Onko sosiaalityö tämän hetken merkittävin maailmanlaajuinen sosiaalinen liike? Näin vakuuttavat monet sosiaalialan tutkijat ja kentän työntekijät.

 

Euroo­pan sosi­aa­li­työn­te­ki­jät kokoon­tui­vat alku­ke­sästä Islan­tiin poh­ti­maan sosi­aa­lia­lan työn mer­ki­tystä tilan­teessa, jossa talous­ku­ri­po­li­tiikka, rajo­jen sul­ke­mi­nen ja popu­lis­ti­set natio­na­lis­ti­set liik­keet muut­ta­vat yhteis­kun­tia epä­suo­tui­sasti.

Laaja kon­fe­rens­si­ma­te­ri­aali on kuin kalei­dos­kooppi, joka tar­joaa monta eri­laista näky­mää. Nos­tan esille toi­seu­den ja osal­li­suu­den tee­moja kol­men esi­mer­kin valossa. Ne ovat kehi­ty­syh­teis­työ, pako­lais­työ ja työ syr­jäy­ty­mi­sil­miön parissa.

Sillanrakentajana konflikteissa ja kriiseissä

Islan­ti­lai­nen sosi­aa­li­työn­te­kijä Helga Tho­rolfs­dot­tir on teh­nyt työtä kata­stro­fi­- ja sota-­alueilla parin­kym­me­nen vuo­den ajan.

– Sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä ei näy pal­jon huma­ni­taa­ri­sessa työssä. Mutta kun heitä koh­taa, hei­dät erot­taa työ­ot­teesta ja ase­masta. Heitä pide­tään sisä­pii­ri­läi­sinä, sillä he teke­vät työ­tään yhtei­sön sisällä, ei ulko­puo­li­sina avun­tuo­jina, ker­too Helga Tho­rolfs­dot­tir.

Ennakkoluuloja vastaan on taisteltava lujasti. Yhteiskunnan vähäosaiset pelkäävät, että pakolaiset asetetaan heidän edelleen.

– Perin­tei­sessä kehi­ty­syh­teis­työssä toi­seus ja toi­seut­ta­mi­nen tapah­tu­vat her­kästi. Aut­ta­jat näh­dään usein moder­nin sivi­li­saa­tion ratio­naa­li­sina toi­mi­joina. Autet­tava – se toi­nen – näh­dään aut­ta­jan vas­ta­koh­tana: taka­pa­jui­sena, epä­ra­tio­naa­li­sena ja pas­sii­vi­sena.

Helga Tho­rolfs­dot­tir kehot­taa muis­ta­maan neljä seik­kaa, kun ammat­ti­lai­sena aut­taa vie­rasta ihmistä. Ensik­si­kin pitää ymmär­tää ihmis­ten tar­peita. Toi­seksi on osat­tava koh­data arvos­ta­vasti. Kol­man­neksi on ymmär­ret­tävä omat motii­vit toi­mia. Ja nel­jän­neksi, on toi­mit­tava vas­ta­vuo­roi­sesti.

– Avus­tus­työssä on aivan lii­kaa usko­muk­sia. Työn­te­ki­jät glo­ri­fioi­daan, unoh­de­taan yhteis­työ­kump­pa­nin ole­massa ole­vat sel­viy­ty­mis­kei­not, ihmis­ten omat voi­ma­va­rat. Kes­ki­ty­tään sii­hen, mikä puut­tuu, ei sii­hen, mitä on ole­massa.

Tho­rolfs­dot­tir muis­tut­taa, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jäksi kas­va­mi­nen edel­lyt­tää, että jak­saa kysee­na­lais­taa asioita jat­ku­vasti opin­ noista läh­tien. Mitä sosi­aa­li­työn­te­ki­jyys on, paran­nam­meko sys­tee­miä vai ope­tam­meko elä­mään sys­tee­missä? Kenelle työtä teh­dään, ovatko he saman­lai­sia vai eri­lai­sia kuin me? Mikä on valta-­asema, kenellä se on? Mil­laista kieltä käy­tämme?

– Olet itse oman ammat­tisi työ­kalu. Amma­til­li­suus ei ole vain mene­tel­mien oppi­mista, vaan tie­toa siitä, miten mene­tel­miä käy­te­tään. Ja vielä, työ ei ole pel­käs­tään ratio­naa­lista, vaan se vaa­tii mie­li­ku­vi­tusta.

