Nuoren väkivaltaisuuteen voidaan vaikuttaa, kun hoitoon otetaan koko elinpiiri.
Ei ole yhtä hokkuspokkuskonstia, jolla nuoren väkivaltainen käytös saadaan loppumaan. Yhtä vähän toimii se, että nuori irrotetaan elinpiiristään, fiksataan kuntoon ja palautetaan sinne takaisin.
Sen sijaan väkivaltaisten nuorten kanssa työskenteleville on syntynyt yhteinen käsitys siitä, että nuorta voidaan auttaa systeemisellä työllä.
Siinä tarkasteluun otetaan koko nuoren elinpiiri perheestä ystäviin, harrastuksiin ja kouluun. Se edellyttää laajaa yhteistyötä lastensuojelulta, poliisilta, koululta, järjestöiltä ja nuoren perheeltä ja muilta läheisiltä.
– Mikään taho ei pysty yksin ratkaisemaan näiden nuorten tilannetta, sanoo projektikoordinaattori Jari Raikunen Aseman Lapsista.
Aseman Lapset ja poliisi tekevät Helsingissä yhteistyötä nuorten irrottamiseksi väkivalta- ja rikoskierteestä. Pasila-työhön tulee poliisin kautta nuoria, joita epäillään rikoksista. Heissä on vakavia tekoja tehneitä ensikertalaisia sekä pitkään rikoksilla ja väkivallalla oireilleita nuoria.
Vaikka oireilussa on samoja piirteitä, jokaisella nuorella ja perheellä on oma tarina.
– Mitä paremmin tunnemme nuoren lähipiirin, sitä paremmin pystymme auttamaan häntä. Mietimme, onko esimerkiksi perheessä haasteita, joiden vuoksi nuori ajautuu väkivaltaisiin porukoihin.
Pienetkin onnistumiset palkitaan
Nuorten taustalta paljastuu erilaisia traumoja. On esimerkiksi lapsisotilaita, sotaa paenneiden perheiden nuoria, sekä päihdeperheissä ilman turvallisia aikuisia kasvaneita nuoria.
– Tarkastelemme nuoren koko elämää. On vaikea sanoa nuorelle, että muutu, mutta kenenkään muun ei tarvitse muuttua.
Tärkeintä on tutustua nuoreen itseensä, Raikunen sanoo.
– Nuorten kanssa pitää viettää aikaa ja osoittaa, että olemme oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä sinulle kuuluu. Sitten otetaan kavereita mukaan. Harvoin rikoksia ja väkivaltaa syntyy yksin.
Mitä paremmin tunnemme nuoren lähipiirin, sitä paremmin pystymme auttamaan häntä.
Pasila-työ vahvistaa sitä, mikä nuoren elämässä on positiivista ja pienetkin onnistumiset palkitaan isosti. Myös nuoren perheen asioita on pantu kuntoon. Nuorille on jopa pidetty kotikoulua. Monilla on haasteita koulunkäynnissä.
– Heille on saatu päättötodistuksia, ja heitä on saatu toiselle asteelle.
Aseman Lapsissa nuorten kanssa työskentelee myös kokemusasiantuntijoita. He ovat aikuisia, jotka ovat itse selvinneet pois väkivalta- ja rikoskierteestä. Työmuoto on tuonut hyviä tuloksia, Raikunen sanoo.
– He pääsevät nuorten kanssa syvemmälle kuin me muut. Nuoret näkevät, että tuo ymmärtää meitä ja että vaikeuksista voi selvitä. Se lisää motivaatiota yrittää itsekin.
Kokemusasiantuntija Pietro Saaren mukaan nuoren kanssa pääsee eteenpäin, kun hänen kanssaan tekee sitä, mikä nuorta kiinnostaa.
– Me kohdataan ihminen, ollaan läsnä ja jutellaan. Kaikkiin kyllä saa kontaktin. Nyt puhutaan nuorista, joilla on kovia traumoja taustalla. Monet heistä ovat joutuneet syrjään, kun he eivät ole pärjänneet koulussa.
Saari tietää oman taustansa pohjalta, mikä toimii ja mikä ei. Hänen isänsä oli alkoholisti. Äiti paahtoi kahta työtä ja väsyi. Hän sanoo, että kasvoi ilman aikuisia. Hänellä on ADHD, joka diagnosoitiin vasta aikuisena.
Elämässä tuli monia vaikeuksia, väkivaltaa, rikoksia ja tuomioita. Hän sanoo, että ratkaisut, joilla tilanteeseen yritettiin puuttua, vain lisäsivät ongelmia.
Tarkkailuluokalle joutuminen jo alakoulussa hitsasi koulun häiriköt tiiviiksi porukaksi.
– Meillä ei ollut muuta seuraa kuin toisemme. Kenelläkään ei ollut isää.
Koulunkäyntiavustajat leimasivat meidät muiden silmissä ongelmatapauksiksi, Saari sanoo.
– Opimme, että olemme viallisia, erilaisia, vähän tyhmiä. Käytimme kovia huumeita jo 13-vuotiaina.
Saari arvioi, että hänen elämänsä kulkuun vaikuttivat turvallisen aikuisen puute, eristäminen koulussa sekä liian lyhyt sijoitus ja palautus entiseen ympäristöön. Jos ADHD olisi diagnosoitu jo lapsena, hän olisi saanut lääkityksen. Koulu olisi sujunut paremmin.
Saari pääsi omin voimin irti päihde-rikoskierteestä yli kolmikymppisenä lastensa vuoksi.
