Lapsen etu on lapsioikeuden ja lastensuojelun tärkein periaate. Se ei kuitenkaan sellaisenaan tarkoita mitään. Vasta tulkinta antaa käsitteelle sisällön. Lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia.

 

Lapsen ja hänen per­heen­sä on voita­va ymmärtää saa­mas­taan päätök­ses­tä myös ratkaisun perustelu, toteaa lapsen oikeuk­sista ja niiden tur­vaamis­es­ta huostaan­ot­toa­sioiden hallinto-oikeuskäsit­telyssä väitel­lyt oikeusti­eteen tohtori Virve-Maria Toivo­nen.

Avoin ja harkin­nan­varainen sään­te­ly on lap­sioikeudel­li­sis­sa asiois­sa tyyp­il­listä. Sil­lä tavoitel­laan lapsen edun mukaista lop­putu­losta. Vaiku­tuk­set saat­ta­vat kuitenkin olla päin­vas­taiset. Las­ta koske­va päätök­sen­teko ei ole läpinäkyvää.

– Lain­säädän­töön päätök­sen­tek­i­jälle jätet­ty harkin­nan­vara mah­dol­lis­taa myös sen, että se vara jätetään kokon­aan käyt­tämät­tä. Men­nään siitä, mis­tä aita on matal­in.

Tulok­se­na on kaava­maisia päätök­siä, jot­ka eivät hei­jas­ta kohteena ole­van lapsen tilan­net­ta ja tarpei­ta. Toivo­nen esit­tääkin, että las­ta koske­van sään­te­lyn tulisi olla mah­dol­lisim­man täs­mäl­listä ja velvoit­tavaa.

Las­ten­suo­jelu­lais­sa on lapsen edun epämääräisyy­den ongel­maan pyrit­ty puut­tumaan määrit­tämäl­lä sen oikeudelli­nen tulk­in­ta­sisältö. Lain 4 § 2 momen­tis­sa on lis­tat­tu seikko­ja, joi­ta edun arvioin­nis­sa tulee ottaa huomioon.

”Las­ten­suo­jelu­la­ki tai sen esi­työt eivät kuitenkaan sano mitään siitä, miten lapsen edun eri ele­ment­te­jä tulee arvioi­da ja pun­ni­ta esimerkik­si keskenään tai suh­teessa mui­hin huomioon otet­tavi­in seikkoi­hin ja muiden asiano­sais­ten intres­sei­hin”, Toivo­nen kir­joit­taa tutkimuk­ses­saan.

Harkin­nan­varaisu­us mah­dol­lis­taa täs­mäl­lisem­pää sään­te­lyä helpom­min myös päätök­sen­tek­i­jän omien sub­jek­ti­ivis­ten arvos­tusten ja tun­te­musten vaiku­tuk­sen päätök­sen­tekoon. Tuo­mar­it, asiana­ja­jat tai sosi­aal­i­työn­tek­i­jät toki tietävät, ettei hei­dän tulisi ylit­tää ammatil­lisia rajo­ja.

Lastensuojelulaissa on lapsen edun epämääräisyyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrittämällä sen oikeudellinen tulkintasisältö.

– Mut­ta lapseen liit­tyvät asi­at kos­ket­ta­vat kaikkia hei­dän paris­saan työsken­tele­viä syvästi. Ne ovat niitä per­im­mäisiä arvo­jamme, jot­ka ovat jos­sain tuol­la selkäy­timessä, Toivo­nen muis­tut­taa.

– Koke­muk­set omas­ta lap­su­ud­es­ta tai omien las­ten kanssa toim­imis­es­ta ovat hyvin eri­laisia kuin las­ten­suo­jelu­per­heis­sä. Tärkeätä onkin tiedostaa ja tun­nistaa tämä asia, jot­ta voi kon­trol­loi­da, ettei oma arvo­maail­ma pääse vaikut­ta­maan.

Lastensuojelulain esityöt tärkeitä

Toivo­nen työsken­telee tutk­i­jana Helsin­gin yliopis­ton Krim­i­nolo­gian ja oikeuspoli­ti­ikan insti­tuutis­sa. Hän on lap­sioikeu­den johtavia asiantun­ti­joi­ta Suomes­sa. Toivo­nen on koulut­tanut usei­ta vuosia sekä tuo­mare­i­ta että sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä lapsen oikeuk­sista. Hänel­lä on myös käytän­nön koke­mus­ta tuo­mar­in­työstä.

