Helsingin kaupungin varhaiskasvatusjohtajana työskentelevä Miia Kemppi uskoo, että varhaiskasvatuksen haasteet ratkaistaan yhteistyöllä.

 

 

Kun vii­kon työt per­jan­tai­sin ovat ohi, suun­taa Miia Kemppi kohti Pajulahden lii­kun­ta­kes­kusta ja avan­toa. Kemppi viet­tää pää­kau­pun­ki­seu­dulla vain arki­päi­vät. Viikonloput hän asuu per­heensä luona Nastolassa ja ren­tou­tuu luonnossa.

– Mikään ei ren­touta niin pal­jon kuin kyl­mään veteen pulah­ta­mi­nen. Silloin unoh­tu­vat kaikki työ­pai­neet, hän kertoo.

Työpaineita elo­kuussa Helsingin kau­pun­gin var­hais­kas­va­tus­joh­ta­jana aloit­ta­neella Kempillä riit­tää. Työvoimapula var­hais­kas­va­tuk­sessa on ollut ongelma jo pit­kään. Erityisen vai­keaksi tilanne on ajau­tu­nut pää­kau­pun­ki­seu­dulla. Helsingissä vas­tassa oli­vat lisäksi pal­kan­mak­suon­gel­mat. Haaste ei kui­ten­kaan pelottanut.

– Harkitsin totta kai pit­kään haku­pro­ses­siin läh­te­mistä. Tämmöisiä tilai­suuk­sia ei kui­ten­kaan tule kuin ker­ran elä­mässä, Kemppi kertoo.

Vaakakupissa pai­noi eri­tyi­sesti työssä kehit­ty­mi­nen ja vai­kut­ta­mi­sen mah­dol­li­suu­det, Oulun kau­pun­gin var­hais­kas­va­tus­joh­ta­jana aikai­sem­min työs­ken­nel­lyt Kemppi kertoo.

– Tämä on tällä alalla val­ta­kun­nan ykkös­paikka. Ymmärsin, että jos haluan vielä oppia ja kehit­tyä työs­säni, niin minun pitää siir­tyä suu­rem­paan paikkaan.

Johtaminen ei ole yksilösuoritus.

Johtamisesta Kempillä oli vankka koke­mus jo ennes­tään. Hän on toi­mi­nut aikai­sem­min var­hais­kas­va­tuk­sen joh­ta­jana myös Järvenpäässä, Orimattilassa ja Heinolassa.

Helsingissä Kemppi vas­taa var­hais­kas­va­tuk­sen ja esio­pe­tuk­sen stra­te­gi­sesta suun­nit­te­lusta ja pal­ve­lu­ko­ko­nai­suu­den johtamisesta.

– Palvelukokonaisuuteen kuu­luu var­hais­kas­va­tus, esio­pe­tus sekä leik­ki­puis­to­toi­minta. Minun vas­tuul­lani on suun­ni­tella kaikki suu­ret lin­jat ja puit­teet, joi­den avulla voimme toteut­taa laa­du­kasta var­hais­kas­va­tusta, Kemppi havainnollistaa.

Helsingissä var­hais­kas­va­tus on iso koko­nai­suus. Päiväkoteja on lähes 350, eri yksi­köitä 170 ja leik­ki­puis­toja yli 70.

Varhaiskasvatus oli itsestään selvää

Kemppi on kou­lu­tuk­sel­taan YAMK-tut­kin­non suo­rit­ta­nut sosio­nomi. Varhaiskasvatukseen suun­tau­tu­mi­nen oli hänelle itses­tään sel­vää. Lukion sijaan hän meni 16-vuo­ti­aana opis­ke­le­maan päi­vä­hoi­ta­jaksi ja työs­ken­teli yksi­tyi­sessä päi­vä­ko­dissa. Sosionomin tut­kin­non hän suo­ritti työn ohessa.

– Lapset ja las­ten kehi­tyk­sen ja oppi­mi­sen tuke­mi­nen on kiin­nos­ta­nut minua aina, hän sanoo.

