Helsin­gin yliopis­ton sosi­aalipoli­ti­ikan pro­fes­sori Heik­ki Hiil­amo kir­joit­ti helmiku­us­sa Helsin­gin Sano­mien sun­nun­tainu­meroon artikke­lin, jos­sa hän pohti Suomes­sa vellovan muukalaisvi­hamielisyy­den syitä. Näitä ovat keskilu­okan ahdinko ja alis­tet­tu köy­hälistö. Äänestys­in­to ja lapsen­teko­halukin tyre­htyvät, kun näköalo­ja ei ole.
Tot­ta var­masti. Tästä suo­ma­laisen ahdin­gon suures­ta kuvas­ta puut­tui kuitenkin jotain. Puo­let ihmi­sistä. Miehiä oli viime vuon­na työt­tömänä 122 000, naisia 100 000, kir­joit­ti Hiil­amo, mut­ta tämä jäikin artikke­lis­sa ain­oak­si main­in­naksi nais­ten osas­ta.

Pro­fes­sori maalaili kuvaa epä­toivois­es­ta duu­nar­ista, tuos­ta glob­al­isaa­tion häviäjästä, mut­ta samal­la luk­i­jan tun­nel­ma oli epä­uskoinen. Eihän tämä ole koko tari­na. Kansalainen, keskilu­okkainen, köy­hä, muukalainen ja kan­ta­suo­ma­lainen, voit­ta­ja, häviäjä, duu­nari ja ulko­suo­ma­lainen – myös naiset ovat kaikkea tätä.


Katsokaa heitä – siellä he menevät, työttömyytensä ja omaishoitajuutensa kanssa, ruuhkavuosissaan, kantaen omat vaivansa ja läheistensä murheet.

Miesten syr­jäy­tyneisyys on ”se maise­ma”, johon keskustelu maa­han­muu­tos­ta sijoit­tuu, kir­joit­ti Hiil­amo ja teki mieli kysyä, että mitä.
Sil­lä: Jos työn­sä kadot­tanei­den äijien näkö­alaton epä­toi­vo onkin Suo­mi-maise­mas­sa vir­taa­va synkkä joki, siitä maise­mas­ta puut­tuu joen penger, viere­inen laidun, met­sä taustal­la, taivaan­ran­nan kir­jo. Sil­lä: Myös naiset ovat työt­tömiä, vail­la luot­toti­eto­ja ja tule­vaisu­u­den­näkymiä – mik­seivät he käy tari­naksi kansakun­nan tilas­ta?
Mik­si Suomen tilanne ja tari­na on juuri duu­narim­iehen itku­vir­si? Sik­sikö, että naiset eivät hakkaa toisi­aan gril­li­jonois­sa, vaan ryhtyvät talkoisi­in?

Kat­sokaa heitä – siel­lä he menevät, työt­tömyyten­sä ja omaishoita­juuten­sa kanssa, ruuhkavu­o­sis­saan, kan­taen omat vaivansa ja läheis­ten­sä murheet. Nuo naiset ja hei­dän tyt­tären­sä; siel­lä he menevät, kuto­vat sukat, petaa­vat ped­it, ojen­ta­vat kauhan tuli­jan käteen ja jär­jestävät sen seit­semän kurssit, piir­it ja illanis­tu­jaiset, jot­ta maa­han saataisi­in sopu ja yhteistyö. Koskaan Suomen kuva ei ole tämä, eivätkä aikalais­analyysit ker­ro heistä.
Mik­si eivät elämänköykkimät, turhau­tuneet ja toin­ta vail­la ole­vat naiset löy­dä lohtua muukalaisvi­hamielisyy­destä ja järjesty katu­par­tioik­si? Eikö tämä kysymys ole aka­teemis­es­ti kiin­nos­ta­va?
Suo­ma­lais­es­ta talkooih­meestä pitäisi tehdä vien­ti­tuote! Mik­sei tämän sosi­aalisen selviy­tymis­mall­in ympärille sik­iä start up ‑yri­tyk­siä, jois­sa maamme notkeim­mat nuoret aiv­ot yrit­täi­sivät mallintaa sitä, miten naiset tämän oikein tekevät? Mik­si kouralli­nen katu­par­tioi­ta on tari­na Suomes­ta, mut­ta SPR:n kymmenet­tuhan­net vapaae­htoiset käsi­par­it ei sitä ole?

Hyv­in­voin­ti­val­tion kul­ta-aikana ”jääkiekko, lenkki­makkara ja saunao­lut kuu­lui­v­at suuren keskilu­okan yleis­sivistyk­seen” kir­joit­ti Hiil­amo. Tähän tekee mieli vas­ta­ta, että ei kyl­lä kuu­lunut. Siihen kuu­lui­v­at mar­jas­tus, kanasalaat­ti ja lasi kuiv­aa valkovi­iniä.