Kahdeksanvuotiaana menehtyneen Eerikan asiakkuus lastensuojelussa alkoi puolitoistavuotiaana. Tytön kuolemasta alkaneet selvitykset ja oikeudenkäynnit muuttivat suomalaista lastensuojelua. Miten sosiaali­työntekijät rikkoivat työssään virkavelvollisuuttaan, kun heidät tuomittiin siitä oikeudessa?

Helsin­gin yli­opis­ton riko­soi­keu­den pro­fes­sori Kimmo Nuotio pitää oikeu­den­käyn­nin ase­tel­maa suo­ma­lai­sessa oikeus­his­to­riassa poik­keuk­sel­li­sena. Syyttäjä vaati 11 vir­ka­mie­helle ran­gais­tusta vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­sesta. Syytettyinä oli neljä sosi­aa­li­työn­te­ki­jää, neljä lää­kä­riä, kaksi tervey­denhoitajaa ja las­tenp­sy­kiatri. Helsingin kärä­jä­oi­keus tuo­mitsi kaksi sosi­aa­li­työn­te­ki­jää tuot­ta­muk­sel­li­sesta vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­sesta viime heinäkuussa.
Kaikki syy­te­tyt vir­ka­mie­het oli­vat hoi­ta­neet Eerikan asioita tytön kuo­le­maan saakka tou­ko­kuussa 2012. Isä ja hänen nai­sys­tä­vänsä tuo­mit­tiin elin­kau­ti­seen mur­hasta Helsingin kärä­jä­oi­keu­dessa maa­lis­kuussa 2013.

– Syytteissä ei ollut enää kysy­mys lap­sen sur­masta. Sosiaalityöntekijöiden osalta kyse oli siitä, oli­si­vatko he täyt­tä­mällä lain­mu­kai­set vel­vol­li­suu­tensa voi­neet vai­kut­taa tapah­tu­mien kul­kuun, Nuotio täsmentää.
– Tuomiota har­kit­taessa piti hyvin tar­kasti kat­soa, mitkä ovat olleet sosi­aa­li­työn­te­ki­jän laki­sää­tei­set teh­tä­vät ja vel­vol­li­suu­det. Tämä on var­masti alan mer­kit­tä­vin virkarikosoikeudenkäynti.

Helsingin kau­pun­gin sosi­aali- ja ter­veys­vi­ras­ton joh­ta­vaa laki­miestä Karri Välimäkeä kuul­tiin oikeu­dessa asian­tun­ti­ja­to­dis­ta­jana las­ten­suo­je­lussa nou­da­te­tuista toiminta­tavoista. Hän koros­taa esit­tä­vänsä haas­tat­te­lussa vain omia hen­ki­lö­koh­tai­sia näke­myk­si­ään, eivätkä hänen mie­li­pi­teensä edusta viras­ton kantaa.

Olisivatko sosiaalityöntekijät lakisääteiset velvollisuutensa täyttämällä voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun?

Tuomiota on kii­telty pää­tök­sen laa­jan ja vah­van perus­te­luo­san täh­den. Vaikka kyseessä on vain kärä­jä­oi­keu­den eikä ylem­pien oikeus­asteiden tuo­mio, sillä on Välimäen mie­lestä viran­omai­siin näh­den ohjaa­vaa vaikutusta.
– Sosiaaliviranomaisten lisäksi poliisi tulee var­masti käyt­tä­mään tuo­mio­ma­te­ri­aa­lia työs­sään. Syyttäjäviranomaisille se tar­joaa arvo­kasta tie­toa syy­te­har­kin­nan poh­jaksi, Väli­mäki toteaa.
Sosiaalitoimi syytösten kohteeksi

Helsingin las­ten­suo­je­lun joh­taja Sisko Lounatvuori pitää oikeu­den­pää­töstä juri­di­sesti kor­kea­ta­soi­sena. Siitä on käyty niin viras­ton sisällä kuin val­ta­kun­nal­li­ses­ti­kin hyö­dyl­listä keskustelua.
– Päätös on hyvä perusta läh­teä poh­ti­maan vir­ka­vel­vol­li­suu­teen ja viran­omais­har­kin­taan liit­ty­viä kysy­myk­siä. Sitä voi hyö­dyn­tää hen­ki­lös­tön kou­lu­tuk­sessa, uusien työn­te­ki­jöi­den pereh­dy­tyk­sessä ja nos­taa esille rekrytoinnissa.

Virkarikosoikeudenkäynti kesti viisi viik­koa, mutta tapah­tu­miin liit­ty­vien asioi­den käsit­tely ja oikeu­den­käyn­tien val­mis­te­lut jat­kui­vat tytön kuo­le­masta läh­tien kol­men vuo­den ajan. Tuo aika koet­tiin pii­nal­li­seksi val­ta­van media­huo­mion koh­teeksi jou­tu­neessa sosi­aali-­­ ­ja terveysvirastossa.

– Keskustelu tie­do­tus­vä­li­neissä ja sosi­aa­li­sessa mediassa ei aina ollut raken­ta­vaa. Virkamiehille esi­tet­tiin epä­asial­li­sia syy­tök­siä. Valitettavasti syyt­tä­jän­kin puheen­vuo­roissa oli sama asenne, Lounatvuori muistelee.
– Meille las­tat­tiin sel­lai­sia­kin vel­voit­teita, jotka eivät kuulu sosi­aa­li­työ­hön. Kyllähän jul­ki­suu­den viesti oli sil­loin se, että las­ten­suo­jelu on syyl­li­nen lap­sen kuolemaan.

Lastensuojelussa toi­mi­vat esi­mie­het ja joh­don edus­ta­jat sai­vat näitä syy­tök­siä myös säh­kö­pos­tin kautta. Eerikan tapauk­seen liit­tyvä voi­ma­kas tun­ne­kuohu sai monet arvos­te­li­joista unoh­ta­maan, että oikeu­den­käyn­nissä tut­kit­tiin työn­te­ki­jöi­den osalta vain vir­ka­vel­vol­li­suu­den täyttämistä.
– Jännitin etu­kä­teen tuo­miota. Kun se saa­tiin, olin hel­pot­tu­nut ja ylpeä oikeus­lai­tok­ses­tamme. Se kykeni kai­ken kohun kes­kellä pitäy­ty­mään juuri siinä heille tut­kit­ta­vaksi anne­tussa asiassa.

Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto joutui tapauksen aikana valtavan mediahuomion kohteeksi, minkä vuoksi Sisko Lounatvuori pelkäsi käräjoikeuden päätöstä. Kuva: Liisa Takala.

Helsingin sosi­aali- ja ter­veys­vi­rasto jou­tui tapauk­sen aikana val­ta­van media­huo­mion koh­teeksi, minkä vuoksi Sisko Lounatvuori pel­käsi kärä­joi­keu­den pää­töstä. Kuva: Liisa Takala.

Valviran kummallinen lausunto

Kimmo Nuotion mie­lestä tuo­miossa on hie­nosti väl­tetty jäl­ki­vii­saus. Tuomion yleis­pe­rus­te­luissa tode­taan rat­kai­su­har­kin­nan läh­tö­koh­dasta näin: ”Niiden suh­teen asian arviointi on tul­lut perus­taa vain sii­hen, minkä tie­tä­myk­sen poh­jalta kukin viran­hal­tija asiassa kul­loin­kin on toi­mi­nut ja mitä häneltä sen valossa sil­loin koh­tuu­della on voi­nut edellyttää.”

– Viranhaltijoiden toi­min­taa on tar­kas­tel­tava juuri siinä tilan­teessa, kun ei vielä tie­detä, mitä tapah­tu­neen takana on ja mitä viran­hal­ti­jan toi­min­nasta seu­raa, Nuotio selventää.
– Mitä las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sia tai muita doku­ment­teja oli sillä het­kellä pöy­dällä ja mitä niille olisi pitä­nyt tehdä? Virkatoimintaa on arvioitu amma­til­lis­ten kri­tee­rien, työ­nan­ta­jan mää­räys­ten ja laki­sää­teis­ten vel­vol­li­suuk­sien pohjalta.

Työoikeuden pro­fes­sori Seppo Koskinen Turun yli­opis­tosta kum­mas­te­lee polii­sin esi­tut­kin­nas­saan käyt­tä­mää Valviran asian­tun­ti­ja­lausun­toa, joka poik­keaa oikeu­den ajal­li­sesti tar­kasti rajaa­masta tar­kas­te­lusta. Valvira perus­te­lee kri­tiik­ki­ään viran­hal­ti­joi­den pitem­mälle ajan­jak­solle ulot­tu­van toi­min­nan ja sen seu­raus­ten pohjalta.

– Oli koh­tuu­tonta syy­tet­ty­jen kan­nalta, että syyt­täjä lähti syyt­tä­mään tie­tyiltä osin sel­lai­sen lausun­non perus­teella, joka oli tehty toi­sen­lai­silla tie­doilla, Koskinen sanoo.
Karri Välimäen mukaan Valviran lausunto oli tyr­määvä. Se herätti viras­tossa kau­hun­se­kai­sia tun­teita. Kun syyt­tä­jän­kin asenne oli tiukka, alet­tiin pelätä oikeu­den­käyn­nin muo­dos­tu­van todella hankalaksi.

Mutta kärä­jä­oi­keus tor­jui tämän osan val­von­ta­vi­ran­omai­sen kri­tii­kistä tode­ten näy­tön arvioin­nis­saan Valviran vii­tan­neen ”jäl­ki­kä­tei­sar­vioin­tiin lap­sen kas­vuo­lo­suh­tei­den ris­ki­te­ki­jöistä, mikä ei ole ollut oikea läh­tö­kohta tämän vir­ka­ri­kos­asian arvioin­nissa”. Samalla se huo­mautti, ettei Valviran käyt­tä­millä kah­della asian­tun­ti­jalla ollut ”työ­ko­ke­musta joko ollen­kaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä tai ei aina­kaan Helsingistä”.

Järjestelmää ei voitu syyttää

Välimäki ei muista koko vir­kau­ransa ajalta vas­taa­van­laista oikeu­den­käyn­tiä, jossa syy­tet­ty­jen pen­kille on istu­tettu liuta sosiaali­alan ammat­ti­lai­sia. Useimmiten syy­te­har­kinta on pysäh­ty­nyt esitutkintaan.

Tapauksen poik­keuk­sel­li­suus näkyi Välimäen mie­lestä myös siinä, että esi­tut­kin­nasta pää­tyi niin run­saasti väi­tet­tyjä lai­min­lyön­tejä ensin syy­te­har­kin­taan ja lopulta nos­tet­tui­hin syyt­tei­siin. Suurin osa syyt­teis­tä­hän kaa­tui oikeudessa.

– Luulen polii­sin aja­tel­leen, että syyt­täjä rat­kais­koon teko­jen moi­tit­ta­vuu­den. Syyttäjä taas on var­masti halun­nut nähdä kärä­jä­oi­keu­den kan­nan ja perus­te­lut, Välimäki pohtii.

Koskisen mie­lestä syy­tet­tyjä oli pal­jon, mutta hie­rark­ki­sessa jul­kis­hal­lin­nossa nii­den luku­määrä olisi voi­nut olla suu­rem­pi­kin. Työturvallisuusrikoksissa on taval­lista, että syyt­tee­seen jou­tuu orga­ni­saa­tion esi­mie­hiä useam­malta tasolta.

Virkavelvollisuuden rikkominen
  • Tahallinen vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­nen: rik­koo tie­toi­sesti vir­ka­toi­min­nassa nou­da­tet­ta­viin sään­nök­siin tai mää­räyk­siin perus­tu­vaa virkavelvollisuuttaan.
  • Tuottamuksellinen vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­nen: lai­min­lyö vaa­dit­ta­vaa huo­lel­li­suutta tai osoit­taa muuta huolimattomuutta.
  • Vähäinen vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­nen: ei ole ran­gais­ta­vaa, kun teon hai­tal­li­suus ja vahin­gol­li­suus on vähäinen.

