Mistä johtuu, että joissakin sosiaalitoimen yksiköissä ollaan innostuneita ja positiivisia, toisissa taas väsyneitä ja pettyneitä?

 

Helsin­gin yli­opis­ton tut­ki­mus­kol­le­giu­min tut­ki­mus­joh­taja ja työ­ter­veys­lai­tok­sen tut­ki­mus­pro­fes­sori Jari Haka­nen tut­kii työn imua ja sen suh­detta ihmi­sen hyvin­voin­tiin työssä ja vapaa-ajalla. Haka­sen tut­ki­mus­hank­keessa on saatu 11 500 työn­te­ki­jältä vas­tauk­sia kysy­myk­seen, mikä innos­taa työn imuun, mikä taas vie sitä pois.

Mer­kit­tä­vää on, että työn määrä tai vai­keus eivät nouse esille työn imun koke­mi­seen vai­kut­ta­vina asioina. Tär­keim­miksi teki­jöiksi tule­vat arvos­tuk­sen ja kun­nioi­tuk­sen koke­mi­nen, haas­tava työ ja mah­dol­li­suus vai­kut­taa sii­hen, sekä kuu­lu­mi­nen mer­ki­tyk­sel­listä ja vai­kut­ta­vaa työtä teke­vään työ­ryh­mään ja mah­dol­li­suus kes­kus­tella yhdessä työstä.

Eniten työn imua haittaavat epäreiluiksi koetut käytännöt, luottamuspula ja epäkelpo johtaminen.

Johtajan tehtävä on tukea työnteossa

– Joh­ta­jalla on mer­kit­tävä rooli työyh­tei­sön ilma­pii­rin luo­mi­sessa. Par­haim­mil­laan joh­ta­jan rooli on pal­ve­li­jan rooli, sanoo Jari Hakanen.

Kes­keistä on, miten hän pal­ve­lee omaa poruk­kaansa onnis­tu­maan ja suun­taa työn­te­ki­jöitä yhtei­sen tavoit­teen saa­vut­ta­mi­seksi. Ilma­pii­rin toi­nen puoli on työn­te­ki­jöi­den val­mius sovit­tau­tua yhtei­seen tavoit­tee­seen ja suos­tu­mus käyt­tää omaa asian­tun­te­mus­taan ja osaa­mis­taan työssä.

– Sosi­aa­lia­lan työn­te­ki­jät ovat hyvin sitou­tu­neita työ­hönsä ja val­miita koh­taa­maan haas­ta­via asiak­kaita. Mis­sään en ole tavan­nut ammat­ti­ryh­mää, joka kou­lut­taa ja kehit­tää itse­ään ja työ­tään näin pal­jon. Taus­talla on epäi­le­mättä kut­su­mus aut­taa ihmi­siä, vai­kut­taa raken­tei­siin ja tehdä oikeu­den­mu­kai­sem­paa maailmaa.

– Nykyi­nen halki-poikki-pinoon ‑joh­ta­mis­tapa ei sovi tähän. Se ei edistä avointa kes­kus­te­lua eikä ota työn­te­ki­jöi­den osaa­mista ja moti­vaa­tiota riit­tä­västi huo­mioon. Jat­ku­vat hal­lin­to­uu­dis­tuk­set ja nyt sote-hanke jät­tä­vät tun­teen, että työn­te­ki­jät ovat vain jaloissa. Tulok­sena on moti­vaa­tio-ongel­mia ja resurs­si­huk­kaa, Haka­nen pahoittelee.

Ulkoa tule­vat pakot­ta­vat asiat tulisi tuoda työyh­tei­söön varoen, ettei haas­kata voimia.

– Kysyy esi­mie­heltä kant­tia hyväk­syä tii­missä huip­pu­pä­te­vät osaa­jat. Ei kan­nata läh­teä kil­pai­le­maan työn­te­ki­jöi­den kanssa, vaan tukea heitä teke­mään työnsä hyvin, antaa tilaa.

Pahim­mil­laan esi­mies vas­taa työn­te­ki­jöi­den kir­jal­li­siin kehit­tä­mi­seh­do­tuk­siin vies­tillä, jossa ker­too, ettei ole tot­tu­nut saa­maan ohjeita ja käs­kyjä alai­sil­taan. Päälle päät­teeksi kiel­tää muut kuin esi­mie­hen vetä­mät kehit­tä­mis­pa­la­ve­rit työ­pai­kalla. Toi­sin­kin asiat voi­vat mennä: Hel­sin­gin ete­läi­sen sosi­aa­li­kes­kuk­sen nuor­ten sosi­aa­li­työn työn­te­ki­jät sai­vat myön­tei­sen palaut­teen, kun ker­toi­vat esi­mie­hille huo­lensa ja omat ehdo­tuk­sensa työn tehos­ta­mi­sesta ja työ­vä­li­nei­den ja kes­kus­te­lu­yh­teyk­sien parantamisesta.

