Kysymys lapsen kohtaamisesta ja kokemusmaailman tavoittamisesta on aina läsnä pohdittaessa lapsen edun mukaisia toimenpiteitä.

 

Lapsen koh­taa­mi­nen las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työssä on kes­kei­nen osa asia­kas­työtä. Lap­sen osal­li­suutta ja mie­li­pi­teen sel­vit­tä­mistä koros­te­taan ja edel­ly­te­tään las­ten­suo­je­lu­laissa. Lap­sen koh­taa­mi­nen niin las­ten­suo­je­lun asiak­kaana kuin sosi­aa­li­työn tut­ki­muk­sen koh­teena sisäl­tä­vät myös eet­ti­siä näkö­kul­mia, jotka on otet­tava huomioon.

Lap­sen koh­taa­mi­nen voi onnis­tua ilman työ­vä­li­neitä, mutta työ­vä­li­neillä voi olla mer­ki­tystä ja tar­jolla onkin useita eri­lai­sia työ­vä­li­neitä lap­sen kohtaamiseen.

Ver­kos­to­kartta on työ­vä­line, jossa lapsi voi mää­ri­tellä hänelle mer­kit­tä­viä ihmis­suh­teita. Päi­vä­kirja on ver­kos­to­kart­taan ver­rat­tuna haas­ta­vampi mene­telmä, koska sen täyt­tä­mi­seen vai­kut­taa lap­sen ikä ja kir­joi­tus­val­mius. Ver­kos­to­kart­to­jen ja päi­vä­kir­jo­jen muo­dot vaihtelevat.

Merkityksellisten ihmissuhteiden omenapuu

Käy­tän esi­merk­kinä ver­kos­to­kar­tasta ome­na­puun muo­toon suun­ni­tel­tua ver­kos­to­kart­taa, jota olen hyö­dyn­tä­nyt väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­ses­sani sijoi­tet­tu­jen las­ten kanssa ja työs­säni las­ten­suo­je­lun sosiaalityöntekijänä.

Työvälineitä käytettäessä edetään aina lapsen ehdoilla.

Ome­na­puu ver­kos­to­kart­tana toi­mii siten, että lapsi kir­joit­taa ome­na­puun run­koon nimensä. Tämän jäl­keen lapsi kir­joit­taa ihmis­ten nimiä ome­noi­hin, jotka voi sijoit­taa ome­na­puun oksille. Lap­selta kysy­tään, ketkä hän kokee tär­keim­miksi ja lähei­sim­miksi ihmi­siksi, jonka jäl­keen lapsi sijoit­taa hei­dän nimensä sisäl­tä­vät ome­nat ikään kuin ensim­mäi­selle tasolle puun oksistossa.

Tasoja tulee sen ver­ran, kun lapsi haluaa ja kuinka pal­jon hänellä on ihmi­siä, keitä hän haluaa ver­kos­to­kart­taansa sijoit­taa. Ver­kos­to­kart­taa voi toki käyt­tää siten, että lapsi ker­too, ketä ihmi­siä hänen elä­mäs­sään yli­pää­tään on mukana ja hän sijoit­taa ne kaikki ver­kos­to­kart­taan – samalla arvioi­den suh­det­taan heihin.

Jos lapsi mer­kit­see ver­kos­to­kart­taan ainoas­taan tär­keim­piä ihmi­siä hänelle, voi lap­selta kysyä tar­ken­ta­via kysy­myk­siä, miksi esi­mer­kiksi sisa­rus tai van­hempi ei saa­nut paik­kaa ome­na­puussa. Ver­kos­to­kart­tana toi­mi­vaa ome­na­puuta voi siten käyt­tää hie­man eri tavoin.

Tut­kit­ta­vi­nani olleet sijoi­te­tut lap­set ja myös las­ten­suo­je­lun asia­kas­työs­säni koh­taa­mani lap­set ovat yleensä aina pitä­neet ver­kos­to­kar­tan täyt­tä­mi­sestä. Lap­set ovat omak­su­neet ja ymmär­tä­neet ver­kos­to­kar­tan merkityksen.

Olen käyt­tä­nyt ver­kos­to­kart­taa myös yhtä aikaa kah­den lap­sen tapaa­mi­sessa. Sisa­ruk­set täyt­ti­vät ver­kos­to­kart­taa itse­näi­sesti, mutta toi­sil­taan tukea saa­den. Sisa­rus­ten ver­kos­to­kar­tat muo­dos­tui­vat ainut­laa­tui­siksi huo­li­matta siitä, että he täyt­ti­vät niitä yhdessä samassa tapaamisessa.