Vähäisiä ovat esi­mer­kiksi sel­lais­ten menet­te­ly­ta­pa­sään­nös­ten rik­ko­mi­set, joilla ei ole viran­hoi­don tai yksi­tyis­ten etu­jen kan­nalta sanot­ta­vaa merkitystä.
Oikeuskäytännössä on vähäi­syyttä arvioi­taessa annettu mer­ki­tystä muun muassa vir­hei­den tois­tu­vuu­delle ja luku­mää­rälle. Tuottamuksellinen rik­ko­mi­nen voi­daan kat­soa vähäi­seksi läh­tö­koh­tai­sesti hel­pom­min kuin tahallinen.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston johtava lakimies Karri Välimäki.

– Eerikan tapaus kan­nus­taa teke­mään pää­tök­siä. Jos asiak­kaan toi­min­nassa tai ker­to­massa on ris­ti­rii­toja, on niistä teh­tävä joh­to­pää­tök­set, Karri Välimäki toteaa. Kuva: Liisa Takala.

 

– Tuomiossa hie­rar­kia tuli esiin vain siltä osin, kun Eerikasta vas­tuul­li­sen sosi­aa­li­työn­te­ki­jän lisäksi tuo­mit­tiin hänen lähin esi­mie­hensä, joh­tava sosi­aa­li­työn­te­kijä. Mutta ylem­män tason esi­mie­hiä ja joh­toa ei läh­detty syyt­tä­mään esi­mer­kiksi liian vähäis­ten resurs­sien tar­joa­mi­sesta tai val­von­nan puuttumisesta.

Tuomion mukaan yksit­täistä vas­taa­jaa ei ole ”voitu saat­taa rikos­vas­tuuseen tapah­tuma-aikaan val­lin­neen jär­jes­tel­män mah­dol­li­sesta toi­mi­mat­to­muu­desta”. Syytetyt sosi­aa­li­työn­te­ki­jät oli­vat lausun­nois­saan vedon­neet suu­reen työ­mää­räänsä. Kun oikeus ei notee­ran­nut tätä lain­kaan, eikö jär­jes­tel­mässä sen mie­lestä ollut lain­kaan ongelmia?

– Oikeudessa käy­tiin läpi yksi­löi­den vir­ka­vel­vol­li­suuk­sien täyt­tä­mistä, jol­loin jär­jes­telmä jää taus­talle. Jos jär­jes­telmä olisi joten­kin estä­nyt yksi­löä pää­tök­sien toteut­ta­mi­sessa, niin se olisi ollut toi­nen juttu, Koskinen selittää.

”Kiireelliset tilan­teet ja töi­den jär­jes­tä­mi­nen sen mukai­sesti kuu­lu­vat sosi­aa­li­työn­te­ki­jän työn luon­tee­seen”, tuo­miossa lausu­taan ja lisä­tään, ettei täl­lai­nen työ­ti­lanne poista vir­ka­vas­tuuta asiassa.
Sisko Lounatvuoren mukaan sosi­aa­li­työn resurs­seja ei ole Helsingissä lisätty vuo­den 2013 orga­ni­saa­tio­uu­dis­tuk­sen jäl­keen, jol­loin sosi­aali- ja ter­veys­vi­rasto yhdis­tyi­vät. Helsingin tilanne on resurs­sien osalta ollut paras ver­rat­tuna mui­hin Kuusikko-kuntiin.

Langettava tuomio oikein

Kimmo Nuotio ja Seppo Koskinen totea­vat, että kuka tahansa tuo­mio­ma­te­ri­aa­liin tutus­tu­nut on var­masti vakuut­tu­nut siitä, että vir­ka­mies­ten menet­tely oli tut­kit­tava. Nuotion mie­lestä taus­talla tapah­tu­nut hen­ki­ri­kos oli pahin mahdollinen.
Lapsen ongel­mien parissa työs­ken­teli useam­pia viran­omai­sia. Hänen asiansa kulki pöy­dältä toi­selle vuo­si­kausien ajan syn­nyt­täen jat­ku­vasti uusia lausun­toja. Oliko syyl­li­syy­den rat­kai­se­mi­nen tästä syystä eri­tyi­sen vaikeata?

– Kun asiaa hoi­det­tiin pit­kään ja lop­pu­tu­los oli tämä, rik­ko­mus on jälki­käteen help­poa­kin tun­nis­taa. Syyllisen löy­tä­mistä se vai­keut­taa. Lapsen vastuusosiaali­työntekijäkin ehti ker­taal­leen vaih­tua, Koskinen puntaroi.
Käräjäoikeus tuo­mitsi joh­ta­van sosi­aa­li­työn­te­ki­jän ja Eerikasta vas­tuul­li­sen sosi­aa­li­työn­te­ki­jän tuot­ta­muk­sel­li­sesta vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­sesta. Edellinen tuo­mit­tiin 25 päi­vä­sak­koon, mikä mer­kitsi rahassa 625 euroa. Jälkimmäinen jätet­tiin lopulta tuo­mit­se­matta rangaistukseen.

Tuomion lop­pu­to­tea­muk­sessa sano­taan vas­tuuso­si­aa­li­työn­te­ki­jästä, että hän ”on esit­tä­nyt sel­vi­tyk­sen siitä, että tapah­tu­neen joh­dosta hän on menet­tä­nyt ter­vey­tensä ja työ­ky­kynsä”. Näin hänet jätet­tiin ”enem­pään seu­raa­muk­seen tuomitsematta”.
Kohtuullisuusperiaatetta ei ran­gais­tuk­sen mit­taa­mi­sessa ole Nuotion mukaan kovin usein sovel­lettu. Tämä ei kui­ten­kaan poista teon moitittavuutta.

Oikeudessa käytiin läpi yksilöiden virkavelvollisuuksien
täyttämistä, jolloin järjestelmän ongelmat jäävät taustalle.

