Ympäristökysymykset ja ikääntyneiden asiat ovat Satu Taiveaholle kaksi läheistä teemaa, jotka ovat kulkeneet mukana läpi työuran niin poliitikkona kuin sosiaalialan ammattilaisena.

 

 

Sosi­aa­li­työn opin­to­jen lop­pusuo­ralla Satu Tai­veaho oli kor­kea­kou­lu­har­joit­te­lussa Etelä-Suo­men lää­nin­hal­li­tuk­sessa. Teh­tä­viin kuu­lui vie­railla van­hus­ten pal­ve­lu­ta­loissa ja van­hain­ko­deissa. Niitä kier­täes­sään hän kävi myös koh­teissa, jotka oli­vat niin huo­no­kun­toi­sia, että yhdessä roik­kui jopa jää­puik­koja pesu­huo­neessa.

Har­joit­te­lu­vuosi oli 2000. Sil­loin van­hus­ten lai­tos­pal­ve­lui­den hen­ki­lös­tö­mi­toi­tus oli useim­mi­ten 0,3. Val­von­ta­vi­ran­omai­sia huo­letti van­hus­pal­ve­lui­den epä­ta­sai­nen laatu eri Suo­men kol­killa: tilo­jen lisäksi alhai­nen hen­ki­lös­tö­määrä, monen hen­gen huo­neet, joissa eivät toteu­tu­neet yksi­tyi­syys eikä inti­mi­teet­ti­suoja, lii­ka­lää­ki­tys ja muut lää­ke­huol­toon liit­ty­vät ongel­mat, ravit­se­mus sekä itsemääräämis­oikeutta ja liik­ku­mis­va­pautta rajoit­ta­vat toi­met, luet­te­lee Satu Tai­veaho.

– Nyt pal­ve­lu­ta­lot ovat parem­massa kun­nossa kuin tuol­loin, yleensä on omat huo­neet ja lupaus nos­taa hen­ki­lös­tö­mi­toi­tus 0,7 odot­taa toteu­tu­mis­taan. Mutta kuten tämä vuosi on näyt­tä­nyt moni­kan­sal­lis­ten yri­tys­ten tuot­ta­mat van­hus­pal­ve­lut ovat monin tavoin ongel­mal­li­sia, Tai­veaho sanoo.

Kor­kea­kou­lu­har­joit­te­lun tuo­tok­sena Tai­veaho oli yhtenä kir­joit­ta­jana Etelä-Suo­men lää­nin­hal­li­tuk­sen jul­kai­sussa, jolla annet­tiin yhte­näi­set mitoi­tus­pe­rus­teet lää­nin­hal­li­tus­ten ohjaus‑, lupa- ja val­von­ta­toi­min­nan tueksi.

Oma koti on hyvä paikka vanheta niin kauan kuin siellä on turvallista olla.

 

– Tuol­loin ryh­dyt­tiin etsi­mään kei­noja, jotta val­von­nalla voi­tai­siin ohjata van­hus­pal­ve­luita niin, että hoi­van ja huo­len­pi­don laatu olisi riit­tä­vää ja mah­dol­li­sim­man tasa­laa­tuista eri puo­lilla Suo­mea.

Hen­ki­lös­tö­mi­toi­tuk­sen nos­ta­mi­nen lai­tos­pal­ve­luissa on yksi kon­kreet­ti­nen keino paran­taa ikään­ty­nei­den pal­ve­luita. Van­hus­pal­ve­luissa työs­ken­te­le­vät ovat jo muis­tut­ta­neet, ettei mitoi­tus­muu­tosta saa tehdä koti­pal­ve­lun kus­tan­nuk­sella. Saman huo­len jakaa myös Tai­veaho.

– Meillä elää kotona hyvin ikään­ty­neitä ja huo­no­kun­toi­sia ihmi­siä, joita ei saa unoh­taa. Oma koti on hyvä paikka van­heta niin kauan kuin siellä on tur­val­lista olla.

