Usein viljelijät ottavat minuun yhteyttä taloudellisen tilanteen varjolla. Sitten kun menen käymään tilalla, tulee esiin muutakin murhetta ja huolta, sanoo Voimaa farmarille ‑hankkeessa työskentelevä sosiaalityön opiskelija Maria Savolainen.

 

 

Hanke­asian­tun­tija Maria Savolainen käve­lee pel­lon­lai­taa aamuau­rin­gossa. Viimeisen puo­len­toista vuo­den aikana maa­ta­lous­yrit­tä­jyy­den nurja puoli on tul­lut hänelle tutuksi.

Hän työs­ken­te­lee MTK Pirkanmaan Voimaa far­ma­rille ‑hank­keessa. Se tar­joaa maa­ta­lous­yrit­tä­jille apua jak­sa­mi­seen, työ­hy­vin­voin­tiin ja talouspulmiin.

Maria Savolainen opis­ke­lee työn ohessa sosi­aa­li­työtä Tampereen yli­opis­tossa. Syksyllä hän aloit­taa syven­tä­vät opinnot.

– Olen lam­mas­far­ma­rin tytär Laihialta ja itse­kin maa­ti­lan emäntä. Ymmärrän maa­ti­lan arkea ja tie­dän, mitä kaik­kea vuo­den kier­toon kuuluu.

Savolaisen mukaan sosi­aa­li­työn opin­noista on ollut hänelle val­ta­vasti hyö­tyä, vaik­kei työs­ken­tely Voimaa far­ma­rille ‑hank­keessa niitä edellytetäkään.

– Opintojen kautta minulla on jon­kin­lai­nen ymmär­rys suo­ma­lai­sesta pal­ve­lu­jär­jes­tel­mästä, ja olen toki saa­nut opin­noista myös eväitä vai­keuk­sissa ole­van ihmi­sen kohtaamiseen.

Pirkanmaalla on liki 4 000 maatilaa

Maatiloista run­saat sata saa apua Voimaa far­ma­rille ‑hank­keesta. Savolaisen lisäksi työtä tuot­ta­jien hyväksi tekee han­ke­pääl­likkö Maija Pispa.

– Hanke on ensia­pu­luon­toi­nen. Pyrimme löy­tä­mään mah­dol­li­sim­man pian rat­kai­suja ja tahoja, joi­den puo­leen asiak­kaat voi­vat kään­tyä, Savolainen kertoo.

Tavallisimmin asia­kas­suhde saa alkunsa maa­ta­lous­yrit­tä­jän omasta yhtey­de­no­tosta. Soitto tai säh­kö­posti saat­taa tulla myös esi­mer­kiksi suku­lai­selta, naa­pu­rilta, eläin­lää­kä­riltä, lomit­ta­jalta tai maa­ta­lou­den asian­tun­ti­ja­jär­jestö ProAgrian neuvojalta.

Luottamuksellista ja maksutonta tukea on tarjolla jokaisessa maakunnassa.

– Jos yhteyttä ottaa joku muu kuin vil­je­lijä itse, tilan­teet ovat sil­loin usein kär­jis­ty­neitä. Viljelijä saat­taa hävetä omaa tilan­net­taan tai sit­ten hän ei enää tun­nista sitä.

Kun yhtey­den­otto tulee, Savolainen sopii tila­käyn­nin. Tilalla hän kes­kus­te­lee yrit­tä­jän tai yrit­tä­jien kanssa ja pyr­kii kes­kus­te­le­malla saa­maan tilan­tee­seen selvyyttä.

– Ensimmäisellä käyn­nillä kar­toi­te­taan koko­nais­ti­lanne. Siinä menee väki­sin­kin aikaa, kun käymme läpi maa­ti­lan ja asiak­kaan asiat, jotka voi­vat olla toi­sis­taan irrallisiakin.

Tavallisesti Savolainen menee tilalle yksin. Jos tapaus on haas­tava tai tilalla on pal­jon väkeä, läh­tee kol­lega mukaan. Uhkaavia tilan­teita Savolainen ei ole työs­sään kokenut.

Usein jo pihasta näkee, millä tolalla asiat ovat

– Pihapiiri saat­taa olla räjäh­tä­neen näköi­nen. Kaikki tava­rat ovat läsäh­tä­neet sii­hen, mihin ne on jätetty ja eläi­met ovat huo­nolla hoi­dolla, ker­too Savolainen.