Miten olisin parempi työkaveri

– Jos­kus vai­kut­taa siltä, että sosi­aa­lia­lan työ-yhtei­söissä jak­se­taan jakaa hyvää asiak­kaille, mutta sitä ei enää riitä kol­le­goille. Ollaan val­miita koh­taa­maan vaikka kuinka vai­keat asiak­kaat, mutta han­ka­lia asioita ei osata käsi­tellä työyh­tei­sössä, Haka­nen ker­too kokemuksiaan.

Voi olla vai­kea sopeu­tua yhtei­seen työ­ta­paan, jos on kovin eri­lai­set näke­myk­set työn tavoit­teista ja mene­tel­mistä, ja jos kokee ”omis­ta­vansa työnsä” ja iden­ti­fioi­tuu sii­hen vahvasti.

– Kor­keat ihan­teet ovat työssä voi­ma­vara, mutta tar­vi­taan myös arme­liai­suutta itselle, jos paras mah­dol­li­nen tapa toi­mia ei aina ole mahdollinen.

Työn tuunaamista yksin ja yhdessä

Työtä voi muut­taa innos­ta­vam­maksi ja itselle sopi­vam­maksi tuu­naa­malla sitä, lupaa Jari Haka­nen.  Läh­tö­kohta saa olla ihan itse­käs: kysy itsel­täsi, mikä minua innos­taa, miten voi­sin lisätä sen osuutta työs­säni. Vas­taa­vasti kysy itsel­täsi, mikä puut­tuu, mitä haluai­sit lisää.

Esi­mer­kiksi jos koet, ettet saa riit­tä­västi palau­tetta työs­täsi, mene roh­keasti esi­mie­hen luokse ja pyydä sitä. Siinä yksi uusi tapa toi­mia, joka lisää hyvinvointia.

– Uudet haas­teet innos­ta­vat. Voi tun­tua para­dok­silta, miten uusi innos­taisi, kun ennes­tään on jo lii­kaa, eikä jaksa! Niin vain kui­ten­kin on, se on lukui­sissa tut­ki­muk­sissa todettu.

Työn tuu­naa­mi­seen liit­tyy luot­ta­mus. Työn­te­kijä tekee itse tuu­naus­suun­ni­tel­mansa ja tekee eri lailla, eikä sii­hen tar­vitse pyy­tää lupaa. Vapau­desta kas­vaa vas­tuu. Työn tulok­set paranevat.

Tuunaamisen käsitteeseen jo kuuluu, että vanhasta tehdään pienin muutoksin jotakin uutta.

Tuu­nata voi myös yhdessä koko työyh­tei­sön kanssa. Täl­löin esi­mies on mukana ja käy­dään yhdessä kes­kus­te­lua ja hae­taan parem­pia tapoja käyt­tää ole­massa ole­via ja poten­ti­aa­li­sia voimavaroja.

Haka­nen toi­voo, että työyh­tei­sö­jen pala­ve­rit eivät olisi vain hal­lin­to­pa­la­ve­reita, joissa käsi­tel­lään rutii­neita ja ylhäältä tule­via teh­tä­viä. Pala­ve­reissa kan­nat­taisi jakaa onnis­tu­mi­sia ja uusia oival­luk­sia, muu­alla opit­tuja uusia asioita. Työyh­tei­söissä kan­nat­taisi enem­män kokeilla ja tehdä eri­lai­sia pie­niä muu­tok­sia toimintatapoihin.

Kiire ei koskaan lopu

Haka­nen kysyy, onko aika este kai­kelle kehittämiselle.

– Jos­kus tun­tuu, että meille käy kuin tari­nan puun­hak­kaa­jalle, jonka kaa­ta­mien run­ko­jen määrä koko ajan vähe­nee, mutta on niin kiire, ettei ker­kiä teroit­ta­maan kirvestään.

Kiire ei katoa, se saat­taa jopa lisään­tyä. Mitä sit­ten teh­dään? Haka­nen kehot­taa arvot­ta­maan työ­ai­kaa ja varas­ta­maan sitä kehit­tä­mi­selle koko työ­nyh­tei­sön hyväksi. Työn lomassa voi jo tehdä pal­jon toi­sin. Haka­nen varot­taa pal­kin­non odot­ta­mi­sen ansasta. Ulkoi­sia pal­kin­toja ei kan­nata odot­taa, eikä tehdä siitä aina­kaan estettä toi­sin tekemiselle.

– Jos työn teke­mistä voi tehdä itsel­leen mie­lek­kääm­mäksi, niin se kan­nat­taa aina, tuli siitä rahal­lista pal­kin­toa tai ei, Haka­nen vakuuttaa.

Kris­tiina Koskiluoma