Kahdek­san­vuo­tiaana meneh­tyneen Eerikan asiakkuus lasten­suo­je­lussa alkoi puoli­tois­ta­vuo­tiaana. Tytön kuole­masta alkaneet selvi­tykset ja oikeu­den­käynnit muuttivat suoma­laista lasten­suo­jelua. Miten sosiaali­työntekijät rikkoivat työssään virka­vel­vol­li­suuttaan, kun heidät tuomittiin siitä oikeu­dessa?

Helsingin yliopiston rikosoi­keuden professori Kimmo Nuotio pitää oikeu­den­käynnin asetelmaa suoma­lai­sessa oikeus­his­to­riassa poikkeuk­sel­lisena. Syyttäjä vaati 11 virka­mie­helle rangais­tusta virka­vel­vol­li­suuden rikko­mi­sesta. Syytet­tyinä oli neljä sosiaa­li­työn­te­kijää, neljä lääkäriä, kaksi tervey­denhoitajaa ja lastenp­sy­kiatri. Helsingin käräjä­oikeus tuomitsi kaksi sosiaa­li­työn­te­kijää tuotta­muk­sel­li­sesta virka­vel­vol­li­suuden rikko­mi­sesta viime heinä­kuussa.
Kaikki syytetyt virka­miehet olivat hoitaneet Eerikan asioita tytön kuolemaan saakka touko­kuussa 2012. Isä ja hänen naisys­tä­vänsä tuomittiin elinkau­tiseen murhasta Helsingin käräjä­oi­keu­dessa maalis­kuussa 2013.

– Syytteissä ei ollut enää kysymys lapsen surmasta. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden osalta kyse oli siitä, olisi­vatko he täyttä­mällä lainmu­kaiset velvol­li­suu­tensa voineet vaikuttaa tapah­tumien kulkuun, Nuotio täsmentää.
– Tuomiota harkit­taessa piti hyvin tarkasti katsoa, mitkä ovat olleet sosiaa­li­työn­te­kijän lakisää­teiset tehtävät ja velvol­li­suudet. Tämä on varmasti alan merkit­tävin virkarikos­oikeudenkäynti.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveys­vi­raston johtavaa lakimiestä Karri Välimäkeä kuultiin oikeu­dessa asian­tun­ti­ja­to­dis­tajana lasten­suo­je­lussa nouda­te­tuista toiminta­tavoista. Hän korostaa esittä­vänsä haastat­te­lussa vain omia henki­lö­koh­taisia näkemyk­siään, eivätkä hänen mieli­pi­teensä edusta viras­ton kantaa.

Olisivatko sosiaalityöntekijät lakisääteiset velvollisuutensa täyttämällä voineet vaikuttaa tapahtumien kulkuun?

Tuomiota on kiitelty päätöksen laajan ja vahvan perus­te­luosan tähden. Vaikka kyseessä on vain käräjä­oi­keuden eikä ylempien oikeus­asteiden tuomio, sillä on Välimäen mielestä viran­omaisiin nähden ohjaavaa vaiku­tusta.
– Sosiaa­li­vi­ran­omaisten lisäksi poliisi tulee varmasti käyttämään tuomio­ma­te­ri­aalia työssään. Syyttä­jä­vi­ran­omai­sille se tarjoaa arvo­kasta tietoa syyte­har­kinnan pohjaksi, Väli­mäki toteaa.
Sosiaa­li­toimi syytösten kohteeksi

Helsingin lasten­suojelun johtaja Sisko Lounat­vuori pitää oikeu­den­pää­töstä juridi­sesti korkea­ta­soisena. Siitä on käyty niin viraston sisällä kuin valta­kun­nal­li­ses­tikin hyödyl­listä keskus­telua.
– Päätös on hyvä perusta lähteä pohtimaan virka­vel­vol­li­suuteen ja viran­omais­har­kintaan liittyviä kysymyksiä. Sitä voi hyödyntää henki­löstön koulu­tuk­sessa, uusien työnte­ki­jöiden pereh­dy­tyk­sessä ja nostaa esille rekry­toin­nissa.

Virka­ri­ko­soi­keu­den­käynti kesti viisi viikkoa, mutta tapah­tumiin liittyvien asioiden käsit­tely ja oikeu­den­käyntien valmis­telut jatkuivat tytön kuole­masta lähtien kolmen vuoden ajan. Tuo aika koettiin piinal­li­seksi valtavan media­huomion kohteeksi joutu­neessa sosiaali-­­ ­ja terveys­vi­ras­tossa.

– Keskustelu tiedo­tus­vä­li­neissä ja sosiaa­li­sessa mediassa ei aina ollut raken­tavaa. Virka­mie­hille esitettiin epäasial­lisia syytöksiä. Valitet­ta­vasti syyttä­jänkin puheen­vuo­roissa oli sama asenne, Lounat­vuori muistelee.
– Meille lastattiin sellai­siakin velvoit­teita, jotka eivät kuulu sosiaa­li­työhön. Kyllähän julki­suuden viesti oli silloin se, että lasten­suojelu on syyllinen lapsen kuolemaan.

