Automaatio, algoritmit ja riskimallit avaavat hyvinvointipolitiikalle mahdollisuuksia. Yhdysvaltalainen tutkija ja aktivisti Virginia Eubanks kävi Suomessa kertomassa kirjastaan, jossa hän kuitenkin varoittaa teknologian lisäävän epätasa-arvoa.

 

 

Köyhiä vihataan, väit­tää Vir­ginia Eubanks. Heitä valvotaan, ran­gais­taan ja syr­jäytetään. Köy­hien sijas­ta vihan kohteena pitäisi olla köy­hyys ilmiönä. Jot­ta tähän päästään, halu­aa Eubanks poli­ti­soi­da köy­hyy­den ja ker­toa siitä uuden­laisia tari­noi­ta.

– On tärkeää puhua ihmis­ten kanssa köy­hyy­den mekanis­meista. Moni edelleen uskoo ole­vansa ain­oa, joka tekee rehellistä työtä ja käyt­tää sosi­aal­i­tur­vaa oikein, kun kaik­ki muut ovat hyväk­sikäyt­täjiä, Eubanks selit­tää.

– Enem­mistö amerikkalai­sista on ollut jos­sakin elämän­sä vai­heessa köy­hyys­ra­jan ala­puolel­la. Kak­si kolmes­ta on saanut sosi­aal­i­tur­vaa. He ymmärtävät omas­ta koke­muk­ses­taan, että ei ole tarpeen analysoi­da yksilöä ja etsiä hänestä syitä avun­tarpeelle, sil­lä köy­hyys on rak­en­teis­sa.

Eubanks kuvaa kir­jas­saan köy­häin­hoidon kään­teitä 1800-luvul­ta nykyaikaan.

– Kun köy­hät lähtevät liik­keelle puo­lus­ta­maan oikeuk­si­aan, tapah­tuu jär­jestelmässä aina jokin käänne.

Uusin käänne on dig­i­tal­isaa­tio.

Näen­näis­es­ti neu­traali teknolo­gia on luonut dig­i­taalisen vaivaistalon, kun ide­ol­o­gises­sa talouskurin poli­ti­ikas­sa halu­taan teknolo­gian avul­la päät­tää, ketkä ansait­se­vat tul­la aute­tuik­si ja ketkä voidaan jät­tää ilman, väit­tää Eubanks.

Hän perustelee väit­teitään kolmel­la esimerkil­lä Yhdys­val­loista. Kehi­tys ja tren­dit ovat kuitenkin globaale­ja, ja jotakin kotoista näistä esimerkeistä tulee etsimät­tä mieleen.

Kolme tapausta: Indiana

Indi­anan osaval­tio tilasi tietokone­jätti IBM:ltä tietosovel­luk­sen, jon­ka avul­la automa­ti­soiti­in sosi­aali­avun myön­tämi­nen. Julk­i­lausut­tuna tavoit­teena oli tasa-arvoinen, hel­posti saavutet­ta­va ja työtä säästävä jär­jestelmä.

Teknologia on hyvä ymmärtää välineenä, ei toimijana.

– Taustal­la oli aja­tus hui­jaav­ista avun­hak­i­joista, ja myös epälu­ot­ta­mus sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­hin, jot­ka saat­toi­vat tun­tea liikaa myötä­tun­toa tai olla syr­jiviä. Indi­anan kuvernööri jopa väit­ti sosi­aal­i­työn­tek­i­jöi­den ja asi­akkaiden yhdessä hui­jaa­van osaval­tio­ta, ker­too Vir­ginia Eubanks.

Tukien hakem­i­nen siir­tyi sähköisek­si, ja sen käsit­te­ly keskit­tyi kauas hak­i­jas­ta.

Jär­jestelmä tuot­ti huo­mat­ta­van paljon aiem­paa enem­män hylkäyspäätök­siä, joiden syyk­si ilmoitet­ti­in hak­i­jan kieltäy­tymi­nen yhteistyöstä.

