Sosiaalityöntekijän vaihtuminen tulee kalliiksi työnantajalle. Suuri vaihtuvuus vaarantaa tällä haavaa koko järjestelmän, sanoo lastensuojelun työelämäprofessori Oona Ylönen.

 

 

Puhu­taanko hetki rahasta. Kun sosi­aa­li­työn­te­kijä vaih­taa työ­paik­kaa, tulee se työ­nan­ta­jalle kalliiksi.

Vuosittain kes­ki­mää­rin yksi seit­se­mästä sosi­aa­li­työn­te­ki­jästä siir­tyy uudelle työ­nan­ta­jalle. Prosenteissa luku on 15. Se on kunta-alalla kor­keim­pia lukuja.

Työntekijöiden vaih­tu­mi­nen ei jakaudu tasai­sesti ken­tällä. Luku vaih­te­lee orga­ni­saa­tiosta toi­seen 0–70 pro­sen­tin välillä vuodessa.

Sosiaalialan yri­tyk­sissä hen­ki­lös­tön vaih­tu­vuus on 28 pro­sent­tia vuo­dessa Elinkeinoelämän kes­kus­lii­ton mukaan. Se on yri­tys­puo­lella kor­kein luku eri aloilla.

Henkilöstöpalveluyritys Adeccon tut­ki­mus­ten mukaan asian­tun­ti­jan vaih­tu­mi­nen mak­saa 50–150 % työn­te­ki­jän vuo­si­pal­kasta. Jos eri­tyis­asian­tun­tija tai joh­taja vaih­tuu, hin­taa tulee 100–300 % vuosipalkasta.

Sosiaalityöntekijä on asian­tun­tija-ammatti, jossa työn­te­ki­jöi­den saa­ta­vuutta rajoit­ta­vat lain kel­poi­suus­vaa­ti­muk­set ja suuri kysyntä työ­mark­ki­noilla. Yhden sosi­aa­li­työn­te­ki­jän vaih­tu­mi­nen tuot­taa pel­käs­tään välit­tö­minä kus­tan­nuk­sina euro­mää­rän, joka vas­taa noin puolta rek­ry­toi­ta­van työn­te­ki­jän vuosituloista.

Sosiaalityöntekijän vuo­sian­sio on 43 000–50 000 euroa vuo­dessa. Yhden sosi­aa­li­työn­te­ki­jän vaih­tu­mi­nen voi mak­saa jopa 75 000 euroa.

Välittömät kulut voivat olla suuria

Välittömät kulut tule­vat suu­relta osin työstä, jota uuden työn­te­ki­jän etsi­mi­sestä aiheu­tuu. Niitä ovat esi­mer­kiksi työ­paik­kail­moi­tuk­sen teke­mi­nen ja jul­kaisu, hake­mus­ten käsit­te­lyt, haas­tat­te­lut, työ­so­pi­muk­sen teke­mi­nen, työ­vä­li­nei­den han­kinta ja pereh­dyt­tä­mi­nen. Vanhasta ja uudesta työn­te­ki­jästä pitää tehdä ilmoi­tuk­sia esi­mer­kiksi elä­keyh­tiölle ja työterveydelle.

Lisäksi läh­te­vän työn­te­ki­jän työ­teho ale­nee arvioi­den mukaan kol­men kuu­kau­den ajaksi. Se las­ke­taan mukaan kustannuksiin.

Sosiaalityöntekijöitä ei saa syyllistää.

Talentiassa työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuu­teen ja sen hin­taan on pereh­ty­nyt sopi­mus­asian­tun­tija Kari Matela.

Hän sanoo, että vaih­tu­mi­sesta aiheu­tuu myös välil­li­siä kuluja. Ne voi­vat olla suu­rem­pia kuin välit­tö­mät kulut, hän huomauttaa.

– Kun työn­te­kijä vaih­tuu, työ­pai­kalla ihmis­ten väli­set toi­mi­vat yhteis­toi­min­ta­suh­teet kat­kea­vat. Yksiköiden väli­nen yhteis­työ ja tie­don­vä­li­tys vai­keu­tu­vat aina­kin jok­si­kin aikaa.

Työntekijän vaih­tu­mi­nen vai­keut­taa myös asiakastyötä.

