Huija­ri­syndrooma on ajatte­lu­vää­ristymä itsestä. Ajatus siitä, että ei oikeasti osaa työssään mitään, vaan on onnis­tunut huijaamaan muita luulemaan niin ja odottaa sen pian paljas­tuvan kaikille.

 

Usein huija­ria­jat­telija selittää onnis­tu­mistaan, että se oli onnen­kan­ta­moisen tai ylettömän puurta­misen ansiota ja että ei kykenisi siihen enää uudestaan.

– Tässä on kysymys pätevistä, osaavista ammat­ti­lai­sista, joiden kokemus omasta osaami­sesta on vääris­tynyt, selittää psyko­te­ra­peutti Tiina Ekman, jonka teos Huija­ri­syndrooma ilmestyi tänä vuonna.

Huijari ei valehtele kenel­lekään, eikä hän teeskentele osaavansa enempää kuin osaa. Hänellä on vain sisäinen vahva kokemus omasta osaamat­to­muu­desta, vaikka muut vakuut­tai­sivat ihan päinvas­taista. Hän saattaa ajatella myös, että jos on tyyty­väinen itseensä, saattaa saada rangais­tuksen. Tai on olemassa pelko, että muut ovat kateel­lisia, jos sattuu onnis­tumaan.

Huija­ri­syndroo­masta kärsivät erityi­sesti puurtajat ja täydel­li­syyden tavoit­te­lijat, joilla on pyrki­mystä tehdä mahdol­li­simman hyvää ja joiden vaatimus itselle työn loppu­tu­lok­sesta on hyvin korkea. Hän on koko ajan kuormit­tunut, koska vaatii itseltään paljon.

– On kysymys sisäis­ty­neestä virheel­li­sestä kuvasta siitä, mihin oikeasti pystyy ja millainen oikeasti on.

Vähät­telyä ja työriip­pu­vuutta

Huija­reilla esiintyy kuusi tyypil­listä toimin­ta­mallia, joista työriip­puvuus on taval­lisin. Ensim­mäi­sessä mallissa henkilö tekee koko ajan paljon töitä ja silti kokee, että ei tee tarpeeksi eikä onnistu työssään.

Usein huijariajattelija selittää onnistumistaan, että se oli onnenkantamoinen tai ylettömän puurtamisen tulosta.

Toinen toimin­ta­malli on maaginen ajattelu. Se tarkoittaa lapsen­omaista ajattelua, että ajatuksen voimalla voi vaikuttaa ympäristöön jollakin tavalla. Jos hän esimer­kiksi ajattelee pahaa jostain ihmisestä ja tälle sattuukin jotain, huija­ria­jat­telija saattaa uskoa, että se on hänen syytään.

Hän voi olla myös koros­tuneen vaati­maton. Myönteisen palautteen vastaa­not­ta­minen on vaikeaa. Vaikka esimies kiittelee häntä, hän vähät­telee omia ansioitaan tai kehuu työto­verin panosta.

– Tämä voi olla työto­ve­reista ärsyttävä piirre, kun he näkevät, että toinen tekee hyvää työtä, Ekman huomauttaa.

Huija­ria­jat­te­li­jalla voi olla myös hurmurin identi­teet­ti­vää­ristymä, joka syntyy varhai­sessa vuoro­vai­ku­tus­suh­teessa. Kun lapsi saa koulussa hyviä numeroita, hän ajattelee saavansa niitä siksi, että on niin kiva ja kiltti, eikä usko, että hänen taidoillaan on oikeasti merki­tystä. Työelä­mässä henkilö uskoo saavansa kiitosta vain sen vuoksi, että on niin kaunis tai miellyttävä ja helppo ihminen.

Viides toimin­ta­malli on ylimu­kau­tu­vaisuus, jolloin henkilö on herkkä muiden tarpeille ja tyydyttää ne saadakseen hyväk­syntää. Työelä­mässä tällainen henkilö usein sivuuttaa itsensä ja on taipu­vainen uupumiseen.

