Juuri 90 vuotta täyttänyt Silja Kettunen ihailee lasitetulta parvekkeeltaan kadun toisella puolella sijaitsevan ortodoksisen pappisseminaarin pientä kirkkoa. Hänestä elämä Senioripihalla on aivan mallillaan.

 

Silja Ket­tusen par­vek­keella on pieni pöytä ja kaksi tuo­lia. Siinä voi naut­tia vaikka kah­vit vie­raan­kanssa. Huo­neisto on valoisa ja kodi­kas. Se sijait­see Joen­suun Senio­ri­pi­han pien­ryh­mä­ko­dissa ja käsit­tää tupa­keit­tiön, makuu­huo­neen, kyl­py­huo­neen ja etei­sen. Tupa­keit­tiössä on sohva, jossa pitem­pi­mat­ka­lai­set vie­raat voi­vat nuk­kua – ja lähi-omai­set usein yöpy­vät­kin Sil­jalla kun tule­vat häntä ter­veh­ti­mään.

Keit­tiön hella on moderni ja varus­tettu tur­va­lu­kolla. Silja on aina rakas­ta­nut ruo­an­lait­toa. Van­hasta tot­tu­muk­sesta hänellä on nyt­kin pöy­dällä aloi­tettu kaup­pa­lista: sokeri, jau­hoja, sipu­lia, hii­vaa. Silja on teh­nyt elä­mänsä työ­uran raja-var­tios­ton ruo­ka­lassa ja muis­taa­kin usein mai­nita, että on ruok­ki­nut koko  Suo­men armei­jan.
Hän kerää edel­leen ruo­kaoh­jeita, joita hänellä on satoja laa­ti­koissa ja kan­sioissa. Nykyi­sin hän ei kui­ten­kaan laita enää itse ruo­kaa, sillä sen Silja saa ”talon puo­lesta”. Pien­ryh­mä­ko­din asuk­kaat saa­vat naut­tia yhteis­ti­lassa aamiai­sen, lou­naan, päi­vä­kah­vin, päi­väl­li­sen ja ilta­pa­lan.
Silja muutti Senio­ri­pi­haan puo­li­toista vuotta sit­ten. Hän sanoo, että Senio­ri­pi­halla on hyvä asua. Ei tule yksi­näi­nen olo, ja talon sijain­ti­kin on niin hyvä, että ystä­vät voi­vat pis­täy­tyä hel­posti kylässä.
− Hoi­ta­jien kanssa ollaan ihan ystä­viä. Eikä ole rii­taa mui­den­kaan asuk­kai­den kanssa, vaan ollaan kaikki tasa­ver­tai­sia, Silja tuu­mii.
Asuntoja kaikille
Senio­ri­piha on Joen­suun kau­pun­gin raken­nut­tama ikäih­mis­ten hyvin­voin­ti­kes­kus. Se sijait­see vii­den minuu­tin käve­ly­mat­kan päässä torilta kort­te­lissa, jota ympä­röi­vät vuo­laana vir­taava Pie­lis­joki, hau­taus­maa ja orto­dok­si­nen kult­tuu­ri­kes­kus.
Toi­mi­tus­joh­taja Jukka Masa­lin ker­too, että kau­punki halusi raken­taa kam­puk­sen,  jossa olisi mah­dol­li­sim­man monen­lai­sia asu­mis­muo­toja ikäih­mi­siä var­ten.
Nyt Senio­ri­pi­haan on nous­sut jo kaksi ARA-rahoit­teista raken­nusta. Seit­se­män­ker­rok­si­sessa Maija-talossa on vuo­kra-asun­toja itse­näi­seen asu­mi­seen ja lisäksi vii­dessä ker­rok­sessa pien­ryh­mä­ko­dit, joissa kus­sa­kin neljä asun­toa. Matti-talossa on tehos­tet­tua pal­ve­lua­su­mista, vapaa­eh­tois-toi­min­nan kes­kus sekä ravin­tola.

Jo alusta lähtien oli selvää, että Senioripihasta kehitetään ikäihmisten yhteisöllinen asuinkortteli.

