Lapsen etu on lapsioikeuden ja lastensuojelun tärkein periaate. Se ei kuitenkaan sellaisenaan tarkoita mitään. Vasta tulkinta antaa käsitteelle sisällön. Lastensuojelussa tehtäviä päätöksiä perustellaan usein ylimalkaisilla toteamuksilla lapsen edusta, mikä ei täytä oikeusturvavaatimuksia.

 

Lapsen ja hänen perheensä on voitava ymmärtää saamastaan päätök­sestä myös ratkaisun perustelu, toteaa lapsen oikeuk­sista ja niiden turvaa­mi­sesta huostaan­ot­to­asioiden hallinto-oikeus­kä­sit­te­lyssä väitellyt oikeus­tieteen tohtori Virve-Maria Toivonen.

Avoin ja harkin­nan­va­rainen sääntely on lapsioi­keu­del­li­sissa asioissa tyypil­listä. Sillä tavoi­tellaan lapsen edun mukaista loppu­tu­losta. Vaiku­tukset saattavat kuitenkin olla päinvas­taiset. Lasta koskeva päätök­senteko ei ole läpinä­kyvää.

– Lainsää­däntöön päätök­sen­te­ki­jälle jätetty harkin­nanvara mahdol­listaa myös sen, että se vara jätetään kokonaan käyttä­mättä. Mennään siitä, mistä aita on matalin.

Tuloksena on kaava­maisia päätöksiä, jotka eivät heijasta kohteena olevan lapsen tilan­netta ja tarpeita. Toivonen esittääkin, että lasta koskevan sääntelyn tulisi olla mahdol­li­simman täsmäl­listä ja velvoit­tavaa.

Lasten­suo­je­lu­laissa on lapsen edun epämää­räi­syyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrit­tä­mällä sen oikeu­del­linen tulkin­ta­si­sältö. Lain 4 § 2 momen­tissa on listattu seikkoja, joita edun arvioin­nissa tulee ottaa huomioon.

”Lasten­suo­je­lulaki tai sen esityöt eivät kuitenkaan sano mitään siitä, miten lapsen edun eri elementtejä tulee arvioida ja punnita esimer­kiksi keskenään tai suhteessa muihin huomioon otettaviin seikkoihin ja muiden asian­osaisten intres­seihin”, Toivonen kirjoittaa tutki­muk­sessaan.

Harkin­nan­va­raisuus mahdol­listaa täsmäl­li­sempää sääntelyä helpommin myös päätök­sen­te­kijän omien subjek­tii­visten arvos­tusten ja tunte­musten vaiku­tuksen päätök­sen­tekoon. Tuomarit, asiana­jajat tai sosiaa­li­työn­te­kijät toki tietävät, ettei heidän tulisi ylittää ammatil­lisia rajoja.

Lastensuojelulaissa on lapsen edun epämääräisyyden ongelmaan pyritty puuttumaan määrittämällä sen oikeudellinen tulkintasisältö.

– Mutta lapseen liittyvät asiat kosket­tavat kaikkia heidän parissaan työsken­te­leviä syvästi. Ne ovat niitä perim­mäisiä arvojamme, jotka ovat jossain tuolla selkäy­ti­messä, Toivonen muistuttaa.

– Kokemukset omasta lapsuu­desta tai omien lasten kanssa toimi­mi­sesta ovat hyvin erilaisia kuin lasten­suo­je­lu­per­heissä. Tärkeätä onkin tiedostaa ja tunnistaa tämä asia, jotta voi kontrol­loida, ettei oma arvomaailma pääse vaikut­tamaan.

Lastensuojelulain esityöt tärkeitä

Toivonen työsken­telee tutkijana Helsingin yliopiston Krimi­no­logian ja oikeus­po­li­tiikan insti­tuu­tissa. Hän on lapsioi­keuden johtavia asian­tun­ti­joita Suomessa. Toivonen on koulut­tanut useita vuosia sekä tuoma­reita että sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä lapsen oikeuk­sista. Hänellä on myös käytännön kokemusta tuoma­rin­työstä.