Käytän­nössä kieltäy­tymi­nen yhteistyöstä tarkoit­ti puut­tei­ta hake­muk­ses­sa. Jär­jestelmä ei kuitenkaan yksilöinyt hak­i­jalle, mitä puut­tui. Se saat­toi olla allekir­joi­tus tai joku liite, joka oli jäänyt jär­jestelmän uumeni­in tai jäänyt lähet­tämät­tä. Tai se, ettei hak­i­ja vas­tan­nut puhe­limeen­sa tiet­tynä aikana.

Avun­hak­i­ja ei tavan­nut sosi­aal­i­työn­tek­i­jää, eikä kenel­läkään toim­i­jal­la ollut kokon­ais­val­taista vas­tu­u­ta tai mah­dol­lisu­ut­ta kor­ja­ta virheitä.

Usein asi­akas ohjeis­tet­ti­in tekemään uusi hake­mus, kos­ka valit­ta­mi­nen oli tehty vaikeak­si ja oikaisun saami­nen kesti. Mon­et jäivät täysin ilman tukia, joi­hin oli­si­vat olleet oikeutet­tu­ja.

Kolme tapausta: Family Screen Tool

Toinen esimerk­ki epäon­nis­tuneesta teknolo­giasovel­luk­ses­ta on Fam­i­ly Screen Tool. Eubanks ker­too, että sen tarkoituk­se­na oli luo­da jär­jestelmä, joka varoit­taa tilanteista, jois­sa las­ta saat­taa uha­ta kaltoinko­htelu. Varoi­tusjär­jestelmä perus­tui tieto­varas­toon, johon oli kerät­ty kaik­ki ter­veys- ja sosi­aal­i­tiedot, jot­ka saat­taisi­vat nos­taa riski­ta­soa.

Tieto­varas­toon ker­tyivät kuitenkin vain julkiseen palvelu­jär­jestelmään merk­i­tyt tiedot. Yksi­ty­isiä koulu­ja käyvien tai yksi­ty­isiä sosi­aali- ja ter­veyspalvelui­ta käyt­tävien tiedot eivät tulleet mukaan.

– Jär­jestelmä tuot­ti tulok­sen, jon­ka mukaan köy­hät van­hem­mat ovat ris­ki lap­sille ja köy­hyys merk­it­see heiken­tynyt­tä van­hem­muut­ta, Eubanks kär­jistää.

Mustien osu­us oli yliko­ros­tunut jopa niin, että kun hei­dän osuuten­sa väestöstä oli 19 pros­ent­tia, oli osu­us riski­hä­lyy­tyk­sis­sä kaksinker­tainen, 38 pros­ent­tia.

Käytän­nössä köy­hien ja mustien per­hei­den tilanteisi­in puu­tut­ti­in herkästi, ja usein vahin­goit­taen.

Kolme tapausta: Los Angeles

Los Ange­le­sis­sa kehitet­ty pistey­tysjär­jestelmä asun­not­tomien palvelun­tarpeen prio­risoimiseksi on Eubanksin kol­mas esimerk­ki. Asun­not­to­muus on suuri ongel­ma, ja kaupungis­sa on 58 000 ihmistä vail­la asun­toa. Mon­et asu­vat kadul­la. Asun­to­lat tar­joa­vat suo­jaa yök­si. Halpo­ja vuokra-asun­to­ja ei ole tarpeek­si.

Parhaimmillaan tieto­järjestelmä auttaa kehittämään ammatti­laisten välistä yhteis­työtä.

VI-SPDAT (Vul­ner­a­bil­i­ty Index-Seriv­ice Pri­or­i­ti­za­tion Deci­sion Assis­tance Tool) tiedos­toa varten kysyt­ti­in asi­akkail­ta arkalu­on­teis­takin tietoa, kuten kuin­ka usein viimeisen puolen vuo­den aikana olet käyt­tänyt päivystys­lu­on­teisia ter­veyspalvelui­ta, mie­len­ter­veyspalvelui­ta liit­tyen lähisuhde­väki­val­taan tai itse­murhan ehkäisyyn tai oletko ottanut riske­jä esimerkik­si myymäl­lä sek­si­palvelui­ta, huumei­ta tai ole­mal­la suo­jaa­mat­tomas­sa sukupuoliy­htey­dessä tun­tem­at­toman kanssa.

