Päiväkodin ruokailukäytännöt ja henkilökunnan mielipiteet vaikuttavat lasten syömiseen.

 

 

Moni 60–70-luvulla syn­ty­nyt muis­taa kuinka ruo­ka­lau­ta­nen piti aina syödä tyh­jäksi. Ruokaa ei saa­nut jät­tää ja aikui­set päät­ti­vät annos­koon. Ruokahävikin kan­nalta asia on tie­tysti hyvä, mutta suo­si­tel­ta­vana sitä ei voi pitää.

– Se, että lapsi itse oppisi tun­nis­ta­maan koska hänellä on kyl­läi­nen olo, ja lopet­ta­maan syö­mi­sen sii­hen, on todella tär­keä taito lop­pue­lä­män kan­nalta, ker­too tut­ki­ja­toh­tori Reetta Lehto.

Lehto työs­ken­te­lee Samfundet Folkhälsanin ja Helsingin yli­opis­ton Dagis-tut­ki­mus­hank­keessa, jossa tut­ki­taan päi­vä­ko­ti­las­ten elin­ta­poja ja stres­siä. Hänen väi­tös­kir­jansa käsit­teli päi­vä­ko­tien ruo­kai­lu­käy­tän­töjä ja nii­den yhteyk­siä las­ten ruo­an­käyt­töön ja ravinnonsaantiin.

– Niin sanottu itse­tar­joilu on tär­keä arjen tai­toi­hin, itse­sää­te­lyyn ja sen oppi­mi­seen liit­tyvä taito. Lapsi opet­te­lee ensin arvioi­maan, kuinka kova nälkä hänellä on, ja kuinka pal­jon hän jak­saa syödä. Se, että lapsi on itse otta­nut oman annok­sen, eikä sitä ole vain kau­haistu hänen lau­ta­sel­leen, moti­voi lap­sen syömistä.

Lehdon tut­ki­muk­sessa kävi ilmi, että yllät­tä­vän har­vassa tut­ki­tuista päi­vä­ko­deista lap­set sai­vat itse annos­tella ruo­kansa. Näin siitä huo­li­matta, että vuonna 2018 jul­kais­tu­jen val­ta­kun­nal­lis­ten var­hais­kas­va­tuk­sen ruo­kai­lusuo­si­tus­ten yksi tavoit­teista on kehit­tää las­ten edel­ly­tyk­siä oma­toi­mi­seen ruokailuun.

– Lapsi sai annos­tella ruoan itse vain alle kol­mas­osassa ryh­mistä, vaikka kai­kissa tut­ki­tuissa ryh­missä lap­set oli­vat yli kol­me­vuo­tiaita. Myös nälän- ja kyl­läi­syy­den tun­teista kysyt­tiin lap­silta melko harvoin.

Lapsen oma­toi­mi­suutta ja osal­li­suutta ruo­kai­lu­ti­lan­teissa voi Lehdon mukaan lisätä monin tavoin.

– Lapset voi­vat osal­lis­tua ruo­kai­lu­ti­lan kat­ta­mi­seen, ruo­ka­kär­ryn hake­mi­seen tai esi­mer­kiksi oman paik­kansa sii­voa­mi­seen, Lehto havainnollistaa.

Erityisen toi­mi­vaksi kei­noksi Lehto kokee yhteis­työn ruo­ka­pal­ve­lun tai päi­vä­ko­din oman keit­tiön hen­ki­lö­kun­nan kanssa.

– Lapsen mie­len­kiinto ruo­kaa koh­taan lisään­tyy, jos hän saa har­joi­tella pie­niä ruo­ka­toi­mia itse ja tutus­tua eri­lai­siin ruo­kiin rau­hassa. Esimerkiksi yksin­ker­tai­sen väli­pa­lan val­mis­ta­mi­nen, lei­po­mi­nen ja kaikki toi­met missä lapsi saa itse kokeilla ja puu­hailla ruoan kanssa ovat hyviä.

