Sosiaalityön asiantuntijuus kehittyy koulutuksen ja käytäntötiedon avulla. Vaikka työkokemus on välttämätön osa ammatillista kehitystä, ei pitkä ura vielä takaa asiantuntijuutta. Tarvitaan myös työtehtäviin liittyvää tavoitteellista ja tietoista oppimista.

 

 

Kasva­tus­tie­tei­den toh­tori Ilkka Uusi­talo haas­tat­teli väi­tös­kir­ja­tut­ki­muk­ses­saan 20 las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn­te­ki­jää, joista 14 kir­joitti kuvauk­sen haas­ta­vasta asia­kas­ti­lan­teesta ja sii­hen liit­ty­västä oppi­mi­sesta. Uusi­ta­lon tut­ki­mus on luon­teel­taan poik­ki­tie­teel­listä käy­tän­tö­tut­ki­musta, joka yhdis­te­lee kas­va­tus­tie­tei­den ja sosi­aa­li­työn teo­rioita ja näkö­kul­mia.

Väi­tös­kirja tar­kas­te­lee oppi­mista juuri vaa­ti­vissa asia­kas­ti­lan­teissa, sillä nii­hin sisäl­tyy Uusi­ta­lon mukaan pal­jon poten­ti­aa­lia uuden oppi­mi­seen. Tilan­teet haas­ta­vat arvaa­mat­to­muu­des­saan sosi­aa­li­työn­te­ki­jän asian­tun­ti­juutta. Tätä väi­tettä tuke­vat myös aikai­sem­mat työssä oppi­mi­sen tut­ki­muk­set.

Ker­to­musai­neis­ton perus­teella haas­ta­viksi tilan­teiksi sosi­aa­li­työn­te­ki­jät koki­vat eri­lai­set vuo­ro­vai­ku­tus- ja neu­vot­te­lu­ti­lan­teet las­ten van­hem­pien ja huol­ta­jien kanssa. Vaa­ti­vaksi koet­tiin se, millä tavalla viran­omais­pää­tök­sestä voi ker­toa ja miten koh­data ilmoi­tuk­sesta syn­ty­vää van­hem­pien ahdis­tusta ja hätää. Tilan­tei­den komplek­si­suutta lisää­vänä teki­jänä oli usein toi­sen van­hem­man päih­deon­gelma, per­he­vä­ki­valta tai eri syistä joh­tuva psyyk­ki­nen kuor­mi­tus.

Täl­lai­sissa tilan­teissa ei usein ole val­miita rat­kai­suja saa­ta­villa, mikä sysää oppi­mista liik­keelle ja haas­taa työn­te­ki­jän asian­tun­ti­juutta monella tapaa, Uusi­talo sanoo.

Miten teoriaa sovelletaan käytäntöön?

Sosi­aa­lia­lan opet­ta­jana Uusi­ta­loa on aina kiin­nos­ta­nut työ­pai­kalla tapah­tuva oppi­mi­nen ja asian­tun­ti­juu­den kehit­ty­mi­nen. Uusi­talo on ohjan­nut uransa aikana eri kou­lu­tusas­tei­den opis­ke­li­joita työ­har­joit­te­luissa ja tut­ki­nut aihetta lisen­si­aat­ti­työssä. Näi­den koke­mus­ten poh­jalta hän pää­tyi tut­ki­maan väi­tös­kir­jas­saan las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den näke­myk­siä työssä tar­vit­ta­vasta asian­tun­ti­juu­desta ja asian­tun­ti­jaksi kehit­ty­mi­sestä.

Kun valmiita ratkaisuja ei ole saatavilla, on opittava uutta.

Tut­kit­ta­vat piti­vät yli­opis­to­kou­lu­tuk­sen tuot­ta­maa ammatti-iden­ti­teet­tiä ja yhteis­kun­nal­lista laaja-alai­suutta tär­keänä, mutta var­sin monen sosi­aa­li­työn­te­ki­jän mie­lestä kou­lu­tuk­sesta saa­tua teo­riaa on vai­kea sovel­taa käy­tän­töön, Uusi­talo sanoo.

