Tampereella ja naapurikunnissa on rekrytoitu vasu-agentteja edistämään uuden varhaiskasvatussuunnitelman omaksumista päiväkodeissa.

 

Kulla­kin agen­tilla on vas­tuul­laan 3−4 päi­vä­ko­tia, ja työ kat­taa 20 pro­sent­tia hei­dän koko­nais­työ­ajas­taan. Tasanteen päi­vä­ko­dissa työs­ken­te­levä Marjo Leväharju ker­too, että vasu-agen­tin teh­tä­vänä on tul­kata vasun kieltä päi­vä­ko­tien työntekijöille.

Agentti kat­soo isoa koko­nai­suutta, on perillä muu­tok­sista ja pää­see myös vai­kut­ta­maan nii­hin. Agentteja tar­vi­taan myös siksi, että uusi vasu on hyvin laaja ja vel­voit­tava. Muun muassa laaja-alai­sen osaa­mi­sen osa-aluei­den on toteu­dut­tava päivittäin.

− Nykyisinhän ei puhuta enää päi­vä­hoi­dosta, vaan var­hais­kas­va­tuk­sesta, jonka on oltava peda­go­gista, Leväharju huomauttaa.

Vasu-agen­tit osal­lis­tu­vat päi­vä­ko­deissa ryh­mien toi­min­taan ja pala­ve­rei­hin sekä pitä­vät hen­ki­lös­tölle työ­pa­joja. Ryhmissä agen­tit teke­vät havain­toja toi­min­ta­kult­tuu­rista. Työntekijöitä ei neu­vota tai arvos­tella, vaan tar­koi­tus on herät­tää kes­kus­te­luja ja pei­lata havain­toja uuteen vasuun, huo­mata mikä ryh­mässä toi­mii hyvin. Työntekijät saat­ta­vat myös itse kysyä vasu-agen­tilta neu­voja, jos ongel­mia on.

− Mielestäni on tär­keää aina näyt­tää käy­tän­nössä, kuinka itse toi­mi­sin uuden vasun mukaisesti.

Puhun päiväkodeissa paljon siitä, että ihminen saa muuttua.

Leväharjun mukaan vasu-agent­tien toi­minta nosti aluksi kum­mas­tusta ja nimik­keestä vit­sail­tiin pal­jon. Epäilykset kui­ten­kin häl­ve­ni­vät, kun agen­tit aloit­ti­vat työnsä, ja pikku hil­jaa hei­hin alet­tiin luottaa.

− Olisin itse halun­nut nimit­tää tätä teh­tä­vää vasu-innos­ta­jaksi, sillä ensi­si­jai­nen teh­tä­väni on saada ihmi­set kes­kus­te­le­maan, oival­ta­maan ja innostumaan.

Lupa muuttua

Myös uusi vasu koh­tasi Leväharjun mukaan ken­tällä aluksi jon­kin ver­ran vas­ta­rin­taa. Sen pelät­tiin lisää­vän työ­kuor­maa ilman, että mikään muut­tuu olen­nai­sesti. Kun vasuun alet­tiin tutus­tua parem­min, alkoi muu­tos­vas­ta­rin­ta­kin hel­lit­tää. Hedelmällisintä on, että ihmi­nen oival­taa itse.

− Puhun päi­vä­ko­deissa pal­jon siitä, että ihmi­nen saa muut­tua: kun on ollut 30 vuotta alalla ja teh­nyt aina asiat tie­tyllä tavalla, on lupa tehdä toi­sin ja kehit­tää toimintaa.

Esimiehet toi­voi­vat vasu-agen­teilta muun muassa kes­kus­te­lua pro­jek­ti­työstä, laaja-alai­sesta osaa­mi­sesta ja lap­sen koh­taa­mi­sesta. Leväharju puhuu mie­lel­lään myös lap­sen osal­li­suu­desta. Osallisuus vah­vis­taa lap­sen luot­ta­musta maa­il­maan ja hänen itse­tun­to­aan. Osallisuuteen liit­tyy vah­vasti se, miten lapsi koh­da­taan ja miten hänelle puhutaan.

Työn tueksi Opetushallitus on tuot­ta­nut osal­li­suu­desta ker­to­van video­sar­jan, josta on tähän men­nessä ilmes­ty­nyt kolme 15 minuu­tin mit­taista videota. Videot ovat osoit­teessa bit.ly/2s7PoDc.

Marjo Leväharjun mie­lestä uusi vasu edus­taa juuri sel­laista var­hais­kas­va­tusta, jol­laista hän on aina halun­nut tehdä. Se on hyvin innos­tava ja sal­liva. Olennaista siinä on aja­tus, että kas­vat­ta­jat ja lap­set ovat yhdessä aktii­vi­nen osa las­ten hyvin­voin­tia ja oppi­mista sekä koko yhtei­söä ja varhaiskasvatusta.

