Julki­sesta keskus­te­lusta välittyy kuva, että nuoren pelastaa syrjäy­ty­mi­seltä opiskelu tai työnteko. Nuorella saattaa kuitenkin olla muita ongelmia, joihin hän tarvitsee apua, sanoo koulu­ku­raattori Rauno Perttula.

 

Syrjäy­ty­mispuhe vaikeuttaa nuorten avunsaantia, selviää koulu­ku­raattori Rauno Perttula sosiaa­lityön väitöskirjasta.
– Hänellä voi olla esimer­kiksi piilevä masennus tai oppimis­vai­keuksia. Silloin ei opiskelu- tai työpai­kasta ole hyötyä, jos varsi­nainen ongelman syy jää hoita­matta, koulu­ku­raattori Rauno Perttula sanoo.

Hän tutki väitös­kir­jassaan, miten syrjäy­ty­mis­pu­hetta käytetään poliit­tisen vallan ja hallinnan välineenä nuori­soasteen koulu­tusta ja opiske­li­ja­huoltoa koske­vassa julki­sessa keskus­te­lussa. Tutki­musai­neistona Perttula käytti muun muassa Helsingin Sanomien artik­ke­leita ja minis­te­riöiden asiakirjoja.
– Tässä maassa on lukemat­tomia projekteja, joilla yritetään estää nuorten syrjäy­ty­mistä. Minua alkoi kiinnostaa, miksi silti niin monet nuoret jäävät vaille tarvit­se­maansa apua.

Tutkimus osoittaa, että nuorten syrjäy­ty­mi­sestä käytävä puhe vaikuttaa sosiaa­lialan ammat­ti­laisten työhön opiske­li­ja­huol­lossa. Työtä tehdään tehok­kuuden ja tulok­sel­li­suuden paineessa, jossa työnte­kijän onnis­tu­mista arvioidaan helposti mitat­ta­villa asioilla, kuten auttaako hän nuorta saamaan opiskelupaikan.
– Tämä saattaa johtaa siihen, että nuoren ongelmien katsotaan ratkenneen, vaikka näin ei olisikaan. Kyse on näennäis­vai­ku­tuk­sista, joista ei ole hyötyä pidem­mällä aikavä­lillä. Pahim­millaan toimitaan nuoren edun vastaisesti.

Syrjäy­ty­mis­pu­hetta

Syrjäy­ty­mis­kes­kus­telua on käyty Suomessa jo yli 30 vuotta, mutta se voimistui 1990-luvun laman jälkeen. Perttulan mielestä syrjäy­ty­mispuhe on poliit­tista vallan­käyttöä, jossa kansa­laisia luoki­tellaan ja määri­tellään ylhäältä käsin. Ihmiset nähdään kontrollin kohteena, ei niinkään ainut­laa­tuisina yksilöinä, joiden ongelmat vaativat erilaisia ratkaisuja.

Vastuun opettamiselle ei anneta koulumaailmassa paljon aikaa, ja lapsilta odotetaan itseohjautuvuutta aina vain nuorempina.

– Syrjäy­ty­mis­pu­heessa nuoria pidetään talou­del­lisena riskinä. Yhteis­kun­nalle koituu valtavia kuluja siitä, jos kaikki nuoret eivät opiskele tai käy töissä. Koulu­tus­putken ulkopuo­lelle tippuneet ovat iso ongelma.

– Puhe on syyllis­tävää: nuori on laiska ja kelvoton, joka saa syyttää tilan­teestaan vain itseään. Tällai­sesta puheesta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä. Paradok­saa­li­sesti se jopa pahentaa nuoren tilan­netta, ja yhteis­kunta voi hyvistä tarkoi­tuk­sistaan huoli­matta edesauttaa syrjäy­ty­mistä, Perttula sanoo.
Nuori saattaa alkaa pitää itseään epäon­nis­tu­neena. Vielä edellisen laman aikaan ajateltiin, että koulutus on paras lääke syrjäy­ty­misen ehkäisyyn. Nykyään korkea­kou­lu­tuskaan ei takaa työtä ja toimeen­tuloa, joten kuka tahansa on vaarassa syrjäytyä.

