­is­sä yhteistyössä paikallis­ten toim­i­joiden ja julkisen sek­torin kanssa. Yht­enä tavoit­teena on kehit­tää ikäih­mis­ten asum­is­palvelu­ja, joi­ta oli­si­vat muun muas­sa senior­ei­den asum­isy­hteisö.

Kuis­ma ker­too, että kun han­kkeen tiimoil­ta pidet­ti­in yhteiske­hit­tämisen työ­pa­ja, toi­vat siihen osal­lis­tuneet senior­it esi­in vah­van toiveen­sa kehit­tää asum­is­muo­to, jos­sa eletään yhteisöpe­rusteis­es­ti.

− Into yhteisöl­liseen asumiseen oli min­ulle yllä­tys, Kuis­ma sanoo.

Nyt Orivedel­lä suun­nitel­laan senioriy­hteisön perus­tamista, ja pyrkimyk­senä on luo­da sille mon­imuo­toinen talouden poh­jarakenne, jot­ta asumaan pääsem­i­nen ei olisi kiin­ni var­al­lisu­ud­es­ta.

− Tutkimme, olisiko se asumisoikeus‑, vuokra- tai omis­tusasun­topo­h­jainen, mut­ta hin­ta ei saa kara­ta liian kauak­si. Emme tiedä vielä sitäkään, olisiko se uud­is­raken­nus vai tehtäisi­inkö se johonkin ole­mas­sa ole­vaan kiin­teistöön.

Orivedel­lä on tarkoi­tus aloit­taa eloku­us­sa sosi­aaliy­hteisö­taito­jen koulu­tus. Siihen kut­su­taan mukaan myös suun­nit­teil­la olev­as­ta senioriy­hteisöstä kiin­nos­tunei­ta, jot­ka alka­vat koulu­tuk­ses­sa muo­dostaa asukasy­hteisöä.

Orivedellä järjestetään koulutusta yhteistöasumisesta.

− Ei yhteisö muo­dos­tu vält­tämät­tä siten, että avataan ovet ja san­o­taan, että tulkaa tänne, tääl­lä on yhteisö.

Kuis­man mukaan koulu­tuk­ses­sa raken­netaan yhteisölle sosi­aal­ista kestävyyt­tä siten, että asukkaat pystyvät osal­lis­tu­maan yhteisi­in päätök­sen­teko­pros­es­sei­hin ja ole­maan asuiny­hteisönä mukana suun­nit­tele­mas­sa tule­vaisu­ut­ta.

Han­kkeen ohjaus­ryh­mässä ja yhteiske­hit­tämisen työryh­mässä on mukana Orive­den kaupun­ki, jol­la Kuis­man mukaan on vah­va intres­si kehit­tää ikään­tyvien asukkaiden­sa palvelu­ja.

− Kaupun­ki on ymmärtänyt ehkäi­sevän, hyv­in­voin­tia tuke­van van­hus­työn merk­i­tyk­sen. Yhteisöa­sumises­sa koros­tu­vat läheisyys, mielekäs tekem­i­nen, elämän merk­i­tyk­sel­lisyys ja asumisen tur­val­lisu­us. Kaik­ki tämä ehkäisee ikäih­mis­ten toim­intakyvyn heikken­e­mistä.

Kuis­man mukaan myös uuden maakun­ta­hallintoma­llin myötä kun­nis­sa on tärkeää löytää asukkaiden osal­lisu­u­den mah­dol­lisuuk­sia. Paikallisu­us ja lähipalve­lut ovat tärkeitä. On oival­let­tu, että ikäih­miset pystyvät yhteisössä oma­l­la toimin­nal­laan ja tule­vaisu­u­den suun­nit­telu­un osal­lis­tu­mal­la lisäämään hyv­in­voin­ti­aan.

 

Iita Ket­tunen

Hele­na Jaakko­la