Asi­akkaalle ker­rot­ti­in, että tieto­ja jae­taan lukuisille toim­i­joille mukaan lukien sairaalat, poli­isi ja mon­et jär­jestöt, jot­ka tuot­ta­vat palvelui­ta. Tieto­jen anta­mi­nen oli ehto palvelu­iden saamiselle.

Pelkästään täl­lais­ten tieto­jen keräämi­nen ja tal­len­t­a­mi­nen ties kenen saataville oli mon­elle este tul­la palvelu­iden piiri­in. Yhdis­tet­tynä vähäisi­in resurs­sei­hin pistey­tys toi­mi epäoikeu­den­mukaises­ti.

– Korkeim­mil­la pis­teil­lä – siis kun olit hyvin huono-osainen – oli mah­dol­lista saa­da asun­to ja jotakin tukea. Jos ongel­masi oli­vat vähäisiä, sait myös tukea, sil­lä se ei mak­sanut kaupungille kovinkaan paljon. Väli­in­putoa­jien osa oli jäädä kokon­aan ilman. Jos et ollut tarpeek­si tarvit­se­va tai tarpeek­si kykenevä, jäit ilman, Eubanks selit­tää.

Teknologia ei ole vihollinen

Vir­ginia Eubanks ei ole sosi­aal­i­työn­tek­i­jä. Hän on opiskel­lut tietote­knolo­giaa, nais­tutkimus­ta ja jour­nal­is­mia.

– Aloitin aktivis­mi­ni 1990-luvul­la yhteisöl­lisenä kom­mu­nikaa­tio- ja medi­ava­paae­htoise­na työläis­nais­ten asun­to­las­sa San Fran­sis­cos­sa. Luulin, että ongel­ma oli siinä, etteivät ihmiset päässeet tietote­knolo­gian äärelle. Olin väärässä. Ongel­ma olikin riistävä teknolo­gia. Uusi teknolo­gia tuot­ti huonos­ti palkat­tu­ja hant­ti­hom­mia, Eubanks ker­too.

Myöhem­min 2000-luvul­la Eubanks on toimin­ut New Yorkissa ihmisoikeustyössä varmis­ta­mas­sa, että taloudelli­nen oikeu­den­mukaisu­us toteu­tu­isi ja hyv­in­voin­ti olisi kaikkien saatavil­la.

– Kolme vuot­ta sit­ten totesin, että voisin olla hyödyk­si kir­joit­ta­mal­la kir­jan koke­muk­sis­tani hyv­in­voin­tite­knolo­gian kanssa.

Teknolo­gia ei ole viholli­nen, vaku­ut­taa Eubanks, mut­ta sen kanssa on olta­va huolelli­nen. Vasaraa voi käyt­tää monel­la tavoin hyvään ja pahaan, samoin teknolo­giaa.

Kir­ja Automat­ing Inequal­i­ty: How High-Tech Tools Pro­file, Police, and Pun­ish the Poor on tehty jär­jestelmien kehit­täjille ja ihmisille, joiden palvelui­hin niitä käytetään. Jour­nal­is­tisel­la otteel­la kir­joitet­tu kir­ja perus­tuu ihmis­ten koke­muk­si­in.

Kiertäessään maail­mal­la puhu­mas­sa kir­jas­taan Vir­ginia Eubanks ker­too löytäneen­sä kol­man­nenkin yleisön: sosi­aal­i­työn­tek­i­jät ja kansalais­li­ik­keet, jot­ka toimi­vat ruo­hon­ju­u­ri­ta­sol­la.

Tieto­järjestelmät ja algoritmit eivät korvaa ­ammattilaista.

– Halu­an aut­taa kysymään oikei­ta kysymyk­siä, kun jär­jestelmiä luo­daan ja käytetään. Onko jär­jestelmä reilu, onko se rel­e­vant­ti, ratkooko se ongelmia.

Eubanksin mielestä hyviä testikysymyk­siä ovat, voiko tieto­jär­jestelmää käyt­tää kaikki­in ihmis­ryh­mi­in, ja lisääkö se ihmis­ten itsemääräämisoikeut­ta.