Pakolaiset haastavat sosiaalityön

Eura­asian ja Ame­ri­kan man­ner­laa­tat koh­taa­vat Islan­nissa, ja ovat jat­ku­vassa erkaan­tu­mi­sen liik­keessä. Se näkyy mai­se­massa vajoa­mana, joka on jois­sa­kin pai­koissa vain muu­ta­man met­rin, jois­sa­kin parin kilo­met­rin levyi­nen. Vaikka Islanti on pieni maa kau­kana kai­kesta, sen kautta kul­kee reitti Euroo­pasta Ame­rik­kaan. Reit­tiä ovat käyt­tä­neet myös tur­va­paik­kaa hake­vat pako­lai­set, joista osa on pysäy­tetty Islan­tiin.

Hätä ja kur­juus ovat tul­leet Euroo­pan rajoille. Väki­val­taa pake­ne­via tai parem­paa elä­ mää etsi­viä tur­va­pai­kan­ha­ki­joita ja pako­lai­sia kuo­lee ja kau­pa­taan, lap­sia ero­te­taan van­hem­mis­taan, lähei­siä toi­sis­taan.

– Hätää kär­si­viä demo­ni­soi­daan, pide­tään avut­to­mina, käy­te­tään hyväksi, muis­tutti Helga Tho­rolfs­dot­tir.

Koke­muk­set pako­lai­sista ja tur­va­pai­kan­ha­ki­joista oli­vat Islan­nissa var­sin vähäi­siä ennen Syy­rian krii­siä. Unka­rin krii­siä pake­ne­vat asu­tet­tiin eris­tys­lei­rille vuonna 1956. Viet­na­mi­lai­set tuli­vat 1990-­lu­vulla ja myös hei­dät sijoi­tet­tiin eris­tys­lei­rei­hin. Nyt Reyk­ja­vik ja sen lähei­syy­dessä ole­vat kun­nat asut­ta­vat pako­lai­set ja tur­va­pai­kan­ha­ki­jat.

Islanti, jossa on 338 349 asu­kasta, ottaa vuo­sit­tain 605 kiin­tiö­pa­ko­laista. Vuonna 2015 alka­nut lii­keh­dintä näkyy myös Islan­nissa, jonne tuli 350 tur­va­pai­kan­ha­ki­jaa vuonna 2016 ja tänä vuonna jo 1 150.

Pakolaissosiaalityön pioneerit

– Ennak­ko­luu­loja vas­taan on tais­tel­tava lujasti. Yhteis­kun­nan vähä­osai­set pel­kää­vät, että pako­lai­set ase­te­taan hei­dän edel­leen. Vas­tak­kai­na­set­telu ”me–ne” on vahva. Tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den parissa on tais­tel­tava toi­vot­to­muutta vas­taan, puret­tava näl­kä­lak­koja, estet­tävä itse­mur­hay­ri­tyk­siä, ker­too Edda Ólafsdót­tir.

Tee vain sosiaalityötä, ei tarvita mitään erityistä, sillä sosiaalityössä on jo kaikki elementit, joita tarvitaan.

Islan­nin pako­lais­työn pioneerisosiaali­työntekijät alkoi­vat osal­lis­tua pro­ses­sei­hin vasta 2000-­lu­vulla. Reyk­ja­vi­kin kau­pun­gin sosi­aa­li­työn­te­ki­jöistä ja yli­opis­ton opet­ta­jista ja tut­ki­joista koos­tu­vat pio­nee­ri­ryhmä kuvasi, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jän roo­lina on olla sillan­rakentaja, jakaa tie­toa, roh­kaista, kuun­nella, koota resurs­seja ja viedä kun­nille ja val­tiolle tie­toa ja ehdo­tuk­sia, miten voi­tai­siin toi­mia parem­min.

– Me olemme ”sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ilman rajoja” ja etsimme tukea toi­sil­tamme.

– On tär­keä tie­dos­taa, että tur­va­pai­kan­ha­ki­jat eivät ole uhreja ja avut­to­mia, vaan heillä on omat voi­ma­va­rat. He ovat tais­te­li­joita ja sel­viä­jiä, Edda Ólafsdót­tir koros­taa.

Eri­tyi­sen haa­voit­tu­vassa ase­massa ovat ilman van­hem­pia saa­pu­vat alai­käi­set turva­ pai­kan­ha­ki­jat. Myös Islan­tiin heitä on tul­lut, jos­kin mää­rät ovat pie­niä. Tänä vuonna on saa­pu­nut 17 alai­käistä, viime vuonna 23, sitä edel­li­senä 12.