– Asiakkaiden pal­ve­lu­jen tar­vetta ei pys­tytä arvioi­maan ajan­ta­sai­sesti ja asian­mu­kai­sesti. Siksi heille ei pys­tytä tar­joa­maan oikea-aikai­sia pal­ve­luja. Jos asiak­kaan tilanne krii­siy­tyy, hän saat­taa tar­vita kal­liim­pia asu­mis- tai lai­tos­pal­ve­luja. Niiden hinta voi olla 250–450 euroa vuorokaudessa.

Inhimillisiä seurauksia ei voi mitata rahassa

Sosiaalityöntekijän vaih­tu­mi­sesta aiheu­tuu inhi­mil­li­siä seu­rauk­sia, joita on vai­kea las­kea rahassa, huo­maut­taa las­ten­suo­je­lun työ­elä­mä­pro­fes­sori Oona Ylönen Turun yliopistosta.

– Lapselle oman työn­te­ki­jän vaih­tu­mi­nen tar­koit­taa sitä, että pal­ve­lut voi­vat vii­väs­tyä ja pahim­mil­laan lapsi putoaa nivel­vai­heessa koko­naan pois näkö­ken­tästä. Siihen on suuri riski nykyi­sen suu­ren vaih­tu­vuu­den aikana. Työntekijän enti­nen piiri voi olla het­ken tyhjä. Saattaen siir­tä­mistä ei ole ollut tapana tehdä.

Sosiaalityöntekijän vaih­tu­mi­sen seu­rauk­sia ei voi las­kea pel­käs­tään rahassa, muis­tut­taa las­ten­suo­je­lun työ­elä­mä­pro­fes­sori Oona Ylönen. Kuva: Pasi Leino

Ylönen on kes­kus­tel­lut sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­mi­sesti las­ten­suo­je­lun koke­mus­asian­tun­ti­joi­den kanssa. Nuoret ker­toi­vat tot­tu­neensa sii­hen, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät eivät pysy. Miksi he läh­ti­si­vät raken­ta­maan suh­detta työ­te­ki­jäänsä, kun ihmi­nen kui­ten­kin läh­tee. Ongelma on men­nyt jo rakennetasolle.

– Perheen ras­kaim­mista ja pelot­ta­vim­mista asioista puhu­mi­nen tun­tuu vai­kealta var­sin­kin, jos on ole­massa riski, että avau­tuu jol­le­kulle ja sit­ten hän lähtee.

– Nykyinen suuri vaih­tu­vuus vaa­ran­taa jo koko jär­jes­tel­män. Vaihtuvuus han­ka­loit­taa yhteis­työtä ja kehittämishankkeita.

Sosiaalityöntekijöitä ei saa syyl­lis­tää siitä, että he vaih­ta­vat työ­paik­kaa, Matela ja Ylönen sano­vat. Suuri vaih­tu­vuus ei ole yksi­löi­den vas­tuulla, vaan sys­tee­mi­nen ongelma.

– En tiedä, miten hyvin eri orga­ni­saa­tiot ovat kar­talla siitä, miksi vaih­tu­vuus on näin suurta. Työnantajan pitäisi olla hir­veän kiin­nos­tu­nut siitä. Tietävätkö työ­an­ta­jat, miksi hei­dän työn­te­ki­jänsä läh­te­vät? Se tieto olisi kul­taa­kin kal­liim­paa, Ylönen sanoo.

Kaikki eivät ehkä ole havah­tu­neet sii­hen, miten suuri kus­tan­nus ja inhi­mil­li­nen riski vaih­tu­vuus on, hän arvelee.

– Sosiaalityöntekijät ovat vas­tuul­lista väkeä. En usko, että he vaih­ta­vat työ­paik­kaa kevyin perus­tein. Jos vaih­tu­vuutta halu­taan hil­litä, olisi tär­keä kysyä heiltä läh­dön syitä. Olen aiem­min toi­mi­nut joh­ta­mis­teh­tä­vissä sosiaali­alalla ja koke­nut vaih­tu­vuu­den ja rek­ry­toin­nin ongel­mat. Koin, että läh­tö­haas­tat­te­lut oli­vat tärkeitä.

– Työantajan ja luot­ta­mus­hen­ki­löi­den pitäisi tie­tää jär­jes­tel­mä­ta­solla, miksi työn­te­ki­jät läh­te­vät. Muuten ilmiötä ei saada hal­tuun, hän painottaa.

Lastensuojelusta tullut läpivirtauspaikka

Sosiaaliala on työ, johon nime­no­maan halu­taan. Professori Johanna Kallio on tut­ki­nut Turun yli­opis­tossa, mitä sosi­aa­li­työn opis­ke­li­jat toi­vo­vat tule­vasta työtä. Suurin osa eli kaksi kol­mesta opis­ke­li­jasta halusi työs­ken­nellä las­ten ja lap­si­per­hei­den kanssa.