Sosi­aalialan ammat­ti­laisia tarvi­taan mukaan kehit­tämään tietote­knolo­giaa ja kysymään kysymyk­siä oman työn­sä ja asi­akkaiden­sa oikeuk­sien vuok­si.

Tiedä, missä mennään

Pohjo­is­maisil­la sosi­aal­i­työn tutkimuk­sen päivil­lä Helsingis­sä Vir­ginia Eubanks herät­teli sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä.

Vaik­ka teknolo­giatyökalu­ja raken­netaan neu­traaleik­si ja objek­ti­ivisik­si, ne näyt­tävät semen­toivan val­lit­se­vat olo­suh­teet.

Väli­neet myös ohjaa­vat työn­tek­i­jöi­den työtä ja pahim­mil­laan vähen­tävät ammatil­lisen harkin­nan käyt­töä. Ne myös tuo­vat poli­it­tisen päätök­sen­teon työhön, kun jär­jestelmä on ruu­vat­tu toteut­ta­maan talouskurin poli­ti­ikkaa.

– Ei kan­na­ta ihme­tel­lä, jos jär­jestelmä lisää syr­jäy­tymistä, Eubanks sanoo.

– Pitäisi rak­en­taa jär­jestelmiä takaa­maan sosi­aa­li­nen oikeu­den­mukaisu­us ja tasa-arvo ja ennen kaikkea osal­lis­ta­maan.

Tiedon keräämi­nen on help­poa, varsinkin jos kansalaisil­la on luot­ta­mus vira­nomaisi­in, kuten Suomes­sa. Luot­ta­mus on tietenkin hieno asia, mut­ta Eubanksia pelot­taa nai­ivius, jol­la tieto­jär­jestelmi­in suh­taudu­taan.

– Val­ta voi vai­h­tua, joku voi halu­takin käyt­tää tieto­ja toisin kuin on tarkoitet­tu ja tieto­ja voi myy­dä.

Kris­ti­ina Koskilu­o­ma

Sosiaalityön tieto teknologian kielelle

Sosiaalihuollon tietojärjestelmiä ei voi kehittää onnistuneesti, ellei mukana ole sosiaalityön asiantuntemusta.

 

Työssään las­ten­suo­jelun ohjaa­jana ja sosi­aal­i­työn­tek­i­jänä Susi Salo­vaara huo­masi, kuin­ka van­hanaikaisia ja han­kalia tieto­jär­jestelmät ovat.

– Niistä oli vaikea löytää tietoa, eivätkä ne oikein tuke­neet työn­tekoa, Salo­vaara sanoo.

eSosi­aal­i­työn mais­te­ri­opin­not antoi­vat mah­dol­lisu­u­den pere­htyä tietote­knolo­giaan. Viime mar­rasku­us­sa Susi Salo­vaara sai infor­maa­tiote­knolo­gian ja yhteiskun­nal­lisen tutkimuk­sen Rajap­in­ta-yhdis­tyk­sen pro gradu ‑palkin­non työstään tieto­jär­jestelmistä osana las­ten­suo­jelun tiedon­muo­dos­tus­ta.

Palkit­tu tutkiel­ma on kir­jal­lisu­uskat­saus las­ten­suo­jelun tieto­jär­jestelmien kehit­tämis­es­tä ja niiden ongelmista.

Iso-Bri­tan­ni­as­sa yri­tyk­set kehit­tää tieto­jär­jestelmiä las­ten­suo­jelun riskien löytämisek­si on hyvä esimerk­ki pieleen men­neestä han­kkeesta.

Lähtöko­htana tietote­knolo­gian kehit­tämiselle oli poli­it­ti­nen paine, joka syn­tyi, kun las­ten­suo­jelun asi­akkaana ollei­ta lap­sia kuoli kaltoinko­htelun tulok­se­na. Ratkaisuk­si ajatelti­in kerätä mah­dol­lisim­man paljon tietoa ja kehit­tää ohjel­ma, joka etsii riskissä ole­vat per­heet ja lapset tieto­jär­jestelmien avul­la.