Karsitaan turhia sääntöjä

Innostavaa uudessa vasussa on Leväharjun mukaan se, että lap­sen kiin­nos­tuk­sen koh­teet, ihme­tyk­sen aiheet ja leikki ovat kes­kiössä, ja nii­den poh­jalta raken­ne­taan kaikki toiminta.

− Eivät ne ole mitään uusia asioita, mutta niistä tuli nyt vel­voit­ta­via. Siksi niitä täy­tyy alkaa syven­tää ja kehit­tää ja päi­vit­täin tark­kail­tava, toteu­tuuko vasu toiminnassa.

Uusi vasu on Leväharjun mie­lestä tuo­nut myös pal­jon iloa ja vapaut­ta­nut var­hais­kas­va­tusta. Siinä koros­te­taan lap­sen osal­li­suu­den lisäksi sal­li­vuutta. Siksi voi­daan kar­sia tur­hia sään­töjä: onko lap­sen esi­mer­kiksi pakko mennä nuk­ku­maan, jos hän ei nuku kos­kaan päivisin?

− Tai ruo­kai­lussa teemme nykyi­sin niin, että lapsi ottaa itse ruoan sen sijaan, että jaamme annok­set valmiiksi.

Ruokailussa koros­tuu lap­sen osal­li­suus, kun hän saa ope­tella teke­mään valin­toja: kuinka pal­jon voi ottaa ruo­kaa? Mitä siitä seu­raa, jos ei ota lau­ta­selle mitään? Onko kaik­kea pakko mais­taa? Ruokailuihin liit­ty­vistä asioista kas­vat­ta­jat ovat usein eri mieltä, ja niistä kes­kus­tel­laan paljon.

− Keskustelu on kaik­kein tär­keintä ja se, että pää­semme jon­kin­lai­seen yhtei­sym­mär­ryk­seen tii­min kes­ken. Lisäksi voimme aina tar­kis­taa, mitä asiasta sanoo uusi vasu.

Uusi vasu on tuonut paljon iloa ja vapauttanut varhaiskasvatusta.

 

Myös oppi­mi­sym­pä­ris­töjä tut­ki­taan, voi­siko niissä pur­kaa van­hoja raken­teita: jos jokai­sella ryh­mällä on oma ruo­kai­lu­tila, voi­daanko yhdis­tää kaksi ryh­mää ruo­kai­le­maan yhteen tilaan, jol­loin koko­nai­nen huone vapau­tuu lei­kille ja toi­min­nalle? Onko leik­kejä pakko sii­vota pois? Voisiko olla tila, johon lei­kin voisi jät­tää ja jat­kaa ilta­päi­vällä? Voisiko jos­tain huo­neesta jär­jes­tää peuhuhuone?

− Puhumme pal­jon koko­päi­vän peda­go­gii­kasta, jossa toi­minta ei rajoitu kello 9−10 välille, vaan kes­tää koko päi­vän ja että myös ilta­päi­vällä kol­melta on aikaa suun­ni­tel­lulle toiminnalle.

Vasu-agentti jokaiseen päiväkotiin

Leväharju vakuut­taa, ettei uusi vasu ole peloista huo­li­matta lisän­nyt heillä työ­kuor­maa, vaan pikem­min­kin hel­pot­ta­nut: isoja ryh­miä on esi­mer­kiksi jaettu pien­ryh­miin, joissa on kor­kein­taan kah­dek­san lasta ja aikui­nen, ja toi­min­taa suun­ni­tel­laan ryh­mässä yhdessä las­ten kanssa.

Uusi vasu on Leväharjun mukaan myös lisän­nyt var­hais­kas­va­tuk­sen arvoa. Päiväkoti ei ole enää paikka, jossa lap­sia hoi­de­taan sillä aikaa, kun van­hem­mat ovat töissä. Työntekijät ovat oikeasti kas­vat­ta­jia, ja päi­vä­ko­dista alkaa polku, jota pit­kin lap­set kul­ke­vat kouluun.

Leväharju sanoo ole­vansa työs­tään hyvin innos­tu­nut myös siksi, että hän saa tavata ken­tällä lah­jak­kaita ja innok­kaita ammat­ti­lai­sia, jotka oikeasti ajat­te­le­vat las­ten parasta ja jotka oppi­vat toisiltaan.

− Uudessa vasussa toteu­tuu oppi­van yhtei­sön aja­tus, ja siksi vasu-agent­teja olisi hyvä olla jokai­sessa päi­vä­ko­dissa tätä aja­tusta vahvistamassa.

Iita Kettunen