Lapsen etu on lapsioikeuden ja lastensuojelun tärkein periaate. Se ei kuitenkaan sellaisenaan tarkoita mitään. Vasta tulkinta antaa käsitteelle sisällön. Lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia.

 

Lapsen ja hänen per­heensä on voi­tava ymmär­tää saa­mas­taan pää­tök­sestä myös rat­kai­sun perus­telu, toteaa lap­sen oikeuk­sista ja nii­den tur­vaa­mi­sesta huos­taan­ot­to­asioi­den hal­linto-oikeus­kä­sit­te­lyssä väi­tel­lyt oikeus­tie­teen toh­tori Virve-Maria Toi­vo­nen.

Avoin ja har­kin­nan­va­rai­nen sään­tely on lap­sioi­keu­del­li­sissa asioissa tyy­pil­listä. Sillä tavoi­tel­laan lap­sen edun mukaista lop­pu­tu­losta. Vai­ku­tuk­set saat­ta­vat kui­ten­kin olla päin­vas­tai­set. Lasta kos­keva pää­tök­sen­teko ei ole läpi­nä­ky­vää.

– Lain­sää­dän­töön pää­tök­sen­te­ki­jälle jätetty har­kin­nan­vara mah­dol­lis­taa myös sen, että se vara jäte­tään koko­naan käyt­tä­mättä. Men­nään siitä, mistä aita on mata­lin.

Tulok­sena on kaa­va­mai­sia pää­tök­siä, jotka eivät hei­jasta koh­teena ole­van lap­sen tilan­netta ja tar­peita. Toi­vo­nen esit­tää­kin, että lasta kos­ke­van sään­te­lyn tulisi olla mah­dol­li­sim­man täs­mäl­listä ja vel­voit­ta­vaa.

Las­ten­suo­je­lu­laissa on lap­sen edun epä­mää­räi­syy­den ongel­maan pyritty puut­tu­maan mää­rit­tä­mällä sen oikeu­del­li­nen tul­kin­ta­si­sältö. Lain 4 § 2 momen­tissa on lis­tattu seik­koja, joita edun arvioin­nissa tulee ottaa huo­mioon.

”Las­ten­suo­je­lu­laki tai sen esi­työt eivät kui­ten­kaan sano mitään siitä, miten lap­sen edun eri ele­ment­tejä tulee arvioida ja pun­nita esi­mer­kiksi kes­ke­nään tai suh­teessa mui­hin huo­mioon otet­ta­viin seik­koi­hin ja mui­den asian­osais­ten int­res­sei­hin”, Toi­vo­nen kir­joit­taa tut­ki­muk­ses­saan.

Har­kin­nan­va­rai­suus mah­dol­lis­taa täs­mäl­li­sem­pää sään­te­lyä hel­pom­min myös pää­tök­sen­te­ki­jän omien sub­jek­tii­vis­ten arvos­tus­ten ja tun­te­mus­ten vai­ku­tuk­sen pää­tök­sen­te­koon. Tuo­ma­rit, asia­na­ja­jat tai sosi­aa­li­työn­te­ki­jät toki tie­tä­vät, ettei hei­dän tulisi ylit­tää amma­til­li­sia rajoja.

Lastensuojelulaissa on lapsen edun epämääräisyyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrittämällä sen oikeudellinen tulkintasisältö.

– Mutta lap­seen liit­ty­vät asiat kos­ket­ta­vat kaik­kia hei­dän paris­saan työs­ken­te­le­viä syvästi. Ne ovat niitä perim­mäi­siä arvo­jamme, jotka ovat jos­sain tuolla sel­käy­ti­messä, Toi­vo­nen muis­tut­taa.

– Koke­muk­set omasta lap­suu­desta tai omien las­ten kanssa toi­mi­mi­sesta ovat hyvin eri­lai­sia kuin las­ten­suo­je­lu­per­heissä. Tär­keätä onkin tie­dos­taa ja tun­nis­taa tämä asia, jotta voi kont­rol­loida, ettei oma arvo­maa­ilma pääse vai­kut­ta­maan.

Lastensuojelulain esityöt tärkeitä

Toi­vo­nen työs­ken­te­lee tut­ki­jana Hel­sin­gin yli­opis­ton Kri­mi­no­lo­gian ja oikeus­po­li­tii­kan ins­ti­tuu­tissa. Hän on lap­sioi­keu­den joh­ta­via asian­tun­ti­joita Suo­messa. Toi­vo­nen on kou­lut­ta­nut useita vuo­sia sekä tuo­ma­reita että sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä lap­sen oikeuk­sista. Hänellä on myös käy­tän­nön koke­musta tuo­ma­rin­työstä.

