Huijarisyndrooma on ajatteluvääristymä itsestä. Ajatus siitä, että ei oikeasti osaa työssään mitään, vaan on onnistunut huijaamaan muita luulemaan niin ja odottaa sen pian paljastuvan kaikille.

 

Usein hui­ja­ria­jat­te­lija selit­tää onnis­tu­mis­taan, että se oli onnen­kan­ta­moi­sen tai ylet­tö­män puur­ta­mi­sen ansiota ja että ei kyke­nisi sii­hen enää uudes­taan.

– Tässä on kysy­mys päte­vistä, osaa­vista ammat­ti­lai­sista, joi­den koke­mus omasta osaa­mi­sesta on vää­ris­ty­nyt, selit­tää psy­ko­te­ra­peutti Tiina Ekman, jonka teos Hui­ja­ri­syndrooma ilmes­tyi tänä vuonna.

Hui­jari ei valeh­tele kenel­le­kään, eikä hän tees­ken­tele osaa­vansa enem­pää kuin osaa. Hänellä on vain sisäi­nen vahva koke­mus omasta osaa­mat­to­muu­desta, vaikka muut vakuut­tai­si­vat ihan päin­vas­taista. Hän saat­taa aja­tella myös, että jos on tyy­ty­väi­nen itseensä, saat­taa saada ran­gais­tuk­sen. Tai on ole­massa pelko, että muut ovat kateel­li­sia, jos sat­tuu onnis­tu­maan.

Hui­ja­ri­syndroo­masta kär­si­vät eri­tyi­sesti puur­ta­jat ja täy­del­li­syy­den tavoit­te­li­jat, joilla on pyr­ki­mystä tehdä mah­dol­li­sim­man hyvää ja joi­den vaa­ti­mus itselle työn lop­pu­tu­lok­sesta on hyvin kor­kea. Hän on koko ajan kuor­mit­tu­nut, koska vaa­tii itsel­tään pal­jon.

– On kysy­mys sisäis­ty­neestä vir­heel­li­sestä kuvasta siitä, mihin oikeasti pys­tyy ja mil­lai­nen oikeasti on.

Vähättelyä ja työriippuvuutta

Hui­ja­reilla esiin­tyy kuusi tyy­pil­listä toi­min­ta­mal­lia, joista työ­riip­pu­vuus on taval­li­sin. Ensim­mäi­sessä mal­lissa hen­kilö tekee koko ajan pal­jon töitä ja silti kokee, että ei tee tar­peeksi eikä onnistu työs­sään.

Usein huijariajattelija selittää onnistumistaan, että se oli onnenkantamoinen tai ylettömän puurtamisen tulosta.

Toi­nen toi­min­ta­malli on maa­gi­nen ajat­telu. Se tar­koit­taa lap­sen­omaista ajat­te­lua, että aja­tuk­sen voi­malla voi vai­kut­taa ympä­ris­töön jol­la­kin tavalla. Jos hän esi­mer­kiksi ajat­te­lee pahaa jos­tain ihmi­sestä ja tälle sat­tuu­kin jotain, hui­ja­ria­jat­te­lija saat­taa uskoa, että se on hänen syy­tään.

Hän voi olla myös koros­tu­neen vaa­ti­ma­ton. Myön­tei­sen palaut­teen vas­taa­not­ta­mi­nen on vai­keaa. Vaikka esi­mies kiit­te­lee häntä, hän vähät­te­lee omia ansioi­taan tai kehuu työ­to­ve­rin panosta.

– Tämä voi olla työ­to­ve­reista ärsyt­tävä piirre, kun he näke­vät, että toi­nen tekee hyvää työtä, Ekman huo­maut­taa.

Hui­ja­ria­jat­te­li­jalla voi olla myös hur­mu­rin iden­ti­teet­ti­vää­ris­tymä, joka syn­tyy var­hai­sessa vuo­ro­vai­ku­tus­suh­teessa. Kun lapsi saa kou­lussa hyviä nume­roita, hän ajat­te­lee saa­vansa niitä siksi, että on niin kiva ja kiltti, eikä usko, että hänen tai­doil­laan on oikeasti mer­ki­tystä. Työ­elä­mässä hen­kilö uskoo saa­vansa kii­tosta vain sen vuoksi, että on niin kau­nis tai miel­lyt­tävä ja helppo ihmi­nen.

Vii­des toi­min­ta­malli on yli­mu­kau­tu­vai­suus, jol­loin hen­kilö on herkkä mui­den tar­peille ja tyy­dyt­tää ne saa­dak­seen hyväk­syn­tää. Työ­elä­mässä täl­lai­nen hen­kilö usein sivuut­taa itsensä ja on tai­pu­vai­nen uupu­mi­seen.

