Kuva: Veikko Somerpuro

Työelämässä ja toki muutenkin elämässä on tultava toimeen muiden kanssa eikä se aina ole helppoa.

 

 

Varsin­kin näin korona-aikana, kun elämä on rajoi­tet­tua ja osalla var­sin etä­ko­kous­pai­not­teista, yhteen­tör­mäyk­siä voi tulla. Maailma voi­daan nähdä niin eri tavoin.

Omaa ja mui­den oloa voi yrit­tää hel­pot­taa muis­ta­malla, että olemme kerta kaik­ki­aan älyt­tö­män eri­lai­sia. Siinä missä toi­nen hyp­pää uuteen innolla, tar­raa toi­nen kym­me­nellä kyn­nellä van­haan. Kun toi­nen ensin tark­kai­lee hil­jaa viisi kokousta, on toi­nen jo avan­nut omat lap­suustrau­mansa. Mitä eri­lai­sempi tyyppi sitä epäi­lyt­tä­väm­mältä hän voi tun­tua ja yhtei­sen näyn muo­dos­ta­mi­nen on haasteellista.

Kaikilla on mukavampaa, kun tullaan toimeen.

Koska työ­ka­ve­reita ei voi valita, heistä kan­nat­taa ope­tella pitä­mään, aina­kin vähän. Siinä seu­rassa vie­te­tään kui­ten­kin usein enem­män aikaa kuin oman per­heen kanssa. Kaikilla on muka­vam­paa, kun tul­laan toi­meen. Tässä har­joi­tuk­sessa hyvä läh­tö­kohta on, että tun­tee ensin itsensä: mil­lai­nen per­soo­nal­li­suus minä olen?

Nykyään var­sin käy­tetty ihmi­sen per­soo­nal­li­suutta kuvaava malli on Big Five ‑malli. Sen viisi suurta per­soo­nal­li­suu­den piir­rettä ovat avoi­muus uusille koke­muk­sille, neu­root­ti­suus, sovin­nol­li­suus, tun­nol­li­suus ja ekstro­ver­sio. Niiden esiin­ty­mi­nen per­soo­nal­li­suu­dessa mää­rit­tää mil­lai­sia olemme.

Kun tun­tee oman per­soo­nal­li­suus­tyyp­pinsä, on hel­pompi ymmär­tää, miksi jot­kut tyy­pit nos­ta­vat kar­vat pys­tyyn ja toi­sia tekee mieli silit­tää. Kun tämän tie­dos­taa on jo aske­leen lähem­pänä eri­lai­suu­den hyväk­sy­mistä ja arvostamista.

Pohjimmiltaan ris­ti­rii­dat joh­tu­vat siitä, että ymmär­rämme toi­siamme vää­rin. Harvemmin sitä kukaan tahal­laan rii­te­lee, olemme vain toi­sil­lemme liian omi­tui­sia. Tsemppiä vaan sinne työ­pai­koille. Ei ole help­poa olla omasta mie­lestä työ­pai­kan ainoa nor­maali. Jos yhtään loh­dut­taa, kan­nat­taa muis­taa, että työ­ka­ve­reis­tasi tun­tuu ihan samalta.

Kaisa Yliruokanen