Heidi Schrooten

Kuva: Veikko Somerpuro

Istuimme eskario­pet­tajan kanssa talvi­takit päällä kylmässä, tyhjässä luokassa eskari­ryhmän väistö­ti­lojen väistö­ti­loissa. Kävimme keskus­telua lapseni sosiaa­li­sista taidoista sekä oppimis­ta­voit­teista ja -valmiuk­sista koulun aloituksen lähes­tyessä. Kesken kaiken tuli itku. Sillä lailla!

Pyytelin anteeksi ja opettaja ojensi nessuja. Takana oli elämän­vaihe, johon liittyi paljon riittä­mät­tö­myyden ja epäon­nis­tu­misen tunteita – erityi­sesti äitinä. Väsymys painoi, ja siinä minä sitten itkeä tillitin.

Tunsin kiitol­li­suutta. Koska hetkenä, jona minä koin, että olisi pitänyt hoitaa leiviskäni äitinä vähän viisaammin, oli lapsen kasvun tukena upeat ammat­ti­laiset. Ja olin helpot­tunut, sillä palautteen perus­teella lapsi oli selvinnyt tästä vaiheesta varsin hienosti.

Empatiakyvystä puhutaan tulevaisuuden menestystekijänä työelämässä.

Edessäni istui valoisa ja lämmin ihminen, joka otti tunteeni vastaan ja kiitti siitä, että näytän rehel­li­sesti, miltä tuntuu. Hän kertoi, että sama avoimuus välittyy myös lapsestani ja se on hyvä asia.

Hän kertoi, että oli tovi sitten itsekin lähei­sensä vaikean tilanteen vuoksi purskah­tanut itkuun töissä. Tilanne herätti tietenkin lapsissa kysymyksiä, joten se hyödyn­nettiin koko ryhmän kanssa tunne­tai­tojen opette­le­miseen.

Puhuttiin, mistä opetta­jalle tuli suru. Missä suru tuntuu ja miltä se tuntuu. Miltä lasten mielestä toisen suru näyttää, mistä itselle tai kaverille tulee surul­linen olo. Mitä voi tehdä, jos näkee, että toinen on surul­linen. Ihan mahtavaa, ajattelin.

Näin sen pitääkin mennä. Ammat­ti­lais­pii­reissä puhutaan kai tunne­re­hel­li­syy­destä, tunne­kas­va­tuk­sesta ja empatia­tai­doista.

Empatia­ky­vystä ja vahvoista tunne­tai­doista puhutaan tulevai­suuden menes­tys­te­kijänä työelä­mässä. Niiden merkitys korostuu yhteis­kun­nassa, jonka tulevai­suus­kuvia muokkaa yhä vahvemmin digita­li­saatio ja roboti­saatio. Lapsemme kasvavat maailmaan, jossa tekno­logia arjessa ja ihmisten vuoro­vai­ku­tuk­sessa on itses­tään­selvyys.

Arkiha­vain­tojen perus­teella lapset osaavat käyttäytyä joskus jopa fiksummin esimer­kiksi sosiaa­li­sessa mediassa kuin me aikuiset. Ei ole silti turhaa tähdentää lapsille, että sosiaa­li­sesti hyväk­sytyt tavat ilmaista tunteitaan, olla toisten kanssa vuoro­vai­ku­tuk­sessa ja ottaa muut huomioon, pätevät myös digitaa­li­sissa ympäris­töissä.

Tunne­taidot ja kyky tarkas­tella asioita eri näkökul­mista on kirjattu varhais­kas­va­tus­suun­ni­telman perus­teisiin sekä esiope­tuksen ja perus­o­pe­tuksen opetus­suun­ni­telmien perus­teisiin. Meille on toivot­ta­vasti kasva­massa sukupolvia, jotka toimivat viisaasti ja ajatte­levat paitsi järjellä myös sydämellään. Tunne­tai­tojen ja empatian opette­lussa tarvitaan meitä vanhempia sekä teitä taitavia kasva­tuksen ammat­ti­laisia.

Heidi Schrooten