– Jos esi­mer­kiksi rat­ti­juoppo ajaa ulos tieltä ja louk­kaan­tuu itse vaka­vasti, niin samalla tavalla voi­daan ottaa louk­kaan­tu­mi­nen huo­mioon rat­ti­juo­pon ran­gais­tusta mää­rät­täessä, Nuotio vertaa.
Virkavelvollisuuden rik­ko­mi­sesta on seu­rauk­sena sakko tai enin­tään vuosi van­keutta. Jos kysy­mys on tuot­ta­muk­sel­li­sesta teosta, seu­raa­mus on ainoas­taan varoi­tus tai sakko. Sosiaalityöntekijöiden tuo­miota voi­daan pitää lievänä.
– Pitää muis­taa, ettei tyy­dytty varoi­tuk­seen. Teko ei ollut tahal­li­nen, mutta tuot­ta­muk­sel­li­sena siitä ran­gais­tiin anka­ram­man mah­dol­li­suu­den perus­teella, Koskinen painottaa.

Lastensuojelun doku­men­toin­nista väi­tel­lyt ja sitä pit­kään tut­ki­nut sosi­aa­li­työn pro­fes­sori Aino Kääriäinen (ma.) Helsingin yli­opis­tosta pitää tuo­miota huo­lel­li­sesti laa­dit­tuna ja kir­joi­tet­tuna. Itse ran­gais­tusta hän pitää asian vaka­vuu­teen näh­den aika säyseänä.
– Työntekijöille on ollut isoin tuo­mio se, että tyttö meneh­tyi, sanoo Kääriäinen, joka on istu­nut kah­dek­san vuo­den ajan Helsingin hal­linto-oikeu­dessa asiantuntijajäsenenä.
– Raskas osa tuo­miota oli myös tapauk­sen saama mit­tava jul­ki­suus. Rangaistukseksi voi­daan lukea sekin, että toi­nen tuo­mi­tuista menetti ter­vey­tensä ja työkykynsä.
– Virkamiehelle tuo­mio vir­ka­vel­vol­li­suu­den rik­ko­mi­sesta on sub­jek­tii­vi­sena koke­muk­sena kata­strofi. Objektiivisesti arvioi­den se on suh­teel­li­sen vähä­pä­töi­nen rikos, toteaa puo­les­taan Välimäki.

Mistä sosiaalityöntekijät tuomittiin?

Vastuusosiaalityöntekijä sai tuo­mion kah­den­lai­sista vir­heistä. Hän oli ensin­nä­kin lai­min­lyö­nyt laki­sää­tei­sen vel­vol­li­suu­tensa tehdä ilmoi­tus polii­sille epäi­lystä, joka koski lap­sen pahoin­pi­te­lyä hänen kasvuympäristössään.
Sosiaaliviraston ohjeis­tuk­sen mukaan ilmoi­tuk­sen olisi voi­nut tehdä myös viras­ton omalle lakia­siai­nyk­si­köllle, minne ilmoi­tus­ten käsit­tely oli sil­loin pää­sään­töi­sesti kes­ki­tetty. Jo tuol­loi­nen las­ten­suo­je­lu­laki antoi mah­dol­li­suu­den ilmoit­taa suo­raan polii­sille salas­sa­pi­to­sään­nös­ten sitä estämättä.

Toinen ran­gais­tuk­seen joh­ta­nut menet­te­ly­virhe tapah­tui, kun vas­taaja oli lai­min­lyö­nyt vel­vol­li­suu­tensa ryh­tyä kii­reel­li­siin las­ten­suo­je­lu­toi­men­pi­tei­siin. Hänen olisi pitä­nyt päät­tää kii­reel­li­sestä sijoi­tuk­sesta ja ryh­tyä val­mis­te­le­maan huos­taan­ot­toa. Huostaanoton edel­ly­tyk­set oli­vat keväällä 2012 ole­massa, sillä ”puut­teet lap­sen huo­len­pi­dossa ja muut kas­vuo­lot uhka­si­vat vaka­vasti vaa­ran­taa lap­sen ter­veyttä ja kehitystä”.

Virkavelvollisuuden rik­ko­mi­sen kat­sot­tiin ajoit­tu­van mar­ras­kuun puo­li­vä­lin 2011 ja tou­ko­kuun puo­li­vä­lin 2012 väli­seen aikaan. Tuona aikana vas­taaja oli saa­nut useita las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sia tai muita yhtey­den­ot­toja kos­kien lap­sen epäil­tyä kal­toin­koh­te­lua. Niitä tuli kou­lusta ja naapureilta.
– Vähintään vii­meis­ten ilmoi­tus­ten tul­lessa keväällä olisi pitä­nyt herätä. Niissä oli niin vah­voja viit­teitä väki­val­lasta, Karri Välimäki toteaa.

Käräjäoikeuden mukaan vas­tuuso­si­aa­li­työn­te­ki­jän toi­mi­mis­vel­vol­li­suutta ei ole pois­ta­nut samaan työ­ryh­mään kuu­lu­nei­den sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den ja joh­ta­van sosi­aa­li­työn­te­ki­jän arviot siitä, ettei tilanne vaa­ti­nut kii­reel­li­siä toimenpiteitä.
Vastaajan oli kui­ten­kin kat­sottu olleen huo­lis­saan lap­sen tilan­teesta ja pyr­ki­neen eri toi­men­pi­teillä sel­vit­tä­mään asiaa. Nämä sei­kat oli­vat vai­kut­ta­massa tuo­mion lie­ve­ne­mi­seen. Ei ollut kyse tahal­li­suu­desta vaan huolimattomuudesta.

Johtavalle sosi­aa­li­työn­te­ki­jälle tuo­mio lan­ge­tet­tiin samoi­hin las­ten­suo­je­lu­toi­men­pi­tei­siin liit­ty­vistä lai­min­lyön­neistä, mutta pää­tök­sessä huo­mioi­tiin myös hänen esimiesasemansa.
Käräjäoikeus lausui lop­pu­to­tea­muk­ses­saan tilan­teen arvioin­tia vai­keut­ta­neen, ”ettei lapsi ole useam­pien taho­jen puhu­tuk­sesta huo­li­matta läh­te­nyt ker­to­maan koti­asiois­taan mitään kal­toin­koh­te­luun viittaavaa”.

