Kysymys lapsen kohtaamisesta ja kokemusmaailman tavoittamisesta on aina läsnä pohdittaessa lapsen edun mukaisia toimenpiteitä.

 

Lapsen kohtaami­nen las­ten­suo­jelun sosi­aal­i­työssä on keskeinen osa asi­akastyötä. Lapsen osal­lisu­ut­ta ja mielip­i­teen selvit­tämistä koroste­taan ja edel­lytetään las­ten­suo­jelu­lais­sa. Lapsen kohtaami­nen niin las­ten­suo­jelun asi­akkaana kuin sosi­aal­i­työn tutkimuk­sen kohteena sisältävät myös eet­tisiä näkökul­mia, jot­ka on otet­ta­va huomioon.

Lapsen kohtaami­nen voi onnis­tua ilman työvä­lineitä, mut­ta työvä­lineil­lä voi olla merk­i­tys­tä ja tar­jol­la onkin usei­ta eri­laisia työvä­lineitä lapsen kohtaamiseen.

Verkos­tokart­ta on työvä­line, jos­sa lap­si voi määritel­lä hänelle merkit­täviä ihmis­suhtei­ta. Päiväkir­ja on verkos­tokart­taan ver­rat­tuna haas­tavampi menetelmä, kos­ka sen täyt­tämiseen vaikut­taa lapsen ikä ja kir­joi­tus­valmius. Verkos­tokart­to­jen ja päiväkir­jo­jen muodot vai­htel­e­vat.

Merkityksellisten ihmissuhteiden omenapuu

Käytän esimerkkinä verkos­tokar­tas­ta ome­na­pu­un muo­toon suun­nitel­tua verkos­tokart­taa, jota olen hyö­dyn­tänyt väitöskir­jatutkimuk­ses­sani sijoitet­tu­jen las­ten kanssa ja työssäni las­ten­suo­jelun sosi­aal­i­työn­tek­i­jänä.

Työvälineitä käytettäessä edetään aina lapsen ehdoilla.

Ome­na­puu verkos­tokart­tana toimii siten, että lap­si kir­joit­taa ome­na­pu­un runk­oon nimen­sä. Tämän jäl­keen lap­si kir­joit­taa ihmis­ten nim­iä omenoi­hin, jot­ka voi sijoit­taa ome­na­pu­un oksille. Lapselta kysytään, ketkä hän kokee tärkeim­mik­si ja läheisim­mik­si ihmisik­si, jon­ka jäl­keen lap­si sijoit­taa hei­dän nimen­sä sisältävät ome­nat ikään kuin ensim­mäiselle tasolle puun oksis­tossa.

Taso­ja tulee sen ver­ran, kun lap­si halu­aa ja kuin­ka paljon hänel­lä on ihmisiä, keitä hän halu­aa verkos­tokart­taansa sijoit­taa. Verkos­tokart­taa voi toki käyt­tää siten, että lap­si ker­too, ketä ihmisiä hänen elämässään ylipäätään on mukana ja hän sijoit­taa ne kaik­ki verkos­tokart­taan – samal­la arvioiden suhdet­taan hei­hin.

Jos lap­si merk­it­see verkos­tokart­taan ain­oas­taan tärkeimpiä ihmisiä hänelle, voi lapselta kysyä tarken­tavia kysymyk­siä, mik­si esimerkik­si sis­arus tai van­hempi ei saanut paikkaa ome­na­pu­us­sa. Verkos­tokart­tana toimi­vaa ome­na­pu­u­ta voi siten käyt­tää hie­man eri tavoin.

Tutkit­tavinani olleet sijoite­tut lapset ja myös las­ten­suo­jelun asi­akastyössäni kohtaa­mani lapset ovat yleen­sä aina pitäneet verkos­tokar­tan täyt­tämis­es­tä. Lapset ovat omak­suneet ja ymmärtäneet verkos­tokar­tan merk­i­tyk­sen.

Olen käyt­tänyt verkos­tokart­taa myös yhtä aikaa kah­den lapsen tapaamises­sa. Sis­aruk­set täyt­tivät verkos­tokart­taa itsenäis­es­ti, mut­ta toisil­taan tukea saaden. Sis­arusten verkos­tokar­tat muo­dos­tu­i­v­at ain­ut­laa­tu­isik­si huoli­mat­ta siitä, että he täyt­tivät niitä yhdessä samas­sa tapaamises­sa.

