Suomalaiset nuoret ovat avuliaita, kilttejä ja huomaavaisia, mutta tarvitsevat rohkeuden kasvattamiseen aikuisen tukea.

 

Yhä useam­malla nuo­rella menee yhä parem­min ja hei­dän elä­mänsä on hyvää: heillä on pal­jon ystä­viä ja hyvät suh­teet van­hem­piin, he har­ras­ta­vat pal­jon, he koke­vat elä­vänsä jok­seen­kin vapaata elä­mää, heitä kiusa­taan vähem­män kou­lussa, he liik­ku­vat enem­män, syö­vät ter­veem­min ja juo­vat vähem­män alko­ho­lia kuin ennen. Heidän kes­kei­siä arvo­jaan ovat ystä­väl­li­syys, rei­luus ja auttaminen.

− Ja uskal­tai­sin sanoa, että tämä kos­kee 80−90 pro­sent­tia suo­ma­lai­sista nuo­rista, lisää Helsingin kau­pun­gin kult­tuu­rin ja vapaa-ajan toi­mia­la­joh­taja Tommi Laitio, joka toi­mi ennen nykyistä pes­ti­ään noin neljä vuotta Helsingin nuorisotoimenjohtajana.

Laitio muis­tut­taa, että eri­tyi­sesti kau­pun­geissa asu­vat nuo­ret ovat kas­va­neet moni­muo­toi­sessa jou­kossa. Heidän mie­les­tään yhteis­kun­nan tasa-arvon ja rei­luu­den mit­ta­reita ovat ihon­vä­riin, äidin­kie­leen, uskon­toon ja sek­su­aa­li­seen suun­tau­tu­mi­seen liit­ty­vät iden­ti­teet­ti­ky­sy­myk­set, koska ne kos­ke­vat hei­dän lähel­lään ole­via ihmisiä.

Huolestuttavaa Laition mie­lestä on se, että uuden nuo­ri­so­ba­ro­met­rin mukaan suoma­laiset nuo­ret ovat pes­si­mis­ti­siä suo­ma­lai­sen yhteis­kun­nan tule­vai­suu­den suh­teen. Tämä saat­taa joh­taa sii­hen, että nuori alkaa eris­täy­tyä ja kes­kit­tyä omiin kave­rei­hinsa ja per­hee­seensä ja kokee osal­lis­tu­vansa sel­viy­ty­mis­tais­te­luun mui­den ihmis­ten kanssa.

On nuoria, jotka joutuvat ihan liian nuorena kantamaan liian suurta vastuuta.

− Jos me mie­timme sitä maa­il­maa, jota me aikui­set maa­laamme omilla puheil­lamme ja teoil­lamme tai mil­lai­sena maa­ilma näyt­täy­tyy uuti­sissa, ei se kovin loh­dul­li­selta vai­ku­ta­kaan. Suomelta puut­tuu kiin­nos­tava kehys­ker­to­mus, jossa nuo­ret näki­si­vät itsensä ja sen maa­il­man, jossa he haluai­si­vat elää.

Laitio muis­tut­taa myös, että 10−20 pro­sen­tilla nuo­rista menee sel­västi hei­kom­min kuin muilla ja hei­dän väli­mat­kansa hyvin­voi­vaan suu­reen enem­mis­töön kas­vaa koko ajan.

− Tässä ryh­mässä ovat ylie­dus­tet­tuina pojat ja nuo­ret mie­het sekä maa­han­muut­ta­ja­taus­tai­set nuo­ret, jotka koke­vat, että hei­dän elä­mäs­tään ei olla kiinnostuneita.

Nämä nuo­ret eivät pär­jää kou­lussa, ja heillä on pal­jon kiusaa­mi­sen ja syr­jin­nän koke­muk­sia. Moni koh­taa päi­vit­täistä rasis­mia, eikä heille anneta mah­dol­li­suutta liit­tyä suoma­ lai­seen yhteiskuntaan.

− On nuo­ria, jotka jou­tu­vat ihan liian nuo­rena kan­ta­maan liian suurta vas­tuuta ja esit­tä­mään kou­lussa rei­pasta, kun samaan aikaan kotona on täysi kaaos.