Kipinä joh­ta­juu­teen syn­tyi Kempin siir­ryt­tyä per­he­päi­vä­hoi­don ohjaa­jaksi. YAMK-tut­kin­non lisäksi hän on saa­nut teo­ria­poh­jaa joh­ta­juu­teen joh­ta­mi­sen eri­tyi­sam­mat­ti­tut­kin­nosta ja Kuntaliiton joh­ta­mi­sen ser­ti­fi­kaa­tin suorittamisesta.

Johtamisessa Kemppiä kieh­too työn moni­puo­li­suus, yhdessä teke­mi­nen ja mah­dol­li­suus vai­kut­taa. Erityisen tyy­ty­väi­nen Kemppi on siitä, että nyt hänellä on mah­dol­li­suus vai­kut­taa alan ydinongelmiin.

– Pääkaupunkiseudulla vai­kut­ta­mi­sen mah­dol­li­suu­det val­ta­kun­nan tason ongel­miin ovat pal­jon suu­rem­mat kuin muualla.

Ongelmien taustalla lakimuutosten yhteisvaikutukset

Varhaiskasvatuksen hen­ki­lös­tö­pu­laan on vai­kut­ta­nut Kempin mie­lestä kaik­kien vii­mei­sen 10 vuo­den aikana teh­ty­jen laki­muu­tos­ten yhteis­vai­ku­tuk­set. Muun muassa asia­kas­mak­sua­len­nus­ten myötä var­hais­kas­va­tuk­sen pii­riin tulee yhä enem­män lap­sia, mutta kor­kea­kou­lu­jen aloi­tus­paik­ko­jen mää­rää ei ole nos­tettu samassa tahdissa.

– Kun kel­poi­suus­muu­tok­sia on tehty, osal­lis­tu­mi­sas­tetta kas­va­tettu ja suh­de­lu­kuja muu­tettu, samalla kun var­hais­kas­va­tuk­seen tulee entistä nuo­rem­pia lap­sia, hen­ki­lös­tö­pula vain pahe­nee, hän havainnollistaa.

Kriisiksi pai­su­nut hen­ki­lös­tö­pula ker­too hänen mie­les­tään siitä, että eri tahot eivät ole pääs­seet yhtei­sym­mär­ryk­seen ongel­man ratkaisusta.

– Meillä on lii­kaa syyt­te­lyä puo­lin ja toi­sin, hän sanoo.

Henkilöstöpulaan ei ole olemassa yhtä ratkaisua.

Myös kau­pun­keja keho­te­taan usein lait­ta­maan työ­olot kun­toon, jotta työn­te­ki­jöitä riittää.

– Totta kai minä työ­nan­ta­jana ymmär­rän, että työ­oloja, joh­ta­mista ja palk­kausta pitää kehit­tää. Mutta se ei yksin riitä, jos opis­ke­li­joi­den aloi­tus­pai­kat vähe­ne­vät ja esi­mer­kiksi sosio­no­mien veto­voima on niin huono, että yhä har­vempi valit­see var­hais­kas­va­tuk­sen suun­tau­tu­mis­vaih­toeh­don, Kemppi muistuttaa.

Henkilöstöpulaan ei Kempin mie­lestä ole ole­massa yhtä rat­kai­sua. Eikä se ole yksin kun­tien ratkaistavissa.

– Nyt tar­vi­taan yhteistyötä.

Tärkeimmiksi kei­noiksi Kemppi luet­te­lee aloi­tus­paik­ko­jen mää­rän nos­ton, jous­ta­vien moni­muo­to­kou­lu­tus­ten var­mis­ta­mi­sen sekä työ­olo­jen, palk­kauk­sen ja oppi­so­pi­mus­kou­lu­tuk­sen kehittämisen.

Varhaiskasvatuslain hen­ki­lös­tö­ra­ken­ne­muu­tosta, joka tulee voi­maan vuonna 2030, pitäisi Kempin mie­lestä väliarvioida.

– Väliarvion joh­to­pää­tök­siä pitäisi sit­ten yhdessä kun­tien kanssa miettiä.

Kiistely ei auta

Kiistely var­hais­kas­va­tuk­sen sosio­no­mien ja opet­ta­jien päte­vyyk­sistä on Kempin mie­lestä vai­keut­ta­nut tilannetta.

Pätevyyksiä ei pitäisi aset­taa vas­tak­kain, hän sanoo.

– Molempia tarvitaan.