Keskustelun vauhdittaja

Ver­kos­to­kartta toi­mii kes­kus­te­lun aloit­ta­jana ja kes­kus­te­lun rin­nalla, kun sel­vi­te­tään lap­selle mer­kit­tä­viä ihmis­suh­teita. Ver­kos­to­kartta voi roh­kaista lasta ilmai­se­maan hänelle mer­kit­tä­viä ihmis­suh­teita luon­te­vam­min kuin että lapsi ker­toisi niistä ainoas­taan puhu­malla. Hän voi osoit­taa ver­kos­to­kar­tan avulla esi­mer­kiksi mer­ki­tyk­sel­li­sen toi­sessa kodissa asu­van sisa­ruk­sen, jonka kanssa lapsi toi­voisi enem­män yhtey­den­pi­toa tai meneh­ty­neen van­hem­man tär­key­den lapselle.

Olen käyttänyt verkostokarttaa myös yhtä aikaa kahden lapsen tapaamisessa.

Ver­kos­to­kartta aut­taa toki myös sosi­aa­li­työn­te­ki­jää ja tut­ki­jaa hah­mot­ta­maan las­ten moni­mut­kai­sia­kin per­he­ku­vioita ja per­he­suh­teita. Ver­kos­to­kar­tan hyö­dyksi voi aja­tella sen­kin, että se saat­taa vähen­tää sitä, ettei koh­taa­mis­ti­lanne ole lap­selle niin jän­nit­tävä. Ver­kos­to­kart­taa täy­tet­täessä aikui­nen voi kom­men­toida ver­kos­to­kart­taa myön­tei­sellä tavalla ja antaa lap­selle myön­teistä palau­tetta esi­mer­kiksi totea­malla, että on hie­noa, että lap­sella on tär­keitä ihmi­siä elämässään.

Ver­kos­to­kart­taa täyt­tä­mällä lapsi saa niin ikään mah­dol­li­suu­den etään­tyä vai­keista per­he­suh­teista, joista olisi vai­keaa puhua vie­raalle sosi­aa­li­työn­te­ki­jälle tai tut­ki­jalle. Las­ten­suo­je­lun asiak­kuus sisäl­tää väis­tä­mättä lap­sen näkö­kul­masta kat­sot­tuna kipei­tä­kin asioita per­he­suh­tei­siin liit­tyen, siten on tär­keä huo­mioida, että ver­kos­to­kar­tan täyt­tä­mi­nen on myös arka­luon­toista ja hyvin henkilökohtaista.

Haas­tat­te­lija: Lai­tet­tais sulle tär­keim­mät ihmi­set sulle, kuka ois sulle yks tär­kein ihminen?

Lapsi: Ehkä oma oikee äiti.

Haas­tat­te­lija: Tulisko sii­hen samalle tasolle joku toinen? 

Lapsi: Ei.

– –

Haas­tat­te­lija: Kei­täs ykkös­ri­ville tulee? 

Lapsi: Äiti ja iskä.

Haas­tat­te­lija: Tuleeko samalle riville muita? 

Lapsi: Men­nään toi­selle riville.

– –

Haas­tat­te­lija: Oisko sulla yks tär­kee vai monta? 

Lapsi: On monta.

Haas­tat­te­lija: Ketäs laitetaan?

Lapsi: Mun äiti lähetti mulle maa­nan­taina pos­tia. (tämän jäl­keen lapsi mer­kitsi äidin verkostokarttaansa)

– –

Haas­tat­te­lija: Kuka ois sulle tär­kein, niitä voi olla monta tai yks tärkee?

Lapsi: Sisa­ruk­set.

Haas­tat­te­lija: Tuleeko samalle tasolle muita? 

Lapsi: Äiti ja iskä.

Las­ten ver­kos­to­kar­toissa tut­ki­muk­sis­sani sekä työs­säni las­ten­suo­je­lussa koros­tu­vat usein eten­kin äitien mer­ki­tys las­ten elä­mässä. Ver­kos­to­kart­taan sijoi­tet­tiin niin ikään meneh­ty­neitä van­hem­pia tai iso­van­hem­pia. Kave­rit ja lem­mi­kit sai­vat myös paik­kansa ver­kos­to­kar­tassa. Ver­kos­to­kartta osoit­taa, että lap­silla on roh­keutta ja kykyä mää­ri­tellä per­he­suh­tei­taan omasta näkökulmastaan.