Uusien tai­to­jen oppi­mi­nen tuo myön­teistä asen­netta ruo­kaa ja ruo­kai­lua kohtaan.

Ruokapalvelun kanssa teh­tä­vällä yhteis­työllä oli Lehdon tut­ki­muk­sen mukaan myös yhteyk­siä las­ten ravin­non­saan­tiin. Puolet päi­vä­ko­din joh­ta­jista ker­toi, että heillä oli eri­tyyp­pi­siä haas­teita yhteis­työssä ruo­ka­pal­ve­lun kanssa.

Niissä päi­vä­ko­deissa missä haas­teita oli, lap­set söi­vät epä­to­den­nä­köi­sem­min hedel­miä ja marjoja.

– Lapset sai­vat näissä päi­vä­ko­deissa enem­män kui­tua, eli käy­tän­nössä he söi­vät vil­ja­tuot­teita enem­män. Se saat­taa tar­koit­taa esi­mer­kiksi sitä, että lap­set syö­vät leipä- tai puu­ro­voit­toi­sem­min. Olen poh­ti­nut, että voi­siko se tar­koit­taa sitä, että ruoka ei ole kovin mait­ta­vaa, ja sen vuoksi lap­set syö­vät enem­män vil­ja­tuot­teita, Lehto pohtii.

Lehdon mukaan asi­aan tulisi kiin­nit­tää entistä enem­män huomiota.

– Sujuvalla yhteis­työllä on ravin­non­saan­nin lisäksi tär­keä mer­ki­tys las­ten ruo­ka­kas­va­tuk­sen kannalta.

Mielipiteillä merkitystä

Alle kou­lui­käi­set lap­set syö­vät päi­vä­ko­dissa arki­sin jopa useam­man ate­rian kuin kotona. Sen vuoksi päi­vä­ko­dissa ruo­kai­lulla on lap­sille suuri mer­ki­tys. Ruokailusuositusten mukaan hen­ki­lö­kun­nan toi­vo­taan syö­vän yhdessä las­ten kanssa ja toi­mi­van heille roo­li­mal­leina. Siinä näytti Lehdon tut­ki­muk­sen mukaan ole­van suu­ria kun­ta­koh­tai­sia eroja. Erot liit­tyi­vät sii­hen, miten ate­ria­kor­vauk­set kun­nissa hoidetaan.

– Niissä kun­nissa missä niin sano­tun mal­lia­te­rian sai koko hen­ki­lö­kunta, 83 % hen­ki­lös­töstä söi samaa ruo­kaa kuin lap­set. Vastaavasti niissä kun­nissa missä vain yksi tai kaksi hen­ki­lö­kun­nan jäse­nistä sai syödä mal­lia­te­rian, vain noin 40 % söi yhdessä las­ten kanssa, Lehto kertoo.

Päiväkodin hen­ki­lös­tön mie­li­pi­teillä näyt­tää Lehdon tut­ki­muk­sen mukaan ole­van yhteys esi­mer­kiksi sii­hen miten pal­jon lap­set syö­vät kasviksia.

– Jos päi­vä­ko­din hen­ki­lös­tön mie­lestä ruoka oli lap­sille sopi­vaa, mait­ta­vaa, ter­veel­listä ja moni­puo­lista, lap­set söi­vät enem­män kas­vik­sia, Lehto kertoo.

Kuva: Mirja Koivisto/Tarinakuva

Myös ruo­kai­lu­käy­tän­töi­hin liit­ty­vät kir­jal­li­set sään­nöt vai­kut­ti­vat kas­vis­ten syön­tiin ja kui­dun saan­tiin. Mitä enem­män päi­vä­ko­dilla oli kir­jal­li­sia ohjeita ruo­kai­luun liit­tyen, sitä enem­män lap­set sai­vat kui­tuja ja söi­vät kasviksia.

– Minä tul­kit­sen tämän niin, että mitä enem­män ohjeita oli, tar­koitti se sitä, että hen­ki­lö­kun­taa kiin­nosti ruo­kai­luun liit­ty­vät asiat ja he oli­vat poh­ti­neet niitä yhdessä.

