Helsingissä on tehty lapsiperheiden sosiaaliohjausta varhaisen tuen palveluna vuodesta 2007 lähtien. Asiakaskyselyissä asiakkaat antavat positiivista palautetta. Myös työntekijät ovat tyytyväisiä, mikäli mittarina käytetään sitä, että moni sosiaaliohjaajista on ollut mukana alusta alkaen eikä haikaile työpaikan vaihtamista.

 

 

Lapsi­per­hei­den var­hai­sen tuen sosi­aa­lioh­jaus on vapaa­eh­toi­suu­teen perus­tu­vaa mak­su­tonta pal­ve­lua, johon sisäl­tyy neu­von­taa, ohjausta ja pal­ve­lu­tar­peen arvioin­tia. Yhtey­de­no­tot tule­vat viran­omai­silta eri­tyi­sellä lomak­keella ja suo­raan per­heiltä lap­si­per­hei­den sosi­aa­li­neu­von­nan tai Tar­vit­sen apua ‑napin kautta.

Joh­tava sosi­aa­lioh­jaaja Katja Lax­ström aset­taa lap­si­per­hei­den sosi­aa­lioh­jauk­sen raa­mei­hin: var­hai­sen tuen sosi­aa­lioh­jauk­sen pii­riin kuu­lu­vat asiak­kaat, jotka tar­vit­se­vat apua lap­sen päi­vä­ryt­miin, ruo­kai­luun tai uni­vai­keuk­siin tai lap­sen kou­lu­haas­tei­siin ja kevyem­pään nep­sy­oi­reh­din­taan. Van­hem­mat voi­vat tar­vita apua rajo­jen aset­ta­mi­seen, jak­sa­mi­seen, vuo­ro­vai­ku­tuk­sen haas­tei­siin tai äkil­li­siin krii­sei­hin.

Var­hai­sen tuen sosi­aa­lioh­jaus ei tule kysy­myk­seen, jos per­heessä on kyse väki­val­lasta, vaka­vista mie­len­ter­veys- ja päih­deon­gel­mista tai hyväk­si­käy­töstä. Täl­löin kuvaan astuu las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työ, rajaa Katja Lax­ström.

Menetelmät tukena – keskustelu tärkeintä

Jaana Tuo­mola aloitti työn 13 vuotta sit­ten, kun lap­si­per­hei­den sosi­aa­lioh­jaus aloi­tet­tiin osana koti­pal­ve­lua tuo­maan sinne lisää kes­kus­te­lua­pua per­heille. Myö­hem­min sosi­aa­lioh­jaus erosi omaksi pal­ve­luk­seen. Vuo­desta 2018 saa­tiin toi­nen tiimi, joka kes­kit­tyy työ­hön 11–16-vuotiaiden las­ten per­hei­den kanssa.

– Perus­työ­hön on vuo­sien var­rella tul­lut enem­män osaa­mista ja mene­tel­miä. Yhteis­työ on tii­vis­ty­nyt neu­vo­lan, per­he­neu­vo­lan ja koti­pal­ve­lun kanssa, Jaana kuvaa muu­tosta.

Jaa­nan kuu­luu pien­ten las­ten tii­miin, jossa on 27 sosi­aa­lioh­jaa­jaa, kaksi ohjaa­jaa, joista toi­nen roma­ni­per­he­työssä ja joh­tava sosi­aa­lioh­jaaja Katja Lax­ström. Mur­ro­si­käis­ten tii­missä työs­ken­te­lee 18 sosi­aa­lioh­jaa­jaa ja joh­tava sosi­aa­lioh­jaaja.

Perustyöhön on vuosien varrella tullut enemmän osaamista ja menetelmiä.

Tii­mit jakau­tu­vat alue­tii­mei­hin, ja alueita on Hel­sin­gissä neljä: etelä, itä, poh­joi­nen ja länsi. Jaana Tuo­mola työs­ken­te­lee 0–10-vuotiaiden tii­missä län­nen alu­eella, johon kuu­lu­vat Mei­lahti, Haaga, Pikku-Huo­pa­lahti.

