Laki asi­akkaan valin­nan­va­paud­es­ta on parhail­laan lain­säädän­nön arvioin­tineu­vos­ton käsit­telyssä. Jouluku­us­sa 2017 hal­li­tus täs­men­si lak­ilu­on­nos­ta ja päät­ti, että sote-keskuk­sis­sa annet­ta­va sosi­aal­i­huol­lon neu­von­ta ja ohjaus ovat lail­lis­tet­tu­jen sosi­aal­i­huol­lon ammat­ti­henkilöi­den tehtäviä.

Muu­tos on tärkeä, mut­ta ei vielä selkiytä sosi­aal­i­huol­lon ja sosi­aal­i­työn ase­maa osana sote-uud­is­tus­ta.

Ongel­mana on edelleen, että lak­ilu­on­nok­ses­sa sosi­aal­i­huolto ja sosi­aal­i­työ nähdään ensisi­jais­es­ti vira­nomaistyönä: hallintopäätösten tekemisenä. Sosi­aal­i­huoltoon liit­tyvään julkisen val­lan käyt­töön on suh­taudut­ta­va vakavasti. Sosi­aal­i­työ on kuitenkin paljon muu­takin: monipuolis­es­ti tukea tar­joavaa työtä eikä aina tarvi­ta vira­nomaisas­e­maa. Asi­akas voi hakea keskustelu­a­pua tai tukea oman elämän­ti­lanteen­sa selvit­te­lyyn, ei vält­tämät­tä mui­ta palvelu­ja.

Lain peruste­lutek­steis­sä neu­von­ta ja ­ohjaus sit­ten jo kom­pas­tu­vatkin merkil­liseen kir­jauk­seen, jos­sa koroste­taan, ettei lail­lis­te­tun sosi­aal­i­huol­lon ammat­ti­henkilön tekemää työtä sote-keskuk­ses­sa kat­so­ta varsi­naisek­si sosi­aali­palveluk­si. Jo lain­valmis­telun alku­vai­heis­sa keskusteluis­sa väläytelti­in ter­me­jä ”yleinen neu­von­ta” tai ”infor­mati­ivi­nen, mata­lan kyn­nyk­sen neu­von­ta”, jos­ta ei syn­ny asi­akku­ut­ta tai asi­akaskir­jauk­sia.

Asiakkuutta ei synny, mutta eikö kirjaaminen olisi kuitenkin välttämätöntä?

Miten muuten onnis­tuu sote-uud­is­tuk­ses­sa tiedol­la joht­a­mi­nen, ellei maakun­nal­la ole tietoa palvelu- ja maakun­tas­trate­giansa valmis­telus­sa asukkaiden palve­lu­tarpeesta? Sen perus­teel­la maakun­nan palvelu­verkko tulisi toteut­taa ja huole­htia palvelu­iden saatavu­ud­es­ta sekä saavutet­tavu­ud­es­ta. Tai mil­lä perustel­laan sosi­aali­palvelu­iden tarpeet, tehtävät ja tavoit­teet, ellei tietoa tuote­ta myös perus­ta­sol­la?

Jos sosi­aali- ja ter­veyskeskuk­sis­sa sosi­aal­i­huol­lon ohjaus ja neu­von­ta toteu­tu­vat kapea-alaise­na, sosi­aali­palvelu­jen saatavu­us ja saavutet­tavu­us toteu­tu­vat huonom­min kuin ter­vey­den­huol­lon palvelu­jen. Syn­tyy väistämät­tä kyn­nys päästä palvelu­jen piiri­in.

Maakunnan liikelaitoksen ja sote-keskuksen välistä yhteistyötä pyritään lakiluonnoksessa turvaamaan sosiaalihuollon liikkuvilla palveluilla.

Sosi­aal­i­huol­lon ryh­män tehtävä olisi laa­ja ja vaa­ti­va. Jo pelkästään se, että annetaan sosi­aal­i­huol­lon kon­sul­taa­tiopalvelui­ta edel­lyt­täisi, että ryh­män asiantun­te­mus kat­taisi kaik­ki sosi­aal­i­huol­lon palve­lute­htävät.

Epä­selvää on sekin, olisiko ryh­män ensisi­jainen tehtävä varmis­taa tiedonkulkua ja palvelu­iden toimivu­ut­ta mon­imutkaises­sa jär­jestelmässä? Vai tulisiko ryh­män ensisi­jainen tarkoi­tus olla, että tehdään sosi­aal­i­työtä ympäristöis­sä, jois­sa asi­akkaat ovat ja elävät?

Näil­lä suun­nitelmil­la sote-keskus tas­apain­ot­telisi yhden jalan eli ter­vey­den­huol­lon varas­sa.