Päivi Hökkä kannustaa tunteiden huomioimiseen työpaikoilla. Tunteisiin on pakattu arvokasta tietoa ja voimaa. Ymmärrys omia ja muiden tunteita kohtaan luo turvallisuutta. Se taas auttaa työyhteisöä selviytymään ristiriitaisissa tilanteissa ja vähentää pelkoa epäonnistumisesta.

 

 

Tunteista puhu­mi­nen tai nii­den nimeä­mi­nen on monilla työ­pai­koilla vai­keaa. Joskus tun­tei­den ilmai­se­mista ei edes sal­lita. Aiemmin irra­tio­naa­li­siksi tul­kit­tu­jen tun­tei­den on kat­sottu sekoit­ta­van työ­pai­kan arkea. Tutkijan mukaan tun­teet ovat kui­ten­kin aina läsnä, eikä niistä päästä eroon nap­pia painamalla.

– Tunteita pide­tään hel­posti ratio­naa­li­sen toi­min­nan vas­ta­koh­tana. Minusta ne ovat pikem­min­kin ratio­naa­li­sen toi­min­nan edel­ly­tys. Meidän pitäisi ymmär­tää tun­teita ja ottaa nii­den tuot­tama tieto hal­tuun, sanoo kas­va­tus­tie­teen dosentti ja yli­opis­to­tut­kija Päivi Hökkä.

Tiedostaessamme tun­tei­den syn­ty­mi­seen joh­ta­via meka­nis­meja kyke­nemme toi­mi­maan tilan­teen edel­lyt­tä­mällä tavalla ja teke­mään joh­don­mu­kai­sia pää­tök­siä. Näin jär­kevä toi­minta ei peity tun­teella rea­goi­mi­sen alle. Neurologiset tut­ki­muk­set­kin ovat osoit­ta­neet tun­tei­den merkityksen.

– Jos ihmi­sen tun­nea­lue aivoissa vau­rioi­tuu, hän ei pysty teke­mään pää­tök­siä, koska ei voi saada tun­tei­den välit­tä­mää tie­toa siitä, mikä pää­tös tun­tuu oikealta.

Jyväskylän yli­opis­ton kas­va­tus­tie­tei­den lai­tok­sella on tut­kittu muun muassa aikuis­ten oppi­mista ja työssä oppi­mista. Tarkastelua on tehty amma­til­li­sen iden­ti­tee­tin ja toi­mi­juu­den näkö­kul­mista. On etsitty tapoja, miten ihmi­set neu­vot­te­le­vat uusia amma­til­li­sia roo­le­jaan tai iden­ti­fioi­tu­vat eri­lai­siin työtehtäviin.

– Kun he kuva­si­vat työ­tään, huo­ma­simme puheen ole­van kaut­taal­taan eri­lais­ten tun­neil­mai­su­jen värit­tä­mää. Emme voi­neet enää sivuut­taa tun­teita. Oli pakko ottaa tun­teet vaka­vasti ja ruveta tar­kas­te­le­maan niitä sys­te­maat­ti­sem­min osana työssä oppimista.

Tunneilmastoa voi kehittää

Jyväskylän yli­opis­tossa saa­tiin viime vuo­den lopulla pää­tök­seen pari vuotta jat­ku­nut tut­ki­mus- ja kehit­tä­mis­hanke Tunnetoimijuus orga­ni­saa­tion muu­tok­sessa (Tunto). Hankkeen yhteis­työ­kump­pa­neina ja tut­ki­mus­koh­teina oli kaksi kes­ki­suurta orga­ni­saa­tiota. Toinen edusti ter­vey­den­huol­toa­laa ja toi­nen tek­nistä alaa. Niissä toteu­tet­tiin raken­teel­li­sia uudis­tuk­sia, joi­hin haet­tiin tukea tunneinterventiosta.

Tunnetoimijuus ei tarkoita sitä, että työpaikalla paiskottaisiin ovia ja vellottaisiin tunteissa.