Lasten­suo­je­lussa toimivat esimiehet ja johdon edustajat saivat näitä syytöksiä myös sähkö­postin kautta. Eerikan tapaukseen liittyvä voimakas tunne­kuohu sai monet arvos­te­li­joista unohtamaan, että oikeu­den­käyn­nissä tutkittiin työnte­ki­jöiden osalta vain virka­vel­vol­li­suuden täyttä­mistä.
– Jännitin etukäteen tuomiota. Kun se saatiin, olin helpot­tunut ja ylpeä oikeus­lai­tok­ses­tamme. Se kykeni kaiken kohun keskellä pitäy­tymään juuri siinä heille tutkit­ta­vaksi annetussa asiassa.

Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto joutui tapauksen aikana valtavan mediahuomion kohteeksi, minkä vuoksi Sisko Lounatvuori pelkäsi käräjoikeuden päätöstä. Kuva: Liisa Takala.
Helsingin sosiaali- ja terveys­vi­rasto joutui tapauksen aikana valtavan media­huomion kohteeksi, minkä vuoksi Sisko Lounat­vuori pelkäsi käräjoi­keuden päätöstä. Kuva: Liisa Takala.
Valviran kummal­linen lausunto

Kimmo Nuotion mielestä tuomiossa on hienosti vältetty jälki­viisaus. Tuomion yleis­pe­rus­te­luissa todetaan ratkai­su­har­kinnan lähtö­koh­dasta näin: ”Niiden suhteen asian arviointi on tullut perustaa vain siihen, minkä tietä­myksen pohjalta kukin viran­haltija asiassa kulloinkin on toiminut ja mitä häneltä sen valossa silloin kohtuu­della on voinut edellyttää.”

– Viran­hal­ti­joiden toimintaa on tarkas­teltava juuri siinä tilan­teessa, kun ei vielä tiedetä, mitä tapah­tuneen takana on ja mitä viran­hal­tijan toimin­nasta seuraa, Nuotio selventää.
– Mitä lasten­suo­je­luil­moi­tuksia tai muita dokumentteja oli sillä hetkellä pöydällä ja mitä niille olisi pitänyt tehdä? Virka­toi­mintaa on arvioitu ammatil­listen kriteerien, työnan­tajan määräysten ja lakisää­teisten velvol­li­suuksien pohjalta.

Työoi­keuden professori Seppo Koskinen Turun yliopis­tosta kummas­telee poliisin esitut­kin­nassaan käyttämää Valviran asian­tun­ti­ja­lausuntoa, joka poikkeaa oikeuden ajalli­sesti tarkasti rajaa­masta tarkas­te­lusta. Valvira perus­telee kritiik­kiään viran­hal­ti­joiden pitem­mälle ajanjak­solle ulottuvan toiminnan ja sen seurausten pohjalta.

– Oli kohtuu­tonta syytet­tyjen kannalta, että syyttäjä lähti syyttämään tietyiltä osin sellaisen lausunnon perus­teella, joka oli tehty toisen­lai­silla tiedoilla, Koskinen sanoo.
Karri Välimäen mukaan Valviran lausunto oli tyrmäävä. Se herätti viras­tossa kauhun­se­kaisia tunteita. Kun syyttä­jänkin asenne oli tiukka, alettiin pelätä oikeu­den­käynnin muodos­tuvan todella hanka­laksi.

Mutta käräjä­oikeus torjui tämän osan valvon­ta­vi­ran­omaisen kritii­kistä todeten näytön arvioin­nissaan Valviran viitanneen ”jälki­kä­tei­sar­viointiin lapsen kasvuo­lo­suh­teiden riski­te­ki­jöistä, mikä ei ole ollut oikea lähtö­kohta tämän virka­ri­kos­asian arvioin­nissa”. Samalla se huomautti, ettei Valviran käyttä­millä kahdella asian­tun­ti­jalla ollut ”työko­ke­musta joko ollenkaan sosiaa­li­työn­te­kijänä tai ei ainakaan Helsin­gistä”.

Järjes­telmää ei voitu syyttää

Välimäki ei muista koko virkau­ransa ajalta vastaa­van­laista oikeu­den­käyntiä, jossa syytet­tyjen penkille on istutettu liuta sosiaa­lialan ammat­ti­laisia. Useim­miten syyte­har­kinta on pysäh­tynyt esitut­kintaan.

Tapauksen poikkeuk­sel­lisuus näkyi Välimäen mielestä myös siinä, että esitut­kin­nasta päätyi niin runsaasti väitettyjä laimin­lyöntejä ensin syyte­har­kintaan ja lopulta nostet­tuihin syytteisiin. Suurin osa syytteis­tähän kaatui oikeu­dessa.

– Luulen poliisin ajatelleen, että syyttäjä ratkaiskoon tekojen moitit­ta­vuuden. Syyttäjä taas on varmasti halunnut nähdä käräjä­oi­keuden kannan ja perus­telut, Välimäki pohtii.

Koskisen mielestä syytettyjä oli paljon, mutta hierark­ki­sessa julkis­hal­lin­nossa niiden lukumäärä olisi voinut olla suurem­pikin. Työtur­val­li­suus­ri­kok­sissa on taval­lista, että syytteeseen joutuu organi­saation esimiehiä useam­malta tasolta.

