Automaatio, algoritmit ja riskimallit avaavat hyvinvointipolitiikalle mahdollisuuksia. Yhdysvaltalainen tutkija ja aktivisti Virginia Eubanks kävi Suomessa kertomassa kirjastaan, jossa hän kuitenkin varoittaa teknologian lisäävän epätasa-arvoa.

 

 

Köyhiä viha­taan, väit­tää Vir­gi­nia Eubanks. Heitä val­vo­taan, ran­gais­taan ja syr­jäy­te­tään. Köy­hien sijasta vihan koh­teena pitäisi olla köy­hyys ilmiönä. Jotta tähän pääs­tään, haluaa Eubanks poli­ti­soida köy­hyy­den ja ker­toa siitä uuden­lai­sia tari­noita.

– On tär­keää puhua ihmis­ten kanssa köy­hyy­den meka­nis­meista. Moni edel­leen uskoo ole­vansa ainoa, joka tekee rehel­listä työtä ja käyt­tää sosi­aa­li­tur­vaa oikein, kun kaikki muut ovat hyväk­si­käyt­tä­jiä, Eubanks selit­tää.

– Enem­mistö ame­rik­ka­lai­sista on ollut jos­sa­kin elä­mänsä vai­heessa köy­hyys­ra­jan ala­puo­lella. Kaksi kol­mesta on saa­nut sosi­aa­li­tur­vaa. He ymmär­tä­vät omasta koke­muk­ses­taan, että ei ole tar­peen ana­ly­soida yksi­löä ja etsiä hänestä syitä avun­tar­peelle, sillä köy­hyys on raken­teissa.

Eubanks kuvaa kir­jas­saan köy­häin­hoi­don kään­teitä 1800-luvulta nyky­ai­kaan.

– Kun köy­hät läh­te­vät liik­keelle puo­lus­ta­maan oikeuk­si­aan, tapah­tuu jär­jes­tel­mässä aina jokin käänne.

Uusin käänne on digi­ta­li­saa­tio.

Näen­näi­sesti neut­raali tek­no­lo­gia on luo­nut digi­taa­li­sen vai­vais­ta­lon, kun ideo­lo­gi­sessa talous­ku­rin poli­tii­kassa halu­taan tek­no­lo­gian avulla päät­tää, ketkä ansait­se­vat tulla aute­tuiksi ja ketkä voi­daan jät­tää ilman, väit­tää Eubanks.

Hän perus­te­lee väit­tei­tään kol­mella esi­mer­killä Yhdys­val­loista. Kehi­tys ja tren­dit ovat kui­ten­kin glo­baa­leja, ja jota­kin kotoista näistä esi­mer­keistä tulee etsi­mättä mie­leen.

Kolme tapausta: Indiana

India­nan osa­val­tio tilasi tietokone­jätti IBM:ltä tie­to­so­vel­luk­sen, jonka avulla auto­ma­ti­soi­tiin sosi­aa­li­avun myön­tä­mi­nen. Jul­ki­lausut­tuna tavoit­teena oli tasa-arvoi­nen, hel­posti saa­vu­tet­tava ja työtä sääs­tävä jär­jes­telmä.

Teknologia on hyvä ymmärtää välineenä, ei toimijana.

– Taus­talla oli aja­tus hui­jaa­vista avun­ha­ki­joista, ja myös epä­luot­ta­mus sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­hin, jotka saat­toi­vat tun­tea lii­kaa myö­tä­tun­toa tai olla syr­ji­viä. India­nan kuver­nööri jopa väitti sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den ja asiak­kai­den yhdessä hui­jaa­van osa­val­tiota, ker­too Vir­gi­nia Eubanks.

Tukien hake­mi­nen siir­tyi säh­köi­seksi, ja sen käsit­tely kes­kit­tyi kauas haki­jasta.

Jär­jes­telmä tuotti huo­mat­ta­van pal­jon aiem­paa enem­män hyl­käys­pää­tök­siä, joi­den syyksi ilmoi­tet­tiin haki­jan kiel­täy­ty­mi­nen yhteis­työstä.

Käy­tän­nössä kiel­täy­ty­mi­nen yhteis­työstä tar­koitti puut­teita hake­muk­sessa. Jär­jes­telmä ei kui­ten­kaan yksi­löi­nyt haki­jalle, mitä puut­tui. Se saat­toi olla alle­kir­joi­tus tai joku liite, joka oli jää­nyt jär­jes­tel­män uume­niin tai jää­nyt lähet­tä­mättä. Tai se, ettei hakija vas­tan­nut puhe­li­meensa tiet­tynä aikana.

