Huostaanotetulla lapsella voi olla takanaan useita kielteisiä kokemuksia, joiden aiheuttama stressi vahingoittaa lapsen kehittyviä aivoja. Stressi vaikuttaa kielteisesti lapsen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sitä varmemmin, mitä enemmän lapselle kasautuu näitä kielteisiä kokemuksia.

Stres­siä aiheut­ta­via koke­muk­sia voi­vat muun muassa van­hem­man mene­tys kuo­le­man tai avio­eron kautta, fyy­si­nen tai emo­tio­naa­li­nen lai­min­lyö­mi­nen, van­hem­pien päih­tei­den tai huu­mei­den käyttö, väki­val­lan näke­mi­nen tai koke­mi­nen.  Yksittäisestä trau­maat­ti­sesta tapah­tu­masta lapsi voi vielä sel­viy­tyä, mutta jo yli nel­jän kiel­tei­sen tapah­tu­man kasau­tu­mi­nen on vakava uhka lap­sen terveydelle.

Huostaanoton jäl­keen­kin van­hem­pia tava­tes­saan lapsi voi jou­tua yhä altis­tu­maan samoille vahin­gol­li­sille asioille, joi­den takia hänet otet­tiin huos­taan. Toisaalta ikä­vuo­siin näh­den liian pitkä ero bio­lo­gi­sista van­hem­mista voi olla lap­selle äärim­mäi­sen ylivoimaista.

− Lapselle huos­taa­not­ta­mi­nen ja eroon jou­tu­mi­nen van­hem­mis­taan sekä sijoi­tus tai adop­tio ovat dra­maat­ti­sia emo­tio­naa­li­sia trau­moja, jotka on koh­dat­tava ter­veen sopeu­tu­mi­sen mah­dol­lis­ta­mi­seksi, sanoo trauma- ja krii­sip­sy­ko­lo­gi­aan eri­kois­tu­nut psy­ko­logi ja psy­ko­te­ra­peutti Soili Poijula.

Sijaisvanhemmuus kehityksellisesti hyvä vaihtoehto lapselle

− Ydinkysymys on miet­tiä huos­taan­ot­toa ja lap­sen kans­sa­käy­mistä bio­lo­gis­ten van­hem­piensa kanssa lap­sen kan­nalta, Poijula sanoo.

− Nyt ohjaava peri­aate on tukea bio­lo­gista van­hem­muutta, jol­loin ensim­mäi­nen tavoite on lap­sen palaut­ta­mi­nen van­hem­mil­leen. Kun van­hem­pien tapaa­mi­nen on niin ahdis­ta­vaa, että lapsi taan­tuu ja saa trau­ma­oi­reita, tulee ottaa tauko tapaa­mi­sissa. On valit­tava joko val­vottu tapaa­mi­nen tai ei tapaa­mista ollenkaan.

Kun lapsi on liian nuori ymmär­tä­mään vaa­raa, ero van­hem­mista voi olla lap­selle trau­maat­ti­sempi koke­mus kuin huos­taan­ot­toon joh­ta­neet trau­maat­ti­set tapah­tu­mat. Biologisten van­hem­piensa luona lapsi on oppi­nut sel­viy­ty­mään. Se on hänelle tuttu paikka, missä oma minä on kas­va­nut suh­teessa siellä ollei­siin ihmi­siin. Lapsi ei tiedä, mikä on nor­maa­lia ja mikä ei.

Huostaanottoon liit­tyy lap­sen suru, lap­sen pitää tutus­tua ja kiin­tyä uuteen eikä hän tiedä kel­paako sijaisvanhemmille.

Ydinkysymys on miettiä huostaanottoa ja lapsen kanssakäymistä biologisten vanhempiensa kanssa aina lapsen kannalta.

− Biologiset van­hem­mat voi­vat yrit­tää mani­pu­loida lasta puo­lel­leen, vaikka eivät todel­li­suu­dessa pysty riit­tä­vän hyvään van­hem­muu­teen. Vanhempien mah­dol­li­set epä­rea­lis­ti­set tai sopi­mat­to­mat lupauk­set lap­selle yhteen­pa­luusta vai­kut­ta­vat lap­seen kielteisesti.

− Sitoutuminen bio­lo­gi­seen van­hem­paan voi joh­taa nykyi­sen huol­ta­jan uhmaa­mi­seen ja lasta bio­lo­gis­ten van­hem­pien luona vie­rai­lui­den aikana uhkaa­vien vaa­ro­jen vähät­te­lyyn. Sijoituksen jäl­keen bio­lo­gi­set van­hem­mat tar­vit­se­vat hoi­toa ja kun­tou­tusta, joka käy­tän­nössä liian usein jää toteutumatta.

Lapsella oikeus kokonaisterveyden tutkimukseen

Soili Poijula muis­tut­taa, että las­ten­suo­je­lu­lain 51 §:n mukai­sesti huos­taa­no­te­tun lap­sen ter­vey­den­tila on tut­kit­tava, ellei ter­vey­den­ti­laa ole ollut mah­dol­lista tut­kia aikai­sem­min. Se tar­koit­taa lap­sen koko­nais­ter­veyttä, siis myös psyyk­ki­sen ter­vey­den­ti­lan tutkimista.

