Usein viljelijät ottavat minuun yhteyttä taloudellisen tilanteen varjolla. Sitten kun menen käymään tilalla, tulee esiin muutakin murhetta ja huolta, sanoo Voimaa farmarille ‑hankkeessa työskentelevä sosiaalityön opiskelija Maria Savolainen.

 

 

Hankeasiantun­ti­ja Maria Savolainen kävelee pel­lon­laitaa aamuau­ringos­sa. Viimeisen puo­len­toista vuo­den aikana maat­alousyrit­täjyy­den nur­ja puoli on tul­lut hänelle tutuk­si.

Hän työsken­telee MTK Pirkan­maan Voimaa far­mar­ille ‑han­kkeessa. Se tar­joaa maat­alousyrit­täjille apua jak­samiseen, työhyv­in­voin­ti­in ja talous­pul­mi­in.

Maria Savolainen opiskelee työn ohes­sa sosi­aal­i­työtä Tam­pereen yliopis­tossa. Syksyl­lä hän aloit­taa syven­tävät opin­not.

– Olen lam­mas­far­marin tytär Lai­hial­ta ja itsekin maati­lan emän­tä. Ymmär­rän maati­lan arkea ja tiedän, mitä kaikkea vuo­den kier­toon kuu­luu.

Savolaisen mukaan sosi­aal­i­työn opin­noista on ollut hänelle val­tavasti hyö­tyä, vaikkei työsken­te­ly Voimaa far­mar­ille ‑han­kkeessa niitä edel­lytetäkään.

– Opin­to­jen kaut­ta min­ul­la on jonkin­lainen ymmär­rys suo­ma­lais­es­ta palvelu­jär­jestelmästä, ja olen toki saanut opin­noista myös eväitä vaikeuk­sis­sa ole­van ihmisen kohtaamiseen.

Pirkanmaalla on liki 4 000 maatilaa

Maatiloista run­saat sata saa apua Voimaa far­mar­ille ‑han­kkeesta. Savolaisen lisäk­si työtä tuot­ta­jien hyväk­si tekee han­kepääl­likkö Mai­ja Pis­pa.

– Han­ke on ensi­a­pu­lu­on­toinen. Pyrimme löytämään mah­dol­lisim­man pian ratkaisu­ja ja taho­ja, joiden puoleen asi­akkaat voivat kään­tyä, Savolainen ker­too.

Taval­lisim­min asi­akas­suhde saa alkun­sa maat­alousyrit­täjän omas­ta yhtey­de­no­to­s­ta. Soit­to tai sähkö­posti saat­taa tul­la myös esimerkik­si suku­laiselta, naa­puril­ta, eläin­lääkäriltä, lomit­ta­jal­ta tai maat­alouden asiantun­ti­ja­jär­jestö ProA­gri­an neu­vo­jal­ta.

Luottamuksellista ja maksutonta tukea on tarjolla jokaisessa maakunnassa.

– Jos yhteyt­tä ottaa joku muu kuin vil­jeli­jä itse, tilanteet ovat sil­loin usein kär­jistyneitä. Vil­jeli­jä saat­taa hävetä omaa tilan­net­taan tai sit­ten hän ei enää tun­nista sitä.

Kun yhtey­de­not­to tulee, Savolainen sopii tilakäyn­nin. Tilal­la hän keskustelee yrit­täjän tai yrit­täjien kanssa ja pyrkii keskustele­mal­la saa­maan tilanteeseen selvyyt­tä.

– Ensim­mäisel­lä käyn­nil­lä kar­toite­taan kokon­ais­ti­lanne. Siinä menee väk­isinkin aikaa, kun käymme läpi maati­lan ja asi­akkaan asi­at, jot­ka voivat olla toi­sis­taan irral­lisi­akin.

Taval­lis­es­ti Savolainen menee tilalle yksin. Jos tapaus on haas­ta­va tai tilal­la on paljon väkeä, läh­tee kol­le­ga mukaan. Uhkaavia tilantei­ta Savolainen ei ole työssään kokenut.

Usein jo pihasta näkee, millä tolalla asiat ovat

– Pihapi­iri saat­taa olla räjähtäneen näköi­nen. Kaik­ki tavarat ovat läsähtäneet siihen, mihin ne on jätet­ty ja eläimet ovat huonol­la hoidol­la, ker­too Savolainen.