Virka­vel­vol­li­suuden rikko­minen
  • Tahal­linen virka­vel­vol­li­suuden rikko­minen: rikkoo tietoi­sesti virka­toi­min­nassa nouda­tet­taviin säännöksiin tai määräyksiin perus­tuvaa virka­vel­vol­li­suuttaan.
  • Tuotta­muk­sel­linen virka­vel­vol­li­suuden rikko­minen: laiminlyö vaadit­tavaa huolel­li­suutta tai osoittaa muuta huoli­mat­to­muutta.
  • Vähäinen virka­vel­vol­li­suuden rikko­minen: ei ole rangais­tavaa, kun teon haital­lisuus ja vahin­gol­lisuus on vähäinen.

Vähäisiä ovat esimer­kiksi sellaisten menet­te­ly­ta­pa­sään­nösten rikko­miset, joilla ei ole viran­hoidon tai yksityisten etujen kannalta sanot­tavaa merki­tystä.
Oikeus­käy­tän­nössä on vähäi­syyttä arvioi­taessa annettu merki­tystä muun muassa virheiden toistu­vuu­delle ja lukumää­rälle. Tuotta­muk­sel­linen rikko­minen voidaan katsoa vähäi­seksi lähtö­koh­tai­sesti helpommin kuin tahal­linen.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston johtava lakimies Karri Välimäki.

– Eerikan tapaus kannustaa tekemään päätöksiä. Jos asiakkaan toimin­nassa tai kerto­massa on risti­riitoja, on niistä tehtävä johto­pää­tökset, Karri Välimäki toteaa. Kuva: Liisa Takala.

 

– Tuomiossa hierarkia tuli esiin vain siltä osin, kun Eerikasta vastuul­lisen sosiaa­li­työn­te­kijän lisäksi tuomittiin hänen lähin esimie­hensä, johtava sosiaa­li­työn­tekijä. Mutta ylemmän tason esimiehiä ja johtoa ei lähdetty syyttämään esimer­kiksi liian vähäisten resurssien tarjoa­mi­sesta tai valvonnan puuttu­mi­sesta.

Tuomion mukaan yksit­täistä vastaajaa ei ole ”voitu saattaa rikos­vas­tuuseen tapahtuma-aikaan vallinneen järjes­telmän mahdol­li­sesta toimi­mat­to­muu­desta”. Syytetyt sosiaa­li­työn­te­kijät olivat lausun­noissaan vedonneet suureen työmää­räänsä. Kun oikeus ei notee­rannut tätä lainkaan, eikö järjes­tel­mässä sen mielestä ollut lainkaan ongelmia?

– Oikeu­dessa käytiin läpi yksilöiden virka­vel­vol­li­suuksien täyttä­mistä, jolloin järjes­telmä jää taustalle. Jos järjes­telmä olisi jotenkin estänyt yksilöä päätöksien toteut­ta­mi­sessa, niin se olisi ollut toinen juttu, Koskinen selittää.

”Kiireel­liset tilanteet ja töiden järjes­tä­minen sen mukai­sesti kuuluvat sosiaa­li­työn­te­kijän työn luonteeseen”, tuomiossa lausutaan ja lisätään, ettei tällainen työti­lanne poista virka­vas­tuuta asiassa.
Sisko Lounat­vuoren mukaan sosiaa­lityön resursseja ei ole Helsin­gissä lisätty vuoden 2013 organi­saa­tio­uu­dis­tuksen jälkeen, jolloin sosiaali- ja terveys­vi­rasto yhdis­tyivät. Helsingin tilanne on resurssien osalta ollut paras verrattuna muihin Kuusikko-kuntiin.

Langettava tuomio oikein

Kimmo Nuotio ja Seppo Koskinen toteavat, että kuka tahansa tuomio­ma­te­ri­aaliin tutus­tunut on varmasti vakuut­tunut siitä, että virka­miesten menettely oli tutkittava. Nuotion mielestä taustalla tapah­tunut henki­rikos oli pahin mahdol­linen.
Lapsen ongelmien parissa työskenteli useampia viran­omaisia. Hänen asiansa kulki pöydältä toiselle vuosi­kausien ajan synnyttäen jatku­vasti uusia lausuntoja. Oliko syylli­syyden ratkai­se­minen tästä syystä erityisen vaikeata?

– Kun asiaa hoidettiin pitkään ja loppu­tulos oli tämä, rikkomus on jälki­käteen helppoakin tunnistaa. Syyllisen löytä­mistä se vaikeuttaa. Lapsen vastuusosiaali­työntekijäkin ehti kertaalleen vaihtua, Koskinen puntaroi.
Käräjä­oikeus tuomitsi johtavan sosiaa­li­työn­te­kijän ja Eerikasta vastuul­lisen sosiaa­li­työn­te­kijän tuotta­muk­sel­li­sesta virka­vel­vol­li­suuden rikko­mi­sesta. Edellinen tuomittiin 25 päivä­sakkoon, mikä merkitsi rahassa 625 euroa. Jälkim­mäinen jätettiin lopulta tuomit­se­matta rangais­tukseen.

Tuomion loppu­to­tea­muk­sessa sanotaan vastuuso­si­aa­li­työn­te­ki­jästä, että hän ”on esittänyt selvi­tyksen siitä, että tapah­tuneen johdosta hän on menet­tänyt tervey­tensä ja työky­kynsä”. Näin hänet jätettiin ”enempään seuraa­mukseen tuomit­se­matta”.
Kohtuul­li­suus­pe­ri­aa­tetta ei rangais­tuksen mittaa­mi­sessa ole Nuotion mukaan kovin usein sovel­lettu. Tämä ei kuitenkaan poista teon moitit­ta­vuutta.