Säännöt saat­toi­vat kos­kea esi­mer­kiksi ruo­alla pal­kit­se­mista, syn­ty­mä­päi­vä­tar­joi­luja, per­heille tar­jot­ta­vaa ravit­se­mus­kas­va­tusta tai maistamissääntöjä.

Suurimmalla osalla Lehdon tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­neista päi­vä­ko­deista oli melko vähän kir­jal­li­sia sääntöjä.

– Niihin kan­nat­taisi päi­vä­ko­din arjessa kiin­nit­tää huo­miota. Olisi hyvä, että päi­vä­ko­dissa olisi yhtei­sesti sovi­tut toi­min­ta­ta­vat, kuinka ruo­kai­lu­ti­lan­teissa toi­mi­taan ja kaikki nou­dat­tai­si­vat niitä. Lapsillekin on hyö­dyl­listä, että eri hen­ki­löi­den kanssa ei ole eri­lai­sia sääntöjä.

Lehto nos­taa esi­mer­kiksi yhden sään­nön: ruo­alla pal­kit­se­mi­sen kieltämisen.

– Suurin osa päi­vä­ko­tien hen­ki­lö­kun­nasta vas­tasi, että he eivät pal­kitse lap­sia syö­mi­sestä, mikä on hie­noa. Osa kui­ten­kin vas­tasi pal­kit­se­vansa ja näk­ki­lei­pää saa­te­taan käyt­tää pal­kit­se­mi­seen. Se voi tar­koit­taa sitä, että lap­set sai­vat ottaa näk­ki­lei­vät vasta kun pää­ruoka oli syöty.

Lehdon mukaan käy­täntö ei ole suositeltava.

– Siinä vah­vis­tuu aja­tus, että pää­ruoka tai salaatti ei ole kovin hyvää, ja sen syö­mi­sestä saa myö­hem­min pal­kin­non. Onneksi uskon, että tätä käy­te­tään koko ajan vähe­ne­vässä määrin.

Positiivisen palaut­teen anta­mi­nen ruo­kai­lu­ti­lan­teissa ja kan­nus­ta­mi­nen ovat myös tär­keitä yhtei­siä toimintatapoja.

– Se näyt­tää ole­van tut­ki­muk­seni mukaan yleistä. Lapsia kan­nus­tet­tiin kas­vis­ten ja hedel­mien syön­tiin, ja se oli yhtey­dessä las­ten kui­dun saantiin.

Kannustava puhe tärkeää

Lapsen hyvän ruo­ka­suh­teen syn­ty­mi­seen voi vai­kut­taa kan­nus­ta­valla ja myön­tei­sellä puheella.

Siihen vai­kut­taa myös aikui­sen oma ruokasuhde.

– Sillä on iso mer­ki­tys, miten on itse tul­lut kas­va­te­tuksi. Varsinkin van­hem­malla ikä­pol­vella on koke­muk­sia hyvin auto­ri­tää­ri­sestä kas­va­tuk­sesta ruoan suh­teen, Lehto kertoo.

Lehto muis­tut­taa, että aikuis­ten puheilla on iso merkitys.

– Aikuiset puhu­vat hel­posti laih­dut­ta­mi­sesta, ja siitä mitä ruo­kia saa ja mitä ei saa syödä. Herkkuihin voi­daan suh­tau­tua mus­ta­val­koi­sesti eikä tie­detä miten niistä voisi puhua.

Joillakin aikui­silla on Lehdon mukaan sisään­ra­ken­nettu aja­tus­maa­ilma, että her­kut ovat epä­ter­veel­li­siä ja kiel­let­tyjä ruo­kia, joita tekee hir­veästi mieli mutta niitä ei saisi syödä.

– Tätä vas­tak­kai­na­set­te­lua ei pitäisi opet­taa lap­sille. Meidän aikuis­ten pitäisi osata tuoda esille, että her­kut ovat koh­tuu­della syö­tynä ihan nor­maali osa elä­mää ja ruokavaliota.