Keskustelun vauhdittaja

Verkos­tokart­ta toimii keskustelun aloit­ta­jana ja keskustelun rin­nal­la, kun selvitetään lapselle merkit­täviä ihmis­suhtei­ta. Verkos­tokart­ta voi rohkaista las­ta ilmaise­maan hänelle merkit­täviä ihmis­suhtei­ta luon­te­vam­min kuin että lap­si ker­toisi niistä ain­oas­taan puhu­mal­la. Hän voi osoit­taa verkos­tokar­tan avul­la esimerkik­si merk­i­tyk­sel­lisen toises­sa kodis­sa asu­van sis­aruk­sen, jon­ka kanssa lap­si toivoisi enem­män yhtey­den­pitoa tai mene­htyneen van­hem­man tärkey­den lapselle.

Olen käyttänyt verkostokarttaa myös yhtä aikaa kahden lapsen tapaamisessa.

Verkos­tokart­ta aut­taa toki myös sosi­aal­i­työn­tek­i­jää ja tutk­i­jaa hah­mot­ta­maan las­ten mon­imutkaisi­akin per­heku­vioi­ta ja per­he­suhtei­ta. Verkos­tokar­tan hyödyk­si voi ajatel­la senkin, että se saat­taa vähen­tää sitä, ettei kohtaamisti­lanne ole lapselle niin jän­nit­tävä. Verkos­tokart­taa täytet­täessä aikuinen voi kom­men­toi­da verkos­tokart­taa myön­teisel­lä taval­la ja antaa lapselle myön­teistä palautet­ta esimerkik­si totea­mal­la, että on hienoa, että lapsel­la on tärkeitä ihmisiä elämässään.

Verkos­tokart­taa täyt­tämäl­lä lap­si saa niin ikään mah­dol­lisu­u­den etään­tyä vaikeista per­he­suhteista, joista olisi vaikeaa puhua vier­aalle sosi­aal­i­työn­tek­i­jälle tai tutk­i­jalle. Las­ten­suo­jelun asi­akku­us sisältää väistämät­tä lapsen näkökul­mas­ta kat­sot­tuna kipeitäkin asioi­ta per­he­suhteisi­in liit­tyen, siten on tärkeä huomioi­da, että verkos­tokar­tan täyt­tämi­nen on myös arkalu­on­toista ja hyvin henkilöko­htaista.

Haas­tat­teli­ja: Laitet­tais sulle tärkeim­mät ihmiset sulle, kuka ois sulle yks tärkein ihmi­nen?

Lap­si: Ehkä oma oikee äiti.

Haas­tat­teli­ja: Tulisko siihen samalle tasolle joku toinen?

Lap­si: Ei.

– –

Haas­tat­teli­ja: Keitäs ykkös­riv­ille tulee?

Lap­si: Äiti ja iskä.

Haas­tat­teli­ja: Tuleeko samalle riv­ille mui­ta?

Lap­si: Men­nään toiselle riv­ille.

– –

Haas­tat­teli­ja: Oisko sul­la yks tär­kee vai mon­ta?

Lap­si: On mon­ta.

Haas­tat­teli­ja: Ketäs laite­taan?

Lap­si: Mun äiti lähet­ti mulle maanan­taina pos­tia. (tämän jäl­keen lap­si merk­it­si äidin verkos­tokart­taansa)

– –

Haas­tat­teli­ja: Kuka ois sulle tärkein, niitä voi olla mon­ta tai yks tär­kee?

Lap­si: Sis­aruk­set.

Haas­tat­teli­ja: Tuleeko samalle tasolle mui­ta?

Lap­si: Äiti ja iskä.

Las­ten verkos­tokar­tois­sa tutkimuk­sis­sani sekä työssäni las­ten­suo­jelus­sa koros­tu­vat usein etenkin äitien merk­i­tys las­ten elämässä. Verkos­tokart­taan sijoitet­ti­in niin ikään mene­htyneitä van­hempia tai iso­van­hempia. Kaver­it ja lem­mik­it sai­vat myös paikkansa verkos­tokar­tas­sa. Verkos­tokart­ta osoit­taa, että lap­sil­la on rohkeut­ta ja kykyä määritel­lä per­he­suhteitaan omas­ta näkökul­mas­taan.