– Alu­eet ovat eri­lai­sia työn­te­ki­jän kan­nalta. Ete­lässä syn­tyy pal­jon lap­sia ja avun­tar­vetta on sen vuoksi pal­jon. Toi­meen­tu­lo­vai­keu­det eivät ole niin ylei­siä kuin idässä, jossa taas asuu pal­jon maa­han­muut­ta­jia, joi­den on ehkä vai­keampi ottaa yhteyttä ja pyy­tää apua.

– Alu­eeni van­hem­mat ovat kes­ki­mää­räistä kou­lu­te­tum­pia ja hir­mu­tie­tä­viä lap­sen kas­va­tuk­sesta. He ovat luke­neet pal­jon oppaita ja poh­ti­vat, miten pitää toi­mia, mitä hank­kia. Vau­vae­lä­mästä saat­taa tulla suo­rit­ta­mista.

– Jos­kus pitää sanoa, että laita vil­la­su­kat jal­kaan, ota kuppi teetä ja ole sen vau­van kanssa, nauti vauva-ajasta ja koto­nao­losta.

Työtä tehdään pääasiassa perheiden kotona

Tuletko sinä meille, kysyy moni asia­kas ilah­tu­neena. Vau­van hys­syt­tely sylissä jos­sa­kin toi­mis­to­huo­neessa samalla, kun yrit­tää kes­kus­tella ohjaa­jan kanssa on vai­keaa. Aivan toista on, kun sosi­aa­lioh­jaaja tulee kotiin. Voi antaa lap­sen tai las­ten rau­hassa leik­kiä lat­tialla, imet­tää välillä tai lait­taa nuk­ku­maan ja jat­kaa kes­kus­te­lua.

Yleensä tava­taan ker­ran kuussa, jos­kus inten­sii­vi­vai­heessa jopa ker­ran vii­kossa. Koti­käyn­tien kesto ei ole rajattu, vaan aikaa käy­te­tään tar­peen mukaan.

Puo­let per­heistä tulee aute­tuksi kol­men kuu­kau­den aikana. Usealle per­heelle riit­tää yksi tapaa­mi­nen ja seu­ran­ta­soitto jon­kin ajan kulut­tua. Täl­lai­sia tilan­teita saat­ta­vat olla uni­vai­keu­det ja uhmai­käis­ten käy­tö­son­gel­mat. Tois­ten kanssa teh­dään työtä pitem­pään, joka kuu­den­nen kanssa vuo­den­kin ver­ran.

Unioh­jaus on suo­sittu pal­ve­lu­pa­ketti, samoin Ihmeel­li­nen ikä ‑ryh­mät, joissa käsi­tel­lään eri ikä­vai­hei­siin liit­ty­viä käy­tös­häi­riöitä. Mene­telmä on tiu­kasti struk­tu­roitu ja läh­töi­sin Yhdys­val­loista.

Jaana Tuo­mola ker­too, että län­nen alu­eella tuli­vat suo­si­tuksi itsel­lis­ten äitien ryh­mät, kun havait­tiin alu­eella ole­van pal­jon pien­per­heitä, joissa äiti on hank­kiu­tu­nut ras­kaaksi luo­vu­te­tuilla sukuso­luilla.

– On pal­jon asioita, joita he voi­vat käsi­tellä yhdessä. Ryh­mät kokoon­tu­vat muu­ta­man ker­ran. Ryh­mistä saat­taa jäädä ystä­vyyk­siä, jotka tuke­vat van­hem­muutta myö­hem­min­kin.

Usein sosi­aa­lia­lan työtä kuva­taan rin­nal­la­kul­ke­mi­sena. Mitä se käy­tän­nössä on?

Jaana Tuo­mola kuvaa asiaa niin, että on pal­jon per­heitä, joilla ei ole ver­kos­toja eikä ketään aikuista, jolta kysyä neu­voa tai kes­kus­tella. ”Mitä mä teen, kun lap­sella on punai­sia näp­pyiä?” ”Apua, meillä kävi vesi­va­hinko, miten me nyt sel­vi­tään?”

Sosi­aa­lioh­jaaja voi olla se aikui­nen, jolle soit­taa.