Matkailu avartaa

Tommi Laitio syn­tyi ja vietti lap­suu­tensa Vihdissä Nummelassa. Lapsuuteni Nummela oli tun­nel­mal­taan juuri sel­lai­nen, josta Anssi Kela lau­laa, Laitio muistelee.

Lapsena Laitio kävi par­tiossa ja kuva­tai­de­kou­lussa. Vanhemmat oli­vat toi­mi­hen­ki­löitä. Perhe ei ollut rikas, mutta mis­tään ei ollut pulaa. Lomat vie­tet­tiin kesä­mö­killä ja jos­kus teh­tiin ulkomaanmatkojakin.

− Kuulun sii­hen hyvin­voin­ti­val­tion voit­ta­ja­su­ku­pol­veen, joka on saa­nut par­haim­man dii­lin, minkä Suomessa on vii­meis­ten 50 tai 100 vuo­den aikana voi­nut saada. Siihen liit­ty­vät omien van­hem­pien kou­lu­tus­ta­son nousu ja lupaus siitä, että kun nuo­ret itse pää­se­vät työ­mark­ki­noille, teke­vät suu­ret ikä­luo­kat heille tilaa.

Lukion äidin­kie­len­opet­taja huo­masi pojan poik­keuk­sel­li­sen lah­jak­kaaksi kie­len tai­ta­jaksi ja kan­nusti tätä luke­maan ja kir­joit­ta­maan. Sittemmin Laitio lähti opis­ke­le­maan Helsingin yli­opis­toon val­tio­tie­teitä, ja jos­sain vai­heessa hän ansaitsi elan­tonsa toi­mit­ta­ja­na­kin muun muassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä.

− Sillä on val­tava vai­ku­tus, että opet­taja tun­nis­taa oppi­laas­saan jotain eri­tyistä ja kan­nus­taa kokei­le­maan sopi­via opintoja.

Laitio työs­ken­teli 2000­luvun alku­vuo­sina ulko­mailla, Amsterdamissa European Cultural Foundationin palveluksessa.

− Oli avar­ta­vaa kokea uudessa kult­tuu­rissa vie­rau­den ja ulko­puo­li­suu­den tunne. Siihen liit­tyy epä­var­muutta ja pel­koa, mutta myös mie­let­tö­miä mahdollisuuksia.

Amsterdam oli tuol­loin yksi Euroopan moni­kult­tuu­ri­sim­pia kau­pun­keja. Laition työ­ yhtei­sös­sä­kin oli 12 eri kan­sal­li­suutta. Hän sai tilai­suu­den nähdä suo­ma­lai­suutta ulko­puo­li­sen silmin.

− Näin siinä pal­jon hyvää, mutta myös erään­laista naii­viutta. Kun on elä­nyt hyvin tur­vat­tua elä­mää, kyky jous­taa jois­sain tilan­teissa tai mukau­tua yllä­tyk­siin ei ole aina paras.

Carpe diem!

Ennen valin­taansa Helsingin kau­pun­gin nuo­ri­so­toi­men­joh­ta­jaksi vuonna 2012 Laitio työs­ken­teli muun muassa aja­tus­hau­tomo Demos Helsingissä. Hän kävi puhu­massa kol­man­nen ja jul­ki­sen sek­to­rin työn­te­ki­jöille moni­muo­toi­suu­den, jous­ta­vuu­den ja roh­keu­den vaa­ti­muk­sista uudessa maa­il­massa. Noin viik­koa ennen kuin haku nuo­ri­so­toi­men joh­ta­jan teh­tä­vään päät­tyi, Laitiolta tul­tiin kysy­mään, aikooko hän hakea sitä.

Onnistunut nuorisotyö synnyttää porukoita, joissa vähän vahvemmat vetävät vähän heikompia mukanaan ilman alentumista.

− Ajattelin sil­loin, että oli­si­han se kiin­nos­ta­vaa kat­soa, pys­tynkö itse teke­mään niitä asioita, joista käyn muille puhumassa.

Laitio ker­too olleensa onne­kas, että hänelle on tar­jou­tu­nut työ­uralla mie­len­kiin­toi­sia mah­dol­li­suuk­sia, joi­hin hän on ymmär­tä­nyt tart­tua. Niiden löy­ty­mi­sessä ovat kui­ten­kin usein olleet muut ihmi­set apuna.

Ihmisten kes­ki­näi­nen avun­anto nousi kes­kei­seksi aja­tuk­seksi jo partiossa.