Tunto-hank­keen tavoit­teena oli vah­vis­taa osal­lis­tu­jien tun­ne­tai­toja ja kehit­tää työ­pai­kan tun­neil­mas­toa. Interventioon kuu­lu­neita työ­pa­joja jär­jes­tet­tiin puo­len vuo­den aikana kuusi kum­mas­sa­kin orga­ni­saa­tiossa. Näiden tun­ne­tai­to­val­men­nus­ten toteut­ta­mi­sesta huo­lehti tun­ne­joh­ta­mi­seen eri­kois­tu­nut Emergy Oy.

Työpajoissa käsi­tel­tiin tun­tei­den mer­ki­tystä, posi­tii­vis­ten tun­tei­den vah­vis­ta­mista ja nega­tii­vis­ten tun­tei­den koh­taa­mista. Siellä otet­tiin käyt­töön myös tun­ne­työ­ka­luja kuten ”armo­ton arvos­ta­mi­nen”, ”syvä­kii­tos”, ”täys­tor­junta”, ”syvä­sur­kut­telu” ja ”pel­ko­jen kesyt­tä­mi­nen”. Työkalut loi­vat arkeen uusia tun­tei­den käsit­te­lyä tuke­via ter­mejä ja käytäntöjä.

– Vähän huu­mo­rin­kin var­jolla opit­tiin tun­nis­ta­maan omia ja mui­den tun­teita. Tunteista tuli työyh­tei­sössä arki­päi­väi­siä ja sal­lit­tuja, kun niistä puhut­tiin avoi­mesti ja raken­ta­vasti, han­ketta vetä­nyt Hökkä kertoo.

Tuloksia oli näh­tä­villä myös haas­ta­vissa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teissa, esi­mer­kiksi työssä tapah­tu­nei­den vir­hei­den käsit­te­lyssä. Hökän mukaan vir­he­ti­lan­teessa ale­taan hel­posti etsi­mään syyl­listä ja pyri­tään itse kie­mur­te­le­maan vas­tuusta pois. Nyt häpeän koke­mus­kaan ei muo­dos­tu­nut esteeksi tilan­teen korjaamiselle.

– Kun työyh­tei­söön on kyetty luo­maan psy­ko­lo­gista tur­val­li­suutta, asiat voi­daan todeta neut­raa­listi ja käydä läpi tapah­tu­neen itse kus­sa­kin herät­tä­mät tunteet.

Tunto-hank­keessa mää­ri­tel­tiin ensim­mäistä ker­taa tun­ne­toi­mi­juus systemaattisesti.

Määrittely perus­tui aikai­sem­paan tut­ki­mus­kir­jal­li­suu­teen ja tilas­tol­li­siin ana­lyy­sei­hin. Tunnetoimijuuden raken­teeksi vah­vis­tui kaksi ulot­tu­vuutta; tun­ne­tai­dot ja tun­tei­siin vai­kut­ta­mi­nen työssä.

– Ihmisen kokiessa tun­ne­toi­mi­juutta hän ymmär­tää tun­tei­den voi­man ja osaa sanoit­taa niitä. Tiedon avulla hän pys­tyy vai­kut­ta­maan työ­pai­kan ilma­pii­riin tuke­malla työ­to­ve­rei­taan sekä ahdis­tuk­sessa että ilossa.

Esihenkilöiden tunnetaitojen merkitys on suuri kaikissa työyhteisöissä.

Tunnetoimijuudella on myön­tei­nen vai­ku­tus myös työ­pai­kan tun­neil­mas­toon. Käsillä ole­vassa tut­ki­muk­sessa tun­ne­tai­to­val­men­nuk­sen havait­tiin tuke­van tun­ne­toi­mi­juutta pysy­vällä tavalla. Se oli vah­vaa orga­ni­saa­tioi­hin koh­dis­te­tussa kol­man­nessa mit­tauk­sessa vielä puoli vuotta inter­ven­tion jälkeen.

Tunnetoimijuus oli posi­tii­vi­sesti yhtey­dessä tun­neil­mas­ton lisäksi koet­tuun työi­muun ja muu­tok­seen sitoutumiseen.

– Tunnetoimijuus ei tar­koita sitä, että työ­pai­kalla pais­kot­tai­siin ovia ja vel­lot­tai­siin tun­teissa. Kyllähän me työ­pai­koilla olemme ensi­si­jai­sesti teke­mässä duu­nia ja sitä perus­teh­tä­vää, Hökkä täsmentää.