Lisäksi siellä on tilat päi­vä­kun­tou­tuk­selle ja koti­hoi­dolle, ja talossa toi­mi­vat myös kau­pun­gin Senio­ri­neu­vonta Ank­kuri, ikä­neu­vola ja pal­ve­luoh­jaus. Koska  ARA-rahoit­tei­siin asun­toi­hin on tulo- ja varal­li­suus­ra­jat, on raken­teilla vielä vapaa­ra­hoit­tei­nen Martta-talo. Sii­hen tulee vuo­kra- ja omis­tusa­sun­toja niille, joille ARA:n rajat tule­vat vas­taan.
− Tämä lie­nee koko Suo­men mit­ta­kaa­vassa har­vi­naista ja ainut­laa­tuista, että samassa kort­te­lissa on näin monia eri­lai­sia asu­mis­muo­toja ikäih­mi­sille, Masa­lin sanoo.
Masa­li­nin mukaan Senio­ri­pi­han idean ydin on siinä, että asuk­kaan ei tar­vitse muut
taa pois tutusta ympä­ris­töstä kun­non hei­ken­tyes­sä­kään, sillä apua ja tukea voi­daan tar­vit­taessa tehos­taa.
− Par­haassa tapauk­sessa pien­ryh­mä­ko­dis­sa­kin voi asua pit­kään, eikä ehkä tar­vitse siir­tyä ollen­kaan tehos­tet­tuun pal­ve­lua­su­mi­seen tai lai­tos­hoi­toon, Masa­lin sanoo.
Isäntä–emäntä-malli
Jo alusta läh­tien oli sel­vää, että Senio­ri­pi­hasta kehi­te­tään oikeasti ikäih­mis­ten yhtei­söl­li­nen asuin­kort­teli. Kun asuk­kaat oli­vat muut­ta­neet Maija-taloon keväällä 2014, kut­sut­tiin heitä ja hei­dän omai­si­aan suun­nit­te­le­maan talon akti­vi­teet­teja ja ympä­ris­töä.
Eri­tyi­sesti omais­ten mukaan saanti oli tär­keää, jotta nämä voi­si­vat osal­lis­tua van­hem­pien suku­lais­tensa elä­mään muu­ten­kin kuin vie­rai­li­joina. Yhteis­työ­kump­pa­neiksi kut­sut­tiin kau­pun­gissa toi­mi­via jär­jes­töjä ja oppi­lai­tok­sia.
Jaana Huoh­va­nai­nen työs­ken­teli talon asut­ta­mi­sen alku­vai­heessa mää­rä­ai­kai­sena pro­jek­ti­pääl­lik­könä ja vas­tasi Senio­ri­pi­han toi­min­to­jen  suun­nit­te­lusta ja aloit­ta­mi­sesta. Suun­nit­te­lun yti­menä toimi Huoh­va­nai­sen kehit­te­lemä isäntä–emäntä-malli, jossa kau­pun­gin palk­kaama työn­te­kijä osal­lis­tuu
asu­kas­va­lin­toi­hin, uuden asuk­kaan pereh­dyt­tä­mi­seen sekä tar­vit­taessa arjessa aut­ta­mi­seen ja pal­ve­luoh­jauk­seen.
Isäntä–emäntä myös koor­di­noi ja kehit­tää yhteis­työtä asuk­kai­den, hei­dän omais­tensa sekä oppi­lai­tos­ten, seu­ra­kun­tien ja jär­jes­tö­jen kanssa sekä huo­leh­tii sisäi­sestä ja ulkoi­sesta tie­do­tuk­sesta. Senio­ri­piha onkin saa­nut kii­tet­tä­vän pal­jon yhteis­työ­kump­pa­neita sekä vapaa­eh­toi­sia ja omai­sia vetä­mään har­ras­tus­pii­rejä.
− Yhtei­söl­li­syys ja naa­pu­ri­henki ovat jo nyt toteu­tu­neet Maija-talossa hie­nosti. Talon ilma­pii­ris­tä­kin ais­tii, että täällä huo­leh­di­taan mui­den­kin hyvin­voin­nista kuin  omasta, sanoo Huoh­va­nai­nen.
Huoh­va­nai­sen mie­lestä pien­ryh­mä­ko­deissa teh­tä­vän koti­hoi­don hoi­va­työn käy­tän­töjä voisi kui­ten­kin kehit­tää vielä enem­män vas­taa­maan Senio­ri­pi­han yhtei­söi­deaa. Pien­ryh­mä­ko­tien asuk­kaita voisi kan­nus­taa osal­lis­tu­maan kyky­jensä mukaan useam­min yhtei­siin arjen puu­hiin, kuten vaik­kapa ruo­ka­pöy­dän kat­ta­mi­seen, mikä tukisi hei­dän oma­toi­mi­suut­taan.

Osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja itsemääräämisoikeutta ei aina ole helppo saada arjen-

käytäntöihin.

− Hyvä elämä sisäl­tää pal­jon muu­ta­kin kuin hoi­vaa. Moni var­maan haluaisi itse olla
arjessa mukana, eikä kat­sella sivusta kun kaikki teh­dään val­miiksi.
Koti­hoi­toon voisi Huoh­va­nai­sen mie­lestä pal­kata myös sosio­no­meja ja toi­min­ta­te­ra­peut­teja, jol­loin työ­ote olisi kun­tout­ta­vampi ja akti­voi­vampi. Huoh­va­nai­nen toi­voo lisäksi, että itse­näi­sen asu­mi­sen puo­lella asu­vat ja pien­ryh­mä­ko­din asuk­kaat voi­si­vat olla enem­män teke­mi­sissä kes­ke­nään.
Nyt vii­den­nen ker­rok­sen pien­ryh­mä­ko­din ovi saman ker­rok­sen itse­näi­sen asu­mi­sen puo­lelle on lukossa, koska jot­kut itse­näi­set asuk­kaat ovat valit­ta­neet käy­tä­villä har­hai­le­vista pien­ryh­mä­ko­ti­lai­sista. Muissa ker­rok­sissa ovet ovat auki.
Kotihoito huolehtii kokonaisuudesta
Silja raot­taa ovea ja kurk­kaa käy­tä­vään, jossa tuok­suu jo yhteis­ti­lassa tar­joil­tava lou­nas. Yhteis­tila on kodik­kaasti sisus­tettu: ruo­ka­pöy­dän lisäksi on kaksi soh­vaa, noja­tuoli ja kei­nu­tuoli. Huo­neessa on myös tv, jota asuk­kaat jää­vät jos­kus kat­so­maan yhdessä ate­rian jäl­keen. Par­vek­keella kas­vaa kir­sik­ka­to­maat­teja kor­keissa pen­saissa ja pul­leita papri­koita ruu­kuissa. Pelar­go­nia heh­kuu punai­sena veh­rey­den kes­kellä.

Silja istuu pöy­dän ääreen, jossa istu­vat jo kolme muuta asu­kasta. Tänään on tar­jolla