Rinnalla kulkeminen auttaa
Helsingin kaupunki satsaa nyt rikoskierteessä olevien nuorten auttamiseen. Se avasi elokuussa lastensuojeluun uudenlaisen Toivo-yksikön. Sen asiakkaiksi tulee nuoria, jotka oireilevat rikoksilla, väkivallalla ja päihteillä.
Se tekee yhdennettyä lastensuojelua, kuvaa Toivon johtava sosiaalityöntekijä Veera Vettenranta.
– Nuori jatkaa meidän kanssamme, vaikka hänet sijoitettaisiin. Sosiaalityöntekijä ei vaihdu.
Nuoria ei istuteta kuin syyllisen penkille ja puhuta siitä, mitä olet mokannut.
Toivo-tiimissä työskentelee Vettenrannan lisäksi kuusi sosiaalityöntekijää sekä perheterapeutteja, jotka tekevät työtä perheen kanssa. Lisäksi tiimiin tulee 11 ammatillista tukihenkilöä. He työskentelevät kahdessa vuorossa. Tukihenkilöt pääsevät nopeasti paikalle juuri silloin, kun nuori ja perhe sitä tarvitsevat.
Tiimin asiakasluvuksi on alustavasti suunniteltu noin 25 nuorta sosiaalityöntekijää kohden.
– Kuljemme nuoren rinnalla pitkän matkan. Toteutamme systeemistä ajattelua. Ketään ei voida korjata muista erillään. Kiinnitämme huomiota koko perheen tilanteeseen. Tutkimme, mistä kaikesta oireilussa voi olla kyse. Siellä voi olla esimerkiksi traumataustaa, ylisukupolvisia ongelmia tai masennusta.
Työtä aletaan tehdä positiivisen kautta, Vettenranta kuvaa.
– Nuoria ei istuteta kuin syyllisen penkille ja puhuta siitä, mitä olet mokannut. Jos joka paikasta tulee huonoa palautetta, nuori rakentaa minäkuvaansa sen mukaan. Hän on koko ajan puolustuskannalla. Sitten hän menee porukoihin, joissa ei tarvitse puolustautua.
Haluamme rikkoa kuvion, sanoo Vettenranta.
– Meidän pitää toimia näiden nuorten kanssa eri lailla kuin ennen. Muuten vain vahvistamme pahan kierrettä.
Toivo alkaa tehdä tiivistä yhteistyötä esimerkiksi poliisin ja järjestöjen kanssa. Helsinkiin perustetaan uusi, vaativahoitoisten nuorten vastaanottoyksikkö. Siellä on kuntouttava ote, eikä se ole vain pysäytysjakso. Naulakallion lastenkotiin on tulossa uudenlaisia osastoja.
– Helsinki panostaa nyt paljon tähän kohderyhmään. Suunnittelu alkoi jo ennen viime vuoden ikäviä tapahtumia. Kun poliisilta alkoi tulla viestiä, että nuoret voivat huonosti, tähän on saatu vielä lisäsatsauksia.
Väkivalta on myös vallankäyttöä
Nuorten väkivallasta puhutaan paljon oireiluna, lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo. Usein se onkin, mutta väkivalta voi olla myös vallankäyttöä tai väline, jolla voi alistaa toista tai saada mitä haluaa, hän huomauttaa.
Väkivalta voi olla myös opittua.
– Jos kasvatus on väkivaltaista tai se on vanhemmille keino ratkaista ristiriitoja, lapsi omaksuu saman tavan.
Lapsiperheissä pitäisi olla ehdoton nollatoleranssi väkivaltaan jo ennen kuin lapsi syntyy, Pekkarinen sanoo. Perheväkivallan näkeminen vaikuttaa lapseen.
– Meidän pitää ymmärtää mallien siirtyminen, jotta nuorten väkivaltaa päästään estämään.
Väkivaltaa voidaan estää myös esimerkiksi kaavoituksella eli rakentamalla turvallista ja valaistua ulkotilaa, Pekkarinen sanoo. Se vaikuttaa turvallisuuden tunteeseen. Jos ympäristö pelottaa, nuorista tuntuu, että heidän pitää pystyä puolustamaan itseään. Tyhjentyneet kadut antavat mahdollisuuden epäsosiaaliselle käytökselle. Pekkarinen uskoo, että se on yksi syy nuorten väkivallan lisääntymiselle korona-aikana.
– Yhdessä hengailu kuuluu nuorten kehitykseen. Se on teini-ikäisten leikkiä. Sen pitää kuitenkin olla turvallista.
Tärkeää on kuunnella, mikä nuorten parveilun ja turhautumisen taustalla on. Pekkarinen sanoo, että perheterapiasta ja työstä, jossa koko kaveripiiri otetaan työn kohteeksi, on saatu hyviä kokemuksia.
Väkivaltaa voidaan estää myös esimerkiksi kaavoituksella.
Samoin Suomessa on onnistuneesti hoidettu häiriköivien nuorisojoukkojen tilannetta, kun nuorisotyö, lastensuojelu, koulut, poliisi ja uskonnolliset yhteisöt eli alueen auktoriteetit ovat yhdistäneet voimansa.
Väkivaltaongelman ehkäisyä on huolehtia, että nuori saa koulussa tuen ja avun ja heillä on elämässä näköaloja, joita kohti he voivat mennä.
– Tehokkainta on, että lapsilla ja nuorilla on mielekästä tekemistä, oli se koripalloa, graffittia tai vaatteiden tuunausta.
Jaana Laitinen