Kuudes toimin­ta­malli on toisten tekemisen imitointi ja matki­minen, jolloin henkilö ajattelee, että ei itse osaa mitään, mutta kun tekee samoin kuin muut tai kuten häneltä odotetaan, hän pärjää sillä.

– Jotkut näistä ovat vähän erikoisen kuuloisia ajatte­lu­malleja, mutta niitä on ihmisillä yllät­tävän paljon, Ekman sanoo.

Kuormittaa myös työto­ve­reita

Yhdys­val­loissa tehtyjen tutki­musten mukaan huijari­-identi­teetti voi syntyä muun muassa risti­rii­tai­sissa lapsuuden kokemuk­sissa omasta osaami­sestaan: jos lapsi on taitava, sitä vähätellään ja toisaalta taas voidaan kehua yliko­ros­te­tusti hänen taitojaan. Kouluun mennessään lapsi saakin toisen­laista palau­tetta ja alkaa ajatella huijaa­vansa joko opettajaa tai vanhempia.

Huijarisyndrooma on stressaavaa, koska henkilö vaatii koko ajan itseltään liikaa.

Suoma­lai­sessa kasva­tus­pe­rin­teessä lapsen taitoja vähätellään usein ja myös se synnyttää huija­ria­jat­telua. Ekman muistuttaa, että taitava kasvattaja osaa kohdata lapsen ja käydä hänen kanssaan läpi oppimiseen ja osaamiseen liittyviä ajatuksia, jolloin lapsi voi ymmärtää, että ei välttä­mättä olekaan totta se, mitä hän uskoi itsestään.

– Eri vaiheissa elämää on isoja siirtymiä, jolloin on tilaisuus oppia itsestään ja kohdata osaami­sensa uudestaan.

Huija­ri­syndrooma on erityi­sesti nuorten korkeasti koulu­tet­tujen työssä käyvien ongelma, mutta sitä esiintyy kaikissa koulutustaso­ ja ikäryh­missä. Yhdys­val­loissa tehdyn tutki­muksen mukaan noin 70 prosenttia ihmisistä on jossain vaiheessa elämäänsä kokenut huija­ria­jat­telua.

Huija­ri­syndrooma on stres­saavaa, koska henkilö vaatii koko ajan itseltään liikaa. Monet ahdis­tuvat, kärsivät masen­nuk­sesta ja uupuvat työssä. Tämä voi kuormittaa myös työyh­teisöä.

– Jos joku tunnistaa itsessään ajatuksen, että ei saa mitään aikai­seksi, ei osaa mitään ja kokee olevansa uupunut, on tärkeää hakea apua uupumukseen ja puhua ajatuk­sistaan työter­veys­lää­kä­rille.

Myös esimiehen on tärkeää ottaa asia puheeksi, jos huomaa alaisessaan huija­ri­syndrooman piirteitä. Olennaista on antaa työstä konkreet­tista palau­tetta.

– Huija­ri­syndroomaa voi hoitaa esimer­kiksi siten, että arvioi esimiehen kanssa omaa työtään, missä on oikeasti hyvä ja missä olisi vielä opette­le­mista.

Itsehoi­dossa kannattaa havain­noida omia ajatuk­siaan ja pyrkiä olemaan tietoinen, mitä mielen sisällä liikkuu. On tärkeää hyväksyä se, että päässä saattaa pyöriä ahdis­tavia ajatuksia omasta osaamat­to­muu­desta ja kertoa itselleen, että ne eivät ole totta.

– On hyvä muistaa, että ahdistus ei nouse siitä, että on huonompi, vaan sitä uskot­te­le­vasta ajatuk­sesta.


Iita Kettunen

Tiina Ekman: Huija­ri­syndrooma – Miksi en usko itseeni (vaikka olen oikeasti hyvä), Minerva Kustannus (2017).