Uusi­talo ana­ly­soi sosi­aa­li­työn­te­ki­jöiltä kerät­tyä, ker­to­mus­tyyp­pistä aineis­toa ja havaitsi, mil­laista oppi­mista vaa­ti­viin tilan­tei­siin liit­tyi. Uusi­ta­lon tar­kas­te­le­missa tilan­ne­ku­vauk­sissa esiin­tyi ennen kaik­kea tie­dos­ta­ma­tonta ja reak­tii­vista eli suo­raa, tilan­tei­siin liit­ty­vää oppi­mista. Orga­ni­sa­to­rista oppi­mista liit­tyi vain pariin asia­kas­ti­lan­tee­seen ja asian­tun­ti­juu­den kehit­ty­mi­sen kan­nalta tär­keää tavoit­teel­lista työssä oppi­mista ei aineis­tosta tul­lut esille.

Uusi­talo ryh­mit­teli tilan­tei­siin liit­ty­vän oppi­mi­sen nel­jään sosi­aa­li­työn­te­ki­jän asian­tun­tija-alu­ee­seen: reflek­tii­vi­seen osaa­mi­seen, vuo­ro­vai­ku­tus­osaa­mi­seen, toi­min­ta­ta­pao­saa­mi­seen ja yhteis­kun­ta­tie­teel­li­seen osaa­mi­seen. Vuo­ro­vai­ku­tus­osaa­mista edusti esi­mer­kiksi las­ten kuu­le­mi­seen ja asia­kas­kes­kus­te­lun rajaa­mi­seen liit­ty­vät tai­dot. Kysei­siin tilan­tei­siin liit­tyy tuen ja kont­rol­lin raja­pin­noilla tasa­pai­not­te­lua sekä voi­mak­kaita tun­ne­ko­ke­muk­sia. Toi­min­ta­ta­pao­saa­mi­seen liit­tyy tar­koi­tuk­sen­mu­kai­nen tilan­ne­si­don­nai­nen kyky toi­mia.

Itse­tun­te­muk­seen liit­tyvä oppi­mi­nen ja omaan har­kin­ta­ky­kyyn luot­ta­mi­nen liit­tyi­vät reflek­tii­vi­seen oppi­mi­seen. Lisäksi omaan etiik­kaan ja yhteis­kun­nan tar­joa­miin pal­ve­lui­hin koh­dis­tui kriit­tistä reflek­tiota, Uusi­talo sanoo.

Kiire esteenä tavoitteelliselle oppimiselle työssä

Ilkka Uusi­ta­lon mukaan sosi­aa­li­työssä esiin­tyvä kiire voi olla este tavoit­teel­li­selle työssä oppi­mi­selle ja asian­tun­ti­juu­den kehit­tä­mi­selle. Jotta vaa­ti­vista tilan­teista on mah­dol­lista ker­ryt­tää uutta tie­toa ja osaa­mista, on oppi­mi­sen oltava tie­toista ja suun­ni­tel­mal­lista. Pereh­dyt­tä­mi­nen on hyvä esi­merkki myös suun­ni­tel­mal­li­sesta työssä oppi­mi­sesta. Hyvän joh­ta­mi­sen mer­ki­tys ja joh­don tuki koros­tu­vat työssä oppi­mi­sen kehit­tä­mi­sessä, mutta vas­tuuta jää myös yksi­lölle. Yksi­lön on tun­nis­tet­tava osaa­mis­va­jei­taan ja han­kit­tava lisä­osaa­mista.

Sosiaalityöntekijät kuvaavat tilanteisiin liittyvää ja organisatorista oppimista, mutta ei tavoitteellista oppimista.

Nykyi­nen tilanne sosi­aa­li­työssä ei tue työssä oppi­mista par­haalla mah­dol­li­sella tavalla. Kun ei ole aikaa ana­ly­soida tilan­teita ja työyh­tei­söiltä puut­tuu tavoit­teel­li­nen kehit­tä­mi­sen aja­tus, voi koke­muk­sista kerätty tieto jäädä ohueksi ja irral­li­seksi.