Oikeudessa käytiin läpi yksilöiden virkavelvollisuuksien
täyttämistä, jolloin järjestelmän ongelmat jäävät taustalle.

– Jos esimer­kiksi ratti­juoppo ajaa ulos tieltä ja loukkaantuu itse vakavasti, niin samalla tavalla voidaan ottaa loukkaan­tu­minen huomioon ratti­juopon rangais­tusta määrät­täessä, Nuotio vertaa.
Virka­vel­vol­li­suuden rikko­mi­sesta on seurauksena sakko tai enintään vuosi vankeutta. Jos kysymys on tuotta­muk­sel­li­sesta teosta, seuraamus on ainoastaan varoitus tai sakko. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden tuomiota voidaan pitää lievänä.
– Pitää muistaa, ettei tyydytty varoi­tukseen. Teko ei ollut tahal­linen, mutta tuotta­muk­sel­lisena siitä rangaistiin ankaramman mahdol­li­suuden perus­teella, Koskinen painottaa.

Lasten­suojelun dokumen­toin­nista väitellyt ja sitä pitkään tutkinut sosiaa­lityön professori Aino Kääriäinen (ma.) Helsingin yliopis­tosta pitää tuomiota huolel­li­sesti laadittuna ja kirjoi­tettuna. Itse rangais­tusta hän pitää asian vakavuuteen nähden aika säyseänä.
– Työnte­ki­jöille on ollut isoin tuomio se, että tyttö menehtyi, sanoo Kääriäinen, joka on istunut kahdeksan vuoden ajan Helsingin hallinto-oikeu­dessa asian­tun­ti­ja­jä­senenä.
– Raskas osa tuomiota oli myös tapauksen saama mittava julkisuus. Rangais­tuk­seksi voidaan lukea sekin, että toinen tuomi­tuista menetti tervey­tensä ja työky­kynsä.
– Virka­mie­helle tuomio virka­vel­vol­li­suuden rikko­mi­sesta on subjek­tii­visena kokemuksena katastrofi. Objek­tii­vi­sesti arvioiden se on suhteel­lisen vähäpä­töinen rikos, toteaa puolestaan Välimäki.

Mistä sosiaa­li­työn­te­kijät tuomittiin?

Vastuuso­si­aa­li­työn­tekijä sai tuomion kahden­lai­sista virheistä. Hän oli ensin­näkin laimin­lyönyt lakisää­teisen velvol­li­suu­tensa tehdä ilmoitus polii­sille epäilystä, joka koski lapsen pahoin­pi­telyä hänen kasvu­ym­pä­ris­tössään.
Sosiaa­li­vi­raston ohjeis­tuksen mukaan ilmoi­tuksen olisi voinut tehdä myös viraston omalle lakia­siai­nyk­si­köllle, minne ilmoi­tusten käsittely oli silloin pääsään­töi­sesti keski­tetty. Jo tuolloinen lasten­suo­je­lulaki antoi mahdol­li­suuden ilmoittaa suoraan polii­sille salas­sa­pi­to­sään­nösten sitä estämättä.

Toinen rangais­tukseen johtanut menet­te­ly­virhe tapahtui, kun vastaaja oli laimin­lyönyt velvol­li­suu­tensa ryhtyä kiireel­lisiin lasten­suo­je­lu­toi­men­pi­teisiin. Hänen olisi pitänyt päättää kiireel­li­sestä sijoi­tuk­sesta ja ryhtyä valmis­te­lemaan huostaan­ottoa. Huostaanoton edelly­tykset olivat keväällä 2012 olemassa, sillä ”puutteet lapsen huolen­pi­dossa ja muut kasvuolot uhkasivat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä ja kehitystä”.

Virka­vel­vol­li­suuden rikko­misen katsottiin ajoit­tuvan marraskuun puoli­välin 2011 ja toukokuun puoli­välin 2012 väliseen aikaan. Tuona aikana vastaaja oli saanut useita lasten­suo­je­luil­moi­tuksia tai muita yhtey­den­ottoja kos­kien lapsen epäiltyä kaltoin­koh­telua. Niitä tuli koulusta ja naapu­reilta.
– Vähintään viimeisten ilmoi­tusten tullessa keväällä olisi pitänyt herätä. Niissä oli niin vahvoja viitteitä väkival­lasta, Karri Välimäki toteaa.

Käräjä­oi­keuden mukaan vastuuso­si­aa­li­työn­te­kijän toimi­mis­vel­vol­li­suutta ei ole poistanut samaan työryhmään kuulu­neiden sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden ja johtavan sosiaa­li­työn­te­kijän arviot siitä, ettei tilanne vaatinut kiireel­lisiä toimen­pi­teitä.
Vastaajan oli kuitenkin katsottu olleen huolissaan lapsen tilan­teesta ja pyrkineen eri toimen­pi­teillä selvit­tämään asiaa. Nämä seikat olivat vaikut­ta­massa tuomion lieve­ne­miseen. Ei ollut kyse tahal­li­suu­desta vaan huoli­mat­to­muu­desta.