– Hel­sin­gin kärä­jä­oi­keu­den tuo­ma­rina vuo­si­tu­han­nen alussa tuli­vat las­ten huol­to­rii­dat tutuiksi. Itä-Suo­men hal­linto-oikeu­dessa toi­min hal­lin­to­tuo­ma­rina nime­no­maan las­ten­suo­je­lu­asioi­den parissa.

Toi­vo­nen on pyy­det­täessä tar­jon­nut amma­til­lista kou­lu­tusta jo työssä toi­mi­ville sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille. He jou­tu­vat työs­sään poh­ti­maan oikeu­del­li­sia asioita. Toi­vo­sen koke­muk­sen mukaan työyh­tei­sö­jen val­miu­det huo­mioida lap­sen oikeuk­sia vaih­te­le­vat.

– Porukka voi olla hyvin innos­tu­nutta ja poh­ti­nut kysy­myk­siä jo aiem­min. Mutta sit­ten olen tör­män­nyt myös sel­lai­seen toi­min­ta­kult­tuu­riin, joka ei ota oikeus­sään­te­lyä riit­tä­västi huo­mioon, Toi­vo­nen ker­too.

– Jos­kus yksit­täi­set työn­te­ki­jät otta­vat kou­lu­tuk­sen jäl­keen yhteyttä ja pur­ka­vat sydän­tään joh­don kiel­tei­sestä asen­teesta lap­sen oikeuk­sien kun­nioit­ta­mista koh­taan.

Toi­vo­sen huh­ti­kuussa tar­kas­te­tussa väi­tös­tut­ki­muk­sessa sel­vi­te­tään lain­sää­dän­nön aset­ta­mia vaa­ti­muk­sia lap­sen edulle, osal­li­suu­delle ja oikeus­tur­valle las­ten­suo­je­lu­asioissa. Samalla tar­kas­tel­laan sitä, miten sään­te­lyssä ote­taan huo­mioon perus- ja ihmi­soi­keu­det.

– Las­ten­suo­je­lu­la­kimme on lap­sen oikeuk­sien näkö­kul­masta toi­miva. Eri­tyi­sesti lain esi­työt on todella hyvin kir­joi­tettu.

– Koros­tan aina sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille, että lain sovel­ta­mista käy­tän­nössä hel­pot­taa, kun tutus­tuu esi­töi­hin. Sieltä näkee, mitä niillä pykä­lillä on tavoi­teltu.

Huos­taan­otto on mer­kit­tä­vim­piä ja pit­kä­kes­toi­sim­pia lap­sen ja per­heen elä­mään vai­kut­ta­vista oikeu­del­li­sista pää­tök­sistä. Sillä puu­tu­taan sekä lap­sen että van­hem­pien perus- ja ihmi­soi­keu­tena tur­vat­tuun perhe-elä­män suo­jaan.

Hal­linto-oikeu­det ovat vuo­desta 2007 läh­tien, las­ten­suo­je­lu­lain uudis­tuk­sen jäl­keen, teh­neet tah­don­vas­tai­sissa huos­taa­no­toissa ensias­teen pää­tök­sen. Uuden pää­tök­sen­te­ko­jär­jes­tel­män myötä huos­taan­ot­toja on hylätty hal­linto-oikeuk­sissa aiem­paa enem­män.

Lastensuojelulakimme on lapsen oikeuksien näkökulmasta toimiva.

Muu­tosta on seli­tetty sillä, että hake­muk­sen teke­mi­sen kyn­nys on sosi­aa­li­toi­messa alhai­sempi kuin huos­taan­ot­to­pää­tök­sen. Sosi­aa­li­toimi voi myös siir­tää ”han­ka­lat” tai ”raja­ta­pauk­set” tuo­miois­tui­men rat­kais­ta­viksi.

– Hal­lin­to­tuo­ma­rit ovat itse sano­neet, että kyn­nys puut­tua huos­taan­ot­to­pää­tök­seen oli aiem­min osin kor­keampi. Rat­kai­su­han oli tehty sosi­aa­li­toi­messa ja aikaa kulu­nut. Nyt ensias­teen pää­töstä teh­dessä asia rat­kais­taan ”puh­taalta pöy­dältä”, mikä on myön­teistä asian­osais­ten oikeus­tur­van kan­nalta.

Yksinkertaiset ja kiperät tapaukset

Viime vuo­sina huos­taan­ot­to­pe­rus­teet ovat moni­mut­kais­tu­neet. Huos­taan­ot­toon eivät enää vält­tä­mättä johda ne ”yksin­ker­tai­set tapauk­set” kuten van­hem­pien vaka­vat päihde- ja mie­len­ter­vey­son­gel­mat. Kysee­seen voi­vat tulla pal­jon epä­mää­räi­sem­mät syyt.

