Julia Lahtinen tutki gradussaan sosiaalityöntekijöiden hiljaista pukukoodia ja yllättyi, kuinka paljon erilaisia vaatimuksia alan ammattilaisten ulkonäköön kohdistuu.

 

 

Kun sosi­aa­li­työn­te­kijä Julia Lahtinen val­mis­tui yhteis­kun­ta­tie­tei­den mais­te­riksi Itä-Suomen yli­opis­tosta, hän juhli vaa­lean­pu­nai­sessa jakkupuvussa.

– Tykkään käyt­tää kor­ko­ken­kiä ja jak­ku­pu­kuja. Ne molem­mat ovat punai­sia vaat­teita sosi­aa­li­työn ken­tällä, enkä koe ulko­nä­köni puo­lesta kuu­lu­vani sinne, Lahtinen sanoo.

Hänen pro gradu ‑työnsä käsit­teli sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den hil­jaista puku­koo­dia. Aihe löy­tyi oma­koh­tais­ten koke­mus­ten myötä.

– Vaatteiden perus­teella teh­dään ihan lii­kaa pää­tel­miä nii­den kan­ta­jasta, Lahtinen sanoo ja ker­too Kuopiossa jär­jes­te­tystä opis­ke­li­ja­ta­pah­tu­masta, johon hän osallistui.

Tapahtumassa nuori mies tie­dus­teli Lahtiselta, mitä hän opis­ke­lee, ja Lahtinen pyysi miestä arvaamaan.

– Kun ker­roin, että opis­ke­len sosi­aa­li­työtä, hän totesi, että et näytä yhtään sos­sulta. Nainen, joka tyk­kää lait­tau­tua näh­dään usein pin­nal­li­sena ja miel­le­tään tyhmäksi.

Työharjoittelussa Kuopion kau­pun­gin sijais­huol­lossa Lahtisen mie­li­kuva vain vah­vis­tui enti­ses­tään: sosi­aa­li­työn­te­kijä ei saa koreilla vaatteilla.

– Kun korol­li­set ken­käni kop­sui­vat töissä, minulle tuli olo, että ne eivät sovi sinne. Yleinen linja on, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jän pitää olla huo­maa­ma­ton eikä hän saa erot­tau­tua näyt­tä­vällä pukeutumisella.

Aineisto yllätti laajuudellaan

Gradun aiheeksi Lahtisen havain­not muo­vau­tui­vat lopulta aamu­pa­la­kes­kus­te­lussa sosi­aa­li­työtä opis­ke­le­van ystä­vän kanssa.

– Puhuimme työ­pu­keu­tu­mi­sesta ja sanoin hänelle, että vitsi, kun joku tekisi tästä aiheesta gradun.

Pro gradu ‑työ vei Julia Lahtisen täy­sin muka­naan. Tutkielma val­mis­tui run­saassa nel­jässä kuu­kau­dessa töi­den ja mui­den opin­to­jen ohella.

– Olen aina koke­nut tut­ki­muk­sen itsel­leni vie­raaksi, mutta kun löy­tyi kiin­nos­tava aihe, niin se oli todella mieluisaa.

Suomalainen sosiaalityöntekijä pukeutuu hillitysti.

Aineistonsa Lahtinen keräsi Facebookista. Hän kysyi Sosiaalityön ura­ver­kosto ‑ryh­män jäse­niltä, miten he pukeu­tu­vat töi­hin, pyr­ki­vätkö he vies­ti­mään pukeu­tu­mi­sel­laan jotain ja jos, niin mitä. Yhteensä 137 sosi­aa­li­työn­te­ki­jää vas­tasi. Heistä 124 eli lähes 95 pro­sent­tia oli naisia.

– Aineisto yllätti minut laa­juu­del­laan ja run­sau­del­laan. Kysymykseni herät­ti­vät ryh­mässä run­saasti keskustelua.

Suomessa on tut­kittu opet­ta­jien vaa­te­par­sia, mutta sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den pukeu­tu­mi­seen kukaan ei ole aikai­sem­min juuri pereh­ty­nyt, Lahtinen kertoo.

Lopputulos sai hänet jopa hie­man surulliseksi.

– En uutena ja nuo­rena sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä osan­nut odot­taa, että mei­dän ulko­nä­köömme koh­dis­tuu niin pal­jon eri­lai­sia vaatimuksia.