– Lapsella ei ollut sel­laista luot­ta­musta kehen­kään kou­lussa eikä muu­al­la­kaan, jotta hän olisi voi­nut ker­toa, mihin nämä mus­tel­mat ja hius­ten­lähtö oikeasti liit­tyi­vät, sanoo Kimmo Nuotio, jota tytön yksi­näi­syys järkytti.
Viranomaistoimintaa las­ten­suo­je­lun ja ter­vey­den­huol­lon kes­ken oikeus piti koor­di­noi­mat­to­mana, ”mikä on joh­ta­nut tie­to­kat­kok­siin eri toi­mi­joi­den välillä”.

Valehteleva isä ja huijaava naisystävä

Tuomiossa moi­tit­tiin sosi­aa­li­toi­mea liian pit­kään jat­ku­neesta luot­ta­muk­sesta yksin­huol­ta­jai­sään, jonka tie­det­tiin valeh­del­leen per­heen asu­mi­so­loi­hin ja isän nai­sys­tä­vään liit­ty­neistä seikoista.
– Lapsen isään luo­tet­tiin hänen yhteis­työ­ky­kynsä ja empaat­ti­suu­tensa takia. Silläkin oli mer­ki­tystä, että hänen suos­tu­muk­sel­laan lapsi sijoi­tet­tiin kodin ulko­puo­lelle, Välimäki selittää.

Harkinnassa sivuutettiin lapsen välittömään vaaraan viitanneet objektiiviset tekijät.

Lapsi sijoi­tet­tiin avo­huol­lon tuki­toi­mena per­he­tu­ki­kes­kuk­seen syk­syllä 2011. Siellä lap­sella ei havaittu käyt­täy­ty­mis­häi­riöitä tai mui­ta­kaan oireita. Lastensuojelu olisi halun­nut jat­kaa sijoi­tusta, mutta lapsi kotiu­tet­tiin huh­ti­kuussa isän ja isä­näi­din vaatimuksesta.
– Oikeus arvioi isän luo­tet­ta­vuu­den hei­ken­ty­neen kai­ken aikaa. Sitä mukaa kuin väki­val­ta­viit­teet voi­mis­tui­vat, olisi isän sano­mis­ten pai­noar­von pitä­nyt sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den sil­missä vähen­tyä, Välimäki tulkitsee.

Syyttäjän mie­lestä vas­tuuso­si­aa­li­työn­te­kijä oli lai­min­lyö­nyt tavata Eerikaa hen­ki­lö­koh­tai­sesti riit­tä­vän usein. Käräjäoikeus hyl­käsi syyt­teen ja totesi tapaa­mis­ten mää­rän ole­van sosi­aa­li­työn­te­ki­jän har­kin­ta­val­taan kuu­luva asia. Aino Kääriäisen mie­lestä lap­sen perin­poh­jai­nen kuu­le­mi­nen saat­toi jäädä isästä syn­ty­neen ”hyvän tyy­pin” vai­ku­tel­man alle.
– On luo­tettu sii­hen, että muut ammat­ti­lai­set eri­tyi­sesti ter­vey­den­huol­lon puo­lelta ovat saa­neet kuulla lasta.

Kääriäinen muis­tut­taa sosi­aa­li­työ­hön kuu­lu­vasta perus­o­le­tuk­sesta, jonka mukaan asiak­kaan ker­to­maan usko­taan. Hän ker­too Iso-Britanniassa tapah­tu­neista vas­taa­vista lap­sen kuo­le­maan joh­ta­neista kal­toin­koh­te­luista. Tapauksia tut­ki­nut Eileen Munro puhuu ensi­vai­ku­tel­masta, jonka val­taan työn­te­ki­jät usein jäävät.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopisto.

– Tuomio kan­nus­taa sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä tai muita las­ten kanssa toi­mi­via teke­mään ilmoi­tuk­sia kal­toin­koh­te­luun liit­ty­vistä vähäi­sis­tä­kin epäi­lyistä, sanoo Seppo Koskinen. Kuva: Vesa-Matti Väärä.

Lastensuojelun uudet toimintaohjeet

Helsingin kau­pun­gin las­ten­suo­je­lun toi­min­taoh­jeita on Eerikan tapauk­sen jäl­keen uudis­tettu. Ohjeiden laa­ti­mi­seen on käy­tetty tukena Karri Välimäen muis­tiota, johon hän on kerän­nyt vir­ka­ri­kos­tuo­mion kes­kei­sen sisällön.
– Sosiaalityöntekijällä on pää­tök­sen­te­konsa ja har­kin­tansa perus­taksi oikeus saada, mutta myös vel­vol­li­suus hank­kia moni­puo­lista tie­toa ja mui­den osaa­jien tie­tä­mystä, Sisko Lounatvuori luon­neh­tii ohjeita.

Sosiaalihuollon asiak­kaan ase­masta ja oikeuk­sista annettu laki oikeut­taa viran­omai­sia saa­maan kaikki ne tie­dot ja sel­vi­tyk­set, jotka laki­sää­tei­sen teh­tä­vän suo­rit­ta­mi­seksi ovat välttämättömiä.
– Oikeus kos­kee myös viran­omai­selle annet­tu­jen tie­to­jen tar­kis­ta­mista, Välimäki huomauttaa.

Vanhempien anta­mia tie­toja on tar­peen tar­kis­taa, jos ne ovat kes­ke­nään ris­ti­rii­tai­sia. Tarkistaminen on syytä tehdä, vaikka se saat­taa olla las­ten­suo­je­lun peri­aat­tei­den vastaista.
Välimäki kehot­taa otta­maan vaka­vasti las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­set eri­tyi­sesti sil­loin, kun ilmoi­tuk­sia tulee useam­malta hen­ki­löltä, joilla ei ole yhteistä nimittäjää.