uuni­ka­laa ja peru­na­muusia. Ruoka tuo­daan vie­rei­sessä Matti-talossa sijait­se­vasta ravin­to­lasta, jossa sen voi käydä halu­tes­saan syö­mässä itse. Lähi­hoi­taja Pirjo
Elia annos­te­lee ruoan lau­ta­sille.
Koti­hoi­don hen­ki­lö­kunta työs­ken­te­lee kah­dessa vuo­rossa, kus­sa­kin kolme ja sauna
päi­vinä neljä lähi­hoi­ta­jaa. Lisäksi päi­vä­vuo­rossa työs­ken­te­lee yksi sai­raan­hoi­taja.
Koti­hoi­don työn­te­ki­jät huo­leh­ti­vat Elian mukaan lähes kai­kista pien­ryh­mä­ko­din asuk­kai­den elä­mään liit­ty­vistä asioista.
Apua tar­vit­se­vat aute­taan ate­rioi­maan yhteis­ti­laan, kate­taan pöytä ja jae­taan ate­riat, jär­jes­te­tään yhteis­ti­loja kodik­kaiksi. Iltai­sin ja aamui­sin aute­taan pesussa ja anne­taan lääk­keet aptee­kin jaka­mista annos­pus­seista. Hoi­ta­jat myös suun­nit­te­le­vat ja toteut­ta­vat eri­lai­sia tapah­tu­mia pien­ryh­mä­ko­din asuk­kaille: pitä­vät laulu- ja jump­pa­tuo­kioita, jär­jes­tä­vät ret­kiä ja muita tapah­tu­mia.
− Nyt meille on tulossa päi­vä­ko­din lap­set lau­la­maan ja vapaa­eh­toi­set ulkoiluttamaan,Elia ker­too.
Elian mukaan kenel­lä­kään koti­hoi­don työn­te­ki­jöistä ei ole aiem­paa koke­musta työ-
pai­kasta, jossa on samassa ker­rok­sessa itse­näi­siä asuk­kaita ja pien­ryh­mä­ko­teja.
− Täl­lai­nen yhtei­selo on ihan uutta, joten onhan tässä vähän opet­te­lua puo­lin toi­sin, Elia sanoo.
Uudessa pai­kassa on Elian mukaan se etu, että kenel­le­kään ei ole ehti­nyt muo­dos­tua
urau­tu­neita työ­käy­tän­teitä, ja työtä voi­daan kehit­tää jous­ta­vasti. Kun joku kek­sii suju­van tavan hoi­taa jokin teh­tävä, hän ker­too ideas­taan muille. Jos se tode­taan yhdessä toi­mi­vaksi, siitä teh­dään uusi käy­täntö.
Hoito- ja pal­ve­lusuun­ni­tel­mat ovat sito­via, sillä ne ovat asia­kas­koh­tai­set. Nii­den lisäksi hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan teh­tä­vänä on virike- ja vir­kis­tys­toi­min­nan suun­nit­telu ja toteu­tus.
− Siinä meitä sitoo ainoas­taan käy­tet­tä­vissä oleva aika ja se, että asiak­kais­tamme useim­mat ovat muis­ti­sai­raita ja vaa­ti­vat ohjausta ja val­von­taa.
Yhteisöllisyyteen opitaan
Maija-talon ylim­mässä ker­rok­sessa on talon sydän, sauna ja sau­na­tupa. Sau­na­tupa on kaik­kien asuk­kai­den yhtei­nen tila, jossa on keit­tiö kah­vin­keit­to­tar­vik­kei­neen,  leh­tiä ja kirjo- ja lai­nat­ta­vaksi ja pari tie­to­ko­net­ta­kin. Sau­nao­sas­ton molem­min puo­lin on isot teras­sit, joista avau­tu­vat upeat näky­mät yli Joen­suun kau­pun­gin.
Sau­na­tu­van vie­ressä on pyyk­ki­tupa, jonka kaksi pesu­ko­netta sekä kui­vaus­huone ovat vapaasti talon asuk­kai­den käy­tet­tä­vissä. Lau­an­tai-aamuna sau­na­tu­vassa on menossa  tuo­li­jumppa. Sitä vetää Hilja Kan­ni­nen, joka asuu mie­hensä kanssa itse­näi­sellä puo­lella.
− Enim­mäk­seen jump­paan osal­lis­tu­vat itse­näi­set asuk­kaat, mutta jos­kus mukana on
myös pien­ryh­mä­ko­din asuk­kaita, jos hoi­ta­jat saat­ta­vat hei­dät tänne, Kan­ni­nen ker­too.
Tuo­li­jum­pan lisäksi Kan­ni­nen vetää sau­na­tu­vassa lau­lu­tuo­kioita, joita var­ten opiske-
lijat ovat tuo­neet lau­lu­mo­nis­teita. Kan­ni­nen kehuu, että sau­na­tu­vasta voi löy­tää rupat­te­lu­ka­ve­rin vaikka kes­kellä päi­vää.
− Sun­nun­tai-ilta­päi­vi­sin meillä on täällä asuk­kai­den yhtei­nen kah­vi­hetki, jonne kah-
vilei­vät tuo­daan nyyt­tä­ri­pe­ri­aat­teella.
Taan­noin pihalla jär­jes­te­tyssä gril­li­juh­lassa Kan­ni­nen totesi, että Senio­ri­pi­hassa asuu pal­jon lah­jak­kaita ihmi­siä: hai­ta­ris­teja, runon­lausu­jia, tari­nan­ker­to­jia.