– Helsin­gin käräjäoikeu­den tuo­ma­ri­na vuosi­tuhan­nen alus­sa tuli­vat las­ten huoltori­idat tutuik­si. Itä-Suomen hallinto-oikeudessa toimin hallinto­tuo­ma­ri­na nimeno­maan las­ten­suo­jelu­a­sioiden paris­sa.

Toivo­nen on pyy­det­täessä tar­jon­nut ammatil­lista koulu­tus­ta jo työssä toimiville sosi­aal­i­työn­tek­i­jöille. He joutu­vat työssään pohti­maan oikeudel­lisia asioi­ta. Toivosen koke­muk­sen mukaan työy­hteisö­jen valmi­udet huomioi­da lapsen oikeuk­sia vai­htel­e­vat.

– Poruk­ka voi olla hyvin innos­tunut­ta ja poht­in­ut kysymyk­siä jo aiem­min. Mut­ta sit­ten olen tör­män­nyt myös sel­l­aiseen toim­intakult­tuuri­in, joka ei ota oikeussään­te­lyä riit­tävästi huomioon, Toivo­nen ker­too.

– Joskus yksit­täiset työn­tek­i­jät otta­vat koulu­tuk­sen jäl­keen yhteyt­tä ja purka­vat sydän­tään johdon kiel­teis­es­tä asen­teesta lapsen oikeuk­sien kun­nioit­tamista kohtaan.

Toivosen huhtiku­us­sa tarkaste­tus­sa väitös­tutkimuk­ses­sa selvitetään lain­säädän­nön aset­tamia vaa­timuk­sia lapsen edulle, osal­lisu­udelle ja oikeustur­valle las­ten­suo­jelu­a­siois­sa. Samal­la tarkastel­laan sitä, miten sään­telyssä ote­taan huomioon perus- ja ihmisoikeudet.

– Las­ten­suo­jelu­lakimme on lapsen oikeuk­sien näkökul­mas­ta toimi­va. Eri­tyis­es­ti lain esi­työt on todel­la hyvin kir­joitet­tu.

– Korostan aina sosi­aal­i­työn­tek­i­jöille, että lain soveltamista käytän­nössä helpot­taa, kun tutus­tuu esitöi­hin. Sieltä näkee, mitä niil­lä pykälil­lä on tavoitel­tu.

Huostaan­ot­to on merkit­tävimpiä ja pitkäkestoisimpia lapsen ja per­heen elämään vaikut­tavista oikeudel­li­sista päätök­sistä. Sil­lä puu­tu­taan sekä lapsen että van­hempi­en perus- ja ihmisoikeutena tur­vat­tuun per­he-elämän suo­jaan.

Hallinto-oikeudet ovat vuodes­ta 2007 läh­tien, las­ten­suo­jelu­lain uud­is­tuk­sen jäl­keen, tehneet tah­don­va­s­tai­sis­sa huostaan­otois­sa ensi­as­teen päätök­sen. Uuden päätök­sen­teko­jär­jestelmän myötä huostaan­ot­to­ja on hylät­ty hallinto-oikeuk­sis­sa aiem­paa enem­män.

Lastensuojelulakimme on lapsen oikeuksien näkökulmasta toimiva.

Muu­tos­ta on selitet­ty sil­lä, että hake­muk­sen tekemisen kyn­nys on sosi­aal­i­toimes­sa alhaisem­pi kuin huostaan­ot­topäätök­sen. Sosi­aal­i­toi­mi voi myös siirtää ”han­kalat” tai ”rajat­a­pauk­set” tuomiois­tu­imen ratkaistaviksi.

– Hallinto­tuo­mar­it ovat itse sanoneet, että kyn­nys puut­tua huostaan­ot­topäätök­seen oli aiem­min osin korkeampi. Ratkaisuhan oli tehty sosi­aal­i­toimes­sa ja aikaa kulunut. Nyt ensi­as­teen päätöstä tehdessä asia ratkaistaan ”puh­taal­ta pöy­dältä”, mikä on myön­teistä asiano­sais­ten oikeustur­van kannal­ta.

Yksinkertaiset ja kiperät tapaukset

Viime vuosi­na huostaan­ot­tope­rus­teet ovat mon­imutkaistuneet. Huostaan­ot­toon eivät enää vält­tämät­tä joh­da ne ”yksinker­taiset tapauk­set” kuten van­hempi­en vaka­vat päi­hde- ja mie­len­ter­veysongel­mat. Kyseeseen voivat tul­la paljon epämääräisem­mät syyt.

