Huijarisyndrooma on ajatteluvääristymä itsestä. Ajatus siitä, että ei oikeasti osaa työssään mitään, vaan on onnistunut huijaamaan muita luulemaan niin ja odottaa sen pian paljastuvan kaikille.

 

Usein hui­jari­a­jat­teli­ja selit­tää onnis­tu­mis­taan, että se oli onnenkan­ta­moi­sen tai ylet­tömän puur­tamisen ansio­ta ja että ei kykenisi siihen enää uud­estaan.

– Tässä on kysymys päte­vistä, osaav­ista ammat­ti­lai­sista, joiden koke­mus omas­ta osaamis­es­ta on vääristynyt, selit­tää psykoter­apeut­ti Tiina Ekman, jon­ka teos Hui­jarisyn­d­rooma ilmestyi tänä vuon­na.

Hui­jari ei vale­htele kenellekään, eikä hän teesken­tele osaa­vansa enem­pää kuin osaa. Hänel­lä on vain sisäi­nen vah­va koke­mus omas­ta osaa­mat­to­muud­es­ta, vaik­ka muut vaku­ut­taisi­vat ihan päin­vas­taista. Hän saat­taa ajatel­la myös, että jos on tyy­tyväi­nen itseen­sä, saat­taa saa­da ran­gais­tuk­sen. Tai on ole­mas­sa pelko, että muut ovat kateel­lisia, jos sat­tuu onnis­tu­maan.

Hui­jarisyn­d­roomas­ta kär­sivät eri­tyis­es­ti puur­ta­jat ja täy­del­lisyy­den tavoit­teli­jat, joil­la on pyrkimys­tä tehdä mah­dol­lisim­man hyvää ja joiden vaa­timus itselle työn lop­putu­lok­ses­ta on hyvin korkea. Hän on koko ajan kuor­mit­tunut, kos­ka vaatii itseltään paljon.

– On kysymys sisäistyneestä virheel­lis­es­tä kuvas­ta siitä, mihin oikeasti pystyy ja mil­lainen oikeasti on.

Vähättelyä ja työriippuvuutta

Hui­jareil­la esi­in­tyy kuusi tyyp­il­listä toim­inta­mallia, joista työri­ip­pu­vu­us on taval­lisin. Ensim­mäisessä mallis­sa henkilö tekee koko ajan paljon töitä ja silti kokee, että ei tee tarpeek­si eikä onnis­tu työssään.

Usein huijariajattelija selittää onnistumistaan, että se oli onnenkantamoinen tai ylettömän puurtamisen tulosta.

Toinen toim­inta­malli on maagi­nen ajat­telu. Se tarkoit­taa lapseno­maista ajat­telua, että ajatuk­sen voimal­la voi vaikut­taa ympäristöön jol­lakin taval­la. Jos hän esimerkik­si ajat­telee pahaa jostain ihmis­es­tä ja tälle sat­tuukin jotain, hui­jari­a­jat­teli­ja saat­taa uskoa, että se on hänen syytään.

Hän voi olla myös koros­tuneen vaa­ti­ma­ton. Myön­teisen palaut­teen vas­taan­ot­ta­mi­nen on vaikeaa. Vaik­ka esimies kiit­telee hän­tä, hän vähät­telee omia ansioitaan tai kehuu työ­toverin panos­ta.

– Tämä voi olla työ­tovereista ärsyt­tävä piirre, kun he näkevät, että toinen tekee hyvää työtä, Ekman huo­maut­taa.

Hui­jari­a­jat­teli­jal­la voi olla myös hur­murin iden­ti­teet­tivääristymä, joka syn­tyy varhaises­sa vuorovaiku­tus­suh­teessa. Kun lap­si saa koulus­sa hyviä numeroi­ta, hän ajat­telee saa­vansa niitä sik­si, että on niin kiva ja kilt­ti, eikä usko, että hänen taidoil­laan on oikeasti merk­i­tys­tä. Työelämässä henkilö uskoo saa­vansa kiitos­ta vain sen vuok­si, että on niin kau­nis tai miel­lyt­tävä ja help­po ihmi­nen.

Viides toim­inta­malli on ylimukau­tu­vaisu­us, jol­loin henkilö on herkkä muiden tarpeille ja tyy­dyt­tää ne saadak­seen hyväksyn­tää. Työelämässä täl­lainen henkilö usein sivu­ut­taa itsen­sä ja on taipu­vainen uupumiseen.

