Tampereella ja naapurikunnissa on rekrytoitu vasu-agentteja edistämään uuden varhaiskasvatussuunnitelman omaksumista päiväkodeissa.

 

Kullakin agentilla on vastuullaan 3−4 päivä­kotia, ja työ kattaa 20 prosenttia heidän kokonais­työ­ajastaan. Tasanteen päivä­ko­dissa työsken­televä Marjo Leväharju kertoo, että vasu-agentin tehtävänä on tulkata vasun kieltä päivä­kotien työnte­ki­jöille.

Agentti katsoo isoa kokonai­suutta, on perillä muutok­sista ja pääsee myös vaikut­tamaan niihin. Agentteja tarvitaan myös siksi, että uusi vasu on hyvin laaja ja velvoittava. Muun muassa laaja-alaisen osaamisen osa-alueiden on toteu­duttava päivittäin.

− Nykyi­sinhän ei puhuta enää päivä­hoi­dosta, vaan varhais­kas­va­tuk­sesta, jonka on oltava pedago­gista, Leväharju huomauttaa.

Vasu-agentit osallis­tuvat päivä­ko­deissa ryhmien toimintaan ja palave­reihin sekä pitävät henki­lös­tölle työpajoja. Ryhmissä agentit tekevät havaintoja toimin­ta­kult­tuu­rista. Työnte­ki­jöitä ei neuvota tai arvos­tella, vaan tarkoitus on herättää keskus­teluja ja peilata havaintoja uuteen vasuun, huomata mikä ryhmässä toimii hyvin. Työnte­kijät saattavat myös itse kysyä vasu-agentilta neuvoja, jos ongelmia on.

− Mielestäni on tärkeää aina näyttää käytän­nössä, kuinka itse toimisin uuden vasun mukai­sesti.

Puhun päiväkodeissa paljon siitä, että ihminen saa muuttua.

Leväharjun mukaan vasu-agenttien toiminta nosti aluksi kummas­tusta ja nimik­keestä vitsailtiin paljon. Epäilykset kuitenkin hälve­nivät, kun agentit aloit­tivat työnsä, ja pikku hiljaa heihin alettiin luottaa.

− Olisin itse halunnut nimittää tätä tehtävää vasu-innos­ta­jaksi, sillä ensisi­jainen tehtäväni on saada ihmiset keskus­te­lemaan, oival­tamaan ja innos­tumaan.

Lupa muuttua

Myös uusi vasu kohtasi Leväharjun mukaan kentällä aluksi jonkin verran vasta­rintaa. Sen pelättiin lisäävän työkuormaa ilman, että mikään muuttuu olennai­sesti. Kun vasuun alettiin tutustua paremmin, alkoi muutos­vas­ta­rin­takin hellittää. Hedel­mäl­li­sintä on, että ihminen oivaltaa itse.

− Puhun päivä­ko­deissa paljon siitä, että ihminen saa muuttua: kun on ollut 30 vuotta alalla ja tehnyt aina asiat tietyllä tavalla, on lupa tehdä toisin ja kehittää toimintaa.

Esimiehet toivoivat vasu-agenteilta muun muassa keskus­telua projek­ti­työstä, laaja-alaisesta osaami­sesta ja lapsen kohtaa­mi­sesta. Leväharju puhuu mielellään myös lapsen osalli­suu­desta. Osallisuus vahvistaa lapsen luotta­musta maailmaan ja hänen itsetun­toaan. Osalli­suuteen liittyy vahvasti se, miten lapsi kohdataan ja miten hänelle puhutaan.

Työn tueksi Opetus­hal­litus on tuottanut osalli­suu­desta kertovan video­sarjan, josta on tähän mennessä ilmes­tynyt kolme 15 minuutin mittaista videota. Videot ovat osoit­teessa bit.ly/2s7PoDc.

Marjo Leväharjun mielestä uusi vasu edustaa juuri sellaista varhais­kas­va­tusta, jollaista hän on aina halunnut tehdä. Se on hyvin innostava ja salliva. Olennaista siinä on ajatus, että kasvat­tajat ja lapset ovat yhdessä aktii­vinen osa lasten hyvin­vointia ja oppimista sekä koko yhteisöä ja varhais­kas­va­tusta.