– Tarkoitan toi­seen van­hem­paan koh­dis­tu­vaa suku­lai­suutta, ystä­vyyttä ja naa­pu­ruutta tai muuta vas­taa­vaa suh­detta. Perheen sisäi­set ris­ti­rii­dat­kin on otet­tava huo­mioon. Mutta lap­sen huol­toa tai asu­mista kos­ke­van riita-asian vireil­lä­olo ei tee las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sesta aiheetonta.

– Isästä syn­ty­nyt myön­tei­nen ensi­vai­ku­telma ohjaa työn­te­ki­jöi­den tie­don­muo­dos­tusta jat­kos­sa­kin. Vaikka isästä saa­daan ris­ti­rii­taista tie­toa, niin sitä ei kui­ten­kaan uskota vaan luo­te­taan omaan ensivaikutelmaan.

Raitistuneen isän taus­talla oli alkoholi­ongelmia, alai­käi­seen koh­dis­tu­nut seksuaali­rikos ja muuta häi­riö­käyt­täy­ty­mistä. Kun aiem­min mie­len­ter­vey­son­gel­mista kär­si­nyt ja vale­hen­ki­löl­li­syy­dellä esiin­ty­nyt nai­sys­tävä ei vaa­ti­muk­sista huo­li­matta toi­mit­ta­nut pas­sia näh­tä­väksi, yksi las­ten­suo­je­lun työn­te­ki­jöistä sel­vitti nai­sen taus­taa. Kävi muun muassa ilmi, että nai­sys­tä­vän omat lap­set oli otettu huostaan.

Isän perus­tur­va­joh­ta­jana pie­nessä kun­nassa työs­ken­nel­lyt äiti osal­lis­tui sosiaalityön­tekijöiden ja isän neu­vot­te­luun Eerikan sijoi­tuk­sen päät­tyessä per­he­tu­ki­kes­kuk­sessa. Sosiaalityöntekijä ker­toi polii­sille iso­äi­din tul­leen neu­vot­te­luun laki­kirja muka­naan. Isoäiti vakuut­teli suku­lais­ten tuke­van hänen poi­kaansa. Neuvottelun lop­pu­tu­lok­sena tyttö kotiu­tet­tiin, paria kuu­kautta ennen kuolemaansa.

Olosuhdeselvityksen laiminlyönti

Kääriäisen mie­lestä Eerikan tapauk­sessa teh­tiin jäl­ki­kä­teen arvioi­den koh­ta­lo­kas virhe jo ensi­met­reillä. Lapsi sijoi­tet­tiin muun muassa äidin päih­deon­gel­mien takia kii­reel­li­sesti isälle 2010, minkä jäl­keen isästä teh­tiin sopi­muk­sella todella nopeasti yksinhuoltaja.

– Kiireellinen sijoi­tus isälle on ymmär­ret­tävä. Sosiaalityöntekijöiden on perat­tava lähio­mai­set siinä vai­heessa. Mutta häm­mäs­tyin havai­tes­sani, että sel­vi­tystä isän kodin olo­suh­teista ei asia­kir­jo­jen perus­teella ollut tuol­loin tehty, Kääräinen ihmettelee.

Oikeusministeriön tut­kin­ta­ryh­män tut­kin­ta­se­los­tuk­sessa sii­hen tar­tu­taan. Valvira arvos­teli sitä lausun­nos­saan. Syyttäjä syyt­ti­kin tuo­mi­tun vas­tuuso­si­aa­li­työn­te­ki­jän edel­tä­jää sel­vi­tyk­sen lai­min­lyön­nistä sekä kii­reel­li­sen sijoit­ta­mi­sen jat­ka­matta jät­tä­mi­sestä. Oikeuden mie­lestä val­lin­neen käy­tän­nön poh­jalta työn­te­ki­jällä ei ollut vel­vol­li­suutta tehdä sel­vi­tystä, koska Eerika oli ollut jo pitem­pään las­ten­suo­je­lun asiakas.

Loppuvuonna 2011 Eerikan äiti nosti kan­teen tytön huol­ta­juu­desta. Hän teki useita las­ten­suo­je­luil­moi­tuk­sia kos­kien tytön koh­te­lua ja isän nai­sys­tä­vää. Kääriäinen arve­lee, että työn­te­ki­jät saat­toi­vat lei­mata ilmoi­tuk­set ”huol­to­rii­daksi”, joka ei las­ten­suo­je­lun toi­mi­val­taan kuulu.

– Tämä on kriit­ti­nen hetki, josta pitää var­maan yrit­tää oppia. Ymmärrän sen kii­reen, minkä takia hel­posti aja­tel­laan: ”Taas tuo äiti soit­taa!” Otetaan val­miita tul­kin­ta­ke­hyk­siä ja kate­go­ri­soi­daan ihmisiä.

Kääriäinen ihmet­te­lee epä­suh­taa: äidin päih­deon­gelma ja sot­kui­nen koti riit­ti­vät kii­reel­li­seen huos­taan­ot­toon, mutta isän kodin ahtaat asu­mi­so­lot tai tois­tu­vat val­heet eivät aiheut­ta­neet mitään vas­taa­vaa. Hän viit­taa tässä omaan tut­ki­muk­seensa, joka kos­kee olo­suh­de­sel­vi­tys­ten puo­lelle aset­tu­mi­sen tul­kin­toja kärä­jä­oi­keu­den huoltoriitapäätöksissä.

– Tutkimukseni lähti liik­keelle isien esi­tet­tyä kri­tiik­kiä siitä, että sel­vi­tyk­set kir­joi­te­taan äitejä suo­si­viksi. En artik­ke­lis­sani voi­nut vah­vis­taa isien väi­tettä. Selvitysten joh­to­pää­tök­sissä ase­tut­tiin pää­asiassa las­ten puo­lelle ja vain alle vii­des­osassa äitien puolelle.

