Lapsen etu on lapsioi­keuden ja lasten­suojelun tärkein periaate. Se ei kuitenkaan sellai­senaan tarkoita mitään. Vasta tulkinta antaa käsit­teelle sisällön. Lasten­suo­je­lussa tehtäviä päätöksiä perus­tellaan usein ylimal­kai­silla totea­muk­silla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeus­tur­va­vaa­ti­muksia.

 

Lapsen ja hänen perheensä on voitava ymmärtää saamastaan päätök­sestä myös ratkaisun perustelu, toteaa lapsen oikeuk­sista ja niiden turvaa­mi­sesta huostaan­ot­to­asioiden hallinto-oikeus­kä­sit­te­lyssä väitellyt oikeus­tieteen tohtori Virve-Maria Toivonen.

Avoin ja harkin­nan­va­rainen sääntely on lapsioi­keu­del­li­sissa asioissa tyypil­listä. Sillä tavoi­tellaan lapsen edun mukaista loppu­tu­losta. Vaiku­tukset saattavat kuitenkin olla päinvas­taiset. Lasta koskeva päätök­senteko ei ole läpinä­kyvää.

– Lainsää­däntöön päätök­sen­te­ki­jälle jätetty harkin­nanvara mahdol­listaa myös sen, että se vara jätetään kokonaan käyttä­mättä. Mennään siitä, mistä aita on matalin.

Tuloksena on kaava­maisia päätöksiä, jotka eivät heijasta kohteena olevan lapsen tilan­netta ja tarpeita. Toivonen esittääkin, että lasta koskevan sääntelyn tulisi olla mahdol­li­simman täsmäl­listä ja velvoit­tavaa.

Lasten­suo­je­lu­laissa on lapsen edun epämää­räi­syyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrit­tä­mällä sen oikeu­del­linen tulkin­ta­si­sältö. Lain 4 § 2 momen­tissa on listattu seikkoja, joita edun arvioin­nissa tulee ottaa huomioon.

”Lasten­suo­je­lulaki tai sen esityöt eivät kuitenkaan sano mitään siitä, miten lapsen edun eri elementtejä tulee arvioida ja punnita esimer­kiksi keskenään tai suhteessa muihin huomioon otettaviin seikkoihin ja muiden asian­osaisten intres­seihin”, Toivonen kirjoittaa tutki­muk­sessaan.

Harkin­nan­va­raisuus mahdol­listaa täsmäl­li­sempää sääntelyä helpommin myös päätök­sen­te­kijän omien subjek­tii­visten arvos­tusten ja tunte­musten vaiku­tuksen päätök­sen­tekoon. Tuomarit, asiana­jajat tai sosiaa­li­työn­te­kijät toki tietävät, ettei heidän tulisi ylittää ammatil­lisia rajoja.

Lastensuojelulaissa on lapsen edun epämääräisyyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrittämällä sen oikeudellinen tulkintasisältö.

– Mutta lapseen liittyvät asiat kosket­tavat kaikkia heidän parissaan työsken­te­leviä syvästi. Ne ovat niitä perim­mäisiä arvojamme, jotka ovat jossain tuolla selkäy­ti­messä, Toivonen muistuttaa.

– Kokemukset omasta lapsuu­desta tai omien lasten kanssa toimi­mi­sesta ovat hyvin erilaisia kuin lasten­suo­je­lu­per­heissä. Tärkeätä onkin tiedostaa ja tunnistaa tämä asia, jotta voi kontrol­loida, ettei oma arvomaailma pääse vaikut­tamaan.

Lasten­suo­je­lulain esityöt tärkeitä

Toivonen työsken­telee tutkijana Helsingin yliopiston Krimi­no­logian ja oikeus­po­li­tiikan insti­tuu­tissa. Hän on lapsioi­keuden johtavia asian­tun­ti­joita Suomessa. Toivonen on koulut­tanut useita vuosia sekä tuoma­reita että sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä lapsen oikeuk­sista. Hänellä on myös käytännön kokemusta tuoma­rin­työstä.