Johta­valle sosiaa­li­työn­te­ki­jälle tuomio lange­tettiin samoihin lasten­suo­je­lu­toi­men­pi­teisiin liitty­vistä laimin­lyön­neistä, mutta päätök­sessä huomioitiin myös hänen esimies­a­se­mansa.
Käräjä­oikeus lausui loppu­to­tea­muk­sessaan tilanteen arviointia vaikeut­taneen, ”ettei lapsi ole useampien tahojen puhutuk­sesta huoli­matta lähtenyt kertomaan kotiasioistaan mitään kaltoin­koh­teluun viittaavaa”.

– Lapsella ei ollut sellaista luotta­musta kehenkään koulussa eikä muual­lakaan, jotta hän olisi voinut kertoa, mihin nämä mustelmat ja hiusten­lähtö oikeasti liittyivät, sanoo Kimmo Nuotio, jota tytön yksinäisyys järkytti.
Viran­omais­toi­mintaa lasten­suojelun ja tervey­den­huollon kesken oikeus piti koordi­noi­mat­tomana, ”mikä on johtanut tieto­kat­koksiin eri toimi­joiden välillä”.

Valeh­televa isä ja huijaava naisystävä

Tuomiossa moitittiin sosiaa­li­toimea liian pitkään jatku­neesta luotta­muk­sesta yksin­huol­ta­jaisään, jonka tiedettiin valeh­delleen perheen asumi­so­loihin ja isän naisys­tävään liitty­neistä seikoista.
– Lapsen isään luotettiin hänen yhteis­työ­ky­kynsä ja empaat­ti­suu­tensa takia. Silläkin oli merki­tystä, että hänen suostu­muk­sellaan lapsi sijoi­tettiin kodin ulkopuo­lelle, Välimäki selittää.

Harkinnassa sivuutettiin lapsen välittömään vaaraan viitanneet objektiiviset tekijät.

Lapsi sijoi­tettiin avohuollon tukitoimena perhe­tu­ki­kes­kukseen syksyllä 2011. Siellä lapsella ei havaittu käyttäy­ty­mis­häi­riöitä tai muitakaan oireita. Lasten­suojelu olisi halunnut jatkaa sijoi­tusta, mutta lapsi kotiu­tettiin huhti­kuussa isän ja isänäidin vaati­muk­sesta.
– Oikeus arvioi isän luotet­ta­vuuden heiken­tyneen kaiken aikaa. Sitä mukaa kuin väkival­ta­viitteet voimis­tuivat, olisi isän sanomisten painoarvon pitänyt sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden silmissä vähentyä, Välimäki tulkitsee.

Syyttäjän mielestä vastuuso­si­aa­li­työn­tekijä oli laimin­lyönyt tavata Eerikaa henki­lö­koh­tai­sesti riittävän usein. Käräjä­oikeus hylkäsi syytteen ja totesi tapaa­misten määrän olevan sosiaa­li­työn­te­kijän harkin­ta­valtaan kuuluva asia. Aino Kääriäisen mielestä lapsen perin­poh­jainen kuule­minen saattoi jäädä isästä syntyneen ”hyvän tyypin” vaiku­telman alle.
– On luotettu siihen, että muut ammat­ti­laiset erityi­sesti tervey­den­huollon puolelta ovat saaneet kuulla lasta.

Kääriäinen muistuttaa sosiaa­li­työhön kuulu­vasta perus­o­le­tuk­sesta, jonka mukaan asiakkaan kertomaan uskotaan. Hän kertoo Iso-Britan­niassa tapah­tu­neista vastaa­vista lapsen kuolemaan johta­neista kaltoin­koh­te­luista. Tapauksia tutkinut Eileen Munro puhuu ensivai­ku­tel­masta, jonka valtaan työnte­kijät usein jäävät.

Työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopisto.
– Tuomio kannustaa sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä tai muita lasten kanssa toimivia tekemään ilmoi­tuksia kaltoin­koh­teluun liitty­vistä vähäi­sis­täkin epäilyistä, sanoo Seppo Koskinen. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
Lasten­suojelun uudet toimin­taohjeet

Helsingin kaupungin lasten­suojelun toimin­taoh­jeita on Eerikan tapauksen jälkeen uudis­tettu. Ohjeiden laati­miseen on käytetty tukena Karri Välimäen muistiota, johon hän on kerännyt virka­ri­kos­tuomion keskeisen sisällön.
– Sosiaa­li­työn­te­ki­jällä on päätök­sen­te­konsa ja harkin­tansa perus­taksi oikeus saada, mutta myös velvol­lisuus hankkia monipuo­lista tietoa ja muiden osaajien tietä­mystä, Sisko Lounat­vuori luonnehtii ohjeita.

Sosiaa­li­huollon asiakkaan asemasta ja oikeuk­sista annettu laki oikeuttaa viran­omaisia saamaan kaikki ne tiedot ja selvi­tykset, jotka lakisää­teisen tehtävän suorit­ta­mi­seksi ovat välttä­mät­tömiä.
– Oikeus koskee myös viran­omai­selle annet­tujen tietojen tarkis­ta­mista, Välimäki huomauttaa.

Vanhempien antamia tietoja on tarpeen tarkistaa, jos ne ovat keskenään risti­rii­taisia. Tarkis­ta­minen on syytä tehdä, vaikka se saattaa olla lasten­suojelun periaat­teiden vastaista.
Välimäki kehottaa ottamaan vakavasti lasten­suo­je­luil­moi­tukset erityi­sesti silloin, kun ilmoi­tuksia tulee useam­malta henki­löltä, joilla ei ole yhteistä nimit­täjää.