– Aivan liian vähän puhu­taan siitä, mil­laista on kotona vie­te­tyn van­huu­den laatu. Kuinka monta minuut­tia kotona asu­vat ikään­ty­vät ovat jal­keilla päi­vän mit­taan, pää­se­vätkö he ulos, ovatko he yksi­näi­siä tai kuinka omais­hoi­ta­jat jak­sa­vat.

Van­hus­ten ympä­ri­vuo­ro­kau­tis­ten hoi­vayk­si­köi­den uuden hen­ki­lös­tö­mi­toi­tuk­sen saa­mi­nen lain­sää­dän­töön on tär­keä etappi. Lisäksi alan kou­lu­tuk­siin tulisi palaut­taa sovel­tu­vuus­tes­tit, kuten on onneksi toi­sella asteella tapah­tu­mas­sa­kin, sanoo Tai­veaho.

– Tar­vit­si­simme myös laki­muu­tok­sen, joka edel­lyt­tää ikään­ty­nei­den parissa työs­ken­te­le­viltä rikos­taus­taot­teen – samaan tapaan kuin nyt jo vaa­di­taan alai­käis­ten kanssa työs­ken­te­le­viltä ja opis­ke­li­joilta.

“Vaikuttaminen on ominta alaani”

Kiin­nos­tus sosi­aa­lia­laan, vai­kut­ta­mi­seen ja poli­tiik­kaan on Satu Tai­vea­holla kodin perin­töä. Hänen äitinsä työs­ken­teli perus­tur­va­joh­ta­jana ja isä eri­tyi­so­pet­ta­ja­taus­tai­sena kou­lu­toi­men­joh­ta­jana. Isoisä ja tämän sisa­ruk­set oli­vat yhteis­kun­nal­li­sessa vai­kut­ta­mi­sessa, poli­tii­kassa ja ammat­ti­jär­jes­töissä aktii­vi­sia.

– Lukion jäl­keen olin kui­ten­kin kah­den vai­heilla, sillä olin kiin­nos­tu­nut myös ympä­ris­tö­asioista. Suun­nit­te­lin bio­lo­gian opis­ke­lua, mutta pää­dyin met­sän­hoi­ta­jao­pin­toi­hin. Ne tosin päät­tyi­vät lyhyeen, kun opet­ta­ja­kun­nan edus­taja julisti aar­ni­met­sien suo­je­lun höm­pö­tyk­seksi.

– Sel­lai­set puheet oli­vat liian suu­ressa ris­ti­rii­dassa arvo­jeni kanssa.

Lähi­hoi­ta­jao­pin­not ava­si­vat sil­mät sosiaali­alalle, ja eri­tyi­sesti van­hus­asioille. Sosi­aa­li­työn opin­not Tai­veaho aloitti ensiksi Kuo­pion yli­opis­tossa ja jat­koi sit­ten Tam­pe­reen yli­opis­toon, mistä hän val­mis­tui yhteis­kun­ta­tie­tei­den mais­te­riksi vuonna 2001.

Puo­lue­po­li­tiikka tuli osaksi elä­mää jo opis­ke­luai­kana. Pun­nin­taa hän teki kah­den puo­lu­een välillä ja valitsi sosia­li­de­mo­kraa­tit.

Kor­kea­kou­lu­har­joit­te­lun ja val­mis­tu­mi­sen jäl­keen Tai­vea­hon tie vei Hämee­seen ensiksi sosi­aa­li­työn­te­ki­jäksi ja sit­ten pie­nen kun­nan sosi­aa­li­joh­ta­jaksi. Poli­tiikka alkoi näy­tellä entistä suu­rem­paa roo­lia elä­mässä. Ensiy­rit­tämä avasi ovet Arka­dian mäelle vuonna 2003.

Kan­san­edus­ta­juus toi myös jul­ki­suu­den Sadun elä­mään, pysy­västi. Tie­do­tus­vä­li­neet innos­tui­vat aja­tuk­sesta edus­kun­nan ensi­ker­ta­lai­sesta, joka oli myös jou­kon kuo­pus. Rin­nalle tuo­tiin edus­kun­nan seniori.