– Helsingin käräjä­oi­keuden tuomarina vuosi­tu­hannen alussa tulivat lasten huolto­riidat tutuiksi. Itä-Suomen hallinto-oikeu­dessa toimin hallin­to­tuo­marina nimenomaan lasten­suo­je­lu­asioiden parissa.

Toivonen on pyydet­täessä tarjonnut ammatil­lista koulu­tusta jo työssä toimi­ville sosiaa­li­työn­te­ki­jöille. He joutuvat työssään pohtimaan oikeu­del­lisia asioita. Toivosen kokemuksen mukaan työyh­tei­söjen valmiudet huomioida lapsen oikeuksia vaihte­levat.

– Porukka voi olla hyvin innos­tu­nutta ja pohtinut kysymyksiä jo aiemmin. Mutta sitten olen törmännyt myös sellaiseen toimin­ta­kult­tuuriin, joka ei ota oikeus­sään­telyä riittä­västi huomioon, Toivonen kertoo.

– Joskus yksit­täiset työnte­kijät ottavat koulu­tuksen jälkeen yhteyttä ja purkavat sydäntään johdon kieltei­sestä asenteesta lapsen oikeuksien kunnioit­ta­mista kohtaan.

Toivosen huhti­kuussa tarkas­te­tussa väitös­tut­ki­muk­sessa selvi­tetään lainsää­dännön asettamia vaati­muksia lapsen edulle, osalli­suu­delle ja oikeus­tur­valle lasten­suo­je­lu­asioissa. Samalla tarkas­tellaan sitä, miten säänte­lyssä otetaan huomioon perus- ja ihmisoi­keudet.

– Lasten­suo­je­lu­la­kimme on lapsen oikeuksien näkökul­masta toimiva. Erityi­sesti lain esityöt on todella hyvin kirjoi­tettu.

– Korostan aina sosiaa­li­työn­te­ki­jöille, että lain sovel­ta­mista käytän­nössä helpottaa, kun tutustuu esitöihin. Sieltä näkee, mitä niillä pykälillä on tavoi­teltu.

Huostaanotto on merkit­tä­vimpiä ja pitkä­kes­toi­simpia lapsen ja perheen elämään vaikut­ta­vista oikeu­del­li­sista päätök­sistä. Sillä puututaan sekä lapsen että vanhempien perus- ja ihmisoi­keutena turvattuun perhe-elämän suojaan.

Hallinto-oikeudet ovat vuodesta 2007 lähtien, lasten­suo­je­lulain uudis­tuksen jälkeen, tehneet tahdon­vas­tai­sissa huostaa­no­toissa ensiasteen päätöksen. Uuden päätök­sen­te­ko­jär­jes­telmän myötä huostaan­ottoja on hylätty hallinto-oikeuk­sissa aiempaa enemmän.

Lastensuojelulakimme on lapsen oikeuksien näkökulmasta toimiva.

Muutosta on selitetty sillä, että hakemuksen tekemisen kynnys on sosiaa­li­toi­messa alhai­sempi kuin huostaan­ot­to­pää­töksen. Sosiaa­li­toimi voi myös siirtää ”hankalat” tai ”rajata­paukset” tuomiois­tuimen ratkais­ta­viksi.

– Hallin­to­tuo­marit ovat itse sanoneet, että kynnys puuttua huostaan­ot­to­pää­tökseen oli aiemmin osin korkeampi. Ratkai­suhan oli tehty sosiaa­li­toi­messa ja aikaa kulunut. Nyt ensiasteen päätöstä tehdessä asia ratkaistaan ”puhtaalta pöydältä”, mikä on myönteistä asian­osaisten oikeus­turvan kannalta.

Yksinkertaiset ja kiperät tapaukset

Viime vuosina huostaan­ot­to­pe­rusteet ovat monimut­kais­tuneet. Huostaan­ottoon eivät enää välttä­mättä johda ne ”yksin­ker­taiset tapaukset” kuten vanhempien vakavat päihde- ja mielen­ter­vey­son­gelmat. Kyseeseen voivat tulla paljon epämää­räi­semmät syyt.