Villasukat ei pelota

Suomalainen sosi­aa­li­työn­te­kijä pukeu­tuu hil­li­tysti, Lahtinen sanoo.

– Se on pää­linja. Sosiaalityöntekijät halua­vat häi­vyt­tää omaa per­soo­naansa, jotta huo­mio ei kiin­nity hei­hin vaan asiakkaaseen.

Lahtisen mukaan val­taosa sosi­aa­li­työn­te­ki­jöistä liit­tää pukeu­tu­mi­seensa sel­lai­sia arvoja, kuten tasa-arvoi­suus, hori­son­taa­li­suus ja hel­posti lähestyttävyys.

Villasukkia käyt­tävä sosi­aa­li­työn­te­kijä ei voi olla pelot­tava, toteaa yksi sosiaali­alan ammat­ti­lai­nen Lahtisen gra­dun aineistossa.

Korkokengät ja jak­ku­pu­vut puo­les­taan koet­tiin luo­taan­työn­tä­vinä, Lahtinen kertoo.

– Eräs sosi­aa­li­työn­te­kijä kom­men­toi, että jos hän käyt­täisi jak­ku­pu­kuja, hän ei olisi las­ten­suo­je­lussa töissä, ja toi­nen sanoi, että kor­ko­ken­kien kopina on pahaenteistä.

Helposti lähes­tyt­tä­vyy­teen liit­tyy Lahtisen mukaan myös varal­li­suu­den häivyttämistä.

– Silti sosi­aa­li­työn­te­ki­jät käyt­tä­vät usein kal­liita merk­ki­vaat­teita, kuten Marimekkoa, Noshia ja Uhanaa, mutta se ei hait­taa, koska asiak­kaat eivät tun­nista niitä.

Sen sijaan Michael Korsin laukku ei sovi töi­hin, koska asia­kas tie­tää sen kal­liiksi, Lahtinen ker­too gra­dunsa tulok­sista. Niinpä sosi­aa­li­työn­te­kijä valit­see­kin koti­käyn­nille mie­luum­min kan­gas­kas­sin tai repun.

– Siinä hän mie­les­täni aset­tuu asiak­kaansa ylä­puo­lelle ja päät­tää tämän puo­lesta, että tälle tulee paha mieli, jos hänellä merk­ki­laukku tai perus­osan hin­tai­nen paita.

Lahtisesta tulo­ta­son pii­lot­telu on turhaa.

– Asiakkaat eivät ole tyh­miä. He tie­tä­vät, että sosi­aa­li­työn­te­kijä on käy­nyt yli­opis­ton, tekee päi­vä­töitä ja tie­naa kohtuullisesti.

Koreilu ei sovi arvomaailmaan

Yhdenmukaisuus koros­tuu Lahtisen mukaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den pukeu­tu­mi­sessa siinä mää­rin, että he vit­sai­le­vat siitä itsekin.

– Sosiaalityöntekijän uni­vor­muun kuu­luu vir­ka­viitta eli pitkä neu­le­takki, raita- tai pal­lo­paita, san­daa­lit tai mai­ha­rit, kau­la­huivi, puu­hel­met ja neliön mal­li­nen reppu.

Hillityllä pukeu­tu­mi­sella sosi­aa­li­työn­te­ki­jät pyr­ki­vät häi­vyt­tä­mään valta-ase­maansa, Lahtinen sanoo.

– Vaatteilla ja lau­kuilla koreilu ei sovi sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den arvo­maa­il­maan. Monet koke­vat, että se vai­keut­taa asiak­kaan koh­taa­mista ja koros­taa eriarvoisuutta.

Lahtisen mukaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den pukeu­tu­mi­sessa hei­jas­tuu myös viran­omais­roo­lin kunnioitus.

– Pukeutumisen täy­tyy olla siis­tiä ja huo­li­tel­tua. Kun näkee vai­vaa sen eteen, miltä näyt­tää, se koros­taa asian­tun­ti­juutta ja osaa­mista, sosi­aa­li­työ­te­ki­jät sanovat.

Hiuksiaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jät eivät Lahtisen mukaan juuri laita.

– Suurin osa sanoi, ettei­vät he tee hiuk­sil­leen mitään muuta kuin har­jaa. Ne vain kas­va­vat päässä, ja kam­paa­jalla käy­dään tasaa­massa latvoja.

Ulkonäköön kohdistuu paljon vaatimuksia.