– Elä­män­hal­lin­taan liit­ty­vien vai­keuk­sien kal­tais­ten ”kipe­rien tapaus­ten” koh­dalla ei ole ihan sel­vää, mikä on nii­den vai­ku­tus lap­sen hoi­vaan ja huo­len­pi­toon. Nämä ovat sosi­aa­li­työn­te­ki­jöille haas­ta­via perus­tella ja kir­jal­li­sesti avata, Toi­vo­nen selit­tää.

Kun väl­te­tään todel­li­sen ongel­man ja sen syi­den ker­to­mista, pää­dy­tään usein epä­mää­räi­seen huo­li­pu­hee­seen. Puut­teel­lis­ten perus­te­lu­jen varassa on vai­kea sel­vit­tää, kuinka lap­sen etua on arvioitu.

– Nuor­ten psyyk­ki­nen oireilu on lisään­ty­nyt huos­taan­ot­to­pe­rus­teena. Kukaan näistä nuo­rista ei läh­tö­koh­tai­sesti kuulu hoi­toon las­ten­suo­je­lun vaan ter­vey­den­huol­lon puo­lelle. Mutta kun tämä väylä on eri­tyi­sesti nuo­ri­sop­sy­kiat­rian osalta tukossa, tapauk­set tule­vat las­ten­suo­je­luun.

Lap­sen oikeuk­sien komi­tea on koros­ta­nut lap­sen edun toteu­tu­mi­sen ole­van oikeu­den­käyn­nissä tuo­miois­tui­men vas­tuulla. Tuo­miois­tuin vas­taa myös lap­sen kuu­le­mi­sesta ja asian­mu­kai­sen pai­noar­von anta­mi­sesta lap­sen näke­myk­sille.

– Tuo­miois­tui­mella on vel­vol­li­suus var­mis­taa, että lapsi on saa­nut osal­lis­tu­mi­sen kan­nalta riit­tä­västi tie­toa käsi­tel­tä­västä asiasta ja menet­te­lystä, Toi­vo­nen mai­nit­see.

Hänen väi­tös­kir­jas­saan arvos­tel­laan tiu­kasti las­ten­suo­je­lu­laissa lap­sen puhe­val­lan käy­tölle ja tuo­miois­tuin­osal­li­suu­delle sää­det­tyä 12 vuo­den ikä­ra­jaa. Se sul­kee useim­mi­ten ikä­ra­jan alit­ta­vien las­ten mah­dol­li­suu­den osal­li­suu­teen hal­lin­to­tuo­miois­tui­missa. Ikä­raja estää koko­naan alle 12-vuo­tiaita lap­sia saat­ta­masta itse hei­dän huos­taan­ot­to­aan kos­ke­vaa asiaa tuo­miois­tui­meen.

Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Ajatus ei perustu tutkittuun tietoon, vaan aikuisten omiin asenteisiin.

– Meillä on tavattu aja­tella, että oikeu­den­käyn­nit ovat vahin­gol­li­sia lap­sille. Se ei ole perus­tu­nut tut­kit­tuun tie­toon vaan mei­dän aikuis­ten omiin asen­tei­siin, Toi­vo­nen huo­maut­taa.

Tut­ki­muk­sissa sen sijaan tode­taan, että pal­jon on teh­tä­vissä lap­sen osal­lis­tu­mi­sen hel­pot­ta­mi­seksi. Lap­siys­tä­väl­li­sien käy­tän­tö­jen kehit­tä­mi­sen voi aloit­taa sosi­aa­li­toi­men tuo­miois­tui­mille luo­vut­ta­mien kir­jel­mien muok­kaa­mi­sesta ymmär­ret­tä­väm­pään muo­toon.

– Sama kos­kee tuo­miois­tui­men pää­tök­siä. Sitä suun­nit­te­le­maan voisi ottaa vies­tin­nän ammat­ti­lai­set mukaan, Toi­vo­nen ehdot­taa.

Alle 12-vuo­tiai­den kuu­le­mi­nen oikeu­dessa on tois­tai­seksi ollut har­vi­naista. Hei­dän kuu­le­mi­sek­seen sosi­aa­li­työn­te­ki­jät sel­vit­tä­vät las­ten mie­li­pi­teen. Se ei näytä kai­kilta osin toteu­tu­van lain­sää­dän­nön edel­lyt­tä­mällä tavalla. Kir­jaa­mis­käy­tän­nöis­sä­kin on puut­teita.

– Lasta on infor­moi­tava riit­tä­västi, jotta lapsi voi muo­dos­taa asiassa perus­tel­lun mie­li­pi­teen. Kaikki on doku­men­toi­tava mah­dol­li­sim­man tar­kasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tar­kal­leen sano­nut.

– Lap­sen ker­to­muk­sen tulee olla mah­dol­li­sim­man autent­ti­nen. Kir­jat­tuun mie­li­pi­tee­seen ei saa sisäl­tyä aikui­sen tul­kin­taa siitä, mitä lapsi on sano­nut, Toi­vo­nen neu­voo.

Markku Tasala