Savolaisen mukaan kaikki eläin­tuo­tan­to­suun­nat ovat eri­tyi­sen kuor­mit­ta­via, koska eläin­ten­hoito on sito­vaa. Eläimet kun on hoi­det­tava vuo­den jokai­sena päivänä.

– Asiakkaissa on todella pal­jon niitä, jotka ovat ihan lop­puun uupu­neita. Tilakäynneillä näkyy, että maa­ta­lous­yrit­tä­jät ovat kiinni työs­sään, eikä vapaita juuri ole.

Pirtin pöy­dällä Savolaista saat­taa odot­taa pino avaa­mat­to­mia laskuja.

– Työuupumus saat­taa olla syy sii­hen, että tilan talous­kin on rem­pal­laan. Tai sit­ten talou­dessa on tul­lut taka­pak­kia ja se aiheut­taa mie­len­ter­vey­del­li­siä ongelmia.

Laskut jää­vät yleensä avaa­matta siksi, ettei nii­hin ole varaa, Savolainen sanoo. Tällöin hän aloit­taa ura­kan avaa­malla kuo­ret ja lajit­te­le­malla las­kut erä­päi­vän mukaan.

– Sitten per­kaamme yrit­tä­jän kanssa pinoista kii­reel­li­sim­mät. Jos kyseessä on kotie­läin­tila, niin aina­kin säh­kö­lasku pitää saada hoi­det­tua jol­lain ilveellä.

Seuraavaksi Savolainen soit­taa ulos­ot­to­vi­ras­toon ja ottaa yhteyttä perin­tä­toi­mis­toi­hin, ja siten asiat alka­vat pik­ku­hil­jaa selvitä.

Kuvassa ruskeita lehmiä kesälaitumella.

Kuva: Laura Vesa

Kiinni solmuihin

Talouden ja työ­taa­kan lisäksi suku­pol­ven­vaih­dok­set kiris­tä­vät usein ihmis­suh­teita maa­ti­loilla. Vanha ja nuori pari eivät aina enää edes puhu toisilleen.

– Vanha pari käy jaka­massa neu­vo­jaan, vaikka niitä ei ole pyy­detty, jol­loin nuori pari kokee, ettei­vät he saa elää ja kehit­tää tilaa halua­mal­laan tavalla, sanoo Savolainen.

Savolaisen mukaan suh­de­soppa rat­keaa vain kes­kus­te­le­malla avoimesti.

– Keskustelu syn­nyt­tää usein uusia oival­luk­sia. Eräässäkin tapauk­sessa vanha pari päätti muut­taa pois tilalta. Se oli var­masti hyvä rat­kaisu molem­mille osapuolille.

Joskus taas jat­kaja ei ota vas­tuuta tilan töistä.

– Eräskin nuori isäntä ei viitsi nousta aamulla navet­taan, koska hän tie­tää, että van­hem­mat mene­vät kui­ten­kin, Savolainen kertoo.

Tällaisissa tapauk­sissa van­han parin pitäisi Savolaisen mukaan sanou­tua koko­naan irti tilan hoi­dosta. Oivalluksen on kui­ten­kin tul­tava heiltä itsel­tään, hän toteaa.

– Viime käyn­nillä teimme luku­jär­jes­tyk­sen, jotta nuo­relle isän­nälle tulisi päi­viä, joina hän oikeasti olisi vas­tuussa tilasta.

Kitkaa saat­taa olla myös työn­te­ki­jöi­den kanssa tai isän­tä­pa­rin välillä. Maatiloilla pari­suh­teen hoi­ta­mi­nen jää hel­posti työ­to­ve­ruu­den jal­koi­hin, Savolainen sanoo.

Maatalousyrittäjä voi saada 500 euron ostopalvelujen sitoumuksen esimerkiksi terapiapalveluihin, juridiseen apuun tai talousneuvontaan.

– Yksi keino on miet­tiä isän­tä­pa­rin kes­ki­näistä työn­ja­koa eli onko molem­milla oma vas­tuu­alu­eensa ja oli­siko vas­tuun­jaon vah­vis­ta­mi­sesta apua. Suosittelen usein myös pariterapiaa.