Usein myös on niin, että pal­ve­lu­tarve on niin epä­mää­räi­nen, ettei tiedä mistä apua olisi saa­ta­vana. Tai kun pal­velu päät­tyy, tulee muu­tok­sia ja nii­hin liit­ty­vää kysyt­tä­vää. Sil­loin on tär­keää, että per­heellä on ihmi­nen, johon voi olla yhtey­dessä.

Koulutus ja työnohjaus kunnossa

Jaana Tuo­mola kiit­tää työ­pai­kan hyvää rää­tä­löi­tyä kou­lu­tusta ja alue­tii­mien sään­nöl­listä työ­noh­jausta. Työtä tukee myös mah­dol­li­suus per­he­neu­vo­lan psy­ko­lo­gien kon­sul­taa­tioon. Työ­noh­jauk­sissa käsi­tel­lään­kin enim­mäk­seen tii­min asioita, ei asia­kas­ta­pauk­sia, koska nii­hin saa­daan apu kon­sul­taa­tioissa, Jaana Tuo­mola selit­tää.

Pitkä perinne on luotu sii­hen, että HUS:in lää­kä­rit kou­lut­ta­vat sään­nöl­li­sesti uni­asioista.

Sosi­aa­lioh­jaa­jat ovat saa­neet kou­lu­tusta myös nepsy-val­men­nys­tyyp­pi­sessä työssä, osa on kou­lut­tau­tu­nut nep­sy­val­men­ta­jik­si­kin.

Neu­ro­lo­gi­sia ongel­mia voi olla van­hem­malla tai lap­sella tai molem­mille.

Tyy­pil­li­nen lap­si­per­hei­den sosi­aa­lioh­jauk­sen ongel­ma­ti­lanne on vai­keat aamut, kun kukaan ei ehdi ajoissa ja kai­kille tulee paha mieli.

– Tavoit­teel­li­nen työ täl­lai­sessa tilan­teessa on sitä, että ase­te­taan yhdessä tavoit­teet, esi­mer­kiksi että lapsi pukee aamulla itse. Pil­ko­taan tavoite osiin niin, että äiti huo­leh­tii vaat­teet puh­taiksi, kat­soo yhdessä lap­sen kanssa illalla vaat­teet val­miiksi, lapsi menee ajoissa nuk­ku­maan ja perhe herää ajoissa.

Aamui­silla käyn­ti­ker­roilla sosi­aa­lioh­jaa­jan kanssa har­joi­tel­laan: voi­daan lait­taa lap­selle muna­kello tikit­tä­mään aikaa, jol­loin vaat­teet on päällä tai äiti voi sytyt­tää pie­nen lam­pun pöy­dälle, ja lamppu sam­mu­te­taan, kun lapsi on pukeu­tu­nut.

Tärkeintä saada perhe autetuksi

– Minulla on yleensä lis­talla 20–25 asia­kasta. Vaa­ti­vuus vaih­te­lee asiak­kuu­den vai­heesta ja per­heen tar­peista riip­puen. Tois­ten per­hei­den ongel­mat ovat haas­ta­vam­pia kuin tois­ten.

Jaana Tuo­mo­lan mie­lestä työssä parasta on itse­näi­syys, omien asiak­kai­den hal­linta ja se kun itse saa rää­tä­löidä kalen­te­rinsa. Tässä pii­lee tosin myös suden­kuoppa: miten sanoa ei, kun asia­kas soit­taa ja kalen­teri on jo täynnä? Onneksi kyse ei ole akuut­ti­työstä, nämä per­heet sel­viä­vät.

Työn tärkein tulos on se, että perhe tulee autetuksi tai ohjataan tarvitsemansa palvelun piiriin.

– Työn tär­kein tulos on se, että perhe tulee aute­tuksi tai ohja­taan tar­vit­se­mansa pal­ve­lun pii­riin. Käy­tän­nössä tulos näkyy esi­mer­kiksi siinä, että äiti jak­saa parem­min tai per­heen vuo­ro­vai­ku­tus on paran­tu­nut.

