Valtaosa ikääntyvistä suomalaisista jatkaa mielellään asumista omassa kodissaan. Nykyiset politiikkasuositukset tukevat tällaista päätöstä, mutta antavat vain vähän liikkumavaraa muille vaihtoehdoille.

 

 

Paikoil­laan van­he­ne­mi­nen tar­koit­taa omassa kodissa asu­mista koko van­huu­den läpi, jol­loin kotona pär­jää­mistä tue­taan eri­lai­sin lähi­pal­ve­luin. Etenkin suo­ma­lai­sessa kult­tuu­rissa täl­lai­sen poli­tii­kan näh­dään kul­ke­van käsi kädessä hyvän van­huu­den kanssa. Kansainvälisesti käsite tun­ne­taan laa­jem­min samassa yhtei­sössä van­he­ne­mi­sena, vaikka var­si­nai­sen kodin sijainti hie­man vaihtuisikin.

– Suomalaiset arvos­ta­vat itse­näi­syyttä, omil­laan toi­meen tule­mista ja sisuk­kuutta. Koti on ihmi­sille saa­vu­tus. Paikoillaan van­he­ne­mi­nen kun­nioit­taa näitä kes­kei­siä suo­ma­lai­suu­den arvoja, sanoo tut­ki­ja­toh­tori Paula Vasara, joka väit­teli ikäih­mis­ten asumispoluista.

Vasara pää­tyi tut­ki­maan pai­kal­laan asu­mi­seen liit­ty­viä koke­muk­sia Jyväskylän yli­opis­ton tut­ki­mus­pro­jek­tissa ”Muuttaminen ja van­huus”. Väitöskirja koos­tuu nel­jästä artik­ke­lista, joita yhdis­tää ker­ron­nal­li­nen tutkimusote.

– Kertomukset ovat aina kiin­nos­ta­neet minua ja innos­tuin, kun kuu­lin nar­ra­tii­vi­sesta tut­ki­mus­me­ne­tel­mästä, Vasara sanoo.

Neljä näkökulmaa ikääntyvien asumiseen

Tutkimuksen kva­li­ta­tii­vi­set haas­tat­te­luai­neis­tot koos­tu­vat omais­hoi­ta­jien ja ikäih­mis­ten ker­to­muk­sista, jotka poh­jau­tu­vat hyvin väl­jään kysy­mys­run­koon. Kertomukset valot­ta­vat ikään­ty­nei­den ja hei­dän läheis­tensä koke­muk­sia van­huu­den asu­mis­jär­jes­te­lyistä ja pal­ve­luista sekä siitä, mil­lai­sia mer­ki­tyk­siä omassa kodissa van­he­ne­mi­selle annetaan.

Näkökulmia tut­ki­muk­sessa on neljä eri­laista. Ensimmäinen näkö­kulma on elä­män­ku­lun pers­pek­tiivi, joka tar­kas­te­lee asu­mista tie­tyn pai­kan ja ajan kon­teks­tissa, sekä näi­den olo­suh­tei­den tar­joa­mien mah­dol­li­suuk­sien ja estei­den valossa.

Asumismuodon pysyvyys tai muutos ei suoraviivaisesti ole hyvän vanhuuden tae.

Koko tut­ki­mus­pro­jek­tin yhtenä läh­tö­koh­tana oli David Clapmanin asu­mis­pol­kuja kos­keva näkö­kulma. Näkemyksen mukaan eri­lai­sia asu­mis­pol­kui­hin liit­ty­viä valin­toja ei voi arvot­taa yksi­se­lit­tei­sesti, koska kyseessä ovat aina sub­jek­tii­vi­set mer­ki­tyk­sen­an­not, jotka muut­tu­vat ajassa.

Näiden kah­den näkö­kul­man lisäksi Vasara käsit­te­lee ikään­ty­vien asu­mista yksi­lön ja pai­kan muut­tu­van suh­teen valossa sekä ker­ron­nal­li­sesta näkökulmasta.

– Kerronnallisen lähes­ty­mis­ta­van mukaan jaamme tut­tuja tari­nan­kul­kuja siitä, kuinka asioi­den tulisi tapah­tua nyt ja tule­vai­suu­dessa. Yhteiset ker­to­mus­mal­lit, skrip­tit, hel­pot­ta­vat hah­mot­ta­maan esi­mer­kiksi sitä, mikä on toden­nä­köi­nen asu­mis­tapa elä­män eri vai­heissa, Vasara sanoo.

