Kysymys lapsen kohtaa­mi­sesta ja kokemus­maa­ilman tavoit­ta­mi­sesta on aina läsnä pohdit­taessa lapsen edun mukaisia toimen­pi­teitä.

 

Lapsen kohtaa­minen lasten­suojelun sosiaa­li­työssä on keskeinen osa asiakas­työtä. Lapsen osalli­suutta ja mieli­piteen selvit­tä­mistä koros­tetaan ja edelly­tetään lasten­suo­je­lu­laissa. Lapsen kohtaa­minen niin lasten­suojelun asiak­kaana kuin sosiaa­lityön tutki­muksen kohteena sisäl­tävät myös eettisiä näkökulmia, jotka on otettava huomioon.

Lapsen kohtaa­minen voi onnistua ilman työvä­li­neitä, mutta työvä­li­neillä voi olla merki­tystä ja tarjolla onkin useita erilaisia työvä­li­neitä lapsen kohtaa­miseen.

Verkos­to­kartta on työväline, jossa lapsi voi määri­tellä hänelle merkit­täviä ihmis­suh­teita. Päivä­kirja on verkos­to­karttaan verrattuna haasta­vampi menetelmä, koska sen täyttä­miseen vaikuttaa lapsen ikä ja kirjoi­tus­valmius. Verkos­to­kart­tojen ja päivä­kir­jojen muodot vaihte­levat.

Merki­tyk­sel­listen ihmis­suh­teiden omenapuu

Käytän esimerkkinä verkos­to­kar­tasta omenapuun muotoon suunni­teltua verkos­to­karttaa, jota olen hyödyn­tänyt väitös­kir­ja­tut­ki­muk­sessani sijoi­tet­tujen lasten kanssa ja työssäni lasten­suojelun sosiaa­li­työn­te­kijänä.

Työvälineitä käytettäessä edetään aina lapsen ehdoilla.

Omenapuu verkos­to­karttana toimii siten, että lapsi kirjoittaa omenapuun runkoon nimensä. Tämän jälkeen lapsi kirjoittaa ihmisten nimiä omenoihin, jotka voi sijoittaa omenapuun oksille. Lapselta kysytään, ketkä hän kokee tärkeim­miksi ja lähei­sim­miksi ihmisiksi, jonka jälkeen lapsi sijoittaa heidän nimensä sisäl­tävät omenat ikään kuin ensim­mäi­selle tasolle puun oksis­tossa.

Tasoja tulee sen verran, kun lapsi haluaa ja kuinka paljon hänellä on ihmisiä, keitä hän haluaa verkos­to­kart­taansa sijoittaa. Verkos­to­karttaa voi toki käyttää siten, että lapsi kertoo, ketä ihmisiä hänen elämässään ylipäätään on mukana ja hän sijoittaa ne kaikki verkos­to­karttaan – samalla arvioiden suhdettaan heihin.

Jos lapsi merkitsee verkos­to­karttaan ainoastaan tärkeimpiä ihmisiä hänelle, voi lapselta kysyä tarken­tavia kysymyksiä, miksi esimer­kiksi sisarus tai vanhempi ei saanut paikkaa omena­puussa. Verkos­to­karttana toimivaa omena­puuta voi siten käyttää hieman eri tavoin.

Tutkit­ta­vinani olleet sijoi­tetut lapset ja myös lasten­suojelun asiakas­työssäni kohtaamani lapset ovat yleensä aina pitäneet verkos­to­kartan täyttä­mi­sestä. Lapset ovat omaksuneet ja ymmär­täneet verkos­to­kartan merki­tyksen.

Olen käyttänyt verkos­to­karttaa myös yhtä aikaa kahden lapsen tapaa­mi­sessa. Sisarukset täyttivät verkos­to­karttaa itsenäi­sesti, mutta toisiltaan tukea saaden. Sisarusten verkos­to­kartat muodos­tuivat ainut­laa­tui­siksi huoli­matta siitä, että he täyttivät niitä yhdessä samassa tapaa­mi­sessa.