– Isät sel­västi halut­tiin myös nähdä myön­tei­sessä valossa, koska täl­laista kri­tiik­kiä­hän on ylei­sesti esi­tetty sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä koh­taan. Luulen asen­teen olleen Eerikan tapauk­ses­sa­kin vai­kut­ta­massa taus­talla, vaikka työn­te­ki­jät eivät sitä tunnistaisikaan.

 

– Tuomiomateriaalin luke­mi­sen jäl­keen en löy­tä­nyt sieltä mitään sel­laista koh­taa, jossa salas­sa­pito olisi estä­nyt asian hoi­ta­mi­sen, Aino Kääriäinen sanoo. Kuva: Liisa Takala.

Sosiaalityön professori Aino Kääriäinen (ma.) Helsingin yliopisto.
Laaja harkintavalta ja ”apuvälineet”

Syyttäjä tart­tui oikeu­den­käyn­nissä eri­lai­siin suun­ni­tel­miin ja las­ten­suo­je­lu­asia­kas­kir­joi­hin väit­täen nii­den olleen puut­teel­li­sesti laa­dit­tuja. Sosiaalityöntekijöiden olisi syyt­teen mukaan pitä­nyt kut­sua kokoon laaja moniam­ma­til­li­nen yhteis­työ­pa­la­veri lap­sen asioi­den johdosta.

Käräjäoikeus totesi neu­vot­te­lu­jen jär­jes­tä­mi­sen ole­van ”las­ten­suo­je­lun työ­kalu, jonka muoto ja laa­juus ovat sosi­aa­li­työn­te­ki­jän har­kin­nassa”. Samalla tavalla asia­kas­suun­ni­tel­mat kat­sot­tiin ”työs­ken­te­lyn apu­vä­li­neiksi”, joi­den ”muo­dol­li­silla puut­teilla ei ole käy­tän­nössä ollut mer­ki­tystä lap­sen edun tai las­ten­suo­je­lu­työn toteut­ta­mi­sen kannalta”.
– Näissä ja myös las­ten tapaa­mi­sissa sosiaali­työntekijä orga­ni­soi toi­min­taa laa­jan har­kin­ta­val­tansa poh­jalta. Millä tavalla hän sen tekee, ei ole riko­soi­keu­del­li­sesti kiin­nos­ta­vaa, Karri Välimäki perustelee.

Tuomion oikeus­pe­ri­aat­teissa tode­taan: ”Virkamiehellä on pää­tök­sen­teos­saan tietty har­kin­ta­valta sovel­taa lakia tai muita pää­tök­sen­te­koa ohjaa­via sään­nök­siä… Virkamiehen har­kin­ta­val­tansa rajoissa teke­miä rat­kai­suja ei voi pitää vir­ka­vel­vol­li­suu­den vas­tai­sina. Ratkaisu, jota esi­tet­ty­jen perus­te­lui­den­kin valossa voi­daan pitää huo­nona, ei vält­tä­mättä osoita asian­omai­sen päät­tä­jän rik­ko­neen virkavelvollisuuttaan.”

Laki siis sal­lii pit­källe mene­vän amma­til­li­sen har­kin­nan, mutta kävikö Eerikan tapauk­sessa niin, että har­kin­nan käyt­tä­mi­sestä kui­ten­kin rangaistiin?
– Käräjäoikeus kat­soi, että tuo­miossa mai­ni­tuin koh­din sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ylit­ti­vät laissa heille anne­tun har­kin­ta­val­lan. Se joh­tui siitä, että he sivuut­ti­vat har­kin­nas­saan ne objek­tii­vi­set teki­jät, jotka viit­ta­si­vat lap­sen ole­van välit­tö­mässä vaa­rassa, Välimäki analysoi.

– Ne viit­teet välit­tö­mään vaa­raan oli­vat niin voi­mak­kaita, että he syyl­lis­tyi­vät vir­ka­vel­vol­li­suu­tensa rikkomiseen.
Kääriäinen toteaa oikeu­den arvioi­neen käy­te­tyt las­ten­suo­je­lua­sia­kir­jat huo­lel­li­sesti laa­di­tuiksi. Ongelma ei ole­kaan ollut nii­den kir­joit­ta­mi­sessa vaan siinä, että niitä doku­ment­teja olisi pitä­nyt myös itse pysäh­tyä luke­maan analyyttisesti.
– Pitää kir­joit­taa työtä var­ten ja työn teke­mi­seksi. Jokaisena kir­joit­ta­mi­sen het­kenä tule­vai­suus on kui­ten­kin auki. Emme voi tie­tää kos­kaan, mitä meille tai asiak­kail­lemme tapah­tuu huomenna.

Dokumentoinnin mer­ki­tys nousee todella isoksi työn­te­ki­jöi­den vaih­tuessa. Eerikasta vas­tuul­li­nen sosi­aa­li­työn­te­kijä vaih­tui kesällä 2010. Myöhemmin tämä teh­tä­vässä aloit­ta­nut työn­te­kijä tuo­mit­tiin oikeudessa.
Oikeusministeriön työ­ryh­män tutkinta­selostuksessa tode­taan, että ”per­heen tuke­mi­sen aja­tus, van­hem­pien oikeuk­sien kun­nioit­ta­mi­nen ja per­heen yksi­tyi­syy­den suoja ylit­tä­vät pää­tök­sen­te­ko­ti­lan­teessa lap­sen edun”.

Kääriäinen sanoo, ettei ole tuomiomate­riaalin luke­mi­sen jäl­keen löy­tä­nyt sieltä mitään sel­laista koh­taa, jossa salas­sa­pito olisi estä­nyt asian hoi­ta­mi­sen. Sen taakse ei voi mennä, onhan tässä ”toi­mittu kui­ten­kin lap­sen asialla viran­omais­ten kesken”.

Mitä Eerikan tapaus opetti?

Syyttäjän ja tuo­miois­tui­men toi­min­taa voi ras­kaasta pro­ses­sista huo­li­matta pitää pal­ve­luk­sena niin oikeus­jär­jes­tel­mälle kuin sosiaali­alan viran­hoi­dol­le­kin. Käräjäoikeus tuli pää­tök­ses­sään jul­ki­kir­joit­ta­neeksi, mil­laista juri­dista liik­ku­ma­ti­laa viran­hal­ti­joilla on hei­dän teh­des­sään pää­tök­siä vai­keissa lastensuojelutilanteissa.

