Ympäristökysymykset ja ikääntyneiden asiat ovat Satu Taiveaholle kaksi läheistä teemaa, jotka ovat kulkeneet mukana läpi työuran niin poliitikkona kuin sosiaalialan ammattilaisena.

 

 

Sosi­aal­i­työn opin­to­jen lop­pusuo­ral­la Satu Taivea­ho oli korkeak­ouluhar­joit­telus­sa Etelä-Suomen lään­in­hal­li­tuk­ses­sa. Tehtävi­in kuu­lui vierail­la van­hus­ten palve­lu­talois­sa ja van­hainkodeis­sa. Niitä kiertäessään hän kävi myös kohteis­sa, jot­ka oli­vat niin huonokun­toisia, että yhdessä roikkui jopa jääpuikko­ja pesuhuoneessa.

Har­joit­telu­vu­osi oli 2000. Sil­loin van­hus­ten laitospalvelu­iden henkilöstömi­toi­tus oli useim­miten 0,3. Valvon­tavi­ra­nomaisia huo­let­ti van­hus­palvelu­iden epä­ta­sainen laatu eri Suomen kolkil­la: tilo­jen lisäk­si alhainen henkilöstömäärä, mon­en hen­gen huoneet, jois­sa eivät toteu­tuneet yksi­ty­isyys eikä intimi­teet­tisuo­ja, liikalääk­i­tys ja muut lääke­huoltoon liit­tyvät ongel­mat, rav­it­se­mus sekä itsemääräämis­oikeutta ja liikku­mis­va­paut­ta rajoit­ta­vat toimet, luet­telee Satu Taivea­ho.

– Nyt palve­lu­talot ovat parem­mas­sa kun­nos­sa kuin tuol­loin, yleen­sä on omat huoneet ja lupaus nos­taa henkilöstömi­toi­tus 0,7 odot­taa toteu­tu­mis­taan. Mut­ta kuten tämä vuosi on näyt­tänyt monikansal­lis­ten yri­tys­ten tuot­ta­mat van­hus­palve­lut ovat monin tavoin ongel­mallisia, Taivea­ho sanoo.

Korkeak­ouluhar­joit­telun tuo­tok­se­na Taivea­ho oli yht­enä kir­joit­ta­jana Etelä-Suomen lään­in­hal­li­tuk­sen julka­is­us­sa, jol­la annet­ti­in yht­enäiset mitoi­tus­pe­rus­teet lään­in­hal­li­tusten ohjaus‑, lupa- ja valvon­ta­toimin­nan tuek­si.

Oma koti on hyvä paikka vanheta niin kauan kuin siellä on turvallista olla.

 

– Tuol­loin ryhdyt­ti­in etsimään keino­ja, jot­ta valvon­nal­la voitaisi­in ohja­ta van­hus­palvelui­ta niin, että hoivan ja huolen­pidon laatu olisi riit­tävää ja mah­dol­lisim­man tasalaa­tu­ista eri puo­lil­la Suomea.

Henkilöstömi­toituk­sen nos­t­a­mi­nen laitospalveluis­sa on yksi konkreet­ti­nen keino paran­taa ikään­tynei­den palvelui­ta. Van­hus­palveluis­sa työsken­televät ovat jo muis­tut­ta­neet, ettei mitoi­tus­muu­tos­ta saa tehdä koti­palvelun kus­tan­nuk­sel­la. Saman huolen jakaa myös Taivea­ho.

– Meil­lä elää kotona hyvin ikään­tyneitä ja huonokun­toisia ihmisiä, joi­ta ei saa uno­htaa. Oma koti on hyvä paik­ka van­heta niin kauan kuin siel­lä on tur­val­lista olla.

– Aivan liian vähän puhutaan siitä, mil­laista on kotona viete­tyn van­hu­u­den laatu. Kuin­ka mon­ta min­u­ut­tia kotona asu­vat ikään­tyvät ovat jalkeil­la päivän mit­taan, pää­sevätkö he ulos, ovatko he yksinäisiä tai kuin­ka omaishoita­jat jak­sa­vat.

Van­hus­ten ympärivuorokautis­ten hoivayk­siköi­den uuden henkilöstömi­toituk­sen saami­nen lain­säädän­töön on tärkeä etap­pi. Lisäk­si alan koulu­tuk­si­in tulisi palaut­taa sovel­tuvu­ustestit, kuten on onnek­si toisel­la asteel­la tapah­tu­mas­sakin, sanoo Taivea­ho.

– Tarvit­sisimme myös lakimuu­tok­sen, joka edel­lyt­tää ikään­tynei­den paris­sa työsken­televiltä rikostaus­taot­teen – samaan tapaan kuin nyt jo vaa­di­taan alaikäis­ten kanssa työsken­televiltä ja opiske­li­joil­ta.