Keskus­telun vauhdittaja

Verkos­to­kartta toimii keskus­telun aloit­tajana ja keskus­telun rinnalla, kun selvi­tetään lapselle merkit­täviä ihmis­suh­teita. Verkos­to­kartta voi rohkaista lasta ilmai­semaan hänelle merkit­täviä ihmis­suh­teita luonte­vammin kuin että lapsi kertoisi niistä ainoastaan puhumalla. Hän voi osoittaa verkos­to­kartan avulla esimer­kiksi merki­tyk­sel­lisen toisessa kodissa asuvan sisaruksen, jonka kanssa lapsi toivoisi enemmän yhtey­den­pitoa tai meneh­tyneen vanhemman tärkeyden lapselle.

Olen käyttänyt verkostokarttaa myös yhtä aikaa kahden lapsen tapaamisessa.

Verkos­to­kartta auttaa toki myös sosiaa­li­työn­te­kijää ja tutkijaa hahmot­tamaan lasten monimut­kai­siakin perhe­ku­vioita ja perhe­suh­teita. Verkos­to­kartan hyödyksi voi ajatella senkin, että se saattaa vähentää sitä, ettei kohtaa­mis­ti­lanne ole lapselle niin jännittävä. Verkos­to­karttaa täytet­täessä aikuinen voi kommen­toida verkos­to­karttaa myöntei­sellä tavalla ja antaa lapselle myönteistä palau­tetta esimer­kiksi totea­malla, että on hienoa, että lapsella on tärkeitä ihmisiä elämässään.

Verkos­to­karttaa täyttä­mällä lapsi saa niin ikään mahdol­li­suuden etääntyä vaikeista perhe­suh­teista, joista olisi vaikeaa puhua vieraalle sosiaa­li­työn­te­ki­jälle tai tutki­jalle. Lasten­suojelun asiakkuus sisältää väistä­mättä lapsen näkökul­masta katsottuna kipei­täkin asioita perhe­suh­teisiin liittyen, siten on tärkeä huomioida, että verkos­to­kartan täyttä­minen on myös arkaluon­toista ja hyvin henki­lö­koh­taista.

Haastat­telija: Laitettais sulle tärkeimmät ihmiset sulle, kuka ois sulle yks tärkein ihminen?

Lapsi: Ehkä oma oikee äiti.

Haastat­telija: Tulisko siihen samalle tasolle joku toinen?

Lapsi: Ei.

– –

Haastat­telija: Keitäs ykkös­ri­ville tulee?

Lapsi: Äiti ja iskä.

Haastat­telija: Tuleeko samalle riville muita?

Lapsi: Mennään toiselle riville.

– –

Haastat­telija: Oisko sulla yks tärkee vai monta?

Lapsi: On monta.

Haastat­telija: Ketäs laitetaan?

Lapsi: Mun äiti lähetti mulle maanan­taina postia. (tämän jälkeen lapsi merkitsi äidin verkos­to­kart­taansa)

– –

Haastat­telija: Kuka ois sulle tärkein, niitä voi olla monta tai yks tärkee?

Lapsi: Sisarukset.

Haastat­telija: Tuleeko samalle tasolle muita?

Lapsi: Äiti ja iskä.

Lasten verkos­to­kar­toissa tutki­muk­sissani sekä työssäni lasten­suo­je­lussa koros­tuvat usein etenkin äitien merkitys lasten elämässä. Verkos­to­karttaan sijoi­tettiin niin ikään meneh­ty­neitä vanhempia tai isovan­hempia. Kaverit ja lemmikit saivat myös paikkansa verkos­to­kar­tassa. Verkos­to­kartta osoittaa, että lapsilla on rohkeutta ja kykyä määri­tellä perhe­suh­teitaan omasta näkökul­mastaan.