Avun­ha­kija ei tavan­nut sosi­aa­li­työn­te­ki­jää, eikä kenel­lä­kään toi­mi­jalla ollut koko­nais­val­taista vas­tuuta tai mah­dol­li­suutta kor­jata vir­heitä.

Usein asia­kas ohjeis­tet­tiin teke­mään uusi hake­mus, koska valit­ta­mi­nen oli tehty vai­keaksi ja oikai­sun saa­mi­nen kesti. Monet jäi­vät täy­sin ilman tukia, joi­hin oli­si­vat olleet oikeu­tet­tuja.

Kolme tapausta: Family Screen Tool

Toi­nen esi­merkki epä­on­nis­tu­neesta tek­no­lo­gia­so­vel­luk­sesta on Family Screen Tool. Eubanks ker­too, että sen tar­koi­tuk­sena oli luoda jär­jes­telmä, joka varoit­taa tilan­teista, joissa lasta saat­taa uhata kal­toin­koh­telu. Varoi­tus­jär­jes­telmä perus­tui tie­to­va­ras­toon, johon oli kerätty kaikki ter­veys- ja sosi­aa­li­tie­dot, jotka saat­tai­si­vat nos­taa ris­ki­ta­soa.

Tie­to­va­ras­toon ker­tyi­vät kui­ten­kin vain jul­ki­seen pal­ve­lu­jär­jes­tel­mään mer­ki­tyt tie­dot. Yksi­tyi­siä kou­luja käy­vien tai yksi­tyi­siä sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­luita käyt­tä­vien tie­dot eivät tul­leet mukaan.

– Jär­jes­telmä tuotti tulok­sen, jonka mukaan köy­hät van­hem­mat ovat riski lap­sille ja köy­hyys mer­kit­see hei­ken­ty­nyttä van­hem­muutta, Eubanks kär­jis­tää.

Mus­tien osuus oli yli­ko­ros­tu­nut jopa niin, että kun hei­dän osuu­tensa väes­töstä oli 19 pro­sent­tia, oli osuus ris­ki­hä­lyy­tyk­sissä kak­sin­ker­tai­nen, 38 pro­sent­tia.

Käy­tän­nössä köy­hien ja mus­tien per­hei­den tilan­tei­siin puu­tut­tiin her­kästi, ja usein vahin­goit­taen.

Kolme tapausta: Los Angeles

Los Ange­le­sissa kehi­tetty pis­tey­tys­jär­jes­telmä asunn­ot­to­mien pal­ve­lun­tar­peen prio­risoimiseksi on Eubank­sin kol­mas esi­merkki. Asunn­ot­to­muus on suuri ongelma, ja kau­pun­gissa on 58 000 ihmistä vailla asun­toa. Monet asu­vat kadulla. Asun­to­lat tar­joa­vat suo­jaa yöksi. Hal­poja vuo­kra-asun­toja ei ole tar­peeksi.

Parhaimmillaan tieto­järjestelmä auttaa kehittämään ammatti­laisten välistä yhteis­työtä.

VI-SPDAT (Vul­ne­ra­bi­lity Index-Seri­vice Prio­ri­tiza­tion Deci­sion Assis­tance Tool) tie­dos­toa var­ten kysyt­tiin asiak­kailta arka­luon­teis­ta­kin tie­toa, kuten kuinka usein vii­mei­sen puo­len vuo­den aikana olet käyt­tä­nyt päi­vys­tys­luon­tei­sia ter­veys­pal­ve­luita, mie­len­ter­veys­pal­ve­luita liit­tyen lähi­suh­de­vä­ki­val­taan tai itse­mur­han ehkäi­syyn tai oletko otta­nut ris­kejä esi­mer­kiksi myy­mällä sek­si­pal­ve­luita, huu­meita tai ole­malla suo­jaa­mat­to­massa suku­puo­liyh­tey­dessä tun­te­mat­to­man kanssa.

Asiak­kaalle ker­rot­tiin, että tie­toja jae­taan lukui­sille toi­mi­joille mukaan lukien sai­raa­lat, poliisi ja monet jär­jes­töt, jotka tuot­ta­vat pal­ve­luita. Tie­to­jen anta­mi­nen oli ehto pal­ve­lui­den saa­mi­selle.