Taval­li­sena päi­vänä Jaana Tuo­mo­lalla on 2–3 koti­käyn­tiä. Hän käyt­tää omaa autoa siir­ty­mi­siin ja ren­tou­tuu auto­ra­diota kuun­nel­len.

Päi­vään kuu­luu myös koti­käyn­tien kir­jaa­mi­nen, puhe­luita asiak­kai­den, yhteis­työ­kump­pa­nei­den kanssa, asioi­den sel­vit­tä­mistä ja kokouk­sen oman tii­min tai ison tii­min kanssa.

Välillä on myös puhe­lin­neu­von­ta­päi­viä, jol­loin päi­vys­te­tään aamu­päivä ja ilta­päi­vällä kir­ja­taan pal­ve­lu­tar­peen arvioita ja kon­sul­toi­daan per­he­neu­von­taa, tera­peut­tista vau­va­per­he­työtä tai koti­pal­ve­lua.

Tois­tai­seksi työ­aika on riit­tä­nyt, eikä asiak­kaita tar­vitse jät­tää jonoon odot­ta­maan pal­ve­lua.

Psykologian alan seurantatutkimus tekeillä

Moni­puo­li­sessa las­ten­suo­je­lun var­hai­sen puut­tu­mi­sen pal­ve­lu­jär­jes­tel­mässä on käy­tössä hie­noja työ­me­ne­tel­miä, ja siksi on vahinko, ettei koko pal­ve­lu­jär­jes­tel­män vai­kut­ta­vuutta ei ole tois­tai­seksi tut­kittu. Nyt Tam­pe­reen yli­opis­ton tut­kija Marjo Flykt tekee psy­ko­lo­gian tie­tee­na­lan seu­ran­ta­tut­ki­musta vau­va­per­hei­den tuesta pää­kau­pun­ki­seu­dulla. Koh­teena on neu­vo­lan psy­ko­lo­gi­pal­ve­lut, var­hai­sen tuen sosi­aa­lioh­jaus ja koti­pal­velu. Aineis­toa kerä­tään lasta odot­ta­vilta per­heiltä ja per­heiltä, joissa on alle yksi­vuo­tias lapsi.

Tut­ki­musta teh­dään luon­nol­li­sessa ympä­ris­tössä, ja tut­ki­mus perus­tuu van­hem­mille teh­tyi­hin loma­ke­ky­se­lyi­hin.

– Täy­tyy hyväk­syä se, että tut­ki­mus­a­se­tel­maa ei voida ran­ken­taa perin­tei­sesti satun­nai­so­tan­toi­neen ja ver­rok­ki­ryh­mi­neen, kun per­heet elä­vät omaa elä­määnsä. Saa­tava tieto kui­ten­kin antaa vai­kut­ta­vuu­desta enem­män tie­toa kuin pel­kät asiak­kai­den tyy­ty­väi­syys­ky­se­lyt, Marjo Flykt toteaa.

Van­hem­milta kysy­tään pal­ve­lun alussa, lopussa ja kuusi kuu­kautta lopet­ta­mi­sen jäl­keen van­hem­muu­desta, mie­len­ter­vey­destä, pari­suh­teesta, vau­van kehi­tyk­sestä ja van­hem­pien omista lap­suus­ko­ke­muk­sista.

– Kysy­tään asioista, joi­den voi­daan aja­tella vai­kut­ta­van jak­sa­mi­seen. Monesti saat­taa olla esi­mer­kiksi niin, että oma van­hem­muus nos­taa esiin lap­suu­den han­ka­lia koke­muk­sia kiin­ty­mys­suh­teista.

Tut­ki­muk­seen osal­lis­tu­vilta per­heiltä pyy­de­tään lupa sii­hen, että työn­te­ki­jät saa­vat antaa tie­toja per­heen saa­mista pal­ve­luista, hoi­dosta ja suo­si­tel­luista jat­ko­hoi­doista.

Ver­rok­ki­ryh­mäksi koo­taan aineis­toa neu­vo­lan asiak­kaista, jotka eivät käytä muita vau­va­per­he­pal­ve­luita.

Kris­tiina Kos­ki­luoma