Hallitus on päätök­sillään luonut paperit­to­muuson­gelman, sanoo Ville Elonheimo.

 

Ville Elonheimo tekee monikult­tuu­ri­suus­työtä Pohjois­-Karjalan Sosiaa­li­tur­vayh­dis­tyk­sessä. Hän on verkos­tojen vetäjä, toimi­joiden yhteen­saattaja ja koordi­noija.

– Teen myös asiakas­työtä. Hoidan haasta­vasti käyttäy­tyvät asiakkaat ja paperit­tomat.  Yksit­täisiä paperit­tomia meillä oli jo ennen nykyistä pakolais­ti­lan­netta.

–  Kun huoma­simme, että halli­tuksen turva­paik­ka­po­li­tiikka alkaa tuottaa paperit­tomia, aloimme miettiä Joensuun kaupungin ja järjes­töjen työnte­ki­jöiden sekä vapaa­eh­toisten kesken, miten toimitaan.

Perus­linja löytyi nopeasti tavasta, jolla kaupunki hoitaa asunn­ot­tomia. Yösija löytyy yömajasta, jossa saa ilta­ ja aamupalan ja voi myös pestä vaatteet ja käydä suihkussa. Sosiaa­li­toi­mis­tosta sai ruoka­rahaa 200 euroa kuukau­dessa, kunnes valtio­neu­voston ohjeet ja sosiaali­ ja terveys­mi­nis­teriön linjaus vetivät linjaa tiukem­malle. Nyt annetaan viikoittain ruoka­li­puk­keita kaupungin ruoka­ palveluun. Tämän avun toimivuus riippuu siitä, onko hakija paikalla oikeaan aikaan.

Joensuussa on toiminut kahden ja puolen vuoden ajan Global Clinic, joka on hoitanut noin 25 potilasta. Sillä ei ole viikko­vas­taan­ottoa, vaan puhelin­päi­vystys.

– Saatamme avuntar­vit­sijan ja lääkärin tai hoitajan yhteen. Verkos­tossa on lääkä­reitä, sairaan­hoi­tajia ja kätilöitä. Kiireinen hoito järjestyy, mutta jatko­hoito on vaikea saada, jos henki­löllä ei ole kotikuntaa maksa­massa tai vakuu­tusta. Oikeus sosiaali- ja terveys­pal­ve­luiden saamiseen riippuu kovin monesta eri lainsää­dän­nöstä.

Minua huolettaa se, että työntekijät saavat kunnan taloudesta – ei ihmisoikeuksista – lähteviä ohjeistuksia. 

Valtio­neu­voston uudet ohjeet ovat epäselvät. Mitä tarkoittaa, että paperiton avuntar­vitsija ohjataan palau­tus­jär­jes­telmän piiriin, kysyy Ville Elonheimo.

– Mielestäni on aivan riittävää, että avuntar­peessa olevalta kysytään, onko hän kuullut palaut­ta­mis­jär­jes­tel­mästä. Jos se kiinnostaa, annetaan tietoa. Ei ole syytä rikkoa asiakkaan yksityi­syyden suojaa ja ilmoittaa henki­löitä ulkomaa­lais­po­lii­sille. Jos tilastoja tarvitaan, voidaan kyllä kertoa avunha­ki­joiden lukumäärät.

Elonheimo luottaa siihen, että sosiaa­li­huollon ammat­ti­laiset pitävät kiinni asiakkaan yksityi­syyden suojasta.

– Tuntuu kuitenkin siltä, että apua ei uskalleta nyt hakea, kun pelätään joutu­mista matkalle kohti vaaraa.

Joensuussa on kyse toistai­seksi yksit­täi­sistä ihmisistä, pääkau­pun­ki­seu­dulla kenties jo sadoista. Kielteisten oleske­lu­lu­pa­pää­tösten määrä kasvaa vielä kevään ja kesän mittaan.

On aika ryhtyä miettimään pitempikestoisia ratkaisuja kielteisen päätöksen saavien turvapaikanhakijoiden tilanteeseen. 

Kaikki eivät palaa kotimaa­hansa. Yhtei­söl­li­sessä mielessä nämä ovat ihmisiä, jotka elävät keskuu­des­samme, sanoo Elonheimo. Heille on järjes­tettävä asunto, riittävä ravinto ja vaatetus, tervey­den­hoito ja miele­kästä tekemistä. Sulke­minen yhteis­kunnan ulkopuo­lelle synnyttää vain ongelmia.

– Olen miettinyt paljon, miten tämä järjes­tetään Pohjois-Karja­lassa niin, ettei tuoteta harmia tai luoda ihmis­kauppaa muistut­tavia olosuh­teita. Olisiko mahdol­lista elää vapaa­eh­tois­ma­joi­tuk­sessa, auttaa naapu­reita ja saada vasti­neeksi heiltä vaatteita, ruokaa ja tasku­rahaa?

– Valtio­neu­voston sanava­linnat pyrkivät pelot­te­lemaan. Puhe laitto­mista maassao­li­joista ja rikol­li­suu­desta karkottaa auttajat, kuten ilmei­sesti on tarkoitus, sanoo Ville Elonheimo.

– Pelkään pahim­millaan sitä, että ihmisiltä kielletään toistensa autta­minen.

Kristiina Koski­luoma