Kuudes toim­inta­malli on tois­t­en tekemisen imi­toin­ti ja matkimi­nen, jol­loin henkilö ajat­telee, että ei itse osaa mitään, mut­ta kun tekee samoin kuin muut tai kuten häneltä odote­taan, hän pär­jää sil­lä.

– Jotkut näistä ovat vähän erikoisen kuu­loisia ajat­telumalle­ja, mut­ta niitä on ihmisil­lä yllät­tävän paljon, Ekman sanoo.

Kuormittaa myös työtovereita

Yhdys­val­lois­sa tehty­jen tutkimusten mukaan hui­jar­i­-iden­ti­teet­ti voi syn­tyä muun muas­sa ris­tiri­itai­sis­sa lap­su­u­den koke­muk­sis­sa omas­ta osaamis­es­taan: jos lap­si on taita­va, sitä vähätel­lään ja toisaal­ta taas voidaan kehua yliko­roste­tusti hänen taito­jaan. Koulu­un men­nessään lap­si saakin toisen­laista palautet­ta ja alkaa ajatel­la hui­jaa­vansa joko opet­ta­jaa tai van­hempia.

Huijarisyndrooma on stressaavaa, koska henkilö vaatii koko ajan itseltään liikaa.

Suo­ma­laises­sa kas­va­tus­per­in­teessä lapsen taito­ja vähätel­lään usein ja myös se syn­nyt­tää hui­jari­a­jat­telua. Ekman muis­tut­taa, että taita­va kas­vat­ta­ja osaa koh­da­ta lapsen ja käy­dä hänen kanssaan läpi oppimiseen ja osaamiseen liit­tyviä ajatuk­sia, jol­loin lap­si voi ymmärtää, että ei vält­tämät­tä olekaan tot­ta se, mitä hän uskoi itses­tään.

– Eri vai­heis­sa elämää on iso­ja siir­tymiä, jol­loin on tilaisu­us oppia itses­tään ja koh­da­ta osaamisen­sa uud­estaan.

Hui­jarisyn­d­rooma on eri­tyis­es­ti nuorten korkeasti koulutet­tu­jen työssä käyvien ongel­ma, mut­ta sitä esi­in­tyy kaikissa koulutustaso­ ja ikäryh­mis­sä. Yhdys­val­lois­sa teh­dyn tutkimuk­sen mukaan noin 70 pros­ent­tia ihmi­sistä on jos­sain vai­heessa elämään­sä kokenut hui­jari­a­jat­telua.

Hui­jarisyn­d­rooma on stres­saavaa, kos­ka henkilö vaatii koko ajan itseltään liikaa. Mon­et ahdis­tu­vat, kär­sivät masen­nuk­ses­ta ja uupu­vat työssä. Tämä voi kuor­mit­taa myös työy­hteisöä.

– Jos joku tun­nistaa itsessään ajatuk­sen, että ei saa mitään aikaisek­si, ei osaa mitään ja kokee ole­vansa uupunut, on tärkeää hakea apua uupumuk­seen ja puhua ajatuk­sis­taan työter­veyslääkärille.

Myös esimiehen on tärkeää ottaa asia puheek­si, jos huo­maa alaises­saan hui­jarisyn­d­rooman piirteitä. Olen­naista on antaa työstä konkreet­tista palautet­ta.

– Hui­jarisyn­d­roomaa voi hoitaa esimerkik­si siten, että arvioi esimiehen kanssa omaa työtään, mis­sä on oikeasti hyvä ja mis­sä olisi vielä opet­telemista.

Itse­hoi­dos­sa kan­nat­taa havain­noi­da omia ajatuk­si­aan ja pyrk­iä ole­maan tietoinen, mitä mie­len sisäl­lä liikkuu. On tärkeää hyväksyä se, että päässä saat­taa pyöriä ahdis­tavia ajatuk­sia omas­ta osaa­mat­to­muud­es­ta ja ker­toa itselleen, että ne eivät ole tot­ta.

– On hyvä muis­taa, että ahdis­tus ei nouse siitä, että on huonom­pi, vaan sitä uskot­tel­ev­as­ta ajatuk­ses­ta.


Iita Ket­tunen

Tiina Ekman: Hui­jarisyn­d­rooma – Mik­si en usko itseeni (vaik­ka olen oikeasti hyvä), Min­er­va Kus­tan­nus (2017).