Karsitaan turhia sääntöjä

Innos­tavaa uudessa vasussa on Leväharjun mukaan se, että lapsen kiinnos­tuksen kohteet, ihmetyksen aiheet ja leikki ovat keskiössä, ja niiden pohjalta raken­netaan kaikki toiminta.

− Eivät ne ole mitään uusia asioita, mutta niistä tuli nyt velvoit­tavia. Siksi niitä täytyy alkaa syventää ja kehittää ja päivittäin tarkkailtava, toteu­tuuko vasu toimin­nassa.

Uusi vasu on Leväharjun mielestä tuonut myös paljon iloa ja vapaut­tanut varhais­kas­va­tusta. Siinä koros­tetaan lapsen osalli­suuden lisäksi salli­vuutta. Siksi voidaan karsia turhia sääntöjä: onko lapsen esimer­kiksi pakko mennä nukkumaan, jos hän ei nuku koskaan päivisin?

− Tai ruokai­lussa teemme nykyisin niin, että lapsi ottaa itse ruoan sen sijaan, että jaamme annokset valmiiksi.

Ruokai­lussa korostuu lapsen osallisuus, kun hän saa opetella tekemään valintoja: kuinka paljon voi ottaa ruokaa? Mitä siitä seuraa, jos ei ota lauta­selle mitään? Onko kaikkea pakko maistaa? Ruokai­luihin liitty­vistä asioista kasvat­tajat ovat usein eri mieltä, ja niistä keskus­tellaan paljon.

− Keskustelu on kaikkein tärkeintä ja se, että pääsemme jonkin­laiseen yhtei­sym­mär­rykseen tiimin kesken. Lisäksi voimme aina tarkistaa, mitä asiasta sanoo uusi vasu.

Uusi vasu on tuonut paljon iloa ja vapauttanut varhaiskasvatusta.

 

Myös oppimi­sym­pä­ristöjä tutkitaan, voisiko niissä purkaa vanhoja raken­teita: jos jokai­sella ryhmällä on oma ruokai­lutila, voidaanko yhdistää kaksi ryhmää ruokai­lemaan yhteen tilaan, jolloin kokonainen huone vapautuu leikille ja toimin­nalle? Onko leikkejä pakko siivota pois? Voisiko olla tila, johon leikin voisi jättää ja jatkaa iltapäi­vällä? Voisiko jostain huoneesta järjestää peuhu­huone?

− Puhumme paljon kokopäivän pedago­gii­kasta, jossa toiminta ei rajoitu kello 9−10 välille, vaan kestää koko päivän ja että myös iltapäi­vällä kolmelta on aikaa suunni­tel­lulle toimin­nalle.

Vasu-agentti jokaiseen päiväkotiin

Leväharju vakuuttaa, ettei uusi vasu ole peloista huoli­matta lisännyt heillä työkuormaa, vaan pikem­minkin helpot­tanut: isoja ryhmiä on esimer­kiksi jaettu pienryhmiin, joissa on korkeintaan kahdeksan lasta ja aikuinen, ja toimintaa suunni­tellaan ryhmässä yhdessä lasten kanssa.

Uusi vasu on Leväharjun mukaan myös lisännyt varhais­kas­va­tuksen arvoa. Päiväkoti ei ole enää paikka, jossa lapsia hoidetaan sillä aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Työnte­kijät ovat oikeasti kasvat­tajia, ja päivä­ko­dista alkaa polku, jota pitkin lapset kulkevat kouluun.

Leväharju sanoo olevansa työstään hyvin innos­tunut myös siksi, että hän saa tavata kentällä lahjak­kaita ja innok­kaita ammat­ti­laisia, jotka oikeasti ajatte­levat lasten parasta ja jotka oppivat toisiltaan.

− Uudessa vasussa toteutuu oppivan yhteisön ajatus, ja siksi vasu-agentteja olisi hyvä olla jokai­sessa päivä­ko­dissa tätä ajatusta vahvis­ta­massa.

Iita Kettunen