Täällähän olisi mahdollista järjestää vaikka kuinka hienoja ohjelmallisia iltoja.

Kan­ni­nen kiit­te­lee senio­ri­pi­ha­lais­ten aktii­vi­suutta. Jot­kut tule­vat yhtei­siin tilai­suuk­siin ensin vähän aras­tel­len, mutta kysy­vät heti tilai­suu­den jäl­keen, mil­loin seu­raa­van ker­ran tava­taan.
− Yhtei­söl­li­syys on asia, johon hil­jaa kas­ve­taan, mutta sen voi oppia vaikka sata­vuo­ti­aana, Kan­ni­nen sanoo.
Vanhuspalvelulaki ohjenuorana
Tarja Par­viai­nen on Joen­suun kau­pun­gin ikäih­mis­ten vapaa­eh­tois­toi­min­nan koor­di­naat­tori. Isäntä–emäntä-mallin mukai­sesti hän kehit­tää Senio­ri­pi­han toi­min­taa ja hank­kii yhteis­työ­kump­pa­neita sekä vapaa­eh­toi­sia.
Par­viai­sen rekis­te­rissä on tällä het­kellä 75 vapaa­eh­toista, mutta lisää mah­tuisi vaikka vie­rai­li­joiksi tai ulkoi­lut­ta­jiksi.
− Senio­ri­pi­han Matti-talon tapah­tu­mat ja tilai­suu­det­han on tar­koi­tettu kai­kille joen
suu­lai­sille ikäih­mi­sille, ei vain talossa asu­ville, Par­viai­nen muis­tut­taa.
Senio­ri­pi­hasta on Par­viai­sen mukaan tar­koi­tus tehdä kai­kille asuk­kaille, hei­dän lähei­sil­leen, muille ikäih­mi­sille, vapaa­eh­toi­sille sekä toi­mi­joille viih­tyisä kort­teli, jossa olisi pal­jon koke­mista ja teke­mistä. Sen toteut­ta­mi­seksi tar­vi­taan avointa mieltä ja val­miutta jär­jes­tää akti­vi­teet­teja eri toi­mi­joi­den voi­min.
− On tär­keää huo­leh­tia, että voimme toi­mia yli rajo­jen ilman, että raken­teet oli­si­vat
sille esteenä. Senio­ri­pi­hassa onkin jo nyt pal­jon vapaa­eh­tois­ten jär­jes­tä­mää  toi­min­taa: erään asuk­kaan omai­nen vetää yhteis­lau­lu­tuo­kioita, on käsi­työ­ker­hoa, äijä­ker­hoa omana toi­min­tana, ret­kiä, jump­paa ja pien­ryh­mä­ko­ti­lai­sille ulkoi­lu­tusta.

Hyvä elämä sisältää paljon muutakin kuin hoivaa.