“Vaikuttaminen on ominta alaani”

Kiin­nos­tus sosi­aalialaan, vaikut­tamiseen ja poli­ti­ikkaan on Satu Taivea­hol­la kodin per­in­töä. Hänen äitin­sä työsken­teli perus­tur­va­jo­hta­jana ja isä eri­ty­isopet­ta­jataus­taise­na koulu­toimen­jo­hta­jana. Isoisä ja tämän sis­aruk­set oli­vat yhteiskun­nal­lises­sa vaikut­tamises­sa, poli­ti­ikas­sa ja ammat­ti­jär­jestöis­sä akti­ivisia.

– Lukion jäl­keen olin kuitenkin kah­den vai­heil­la, sil­lä olin kiin­nos­tunut myös ympäristöa­sioista. Suun­nit­telin biolo­gian opiskelua, mut­ta päädyin met­sän­hoita­jaopin­toi­hin. Ne tosin päät­tyivät lyhy­een, kun opet­ta­jakun­nan edus­ta­ja julisti aarnimet­sien suo­jelun höm­pö­tyk­sek­si.

– Sel­l­aiset puheet oli­vat liian suures­sa ris­tiri­idas­sa arvo­jeni kanssa.

Lähi­hoita­jaopin­not ava­si­vat silmät sosiaali­alalle, ja eri­tyis­es­ti van­husasioille. Sosi­aal­i­työn opin­not Taivea­ho aloit­ti ensik­si Kuo­pi­on yliopis­tossa ja jatkoi sit­ten Tam­pereen yliopis­toon, mis­tä hän valmis­tui yhteiskun­tati­etei­den mais­terik­si vuon­na 2001.

Puolue­poli­ti­ik­ka tuli osak­si elämää jo opiskelu­aikana. Pun­nin­taa hän teki kah­den puolueen välil­lä ja val­it­si sosialidemokraatit.

Korkeak­ouluhar­joit­telun ja valmis­tu­misen jäl­keen Taivea­hon tie vei Hämeeseen ensik­si sosi­aal­i­työn­tek­i­jäk­si ja sit­ten pienen kun­nan sosi­aal­i­jo­hta­jak­si. Poli­ti­ik­ka alkoi näytel­lä entistä suurem­paa roo­lia elämässä. Ensiyrit­tämä avasi ovet Arka­di­an mäelle vuon­na 2003.

Kansane­dus­ta­ju­us toi myös julk­isu­u­den Sadun elämään, pysyvästi. Tiedo­tusvä­li­neet innos­tu­i­v­at ajatuk­ses­ta eduskun­nan ensik­er­ta­lais­es­ta, joka oli myös joukon kuo­pus. Rin­nalle tuoti­in eduskun­nan seniori.

–Niin­pä minä ja tuol­loin eduskun­nan ikävu­osil­taan van­hin kansane­dus­ta­ja Mar­tin Saarikan­gas annoimme heti alku­un use­am­man yhteishaas­tat­telun, muis­telee Taivea­ho.

Hyp­pyä val­takun­nal­liseen julk­isu­u­teen ja medi­an kiin­nos­tuk­seen ei ennät­tänyt valmis­tel­la. En halua moit­tia ketään, mut­ta julk­isu­udessa toim­imiseen sain aluk­si huono­ja neu­vo­ja, sanoo Taivea­ho.

– Jälkikä­teen ajatel­tuna alku oli aika hul­lua. Olin pienen kun­nan sosi­aal­i­jo­hta­ja, joka juuri valit­tuna kansane­dus­ta­jana meni vielä tekemään viimeiset kotikäyn­nit asi­akasper­heeseen ennen suo­raan tv-haas­tat­telu­un kiire­htimistä.

Julk­isu­udel­la on hyvät ja huonot puolen­sa. Rank­in­ta se on sil­loin, kun on haavoit­tuvim­mil­laan ja yksi­tyiselämän kipeistä asioista tehdään viihdet­tä iltapäiväle­htien viihdeosas­toil­la.

– Toisaal­ta julk­isu­us on kana­va tuo­da esille tärkeitä teemo­ja ja käy­dä niistä yleistä keskustelua. Se, että puhuimme esimerkik­si lapset­to­muud­estamme, herät­ti muutkin puhu­maan vai­etus­ta ja kipeästä asi­as­ta. Saimme val­tavasti vieste­jä ihmisiltä, mikä näyt­ti kuin­ka myötä­tuntoisia ja ystäväl­lisiä suo­ma­laiset pohjim­mil­taan ovat.

Meillä tarvittaisiin ikäpolvitajua

Kak­si kaut­ta val­takun­nan poli­ti­ikas­sa riit­ti, eikä Taivea­ho enää hak­enut jatkokaut­ta vuo­den 2011 jäl­keen.

– Eniten jäin kaipaa­maan ihmisiä, niin ken­täl­lä kohtaami­ani kan­nat­ta­jia kuin työ­tovere­i­ta eduskun­nas­sa. Toki nykyisessä työssäni tapaan edelleen monia heistä.