Vas­tuu alai­käi­sistä on hajau­tu­nut monelle taholle: oikeus­mi­nis­te­riölle, sosi­aa­li­mi­nis­te­riölle, maa­han­muut­to­vi­ras­tolle, kun­nille ja las­ten­suo­je­lu­vi­ras­tolle, jos­kin las­ten­suo­jelu on avain­roo­lissa.

– Peri­aat­teessa kunta on vas­tuussa jokai­sesta alu­eensa lap­sesta, niin siis myös tur­va­pai­kan­ha­ki­jasta. Las­ten­suo­je­lu­lain vel­voite huo­leh­tia lap­sen edusta ja hyvin­voin­nista kos­kee kaik­kia lap­sia, toteaa Ólafsdót­tir.

Alai­käis­ten tur­va­paik­ka­haas­tat­te­lut teh­dään Reyk­ja­vi­kin Las­ten talossa, jossa on vankka tie­tä­mys työstä las­ten kanssa. Las­ten talo on eri­kois­tu­nut lap­sen sek­su­aa­li­sen riis­ton ja hyväk­si­käy­tön tut­ki­mi­seen. Talon psy­ko­lo­git haas­tat­te­le­vat alai­käi­set tur­va­pai­kan­ha­ki­jat, punai­sen ris­tin työn­te­kijä ja sosi­aa­li­työn­te­kijä tark­kai­le­vat haas­tat­te­lua ja osal­lis­tu­vat tar­vit­taessa. Lap­set sijoi­te­taan poik­keuk­setta per­hei­siin.

Haas­teena on kui­ten­kin se, että yhtei­söt ovat pie­niä ja tapauk­set kul­le­kin sosi­aa­li­työn­te­ki­jälle har­vi­nai­sia. Koke­musta ei kerry, eikä kon­sul­taa­tio­apua spe­sia­lis­teilta ole saa­ta­vissa.

– Tee vain sosi­aa­li­työtä, ei tar­vita mitään eri­tyistä, sillä sosi­aa­li­työssä on jo kaikki ele­men­tit, joita tar­vi­taan, roh­kai­see Edda kun­ tien sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä toi­mi­maan las­ten ja tur­va­pai­kan­ha­ki­joi­den kanssa.

Tosin työssä tar­vit­tai­siin lisää kou­lu­tusta, miten raken­ne­taan luot­ta­musta asiak­kaan ja työn­te­ki­jän välille, kun mukana on tulkki, johon myös pitää raken­taa luot­ta­mus­suhde. Tuk­hol­man Karo­lii­nis­sessa yli­opis­to­sai­raa­lassa jär­jes­te­tään trau­ma­kou­lu­tusta, jota myös pide­tään tär­keänä pako­lais­työssä. Sinne islan­ti­lai­set aiko­vat hakeu­tua.

Pio­nee­ri­so­si­aa­li­työn­te­ki­jät iloit­se­vat siitä, että Islan­nissa on hel­po­tettu per­hee­nyh­dis­tä­mistä. Työ on raas­ta­vaa sil­loin, kun tur­va­paikka evä­tään ja pitää saa­tella ihmi­nen paluu­mat­kalle.

– Sosi­aa­li­työn­te­ki­jän teh­tä­vänä on huo­leh­tia, että ihmi­nen saa edes tär­keät asiat mukaansa. Esi­mer­kiksi mak­sa­mat­to­mat palk­kansa, las­ten kou­lussa teke­mät pii­rus­tuk­set, asia­kir­jat. Aina emme ikävä kyllä saa tie­toa ajoissa.

Osallisuutta vai teeskentelyä

Brian Litt­lec­hild on sosi­aa­li­työn pro­fes­sori Hert­fords­hi­ren yli­opis­tossa. Hän on edel­leen myös rekis­te­röity sosi­aa­li­työn­te­kijä. Käy­tän­nön sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä hän on työs­ken­nel­lyt mie­len­ter­veys­työssä. Bri­tan­nian sosi­aa­li­työn­te­ki­jä­jär­jestö käyt­tää häntä pal­jon asian­tun­ti­jana.

Hän väit­tää, että toi­seut­ta­mista tapah­tuu jat­ku­vasti ja hyvin epä­rei­lusti. Myös sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten toi­min­nassa, ei vain mediassa.