Pel­käs­tään täl­lais­ten tie­to­jen kerää­mi­nen ja tal­len­ta­mi­nen ties kenen saa­ta­ville oli monelle este tulla pal­ve­lui­den pii­riin. Yhdis­tet­tynä vähäi­siin resurs­sei­hin pis­tey­tys toimi epä­oi­keu­den­mu­kai­sesti.

– Kor­keim­milla pis­teillä – siis kun olit hyvin huono-osai­nen – oli mah­dol­lista saada asunto ja jota­kin tukea. Jos ongel­masi oli­vat vähäi­siä, sait myös tukea, sillä se ei mak­sa­nut kau­pun­gille kovin­kaan pal­jon. Väliin­pu­toa­jien osa oli jäädä koko­naan ilman. Jos et ollut tar­peeksi tar­vit­seva tai tar­peeksi kyke­nevä, jäit ilman, Eubanks selit­tää.

Teknologia ei ole vihollinen

Vir­gi­nia Eubanks ei ole sosi­aa­li­työn­te­kijä. Hän on opis­kel­lut tie­to­tek­no­lo­giaa, nais­tut­ki­musta ja jour­na­lis­mia.

– Aloi­tin akti­vis­mini 1990-luvulla yhtei­söl­li­senä kom­mu­ni­kaa­tio- ja media­va­paa­eh­toi­sena työ­läis­nais­ten asun­to­lassa San Fran­siscossa. Luu­lin, että ongelma oli siinä, ettei­vät ihmi­set pääs­seet tie­to­tek­no­lo­gian äärelle. Olin vää­rässä. Ongelma oli­kin riis­tävä tek­no­lo­gia. Uusi tek­no­lo­gia tuotti huo­nosti pal­kat­tuja hant­ti­hom­mia, Eubanks ker­too.

Myö­hem­min 2000-luvulla Eubanks on toi­mi­nut New Yor­kissa ihmi­soi­keus­työssä var­mis­ta­massa, että talou­del­li­nen oikeu­den­mu­kai­suus toteu­tuisi ja hyvin­vointi olisi kaik­kien saa­ta­villa.

– Kolme vuotta sit­ten tote­sin, että voi­sin olla hyö­dyksi kir­joit­ta­malla kir­jan koke­muk­sis­tani hyvin­voin­ti­tek­no­lo­gian kanssa.

Tek­no­lo­gia ei ole vihol­li­nen, vakuut­taa Eubanks, mutta sen kanssa on oltava huo­lel­li­nen. Vasa­raa voi käyt­tää monella tavoin hyvään ja pahaan, samoin tek­no­lo­giaa.

Kirja Auto­ma­ting Inequa­lity: How High-Tech Tools Pro­file, Police, and Punish the Poor on tehty jär­jes­tel­mien kehit­tä­jille ja ihmi­sille, joi­den pal­ve­lui­hin niitä käy­te­tään. Jour­na­lis­ti­sella otteella kir­joi­tettu kirja perus­tuu ihmis­ten koke­muk­siin.

Kier­täes­sään maa­il­malla puhu­massa kir­jas­taan Vir­gi­nia Eubanks ker­too löy­tä­neensä kol­man­nen­kin ylei­sön: sosi­aa­li­työn­te­ki­jät ja kan­sa­lais­liik­keet, jotka toi­mi­vat ruo­hon­juu­ri­ta­solla.

Tieto­järjestelmät ja algoritmit eivät korvaa ­ammattilaista.

– Haluan aut­taa kysy­mään oikeita kysy­myk­siä, kun jär­jes­tel­miä luo­daan ja käy­te­tään. Onko jär­jes­telmä reilu, onko se rele­vantti, rat­kooko se ongel­mia.

Eubank­sin mie­lestä hyviä tes­ti­ky­sy­myk­siä ovat, voiko tie­to­jär­jes­tel­mää käyt­tää kaik­kiin ihmis­ryh­miin, ja lisääkö se ihmis­ten itse­mää­rää­mi­soi­keutta.

Sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­sia tar­vi­taan mukaan kehit­tä­mään tie­to­tek­no­lo­giaa ja kysy­mään kysy­myk­siä oman työnsä ja asiak­kai­densa oikeuk­sien vuoksi.

