Päihdehoitoon tulevat naiset tarvitsevat uudenlaista, kokonaisvaltaista ja monialaista tukea.

 

 

Kult­tuuri­nen muu­tos haas­taa per­in­teisen päi­hde­hoidon, joka on suun­nitel­tu vas­taa­maan miesten tarpeisi­in. Nais­ten päi­htei­den käyt­tö sekä siihen liit­tyvät sosi­aaliset ja ter­vey­del­liset hai­tat ovat yleistyneet Suomes­sa. Samal­la päi­hde­palve­lut kaipaa­vat päiv­i­tys­tä.

Tämä oli taus­ta, mik­si väitöskir­jatutk­i­ja Tei­ja Kart­tunen tart­tui päi­hde­työn aiheisi­in naiser­i­tyis­es­tä näkökul­mas­ta. Kiin­nos­tus naiseu­den teemo­ja kohtaan nousi omas­ta työhis­to­ri­as­ta.

– Työsken­telin aiem­min sosi­aal­i­työn­tek­i­jänä las­ten­suo­jelus­sa ja A‑klinikalla ja tapasin paljon nais­puolisia päi­htei­den käyt­täjiä, hän ker­too.

Kart­tunen keräsi aineis­toa väitöskir­jaansa seu­raa­mal­la naisille suun­natun päi­hde­hoito­laitok­sen päivit­täistä arkea ja haas­tat­tele­mal­la paikan työn­tek­i­jöitä. Naiseu­den mon­i­naisu­us koros­tui kohtaami­sis­sa.

– Nais­ten hoi­dos­ta ja päi­hdeon­gelmista puhutaan ennen muu­ta lap­sille koitu­vien hait­to­jen ja las­ten­suo­jelun tarpeen näkökul­mas­ta käsin. Se on tärkeää, mut­ta toisaal­ta naiseu­teen liit­tyy paljon muu­takin kuin äit­inä olemista. Sik­si myös hoidon tulisi olla kokon­ais­val­taista ja huomioi­da sukupuoli laa­jem­min.

Kokonaisvaltaisen hoidon tarve liittyy usein psykososiaalisiin ongelmiin

Monel­la päi­hde­hoidon asi­akkaal­la on trau­maat­tisia koke­muk­sia ja mie­len­ter­vey­den ongelmia. Kasautuneet ongel­mat muo­dosta­vat kokon­aisu­u­den, joka vaatii pitkäjän­teistä tukea.

– Olen todel­la huolis­sani hoidol­lis­es­ta jatku­vu­ud­es­ta. Lyhyet hoito­jak­sot näyt­täy­tyvät päi­hde­hoi­dos­sa pul­mallisi­na pitkäkestois­t­en ja vakavien riip­pu­vu­u­songelmien yhtey­dessä, Kart­tunen sanoo.

Lisäk­si nais­puoliset päi­hde­huol­lon asi­akkaat koke­vat hel­posti häpeää omas­ta tilanteestaan, kos­ka päi­hdeon­gel­man ei nähdä vas­taa­van yhteiskun­nan luomi­in odotuk­si­in naiseud­es­ta ja äitiy­destä.

– Ener­giaa menee hirveästi peit­te­lyyn ja salailu­un. On tärkeää pohtia, mil­lä taval­la hoito­jär­jestelmässä voidaan käsitel­lä näitä häpeän koke­muk­sia. Nainen saat­taa esimerkik­si epäil­lä, onko lainkaan hoidon ja huolen­pidon arvoinen, Kart­tunen ker­too.

Tukea myös kotiin

Itse­tun­non tukemisen lisäk­si muu sosi­aalisen tuen tarve koros­tuu nais­ten kanssa työsken­nel­lessä. Etenkin hoito­jak­son jälkeinen aika on kri­it­tistä sen kannal­ta, miten yhteiskun­taan voidaan liit­tyä ja kiin­nit­tyä uudelleen.

Kart­tusen mielestä sosi­aalialal­la työ­muo­to­ja olisikin hyvä kehit­tää rohkeasti hoidon sosi­aal­ista puol­ta korostaen.

– Laitok­ses­sa kyl­lä pär­jää, mut­ta mon­et kaipaa­vat tukea sen jälkeiseen arkeen. Sosi­aal­i­työn olisi hyvä olla mukana luo­mas­sa asi­akkaiden arkea kan­nat­tele­via ympäristöjä ja suhtei­ta, jot­ka yhdis­täi­sivät ammatil­lista osaamista vapaae­htois- ja ver­tais­tuk­i­toim­intaan mate­ri­aaliset tarpeet huomioiden, Kart­tunen pohtii.

Ella Ranta­nen

Yhteiskun­tati­etei­den mais­teri Tei­ja Kart­tusen sosi­aal­i­työn väitöskir­jan “Naiser­i­ty­istä päi­hde­hoitoa – etno­grafinen tutkimus päi­hde­hoito­laitok­sen nais­teny­hteisöstä” tarkas­tusti­laisu­us pidet­ti­in 28.9.2019 Jyväskylän yliopis­tossa.