Muuan maaseu­tu­pi­tä­jässä työsken­televä sosiaa­li­johtaja kertoi saaneensa kehut seminaa­rissa, jossa käsiteltiin kuntien välisiä tuotta­vuuseroja eri palve­lua­lueilla. Erityis­mai­ninta tuli kustan­nus­te­hok­kaasti järjes­te­tystä päihde­huol­losta.

Tuotta­vuus­huippu oli kuitenkin saavu­tettu arkisin keinoin: kysei­sessä kunnassa ei ollut ainut­takaan päihde­huoltoon keskit­tyvää työnte­kijää. Päihde­huolto eli omaa elämäänsä viral­li­sessa palve­lu­ra­ken­teessa, muttei ulottunut kunta­laisten elämään millään tavalla.

Tuottavuus ei ole pelkkää seminaa­ri­pu­hetta, vaan ulottuu sosiaa­lialan työnte­ki­jöiden jokapäi­väiseen arkeen. Vielä jokin vuosi sitten tuottavuus ja vaikut­tavuus mahtuivat samaan keskus­teluun. Puheisiin ja ajatuksiin mahtui sellainen itses­tään­selvyys, että sosiaa­li­pal­ve­lujen tarkoitus on saada aikaan laadul­lisia muutoksia asiak­kaiden elämässä. Nyttemmin itses­tään­sel­vyyk­siäkin pitää erikseen painottaa. Muuten käy niin, että kunta ostaa mahdol­li­simman halpaan tunti­hintaan vanhem­muutta ja vuoro­vai­ku­tusta tukevia palveluja lapsi­per­heelle, muttei kiinnostu siitä, kuka perheessä kulloinkin käy.

Työnte­kijän vaihtuessa viikoittain voidaan todeta, että palvelut on kyllä tuotettu asian­mu­kai­sesti, mutta vaikut­ta­vuus­nä­kö­kul­masta aika ja raha ovat kuluneet hukkaan.

Ammat­ti­laisen tuottaman palvelun ja tehtaan tuottaman kulutus­hyö­dykkeen ero kun on tunne­tusti se, että hyödykkeen voi pudottaa varpailleen, mutta palvelua ei. Muitakin eroja on, mutta jätet­täköön ne näinä yksin­ker­tais­tuksia suosivina aikoina sikseen.

Sen sijaan kannattaa pohtia, minkä vuoksi poliittinen keskustelu korostaa tuottavuutta ja väistelee vaikuttavuus­ ja laatukysymyksiä.

Ajalli­sesti tällainen puhetapa osuu yksiin ennakoidun työvoi­ma­pulan kanssa. On ääneen todettu, että lähiai­koina koittava työvoi­mapula pakottaa tekemään asiat toisin tai karsimaan palveluja.

Viimei­simmät arviot antavat viitteitä siitä, että sosiaali­- ja tervey­salan työvoiman tarjonta ja tarve ovat lähimpien vuosi­kym­menten aikana kutakuinkin tasapai­nossa. Työvoiman saata­vuuson­gelmat ovat enemmän laadul­lisia kuin määräl­lisiä. Alan työnan­ta­jilta taannoin koottujen kokemusten perus­teella rekry­toin­tion­gelmia ovat jo viime vuosina aiheut­taneet työnha­ki­joiden puutteel­linen koulutus, työn tilapäisyys ja erityis­osaa­misen puute.

Kiinnos­tavaa sinänsä, että työmark­ki­noiden painot­taessa laatu­te­ki­jöitä ollaan poliit­ti­sella kentällä valmiita tinkimään juuri työvoiman ja työelämän laadul­li­sista ominai­suuk­sista. Ruotsissa normin­pur­ku­talkoot ja jousta­voit­ta­miset veivät tilan­teeseen, jossa muun muassa opettajan tai poliisin ammat­tiu­ralle ei riitä hakijoita. Sosiaa­lia­lalle virtaa yhä väkeä, mutta huonon­tuneet työolot ja työehdot eivät riitä pitämään ammat­ti­laisia kovin pitkään oman alan töissä.