Tiedä, missä mennään

Poh­jois­mai­silla sosi­aa­li­työn tut­ki­muk­sen päi­villä Hel­sin­gissä Vir­gi­nia Eubanks herät­teli sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä.

Vaikka tek­no­lo­gia­työ­ka­luja raken­ne­taan neut­raa­leiksi ja objek­tii­vi­siksi, ne näyt­tä­vät semen­toi­van val­lit­se­vat olo­suh­teet.

Väli­neet myös ohjaa­vat työn­te­ki­jöi­den työtä ja pahim­mil­laan vähen­tä­vät amma­til­li­sen har­kin­nan käyt­töä. Ne myös tuo­vat poliit­ti­sen pää­tök­sen­teon työ­hön, kun jär­jes­telmä on ruu­vattu toteut­ta­maan talous­ku­rin poli­tiik­kaa.

– Ei kan­nata ihme­tellä, jos jär­jes­telmä lisää syr­jäy­ty­mistä, Eubanks sanoo.

– Pitäisi raken­taa jär­jes­tel­miä takaa­maan sosi­aa­li­nen oikeu­den­mu­kai­suus ja tasa-arvo ja ennen kaik­kea osal­lis­ta­maan.

Tie­don kerää­mi­nen on help­poa, var­sin­kin jos kan­sa­lai­silla on luot­ta­mus viran­omai­siin, kuten Suo­messa. Luot­ta­mus on tie­ten­kin hieno asia, mutta Eubank­sia pelot­taa naii­vius, jolla tie­to­jär­jes­tel­miin suh­tau­du­taan.

– Valta voi vaih­tua, joku voi halu­ta­kin käyt­tää tie­toja toi­sin kuin on tar­koi­tettu ja tie­toja voi myydä.

Kris­tiina Kos­ki­luoma

Sosiaalityön tieto teknologian kielelle

Sosiaalihuollon tietojärjestelmiä ei voi kehittää onnistuneesti, ellei mukana ole sosiaalityön asiantuntemusta.

 

Työs­sään las­ten­suo­je­lun ohjaa­jana ja sosi­aa­li­työn­te­ki­jänä Susi Salo­vaara huo­masi, kuinka van­han­ai­kai­sia ja han­ka­lia tie­to­jär­jes­tel­mät ovat.

– Niistä oli vai­kea löy­tää tie­toa, eivätkä ne oikein tuke­neet työn­te­koa, Salo­vaara sanoo.

eSo­si­aa­li­työn mais­te­rio­pin­not antoi­vat mah­dol­li­suu­den pereh­tyä tie­to­tek­no­lo­gi­aan. Viime mar­ras­kuussa Susi Salo­vaara sai infor­maa­tio­tek­no­lo­gian ja yhteis­kun­nal­li­sen tut­ki­muk­sen Raja­pinta-yhdis­tyk­sen pro gradu ‑pal­kin­non työs­tään tie­to­jär­jes­tel­mistä osana las­ten­suo­je­lun tie­don­muo­dos­tusta.

Pal­kittu tut­kielma on kir­jal­li­suus­kat­saus las­ten­suo­je­lun tie­to­jär­jes­tel­mien kehit­tä­mi­sestä ja nii­den ongel­mista.

Iso-Bri­tan­niassa yri­tyk­set kehit­tää tie­to­jär­jes­tel­miä las­ten­suo­je­lun ris­kien löy­tä­mi­seksi on hyvä esi­merkki pie­leen men­neestä hank­keesta.

Läh­tö­koh­tana tie­to­tek­no­lo­gian kehit­tä­mi­selle oli poliit­ti­nen paine, joka syn­tyi, kun las­ten­suo­je­lun asiak­kaana olleita lap­sia kuoli kal­toin­koh­te­lun tulok­sena. Rat­kai­suksi aja­tel­tiin kerätä mah­dol­li­sim­man pal­jon tie­toa ja kehit­tää ohjelma, joka etsii ris­kissä ole­vat per­heet ja lap­set tie­to­jär­jes­tel­mien avulla.

– Tässä Iso-Bri­tan­nian hank­keessa käy­tän­nön sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä ei ollut mukana kehit­tä­mässä jär­jes­tel­mää. Jär­jes­tel­män kehit­tä­jien ymmär­rys jäi puut­teel­li­seksi tar­vit­ta­vien las­ten­suo­je­lun pro­ses­sien ja työn­kul­ku­jen osalta.