Merkityksellisten tapahtumien päiväkirja

Tut­ki­muk­sis­sani ja työs­säni las­ten­suo­je­lussa käyt­tä­mäni päi­vä­kirja on ulkoa­sul­taan väri­käs. Päi­vä­kir­jan ensim­mäi­nen aukeama sisäl­tää ohjeet päi­vä­kir­jan täyt­tä­mi­sestä: Täytä päi­vä­kir­jaa yhden vii­kon ajan, kir­joita päi­vä­kir­jaa aina iltai­sin juuri ennen nuk­ku­maan­me­noa, päi­vä­kir­jan kysy­myk­siin ei ole oikeita tai vää­riä vas­tauk­sia, voit jat­kaa sivun kään­tö­puo­lelle, jos vii­vat eivät riitä, sinun ei tar­vitse näyt­tää päi­vä­kir­jaa muille, jos itse haluat, voit pyy­tää apua kir­joit­ta­mi­seen muilta.

Lasten täyttämissä päiväkirjoissa korostuivat mukavat yhdessä tekemiset perheen kanssa.

Päi­vä­kir­joissa oli val­miit kysy­myk­set, jotka kysyt­tiin päi­vit­täin vii­kon ajalta: 1) Kenen per­heen­jä­se­nen kanssa olet tänään viet­tä­nyt aikaa? Mitä teitte? 2) Keneen per­heen­jä­se­neen olet pitä­nyt tänään muu­ten yhteyttä? (esim. kän­ny­kän tai inter­ne­tin väli­tyk­sellä) 3) Kerro hyvästä het­kestä, tapah­tu­masta, tilan­teesta, jon­kun per­heen­jä­se­nen kanssa? 4) Kerro huo­nosta het­kestä, tapah­tu­masta, tilan­teesta jon­kun per­heen­jä­se­nen kanssa. Mitä muuta haluai­sit ker­toa tästä päivästä?

Päi­vä­kirja on mah­dol­lista palaut­taa sel­lai­se­naan, mutta sen voi myös käydä läpi lap­sen kanssa. Päi­vä­kirja antaa toi­saalta tilai­suu­den lap­selle tuoda esiin tee­moja, joista hän ei vält­tä­mättä halua kes­kus­tella kas­vo­tus­ten sosi­aa­li­työn­te­ki­jän tai tut­ki­jan kanssa. Päi­vä­kir­jaa voi myös koris­tella kuten osa päi­vä­kir­jaani täyt­tä­vistä lap­sista on teh­nyt. Osa lap­sista pohti, hait­taa­vatko kir­joi­tus­vir­heet. Koh­taa­mani lap­set ovat myös tuot­ta­neet myön­teistä koke­musta päiväkirjamenetelmästä.

Oli kiva päivä, harmi vain kun tämä päi­vä­kirja lop­puu, sitä oli aina iltai­sin kiva täyt­tää.” (lapsi 11 vuotta)

Las­ten täyt­tä­missä päi­vä­kir­joissa koros­tui­vat muka­vat yhdessä teke­mi­set per­heen kanssa. Sijoi­te­tut lap­set tuot­ti­vat yhtey­den­pi­don tär­keyttä bio­lo­gi­siin per­heen­jä­se­niinsä. Päi­vä­kir­jan avulla lapsi voi ker­toa aikui­selle arjes­saan ole­vista mer­ki­tyk­sel­li­sistä asioista ja lisätä aikui­sen ymmär­rystä lap­sen joka­päi­väi­sestä elämästä.

Työvälineiden tarjoama mahdollisuus

Las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn asia­kas­työssä ja tut­ki­muk­sessa tar­jolla ole­vat työ­vä­li­neet ovat aina mah­dol­li­suus lap­sen aitoon ja lap­sen ehdoilla ete­ne­vään koh­taa­mi­seen. Työn­te­ki­jät tar­vit­se­vat kou­lu­tusta, roh­kai­sua ja tutus­tu­mista eri­lai­siin työ­vä­li­nei­siin lap­sen koh­taa­mi­sia var­ten. Lap­set ovat koh­taa­mi­sissa yksi­löitä. On aina mah­dol­lista, että lapsi haluaa vain kes­kus­tella aikui­sen kanssa tai valita eri­lai­sista työ­vä­li­neistä mieluisensa.

Eri­lai­set työ­vä­li­neet voi­vat hel­pot­taa lap­sen ja aikui­sen koh­taa­mista. Työ­vä­li­nei­den avulla voi­daan antaa tilaa lap­sen toi­mi­juu­delle, osal­li­suu­delle ja koros­taa lap­sen omaa asian­tun­ti­juutta omassa elä­mäs­sään. Työn­te­kijä tai tut­kija tekee aina tul­kin­nan lap­sen ker­to­masta rapor­toi­malla siitä sosi­aa­li­työn asia­kas­ker­to­muk­sissa tai tut­ki­mus­teks­teissä, työ­vä­li­neet anta­vat kui­ten­kin mah­dol­li­suu­den päästä lähem­mäs lap­sen kokemusmaailmaa.

Kati Kal­li­nen
YTT, tutkija/sosiaalityöntekijä