Päiväkodinjohtaja Maritta Opas nauttii työstään niin, että arvelee eläkepäivien aloituksen siirtyvän kauas tulevaisuuteen. Työ varhaiskasvatuksessa on juuri nyt erityisen kiinnostavaa.

 

 

Piek­sämäen kas­vat­ta­jaopis­tos­ta valmis­tunut sosi­aa­likas­vat­ta­ja Marit­ta Opas työsken­teli 1980-luvul­la koul­u­lais­ten päiväkodis­sa, jonne oli sosi­aal­i­sista ja kas­vatuk­sel­li­sista syistä valit­tu­ja lap­sia. Työssä oli usein vaa­tivia tilantei­ta.

– Muis­tan pohti­neeni, mitä lap­sille oli tapah­tunut ennen kuin he menivät koulu­un. Mik­si las­ten tilanne oli vaikea?

Marit­ta alkoi haaveil­la päiväkodista, joka antaa lapselle mah­dol­lisim­man hyvät eväät koulu­tielle.

– Suun­nit­telin, että perus­taisin päiväkodin, jos­ta lapset jatkaisi­vat koulu­un iloisi­na eikä heil­lä olisi mitään kiel­teistä mieliku­vaa itses­tään eikä heitä ole lan­nis­tet­tu. Halusin, että van­hem­mil­la on luot­ta­mus­ta kas­vat­ta­ji­in ja työy­hteisö voi hyvin.

Tilaisu­us tuli vuon­na 1987. Marit­ta pääsi perus­ta­maan Met­sälin­nun päiväko­tia Van­taan Kor­soon. Lyhy­itä virkava­pauk­sia luku­un otta­mat­ta hän on toimin­ut talon johta­jana siitä läh­tien. Hän on myös läheisen Kor­son päiväkodin johta­ja.

– Halusin alus­ta läh­tien, että päiväkodin työy­hteisö on monipuo­li­nen. Niin­pä tänne valit­ti­in eri-ikäisiä työn­tek­i­jöitä, joil­la on monipuo­li­nen koulu­tus­taus­ta ja myös eri­lainen tem­pera­ment­ti.

Kun työy­hteisö oli valit­tu, kokoon­nut­ti­in yhteen puhu­maan toiveista. Mil­lainen olisi unelmien päiväkoti? Mitä ovat ne kiel­teiset koke­muk­set, joi­ta van­hoista työ­paikoista ei halu­ta kul­jet­taa uuteen taloon.

Ajat­telemme tääl­lä aina, että meil­lä on iha­nia lap­sia ja yhteistyöhaluisia van­hempia, sanoo Marit­ta.

– Lap­si on sel­l­ainen, mil­laisek­si näemme hänet. Lap­si puolestaan näkee meistä, onko silmis­sämme ped­a­gogista rakkaut­ta vai näkyykö kat­seestamme ja ole­muk­ses­tamme jotain muu­ta.

Vahvistetaan, kiitetään ja kehutaan

Met­sälin­nus­sa ryhdyt­ti­in toteut­ta­maan lapsen vahvuuk­si­in perus­tu­vaa ped­a­gogi­ikkaa heti toimin­nan alka­es­sa vuon­na 1987. Tänä päivänä posi­ti­ivi­nen ped­a­gogi­ik­ka on laa­jasti levin­nyt, ja Kaisa Vuorisen sekä Lot­ta Uusi­talon oppi­en mukaan varhaiskas­vatuk­ses­sa virhei­den sijas­ta etsitään lapsen vahvuuk­sia, kiitetään ja kehutaan.

– Aloit­taes­sa sovimme, että tääl­lä ei ole pakko­ja. Ei ole pakko syödä, ei pakko nukkua. Sovimme myös, että mitään ei tehdä vain sik­si, että näin on ennenkin tehty. Kaikelle pitää löy­tyä perustelu.

Heti alus­ta läh­tien tavoit­teena oli myös, että päiväkodis­sa on hyvä ilmapi­iri. Lap­si kas­vaa tuos­sa ilmapi­iris­sä ja sen luo­mas­sa vuorovaiku­tuk­ses­sa.