– Helsingin käräjä­oi­keuden tuomarina vuosi­tu­hannen alussa tulivat lasten huolto­riidat tutuiksi. Itä-Suomen hallinto-oikeu­dessa toimin hallin­to­tuo­marina nimenomaan lasten­suo­je­lu­asioiden parissa.

Toivonen on pyydet­täessä tarjonnut ammatil­lista koulu­tusta jo työssä toimi­ville sosiaa­li­työn­te­ki­jöille. He joutuvat työssään pohtimaan oikeu­del­lisia asioita. Toivosen kokemuksen mukaan työyh­tei­söjen valmiudet huomioida lapsen oikeuksia vaihte­levat.

– Porukka voi olla hyvin innos­tu­nutta ja pohtinut kysymyksiä jo aiemmin. Mutta sitten olen törmännyt myös sellaiseen toimin­ta­kult­tuuriin, joka ei ota oikeus­sään­telyä riittä­västi huomioon, Toivonen kertoo.

– Joskus yksit­täiset työnte­kijät ottavat koulu­tuksen jälkeen yhteyttä ja purkavat sydäntään johdon kieltei­sestä asenteesta lapsen oikeuksien kunnioit­ta­mista kohtaan.

Toivosen huhti­kuussa tarkas­te­tussa väitös­tut­ki­muk­sessa selvi­tetään lainsää­dännön asettamia vaati­muksia lapsen edulle, osalli­suu­delle ja oikeus­tur­valle lasten­suo­je­lu­asioissa. Samalla tarkas­tellaan sitä, miten säänte­lyssä otetaan huomioon perus- ja ihmisoi­keudet.

– Lasten­suo­je­lu­la­kimme on lapsen oikeuksien näkökul­masta toimiva. Erityi­sesti lain esityöt on todella hyvin kirjoi­tettu.

– Korostan aina sosiaa­li­työn­te­ki­jöille, että lain sovel­ta­mista käytän­nössä helpottaa, kun tutustuu esitöihin. Sieltä näkee, mitä niillä pykälillä on tavoi­teltu.

Huostaanotto on merkit­tä­vimpiä ja pitkä­kes­toi­simpia lapsen ja perheen elämään vaikut­ta­vista oikeu­del­li­sista päätök­sistä. Sillä puututaan sekä lapsen että vanhempien perus- ja ihmisoi­keutena turvattuun perhe-elämän suojaan.

Hallinto-oikeudet ovat vuodesta 2007 lähtien, lasten­suo­je­lulain uudis­tuksen jälkeen, tehneet tahdon­vas­tai­sissa huostaa­no­toissa ensiasteen päätöksen. Uuden päätök­sen­te­ko­jär­jes­telmän myötä huostaan­ottoja on hylätty hallinto-oikeuk­sissa aiempaa enemmän.

Lastensuojelulakimme on lapsen oikeuksien näkökulmasta toimiva.

Muutosta on selitetty sillä, että hakemuksen tekemisen kynnys on sosiaa­li­toi­messa alhai­sempi kuin huostaan­ot­to­pää­töksen. Sosiaa­li­toimi voi myös siirtää ”hankalat” tai ”rajata­paukset” tuomiois­tuimen ratkais­ta­viksi.

– Hallin­to­tuo­marit ovat itse sanoneet, että kynnys puuttua huostaan­ot­to­pää­tökseen oli aiemmin osin korkeampi. Ratkai­suhan oli tehty sosiaa­li­toi­messa ja aikaa kulunut. Nyt ensiasteen päätöstä tehdessä asia ratkaistaan ”puhtaalta pöydältä”, mikä on myönteistä asian­osaisten oikeus­turvan kannalta.

Yksin­ker­taiset ja kiperät tapaukset

Viime vuosina huostaan­ot­to­pe­rusteet ovat monimut­kais­tuneet. Huostaan­ottoon eivät enää välttä­mättä johda ne ”yksin­ker­taiset tapaukset” kuten vanhempien vakavat päihde- ja mielen­ter­vey­son­gelmat. Kyseeseen voivat tulla paljon epämää­räi­semmät syyt.