– Kui­ten­kin tie­dämme, että syr­jäy­ty­mi­sen ehkäi­syssä osal­li­suus on avai­na­sia. Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­sen teh­tä­vänä on var­mis­taa, että hei­kossa ase­massa oleva, joka ei usko omiin mah­dol­li­suuk­siinsa osal­lis­tua, saa osal­li­suu­den koke­muk­sen.

Myös Dur­ha­min yli­opis­ton sosi­aa­li­työn pro­fes­sori Lena Domi­nelli varoit­taa toi­seut­ta­masta. Hän väit­tää, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät koh­taa­vat yhdessä ja tasa­-arvoi­sina asiak­kai­densa kanssa jär­jes­tel­män, joka ei ole suo­tuisa. Jär­jes­tel­mällä hän tar­koit­taa talous­ku­ri­po­li­tii­kan Euroop­paa, jossa köy­hyys on ende­mia.

– Pre­ka­ri­saa­tio kos­kee yhä useam­pia ihmi­siä, Lena Domi­nelli totesi.

– Myös val­koi­sia työ­väen­luo­kan mie­hiä on koh­dan­nut syr­jäy­ty­mi­nen. Se näkyy nyt popu­lis­tis­ten liik­kei­den nousuna, jos­kaan yhteys ei ole aivan yksin­ker­tai­nen.

Hän varoitti aset­ta­masta ihmi­siä vas­tak­kain ja käsit­te­le­mästä heitä blok­keina. Kukaan ei ole numero, jokai­nen on yksilö omine his­to­rioi­neen, tar­pei­neen, unel­mi­neen kuten elo­ku­vassa I, Daniel Blake kos­ket­ta­vasti kuva­taan.

Pal­ve­lui­den kehit­tä­mi­nen yhdessä asiak­kai­den kanssa on yksi tapa pie­nen­tää demo­kra­tia­va­jetta ja lisätä osal­li­suutta.

Sosiaalialan ammattilaisen tehtävänä on varmistaa, että heikossa asemassa oleva, joka ei usko omiin mahdollisuuksiinsa osallistua, saa osallisuuden kokemuksen.

Brian Litt­lec­hild viit­taa yhdys­val­ta­lai­sen tut­ki­jan Sherry Arns­tei­nin jo kuusikymmen­luvun lopulla esit­te­le­miin osal­li­suu­den tika­pui­hin. Alim­malla por­taalla on mani­pu­lointi ja tera­pia, kes­kellä infor­mointi ja konsultoin­ ti ja ylim­pänä täy­del­li­nen kan­sa­lais­kont­rolli, jossa kan­sa­lai­set itse päät­tä­vät mitä ja miten käsi­tel­lään. Se on tavoite.

Litt­lec­hild ei pidä sumu­tuk­sesta, tees­ken­nel­lystä osal­li­suu­desta, jossa esim. poi­mi­taan joku edus­ta­maan pal­ve­lun käyt­tä­jiä, mutta ei var­mis­teta näi­den osal­lis­tu­mis­mah­dol­li­suuk­sia, eikä anneta osal­lis­tua pää­tök­sen­te­koon.

– Näyt­tää hyvältä kokouk­sen osal­lis­tu­ja­lis­tassa, ei muuta, Litt­lec­hild kri­ti­soi.

– Sosi­aa­li­työn etiikka edel­lyt­tää, että asia­ kas saa osal­lis­tua pal­ve­lun suun­nit­te­luun ja arvioin­tiin: pal­ve­lua ei tehdä asiak­kaalle vaan asiak­kaan kanssa. Sosi­aa­li­työn­te­ki­jän teh­tä­vänä on var­mis­taa, että asiak­kaan oikeus tehdä valin­toja ja pää­tök­siä toteu­tuu.

Kris­tiina Kos­ki­luoma

Yhteistuotannon resepti ammattilaiselle

Osoita, että sinä ja toi­mi­paik­kasi arvos­tatte asia­kasta.
Kuun­tele asia­kasta aidosti.
Val­mis­tele tapaa­mi­set niin, että ne sopi­vat asiak­kaalle.
Käytä osal­lis­ta­via mene­tel­miä.
Huo­lehdi palaut­teesta: kerro miten tapaa­mi­sen tulok­sia käy­te­tään ja miten ne vai­kut­ta­vat asiak­kaa­seen tai asia­kas­ryh­mään.
Käytä tuki­hen­ki­löitä.
Asetu asiak­kaan ase­maan.
Rakenna pal­ve­lun­käyt­tä­jien vetä­mät palau­te­jär­jes­tel­mät.