Ihmeelliset vuodet ‑interventio-ohjelmalla hoidetaan lasten käytöshäiriöitä. Menetelmälle saattaisi löytyä paikkansa myös lastensuojelussa.

 

 

Ihmeel­li­set vuo­det on ryh­mä­muo­toi­nen inter­ven­tio-ohjelma, jossa hoi­de­taan las­ten käy­tö­son­gel­mia ja ‑häi­riöitä vah­vis­ta­malla ja lisää­mällä van­hem­pien van­hem­muus­tai­toja ja myön­tei­siä kasvatusmenetelmiä.

Amerikkalaislähtöistä mene­tel­mää on käy­tetty maa­il­malla jo 30 vuotta ja sen vai­kut­ta­vuu­desta on vah­vaa näyt­töä. Kehumista, kan­nus­ta­mista ja hyvän huo­maa­mista ruok­kiva mene­telmä aut­taa noin 70:tä pro­sent­tia ryh­miin osal­lis­tu­neista lapsista.

Suomeen Ihmeelliset vuo­det ‑ohjelma ran­tau­tui vuonna 2006, aluksi jär­jes­tö­ken­tän kautta. Tällä het­kellä toi­min­taa ja kou­lu­tusta orga­ni­soi Turun yli­opis­ton Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus.

Suomessa mene­telmä on aset­tu­nut osaksi per­he­neu­vo­loi­den inter­ven­tio­va­li­koi­maa. THL:n eri­kois­tut­kija Piia Karjalainen halusi sel­vit­tää väi­tös­kir­jas­saan, miten mene­telmä toi­misi lastensuojelussa.

– Tiedämme tilas­toista, että noin 20 pro­sen­tilla las­ten­suo­je­lun asia­kas­per­hei­den lap­sista esiin­tyy käy­tö­son­gel­mia ja ‑häi­riöitä. Muissa per­heissä luku on noin viisi pro­sent­tia, Karjalainen kertoo.

Käytösongelmat vähenivät

Ihmeelliset vuo­det ‑osaa­jia ei koti­mai­sesta las­ten­suo­je­lusta vielä juuri löydy. Karjalainen neu­vot­teli tut­ki­mus­taan var­ten muo­dos­tet­ta­vaksi moniam­ma­til­li­sia ryh­miä: ohjaa­jina toi­mi­vat mene­tel­mää jo käyt­tä­neet per­he­neu­vo­loi­den kon­ka­rit yhdessä mene­tel­mään vasta kou­lu­tet­tu­jen las­ten­suo­je­lun ammat­ti­lais­ten kanssa.

Tutkimukseen osal­lis­tui yhteensä 102 iäl­tään 3–7‑vuotiasta lasta ja 122 vanhempaa.

Kun vanhempi harjoittelee itse, siirtyy käytäntö helpommin omaan arkeen. Positiivinen kierre syntyy kun myönteisen kasvattamisen teho huomataan nopeasti.

Tulokset oli­vat myön­tei­siä. Ryhmäintervention jäl­keen las­ten­suo­je­lun asia­kas­per­hei­den las­ten käy­tö­son­gel­mat vähe­ni­vät enem­män kuin ver­rok­ki­ryh­mässä, kun tilan­netta tar­kas­tel­tiin heti inter­ven­tion päät­ty­mi­sen jälkeen.

Suurin vai­ku­tus tapah­tui eri­tyi­sen vai­keasti oireil­lei­den las­ten kohdalla.

Lastensuojelun asiak­kaina ole­vien van­hem­pien sitou­tu­mi­sessa ja osal­lis­tu­mi­sessa ryh­miin ei tut­ki­muk­sessa havaittu min­kään­laista eroa mui­hin perheisiin.

– Menetelmä toi­mii las­ten­suo­je­lun asia­kas­per­heille aivan yhtä hyvin kuin muillekin.

Ohjaaja ei toimi asiantuntijana

Menetelmässä on monia puo­lia, jotka tun­tu­vat tart­tu­van van­hem­muu­den haas­tei­siin juuri oikealla tavalla, Karjalainen miettii.

– Ryhmissä har­joi­tel­laan itse kon­kreet­ti­sesti kehu­mista ja yhdessä leik­ki­mistä. Asioita ei lueta oppaista. Kun van­hempi har­joit­te­lee itse, siir­tyy käy­täntö hel­pom­min omaan arkeen. Positiivinen kierre syn­tyy, kun myön­tei­sen kas­vat­ta­mi­sen teho huo­ma­taan nopeasti.

