Päihdehoitoon tulevat naiset tarvitsevat uudenlaista, kokonaisvaltaista ja monialaista tukea.

 

 

Kulttuu­rinen muutos haastaa perin­teisen päihde­hoidon, joka on suunni­teltu vastaamaan miesten tarpeisiin. Naisten päihteiden käyttö sekä siihen liittyvät sosiaa­liset ja tervey­del­liset haitat ovat yleis­tyneet Suomessa. Samalla päihde­pal­velut kaipaavat päivi­tystä.

Tämä oli tausta, miksi väitös­kir­ja­tutkija Teija Karttunen tarttui päihdetyön aiheisiin naise­ri­tyi­sestä näkökul­masta. Kiinnostus naiseuden teemoja kohtaan nousi omasta työhis­to­riasta.

– Työsken­telin aiemmin sosiaa­li­työn­te­kijänä lasten­suo­je­lussa ja A‑klinikalla ja tapasin paljon naispuo­lisia päihteiden käyttäjiä, hän kertoo.

Karttunen keräsi aineistoa väitös­kir­jaansa seuraa­malla naisille suunnatun päihde­hoi­to­lai­toksen päivit­täistä arkea ja haastat­te­le­malla paikan työnte­ki­jöitä. Naiseuden moninaisuus korostui kohtaa­mi­sissa.

– Naisten hoidosta ja päihdeon­gel­mista puhutaan ennen muuta lapsille koituvien haittojen ja lasten­suojelun tarpeen näkökul­masta käsin. Se on tärkeää, mutta toisaalta naiseuteen liittyy paljon muutakin kuin äitinä olemista. Siksi myös hoidon tulisi olla kokonais­val­taista ja huomioida sukupuoli laajemmin.

Kokonaisvaltaisen hoidon tarve liittyy usein psykososiaalisiin ongelmiin

Monella päihde­hoidon asiak­kaalla on traumaat­tisia kokemuksia ja mielen­ter­veyden ongelmia. Kasau­tuneet ongelmat muodos­tavat kokonai­suuden, joka vaatii pitkä­jän­teistä tukea.

– Olen todella huolissani hoidol­li­sesta jatku­vuu­desta. Lyhyet hoito­jaksot näyttäy­tyvät päihde­hoi­dossa pulmal­lisina pitkä­kes­toisten ja vakavien riippu­vuuson­gelmien yhtey­dessä, Karttunen sanoo.

Lisäksi naispuo­liset päihde­huollon asiakkaat kokevat helposti häpeää omasta tilan­teestaan, koska päihdeon­gelman ei nähdä vastaavan yhteis­kunnan luomiin odotuksiin naiseu­desta ja äitiy­destä.

– Energiaa menee hirveästi peittelyyn ja salailuun. On tärkeää pohtia, millä tavalla hoito­jär­jes­tel­mässä voidaan käsitellä näitä häpeän kokemuksia. Nainen saattaa esimer­kiksi epäillä, onko lainkaan hoidon ja huolen­pidon arvoinen, Karttunen kertoo.

Tukea myös kotiin

Itsetunnon tukemisen lisäksi muu sosiaa­lisen tuen tarve korostuu naisten kanssa työsken­nel­lessä. Etenkin hoito­jakson jälkeinen aika on kriit­tistä sen kannalta, miten yhteis­kuntaan voidaan liittyä ja kiinnittyä uudelleen.

Karttusen mielestä sosiaa­lia­lalla työmuotoja olisikin hyvä kehittää rohkeasti hoidon sosiaa­lista puolta korostaen.

– Laitok­sessa kyllä pärjää, mutta monet kaipaavat tukea sen jälkeiseen arkeen. Sosiaa­lityön olisi hyvä olla mukana luomassa asiak­kaiden arkea kannat­te­levia ympäristöjä ja suhteita, jotka yhdis­täi­sivät ammatil­lista osaamista vapaa­ehtois- ja vertais­tu­ki­toi­mintaan materi­aa­liset tarpeet huomioiden, Karttunen pohtii.

Ella Rantanen

Yhteis­kun­ta­tie­teiden maisteri Teija Karttusen sosiaa­lityön väitös­kirjan “Naise­ri­tyistä päihde­hoitoa – etnogra­finen tutkimus päihde­hoi­to­lai­toksen naiste­nyh­tei­söstä” tarkas­tus­ti­laisuus pidettiin 28.9.2019 Jyväs­kylän yliopis­tossa.