Aikaa kasvaa rauhassa

Perttula arvos­telee aikamme nopeus- ja tehok­kuus­vaa­ti­muksia, joissa nuorelle ei anneta tilaa kasvaa rauhassa. Kaikkien halutaan menevän valmiin kaavan mukaan, jossa ensin käydään koulut loppuun ja sen jälkeen siirrytään työelämään. Tähän kaavaan eivät katkokset kuulu.
– Nuoruuteen kuuluu hapuilua ja etsintää. Nyt kuitenkin odotetaan, että ihminen tietää jo 15-vuotiaana, mitä hän haluaa tulevai­suu­dessa tehdä. Nuori tarvitsisi aikaa miettiä, mihin suuntaan mennä.

Tämä asettaa vaati­muksia myös kasva­tuk­selle. Vastuun opetta­mi­selle ei anneta koulu­maa­il­massa paljon aikaa, ja lapsilta odotetaan itseoh­jau­tu­vuutta aina vain nuorempina.
Perttula pelkää, ettei tilanne muutu lähitu­le­vai­suu­dessa. Suomen nykyisen halli­tuksen tehokkuus- ja säästö­vaa­ti­mukset osuvat myös nuoriin. Vaarana on, että yhä useampi nuori jää lamatal­koiden jalkoihin.

Sosiaa­li­työllä virtaa vastaan

Perttulan mielestä sosiaa­lialan ammat­ti­laisten on kuljettava virtaa vastaan ja uhmattava koulu­tuksen politiikan lyhyt­jän­teistä toimenpide- ja väline­kes­keistä ajattelua. Sosiaa­lityö on vahvasti yhteis­kun­nal­linen autta­mi­sam­matti, jossa pitää kirkkaana pitää esillä tavoi­tetta ihmisten tasa-arvosta ja oikeu­den­mu­kai­suu­desta. Mitä asioita voisi tehdä toisin?

– Sosiaa­li­työhön kuuluu monen­laisten lomak­keiden ja tilas­tojen tekemistä, mikä palvelee lähinnä hallinnon tarvetta. Työnte­kijän pitäisi varata riittä­västi aikaa asiakas­työhön ja antaa vähemmän huomiota dokumenttien tekemi­selle. Ymmärrän tietysti, että tämä on varsin hankala tehtävä, Perttula sanoo.
Hän kannustaa työnte­ki­jöitä virit­tämään vasta­pu­hetta aikamme hallin­to­kieleen ja kysee­na­lais­tamaan vallit­sevat totuudet. Virtaa vastaan kulke­minen tarkoittaa sitä, että opiske­li­ja­huol­lossa sosiaa­lityön ammat­ti­laisten pitää aidosti kuunnella nuorta ja auttaa häntä saamaan oikean­laista apua. Hallin­nosta tulevat vaati­mukset ovat toisarvoisia.

– On uskal­lettava toimia toisin ja päästettävä irti tehok­kuusa­jat­te­lusta. Jos esimer­kiksi nuori tarvitsee kuntout­tavaa hoitoa, on häntä autettava saamaan sitä, vaikka se tarkoit­tai­sikin keskey­tystä opintoihin, Perttula painottaa.
Jos Perttula saisi päättää, lopet­taisi hän syrjäy­ty­misen ehkäi­se­mi­sestä puhumisen kokonaan. Käyttö­kel­poi­sempi sana olisi huono-osaisuus, joka ei ole samalla tavalla vallan­käytön käsite kuin syrjäytyminen.

– Nuorta auttaisi parhaiten se, jos hän saisi apua ajoissa, ennen ongelmien kärjis­ty­mistä. Se vaatii, että palve­lujen perus­ra­kenteet ovat kunnossa, eli työnte­ki­jöillä on aikaa ja tilaa auttaa lapsia ja nuoria. Erilai­silla projek­teilla ja hankkeilla nuoria ei pelasteta.

Johanna Merilä