– Sovimme työy­hteisön käyt­täy­tymiseen ja tois­t­en kohtelu­un liit­tyviä pelisään­töjä. Lähtöko­h­ta oli ystäväl­lisyys.

Lapsen pitää saada kokea, että hän kelpaa sellaisena kuin on.

Marit­tan päiväkodis­sa kaik­ki tietävät, että kas­vat­ta­jien väliset ris­tiri­idat ote­taan nopeasti puheek­si tiimis­sä. Jokainen joutuu miet­timään, mitä on tehnyt ja miten käyt­täy­tynyt.

– Kun ole­tamme, että las­ten on kyet­tävä tule­maan toimeen tois­t­en las­ten kanssa, eivät aikuisetkaan voi mököt­tää. Yhdenkään lapsen ei tar­itse kas­vaa ilmapi­iris­sä, mis­sä kas­vat­ta­jat eivät puhu toisilleen.

Marit­ta sanoo, ettei heil­lä kuitenkaan työsken­nel­lä mis­sään lin­tuko­dos­sa. Kaik­ki tavanomaiset työy­hteisö­jen ilmiöt on koh­dat­tu.

– Ongel­mati­lantei­den purkamises­sa min­ua johta­jana on aut­tanut työno­h­jaa­jak­oulu­tuk­seni. Olen pitänyt sisäistä työno­h­jaus­ta kaikille ryh­mille vuodes­ta 1990 läh­tien. Olen lisäk­si psykoter­apeut­ti.

Johtajaoppeja

Marit­ta halu­aa olla johta­jana sel­l­ainen kuin toivoisi itsel­lään ole­van. Johta­ja ei ole käskyt­täjä, vaan hän on aut­ta­mas­sa työn­tek­i­jöitä, jot­ta he voivat olla hyviä työssään.

– Oma arvoni ei vähene, vaik­ka menen inhimil­lisyys edel­lä. Päin­vas­toin. Olen saanut hyvää palautet­ta johtamistyöl­leni, että olen inhimilli­nen ja silti kykenevä tekemään päätök­siä. Tiedän oman arvoni johta­jana.

Johta­ja luo kult­tuurin ja tilan hyvälle työy­hteisölle – ja vas­tu­ut­taa työn­tek­i­jöitä.

– Kehi­tyskeskusteluis­sa kysyn jokaiselta, minkä koulu­ar­vosanan hän antaa moti­vaa­ti­olleen, kun uut­ta toim­intakaut­ta aloite­taan. Kutosel­lakaan meil­lä ei tehdä työtä ryh­mässä, vaan mietitään, mitä tehdä. Vai­hde­taanko taloa, ryh­mää vai jäädäänkö vuorot­telu­va­paalle.

– Jostain se moti­vaa­tio on löy­dyt­tävä, sil­lä las­ten ei tarvitse kas­vaa sel­l­aises­sa ilmapi­iris­sä, jos­sa kas­vat­ta­jat eivät ole innos­tunei­ta omas­ta työstään. Se on velvol­lisu­us täl­lä alal­la.

Marit­tan johtamis­sa päiväkodeis­sa on viihdyt­ty. Taloista on lähdet­ty yleen­sä vain joko eläk­keelle tai muutet­tu toiselle paikkakun­nalle. Tietysti nais­val­taiselle alalle tyyp­il­lis­es­ti työn­tek­i­jöitä on äitiys- ja van­hempainva­pail­la.

– Meitä on usein ihail­tu, että onpa hienoa, kun on pysyvä henkilökun­ta. Sanon kuitenkin aina, että se on hienoa vain sil­loin kun jokainen huole­htii itsen­sä johtamis­es­ta, koulu­tuk­ses­taan ja ammatil­lis­es­ta osaamis­es­taan koko uransa ajan.

– Kas­va­tustyössä pitää pystyä arvioimaan, reflek­toimaan ja analysoimaan itseään kas­vat­ta­jana ja työy­hteisön jäse­nenä.

