Väitöskirjatutkija Susanna Hoikkala syventyi suomalaisen lastensuojelulaitoksen rajoittamis- ja kurinpitokäytäntöihin, joiden ympärillä käydään jatkuvasti vilkasta keskustelua.

 

 

Aihe oli luon­teva. Gradussaan las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sessa esiin­ty­vää väki­val­taa käsi­tel­lyt Susanna Hoikkala alkoi kyp­sy­tellä jatko-opin­to­suun­ni­tel­maansa samaan aikaan, kun las­ten­suo­je­lu­lain mer­kit­tä­vää uudis­tusta val­mis­tel­tiin. Muutettu laki tuli voi­maan mar­ras­kuussa 2006.

– Se oli iso moti­vaa­tio­te­kijä. Vuosia las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sissa töitä teh­neenä poh­din, miten rajoit­ta­mis­käy­tän­töjä kos­ke­van lain­sää­dän­nön muu­tok­set vai­kut­tai­si­vat ruo­hon­juu­ri­ta­son toi­min­taan. Olin havain­nut ken­tällä luu­tu­neita käy­tän­töjä ja poh­din, miten oikeus­sään­te­lyn muu­tok­set voi­si­vat nii­hin vai­kut­taa, Hoikkala kertoo.

Hoikkalan väi­tös­kir­jassa on monta eri aineis­to­ta­soa. Merkittävin osa aineis­tosta koos­tuu tut­ki­muk­sessa Tapauslaitokseksi kut­su­tun las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sen amma­til­li­siin tar­koi­tuk­siin laa­di­tuista aika­lais­teks­teistä. Tekstien jou­kossa on ran­gais­tus­päi­vä­kir­joja ja rajoi­tus­pää­tök­siä. Lapsikohtaisten aineis­to­jen lisäksi mukana on hen­ki­lö­kun­nan kokousaineistoja.

– Historiatutkimuksen tuoma orien­taa­tio oli itsel­leni tär­keä. Lopullisen tut­ki­mus­ra­port­tini aineis­tot ulot­tu­vat 1950-luvulta vuo­si­tu­han­nen vaih­tee­seen, Hoikkala kertoo.

Rankaisemisesta huolenpitoon

Hoikkala etsi käy­tän­töjä, jotka poik­ke­si­vat tavan­omai­sena pide­tystä hoito- ja kas­va­tus­työstä ja raja­si­vat lap­sen arki­päi­väi­siä osal­lis­tu­mis- ja liikkumismahdollisuuksia.

Hoikkalan sovel­taa rajoit­ta­mis­käy­tän­tö­jen jaot­te­lussa sosi­aa­li­työn pro­fes­sori Tarja Pösön kou­lu­ko­ti­tut­ki­musta. Siinä rajoit­ta­mi­nen jae­taan käsit­teel­li­sesti psy­ko­lo­gi­seksi, tilal­li­seksi, sosi­aa­li­seksi ja amma­til­lis­käy­tän­nöl­li­seksi. Käytännössä jaot­telu sisäl­tää laa­jan skaa­lan toi­men­pi­teitä, joita ovat muun muassa lap­sen eris­tä­mi­nen, kiin­ni­pi­tä­mi­nen ja tava­roi­den tar­kas­ta­mi­nen. Yksi kes­kei­nen käy­täntö on lap­sen sosi­aa­lis­ten suh­tei­den kontrollointi.

Rajoittamis- ja kurin­pi­to­käy­tän­töjä on Hoikkalan mukaan käy­tetty Suomen las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sissa toden­nä­köi­sesti aina. Toisen maa­il­man­so­dan jäl­keen käy­tän­nöt muut­tui­vat vähi­tel­len toi­min­naksi, jolla pyri­tään kat­kai­se­maan lap­sen itseensä koh­dis­tuva hai­tal­li­nen käytös.

1950-luvulla puhut­tiin sel­keästi ran­gais­tuk­sista, joita seu­rasi mm. nor­mi­rik­ko­muk­sista. Tänä päi­vänä perus­te­luissa koros­tuu huo­len­pi­dol­li­nen orientaatio.

Myös yksit­täi­set toi­men­pi­teet ovat muut­ta­neet muo­to­aan. Tutkimuksen Tapauslaitoksessa ruu­miil­li­nen kuri­tus ja tukan­leik­kuu ran­gais­tuk­sena kiel­let­tiin jo 1950-luvulla. Kehitystä on ede­saut­ta­nut ylei­nen amma­til­lis­tu­mi­nen, demo­kra­ti­soi­tu­mi­nen sekä oikeudellistuminen.