Tunteita joka suunnasta

Sosiaalityössä jou­du­taan työs­ken­te­le­mään pal­jon omien ja asiak­kai­den tun­tei­den kanssa. Asiakkaiden elä­män­ti­lan­tei­siin saat­taa liit­tyä ahdis­tusta, pel­koa ja häpeää, jotka työn­te­kijä jou­tuu koh­taa­maan ja käsittelemään.

– Tunne tulee joka suun­nalta tähän työ­kent­tään. On kes­keistä ymmär­tää tun­tei­den voima ja mer­ki­tys, minkä uskon tule­van huo­mioi­duksi jo alan kou­lu­tuk­sessa, Hökkä toteaa.

Hän on tut­ki­muk­sis­saan aiem­min työs­ken­nel­lyt ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lais­ten kanssa. Nämä kaksi alaa ovat haas­ta­vuu­des­saan omaa luok­kaansa, kun puhu­taan asiak­kai­den koh­taa­mi­sesta ja sata­pro­sent­ti­sen läs­nä­olon vaatimuksesta.

– Sosiaalityössä tun­ne­kuor­mit­tu­nei­suus on arki­päi­vää, jol­loin koh­tuul­lis­ten rajo­jen aset­ta­mi­nen itselle on tär­keää. Esihenkilöiden tun­ne­tai­to­jen mer­ki­tys on suuri kai­kissa työyh­tei­söissä. Johdolle lan­keaa vas­tuu tun­neil­mas­ton rakentamisesta.

Sosiaalityössä tunnekuormittuneisuus on arkipäivää.

Koronapandemian vuoksi kaik­kialla lisään­ty­nyt etä­työ on muut­ta­nut työs­ken­te­ly­ta­po­jamme. Kun kol­le­goita tava­taan har­vem­min, luova aja­tus­ten­vaihto supis­tuu. Palaverien siir­ryt­tyä verk­koon mene­te­tään kas­vok­kai­sessa vuo­ro­vai­ku­tuk­sessa syn­ty­vät tunteet.

– Ei tavata käy­tä­villä eikä kah­vi­huo­neissa, missä mer­kit­tävä osa orga­ni­saa­tion tie­dosta jae­taan ja omak­su­taan. Tietoahan välit­tyy val­ta­vasti juuri tun­teista. Niiden puut­tu­mi­nen han­ka­loit­taa työ­tämme, Hökkä selittää.

– Millä tavalla me voi­simme tukea tun­tei­den välit­ty­mistä pan­de­mian oloissa? Se on iso haaste. Emme var­mas­ti­kaan tule enää palaa­maan van­haan. Ydinkysymys onkin tällä het­kellä, mitä tämä digi­loikka ja hybri­di­malli tulee lopulta tarkoittamaan.

Työapatian uhka on ilmei­nen. Ihminen on sosio­emo­tio­naa­li­nen koko­nai­suus. Hökkä on kes­kus­tel­lut kol­le­goi­densa kanssa kon­tak­tien niu­ken­tu­mi­sen ongel­masta. Työtovereiden kai­puu voi kuor­mit­taa päätä, kog­ni­tii­vista kapa­si­teet­tia. Aivot yrit­tä­vät koko ajan täyt­tää niitä puut­tu­van vuo­ro­vai­ku­tuk­sen jät­tä­miä auk­koja, joita epä­var­muus mui­den ”oikeista” tun­ne­ti­loista tai reak­tioista käsillä ole­vaan kysy­myk­seen aiheuttaa.

– Tätä tilan­netta ei pidä kui­ten­kaan demo­ni­soida. Poikkeusolot ovat luo­neet myös hyviä ja toi­mi­via työ­käy­tän­teitä. Ihmiset val­mis­tau­tu­vat pala­ve­rei­hin huo­lel­li­sem­min, koska aikaa on vain rajal­li­sesti käy­tet­tä­vissä. Verkkopalavereihin tul­laan ajoissa paikalle.

– Monille työ- ja perhe-elä­män yhteen­so­vit­ta­mi­nen on hel­pot­tu­nut. Kolikon toi­nen puoli on se, että rajan vetä­mi­nen työn ja vapaa-ajan välille on han­ka­loi­tu­nut, Hökkä pohtii.

Markku Tasala