Las­ten­suo­je­lu­työn päälle luo­tiin pakol­li­nen tie­to­jen­ke­ruu­jär­jes­telmä, jossa työn­te­kijä jou­tui käy­mään asia­kas­per­hei­den kanssa läpi 28-sivui­sen lomak­keen. Asiak­kaan vaih­toeh­toina oli vas­tata kyllä tai ei.

– Työn­te­ki­jät eivät ymmär­ret­tä­västi koke­neet lomak­keen käyt­töä mie­lek­kääksi. Sosiaali¬työssä on tär­keää raken­taa luot­ta­muk­sel­li­nen suhde asiak­kaan ja työn­te­ki­jän välille. Lomak­keen käyttö ei tuke­nut tämän suh­teen kehit­ty­mistä. Tämä johti sii­hen, että työn­te­ki­jät eivät käyt­tä­neet loma­ketta suun­ni­tel­lulla tavalla.

Työn­te­ki­jät täyt­ti­vät lomak­keen kysy­myk­siä vain osit­tain, jät­ti­vät täyt­tä­mättä tai täyt­ti­vät toi­sin kuin ole tar­koi­tettu.
– Kerätty data ei ollut enää luo­tet­ta­vaa. Ei siis ihme, että surul­li­sia epä­on­nis­tu­mi­sia tapah­tui edel­leen.

Data ei ole vielä tietoa

Susi Salo­vaara sanoo, että tieto muo­dos­tuu vasta kun työn­te­kijä arvioi tie­to­jär­jes­tel­män tar­joa­maa infor­maa­tiota ja yhdis­tää sen muu­hun tie­toon ja kes­kus­te­lui­hin asiak­kaan ja kol­le­goi­den kanssa.

– Monelle tie­to­tek­nii­kan ammat­ti­lai­selle täl­lai­nen tie­don­muo­dos­tuk­sen näkö­kulma on vie­ras, hän toteaa.
Algo­rit­mit yhdis­te­le­vät asioita ja tuot­ta­vat infor­maa­tiota datan perus­teella.

– Algo­rit­mejä on ihan yksin­ker­tai­sim­mis­sa­kin lait­teissa. Ilman niitä tie­to­jär­jes­telmä ei tuot­taisi mitään. Ennus­ta­vien ja mal­lin­ta­vien algo­rit­mien käyt­töön voi liit­tyä eet­ti­siä ongel­mia ja ris­kejä.
Mitä tar­koi­tusta var­ten data on kerätty, miten työn­te­kijä on sen sisäl­lön ymmär­tä­nyt ja kir­jan­nut, min­kä­lai­sia ennus­teita ja arvioita datasta on mah­dol­lista luo­tet­ta­vasti tehdä. Luo­tet­ta­van tie­don saa­mi­seksi on tär­keää, että jär­jes­tel­män luoja ja käyt­täjä ymmär­tä­vät käsit­teet samalla tavalla.

Vaikka poh­ja­työ olisi kuinka hyvin tehty, ja data luo­tet­ta­vaa, ei algo­rit­meja sil­ti­kään saa pääs­tää teke­mään suo­raan toi­men­pi­tei­siin joh­ta­via ana­lyy­sejä.

– Esi­mer­kiksi sosi­aa­li­työssä lopul­li­sen arvion ja pää­tök­sen teossa pitää aina olla ihmi­nen mukana, pai­not­taa Salo­vaara.
Ihmi­nen­kin tekee vir­heitä, mutta lasten¬suojelutyössä käy­te­tään kriit­tistä reflek­tiota ja pää­tök­set teh­dään aina pari­työnä, mikä vähen­tää yksi­puo­lis­ten tul­kin­to­jen mah­dol­li­suutta.

Tietojärjestelmässä on oleellista, ketä varten tietoja kerätään

Pro gra­dus­saan Susi Salo­vaara jakaa tie­don­muo­dos­tuk­sen orien­taa­tiot nel­jään osaan: hal­lin­nol­li­siin, teh­tä­vä­koh­tai­siin, tapaus­koh­tai­siin ja teo­reet­ti­siin. Jaot­telu sel­ven­tää tie­don keruun tar­koi­tusta, ketä tie­don on tar­koi­tus pal­vella ja antaa parem­mat läh­tö­koh­dat tie­to­jär­jes­tel­mien kehit­tä­mi­seen.