– Siksi vaih­tu­vuus eri­tyi­sesti las­ten­suo­je­lussa tun­tuu kiusal­li­selta. Opiskeluvaiheessa opis­ke­lija haluaa tehdä työtä las­ten hyväksi ja puo­let vielä asia­kas­työssä. Asia näyt­täisi ole­van kun­nossa siltä puo­lelta. Mutta kun opis­ke­lija siir­tyy työ­elä­mään, tapah­tuu jota­kin, Kallio kertoo.

Syyt, jotka ajavat pois alalta, tunnetaan hyvin.

Syyt, jotka aja­vat pois alalta, tun­ne­taan hyvin. Kentän ääni ja Talentian teke­mät monet kyse­lyt ker­to­vat muun muassa lii­asta kuor­mi­tuk­sesta ja suu­rista asia­kas­mää­ristä, huo­nosta joh­ta­mi­sesta, arvos­tuk­sen puut­teesta ja liian mata­lasta palkkatasosta.

Työelämään siir­ty­mi­nen voi olla monelle vas­ta­val­mis­tu­neelle iso sokki. Ristiriita eet­ti­sen ohjeis­tuk­sen ja työn rea­li­teet­tien välillä on liian iso, ker­too pro­fes­sori Johanna Kallio. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

– Koulutus antaa vah­van eet­ti­sen ajat­te­lun ja poh­jan sille, mitä var­ten sosi­aa­li­työtä teh­dään. Kun siir­ry­tään työ­elä­mään, tulee siir­ty­mä­sokki. Syntyy suuri ris­ti­riita eet­tis­ten ohjeis­tuk­sien ja sen välillä, mihin oma aika ja resurs­sit sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä riit­tä­vät, Oona Ylönen sanoo.

– Sosiaalialalla ihmi­sillä on vah­voja hen­ki­lö­koh­tai­sia arvoja. Siksi he valit­si­vat amma­tin, jossa he voi­vat aut­taa. Jos he koke­vat, ettei­vät pys­ty­kään sii­hen, edessä on usein kriisi.

Esimerkiksi las­ten­suo­je­lusta on tul­lut läpi­vir­taus­paikka, Kari Matelan tut­ki­muk­sesta käy ilmi. Sieltä siir­ry­tään mui­hin teh­tä­viin alan sisällä.

Ei velvollisuutta tehdä sosiaalityötä

Tällä haa­vaa isot sosiaali­alan muu­tok­set ime­vät sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä työ­hön sosi­aa­li­työn ulkopuolelle.

– Sosiaalityöntekijät ovat val­tio­tie­teen tai yhteis­kun­ta­tie­tei­den mais­te­reita. Koulutus päte­vöit­tää moneen muu­hun­kin työ­hön kuin sosi­aa­lia­lalle. Heillä ei ole vel­vol­li­suutta tehdä sosi­aa­li­työtä. Iso kysy­mys on, miten hei­dät saa­daan hou­ku­tel­tua töi­hin sosi­aa­lia­lalle ja kukois­ta­maan siellä, Ylönen sanoo.

– Työnantajan pitäisi seu­rata työn­te­ki­jöi­den arvoja ja aja­tuk­sia ja sitä, pys­ty­vätkö he toteut­ta­maan niitä meillä. Hyvää esi­mies­työtä on kysyä, mitä minä voin tehdä, jotta sinä pys­tyt meillä teke­mään työ­täsi niin hyvin kuin haluat.

Muitakin raken­teita pitäisi sosiaali­alan töissä lait­taa kun­toon, sanoo Ylönen. Niitä ovat esi­mer­kiksi työ­noh­jaus, mah­dol­li­suus pari­työs­ken­te­lyyn ja reflek­toin­tiin, men­to­rointi sekä väylä jatko- ja lisäkoulutukseen.

– Tarvitaan myös mah­dol­li­suus käyt­tää juri­dista, psy­kiat­rista ja väki­val­ta­työn kon­sul­taa­tiota. Lisäksi työssä oppi­mi­sen raken­teet ovat hei­kot, kuten Ilkka Uusitalon tuo­reessa väi­tös­kir­jassa tuli ilmi. Yliopistoilla on sel­keä vas­tuu jat­ko­kou­lu­tuk­sen järjestämisestä.

Jaana Laitinen