– Elämän­hal­lintaan liittyvien vaikeuksien kaltaisten ”kiperien tapausten” kohdalla ei ole ihan selvää, mikä on niiden vaikutus lapsen hoivaan ja huolen­pitoon. Nämä ovat sosiaa­li­työn­te­ki­jöille haastavia perus­tella ja kirjal­li­sesti avata, Toivonen selittää.

Kun vältetään todel­lisen ongelman ja sen syiden kerto­mista, päädytään usein epämää­räiseen huoli­pu­heeseen. Puutteel­listen perus­te­lujen varassa on vaikea selvittää, kuinka lapsen etua on arvioitu.

– Nuorten psyyk­kinen oireilu on lisään­tynyt huostaan­ot­to­pe­rus­teena. Kukaan näistä nuorista ei lähtö­koh­tai­sesti kuulu hoitoon lasten­suojelun vaan tervey­den­huollon puolelle. Mutta kun tämä väylä on erityi­sesti nuori­sop­sy­kiatrian osalta tukossa, tapaukset tulevat lasten­suo­jeluun.

Lapsen oikeuksien komitea on koros­tanut lapsen edun toteu­tu­misen olevan oikeu­den­käyn­nissä tuomiois­tuimen vastuulla. Tuomioistuin vastaa myös lapsen kuule­mi­sesta ja asian­mu­kaisen painoarvon antami­sesta lapsen näkemyk­sille.

– Tuomiois­tui­mella on velvol­lisuus varmistaa, että lapsi on saanut osallis­tu­misen kannalta riittä­västi tietoa käsitel­tä­västä asiasta ja menet­te­lystä, Toivonen mainitsee.

Hänen väitös­kir­jassaan arvos­tellaan tiukasti lasten­suo­je­lu­laissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomiois­tuin­osal­li­suu­delle säädettyä 12 vuoden ikärajaa. Se sulkee useim­miten ikärajan alittavien lasten mahdol­li­suuden osalli­suuteen hallin­to­tuo­miois­tui­missa. Ikäraja estää kokonaan alle 12-vuotiaita lapsia saatta­masta itse heidän huostaan­ot­toaan koskevaa asiaa tuomiois­tuimeen.

Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Ajatus ei perustu tutkittuun tietoon, vaan aikuisten omiin asenteisiin.

– Meillä on tavattu ajatella, että oikeu­den­käynnit ovat vahin­gol­lisia lapsille. Se ei ole perus­tunut tutkittuun tietoon vaan meidän aikuisten omiin asenteisiin, Toivonen huomauttaa.

Tutki­muk­sissa sen sijaan todetaan, että paljon on tehtä­vissä lapsen osallis­tu­misen helpot­ta­mi­seksi. Lapsiys­tä­väl­lisien käytän­töjen kehit­tä­misen voi aloittaa sosiaa­li­toimen tuomiois­tui­mille luovut­tamien kirjelmien muokkaa­mi­sesta ymmär­ret­tä­vämpään muotoon.

– Sama koskee tuomiois­tuimen päätöksiä. Sitä suunnit­te­lemaan voisi ottaa viestinnän ammat­ti­laiset mukaan, Toivonen ehdottaa.

Alle 12-vuotiaiden kuule­minen oikeu­dessa on toistai­seksi ollut harvi­naista. Heidän kuule­mi­sekseen sosiaa­li­työn­te­kijät selvit­tävät lasten mieli­piteen. Se ei näytä kaikilta osin toteu­tuvan lainsää­dännön edellyt­tä­mällä tavalla. Kirjaa­mis­käy­tän­nöis­säkin on puutteita.

– Lasta on infor­moitava riittä­västi, jotta lapsi voi muodostaa asiassa perus­tellun mieli­piteen. Kaikki on dokumen­toitava mahdol­li­simman tarkasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tarkalleen sanonut.

– Lapsen kerto­muksen tulee olla mahdol­li­simman autent­tinen. Kirjattuun mieli­pi­teeseen ei saa sisältyä aikuisen tulkintaa siitä, mitä lapsi on sanonut, Toivonen neuvoo.

Markku Tasala