Useim­min jär­jes­tel­mät on suun­ni­teltu pal­ve­le­maan hal­lin­toa. Kunta tai pal­ve­lun tuot­taja haluaa tie­tää, pal­jonko aikaa työn teke­mi­seen menee, mitä pal­ve­luita käy­te­tään, kuinka monta asia­kasta hoi­de­taan, mitä se mak­saa. Tehok­kuus ja sääs­töt ovat tavoit­teena.
Jos huo­nosti käy, hal­lin­nol­li­sista tar­peista läh­tevä tie­don­ke­ruu saat­taa alkaa ohjata työn kul­kua niin, että työn tavoit­teet ja sisältö kär­si­vät. Sosi­aa­li­työ syr­jäy­tyy ja työn­te­ki­jästä tulee datan­syöt­täjä.

Jos­kus taas työn­te­kijä sovel­taa jär­jes­tel­mää asiak­kaan ja omiin tar­pei­siinsa niin luo­vasti, että tieto ei enää ole luo­tet­ta­vaa.

– Pahim­mil­laan tämä on joh­ta­nut sii­hen, että – tie­dolla – joh­ta­mi­seen on käy­tetty infor­maa­tiota, jonka taus­talla on vir­heel­li­nen data.

Tapaus- ja teh­tä­vä­koh­tai­nen tieto on eri­tyi­sen tär­keää sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­selle työn teke­mi­sessä, arvioi­mi­sessa ja prio­ri­soi­mi­sessa. Tapaus­koh­tai­nen tieto syn­tyy yhdessä asiak­kaan kanssa. Tässä pro­ses­sissa sekä asia­kas että työn­te­kijä luo­vat käsi­tystä asiak­kaan tilan­teesta.

Pape­ri­sia kan­sioita ei mones­sa­kaan työ­pai­kassa enää ole käy­tössä, mutta kovin kau­kana pape­rista ei vielä olla.

– Monesti käy­tössä on yksin­ker­tai­nen word-doku­men­tin kal­tai­nen kir­jaa­mis­pohja, johon asioita kir­ja­taan. Kehit­ty­neem­missä jär­jes­tel­missä on käy­tössä raken­tei­sen kir­jaa­mi­sen ele­ment­tejä, jossa ei tyy­dytä vain kir­jal­li­seen kuvaa­mi­seen vaan käy­te­tään esi­mer­kiksi val­miita vali­koita, joista vali­taan halut­tua tie­to­si­säl­töä, Susi Salo­vaara ker­too.

Näi­den tie­to­jen avulla voi­daan luoda graa­fi­sia kuvaa­jia asiak­kaan tilan­teesta, sen muu­tok­sista ja miten tavoi­tetta kohti on menty.

– Visu­aa­li­nen esi­tys­tapa on hyvä kir­jal­li­sen teks­tin rin­nalla. Se aut­taa hah­mot­ta­maan tie­toa pal­ve­lu­his­to­riasta, läheis­ver­kos­tosta ja muista mukana ole­vista asian­tun­ti­joista. Var­sin­kin sosi­aa­li­päi­vys­tyk­sessä yhdellä sil­mäyk­sellä saa­tava käsi­tys on kul­la­nar­voista, kun ei tar­vitse etsiä tie­toja pit­kästä teks­tistä.

Salo­vaara näkee asiak­kaan osal­li­suu­den tär­keänä ja toi­voo, että asia­kas voisi nähdä omat tie­tonsa ja tuot­taa niitä itse.

– Par­haim­mil­laan käy­tössä onkin asia­kas­por­taa­leja, joi­hin asia­kas voi kir­jata omia näke­myk­siä tilan­teesta. Tämä voisi tukea työn­te­ki­jän ja asiak­kaan yhteis­do­ku­men­taa­tion kehi­tystä.

Teh­tä­vä­koh­tai­nen tieto liit­tyy oman työn hal­lin­taan. Työn­te­ki­jällä on esi­mer­kiksi tarve arvioida, kenen asiak­kaan asiat vaa­ti­vat kii­rei­sim­min työ­pa­nosta, poh­tia ajan­käyt­töään tai reflek­toida edel­li­siä työ­teh­tä­viä.