Nykyisin lap­silta tut­ki­taan käy­tän­nössä vain fyy­si­nen ter­veys ja psyyk­ki­nen ter­vey­den­tila jää usein huo­mioi­matta sii­tä­kin huo­li­matta, että val­taosa las­ten­suo­je­lun asiak­kaista tar­vit­see psy­kiat­ri­sia pal­ve­luita. Lastensuojelulla on mah­dol­li­suus ostaa halu­tes­saan tutkimukset.

Peruspalveluissa ei nykyi­sin pys­tytä vas­taa­maan tut­ki­mus­tar­pei­siin, sillä siellä teh­dään muu­ten­kin liian vähän kun­non arvioin­tia ja tut­ki­musta las­ten kokonaistilanteesta.

− Kun lapsi ote­taan huos­taan, tar­vit­see lapsi kriisi- ja trau­ma­te­ra­peut­ti­sen työs­ken­te­lyn ja arvioin­nin, jonka perus­teella suun­ni­tel­laan mil­laista tukea ja hoi­toa lapsi tar­vit­see mie­len­ter­vey­den kan­nalta. Monella voi olla myös neu­ro­lo­gi­sia poik­kea­vuuk­sia esi­mer­kiksi äidin odo­tusai­kai­seen alko­ho­lin­käyt­töön liit­tyen, toteaa Poijula.

Se, mikä kuor­mit­taa lap­sen mieltä vai­kut­taa kou­lussa oppi­mi­seen eikä lapsi kykene käyt­tä­mään kyky­jään. Poijulan mukaan sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den rin­nalle las­ten­suo­je­luun tar­vi­taan las­ten mie­len­ter­vey­den asian­tun­ti­joita kuten myös aikuis­ten mie­len­ter­vey­den asian­tun­ti­joita arvioi­maan voiko lasta palaut­taa vanhemmilleen.

Jo huos­taan­ot­to­ti­lan­teessa pitäisi hoi­taa niin lap­sen kuin bio­lo­gis­ten van­hem­pien ja sijais­van­hem­pien kriisi.

− Lapsen psyyk­ki­nen tuke­mi­nen krii­sip­sy­ko­lo­gi­sin ja krii­sip­sy­ko­te­ra­peut­ti­sin mene­tel­min voi­daan aloit­taa välit­tö­mästi esi­mer­kiksi psy­ko­lo­gi­sella ensia­vulla ja edetä var­hai­siin kriisi-inter­ven­tioi­hin, jotka teh­dään kol­men kuu­kau­den kuluessa huos­taa­no­tosta. Alusta asti arvioi­daan lap­sen oirei­den vaka­vuutta ja inten­sii­vi­sen hoi­don tar­vetta, josta yhtenä tär­keänä hoi­to­muo­tona on psykoterapia.

Poijulan mukaan ei voida kate­go­ri­sesti ohjeis­taa, ettei psy­ko­te­ra­piaa voida aloit­taa heti huos­taan­o­ton jäl­keen, sillä psy­ko­te­ra­peut­tista työs­ken­te­lyä on monen­laista. Lasta on autet­tava aluksi oirei­den hal­lin­nassa ja vah­vis­tet­tava hänen selviytymistään.

Nykyisin lapsilta tutkitaan vain fyysinen terveys ja psyykkinen terveydentila jää usein huomioimatta.

Lapsen kokema stressi pahoin­pi­te­ly­jen tai lai­min­lyön­tien takia muut­taa lap­sen aivo­jen kehi­tystä ja vai­kut­taa lap­sen kykyyn oppia, muo­dos­taa suh­teita ja rat­kaista ongel­mia. Se vai­kut­taa myös lap­sen kykyyn kont­rol­loida tun­tei­taan, erot­taa oikea vää­rästä, ymmär­tää toi­min­to­jen seu­rauk­sia ja oppia erehdyksistä.

Jotkut lap­set eivät siedä lähei­syyttä ja kos­ke­tusta. Poikkeuksellinen lähei­syy­den ja tur­van tarve tai sen kart­ta­mi­nen ker­to­vat lap­sen tur­vat­to­muu­desta ja trau­maat­tis­ten koke­mus­ten häi­rit­se­västä vai­ku­tuk­sesta, jol­loin lap­selle ei ole kehit­ty­nyt omia rauhoittumiskeinoja.

− Tällainen lapsi tar­vit­see todella pal­jon myön­tei­siä koke­muk­sia, hel­lyyttä ja lähei­syyttä, jotta luot­ta­mus syn­tyy. Hänelle on ope­tet­tava rau­hoit­tu­mis­kei­noja ja nii­den opet­ta­mi­sessa sijais­van­hem­mat tar­vit­se­vat asian­tun­ti­jan anta­maa työ­noh­jausta ja monesti uuden­laista lap­sen ja van­hem­pien rin­nak­kaista ja yhteistä psy­ko­te­ra­piaa, jossa sama tera­peutti hoi­taa molem­pia. Monidimensionaalista hoi­to­mal­lia on alettu käyt­tää niin trau­mo­jen kuin käy­tös häi­riöi­den­kin hoidossa.