Kansane­dus­ta­jatyön jäl­keen piti hakea uut­ta työtä. Taivea­ho oli ensin Sin­in­auhasäätiön toim­i­tusjo­hta­jana, mut­ta mielessä oli myön­teinen koke­mus valvon­tavi­ra­nomaise­na, ja hän oli het­ken alue­hallintovi­ras­tossa sosi­aal­i­huol­lon johta­vana yli­tarkas­ta­jana.

Vaikut­tamistyö ei kuitenkaan jät­tänyt rauhaan. Taivea­ho siir­tyi Superin jär­jestöpääl­likök­si, mut­ta kun tehtävä Tur­val­lisen van­hu­u­den puoles­ta – Suvan­to ry:ssä avau­tui, hän palasi ikään­tynei­den ihmis­ten asioiden pari­in ja tun­tui kuin ympyrä olisi sulkeu­tunut.

Suvan­to on val­takun­nal­lis­es­ti toimi­va kansalais- ja asiantun­ti­ja­jär­jestö, joka on ensi vuon­na tehnyt jo 30 vuot­ta töitä ikään­tyneisi­in kohdis­tu­van kaltoinko­htelun, hyväk­sikäytön ja väki­val­lan ehkäisemisen ja tietoisu­u­den lisäämisen puoles­ta sekä aut­tanut kaltoinko­htelua ja hyväk­sikäyt­töä kohdan­nei­ta.

Huoli-ilmoitusta ei vielä tunneta riittävästi.

Kaltoinko­htelul­la on mon­et kasvot. Se voi olla fyy­sistä tai henkistä väki­val­taa, taloudel­lista tai sek­suaal­ista hyväk­sikäyt­töä, sosi­aal­ista tai hen­gel­listä kaltoinko­htelua, hoidon tai avun laimin­lyön­tiä, oikeuk­sien rajoit­tamista tai muu­ta ikään­tynei­den hyv­in­voin­nin, ter­vey­den ja tur­val­lisu­u­den vaaran­tavaa toim­intaa.

Yhdis­tys ylläpitää Suvan­to-lin­jaa, jonne voivat soit­taa kaik­ki, jot­ka tun­te­vat huol­ta omas­ta tai jonkun muun ikään­tyneen ihmisen hyv­in­voin­nista tai tur­val­lisu­ud­es­ta. Lin­jal­la saa myös mak­su­ton­ta lakimies­neu­von­taa. Lisäk­si on Suvan­to-ver­tais­tukiryh­miä ikään­tyneille ja henkilöko­htaista ter­apeut­tista keskustelu­a­pua niille, jot­ka ovat koke­neet väki­val­taa tai sen uhkaa läheisessä ihmis­suh­teessa.

– Tärkeässä roolis­sa ovat koulu­tuk­semme, jois­sa tuemme eri alo­jen ammat­ti­laisia ja ikään­tyneitä itseään tun­nista­maan kaltoinko­htelun ja löytämään apua. Meil­lä on myös määräaikaisia han­kkei­ta, jatkaa Satu Taivea­ho.

Kaik­ki ikään­tynei­den kaltoinko­htelun ja hyväk­sikäytön muodot ovat vakavia. Eri­tyis­es­ti Suvan­nos­sa on mieti­tyt­tänyt taloudel­lisen hyväk­sikäytön lisään­tymi­nen. Vuon­na 2016 poli­isin tietoon tuli yli 16 000 ikään­tyneisi­in kohdis­tu­vaa tutk­in­taan johtanut­ta omaisu­us­rikos­ta. Suvan­to-lin­jan puhelu­iden määrä kaksinker­tais­tui vuodes­ta 2016 vuo­teen 2017, ja eniten yhteyden­ottoja tuli taloudel­lis­es­ta kaltoinko­htelus­ta.

Ongel­maan Suvan­nos­sa pureudu­taan vuo­teen 2021 kestäväl­lä Mum­mon markan var­ti­jat ‑han­kkeel­la, jol­la lisätään ikään­tynei­den tietämys­tä taloudel­lisen kaltoinko­htelun ilmen­e­mis­muodoista ja niiden tor­jun­nas­ta sekä koulute­taan eri alo­jen ammatti­laisia havait­se­maan ongel­mat.

– Taloudelli­nen hyväk­sikäyt­tö voi olla esimerkik­si sitä, että läheiset vievät eläk­er­a­hat tai ikään­tyvää pain­os­te­taan myymään omaisu­ut­taan tai harhaute­taan hän­tä anta­maan ennakkoper­in­tö.

Ilmiöön kuu­lu­vat myös ylikalli­iden sekä turhien palvelu­iden ja tuot­tei­den kau­pusteli­jat tai vale­vi­ra­nomaisi­na esi­in­tyvät rikol­liset.

– Poli­isin kanssa käymiemme keskustelu­iden perus­teel­la tiedämme senkin, että nämä rikol­liset ovat kek­seliäitä ja usein meitä edel­lä. Vale­poli­isien lisäk­si liik­keel­lä on myös ollut jopa koti­palvelun valeam­mat­ti­laisia. Työtä siis riit­tää.

Hele­na Jaakko­la