–Niinpä minä ja tuol­loin edus­kun­nan ikä­vuo­sil­taan van­hin kan­san­edus­taja Mar­tin Saa­ri­kan­gas annoimme heti alkuun useam­man yhteis­haas­tat­te­lun, muis­te­lee Tai­veaho.

Hyp­pyä val­ta­kun­nal­li­seen jul­ki­suu­teen ja median kiin­nos­tuk­seen ei ennät­tä­nyt val­mis­tella. En halua moit­tia ketään, mutta jul­ki­suu­dessa toi­mi­mi­seen sain aluksi huo­noja neu­voja, sanoo Tai­veaho.

– Jäl­ki­kä­teen aja­tel­tuna alku oli aika hul­lua. Olin pie­nen kun­nan sosi­aa­li­joh­taja, joka juuri valit­tuna kan­san­edus­ta­jana meni vielä teke­mään vii­mei­set koti­käyn­nit asia­kas­per­hee­seen ennen suo­raan tv-haas­tat­te­luun kii­reh­ti­mistä.

Jul­ki­suu­della on hyvät ja huo­not puo­lensa. Ran­kinta se on sil­loin, kun on haa­voit­tu­vim­mil­laan ja yksi­tyi­se­lä­män kipeistä asioista teh­dään viih­dettä ilta­päi­vä­leh­tien viih­deo­sas­toilla.

– Toi­saalta jul­ki­suus on kanava tuoda esille tär­keitä tee­moja ja käydä niistä yleistä kes­kus­te­lua. Se, että puhuimme esi­mer­kiksi lap­set­to­muu­des­tamme, herätti muut­kin puhu­maan vai­e­tusta ja kipeästä asiasta. Saimme val­ta­vasti vies­tejä ihmi­siltä, mikä näytti kuinka myötä­tuntoisia ja ystä­väl­li­siä suo­ma­lai­set poh­jim­mil­taan ovat.

Meillä tarvittaisiin ikäpolvitajua

Kaksi kautta val­ta­kun­nan poli­tii­kassa riitti, eikä Tai­veaho enää hake­nut jat­ko­kautta vuo­den 2011 jäl­keen.

– Eni­ten jäin kai­paa­maan ihmi­siä, niin ken­tällä koh­taa­miani kan­nat­ta­jia kuin työ­to­ve­reita edus­kun­nassa. Toki nykyi­sessä työs­säni tapaan edel­leen monia heistä.

Kan­san­edus­ta­ja­työn jäl­keen piti hakea uutta työtä. Tai­veaho oli ensin Sini­nau­ha­sää­tiön toi­mi­tus­joh­ta­jana, mutta mie­lessä oli myön­tei­nen koke­mus val­von­ta­vi­ran­omai­sena, ja hän oli het­ken alue­hal­lin­to­vi­ras­tossa sosi­aa­li­huol­lon joh­ta­vana yli­tar­kas­ta­jana.

Vai­kut­ta­mis­työ ei kui­ten­kaan jät­tä­nyt rau­haan. Tai­veaho siir­tyi Supe­rin jär­jes­tö­pääl­li­köksi, mutta kun teh­tävä Tur­val­li­sen van­huu­den puo­lesta – Suvanto ry:ssä avau­tui, hän palasi ikään­ty­nei­den ihmis­ten asioi­den pariin ja tun­tui kuin ympyrä olisi sul­keu­tu­nut.

Suvanto on val­ta­kun­nal­li­sesti toi­miva kan­sa­lais- ja asian­tun­ti­ja­jär­jestö, joka on ensi vuonna teh­nyt jo 30 vuotta töitä ikään­ty­nei­siin koh­dis­tu­van kal­toin­koh­te­lun, hyväk­si­käy­tön ja väki­val­lan ehkäi­se­mi­sen ja tie­toi­suu­den lisää­mi­sen puo­lesta sekä aut­ta­nut kal­toin­koh­te­lua ja hyväk­si­käyt­töä koh­dan­neita.