Isästä saatua ristiriitaista tietoa ei uskota, vaan luotetaan omaan ensivaikutelmaan.

Karri Välimäen mie­lestä Eerikan tapauk­sen – kuten myös per­he­sur­mien – ope­tuk­sia on huo­mioitu monissa laki­uu­dis­tuk­sissa. Lastensuojelulakiin tuli vel­vol­li­suus kir­jata lap­sen asia­kas­suun­ni­tel­maan tar­kem­min lap­sen ja työn­te­ki­jän väli­set tapaa­mi­set. Työntekijällä on oikeus kuulla lasta jopa ilman huol­ta­jan suostumusta.
– Lapsen kas­vuo­lo­suh­tei­den sel­vit­tä­mi­nen tulee jat­kossa kos­ke­maan kaik­kia lap­sen kanssa teke­mi­sissä ole­via ihmisiä.

Näiden hen­ki­löi­den taus­toja sel­vi­te­tään parem­min, Välimäki kertoo.
Tiedonvaihdon kehit­tä­mi­seen on viras­tossa kiin­ni­tetty huo­miota. Välimäen mukaan ei ole jär­ke­vää olla luo­vut­ta­matta asian­tun­ti­jalle sitä tie­toa, joka aut­taa häntä käyt­tä­mään asian­tun­ti­juut­taan las­ten­suo­je­lun toi­vo­malla tavalla.
– Mitä parem­pia lausun­toja saamme, sen var­mem­malla poh­jalla on las­ten­suo­je­lumme sil­loin, kun se läh­tee pää­tök­siä tekemään.

Ilmoitusvelvollisuutta polii­sille on laa­jen­nettu lain­sää­dän­nössä, joka kos­kee suo­jat­to­massa ase­massa ole­vien las­ten, per­hei­den ja hen­ki­löi­den kanssa työs­ken­te­le­viä viran­omai­sia. Lastensuojelussa tuli aiem­min ilmoit­taa epäi­lyt sek­su­aa­li­sesta hyväk­si­käy­töstä, mutta nyt vel­vol­li­suus kos­kee muu­ta­kin väkivaltaa.

Eerikan tapaus on Helsingin las­ten­suo­je­lussa ensim­mäi­nen, jossa tuo­mio tuli kii­reel­li­sen sijoi­tuk­sen teke­mättä jät­tä­mi­sestä. Asiak­kailta on useim­mi­ten tul­lut moit­teita ilman lail­li­sia perus­teita teh­dyistä sijoituksista.
– Kiireellinen sijoi­tus on luon­teel­taan vapau­den riisto, jossa kajo­taan perus­tus­lailla sää­det­tyi­hin ihmi­sen kos­ke­mat­to­muu­teen ja hen­ki­lö­koh­tai­seen vapau­teen. Sijoituspäätöksen teke­mi­nen voi olla riski. Nyt näimme, että myös teke­mättä jät­tä­mi­nen voi olla riski.

– Eerikan tapaus kan­nus­taa teke­mään pää­tök­siä. Jos asiak­kaan toi­min­nassa tai ker­to­massa on viit­teitä ris­ti­rii­doista, niistä on teh­tävä vii­py­mättä joh­to­pää­tök­set, Välimäki kehottaa.
Sisko Lounatvuori toi­voo las­ten­suo­je­lun työn­te­ki­jöi­den säi­lyt­tä­vän roh­keu­tensa har­kita ja tehdä vai­kei­ta­kin pää­tök­siä, joi­den perus­te­lut on muis­tet­tava huo­lel­li­sesti kir­jata. Tuomiosta nousee vaade sel­ke­ään doku­men­toin­tiin. Asiakkaille on kir­joi­tet­tava rehellisesti.

– Ei kää­ritä sanot­ta­vaa sel­lais­ten yleis­ten käsit­tei­den alle, jotka eivät kerro siitä, mistä kon­kreet­ti­sesti ollaan huolissaan.
Aino Kääriäisen mukaan las­ten­suo­je­lussa tar­vi­taan edel­leen­kin vii­saita ammat­ti­lai­sia, jotka tie­tä­vät, mitä teke­vät. Tällaisen onnet­to­man tapah­tu­ma­sar­jan ei saisi antaa lei­mata koko työ­kent­tää. Eikä se sitä hänen mie­les­tään teekään.
– Eerikan tapaus osoit­taa sen, että kaikki van­hem­mat eivät ole hyviä ja lap­sen parasta ajat­te­le­via. Sen myön­tä­mi­nen voi olla jos­kus tuskallista.

Markku Tasala

 

Lähdeaineisto

Helsingin kärä­jä­oi­keu­den tuo­mio 10.7.2015. Asianumero R 14/5262.

Kahdeksanvuotiaan lap­sen kuo­le­maan joh­ta­neet tapah­tu­mat. Valtioneuvoston 25.10.2012 aset­ta­man tut­kin­ta­ryh­män tut­kin­ta­se­los­tus. Oikeusministeriön sel­vi­tyk­siä ja ohjeita 32/2013.

Lastensuojelun avo­huol­lon sosi­aa­li­työn kehit­tä­mi­sessä huo­mioon otet­ta­via seik­koja Helsingin kärä­jä­oi­keu­den 10.7.2015 anta­man tuo­mion (R 14/5262) perus­te­lu­jen joh­dosta. Karri Välimäen muis­tio (2015).

”Lastensuojelun sosi­aa­li­työ asia­kir­joina.” Aino Kääriäisen väi­tös­kirja. Helsingin yli­opisto 2003.

”Sosiaalitoimen olo­suh­de­sel­vi­tyk­set teks­teinä – joh­to­pää­tös­ten argu­men­tointi ja puo­lelle aset­tu­mi­sen tul­kin­nat.” Aino Kääriäinen. Oikeus 4/2015.