Savolaisen mukaan kaik­ki eläin­tuotan­to­su­un­nat ovat eri­tyisen kuor­mit­tavia, kos­ka eläin­ten­hoito on sito­vaa. Eläimet kun on hoidet­ta­va vuo­den jokaise­na päivänä.

– Asi­akkaissa on todel­la paljon niitä, jot­ka ovat ihan lop­pu­un uupunei­ta. Tilakäyn­neil­lä näkyy, että maat­alousyrit­täjät ovat kiin­ni työssään, eikä vapai­ta juuri ole.

Pirtin pöy­däl­lä Savolaista saat­taa odot­taa pino avaa­mat­to­mia lasku­ja.

– Työu­upumus saat­taa olla syy siihen, että tilan talouskin on rem­pal­laan. Tai sit­ten taloudessa on tul­lut taka­pakkia ja se aiheut­taa mie­len­ter­vey­del­lisiä ongelmia.

Laskut jäävät yleen­sä avaa­mat­ta sik­si, ettei niihin ole varaa, Savolainen sanoo. Täl­löin hän aloit­taa urakan avaa­mal­la kuoret ja lajit­tele­mal­la laskut eräpäivän mukaan.

– Sit­ten perkaamme yrit­täjän kanssa pinoista kiireel­lisim­mät. Jos kyseessä on kotieläin­ti­la, niin ainakin sähkölasku pitää saa­da hoidet­tua jol­lain ilveel­lä.

Seu­raavak­si Savolainen soit­taa ulosot­tovi­ras­toon ja ottaa yhteyt­tä per­in­tä­toimis­toi­hin, ja siten asi­at alka­vat pikkuhil­jaa selvitä.

Kuvassa ruskeita lehmiä kesälaitumella.

Kuva: Lau­ra Vesa

Kiinni solmuihin

Talouden ja työ­taakan lisäk­si sukupol­ven­vai­h­dok­set kiristävät usein ihmis­suhtei­ta maatiloil­la. Van­ha ja nuori pari eivät aina enää edes puhu toisilleen.

– Van­ha pari käy jaka­mas­sa neu­vo­jaan, vaik­ka niitä ei ole pyy­det­ty, jol­loin nuori pari kokee, etteivät he saa elää ja kehit­tää tilaa halu­a­mal­laan taval­la, sanoo Savolainen.

Savolaisen mukaan suhdes­op­pa ratkeaa vain keskustele­mal­la avoimesti.

– Keskustelu syn­nyt­tää usein uusia oival­luk­sia. Eräässäkin tapauk­ses­sa van­ha pari päät­ti muut­taa pois tilal­ta. Se oli var­masti hyvä ratkaisu molem­mille osa­puo­lille.

Joskus taas jatka­ja ei ota vas­tu­u­ta tilan töistä.

– Eräskin nuori isän­tä ei viit­si nous­ta aamul­la navet­taan, kos­ka hän tietää, että van­hem­mat menevät kuitenkin, Savolainen ker­too.

Täl­lai­sis­sa tapauk­sis­sa van­han parin pitäisi Savolaisen mukaan sanoutua kokon­aan irti tilan hoi­dos­ta. Oival­luk­sen on kuitenkin tul­ta­va heiltä itseltään, hän toteaa.

– Viime käyn­nil­lä teimme luku­järjestyk­sen, jot­ta nuorelle isän­nälle tulisi päiviä, joina hän oikeasti olisi vas­tu­us­sa tilas­ta.

Kitkaa saat­taa olla myös työn­tek­i­jöi­den kanssa tai isän­tä­parin välil­lä. Maatiloil­la parisuh­teen hoit­a­mi­nen jää hel­posti työ­toveru­u­den jalkoi­hin, Savolainen sanoo.

Maatalousyrittäjä voi saada 500 euron ostopalvelujen sitoumuksen esimerkiksi terapiapalveluihin, juridiseen apuun tai talousneuvontaan.

– Yksi keino on miet­tiä isän­tä­parin keskinäistä työn­jakoa eli onko molem­mil­la oma vas­tu­ualueen­sa ja olisiko vas­tu­un­jaon vahvis­tamis­es­ta apua. Suosit­te­len usein myös parit­er­api­aa.