– Elämän­hal­lintaan liittyvien vaikeuksien kaltaisten ”kiperien tapausten” kohdalla ei ole ihan selvää, mikä on niiden vaikutus lapsen hoivaan ja huolen­pitoon. Nämä ovat sosiaa­li­työn­te­ki­jöille haastavia perus­tella ja kirjal­li­sesti avata, Toivonen selittää.

Kun vältetään todel­lisen ongelman ja sen syiden kerto­mista, päädytään usein epämää­räiseen huoli­pu­heeseen. Puutteel­listen perus­te­lujen varassa on vaikea selvittää, kuinka lapsen etua on arvioitu.

– Nuorten psyyk­kinen oireilu on lisään­tynyt huostaan­ot­to­pe­rus­teena. Kukaan näistä nuorista ei lähtö­koh­tai­sesti kuulu hoitoon lasten­suojelun vaan tervey­den­huollon puolelle. Mutta kun tämä väylä on erityi­sesti nuori­sop­sy­kiatrian osalta tukossa, tapaukset tulevat lasten­suo­jeluun.

Lapsen oikeuksien komitea on koros­tanut lapsen edun toteu­tu­misen olevan oikeu­den­käyn­nissä tuomiois­tuimen vastuulla. Tuomioistuin vastaa myös lapsen kuule­mi­sesta ja asian­mu­kaisen painoarvon antami­sesta lapsen näkemyk­sille.

– Tuomiois­tui­mella on velvol­lisuus varmistaa, että lapsi on saanut osallis­tu­misen kannalta riittä­västi tietoa käsitel­tä­västä asiasta ja menet­te­lystä, Toivonen mainitsee.

Hänen väitös­kir­jassaan arvos­tellaan tiukasti lasten­suo­je­lu­laissa lapsen puhevallan käytölle ja tuomiois­tuin­osal­li­suu­delle säädettyä 12 vuoden ikärajaa. Se sulkee useim­miten ikärajan alittavien lasten mahdol­li­suuden osalli­suuteen hallin­to­tuo­miois­tui­missa. Ikäraja estää kokonaan alle 12-vuotiaita lapsia saatta­masta itse heidän huostaan­ot­toaan koskevaa asiaa tuomiois­tuimeen.

Meillä on tavattu ajatella, että oikeudenkäynnit ovat vahingollisia lapsille. Ajatus ei perustu tutkittuun tietoon, vaan aikuisten omiin asenteisiin.

– Meillä on tavattu ajatella, että oikeu­den­käynnit ovat vahin­gol­lisia lapsille. Se ei ole perus­tunut tutkittuun tietoon vaan meidän aikuisten omiin asenteisiin, Toivonen huomauttaa.

Tutki­muk­sissa sen sijaan todetaan, että paljon on tehtä­vissä lapsen osallis­tu­misen helpot­ta­mi­seksi. Lapsiys­tä­väl­lisien käytän­töjen kehit­tä­misen voi aloittaa sosiaa­li­toimen tuomiois­tui­mille luovut­tamien kirjelmien muokkaa­mi­sesta ymmär­ret­tä­vämpään muotoon.

– Sama koskee tuomiois­tuimen päätöksiä. Sitä suunnit­te­lemaan voisi ottaa viestinnän ammat­ti­laiset mukaan, Toivonen ehdottaa.

Alle 12-vuotiaiden kuule­minen oikeu­dessa on toistai­seksi ollut harvi­naista. Heidän kuule­mi­sekseen sosiaa­li­työn­te­kijät selvit­tävät lasten mieli­piteen. Se ei näytä kaikilta osin toteu­tuvan lainsää­dännön edellyt­tä­mällä tavalla. Kirjaa­mis­käy­tän­nöis­säkin on puutteita.

– Lasta on infor­moitava riittä­västi, jotta lapsi voi muodostaa asiassa perus­tellun mieli­piteen. Kaikki on dokumen­toitava mahdol­li­simman tarkasti. Miten lasta on kuultu, ketkä ovat olleet läsnä ja mitä lapsi on tarkalleen sanonut.

– Lapsen kerto­muksen tulee olla mahdol­li­simman autent­tinen. Kirjattuun mieli­pi­teeseen ei saa sisältyä aikuisen tulkintaa siitä, mitä lapsi on sanonut, Toivonen neuvoo.

Markku Tasala