Merki­tyk­sel­listen tapah­tumien päivä­kirja

Tutki­muk­sissani ja työssäni lasten­suo­je­lussa käyttämäni päivä­kirja on ulkoa­sultaan värikäs. Päivä­kirjan ensim­mäinen aukeama sisältää ohjeet päivä­kirjan täyttä­mi­sestä: Täytä päivä­kirjaa yhden viikon ajan, kirjoita päivä­kirjaa aina iltaisin juuri ennen nukku­maan­menoa, päivä­kirjan kysymyksiin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia, voit jatkaa sivun kääntö­puo­lelle, jos viivat eivät riitä, sinun ei tarvitse näyttää päivä­kirjaa muille, jos itse haluat, voit pyytää apua kirjoit­ta­miseen muilta.

Lasten täyttämissä päiväkirjoissa korostuivat mukavat yhdessä tekemiset perheen kanssa.

Päivä­kir­joissa oli valmiit kysymykset, jotka kysyttiin päivittäin viikon ajalta: 1) Kenen perheen­jä­senen kanssa olet tänään viettänyt aikaa? Mitä teitte? 2) Keneen perheen­jä­seneen olet pitänyt tänään muuten yhteyttä? (esim. kännykän tai inter­netin välityk­sellä) 3) Kerro hyvästä hetkestä, tapah­tu­masta, tilan­teesta, jonkun perheen­jä­senen kanssa? 4) Kerro huonosta hetkestä, tapah­tu­masta, tilan­teesta jonkun perheen­jä­senen kanssa. Mitä muuta haluaisit kertoa tästä päivästä?

Päivä­kirja on mahdol­lista palauttaa sellai­senaan, mutta sen voi myös käydä läpi lapsen kanssa. Päivä­kirja antaa toisaalta tilai­suuden lapselle tuoda esiin teemoja, joista hän ei välttä­mättä halua keskus­tella kasvo­tusten sosiaa­li­työn­te­kijän tai tutkijan kanssa. Päivä­kirjaa voi myös koris­tella kuten osa päivä­kir­jaani täyttä­vistä lapsista on tehnyt. Osa lapsista pohti, haittaa­vatko kirjoi­tus­virheet. Kohtaamani lapset ovat myös tuottaneet myönteistä kokemusta päivä­kir­ja­me­ne­tel­mästä.

Oli kiva päivä, harmi vain kun tämä päivä­kirja loppuu, sitä oli aina iltaisin kiva täyttää.” (lapsi 11 vuotta)

Lasten täyttä­missä päivä­kir­joissa koros­tuivat mukavat yhdessä tekemiset perheen kanssa. Sijoi­tetut lapset tuottivat yhtey­den­pidon tärkeyttä biolo­gisiin perheen­jä­se­niinsä. Päivä­kirjan avulla lapsi voi kertoa aikui­selle arjessaan olevista merki­tyk­sel­li­sistä asioista ja lisätä aikuisen ymmär­rystä lapsen jokapäi­väi­sestä elämästä.

Työvä­li­neiden tarjoama mahdol­lisuus

Lasten­suojelun sosiaa­lityön asiakas­työssä ja tutki­muk­sessa tarjolla olevat työvä­lineet ovat aina mahdol­lisuus lapsen aitoon ja lapsen ehdoilla etenevään kohtaa­miseen. Työnte­kijät tarvit­sevat koulu­tusta, rohkaisua ja tutus­tu­mista erilaisiin työvä­li­neisiin lapsen kohtaa­misia varten. Lapset ovat kohtaa­mi­sissa yksilöitä. On aina mahdol­lista, että lapsi haluaa vain keskus­tella aikuisen kanssa tai valita erilai­sista työvä­li­neistä mielui­sensa.

Erilaiset työvä­lineet voivat helpottaa lapsen ja aikuisen kohtaa­mista. Työvä­li­neiden avulla voidaan antaa tilaa lapsen toimi­juu­delle, osalli­suu­delle ja korostaa lapsen omaa asian­tun­ti­juutta omassa elämässään. Työntekijä tai tutkija tekee aina tulkinnan lapsen kerto­masta rapor­toi­malla siitä sosiaa­lityön asiakas­ker­to­muk­sissa tai tutki­mus­teks­teissä, työvä­lineet antavat kuitenkin mahdol­li­suuden päästä lähemmäs lapsen kokemus­maa­ilmaa.

Kati Kallinen
YTT, tutkija/sosiaalityöntekijä