Huoli-ilmoitusta ei vielä tunneta riittävästi.

Kal­toin­koh­te­lulla on monet kas­vot. Se voi olla fyy­sistä tai hen­kistä väki­val­taa, talou­del­lista tai sek­su­aa­lista hyväk­si­käyt­töä, sosi­aa­lista tai hen­gel­listä kal­toin­koh­te­lua, hoi­don tai avun lai­min­lyön­tiä, oikeuk­sien rajoit­ta­mista tai muuta ikään­ty­nei­den hyvin­voin­nin, ter­vey­den ja tur­val­li­suu­den vaa­ran­ta­vaa toi­min­taa.

Yhdis­tys yllä­pi­tää Suvanto-lin­jaa, jonne voi­vat soit­taa kaikki, jotka tun­te­vat huolta omasta tai jon­kun muun ikään­ty­neen ihmi­sen hyvin­voin­nista tai tur­val­li­suu­desta. Lin­jalla saa myös mak­su­tonta laki­mies­neu­von­taa. Lisäksi on Suvanto-ver­tais­tu­ki­ryh­miä ikään­ty­neille ja hen­ki­lö­koh­taista tera­peut­tista kes­kus­te­lua­pua niille, jotka ovat koke­neet väki­val­taa tai sen uhkaa lähei­sessä ihmis­suh­teessa.

– Tär­keässä roo­lissa ovat kou­lu­tuk­semme, joissa tuemme eri alo­jen ammat­ti­lai­sia ja ikään­ty­neitä itse­ään tun­nis­ta­maan kal­toin­koh­te­lun ja löy­tä­mään apua. Meillä on myös mää­rä­ai­kai­sia hank­keita, jat­kaa Satu Tai­veaho.

Kaikki ikään­ty­nei­den kal­toin­koh­te­lun ja hyväk­si­käy­tön muo­dot ovat vaka­via. Eri­tyi­sesti Suvan­nossa on mie­ti­tyt­tä­nyt talou­del­li­sen hyväk­si­käy­tön lisään­ty­mi­nen. Vuonna 2016 polii­sin tie­toon tuli yli 16 000 ikään­ty­nei­siin koh­dis­tu­vaa tut­kin­taan joh­ta­nutta omai­suus­ri­kosta. Suvanto-lin­jan puhe­lui­den määrä kak­sin­ker­tais­tui vuo­desta 2016 vuo­teen 2017, ja eni­ten yhteyden­ottoja tuli talou­del­li­sesta kal­toin­koh­te­lusta.

Ongel­maan Suvan­nossa pureu­du­taan vuo­teen 2021 kes­tä­vällä Mum­mon mar­kan var­ti­jat ‑hank­keella, jolla lisä­tään ikään­ty­nei­den tie­tä­mystä talou­del­li­sen kal­toin­koh­te­lun ilme­ne­mis­muo­doista ja nii­den tor­jun­nasta sekä kou­lu­te­taan eri alo­jen ammatti­laisia havait­se­maan ongel­mat.

– Talou­del­li­nen hyväk­si­käyttö voi olla esi­mer­kiksi sitä, että lähei­set vie­vät elä­ke­ra­hat tai ikään­ty­vää pai­nos­te­taan myy­mään omai­suut­taan tai har­hau­te­taan häntä anta­maan ennak­ko­pe­rintö.

Ilmi­öön kuu­lu­vat myös yli­kal­lii­den sekä tur­hien pal­ve­lui­den ja tuot­tei­den kau­pus­te­li­jat tai vale­vi­ran­omai­sina esiin­ty­vät rikol­li­set.

– Polii­sin kanssa käy­miemme kes­kus­te­lui­den perus­teella tie­dämme sen­kin, että nämä rikol­li­set ovat kek­se­liäitä ja usein meitä edellä. Vale­po­lii­sien lisäksi liik­keellä on myös ollut jopa koti­pal­ve­lun valeam­mat­ti­lai­sia. Työtä siis riit­tää.

Helena Jaak­kola