Helsinki oli yksi ensim­mäi­sistä kau­pun­geista, jotka teki­vät var­hais­kas­va­tuk­sen sosio­no­min työn­ku­van. Varhaiskasvatuksen sosio­no­mit työs­ken­te­le­vät moniam­ma­til­li­sissa tii­meissä yhdessä opet­ta­jien ja las­ten­hoi­ta­jien kanssa ja he kuu­lu­vat mitoitukseen.

– Se on toi­miva malli. Meidän esi­hen­ki­lömme ovat erit­täin tyy­ty­väi­siä var­hais­kas­va­tuk­sen sosio­no­mien osaa­mi­seen. Meillä on heille jat­kuva haku, eli ter­ve­tu­loa meille töi­hin! Kemppi kannustaa.

Häntä har­mit­taa, että tilan­teen epä­sel­vyys ja nega­tii­vis­sä­vyi­nen kes­kus­telu ovat saa­neet monet epä­röi­mään sosio­no­min opin­toja. Kempin mie­lestä var­hais­kas­va­tuk­sen sosio­no­mien ase­maa on vah­vis­tet­tava. Hän itse sai opet­ta­jan ja päi­vä­ko­din joh­ta­jan kel­poi­suu­det val­mis­tues­saan sosio­no­miksi sekä esio­pe­tuk­sen opet­ta­jan kel­poi­suu­den yli­mää­räi­sessä pätevöittämiskoulutuksessa.

Kemppi kan­taa­kin huolta päi­vä­ko­din joh­ta­jien saatavuudesta.

– Tällä het­kellä kes­kus­tel­laan aika vähän siitä, että tule­vai­suu­dessa meillä on val­tava pula myös kel­poi­sista päi­vä­ko­din johtajista.

Halukkaille var­hais­kas­va­tuk­sen sosio­no­meille olisi hyvä mah­dol­lis­taa väy­lä­opin­not päte­vöi­tyä opet­ta­jiksi tai päi­vä­ko­din johtajiksi.

– Kyllä minua poh­di­tut­taa, onko meillä varaa jät­tää sosio­no­mien osaa­mista käyt­tä­mättä päi­vä­ko­din joh­ta­jien teh­tä­viin. Ei ole mitään mieltä, että jo sosio­no­min kou­lu­tuk­sen suo­rit­ta­neen pitää aloit­taa var­hais­kas­va­tuk­sen opet­ta­jan ja mais­te­rin opin­not alusta asti.

Erilaisista kou­lu­tus­taus­toista on Kempin mukaan hyötyä.

– Se on rik­kaus. Tutkinto on vain ajo­kortti, ei se takaa, että on val­mis. Työtä on opis­kel­tava jat­ku­vasti työn ohessa ja osaa­mista on kehi­tet­tävä sen mukaan mitä ken­tällä tarvitaan.

Asiat ratkaistaan yhteistyöllä

Ensimmäisten työ­kuu­kausiensa aikana Kemppi on huo­man­nut, että Helsingissä on kova tahto saada työ­voi­ma­pula selä­tet­tyä. Pormestarin keväällä perus­tama var­hais­kas­va­tuk­sen saa­ta­vuu­den koor­di­naa­tio­ryhmä ja var­hais­kas­va­tuk­sen saa­ta­vuu­den ohjaus­ryhmä ovat saa­neet pal­jon aikaan.

– Oppisopimuskoulutusta ja oppi­lai­to­syh­teis­työtä on kehi­tetty, var­hais­kas­va­tus sai juuri kau­pun­gin palk­kaoh­jel­masta ison sii­vun, ja keväällä perus­te­tut nopean toi­min­nan jou­kot saa­vat vah­vis­tusta, Kemppi luettelee.

Varhaiskasvatushenkilöstö saa myös yhden­ver­tai­suus­li­siä ja käy­tössä on eri­lai­sia pal­kit­se­mis­kei­noja. Myös palk­koja on koro­tettu sys­te­maat­ti­sesti vuo­desta 2017 läh­tien. Henkilöstön päte­vöi­ty­mistä var­hais­kas­va­tuk­sen opet­ta­jiksi, eri­tyi­so­pet­ta­jiksi ja sosio­no­meiksi tue­taan palk­kae­duilla. Vuoden 2024 aikana on tulossa tuki kas­va­tus­tie­teen mais­te­rio­pin­toi­hin päi­vä­ko­din joh­ta­jille ja varajohtajille.