Rajoituksia ei voi toteuttaa elleivät lain edellytykset täyty

Oikeudellistuminen kon­kre­ti­soi­tuu laki­uu­dis­tuk­sissa. Vuoden 1937 ensim­mäi­nen las­ten­suo­je­lu­laki sisälsi niu­kasti lai­tos­käy­tän­tö­jen sään­te­lyä, toi­nen las­ten­suo­je­lu­laki vuo­delta 1983 kor­vasi ohje­sään­nöt rajoit­ta­mis­käy­tän­tö­jen sään­te­ly­pe­rus­tana. Vuoden 2006 las­ten­suo­je­lu­lain muu­tos­ten tar­koi­tuk­sena oli var­mis­taa, että YK:n lap­sen oikeuk­sien sopi­muk­sen ja perus­oi­keus­uu­dis­tuk­sen mukai­set lap­sen perus- ja ihmi­soi­keu­det toteu­tu­vat myös rajoit­ta­mis­käy­tän­töjä kos­ke­vissa tilanteissa.

Nykyinen las­ten­suo­je­lu­laki on vuo­delta 2008. Siihen on tehty lukui­sia muu­tok­sia, vii­meksi tämän vuo­den alussa. Viimeisimmät uudis­tuk­set kos­ke­vat myös tut­ki­miani käytäntöjä.

Tämän het­ki­sessä kes­kus­te­lussa on mukana monia eri­lai­sia juonteita.

Tapauslaitoksessa lapsen ruumiillisesta kurittamisesta luovuttiin yli 30 vuotta aiemmin kuin se kiellettiin kotioloissa.

– Sekä vir­ka­mie­henä että tut­ki­jana ajat­te­len, että on vält­tä­mä­töntä tuoda epä­koh­tia esille. Sijaishuoltotyö on yksi yhteis­kun­nan vaa­ti­vim­mista teh­tä­vistä, koska siinä yhteis­kunta ottaa vas­tuul­leen sijoi­tet­tu­jen las­ten suo­je­lu­teh­tä­vän. Silloin tulee­kin edel­lyt­tää, että sijais­huol­to­työ kun­nioit­taa lap­sen perus- ja ihmisoikeuksia.

Toisaalta Susanna Hoikkala kuu­lee ken­tältä kan­tau­tu­via huo­lia siitä, että nykyi­nen lain­sää­däntö ei tar­joaisi tar­peeksi väli­neitä las­ten kanssa toimimiseen.

– Lainsäädäntö mah­dol­lis­taa pal­jon­kin, mutta perus­oi­keuk­siin kajoa­via rajoi­tuk­sia ei voida toteut­taa ilman lain edel­ly­tys­ten täyt­ty­mistä. Ne on pys­tyt­tävä aina perus­te­le­maan, eri­tyi­sesti lap­selle itsel­leen, hän sanoo.

Hyvän kohtelun suunnitelmasta työväline

Susanna Hoikkala oli asian­tun­ti­ja­sih­tee­rinä työ­ryh­mässä, joka antoi syys­kuussa lop­pu­ra­port­tinsa vaa­ti­van sijais­huol­lon uudis­ta­mi­sesta. Työryhmä muun muassa esit­tää, että vaa­ti­vasta sijais­huol­losta sää­de­tään erik­seen lailla.

Hoikkala kan­nus­taa kes­kus­te­luun, jossa lap­selle, työn­te­ki­jöille ja lap­sen lähei­sille syn­tyy yhtei­sym­mär­rys siitä, mitä eri­lai­silla las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sen käy­tän­nöillä tar­koi­te­taan ja mihin ne perustuvat.

– Hyvän koh­te­lun suun­ni­telma on työ­vä­line, jonka avulla lai­tok­seen sijoi­te­tut lap­set ja työn­te­ki­jät yhdessä poh­ti­vat, mitä lap­sen hyvä koh­telu kus­sa­kin yksi­kössä tar­koit­taa, Hoikkala kertoo.

Hoikkalan mukaan amma­til­li­sen perus­kou­lu­tuk­sen ohella rajoit­ta­mis­käy­tän­nöistä on tär­keää kes­kus­tella ammat­ti­lais­ten kes­ken ammat­ti­tai­toa yllä­pi­täen ja yhteistä lin­jaa luoden.

Vuosi sit­ten päi­vi­te­tyt las­ten­suo­je­lun laa­tusuo­si­tuk­set sisäl­tä­vät ensi ker­taa sijais­huol­lon laatukriteerit.

– Lapsen oikeuk­sia kun­nioit­ta­van sijais­huol­lon suo­si­tuk­set löy­ty­vät minis­te­riön net­ti­si­vuilta. Nämä laa­tusuo­si­tuk­set toi­mi­vat hyvänä poh­jana kes­kus­te­lulle, Hoikkala vinkkaa.

Ella Rantanen 

Valtiotieteiden mais­teri Susanna Hoikkala väit­teli 12.6.2020 Helsingin yli­opis­ton val­tio­tie­teel­li­sessä tie­de­kun­nassa aiheesta Historiallinen tapaus­tut­ki­mus las­ten­suo­je­lu­lai­tok­sen rajoit­ta­mis- ja kurin­pi­to­käy­tän­nöistä 1950–2000. Hoikkala työs­ken­te­lee neu­vot­te­le­vana vir­ka­mie­henä sosi­aali- ja ter­veys­mi­nis­te­riön Lapset ja nuo­ret ‑yksi­kössä.