Hallitus on päätöksillään luonut paperittomuusongelman, sanoo Ville Elonheimo.

 

Ville Elonheimo tekee moni­kult­tuu­ri­suus­työtä Pohjois­-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä. Hän on ver­kos­to­jen vetäjä, toi­mi­joi­den yhteen­saat­taja ja koordinoija.

– Teen myös asia­kas­työtä. Hoidan haas­ta­vasti käyt­täy­ty­vät asiak­kaat ja pape­rit­to­mat.  Yksittäisiä pape­rit­to­mia meillä oli jo ennen nykyistä pakolaistilannetta.

–  Kun huo­ma­simme, että hal­li­tuk­sen tur­va­paik­ka­po­li­tiikka alkaa tuot­taa pape­rit­to­mia, aloimme miet­tiä Joensuun kau­pun­gin ja jär­jes­tö­jen työn­te­ki­jöi­den sekä vapaa­eh­tois­ten kes­ken, miten toimitaan.

Peruslinja löy­tyi nopeasti tavasta, jolla kau­punki hoi­taa asunn­ot­to­mia. Yösija löy­tyy yöma­jasta, jossa saa ilta­ ja aamu­pa­lan ja voi myös pestä vaat­teet ja käydä suih­kussa. Sosiaalitoimistosta sai ruo­ka­ra­haa 200 euroa kuu­kau­dessa, kun­nes val­tio­neu­vos­ton ohjeet ja sosiaali­ ja ter­veys­mi­nis­te­riön lin­jaus veti­vät lin­jaa tiu­kem­malle. Nyt anne­taan vii­koit­tain ruo­ka­li­puk­keita kau­pun­gin ruoka­ pal­ve­luun. Tämän avun toi­mi­vuus riip­puu siitä, onko hakija pai­kalla oike­aan aikaan.

Joensuussa on toi­mi­nut kah­den ja puo­len vuo­den ajan Global Clinic, joka on hoi­ta­nut noin 25 poti­lasta. Sillä ei ole viik­ko­vas­taan­ot­toa, vaan puhelinpäivystys.

– Saatamme avun­tar­vit­si­jan ja lää­kä­rin tai hoi­ta­jan yhteen. Verkostossa on lää­kä­reitä, sai­raan­hoi­ta­jia ja käti­löitä. Kiireinen hoito jär­jes­tyy, mutta jat­ko­hoito on vai­kea saada, jos hen­ki­löllä ei ole koti­kun­taa mak­sa­massa tai vakuu­tusta. Oikeus sosi­aali- ja ter­veys­pal­ve­lui­den saa­mi­seen riip­puu kovin monesta eri lainsäädännöstä.

Minua huolettaa se, että työntekijät saavat kunnan taloudesta – ei ihmisoikeuksista – lähteviä ohjeistuksia. 

Valtioneuvoston uudet ohjeet ovat epä­sel­vät. Mitä tar­koit­taa, että pape­ri­ton avun­tar­vit­sija ohja­taan palau­tus­jär­jes­tel­män pii­riin, kysyy Ville Elonheimo.

– Mielestäni on aivan riit­tä­vää, että avun­tar­peessa ole­valta kysy­tään, onko hän kuul­lut palaut­ta­mis­jär­jes­tel­mästä. Jos se kiin­nos­taa, anne­taan tie­toa. Ei ole syytä rik­koa asiak­kaan yksi­tyi­syy­den suo­jaa ja ilmoit­taa hen­ki­löitä ulko­maa­lais­po­lii­sille. Jos tilas­toja tar­vi­taan, voi­daan kyllä ker­toa avun­ha­ki­joi­den lukumäärät.

Elonheimo luot­taa sii­hen, että sosi­aa­li­huol­lon ammat­ti­lai­set pitä­vät kiinni asiak­kaan yksi­tyi­syy­den suojasta.

– Tuntuu kui­ten­kin siltä, että apua ei uskal­leta nyt hakea, kun pelä­tään jou­tu­mista mat­kalle kohti vaaraa.

Joensuussa on kyse tois­tai­seksi yksit­täi­sistä ihmi­sistä, pää­kau­pun­ki­seu­dulla ken­ties jo sadoista. Kielteisten oles­ke­lu­lu­pa­pää­tös­ten määrä kas­vaa vielä kevään ja kesän mittaan.

On aika ryhtyä miettimään pitempikestoisia ratkaisuja kielteisen päätöksen saavien turvapaikanhakijoiden tilanteeseen. 

Kaikki eivät palaa koti­maa­hansa. Yhteisöllisessä mie­lessä nämä ovat ihmi­siä, jotka elä­vät kes­kuu­des­samme, sanoo Elonheimo. Heille on jär­jes­tet­tävä asunto, riit­tävä ravinto ja vaa­te­tus, ter­vey­den­hoito ja mie­le­kästä teke­mistä. Sulkeminen yhteis­kun­nan ulko­puo­lelle syn­nyt­tää vain ongelmia.

– Olen miet­ti­nyt pal­jon, miten tämä jär­jes­te­tään Pohjois-Karjalassa niin, ettei tuo­teta har­mia tai luoda ihmis­kaup­paa muis­tut­ta­via olo­suh­teita. Olisiko mah­dol­lista elää vapaa­eh­tois­ma­joi­tuk­sessa, aut­taa naa­pu­reita ja saada vas­ti­neeksi heiltä vaat­teita, ruo­kaa ja taskurahaa?

– Valtioneuvoston sana­va­lin­nat pyr­ki­vät pelot­te­le­maan. Puhe lait­to­mista maas­sao­li­joista ja rikol­li­suu­desta kar­kot­taa aut­ta­jat, kuten ilmei­sesti on tar­koi­tus, sanoo Ville Elonheimo.

– Pelkään pahim­mil­laan sitä, että ihmi­siltä kiel­le­tään tois­tensa auttaminen.

Kristiina Koskiluoma