– Tässä Iso-Bri­tann­ian han­kkeessa käytän­nön sosi­aal­i­työn­tek­i­jöitä ei ollut mukana kehit­tämässä jär­jestelmää. Jär­jestelmän kehit­täjien ymmär­rys jäi puut­teel­lisek­si tarvit­tavien las­ten­suo­jelun pros­essien ja työnkulku­jen osalta.

Las­ten­suo­je­lu­työn päälle luoti­in pakolli­nen tieto­jenkeru­u­jär­jestelmä, jos­sa työn­tek­i­jä jou­tui käymään asi­akasper­hei­den kanssa läpi 28-sivuisen lomak­keen. Asi­akkaan vai­h­toe­htoina oli vas­ta­ta kyl­lä tai ei.

– Työn­tek­i­jät eivät ymmär­ret­tävästi koke­neet lomak­keen käyt­töä mielekkääk­si. Sosiaali¬työssä on tärkeää rak­en­taa luot­ta­muk­selli­nen suhde asi­akkaan ja työn­tek­i­jän välille. Lomak­keen käyt­tö ei tukenut tämän suh­teen kehit­tymistä. Tämä johti siihen, että työn­tek­i­jät eivät käyt­täneet lomaket­ta suun­nitel­lul­la taval­la.

Työn­tek­i­jät täyt­tivät lomak­keen kysymyk­siä vain osit­tain, jät­tivät täyt­tämät­tä tai täyt­tivät toisin kuin ole tarkoitet­tu.
– Kerät­ty data ei ollut enää luotet­tavaa. Ei siis ihme, että surullisia epäon­nis­tu­misia tapah­tui edelleen.

Data ei ole vielä tietoa

Susi Salo­vaara sanoo, että tieto muo­dos­tuu vas­ta kun työn­tek­i­jä arvioi tieto­jär­jestelmän tar­joa­maa infor­maa­tio­ta ja yhdis­tää sen muuhun tietoon ja keskustelui­hin asi­akkaan ja kol­le­goiden kanssa.

– Mon­elle tietotekni­ikan ammat­ti­laiselle täl­lainen tiedon­muo­dos­tuk­sen näkökul­ma on vieras, hän toteaa.
Algo­rit­mit yhdis­televät asioi­ta ja tuot­ta­vat infor­maa­tio­ta datan perus­teel­la.

– Algo­rit­mejä on ihan yksinker­taisim­mis­sakin lait­teis­sa. Ilman niitä tieto­jär­jestelmä ei tuot­taisi mitään. Ennus­tavien ja mallintavien algo­rit­mien käyt­töön voi liit­tyä eet­tisiä ongelmia ja riske­jä.
Mitä tarkoi­tus­ta varten data on kerät­ty, miten työn­tek­i­jä on sen sisäl­lön ymmärtänyt ja kir­jan­nut, minkälaisia ennustei­ta ja arvioi­ta datas­ta on mah­dol­lista luotet­tavasti tehdä. Luotet­ta­van tiedon saamisek­si on tärkeää, että jär­jestelmän luo­ja ja käyt­täjä ymmärtävät käsit­teet samal­la taval­la.

Vaik­ka poh­jatyö olisi kuin­ka hyvin tehty, ja data luotet­tavaa, ei algo­rit­me­ja siltikään saa päästää tekemään suo­raan toimen­piteisi­in johtavia ana­lyy­se­jä.

– Esimerkik­si sosi­aal­i­työssä lop­ullisen arvion ja päätök­sen teossa pitää aina olla ihmi­nen mukana, pain­ot­taa Salo­vaara.
Ihmi­nenkin tekee virheitä, mut­ta lasten¬suojelutyössä käytetään kri­it­tistä reflek­tio­ta ja päätök­set tehdään aina par­i­työnä, mikä vähen­tää yksipuolis­ten tulk­in­to­jen mah­dol­lisu­ut­ta.

Tietojärjestelmässä on oleellista, ketä varten tietoja kerätään

Pro gradus­saan Susi Salo­vaara jakaa tiedon­muo­dos­tuk­sen ori­en­taa­tiot neljään osaan: hallinnol­lisi­in, tehtäväko­htaisi­in, tapausko­htaisi­in ja teo­reet­tisi­in. Jaot­telu sel­ven­tää tiedon keru­un tarkoi­tus­ta, ketä tiedon on tarkoi­tus palvel­la ja antaa parem­mat lähtöko­h­dat tieto­jär­jestelmien kehit­tämiseen.