Merkityksellisten tapahtumien päiväkirja

Tutkimuk­sis­sani ja työssäni las­ten­suo­jelus­sa käyt­tämäni päiväkir­ja on ulkoa­sul­taan värikäs. Päiväkir­jan ensim­mäi­nen aukea­ma sisältää ohjeet päiväkir­jan täyt­tämis­es­tä: Täytä päiväkir­jaa yhden viikon ajan, kir­joi­ta päiväkir­jaa aina iltaisin juuri ennen nukku­maan­menoa, päiväkir­jan kysymyk­si­in ei ole oikei­ta tai vääriä vas­tauk­sia, voit jatkaa sivun kään­töpuolelle, jos viivat eivät riitä, sin­un ei tarvitse näyt­tää päiväkir­jaa muille, jos itse halu­at, voit pyytää apua kir­joit­tamiseen muil­ta.

Lasten täyttämissä päiväkirjoissa korostuivat mukavat yhdessä tekemiset perheen kanssa.

Päiväkir­jois­sa oli valmi­it kysymyk­set, jot­ka kysyt­ti­in päivit­täin viikon ajal­ta: 1) Kenen per­heen­jäse­nen kanssa olet tänään viet­tänyt aikaa? Mitä teitte? 2) Keneen per­heen­jäse­neen olet pitänyt tänään muuten yhteyt­tä? (esim. kän­nykän tai inter­netin väl­i­tyk­sel­lä) 3) Ker­ro hyvästä het­kestä, tapah­tu­mas­ta, tilanteesta, jonkun per­heen­jäse­nen kanssa? 4) Ker­ro huonos­ta het­kestä, tapah­tu­mas­ta, tilanteesta jonkun per­heen­jäse­nen kanssa. Mitä muu­ta halu­aisit ker­toa tästä päivästä?

Päiväkir­ja on mah­dol­lista palaut­taa sel­l­aise­naan, mut­ta sen voi myös käy­dä läpi lapsen kanssa. Päiväkir­ja antaa toisaal­ta tilaisu­u­den lapselle tuo­da esi­in teemo­ja, joista hän ei vält­tämät­tä halua keskustel­la kasvo­tusten sosi­aal­i­työn­tek­i­jän tai tutk­i­jan kanssa. Päiväkir­jaa voi myös koris­tel­la kuten osa päiväkir­jaani täyt­tävistä lap­sista on tehnyt. Osa lap­sista pohti, hait­taa­vatko kir­joi­tusvirheet. Kohtaa­mani lapset ovat myös tuot­ta­neet myön­teistä koke­mus­ta päiväkir­jamenetelmästä.

Oli kiva päivä, har­mi vain kun tämä päiväkir­ja lop­puu, sitä oli aina iltaisin kiva täyt­tää.” (lap­si 11 vuot­ta)

Las­ten täyt­tämis­sä päiväkir­jois­sa koros­tu­i­v­at muka­vat yhdessä tekemiset per­heen kanssa. Sijoite­tut lapset tuot­ti­vat yhtey­den­pidon tärkeyt­tä biol­o­gisi­in per­heen­jäseni­in­sä. Päiväkir­jan avul­la lap­si voi ker­toa aikuiselle arjes­saan ole­vista merk­i­tyk­sel­li­sistä asioista ja lisätä aikuisen ymmär­rystä lapsen jokapäiväis­es­tä elämästä.

Työvälineiden tarjoama mahdollisuus

Las­ten­suo­jelun sosi­aal­i­työn asi­akastyössä ja tutkimuk­ses­sa tar­jol­la ole­vat työvä­li­neet ovat aina mah­dol­lisu­us lapsen aitoon ja lapsen ehdoil­la etenevään kohtaamiseen. Työn­tek­i­jät tarvit­se­vat koulu­tus­ta, rohkaisua ja tutus­tu­mista eri­laisi­in työvä­lineisi­in lapsen kohtaamisia varten. Lapset ovat kohtaami­sis­sa yksilöitä. On aina mah­dol­lista, että lap­si halu­aa vain keskustel­la aikuisen kanssa tai vali­ta eri­lai­sista työvä­lineistä mieluisen­sa.

Eri­laiset työvä­li­neet voivat helpot­taa lapsen ja aikuisen kohtaamista. Työvä­linei­den avul­la voidaan antaa tilaa lapsen toim­i­ju­udelle, osal­lisu­udelle ja korostaa lapsen omaa asiantun­ti­ju­ut­ta omas­sa elämässään. Työn­tek­i­jä tai tutk­i­ja tekee aina tulkin­nan lapsen ker­tomas­ta rapor­toimal­la siitä sosi­aal­i­työn asi­akasker­to­muk­sis­sa tai tutkimustek­steis­sä, työvä­li­neet anta­vat kuitenkin mah­dol­lisu­u­den päästä lähem­mäs lapsen koke­mus­maail­maa.

Kati Kalli­nen
YTT, tutkija/sosiaalityöntekijä