– Nyt nämä tie­dot saat­ta­vat olla kel­tai­silla post-it ‑lapuilla pit­kin työ­pöy­tää tai koros­tus­ky­nällä mer­kit­tynä asia­kir­joissa, mutta ne olisi mah­dol­lista myös luoda tie­to­jär­jes­tel­mään esi­mer­kiksi siten, että mää­rä­päi­vän lähes­ty­mi­nen näkyisi huo­mio­vä­rillä.

Tietoarkkitehtuuria rakentamaan

Kehit­ty­vät tie­to­jär­jes­tel­mät tar­joa­vat suu­ria mah­dol­li­suuk­sia sosi­aa­li­työn kehit­tä­mi­selle ja työssä tapah­tu­valle tut­ki­muk­selle, arvioi Susi Salo­vaara.

Amma­til­li­sen tie­don muo­dos­tu­mi­nen las­ten­suo­je­lu­työssä on moni­mut­kai­nen pro­sessi. Jotta tek­no­lo­gia voisi tukea pää­tök­sen­te­koa, täy­tyy osata ker­toa jär­jes­tel­mien kehit­tä­jille, mihin tie­toon pää­tök­sen­teko perus­tuu ja sanoit­taa pro­ses­seja, joissa pää­tös syn­tyy.

Edel­ly­tyk­senä on myös, että jär­jes­tel­miin kir­ja­taan enem­män ja yhden­mu­kai­sesti tie­toa asia­kas­pro­ses­seista, tuen tar­peista ja toi­men­pi­teistä. Tie­doista voi­tai­siin seu­rata tuen tar­peen vähe­ne­mistä tai lisään­ty­mistä ja lou­hia esiin tie­toa, mitkä asiat mis­sä­kin ympä­ris­töissä aut­ta­vat asia­kasta par­hai­ten.

– Nyt täl­lai­sia asioita tut­ki­taan tie­teel­li­sissä tut­ki­muk­sissa, joissa raken­ne­taan tut­ki­mus­a­se­tel­mat. Tulos­ten saa­mi­nen kes­tää pit­kään. Tie­to­jär­jes­tel­mien ja sosi­aa­li­työn doku­men­taa­tion kehit­tyessä olisi mah­dol­lista hyö­dyn­tää entistä parem­min data-ana­ly­tii­kan kei­noja sosi­aa­li­työn tut­ki­muk­sen tukena, Salo­vaara selit­tää.

Tämä edel­lyt­tää val­ta­kun­nal­li­sen tie­toark­ki­teh­tuu­rin luo­mista ja yhtei­siä kir­jaa­mis­käy­tän­töjä, jonka poh­jalta saa­daan isoa dataa.

Salo­vaara on opti­mis­ti­nen. Tie­toark­ki­teh­tuu­ria kehi­te­tään parai­kaa THL:ssa ja raken­tei­nen kir­jaa­mi­nen ja Kansa-kou­lu­hanke ete­ne­vät.

– WHO:ssa on kehi­tetty ter­vey­den­huol­toon jo pit­kään käy­tössä olleet tauti- ja sai­raus­luo­ki­tuk­sia mää­rit­tä­vät ICD-koo­dit. Lisäksi on luotu toiminta¬kyky- ja inter­ven­tio­luo­ki­tuk­sia, joita voi­tai­siin liit­tää yhä enem­män osaksi tie­to­jär­jes­tel­miä. Yhtei­set luo­ki­tuk­set ja käsit­teet tuki­si­vat tut­ki­muk­sen lisäksi yhteis­työtä sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lais­ten välillä.

Salo­vaara muis­tut­taa myös, että Suo­messa on jo mel­koi­nen joukko sosi­aa­li­työn ammat­ti­lai­sia, joilla on tek­no­lo­giaym­mär­rystä. Esi­mer­kiksi kolme vuo­si­kurs­sia on val­mis­tu­nut Lapin yli­opis­ton eSo­si­aa­li­työn kou­lu­tus­oh­jel­masta ja Itä-Suo­men yli­opis­tossa on sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon tie­don­hal­lin­nan kou­lu­tusta.

Tar­vi­taan vain, että yri­tyk­set, joilla on resurs­seja kehit­tää tek­no­lo­giaa, palk­kaa­vat sosi­aa­li­huol­lon asian­tun­ti­joita kehi­tys­työ­hön. Apo­tissa näin onkin tehty.

Kris­tiina Kos­ki­luoma