Useim­min jär­jestelmät on suun­nitel­tu palvele­maan hallintoa. Kun­ta tai palvelun tuot­ta­ja halu­aa tietää, paljonko aikaa työn tekemiseen menee, mitä palvelui­ta käytetään, kuin­ka mon­ta asi­akas­ta hoide­taan, mitä se mak­saa. Tehokku­us ja säästöt ovat tavoit­teena.
Jos huonos­ti käy, hallinnol­li­sista tarpeista lähtevä tiedonkeruu saat­taa alkaa ohja­ta työn kulkua niin, että työn tavoit­teet ja sisältö kär­sivät. Sosi­aal­i­työ syr­jäy­tyy ja työn­tek­i­jästä tulee datan­syöt­täjä.

Joskus taas työn­tek­i­jä soveltaa jär­jestelmää asi­akkaan ja omi­in tarpeisi­in­sa niin luo­vasti, että tieto ei enää ole luotet­tavaa.

– Pahim­mil­laan tämä on johtanut siihen, että – tiedol­la – johtamiseen on käytet­ty infor­maa­tio­ta, jon­ka taustal­la on virheelli­nen data.

Tapaus- ja tehtäväko­htainen tieto on eri­tyisen tärkeää sosi­aalialan ammat­ti­laiselle työn tekemisessä, arvioimises­sa ja pri­or­isoimises­sa. Tapausko­htainen tieto syn­tyy yhdessä asi­akkaan kanssa. Tässä pros­es­sis­sa sekä asi­akas että työn­tek­i­jä luo­vat käsi­tys­tä asi­akkaan tilanteesta.

Paperisia kan­sioi­ta ei mon­es­sakaan työ­paikas­sa enää ole käytössä, mut­ta kovin kaukana paperi­sta ei vielä olla.

– Mon­esti käytössä on yksinker­tainen word-doku­mentin kaltainen kir­jaamis­po­h­ja, johon asioi­ta kir­jataan. Kehit­tyneem­mis­sä jär­jestelmis­sä on käytössä rak­en­teisen kir­jaamisen ele­ment­te­jä, jos­sa ei tyy­dytä vain kir­jal­liseen kuvaamiseen vaan käytetään esimerkik­si valmi­ita valikoi­ta, joista val­i­taan halut­tua tieto­sisältöä, Susi Salo­vaara ker­too.

Näi­den tieto­jen avul­la voidaan luo­da graafisia kuvaa­jia asi­akkaan tilanteesta, sen muu­tok­sista ja miten tavoitet­ta kohti on men­ty.

– Visuaa­li­nen esi­tystapa on hyvä kir­jal­lisen tek­stin rin­nal­la. Se aut­taa hah­mot­ta­maan tietoa palveluhis­to­ri­as­ta, läheisverkos­tos­ta ja muista mukana ole­vista asiantun­ti­joista. Varsinkin sosi­aalipäivystyk­sessä yhdel­lä silmäyk­sel­lä saata­va käsi­tys on kul­la­nar­voista, kun ei tarvitse etsiä tieto­ja pitkästä tek­stistä.

Salo­vaara näkee asi­akkaan osal­lisu­u­den tärkeänä ja toivoo, että asi­akas voisi nähdä omat tieton­sa ja tuot­taa niitä itse.

– Parhaim­mil­laan käytössä onkin asi­akas­portaale­ja, joi­hin asi­akas voi kir­ja­ta omia näke­myk­siä tilanteesta. Tämä voisi tukea työn­tek­i­jän ja asi­akkaan yhteis­doku­men­taa­tion kehi­tys­tä.

Tehtäväko­htainen tieto liit­tyy oman työn hallintaan. Työn­tek­i­jäl­lä on esimerkik­si tarve arvioi­da, kenen asi­akkaan asi­at vaa­ti­vat kiireisim­min työ­panos­ta, pohtia ajankäyt­töään tai reflek­toi­da edel­lisiä työte­htäviä.