Par­viai­sen mukaan eri­tyi­sesti elä­ke­läis­jär­jes­töistä löy­tyy monen eri alan tai­ta­jia ja asian­tun­ti­joita.
− Olisi hie­noa, jos ihmi­set voi­si­vat har­ras­taa ikään­tyes­sään sitä, mitä ovat ikänsä har­ras­ta­neet. Sen toteut­ta­mi­nen vaa­tii meiltä muilta vain vähän mie­li­ku­vi­tusta.
Par­viai­nen kiit­te­lee Senio­ri­pi­han koti­hoi­don työn­te­ki­jöitä, jotka oman hoi­to­työnsä ohessa ehti­vät jär­jes­tää pien­ryh­mä­ko­tien asuk­kaille monen­laista vir­kis­tys­toi­min­taa.
Senio­ri­pi­han työn­te­ki­jöi­den teh­tä­vänä on Par­viai­sen mie­lestä myös jär­jes­tää mah­dol­li­suuk­sia yhtei­söl­li­syy­den toteu­tu­mi­seksi. Siinä on muis­tet­tava, että kaikki eivät ole yhtä aktii­vi­sia osal­lis­tu­maan yhtei­siin tapah­tu­miin.
Ja jos ikänsä met­su­rina työs­ken­nel­lyt mies ei halua näprätä ruusuja silk­ki­pa­pe­rista, on sitä­kin kun­nioi­tet­tava.
Tässä on Par­viai­sen mie­lestä syytä pitää mie­lessä, mitä uusi van­hus­pal­ve­lu­laki sanoo
ikäih­mis­ten itse­mää­rää­mi­soi­keu­desta.
− Se ja laa­tusuo­si­tuk­set riit­tä­vät hyvin mei­dän ohje­nuo­rak­semme.
Yhtei­söl­li­syys on Par­viai­sen mie­lestä alka­nut hyvin toteu­tua, mutta tois­tai­seksi se vaa­tii vähän ulko­puo­lis­ten tukea, ettei kaikki kaadu samo­jen asuk­kai­den har­teille.
− Mei­dän työn­te­ki­jöi­den teh­tä­vänä on aut­taa näky­mät­tö­mien kyn­nys­ten yli niitä, joilla on vai­keuk­sia läh­teä koto­aan mukaan yhtei­sön tapah­tu­miin, Par­viai­nen sanoo.
Hyvä työilmapiiri
Ket­tusen Silja istuu kat­se­le­massa tele­vi­siota, kun ovi­kello soi. Lähi­hoi­taja Vuokko Kuro­nen kut­suu Sil­jan päi­väl­li­selle. Kuro­sen mukaan pien­ryh­mä­ko­din asuk­kaat viet­tä­vät pal­jon aikaa yksin omissa kodeis­saan, vaikka hoi­ta­jat kan­nus­ta­vat­kin heitä yhteis­ti­laan, vaik­kapa vain kat­se­le­maan tele­vi­siota yhdessä.
− Kans­sa­käy­mi­nen olisi var­maan vilk­kaam­paa, jos ryh­mä­ko­dissa asuisi mie­hiä ja nai­sia sekai­sin ja kus­sa­kin enem­män kuin neljä ihmistä. Nyt seu­rus­telu jää mei­dän hoi­ta­jien kan­nus­tuk­sen varaan.
Koti­hoi­don hen­ki­lö­kunta huo­mioi Kuro­sen mukaan kii­tet­tä­vän hyvin pien­ryh­mä­ko­din asuk­kai­den tar­peita ja varaa aikaa hen­ki­lö­koh­tai­seen yhdessä oloon ja myös ulkoi­lut­ta­mi­seen.
Hen­ki­lö­kun­nalla on hyvä henki, ja se ottaa mie­luusti vas­taan vink­kejä omai­silta toi­min­nan kehit­tä­mi­seksi. Kun uusi asia­kas on tulossa taloon, tava­taan hänen omais­ten­sa­kanssa ensin.
− Yhteis­työ omais­ten kanssa on kai­ken a ja o, Vuokko Kuro­nen sanoo.
Päi­väl­li­sen jäl­keen Silja nousee pöy­dästä ja alkaa rai­vata likai­sia astioita tis­ki­pöy­dälle. Hän nos­te­lee tot­tu­neesti mai­dot ja voit jää­kaap­piin. Kuro­nen ker­too, että asuk­kaita kan­nus­te­taan osal­lis­tu­maan arjen pikku aska­rei­siin kyky­jensä mukaan. Jot­kut vie­vät mie­lel­lään ros­kik­sen­kin, vaikka se vaa­tii­kin hoi­ta­jan mukana olon.
Lei­po­mi­nen on monelle pien­ryh­mä­ko­din asuk­kaalle mie­luista puu­haa, ja nyt on
kin suun­nit­teilla kut­sua mart­toja teke­mään lant­tu­kuk­koja yhdessä pien­ryh­mä­ko­ti­lais­ten kanssa. Keväällä täältä men­tiin teke­mään kar­ja­lan­pii­ra­koita naa­pu­riin, orto­dok­si­seen kult­tuu­ri­kes­kuk­seen.
Sil­ja­kin pyö­ritti puli­kalla pii­ra­kan­poh­jia aivan yhtä vauh­dik­kaasti kuin ennen van­haan. Hän ei tar­vin­nut sii­hen ketään ohjaa­maan, sillä hän­hän on sen­tään pais
tanut elä­mänsä aikana tuhan­sia kar­ja­lan­pii­ra­koita.
Iita Ket­tu­nen