– Tarkoitan toiseen vanhempaan kohdis­tuvaa sukulai­suutta, ystävyyttä ja naapu­ruutta tai muuta vastaavaa suhdetta. Perheen sisäiset risti­rii­datkin on otettava huomioon. Mutta lapsen huoltoa tai asumista koskevan riita-asian vireil­läolo ei tee lasten­suo­je­luil­moi­tuk­sesta aihee­tonta.

– Isästä syntynyt myönteinen ensivai­ku­telma ohjaa työnte­ki­jöiden tiedon­muo­dos­tusta jatkos­sakin. Vaikka isästä saadaan risti­rii­taista tietoa, niin sitä ei kuitenkaan uskota vaan luotetaan omaan ensivai­ku­telmaan.

Raitis­tuneen isän taustalla oli alkoholi­ongelmia, alaikäiseen kohdis­tunut seksuaali­rikos ja muuta häiriö­käyt­täy­ty­mistä. Kun aiemmin mielen­ter­vey­son­gel­mista kärsinyt ja valehen­ki­löl­li­syy­dellä esiin­tynyt naisystävä ei vaati­muk­sista huoli­matta toimit­tanut passia nähtä­väksi, yksi lasten­suojelun työnte­ki­jöistä selvitti naisen taustaa. Kävi muun muassa ilmi, että naisys­tävän omat lapset oli otettu huostaan.

Isän perus­tur­va­joh­tajana pienessä kunnassa työsken­nellyt äiti osallistui sosiaalityön­tekijöiden ja isän neuvot­teluun Eerikan sijoi­tuksen päättyessä perhe­tu­ki­kes­kuk­sessa. Sosiaa­li­työn­tekijä kertoi polii­sille isoäidin tulleen neuvot­teluun lakikirja mukanaan. Isoäiti vakuutteli sukulaisten tukevan hänen poikaansa. Neuvot­telun loppu­tu­loksena tyttö kotiu­tettiin, paria kuukautta ennen kuole­maansa.

Olosuh­de­sel­vi­tyksen laimin­lyönti

Kääriäisen mielestä Eerikan tapauk­sessa tehtiin jälki­käteen arvioiden kohta­lokas virhe jo ensimet­reillä. Lapsi sijoi­tettiin muun muassa äidin päihdeon­gelmien takia kiireel­li­sesti isälle 2010, minkä jälkeen isästä tehtiin sopimuk­sella todella nopeasti yksin­huoltaja.

– Kiireel­linen sijoitus isälle on ymmär­rettävä. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden on perattava lähio­maiset siinä vaiheessa. Mutta hämmästyin havai­tessani, että selvi­tystä isän kodin olosuh­teista ei asiakir­jojen perus­teella ollut tuolloin tehty, Kääräinen ihmet­telee.

Oikeus­mi­nis­teriön tutkin­ta­ryhmän tutkin­ta­se­los­tuk­sessa siihen tartutaan. Valvira arvosteli sitä lausun­nossaan. Syyttäjä syyttikin tuomitun vastuuso­si­aa­li­työn­te­kijän edeltäjää selvi­tyksen laimin­lyön­nistä sekä kiireel­lisen sijoit­ta­misen jatka­matta jättä­mi­sestä. Oikeuden mielestä vallinneen käytännön pohjalta työnte­ki­jällä ei ollut velvol­li­suutta tehdä selvi­tystä, koska Eerika oli ollut jo pitempään lasten­suojelun asiakas.

Loppu­vuonna 2011 Eerikan äiti nosti kanteen tytön huolta­juu­desta. Hän teki useita lasten­suo­je­luil­moi­tuksia koskien tytön kohtelua ja isän naisys­tävää. Kääriäinen arvelee, että työnte­kijät saattoivat leimata ilmoi­tukset ”huolto­rii­daksi”, joka ei lasten­suojelun toimi­valtaan kuulu.

– Tämä on kriit­tinen hetki, josta pitää varmaan yrittää oppia. Ymmärrän sen kiireen, minkä takia helposti ajatellaan: ”Taas tuo äiti soittaa!” Otetaan valmiita tulkin­ta­ke­hyksiä ja katego­ri­soidaan ihmisiä.

Kääriäinen ihmet­telee epäsuhtaa: äidin päihdeon­gelma ja sotkuinen koti riittivät kiireel­liseen huostaan­ottoon, mutta isän kodin ahtaat asumi­solot tai toistuvat valheet eivät aiheut­taneet mitään vastaavaa. Hän viittaa tässä omaan tutki­muk­seensa, joka koskee olosuh­de­sel­vi­tysten puolelle asettu­misen tulkintoja käräjä­oi­keuden huolto­rii­ta­pää­tök­sissä.

– Tutki­mukseni lähti liikkeelle isien esitettyä kritiikkiä siitä, että selvi­tykset kirjoi­tetaan äitejä suosi­viksi. En artik­ke­lissani voinut vahvistaa isien väitettä. Selvi­tysten johto­pää­tök­sissä asetuttiin pääasiassa lasten puolelle ja vain alle viides­osassa äitien puolelle.