Päätöstä lap­sen psyyk­ki­sistä oireista joh­tu­vien oirei­den hoi­ta­mi­seen ei voi jät­tää kos­kaan lap­sen pää­tet­tä­väksi, vaan se on aikuis­ten vas­tuulla. Sijaisvanhemmat voi­vat myös vaa­tia lap­sen psyyk­ki­sen ter­vey­den­ti­lan tut­ki­mista. Lapsi on lojaali omille van­hem­mil­leen eikä pal­jasta kaik­kea sitä, mitä hän jou­tuu koke­maan vie­rail­les­saan hei­dän luonaan.

Usein vasta aikui­sena lap­set ker­to­vat totuu­den­mu­kai­sesti, kuinka kau­heille asioille he altis­tui­vat bio­lo­gis­ten van­hem­piensa kanssa. Lapset näke­vät maa­il­man kiin­ty­myk­sen lins­sien läpi ja tul­kit­se­vat näke­mänsä sen mukaisesti.

− Jos lap­sen käyt­täy­ty­mi­sen taus­talla ole­via syitä ei ymmär­retä, sijais­van­hem­mat pei­laa­vat lap­sen häi­riin­ty­nyttä kiin­ty­mys­mal­lia yrit­täes­sään sopeut­taa lasta. Traumaan liit­ty­vän disor­ga­ni­saa­tion hoi­ta­mi­sen epä­on­nis­tu­mi­nen voi joh­taa vaka­viin ja pit­kä­kes­toi­siin mielenterveysongelmiin.

Periksi ei anneta

Sijaisvanhempien kyp­sät ja rea­lis­ti­set odo­tuk­set lap­sen suh­teen aut­ta­vat muo­dos­ta­maan lap­seen vah­van kiintymyssuhteen.

− Silloin van­hem­mat eivät odota, että trau­ma­ti­soi­tu­nut lapsi olisi kas­va­tet­ta­vissa kuin omat lap­set. Sijoitettu lapsi on koke­nut eri­lai­sen lap­suu­den ja oppi­nut rea­goi­maan ja havain­noi­maan hyvin­kin eri tavalla kuin tur­val­li­sen lap­suu­den koke­nut lapsi. Tärkeää on, että aikui­set toi­mi­vat joh­don­mu­kai­sesti, sanoo Soili Poijula.

− Rakkauden ja rajo­jen kautta lapsi oppii koke­muk­sesta luot­ta­maan sii­hen, että sijais­van­hem­mat huo­leh­ti­vat hänestä. Perushuolenpidon lisäksi he osoit­ta­vat myön­teistä kiin­nos­tusta lasta koh­taan. Hyvä ohje­nuora on se, että periksi ei anneta! Lapsen tule­vai­suu­den kan­nalta olisi ihan­teel­lista, että sijais­van­hem­mat jak­sai­si­vat vas­tuul­li­sessa ja vaa­ti­vassa työs­sään eikä lapsi jou­tuisi koke­maan uusia sijoituksia.

Sijaisvanhempien kypsät ja realistiset odotukset sijoitetun lapsen suhteen auttavat muodostamaan lapseen vahvan kiintymyssuhteen.

Sijaisvanhemman tulee puo­lus­taa lap­sen oikeuk­sia ja suh­tau­tua samalla kun­nioit­ta­vasti lap­sen bio­lo­gi­sia van­hem­pia koh­taan, vaikka he eivät juuri nyt kykene huo­leh­ti­maan lap­ses­taan. Onnistuneella kiin­ty­mys­suh­teella on suuri mer­ki­tys lap­sen sel­viy­ty­mi­selle jatkossa.

Lapsella on usein taka­naan tur­vat­to­mia kiin­ty­mys­suh­teita, jotka vai­keut­ta­vat uuden kiin­ty­mys­suh­teen luo­mista. Huostaanoton avulla halu­taan suo­jella lasta vahin­goit­tu­masta lisää, vaikka tavoite jää usein saavuttamatta.

− Yksikin kiel­tei­nen koke­mus bio­lo­gis­ten van­hem­pien luona on lii­kaa. On myös tapaus esi­merk­kejä siitä, että lapsi on palau­tettu van­hem­mil­leen ilman merk­kejä, että he huo­leh­ti­si­vat velvollisuuksistaan.

Riitta Ahonen

Tausta-aineisto ja lisälukemista:

Soili Poijula: Lapsi ja kriisi. Kirjapaja 2007
Jari Sinkkonen ja Kaisa Tervonen-Arnkil: Lapsi uusissa oloissa. Duodecim 2015
Traumakeskeinen kog­ni­tii­vi­nen käyttäytymisterapia
Multidimensionaalinen per­he­te­ra­pia