– Nyt nämä tiedot saat­ta­vat olla keltaisil­la post-it ‑lapuil­la pitkin työpöytää tai koros­tuskynäl­lä merkit­tynä asi­akir­jois­sa, mut­ta ne olisi mah­dol­lista myös luo­da tieto­jär­jestelmään esimerkik­si siten, että määräpäivän läh­estymi­nen näky­isi huomioväril­lä.

Tietoarkkitehtuuria rakentamaan

Kehit­tyvät tieto­jär­jestelmät tar­joa­vat suuria mah­dol­lisuuk­sia sosi­aal­i­työn kehit­tämiselle ja työssä tapah­tu­valle tutkimuk­selle, arvioi Susi Salo­vaara.

Ammatil­lisen tiedon muo­dos­tu­mi­nen las­ten­suo­je­lu­työssä on mon­imutkainen pros­es­si. Jot­ta teknolo­gia voisi tukea päätök­sen­tekoa, täy­tyy osa­ta ker­toa jär­jestelmien kehit­täjille, mihin tietoon päätök­sen­teko perus­tuu ja sanoit­taa pros­esse­ja, jois­sa päätös syn­tyy.

Edel­ly­tyk­senä on myös, että jär­jestelmi­in kir­jataan enem­män ja yhden­mukaises­ti tietoa asi­akaspros­es­seista, tuen tarpeista ja toimen­piteistä. Tiedoista voitaisi­in seu­ra­ta tuen tarpeen vähen­e­mistä tai lisään­tymistä ja louhia esi­in tietoa, mitkä asi­at mis­säkin ympäristöis­sä aut­ta­vat asi­akas­ta parhait­en.

– Nyt täl­laisia asioi­ta tutk­i­taan tieteel­li­sis­sä tutkimuk­sis­sa, jois­sa raken­netaan tutkimusasetel­mat. Tulosten saami­nen kestää pitkään. Tieto­jär­jestelmien ja sosi­aal­i­työn doku­men­taa­tion kehit­tyessä olisi mah­dol­lista hyö­dyn­tää entistä parem­min data-ana­lyti­ikan keino­ja sosi­aal­i­työn tutkimuk­sen tuke­na, Salo­vaara selit­tää.

Tämä edel­lyt­tää val­takun­nal­lisen tietoarkkite­htu­urin luomista ja yhteisiä kir­jaamiskäytän­töjä, jon­ka poh­jal­ta saadaan isoa dataa.

Salo­vaara on opti­misti­nen. Tietoarkkite­htu­uria kehitetään paraikaa THL:ssa ja rak­en­teinen kir­jaami­nen ja Kansa-kouluhanke etenevät.

– WHO:ssa on kehitet­ty ter­vey­den­huoltoon jo pitkään käytössä olleet tau­ti- ja sairaus­lu­ok­i­tuk­sia määrit­tävät ICD-kood­it. Lisäk­si on luo­tu toiminta¬kyky- ja inter­ven­ti­olu­ok­i­tuk­sia, joi­ta voitaisi­in liit­tää yhä enem­män osak­si tieto­jär­jestelmiä. Yhteiset luok­i­tuk­set ja käsit­teet tuk­i­si­vat tutkimuk­sen lisäk­si yhteistyötä sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lais­ten välil­lä.

Salo­vaara muis­tut­taa myös, että Suomes­sa on jo melkoinen joukko sosi­aal­i­työn ammat­ti­laisia, joil­la on teknolo­giaym­mär­rystä. Esimerkik­si kolme vuosikurssia on valmis­tunut Lapin yliopis­ton eSosi­aal­i­työn koulu­tu­so­hjel­mas­ta ja Itä-Suomen yliopis­tossa on sosi­aali- ja ter­vey­den­huol­lon tiedonhallinnan koulu­tus­ta.

Tarvi­taan vain, että yri­tyk­set, joil­la on resursse­ja kehit­tää teknolo­giaa, palkkaa­vat sosi­aal­i­huol­lon asiantun­ti­joi­ta kehi­tystyöhön. Apo­tis­sa näin onkin tehty.

Kris­ti­ina Koskilu­o­ma