Lähiruokaa arvostetaan, mutta ei sen eteen tehty työ

Mon­imutkainen ja kankea byrokra­tia tuo maat­alousyrit­täjien arkeen omat paineen­sa. Heitä ahdis­taa myös tuot­ta­jia arvostel­e­va julki­nen keskustelu.

– Lähiruokaa ja luo­mua arvoste­taan, mut­ta niiden eteen tehtyä työtä ei. Se syö vil­jeli­jöi­den moti­vaa­tio­ta ja vaikut­taa jak­samiseenkin, Savolainen ker­too.

Voimaa far­mar­ille ‑han­ke val­men­taa Savolaista sosi­aalialan töi­hin.

– Tämä työ antaa todel­la paljon. Tapauk­set ovat eri­laisia ja haas­tavia. Elämän koko kir­jo on läs­nä tiloil­la ja opin jatku­vasti lisää. Se on tässä ihan paras­ta.

Eri­tyis­es­ti Savolaista palk­it­se­vat onnis­tu­miset, kuten yksin maitoti­lal­laan työsken­nelleen isän­nän tapauk­ses­sa. Hän ei halun­nut men­nä lääkäri­in, vaik­ka oli todel­la huonos­sa kun­nos­sa.

– Jankkasin ja jankkasin hänelle siitä. Sit­ten eräänä päivänä hän soit­ti ja ker­toi käyneen­sä lääkäris­sä ja saa­neen­sa kuntou­tus­ta puolta­van lausun­non.

Savolainen kokee, että työstä on hänelle hyö­tyä myös opin­nois­sa.

– Min­ul­la on mielessä konkreet­tisia esimerkke­jä, kun käsit­telemme vaik­ka sosi­aalioikeut­ta tai palvelu­jär­jestelmiä. Lisäk­si työ antaa näkökul­maa ja moti­vaa­tio­ta opin­toi­hin.

Meeri Ylä-Tuuho­nen

”Viljelijää ei kuulla sote-palveluissa”

Sosi­aali- ja ter­veysalan ammat­ti­laiset eivät aina ymmär­rä maat­alousyrit­täjien työnku­vaa, jol­loin yrit­täjät saat­ta­vat jäädä vaille tarvit­se­maansa apua, sanoo Maria Savolainen.

Esimerkik­si sosi­aal­i­toimis­tossa maat­alousyrit­täjä saat­taa saa­da keho­tuk­sen myy­dä omaisu­ut­taan, vaik­ka se on ole­mas­sa elinkeinoa varten.

– Peru­soikeudet tur­vaa­vat myös maat­alousyrit­täjille oikeu­den sosi­aal­i­tur­vaan, viime­si­jaiseen toimeen­tu­loon, elinkeino­va­pau­teen ja omaisu­u­den­suo­jaan, Savolainen sanoo.
Maat­alousyrit­täjät eivät Savolaisen mukaan aina hae toimeen­tu­lo­tukea, vaik­ka oli­si­vatkin siihen oikeutet­tu­ja, kos­ka tuen saami­nen ja hakem­i­nen on kohtu­ut­toman mon­imutkaista.

– Jos sosi­aal­i­työn­tek­i­jäl­lä on asi­akkaana maat­alousyrit­täjä, hän voisi ottaa mei­hin yhteyt­tä. Autamme mielel­lämme. Han­ketyön­tek­i­jöitä on joka maakun­nas­sa, Savolainen vinkkaa.

Osa lääkäreistä taas ei myön­nä maat­alousyrit­täjille riit­tävän pitk­iä sairaus­lo­mia. Lääkäri saat­taa esimerkik­si olet­taa, että maitoti­lalli­nen voi lev­ätä joulu­na, vaik­ka lehmät täy­tyy lyp­sää myös sil­loin.
Savolainen ker­too maat­alousyrit­täjästä, joka ei pystynyt työsken­telemään nivel­rikon vuok­si. Hän toivoi pää­sevän­sä työkyvyt­tömyy­seläk­keelle.

– Lääkäri kir­joit­ti lausun­toon, että poti­las sovel­tuu emän­nän tehtävi­in. Hänel­lä ei ollut mitään käsi­tys­tä, mitä ne ovat, eikä emän­tä tul­lut kuul­luk­si eikä ymmär­re­tyk­si.