Kaupungissa on myös lisätty joh­ta­mi­sen resurs­soin­tia isoi­hin yksi­köi­hin, ja vah­vis­tettu hen­ki­sen ensia­vun ja työyh­tei­sön tuen tai­toja. Kemppi itse tekee työtä ongel­mien rat­kai­se­miksi monella tasolla.

– Työhöni kuu­luu pal­jon stra­te­gista edun­val­von­taa. Olen mukana eri­lai­sissa hen­ki­lös­tön saa­ta­vuutta kos­ke­vissa ver­kos­toissa. Teemme yhteis­työtä pää­kau­pun­ki­seu­dun var­hais­kas­va­tus­joh­ta­jien kanssa, kuu­lun myös Kuusikko-kun­tien työ­ryh­mään ja mie­timme yhdessä, miten vai­ku­tamme minis­te­riöi­hin, yli­opis­toi­hin ja ammat­ti­kor­kea­kou­lui­hin, hän luettelee.

Yksi Kempin teh­tä­vistä on vies­tiä ken­tän tah­toa poliitikoille.

– Minun vas­tuul­lani on kau­pun­gin kas­va­tus- ja kou­lu­tus­lau­ta­kun­taan vie­tä­vät var­hais­kas­va­tuk­seen ja esio­pe­tuk­seen liit­ty­vät asiat.

Erilaisista koulutustaustoista on hyötyä.

Apuna Kempillä on joh­to­ryhmä, kym­me­nen alue­pääl­lik­köä, yksi­köi­den esi­hen­ki­löt, asian­tun­ti­joita, vies­tin­täih­mi­set, sekä hen­ki­lös­tö­hal­lin­non ja talous­hal­lin­non edus­ta­jat. Johtaminen ei Kempin mie­lestä ole yksilösuoritus.

– Työtä teh­dään ja asiat rat­kais­taan yhteis­työllä. Johtaminen on yhtei­nen tuote, johon jokai­nen antaa panok­sensa ja siitä riip­puu, min­kä­lai­nen tai­de­teos siitä tulee. Koen, että olen kapel­li­mes­tari alue­pääl­li­köi­den orkes­te­rille, ja vas­taan siitä, että pää­semme yhtei­seen maaliin.

Ikävät päätökset osa työtä

Kemppi jou­tui itse mel­kein ensi töik­seen teke­mään ikä­viä pää­tök­siä, kuten sul­ke­maan osan leik­ki­puis­toista. Kriittisimmin hen­ki­lös­tö­pu­lasta kär­si­ville päi­vä­ko­deille sataa palau­tetta, van­hem­mat ovat huo­lis­saan ja työn­te­ki­jöi­den jak­sa­mi­nen on koe­tuk­sella. Kemppi jak­saa kui­ten­kin uskoa, että ongel­mat ovat ratkaistavissa.

– Ikävät pää­tök­set kuu­lu­vat tähän työ­hön. Ja se vaa­tii epä­mu­ka­vuu­den sie­tä­mistä. Negatiivisille aja­tuk­sille ei pidä antaa val­taa. Jos asioita ajat­te­lee vain nega­tii­vi­sen kautta, siitä muo­dos­tuu este rat­kaista itse ongelma.

Uskoa pitää yllä maa­lin hää­möt­tä­mi­nen. Johtamisessa tulok­sia näkyy har­voin nopeasti.

– Samalla kun rat­kai­set ole­massa ole­vaa krii­siä, täy­tyy kat­soa jo tule­vaan. Työtä pitää yksin­ker­tais­taa ja jäsen­tää, muu­ten siitä tulee liian iso möykky, jota ei voi viedä eteenpäin.

Työn mie­lek­kyyttä pitää yllä yhtei­set onnistumiset.

– Se on se paras palkka, Kemppi kertoo.

Mutta ennen kaik­kea on pidet­tävä mie­lessä lapset.

– Lasten hyväk­si­hän me tätä työtä teh­dään, hän muistuttaa.

Hanna-Mari Järvinen