Myös työn­te­ki­jöi­den vaih­tu­vuus voi Uusi­ta­lon mukaan olla työssä oppi­mista han­ka­loit­tava tekijä. Kun orga­ni­saa­tio on jat­ku­vassa liik­keessä, voi reflek­tii­vi­syys kär­siä. Uusi­talo kokee, että tule­vai­suu­den monia­lai­sessa sosi­aa­li­työssä suun­ni­tel­mal­li­sen oppi­mi­sen mer­ki­tys koros­tuu.

Reflektiivisten keskustelujen tärkeys

Sys­tee­mi­nen tii­mi­työs­ken­tely sosi­aa­li­työssä koros­taa työ­ka­ve­rei­den reflek­tii­vis­ten kes­kus­te­lui­den tär­keyttä, ja tämä suun­taus edis­tää onneksi myös työssä oppi­mista, sanoo Uusi­talo.

Koke­muk­sel­lista oppi­mista voi tapah­tua myös pois­sul­ke­mi­sen avulla. Niin kut­suttu nega­tii­vi­nen oppi­mi­nen tar­koit­taa sitä, miten jos­sa­kin tie­tyn­tyyp­pi­sessä vaa­ti­vassa asia­kas­ti­lan­teessa ei aina­kaan pidä toi­mia.

Työyhteisöt tarvitsevat tavoitteellisen oppimisen ajatuksen.

Täl­löin hen­kilö tun­nis­taa kon­teks­tu­aa­li­set teki­jät ja mah­dol­li­set tilan­teen kehi­tys­suun­nat ja ver­tai­lee niitä koke­mus­tie­toonsa. Vaih­toeh­to­jen pois­sul­ke­mi­sen kautta työn­te­kijä tie­dos­taa, että näin ei aina­kaan kan­nata tässä tilan­teessa toi­mia, Uusi­talo ker­too.

Myös tässä tar­vi­taan kriit­tistä, tut­ki­vaa reflek­tiota ja usein myös intui­tiota. Ilkka Uusi­ta­lon mukaan työ­ko­ke­mus ei auto­maat­ti­sesti opeta uutta, vaan työn­te­ki­jän on pysäh­dyt­tävä tut­ki­maan koke­muk­sia ja tun­nis­tet­tava se, mil­laista hyö­dyl­listä tie­toa niistä on mah­dol­lista ammen­taa itselle. Koke­muk­sia on myös hyvä tar­kas­tella teo­rian valossa. Kun koke­mus­tie­don suh­teut­taa uusim­paan tut­ki­mus­tie­toon, asian­tun­ti­juus kehit­tyy.

Teo­ria- ja käy­tän­tö­tie­don integroin­tia voisi työ­elä­mässä tehos­taa esi­mer­kiksi simu­laa­tio­har­joi­tuk­silla ja työssä koh­dat­tuja tilan­teita ja tapah­tu­mia yhdessä tut­ki­malla, reflek­toi­malla. Tämän tyyp­pi­nen täy­den­nys­kou­lu­tus tosin vaa­tisi työ­nan­ta­jilta lisää aika­re­surs­seja ja suun­ni­tel­mal­li­sem­paa osaa­mi­sen kehit­tä­mistä ja joh­ta­mista.

Ella Ran­ta­nen

 

Turun ammat­ti­kor­kea­kou­lussa leh­to­rina työs­ken­te­levä kas­va­tus­tie­tei­den toh­tori Ilkka Uusi­ta­lon väi­tös­kir­jassa käsit­te­lee sosi­aa­li­työn työssä oppi­mista vaa­ti­vissa asia­kas­ti­lan­teissa. Väi­tös­kirja ”Työssä oppi­mi­nen las­ten­suo­je­lun sosi­aa­li­työssä ‑reu­naeh­toja ja mah­dol­li­suuk­sia amma­til­li­sen asian­tun­ti­juu­den kehit­ty­mi­selle” tar­kas­tet­tiin Turun yli­opis­tossa 14.12.2019.