Ryhmänohjaajat eivät nouse mene­tel­mässä asian­tun­ti­joiksi ja van­hem­pia ylem­mälle tasolle asioita käsi­tel­lessä. Ammattilaisen teh­tävä on oival­lut­taa käy­tän­nöt van­hem­milla itsellään.

– Siihen on sisään­kir­joi­tettu kun­nioit­tava ja kuu­leva ase­telma, jossa van­hem­mat itse saa­daan tuot­ta­maan ja löy­tä­mään asioita. Ammattilaisen tai­toa on sysätä heitä oike­aan suuntaan.

– On tär­keää, että van­hem­malle ei synny koke­musta siitä, että häntä syy­te­tään, pomo­te­taan tai neu­vo­taan ylhäältä päin.

Uusia ystäviä ryhmästä

Saatu ver­tais­tuki oli yksi ryh­mien mer­kit­tä­vim­mistä anneista.

– Perheet iloit­si­vat, miten he ryh­män ansiosta ymmär­si­vät, että eivät ole kas­va­tus­haas­tei­densa kanssa yksin, Karjalainen kertoo.

– Usein per­heet, joi­den lap­set oireh­ti­vat voi­mak­kaasti käy­tök­sel­lään, jää­vät sosi­aa­li­sesti yksin: suku­lai­set ja tut­ta­vat eivät enää kutsu kylään tai perhe itse saat­taa hävetä lap­sen käy­töstä ja per­heen pul­mia niin, ettei­vät he enää keh­taa tai jaksa läh­teä mihinkään.

Suurin vaikutus tapahtui erityisen vaikeasti oireilleiden lasten kohdalla.

Ihmeelliset vuo­det ‑ohjelma pyr­kii tie­toi­sesti aut­ta­maan ryh­mien van­hem­pia uusien sosi­aa­lis­ten ver­kos­to­jen luo­mi­sessa aset­ta­malla hei­dät soit­to­pa­reiksi: van­hem­mat otta­vat vii­kon aikana soit­to­pa­riinsa ker­ran yhteyttä ja kysy­vät, mikä kaikki vii­kon har­joit­te­lu­tee­man toteu­tuk­sessa on onnistunut.

– Soittopareja vaih­de­taan aina muu­ta­man ker­ran ohjel­man aikana. Ohjelman kautta tie­de­tään syn­ty­neen pit­kä­ai­kai­sia kave­ruus- ja ver­tais­tu­ki­suh­teita, Karjalainen kertoo.

Lähes kaikki voivat osallistua

Sosiaaliohjaaja Nina Simola työs­ken­te­lee Helsingin kau­pun­gin lap­si­per­hei­den sosi­aa­lioh­jauk­sessa. Aiemmin Simola on toi­mi­nut Vantaan ja Espoon las­ten­suo­je­lussa, ja vii­mei­set viisi vuotta hän on työs­ken­nel­lyt Ihmeelliset vuo­det ‑ryh­mä­noh­jaa­jana.

Simola on ohjan­nut ryh­miä, joissa on ollut mukana las­ten­suo­je­lun asia­kas­per­heitä. Hän ei ole huo­man­nut suurta eroa siinä, minkä pal­ve­lun kautta van­hem­mat ovat ryh­miin tulleet.

– Tällä mene­tel­mällä ei rat­kaista toi­meen­tu­lon tai mie­len­ter­vey­den ongel­mia vaan van­hem­muu­den kysy­myk­siä. Siksi ei ole väliä, mistä päin tul­laan, kun­han moti­vaa­tio van­hem­muus­tai­to­jen kehit­tä­mi­seen on hyvä. Oikeastaan vain hoi­ta­ma­ton päihde- tai mie­len­ter­vey­son­gelma on este mukaan tule­mi­selle, Nina Simola sanoo.

Simola ker­too, että eri­tyi­sesti Vantaalla mene­tel­mää ryh­dyt­tiin aika­naan tie­toi­sesti toteut­ta­maan yli toimialarajojen.

– Mukaan tuli per­heitä kou­lun, neu­vo­lan, var­hai­sen tuen, las­ten­suo­je­lun ja per­he­neu­vo­lan kautta. Ammattilaisten moni­toi­mia­lai­suus toimi minusta lois­ta­vasti: saa­toimme hyö­dyn­tää moni­puo­lista asian­tun­te­musta ja kokea tuke­vamme per­hei­den van­hem­muus­tai­toja kaikki yhdessä.