– Elämän­hallintaan liit­tyvien vaikeuk­sien kaltais­ten ”kiperien tapausten” kohdal­la ei ole ihan selvää, mikä on niiden vaiku­tus lapsen hoivaan ja huolen­pitoon. Nämä ovat sosi­aal­i­työn­tek­i­jöille haas­tavia perustel­la ja kir­jal­lis­es­ti ava­ta, Toivo­nen selit­tää.

Kun väl­tetään todel­lisen ongel­man ja sen syi­den ker­tomista, päädytään usein epämääräiseen huolipuheeseen. Puut­teel­lis­ten perustelu­jen varas­sa on vaikea selvit­tää, kuin­ka lapsen etua on arvioitu.

– Nuorten psyykki­nen oireilu on lisään­tynyt huostaan­ot­tope­rus­teena. Kukaan näistä nuorista ei lähtöko­htais­es­ti kuu­lu hoitoon las­ten­suo­jelun vaan ter­vey­den­huol­lon puolelle. Mut­ta kun tämä väylä on eri­tyis­es­ti nuorisop­syki­a­tri­an osalta tukos­sa, tapauk­set tule­vat las­ten­suo­jelu­un.

Lapsen oikeuk­sien komitea on korostanut lapsen edun toteu­tu­misen ole­van oikeu­denkäyn­nis­sä tuomiois­tu­imen vas­tu­ul­la. Tuomiois­tu­in vas­taa myös lapsen kuulemis­es­ta ja asian­mukaisen pain­oar­von antamis­es­ta lapsen näke­myk­sille.

– Tuomiois­tu­imel­la on velvol­lisu­us varmis­taa, että lap­si on saanut osal­lis­tu­misen kannal­ta riit­tävästi tietoa käsiteltävästä asi­as­ta ja menet­telystä, Toivo­nen mainit­see.

Hänen väitöskir­jas­saan arvostel­laan tiukasti las­ten­suo­jelu­lais­sa lapsen puhe­val­lan käytölle ja tuomiois­tu­inos­al­lisu­udelle säädet­tyä 12 vuo­den ikära­jaa. Se sul­kee useim­miten ikära­jan alit­tavien las­ten mah­dol­lisu­u­den osal­lisu­u­teen hallinto­tuomiois­tu­imis­sa. Ikära­ja estää kokon­aan alle 12-vuo­ti­ai­ta lap­sia saat­ta­mas­ta itse hei­dän huostaan­ot­toaan koske­vaa asi­aa tuomiois­tu­imeen.

Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Ajatus ei perustu tutkittuun tietoon, vaan aikuisten omiin asenteisiin.

– Meil­lä on tavat­tu ajatel­la, että oikeu­denkäyn­nit ovat vahin­gol­lisia lap­sille. Se ei ole perus­tunut tutkit­tuun tietoon vaan mei­dän aikuis­ten omi­in asen­teisi­in, Toivo­nen huo­maut­taa.

Tutkimuk­sis­sa sen sijaan tode­taan, että paljon on tehtävis­sä lapsen osal­lis­tu­misen helpot­tamisek­si. Lap­siys­täväl­lisien käytän­tö­jen kehit­tämisen voi aloit­taa sosi­aal­i­toimen tuomiois­tu­imille luovut­tamien kir­jelmien muokkaamis­es­ta ymmär­ret­täväm­pään muo­toon.

– Sama kos­kee tuomiois­tu­imen päätök­siä. Sitä suun­nit­tele­maan voisi ottaa viestin­nän ammat­ti­laiset mukaan, Toivo­nen ehdot­taa.

Alle 12-vuo­ti­aiden kuulem­i­nen oikeudessa on tois­taisek­si ollut harv­inaista. Hei­dän kuulemisek­seen sosi­aal­i­työn­tek­i­jät selvit­tävät las­ten mielip­i­teen. Se ei näytä kaik­il­ta osin toteu­tu­van lain­säädän­nön edel­lyt­tämäl­lä taval­la. Kir­jaamiskäytän­nöis­säkin on puut­tei­ta.

– Las­ta on infor­moita­va riit­tävästi, jot­ta lap­si voi muo­dostaa asi­as­sa perustel­lun mielip­i­teen. Kaik­ki on doku­men­toita­va mah­dol­lisim­man tarkasti. Miten las­ta on kuul­tu, ketkä ovat olleet läs­nä ja mitä lap­si on tarkalleen sanonut.

– Lapsen ker­to­muk­sen tulee olla mah­dol­lisim­man aut­ent­ti­nen. Kir­jat­tuun mielip­i­teeseen ei saa sisäl­tyä aikuisen tulk­in­taa siitä, mitä lap­si on sanonut, Toivo­nen neu­voo.

Markku Tasala