Sen sijaan monet koke­vat, että ilman meik­kiä ei sovi mennä töihin.

– Tutkimusten mukaan meik­kiä ei saa kui­ten­kaan olla lii­kaa, sillä vah­vasti mei­ka­tut nai­set näh­dään epä­luo­tet­ta­vina. Naisilla on todella pal­jon rajoi­tuk­sia, Lahtinen sanoo.

Miehillä oli hänen tut­kiel­mansa mukaan hel­pom­paa. He eivät koh­dan­neet saman­lai­sia ulko­nä­kö­pai­neita työs­sään kuin nai­set, Lahtinen kertoo.

Osa nai­sista poik­kesi kui­ten­kin val­ta­vir­rasta ja toi oman per­soo­naansa vah­vasti esiin.

– Ne, joilla oli tatuoin­teja tai isoja koruja, antoi­vat nii­den pää­sään­töi­sesti näkyä, koska ne toi­mi­vat jään­mur­ta­jina. Niillä saa jöröim­män­kin jukan otta­maan hupun pois päästä.

Joku saat­toi pukeu­tua niit­tei­hin ja nah­kaan, ja toi­nen käytti hiuk­sis­saan shok­ki­vä­rejä, kol­mas lait­toi huu­li­pu­naa töi­hin joka päivä.

– He koki­vat, että kun he ilmen­tä­vät omaa per­soo­naa, anta­vat he samalla asiak­kaalle luvan olla oma itsenä.

Vaatteilla kompensoidaan ikää

Viime vuo­den loka­kuusta läh­tien Lahtinen on työs­ken­nel­lyt Kanta-Hämeen sosi­aali- ja krii­si­päi­vys­tyk­sessä. Sitä ennen hän toimi las­ten­suo­je­lun sijais­huol­lossa Tampereella.

– Asiakkaideni van­hem­mat oli­vat omien van­hem­pieni ikäi­siä. Olin vain muu­ta­man vuo­den van­hempi kuin hei­dän 17-vuo­ti­aat lap­sensa. Olihan se absurdi ajatus.

Lahtinen, 24, kokee, että hän jou­tuu töissä kom­pen­soi­maan vaat­teilla ikäänsä.

– Olen lyhyt ja pyö­reät pos­keni vain koros­ta­vat nuo­ruut­tani. Kun ei ole iän ja osaa­mi­sen muka­naan tuo­maa var­muutta, sitä miet­tii vaa­te­va­lin­toja eri tavalla.

Samaa ker­to­vat muut­kin sosi­aa­li­työn­te­ki­jät hänen gra­dus­saan. He ovat vär­jän­neet nuo­rena hiuk­sensa tum­miksi tai pukeu­tu­neensa täti­mäi­sem­min kuin tavallisesti.

– Nuoret pyr­ki­vät näyt­tä­mään van­hem­milta, päte­vim­miltä ja kokeneemmilta.

Alalle juuri tul­leet pukeu­tu­vat hel­posti pai­ta­puse­roon. Nuorten kanssa työs­ken­te­le­vät koke­neet sosi­aa­li­työn­te­ki­jät puo­les­taan son­nus­tau­tu­vat usein revit­tyi­hin fark­kui­hin ja ten­na­rei­hin pääs­täk­seen nuor­ten kanssa samalle tasolle, Lahtinen kertoo.

Lyhyet ihmi­set taas hake­vat Lahtisen mukaan var­muutta kor­ko­ken­gistä, koska pituus on yhdis­tetty val­taan ja auktoriteettiasemaan.

– Korkokengät kon­kre­ti­soi­vat sen, miten vaa­ti­vaa tämä työ on, kun sosi­aa­li­työn­te­ki­jän pitää miet­tiä, että pituus tuo valtaa.

Ilmiö on tuttu myös Julia Lahtiselle itsel­leen. Hänelläkin on kaa­pissa voi­ma­ken­gät, jotka hän lait­taa jal­kaan haas­ta­vaan asiakastapaamiseen.

Lahtinen on aikeissa jat­kaa aiheen parissa, sillä ”gradu jätti nälän”. Väitöskirjassa hän haluaisi tut­kia sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den pukeu­tu­mista asiak­kai­den näkökulmaa.

– Haluaisin sel­vit­tää, onko sillä asiak­kaalle mer­ki­tystä, kopi­se­vatko korot ja min­kä­lai­nen paita sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä on.

Meeri Ylä-Tuuhonen