Julkisesta keskustelusta välittyy kuva, että nuoren pelastaa syrjäytymiseltä opiskelu tai työnteko. Nuorella saattaa kuitenkin olla muita ongelmia, joihin hän tarvitsee apua, sanoo koulukuraattori Rauno Perttula.

 

Syrjäy­ty­mis­puhe vai­keut­taa nuor­ten avun­saan­tia, sel­viää kou­lu­ku­raat­tori Rauno Pert­tula sosi­aa­li­työn väi­tös­kir­jasta.
– Hänellä voi olla esi­mer­kiksi pii­levä masen­nus tai oppi­mis­vai­keuk­sia. Sil­loin ei opis­kelu- tai työ­pai­kasta ole hyö­tyä, jos var­si­nai­nen ongel­man syy jää hoi­ta­matta, kou­lu­ku­raat­tori Rauno Pert­tula sanoo.

Hän tutki väi­tös­kir­jas­saan, miten syr­jäy­ty­mis­pu­hetta käy­te­tään poliit­ti­sen val­lan ja hal­lin­nan väli­neenä nuo­ri­soas­teen kou­lu­tusta ja opis­ke­li­ja­huol­toa kos­ke­vassa jul­ki­sessa kes­kus­te­lussa. Tut­ki­musai­neis­tona Pert­tula käytti muun muassa Hel­sin­gin Sano­mien artik­ke­leita ja minis­te­riöi­den asia­kir­joja.
– Tässä maassa on luke­mat­to­mia pro­jek­teja, joilla yri­te­tään estää nuor­ten syr­jäy­ty­mistä. Minua alkoi kiin­nos­taa, miksi silti niin monet nuo­ret jää­vät vaille tar­vit­se­maansa apua.

Tut­ki­mus osoit­taa, että nuor­ten syr­jäy­ty­mi­sestä käy­tävä puhe vai­kut­taa sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten työ­hön opis­ke­li­ja­huol­lossa. Työtä teh­dään tehok­kuu­den ja tulok­sel­li­suu­den pai­neessa, jossa työn­te­ki­jän onnis­tu­mista arvioi­daan hel­posti mitat­ta­villa asioilla, kuten aut­taako hän nuorta saa­maan opis­ke­lu­pai­kan.
– Tämä saat­taa joh­taa sii­hen, että nuo­ren ongel­mien kat­so­taan rat­ken­neen, vaikka näin ei oli­si­kaan. Kyse on näen­näis­vai­ku­tuk­sista, joista ei ole hyö­tyä pidem­mällä aika­vä­lillä. Pahim­mil­laan toi­mi­taan nuo­ren edun vas­tai­sesti.

Syrjäytymispuhetta

Syr­jäy­ty­mis­kes­kus­te­lua on käyty Suo­messa jo yli 30 vuotta, mutta se voi­mis­tui 1990-luvun laman jäl­keen. Pert­tu­lan mie­lestä syr­jäy­ty­mis­puhe on poliit­tista val­lan­käyt­töä, jossa kan­sa­lai­sia luo­ki­tel­laan ja mää­ri­tel­lään ylhäältä käsin. Ihmi­set näh­dään kont­rol­lin koh­teena, ei niin­kään ainut­laa­tui­sina yksi­löinä, joi­den ongel­mat vaa­ti­vat eri­lai­sia rat­kai­suja.

Vastuun opettamiselle ei anneta koulumaailmassa paljon aikaa, ja lapsilta odotetaan itseohjautuvuutta aina vain nuorempina.

– Syr­jäy­ty­mis­pu­heessa nuo­ria pide­tään talou­del­li­sena ris­kinä. Yhteis­kun­nalle koi­tuu val­ta­via kuluja siitä, jos kaikki nuo­ret eivät opis­kele tai käy töissä. Kou­lu­tus­put­ken ulko­puo­lelle tip­pu­neet ovat iso ongelma.

– Puhe on syyl­lis­tä­vää: nuori on laiska ja kel­vo­ton, joka saa syyt­tää tilan­tees­taan vain itse­ään. Täl­lai­sesta puheesta ei ole kui­ten­kaan mitään hyö­tyä. Para­dok­saa­li­sesti se jopa pahen­taa nuo­ren tilan­netta, ja yhteis­kunta voi hyvistä tar­koi­tuk­sis­taan huo­li­matta ede­saut­taa syr­jäy­ty­mistä, Pert­tula sanoo.
Nuori saat­taa alkaa pitää itse­ään epä­on­nis­tu­neena. Vielä edel­li­sen laman aikaan aja­tel­tiin, että kou­lu­tus on paras lääke syr­jäy­ty­mi­sen ehkäi­syyn. Nyky­ään kor­kea­kou­lu­tus­kaan ei takaa työtä ja toi­meen­tu­loa, joten kuka tahansa on vaa­rassa syr­jäy­tyä.

