Päihdehoitoon tulevat naiset tarvitsevat uudenlaista, kokonaisvaltaista ja monialaista tukea.

 

 

Kult­tuu­ri­nen muu­tos haas­taa perin­tei­sen päih­de­hoi­don, joka on suun­ni­teltu vas­taa­maan mies­ten tar­pei­siin. Nais­ten päih­tei­den käyttö sekä sii­hen liit­ty­vät sosi­aa­li­set ja ter­vey­del­li­set hai­tat ovat yleis­ty­neet Suo­messa. Samalla päih­de­pal­ve­lut kai­paa­vat päi­vi­tystä.

Tämä oli tausta, miksi väi­tös­kir­ja­tut­kija Teija Kart­tu­nen tart­tui päih­de­työn aihei­siin nai­se­ri­tyi­sestä näkö­kul­masta. Kiin­nos­tus nai­seu­den tee­moja koh­taan nousi omasta työ­his­to­riasta.

– Työs­ken­te­lin aiem­min sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä las­ten­suo­je­lussa ja A‑klinikalla ja tapa­sin pal­jon nais­puo­li­sia päih­tei­den käyt­tä­jiä, hän ker­too.

Kart­tu­nen keräsi aineis­toa väi­tös­kir­jaansa seu­raa­malla nai­sille suun­na­tun päih­de­hoi­to­lai­tok­sen päi­vit­täistä arkea ja haas­tat­te­le­malla pai­kan työn­te­ki­jöitä. Nai­seu­den moni­nai­suus koros­tui koh­taa­mi­sissa.

– Nais­ten hoi­dosta ja päih­deon­gel­mista puhu­taan ennen muuta lap­sille koi­tu­vien hait­to­jen ja las­ten­suo­je­lun tar­peen näkö­kul­masta käsin. Se on tär­keää, mutta toi­saalta nai­seu­teen liit­tyy pal­jon muu­ta­kin kuin äitinä ole­mista. Siksi myös hoi­don tulisi olla koko­nais­val­taista ja huo­mioida suku­puoli laa­jem­min.

Kokonaisvaltaisen hoidon tarve liittyy usein psykososiaalisiin ongelmiin

Monella päih­de­hoi­don asiak­kaalla on trau­maat­ti­sia koke­muk­sia ja mie­len­ter­vey­den ongel­mia. Kasau­tu­neet ongel­mat muo­dos­ta­vat koko­nai­suu­den, joka vaa­tii pit­kä­jän­teistä tukea.

– Olen todella huo­lis­sani hoi­dol­li­sesta jat­ku­vuu­desta. Lyhyet hoi­to­jak­sot näyt­täy­ty­vät päih­de­hoi­dossa pul­mal­li­sina pit­kä­kes­tois­ten ja vaka­vien riip­pu­vuuson­gel­mien yhtey­dessä, Kart­tu­nen sanoo.

Lisäksi nais­puo­li­set päih­de­huol­lon asiak­kaat koke­vat hel­posti häpeää omasta tilan­tees­taan, koska päih­deon­gel­man ei nähdä vas­taa­van yhteis­kun­nan luo­miin odo­tuk­siin nai­seu­desta ja äitiy­destä.

– Ener­giaa menee hir­veästi peit­te­lyyn ja salai­luun. On tär­keää poh­tia, millä tavalla hoi­to­jär­jes­tel­mässä voi­daan käsi­tellä näitä häpeän koke­muk­sia. Nai­nen saat­taa esi­mer­kiksi epäillä, onko lain­kaan hoi­don ja huo­len­pi­don arvoi­nen, Kart­tu­nen ker­too.

Tukea myös kotiin

Itse­tun­non tuke­mi­sen lisäksi muu sosi­aa­li­sen tuen tarve koros­tuu nais­ten kanssa työs­ken­nel­lessä. Eten­kin hoi­to­jak­son jäl­kei­nen aika on kriit­tistä sen kan­nalta, miten yhteis­kun­taan voi­daan liit­tyä ja kiin­nit­tyä uudel­leen.

Kart­tusen mie­lestä sosi­aa­lia­lalla työ­muo­toja oli­si­kin hyvä kehit­tää roh­keasti hoi­don sosi­aa­lista puolta koros­taen.

– Lai­tok­sessa kyllä pär­jää, mutta monet kai­paa­vat tukea sen jäl­kei­seen arkeen. Sosi­aa­li­työn olisi hyvä olla mukana luo­massa asiak­kai­den arkea kan­nat­te­le­via ympä­ris­töjä ja suh­teita, jotka yhdis­täi­si­vät amma­til­lista osaa­mista vapaa­eh­tois- ja ver­tais­tu­ki­toi­min­taan mate­ri­aa­li­set tar­peet huo­mioi­den, Kart­tu­nen poh­tii.

Ella Ran­ta­nen

Yhteis­kun­ta­tie­tei­den mais­teri Teija Kart­tusen sosi­aa­li­työn väi­tös­kir­jan “Nai­se­ri­tyistä päih­de­hoi­toa – etno­gra­fi­nen tut­ki­mus päih­de­hoi­to­lai­tok­sen nais­te­nyh­tei­söstä” tar­kas­tus­ti­lai­suus pidet­tiin 28.9.2019 Jyväs­ky­län yli­opis­tossa.