– Isät selvästi haluttiin myös nähdä myöntei­sessä valossa, koska tällaista kritiik­kiähän on yleisesti esitetty sosiaa­li­työn­te­ki­jöitä kohtaan. Luulen asenteen olleen Eerikan tapauk­ses­sakin vaikut­ta­massa taustalla, vaikka työnte­kijät eivät sitä tunnis­tai­sikaan.

 

– Tuomio­ma­te­ri­aalin lukemisen jälkeen en löytänyt sieltä mitään sellaista kohtaa, jossa salas­sapito olisi estänyt asian hoita­misen, Aino Kääriäinen sanoo. Kuva: Liisa Takala.

Sosiaalityön professori Aino Kääriäinen (ma.) Helsingin yliopisto.
Laaja harkin­ta­valta ja ”apuvä­lineet”

Syyttäjä tarttui oikeu­den­käyn­nissä erilaisiin suunni­telmiin ja lasten­suo­je­lu­asia­kas­kir­joihin väittäen niiden olleen puutteel­li­sesti laadittuja. Sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden olisi syytteen mukaan pitänyt kutsua kokoon laaja moniam­ma­til­linen yhteis­työ­pa­laveri lapsen asioiden johdosta.

Käräjä­oikeus totesi neuvot­te­lujen järjes­tä­misen olevan ”lasten­suojelun työkalu, jonka muoto ja laajuus ovat sosiaa­li­työn­te­kijän harkin­nassa”. Samalla tavalla asiakas­suun­ni­telmat katsottiin ”työsken­telyn apuvä­li­neiksi”, joiden ”muodol­li­silla puutteilla ei ole käytän­nössä ollut merki­tystä lapsen edun tai lasten­suo­je­lutyön toteut­ta­misen kannalta”.
– Näissä ja myös lasten tapaa­mi­sissa sosiaali­työntekijä organisoi toimintaa laajan harkin­ta­val­tansa pohjalta. Millä tavalla hän sen tekee, ei ole rikosoi­keu­del­li­sesti kiinnos­tavaa, Karri Välimäki perus­telee.

Tuomion oikeus­pe­ri­aat­teissa todetaan: ”Virka­mie­hellä on päätök­sen­teossaan tietty harkin­ta­valta soveltaa lakia tai muita päätök­sen­tekoa ohjaavia säännöksiä… Virka­miehen harkin­ta­val­tansa rajoissa tekemiä ratkaisuja ei voi pitää virka­vel­vol­li­suuden vastaisina. Ratkaisu, jota esitet­tyjen perus­te­lui­denkin valossa voidaan pitää huonona, ei välttä­mättä osoita asian­omaisen päättäjän rikkoneen virka­vel­vol­li­suuttaan.”

Laki siis sallii pitkälle menevän ammatil­lisen harkinnan, mutta kävikö Eerikan tapauk­sessa niin, että harkinnan käyttä­mi­sestä kuitenkin rangaistiin?
– Käräjä­oikeus katsoi, että tuomiossa mainituin kohdin sosiaa­li­työn­te­kijät ylittivät laissa heille annetun harkin­ta­vallan. Se johtui siitä, että he sivuut­tivat harkin­nassaan ne objek­tii­viset tekijät, jotka viitta­sivat lapsen olevan välit­tö­mässä vaarassa, Välimäki analysoi.

– Ne viitteet välit­tömään vaaraan olivat niin voimak­kaita, että he syyllis­tyivät virka­vel­vol­li­suu­tensa rikko­miseen.
Kääriäinen toteaa oikeuden arvioineen käytetyt lasten­suo­je­lua­sia­kirjat huolel­li­sesti laadi­tuiksi. Ongelma ei olekaan ollut niiden kirjoit­ta­mi­sessa vaan siinä, että niitä dokumentteja olisi pitänyt myös itse pysähtyä lukemaan analyyt­ti­sesti.
– Pitää kirjoittaa työtä varten ja työn tekemi­seksi. Jokaisena kirjoit­ta­misen hetkenä tulevaisuus on kuitenkin auki. Emme voi tietää koskaan, mitä meille tai asiak­kail­lemme tapahtuu huomenna.

Dokumen­toinnin merkitys nousee todella isoksi työnte­ki­jöiden vaihtuessa. Eerikasta vastuul­linen sosiaa­li­työn­tekijä vaihtui kesällä 2010. Myöhemmin tämä tehtä­vässä aloit­tanut työntekijä tuomittiin oikeu­dessa.
Oikeus­mi­nis­teriön työryhmän tutkinta­selostuksessa todetaan, että ”perheen tukemisen ajatus, vanhempien oikeuksien kunnioit­ta­minen ja perheen yksityi­syyden suoja ylittävät päätök­sen­te­ko­ti­lan­teessa lapsen edun”.

Kääriäinen sanoo, ettei ole tuomiomate­riaalin lukemisen jälkeen löytänyt sieltä mitään sellaista kohtaa, jossa salas­sapito olisi estänyt asian hoita­misen. Sen taakse ei voi mennä, onhan tässä ”toimittu kuitenkin lapsen asialla viran­omaisten kesken”.

Mitä Eerikan tapaus opetti?

Syyttäjän ja tuomiois­tuimen toimintaa voi raskaasta proses­sista huoli­matta pitää palve­luksena niin oikeus­jär­jes­tel­mälle kuin sosiaa­lialan viran­hoi­dol­lekin. Käräjä­oikeus tuli päätök­sessään julki­kir­joit­ta­neeksi, millaista juridista liikku­ma­tilaa viran­hal­ti­joilla on heidän tehdessään päätöksiä vaikeissa lasten­suo­je­lu­ti­lan­teissa.