Ammattilaiselta vaaditaan heittäytymistä

Nykyiset ryh­mät ovat suo­sit­tuja ja monilla paik­ka­kun­nilla jonoiksi asti täynnä. Uusia ryh­mä­noh­jaa­jia kai­va­taan, ja Simola ja Karjalainen näki­si­vät tule­vai­suu­dessa mie­lel­lään Ihmeelliset vuo­det ‑mene­tel­män saa­van lisää jalan­si­jaa las­ten­suo­je­lun puolella.

Turun las­tenp­sy­kiat­rian tut­ki­mus­kes­kus orga­ni­soi useita Ihmeelliset vuo­det ‑kou­lu­tuk­sia vuo­sit­tain. Ryhmänohjaajan kou­lu­tus kes­tää kolme päi­vää tai viisi ker­taa online-muo­toi­sena kou­lu­tuk­sena, minkä jäl­keen kol­men ryh­män vetä­mi­sen ajan eli vähin­tään puo­len­toista vuo­den ajan saa­daan mene­tel­mä­työ­noh­jausta omaa teke­mistä videoi­den kautta analysoiden.

Ryhmä vede­tään aina koke­neem­man työ­pa­rin kanssa.

– Menetelmä on vetä­jälle aika haas­tava. Se vaa­tii heit­täy­ty­mistä ja halua kehit­tää omaa osaa­mis­taan. Monelle ammat­ti­lai­selle on aivan uusi rooli olla oival­lut­taja, ei asian­tun­tija. Itse en vielä kuu­den vuo­den jäl­keen­kään tunne osaa­vani kaik­kea tai ole­vani val­mis, Simola sanoo.

– Kaikille tämä ei sovi, mutta eri­lai­sia per­soo­nia mah­tuu mukaan.

Entä mitä Ihmeelliset vuo­det vaa­tii resurs­si­puo­lella? Simola arvioi ryh­mä­noh­jaa­mi­seen häneltä kulu­van puo­li­toista työ­päi­vää vii­kossa. Minimissään yksi ryhmä kes­tää 14 viikkoa.

Sen lisäksi aikaa menee van­hem­pien tuke­mi­seen mene­tel­män käy­töstä inter­ven­tion jälkeenkin.

– Lastensuojelun asiak­kailla saat­taa olla elä­mässä monen­lai­sia haas­ta­via tilan­teita ja kuor­mi­tusta. Siksi mene­tel­män käy­tön tukea olisi hyvä tar­jota van­hem­mille sään­nöl­li­sesti ver­rat­tain pit­kään, vielä vuo­si­kin inter­ven­tion jäl­keen, jotta myön­tei­set kas­va­tus­käy­tän­nöt var­masti juur­tui­si­vat arkeen.

Pitkäkestoisen tuen tarve nousi esille myös Karjalaisen tut­ki­muk­sessa. Käytösongelmien vähe­ne­mi­nen inter­ven­tio­per­heissä ei ollut pysy­vää, eikä sitä nähty enää yhden vuo­den seurantamittauksessa.

– Erityisesti van­hem­mat, joilla on moni­nai­sia ongel­mia, tar­vit­si­si­vat muis­tu­tuk­sia ja tukea opit­tu­jen tai­to­jen yllä­pi­tä­mi­seen vielä ohjel­man jäl­keen, Karjalainen toteaa.

Tällä menetelmällä ei ratkaista toimeentulon tai mielenterveyden ongelmia vaan vanhemmuuden kysymyksiä.

Lastensuojelussa on tun­ne­tusti tiu­kat työ­ai­ka­re­surs­sit. Moniammatillisissa tii­meissä vaikka per­he­neu­vo­loi­den kanssa yhdessä toteu­tet­tuina ne toi­vot­ta­vasti venyi­si­vät tämän mene­tel­män mukaan otta­mi­seen, Simola miettii.

– Yksi mene­tel­män hyvä puoli resurs­si­mie­lessä on se, että tämän avulla saa­daan ker­ralla tavat­tua 10–14 van­hem­paa. Se on aika pal­jon, Simola miettii.

– On tie­ten­kin aina orga­ni­saa­tio­koh­tai­nen valinta, miten pal­jon käy­tös­häi­riöis­ten las­ten van­hem­pien tukeen satsataan.

Juttua var­ten on haas­ta­teltu myös Lastenpsykiatrian tut­ki­mus­kes­kuk­sen kehi­tys­pääl­likkö Kati Granlundia.

Tutustu mene­tel­mään: https://sites.utu.fi/ihmeellisetvuodet/

Tapio Ollikainen