Eihän tätä malta jättää

Marit­ta naut­tii ilmi­selvästi työstään. Hän olisi päässyt mar­rasku­us­sa 2018 jo eläk­keelle, mut­ta ei vielä tah­do luop­ua.

– Totesin varhaiskas­va­tusjo­hta­jallemme, että en halu­aisi men­nä eläk­keelle ollenkaan! Tämä yksikkö on ikään kuin kol­mas lapseni. Olen ylpeä tästä toim­intakult­tuurista, joka tänne on rak­en­tunut: Tästä myön­teis­es­tä ja val­oisas­ta lap­sikäsi­tyk­ses­tä, jos­sa las­ta ei turmel­la syyl­listämisel­lä eikä häpäi­syl­lä.

Marit­ta on innos­tunut työstään. Ala on hänen työvu­osien­sa aikana men­nyt val­tavasti eteen­päin. On saatu uusi varhaiskas­va­tus­la­ki, joka henkilöstöraken­net­ta luku­un otta­mat­ta on hyvä. Varhaiskas­vatuk­sen val­takun­nal­liset perus­teet on hieno, velvoit­ta­va asi­akir­ja, joka yhden­mukaistaa varhaiskas­va­tus­ta maan joka kol­ka­lla.

– Kun aloitin, käsi­tys laps­es­ta oli behav­ior­isti­nen. Lap­si ajatelti­in tyhjäk­si tauluk­si ja koulute­tut las­ten­tarhanopet­ta­jat kaa­toi­vat viisaut­en­sa lapselle ja muu henkilökun­ta oli apuna. Mikään ei ole tänä aikana men­nyt niin upeasti eteen­päin kuin lap­sikäsi­tyk­semme.

Juuri nyt työssä haas­taa varhaiskas­va­tus­lain lin­jauk­set työn­jaolle, varhaiskas­vatuk­sen opet­ta­jan uusi rooli, mut­ta myös las­ten­hoita­jien paikan pohd­in­ta.

– Kos­ka olen työsken­nel­lyt pitkään varhaiskas­vatuk­ses­sa, muis­tan senkin ajan, jol­loin las­ten­tarhanopet­ta­ja oli ikään kuin omas­sa kastis­saan ja muu henkilöstö oli avus­tavas­sa roolis­sa. Tätä hier­arki­aa en halua takaisin.

Silti mei­dän pitää miet­tiä, että mitä varhaiskas­vatuk­sen opet­ta­jan vas­tuu varhaiskas­va­tus­su­un­nitel­mas­ta tarkoit­taa käytän­nössä, sanoo Marit­ta.

Johtaja luo kulttuurin ja tilan hyvälle työyhteisölle – ja vastuuttaa työntekijöitä.

– Van­taal­la varhaiskas­vatuk­sen opet­ta­jat eivät ole vain vas­tu­us­sa vasu­ista, vaan he myös laa­ti­vat ne.

– Nyt pohdin sitä, kuin­ka paljon tämä työl­listää heitä ja kuin­ka las­ten­hoita­jien huomiot ja osaami­nen ote­taan mukaan vasu­jen laa­timiseen. Tämä on oikeasti iso asia, kos­ka esimerkik­si meil­lä kas­vat­ta­japoruk­ka on ollut tasaver­tainen siltä osin, että kaikkien osaami­nen on ollut las­ten käytössä.

Varhaiskas­vatuk­sen sosionomien tuloon Marit­tal­la on ainakin kak­si vah­vaa näke­mys­tä.

– Varhaiskas­vatuk­ses­sa ei voi­da men­nä sel­l­aiseen henkilöstörak­en­teeseen, mis­sä vain yksi ammat­tiryh­mä pääsee lois­ta­maan, vaan hyvän ped­a­gogisen laadun varmis­tamisek­si kaikkien tulee saa­da lois­taa oma­l­la osaamisel­laan. Jos tule­vaisu­udessa varhaiskas­vatuk­sen sosiono­mi tehtävät tule­vat, toivon sydämestäni, että liit­tomme pystyy tor­ju­maan kak­si­por­taisen palkkarak­en­teen.

Hele­na Jaakko­la