Lähiruokaa arvostetaan, mutta ei sen eteen tehty työ

Monimutkainen ja kan­kea byro­kra­tia tuo maa­ta­lous­yrit­tä­jien arkeen omat pai­neensa. Heitä ahdis­taa myös tuot­ta­jia arvos­te­leva jul­ki­nen keskustelu.

– Lähiruokaa ja luo­mua arvos­te­taan, mutta nii­den eteen teh­tyä työtä ei. Se syö vil­je­li­jöi­den moti­vaa­tiota ja vai­kut­taa jak­sa­mi­seen­kin, Savolainen kertoo.

Voimaa far­ma­rille ‑hanke val­men­taa Savolaista sosiaali­alan töihin.

– Tämä työ antaa todella pal­jon. Tapaukset ovat eri­lai­sia ja haas­ta­via. Elämän koko kirjo on läsnä tiloilla ja opin jat­ku­vasti lisää. Se on tässä ihan parasta.

Erityisesti Savolaista pal­kit­se­vat onnis­tu­mi­set, kuten yksin mai­to­ti­lal­laan työs­ken­nel­leen isän­nän tapauk­sessa. Hän ei halun­nut mennä lää­kä­riin, vaikka oli todella huo­nossa kunnossa.

– Jankkasin ja jank­ka­sin hänelle siitä. Sitten eräänä päi­vänä hän soitti ja ker­toi käy­neensä lää­kä­rissä ja saa­neensa kun­tou­tusta puol­ta­van lausunnon.

Savolainen kokee, että työstä on hänelle hyö­tyä myös opinnoissa.

– Minulla on mie­lessä kon­kreet­ti­sia esi­merk­kejä, kun käsit­te­lemme vaikka sosi­aa­lioi­keutta tai pal­ve­lu­jär­jes­tel­miä. Lisäksi työ antaa näkö­kul­maa ja moti­vaa­tiota opintoihin.

Meeri Ylä-Tuuhonen

”Viljelijää ei kuulla sote-palveluissa”

Sosiaali- ja ter­vey­sa­lan ammat­ti­lai­set eivät aina ymmärrä maa­ta­lous­yrit­tä­jien työn­ku­vaa, jol­loin yrit­tä­jät saat­ta­vat jäädä vaille tar­vit­se­maansa apua, sanoo Maria Savolainen.

Esimerkiksi sosi­aa­li­toi­mis­tossa maa­ta­lous­yrit­täjä saat­taa saada keho­tuk­sen myydä omai­suut­taan, vaikka se on ole­massa elin­kei­noa varten.

– Perusoikeudet tur­vaa­vat myös maa­ta­lous­yrit­tä­jille oikeu­den sosi­aa­li­tur­vaan, vii­me­si­jai­seen toi­meen­tu­loon, elin­kei­no­va­pau­teen ja omai­suu­den­suo­jaan, Savolainen sanoo.
Maatalousyrittäjät eivät Savolaisen mukaan aina hae toi­meen­tu­lo­tu­kea, vaikka oli­si­vat­kin sii­hen oikeu­tet­tuja, koska tuen saa­mi­nen ja hake­mi­nen on koh­tuut­to­man monimutkaista.

– Jos sosi­aa­li­työn­te­ki­jällä on asiak­kaana maa­ta­lous­yrit­täjä, hän voisi ottaa mei­hin yhteyttä. Autamme mie­lel­lämme. Hanketyöntekijöitä on joka maa­kun­nassa, Savolainen vinkkaa.

Osa lää­kä­reistä taas ei myönnä maa­ta­lous­yrit­tä­jille riit­tä­vän pit­kiä sai­raus­lo­mia. Lääkäri saat­taa esi­mer­kiksi olet­taa, että mai­to­ti­lal­li­nen voi levätä jou­luna, vaikka leh­mät täy­tyy lyp­sää myös silloin.
Savolainen ker­too maa­ta­lous­yrit­tä­jästä, joka ei pys­ty­nyt työs­ken­te­le­mään nivel­ri­kon vuoksi. Hän toi­voi pää­se­vänsä työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Lääkäri kir­joitti lausun­toon, että poti­las sovel­tuu emän­nän teh­tä­viin. Hänellä ei ollut mitään käsi­tystä, mitä ne ovat, eikä emäntä tul­lut kuul­luksi eikä ymmärretyksi.