Paikallaan ikääntymisen rajat pitää nähdä

Väitöskirjan tulok­set vah­vis­ta­vat käsi­tyk­siä pai­koil­laan van­he­ne­mi­sesta. Monet ikäih­mi­set ja hei­dän lähei­sensä oli­vat tyy­ty­väi­siä asu­mis­jär­jes­te­lyi­hinsä ja mah­dol­li­suu­teen jat­kaa elä­mää tutussa ympä­ris­tössä. Omassa kodissa van­he­ne­mi­nen myös hel­pot­taa ikään­ty­vään hyvin­voin­tiyh­teis­kun­taan koh­dis­tu­vaa talou­del­lista painetta.

– Paikoillaan van­he­ne­mi­nen on hyväksi todettu asu­mi­sen ja ikään­ty­mi­sen poli­tiikka, jolle on paik­kansa. On kui­ten­kin tär­keää ymmär­tää sen rajat. Kotona ei olla jat­kaa hin­nalla millä hyvänsä, Paula Vasara painottaa.

Hän havaitsi ker­to­mus­ten poh­jalta, että niin asu­mis­muo­don pysy­vyys kuin muu­tos­kaan ei suo­ra­vii­vai­sesti ollut hyvän van­huu­den tae.

Pitkäaikaisen kodin idea on monelle tär­keä, mutta koti ei aina sitoudu tiet­tyyn asun­toon. Se voi­daan myös nähdä sym­bo­li­sena arvona, joka saat­taa kyt­key­tyä esi­mer­kiksi ter­veenä ja toi­min­ta­ky­kyi­senä pysymiseen.

Monet haas­ta­tel­ta­vat toi­voi­vat­kin tur­val­li­suutta takaa­via pal­ve­lu­jär­jes­tel­miä, jotka mah­dol­lis­ta­vat itse­näi­sen elä­män. Omia lap­sia ei haluttu kuor­mit­taa huo­len­pi­dolla, ja hyvin­voin­ti­val­tion pal­ve­luita koh­taan oli suuri luottamus.

Koti on muutakin kuin paikka – koti on mahdollisuus olla oma itsensä ja tehdä mieluisia asioita

Vasaran mie­lestä olisi eri­koista aja­tella, että elä­mää ja asu­mista kos­ke­vat tar­peet ja toi­veet eivät enää muut­tuisi van­hem­malla iällä.

– Yleinen käsi­tys tun­tuu ole­van, että noin 60 ikä­vuo­den jäl­keen asuin­paikka pysyy samana koko lop­pue­lä­män. Tällainen näke­mys on viime vuo­sina saa­nut kri­tiik­kiä ja omas­ta­kin mie­lestä se ei ainoana poli­tiik­ka­suo­si­tuk­sena toimi, Vasara sanoo.

Hänen mie­les­tään yksioi­koi­sesta ajat­te­lu­ta­vasta tulisi päästä eroon, koska suhde fyy­si­seen paik­kaan on aina muut­tuva vuo­ro­vai­ku­tus­suhde. Käytännön sosi­aa­li­työssä ikään­ty­vän asiak­kaan pien­ten­kin tar­pei­den kuun­te­le­mi­nen on tär­keää, sillä ne voi­vat joh­dat­taa oikean asu­mis­rat­kai­sun äärelle.

Koti tar­koit­taa mah­dol­li­suutta olla oma itsensä ja tehdä itsel­leen mie­lui­sia asioita, ja ikään­ty­mi­nen voi herät­tää yksi­lön pun­nit­se­maan itsel­leen tär­keitä arvoja.

Tällainen poh­dinta on Vasaran mukaan tär­keäm­pää kuin yhden fyy­si­sen kodin koros­ta­mi­nen ainoana oikeana vaihtoehtona.

– Esimerkiksi talvi on monelle van­huk­selle vai­kea vuo­den­aika liik­ku­mi­sen suh­teen. Sellaisissa tapauk­sissa moni­paik­kai­nen asu­mi­nen voi tar­jota mah­dol­li­suuk­sia jat­kaa mie­lui­saa arkea, Vasara sanoo.

Ella Rantanen

Yhteiskuntatieteiden toh­tori Paula Vasara väit­teli aiheesta ”Väistämättömyyksiä ja valin­toja — ker­to­muk­sia ikäih­mis­ten asu­mis­po­lulta” Jyväskylän yli­opis­tossa 8.5.2020. Väitöskirja on osa Ikääntymisen ja hoi­van tut­ki­muk­sen huip­pu­yk­si­kön tutkimusta.