Kuu­des toi­min­ta­malli on tois­ten teke­mi­sen imi­tointi ja mat­ki­mi­nen, jol­loin hen­kilö ajat­te­lee, että ei itse osaa mitään, mutta kun tekee samoin kuin muut tai kuten häneltä odo­te­taan, hän pär­jää sillä.

– Jot­kut näistä ovat vähän eri­koi­sen kuu­loi­sia ajat­te­lu­mal­leja, mutta niitä on ihmi­sillä yllät­tä­vän pal­jon, Ekman sanoo.

Kuormittaa myös työtovereita

Yhdys­val­loissa teh­ty­jen tut­ki­mus­ten mukaan hui­ja­ri­-iden­ti­teetti voi syn­tyä muun muassa ris­ti­rii­tai­sissa lap­suu­den koke­muk­sissa omasta osaa­mi­ses­taan: jos lapsi on tai­tava, sitä vähä­tel­lään ja toi­saalta taas voi­daan kehua yli­ko­ros­te­tusti hänen tai­to­jaan. Kou­luun men­nes­sään lapsi saa­kin toi­sen­laista palau­tetta ja alkaa aja­tella hui­jaa­vansa joko opet­ta­jaa tai van­hem­pia.

Huijarisyndrooma on stressaavaa, koska henkilö vaatii koko ajan itseltään liikaa.

Suo­ma­lai­sessa kas­va­tus­pe­rin­teessä lap­sen tai­toja vähä­tel­lään usein ja myös se syn­nyt­tää hui­ja­ria­jat­te­lua. Ekman muis­tut­taa, että tai­tava kas­vat­taja osaa koh­data lap­sen ja käydä hänen kans­saan läpi oppi­mi­seen ja osaa­mi­seen liit­ty­viä aja­tuk­sia, jol­loin lapsi voi ymmär­tää, että ei vält­tä­mättä ole­kaan totta se, mitä hän uskoi itses­tään.

– Eri vai­heissa elä­mää on isoja siir­ty­miä, jol­loin on tilai­suus oppia itses­tään ja koh­data osaa­mi­sensa uudes­taan.

Hui­ja­ri­syndrooma on eri­tyi­sesti nuor­ten kor­keasti kou­lu­tet­tu­jen työssä käy­vien ongelma, mutta sitä esiin­tyy kai­kissa koulutustaso­ ja ikä­ryh­missä. Yhdys­val­loissa teh­dyn tut­ki­muk­sen mukaan noin 70 pro­sent­tia ihmi­sistä on jos­sain vai­heessa elä­määnsä koke­nut hui­ja­ria­jat­te­lua.

Hui­ja­ri­syndrooma on stres­saa­vaa, koska hen­kilö vaa­tii koko ajan itsel­tään lii­kaa. Monet ahdis­tu­vat, kär­si­vät masen­nuk­sesta ja uupu­vat työssä. Tämä voi kuor­mit­taa myös työyh­tei­söä.

– Jos joku tun­nis­taa itses­sään aja­tuk­sen, että ei saa mitään aikai­seksi, ei osaa mitään ja kokee ole­vansa uupu­nut, on tär­keää hakea apua uupu­muk­seen ja puhua aja­tuk­sis­taan työ­ter­veys­lää­kä­rille.

Myös esi­mie­hen on tär­keää ottaa asia puheeksi, jos huo­maa alai­ses­saan hui­ja­ri­syndroo­man piir­teitä. Olen­naista on antaa työstä kon­kreet­tista palau­tetta.

– Hui­ja­ri­syndroo­maa voi hoi­taa esi­mer­kiksi siten, että arvioi esi­mie­hen kanssa omaa työ­tään, missä on oikeasti hyvä ja missä olisi vielä opet­te­le­mista.

Itse­hoi­dossa kan­nat­taa havain­noida omia aja­tuk­si­aan ja pyr­kiä ole­maan tie­toi­nen, mitä mie­len sisällä liik­kuu. On tär­keää hyväk­syä se, että päässä saat­taa pyö­riä ahdis­ta­via aja­tuk­sia omasta osaa­mat­to­muu­desta ja ker­toa itsel­leen, että ne eivät ole totta.

– On hyvä muis­taa, että ahdis­tus ei nouse siitä, että on huo­nompi, vaan sitä uskot­te­le­vasta aja­tuk­sesta.


Iita Ket­tu­nen

Tiina Ekman: Hui­ja­ri­syndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä), Minerva Kus­tan­nus (2017).