Aikaa kasvaa rauhassa

Pert­tula arvos­te­lee aikamme nopeus- ja tehok­kuus­vaa­ti­muk­sia, joissa nuo­relle ei anneta tilaa kas­vaa rau­hassa. Kaik­kien halu­taan mene­vän val­miin kaa­van mukaan, jossa ensin käy­dään kou­lut lop­puun ja sen jäl­keen siir­ry­tään työ­elä­mään. Tähän kaa­vaan eivät kat­kok­set kuulu.
– Nuo­ruu­teen kuu­luu hapui­lua ja etsin­tää. Nyt kui­ten­kin odo­te­taan, että ihmi­nen tie­tää jo 15-vuo­ti­aana, mitä hän haluaa tule­vai­suu­dessa tehdä. Nuori tar­vit­sisi aikaa miet­tiä, mihin suun­taan mennä.

Tämä aset­taa vaa­ti­muk­sia myös kas­va­tuk­selle. Vas­tuun opet­ta­mi­selle ei anneta kou­lu­maa­il­massa pal­jon aikaa, ja lap­silta odo­te­taan itseoh­jau­tu­vuutta aina vain nuo­rem­pina.
Pert­tula pel­kää, ettei tilanne muutu lähi­tu­le­vai­suu­dessa. Suo­men nykyi­sen hal­li­tuk­sen tehok­kuus- ja sääs­tö­vaa­ti­muk­set osu­vat myös nuo­riin. Vaa­rana on, että yhä useampi nuori jää lama­tal­koi­den jal­koi­hin.

Sosiaalityöllä virtaa vastaan

Pert­tu­lan mie­lestä sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lais­ten on kul­jet­tava vir­taa vas­taan ja uhmat­tava kou­lu­tuk­sen poli­tii­kan lyhyt­jän­teistä toi­men­pide- ja väli­ne­kes­keistä ajat­te­lua. Sosi­aa­li­työ on vah­vasti yhteis­kun­nal­li­nen aut­ta­mi­sam­matti, jossa pitää kirk­kaana pitää esillä tavoi­tetta ihmis­ten tasa-arvosta ja oikeu­den­mu­kai­suu­desta. Mitä asioita voisi tehdä toi­sin?

– Sosi­aa­li­työ­hön kuu­luu monen­lais­ten lomak­kei­den ja tilas­to­jen teke­mistä, mikä pal­ve­lee lähinnä hal­lin­non tar­vetta. Työn­te­ki­jän pitäisi varata riit­tä­västi aikaa asia­kas­työ­hön ja antaa vähem­män huo­miota doku­ment­tien teke­mi­selle. Ymmär­rän tie­tysti, että tämä on var­sin han­kala teh­tävä, Pert­tula sanoo.
Hän kan­nus­taa työn­te­ki­jöitä virit­tä­mään vas­ta­pu­hetta aikamme hal­lin­to­kie­leen ja kysee­na­lais­ta­maan val­lit­se­vat totuu­det. Vir­taa vas­taan kul­ke­mi­nen tar­koit­taa sitä, että opis­ke­li­ja­huol­lossa sosi­aa­li­työn ammat­ti­lais­ten pitää aidosti kuun­nella nuorta ja aut­taa häntä saa­maan oikean­laista apua. Hal­lin­nosta tule­vat vaa­ti­muk­set ovat toi­sar­voi­sia.

– On uskal­let­tava toi­mia toi­sin ja pääs­tet­tävä irti tehok­kuusa­jat­te­lusta. Jos esi­mer­kiksi nuori tar­vit­see kun­tout­ta­vaa hoi­toa, on häntä autet­tava saa­maan sitä, vaikka se tar­koit­tai­si­kin kes­key­tystä opin­toi­hin, Pert­tula pai­not­taa.
Jos Pert­tula saisi päät­tää, lopet­taisi hän syr­jäy­ty­mi­sen ehkäi­se­mi­sestä puhu­mi­sen koko­naan. Käyt­tö­kel­poi­sempi sana olisi huono-osai­suus, joka ei ole samalla tavalla val­lan­käy­tön käsite kuin syr­jäy­ty­mi­nen.

– Nuorta aut­taisi par­hai­ten se, jos hän saisi apua ajoissa, ennen ongel­mien kär­jis­ty­mistä. Se vaa­tii, että pal­ve­lu­jen perus­ra­ken­teet ovat kun­nossa, eli työn­te­ki­jöillä on aikaa ja tilaa aut­taa lap­sia ja nuo­ria. Eri­lai­silla pro­jek­teilla ja hank­keilla nuo­ria ei pelas­teta.

Johanna Merilä