− Puhun nuo­rille ja muille työn­te­ki­jöille pal­jon siitä, että kun aut­taa muita ihmi­siä, siitä läh­tee hyvä kierre ja muut halua­vat aut­taa sinua.

Laitio arvos­taa hyvin pal­jon nykyistä nuo­ri­so­työtä, jossa luo­te­taan nuo­ren omaan koke­muk­seen ja käsi­tyk­seen siitä, mikä häntä aut­taisi parhaiten.

− Onnistunut nuo­ri­so­työ syn­nyt­tää poru­koita, joissa vähän vah­vem­mat vetä­vät vähän hei­kom­pia muka­naan ilman alen­tu­mista tai hierarkiaa.

Parhaimmillaan nuo­ri­so­työssä nuo­ret oppi­vat tois­tensa elä­män­ti­lan­teesta ja halua­vat aut­taa. Suomalaisella nuo­rella on Laition mie­lestä poik­keuk­sel­li­sen kor­kea halu aut­taa toi­sia, mutta aikuis­ten pitäisi pys­tyä anta­maan sille enem­män tilaa ja mahdollisuuksia.

Kaikki nuoret kouluun

Nuorisotyön viime vuo­sien suuri uudis­tus on etsivä nuo­ri­so­työ, jossa yri­te­tään eri­lais­ten ver­kos­to­jen kautta löy­tää kotona ole­vat nuo­ret, jotka eivät käy kou­lussa, eikä heillä ole ystä­viä. Laition mie­lestä nuo­ri­so­työ tavoit­taa hyvin ne nuo­ret, jotka ovat vähän hukassa, mutta joilla on kave­reita. Se osaa toi­mia myös sel­lais­ten nuor­ten parissa, jotka aiheut­ta­vat muille ihmi­sille ongel­mia ret­te­löin­nil­lään ja sekoilullaan.

− Nuorisotyön pitäisi pyr­kiä ensi­si­jai­sesti sii­hen, että kaikki nuo­ret pää­se­vät kou­luun ja saa­vat tutkinnon.

Aikuisten ei pitäisi liioin luoda nuorille liikaa paineita omilla odotuksillaan.

Laitio haluaisi, että kai­kille nuo­rille olisi enem­män mah­dol­li­suuk­sia kokeilla eri­lai­sia har­ras­tuk­sia ilman, että nii­hin on heti sitou­dut­tava vuo­si­kausiksi. Erityisesti pojat tar­vit­se­vat pal­jon kan­nus­tusta vali­tak­seen sitä, mitä he itse halua­vat tehdä eikä sitä, mitä per­heessä on ollut tapana har­ras­taa tai mitä kave­rit valitsevat.

Poikien kanssa pitäisi Laition mie­lestä muu­ten­kin työs­ken­nellä enem­män tun­ne­tai­to­jen vah­vis­ta­mi­seksi, että he oppi­si­vat käsit­te­le­mään myös kiel­tei­siä tun­tei­taan ja hal­lit­se­maan äärim­mäi­siä reaktioita.

Aikuisten ei pitäisi lii­oin luoda nuo­rille lii­kaa pai­neita omilla odo­tuk­sil­laan, vaan nuori pitäisi yrit­tää saada otta­maan asiat vähän ren­nom­min ja rauhallisemmin.

− Puhuin van­ho­jen tans­seissa nuo­rille, että mikään rat­kaisu ei tässä vai­heessa ole lopul­lista. Tärkeää on vain pitää kiinni ihmi­sistä, jotka ovat itselle tär­keitä, ja tun­nis­taa itses­sään tai­toja, joita haluaa parantaa.

Laitio muis­tut­taa, että pää­osa suo­ma­lai­sista nuo­rista on hyvin kilt­tejä ja huo­maa­vai­sia, mutta heiltä puut­tuu roh­keutta, ja sii­hen meiltä aikui­silta tar­vi­taan lisä­apua. Nuoret tar­vit­se­vat enem­män lisäksi kannustusta.

− Meistä jokai­nen aikui­nen voi tehdä sen, jonka äidin­kie­len­opet­ta­jani teki minulle, että tun­nis­taa lah­jak­kuu­den ja sanoo sen nuo­relle ääneen.

Iita Kettunen