Laki asiakkaan valin­nan­va­pau­desta on parhaillaan lainsää­dännön arvioin­ti­neu­voston käsit­te­lyssä. Joulu­kuussa 2017 hallitus täsmensi lakiluon­nosta ja päätti, että sote-keskuk­sissa annettava sosiaa­li­huollon neuvonta ja ohjaus ovat laillis­tet­tujen sosiaa­li­huollon ammat­ti­hen­ki­löiden tehtäviä.

Muutos on tärkeä, mutta ei vielä selkiytä sosiaa­li­huollon ja sosiaa­lityön asemaa osana sote-uudis­tusta.

Ongelmana on edelleen, että lakiluon­nok­sessa sosiaa­li­huolto ja sosiaa­lityö nähdään ensisi­jai­sesti viran­omais­työnä: hallin­to­pää­tösten tekemisenä. Sosiaa­li­huoltoon liittyvään julkisen vallan käyttöön on suhtau­duttava vakavasti. Sosiaa­lityö on kuitenkin paljon muutakin: monipuo­li­sesti tukea tarjoavaa työtä eikä aina tarvita viran­omais­a­semaa. Asiakas voi hakea keskus­te­luapua tai tukea oman elämän­ti­lan­teensa selvit­telyyn, ei välttä­mättä muita palveluja.

Lain perus­te­lu­teks­teissä neuvonta ja ­ohjaus sitten jo kompas­tu­vatkin merkil­liseen kirjaukseen, jossa koros­tetaan, ettei laillis­tetun sosiaa­li­huollon ammat­ti­hen­kilön tekemää työtä sote-keskuk­sessa katsota varsi­nai­seksi sosiaa­li­pal­ve­luksi. Jo lainval­mis­telun alkuvai­heissa keskus­te­luissa väläy­teltiin termejä ”yleinen neuvonta” tai ”infor­ma­tii­vinen, matalan kynnyksen neuvonta”, josta ei synny asiak­kuutta tai asiakas­kir­jauksia.

Asiakkuutta ei synny, mutta eikö kirjaaminen olisi kuitenkin välttämätöntä?

Miten muuten onnistuu sote-uudis­tuk­sessa tiedolla johta­minen, ellei maakun­nalla ole tietoa palvelu- ja maakun­ta­stra­te­giansa valmis­te­lussa asukkaiden palve­lu­tar­peesta? Sen perus­teella maakunnan palve­lu­verkko tulisi toteuttaa ja huolehtia palve­luiden saata­vuu­desta sekä saavu­tet­ta­vuu­desta. Tai millä perus­tellaan sosiaa­li­pal­ve­luiden tarpeet, tehtävät ja tavoitteet, ellei tietoa tuoteta myös perus­ta­solla?

Jos sosiaali- ja terveys­kes­kuk­sissa sosiaa­li­huollon ohjaus ja neuvonta toteu­tuvat kapea-alaisena, sosiaa­li­pal­ve­lujen saatavuus ja saavu­tet­tavuus toteu­tuvat huonommin kuin tervey­den­huollon palve­lujen. Syntyy väistä­mättä kynnys päästä palve­lujen piiriin.

Maakunnan liikelaitoksen ja sote-keskuksen välistä yhteistyötä pyritään lakiluonnoksessa turvaamaan sosiaalihuollon liikkuvilla palveluilla.

Sosiaa­li­huollon ryhmän tehtävä olisi laaja ja vaativa. Jo pelkästään se, että annetaan sosiaa­li­huollon konsul­taa­tio­pal­ve­luita edellyt­täisi, että ryhmän asian­tun­temus kattaisi kaikki sosiaa­li­huollon palve­lu­teh­tävät.

Epäselvää on sekin, olisiko ryhmän ensisi­jainen tehtävä varmistaa tiedon­kulkua ja palve­luiden toimi­vuutta monimut­kai­sessa järjes­tel­mässä? Vai tulisiko ryhmän ensisi­jainen tarkoitus olla, että tehdään sosiaa­li­työtä ympäris­töissä, joissa asiakkaat ovat ja elävät?

Näillä suunni­tel­milla sote-keskus tasapai­not­telisi yhden jalan eli tervey­den­huollon varassa.