Isästä saatua ristiriitaista tietoa ei uskota, vaan luotetaan omaan ensivaikutelmaan.

Karri Välimäen mielestä Eerikan tapauksen – kuten myös perhe­surmien – opetuksia on huomioitu monissa lakiuu­dis­tuk­sissa. Lasten­suo­je­lu­lakiin tuli velvol­lisuus kirjata lapsen asiakas­suun­ni­telmaan tarkemmin lapsen ja työnte­kijän väliset tapaa­miset. Työnte­ki­jällä on oikeus kuulla lasta jopa ilman huoltajan suostu­musta.
– Lapsen kasvuo­lo­suh­teiden selvit­tä­minen tulee jatkossa koskemaan kaikkia lapsen kanssa tekemi­sissä olevia ihmisiä.

Näiden henki­löiden taustoja selvi­tetään paremmin, Välimäki kertoo.
Tiedon­vaihdon kehit­tä­miseen on viras­tossa kiinni­tetty huomiota. Välimäen mukaan ei ole järkevää olla luovut­ta­matta asian­tun­ti­jalle sitä tietoa, joka auttaa häntä käyttämään asian­tun­ti­juuttaan lasten­suojelun toivo­malla tavalla.
– Mitä parempia lausuntoja saamme, sen varmem­malla pohjalla on lasten­suo­je­lumme silloin, kun se lähtee päätöksiä tekemään.

Ilmoi­tus­vel­vol­li­suutta polii­sille on laajen­nettu lainsää­dän­nössä, joka koskee suojat­to­massa asemassa olevien lasten, perheiden ja henki­löiden kanssa työsken­te­leviä viran­omaisia. Lasten­suo­je­lussa tuli aiemmin ilmoittaa epäilyt seksu­aa­li­sesta hyväk­si­käy­töstä, mutta nyt velvol­lisuus koskee muutakin väkivaltaa.

Eerikan tapaus on Helsingin lasten­suo­je­lussa ensim­mäinen, jossa tuomio tuli kiireel­lisen sijoi­tuksen tekemättä jättä­mi­sestä. Asiak­kailta on useim­miten tullut moitteita ilman laillisia perus­teita tehdyistä sijoi­tuk­sista.
– Kiireel­linen sijoitus on luonteeltaan vapauden riisto, jossa kajotaan perus­tus­lailla säädet­tyihin ihmisen koske­mat­to­muuteen ja henki­lö­koh­taiseen vapauteen. Sijoi­tus­pää­töksen tekeminen voi olla riski. Nyt näimme, että myös tekemättä jättä­minen voi olla riski.

– Eerikan tapaus kannustaa tekemään päätöksiä. Jos asiakkaan toimin­nassa tai kerto­massa on viitteitä risti­rii­doista, niistä on tehtävä viipy­mättä johto­pää­tökset, Välimäki kehottaa.
Sisko Lounat­vuori toivoo lasten­suojelun työnte­ki­jöiden säilyt­tävän rohkeu­tensa harkita ja tehdä vaikei­takin päätöksiä, joiden perus­telut on muistettava huolel­li­sesti kirjata. Tuomiosta nousee vaade selkeään dokumen­tointiin. Asiak­kaille on kirjoi­tettava rehel­li­sesti.

– Ei kääritä sanot­tavaa sellaisten yleisten käsit­teiden alle, jotka eivät kerro siitä, mistä konkreet­ti­sesti ollaan huolissaan.
Aino Kääriäisen mukaan lasten­suo­je­lussa tarvitaan edelleenkin viisaita ammat­ti­laisia, jotka tietävät, mitä tekevät. Tällaisen onnet­toman tapah­tu­ma­sarjan ei saisi antaa leimata koko työkenttää. Eikä se sitä hänen mielestään teekään.
– Eerikan tapaus osoittaa sen, että kaikki vanhemmat eivät ole hyviä ja lapsen parasta ajatte­levia. Sen myöntä­minen voi olla joskus tuskal­lista.

Markku Tasala

 

Lähde­ai­neisto

Helsingin käräjä­oi­keuden tuomio 10.7.2015. Asianumero R 14/5262.

Kahdek­san­vuo­tiaan lapsen kuolemaan johtaneet tapah­tumat. Valtio­neu­voston 25.10.2012 asettaman tutkin­ta­ryhmän tutkin­ta­se­lostus. Oikeus­mi­nis­teriön selvi­tyksiä ja ohjeita 32/2013.

Lasten­suojelun avohuollon sosiaa­lityön kehit­tä­mi­sessä huomioon otettavia seikkoja Helsingin käräjä­oi­keuden 10.7.2015 antaman tuomion (R 14/5262) perus­te­lujen johdosta. Karri Välimäen muistio (2015).

”Lasten­suojelun sosiaa­lityö asiakir­joina.” Aino Kääriäisen väitös­kirja. Helsingin yliopisto 2003.

”Sosiaa­li­toimen olosuh­de­sel­vi­tykset teksteinä – johto­pää­tösten argumen­tointi ja puolelle asettu­misen tulkinnat.” Aino Kääriäinen. Oikeus 4/2015.