Kari Matela on Talentian alueasiamies, joka harrastaa salibandya ja lukee vanhoja uutisia. Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Muuan maaseutupitäjässä työskentelevä sosiaalijohtaja kertoi saaneensa kehut seminaarissa, jossa käsiteltiin kuntien välisiä tuottavuuseroja eri palvelualueilla. Erityismaininta tuli kustannustehokkaasti järjestetystä päihdehuollosta.
Tuottavuushuippu oli kuitenkin saavutettu arkisin keinoin: kyseisessä kunnassa ei ollut ainuttakaan päihdehuoltoon keskittyvää työntekijää. Päihdehuolto eli omaa elämäänsä virallisessa palvelurakenteessa, muttei ulottunut kuntalaisten elämään millään tavalla.
Tuottavuus ei ole pelkkää seminaaripuhetta, vaan ulottuu sosiaalialan työntekijöiden jokapäiväiseen arkeen. Vielä jokin vuosi sitten tuottavuus ja vaikuttavuus mahtuivat samaan keskusteluun. Puheisiin ja ajatuksiin mahtui sellainen itsestäänselvyys, että sosiaalipalvelujen tarkoitus on saada aikaan laadullisia muutoksia asiakkaiden elämässä. Nyttemmin itsestäänselvyyksiäkin pitää erikseen painottaa. Muuten käy niin, että kunta ostaa mahdollisimman halpaan tuntihintaan vanhemmuutta ja vuorovaikutusta tukevia palveluja lapsiperheelle, muttei kiinnostu siitä, kuka perheessä kulloinkin käy.
Työntekijän vaihtuessa viikoittain voidaan todeta, että palvelut on kyllä tuotettu asianmukaisesti, mutta vaikuttavuusnäkökulmasta aika ja raha ovat kuluneet hukkaan.
Ammattilaisen tuottaman palvelun ja tehtaan tuottaman kulutushyödykkeen ero kun on tunnetusti se, että hyödykkeen voi pudottaa varpailleen, mutta palvelua ei. Muitakin eroja on, mutta jätettäköön ne näinä yksinkertaistuksia suosivina aikoina sikseen.
Sen sijaan kannattaa pohtia, minkä vuoksi poliittinen keskustelu korostaa tuottavuutta ja väistelee vaikuttavuus ja laatukysymyksiä.
Ajallisesti tällainen puhetapa osuu yksiin ennakoidun työvoimapulan kanssa. On ääneen todettu, että lähiaikoina koittava työvoimapula pakottaa tekemään asiat toisin tai karsimaan palveluja.
Viimeisimmät arviot antavat viitteitä siitä, että sosiaali- ja terveysalan työvoiman tarjonta ja tarve ovat lähimpien vuosikymmenten aikana kutakuinkin tasapainossa. Työvoiman saatavuusongelmat ovat enemmän laadullisia kuin määrällisiä. Alan työnantajilta taannoin koottujen kokemusten perusteella rekrytointiongelmia ovat jo viime vuosina aiheuttaneet työnhakijoiden puutteellinen koulutus, työn tilapäisyys ja erityisosaamisen puute.
Kiinnostavaa sinänsä, että työmarkkinoiden painottaessa laatutekijöitä ollaan poliittisella kentällä valmiita tinkimään juuri työvoiman ja työelämän laadullisista ominaisuuksista. Ruotsissa norminpurkutalkoot ja joustavoittamiset veivät tilanteeseen, jossa muun muassa opettajan tai poliisin ammattiuralle ei riitä hakijoita. Sosiaalialalle virtaa yhä väkeä, mutta huonontuneet työolot ja työehdot eivät riitä pitämään ammattilaisia kovin pitkään oman alan töissä.
