Palkkatasa-arvon tutkija Paula Koskinen Sandberg on selvittänyt suomalaista samapalkkaisuuden politiikkaa.

 

Väittelin aiheesta viime vuonna. Jatkan työtä nyt Tampereen yliopis­tossa suku­puolen tutki­muksen laitok­sella sukupuolta, valtaa ja korpo­ra­tismia tutki­vassa hankkeessa, kertoo Paula Koskinen Sandberg.

Suomen työmark­kinat ovat vahvasti suku­puolittuneet. Miehet ja naiset työsken­te­levät omilla sekto­reillaan ja omissa ammateissaan. Miehet hakeu­tuvat yksityi­selle sekto­rille vienti­teol­li­suuteen ja raken­nusa­lalle, naiset julki­selle sekto­rille ja yksityisen sektorin palve­luam­mat­teihin.

− Ekono­mistit väittävät, että kyse on yksilön koulutus­ ja urava­lin­nasta, ja että palkat määräy­tyvät markki­noilla. Ilmiö on mielestäni monisyi­sempi ja laajempi.

Olisiko jossakin rohkeutta haastaa järjestelmä tasa-­arvolain perusteella.

Palkka­tasa­-arvoa ei voida tarkas­tella vain palkka­ti­lastoja käyttäen, vaan on hyödyn­nettävä monitie­tei­sempää tutki­muso­tetta. On kysee­na­lais­tettava itses­tään­sel­vyyksinä pidettyjä selityksiä sukupuolten välisestä työnjaosta ja palkan määräy­ty­mi­sestä ja nähtävä palkkaus osana työmark­ki­noiden ja yhteis­kunnan sukupuo­lit­tu­nutta raken­netta.

− Vasta vuonna 1963 ILOn samapalk­kai­suus­so­pi­muksen ratifioi­misen jälkeen Suomesta poistuivat työeh­to­so­pi­musten eri palkka­tau­lukot miehille ja naisille. Historian ja sukupuo­lit­tu­neiden arvos­tus­ky­sy­mysten lisäksi palkkaepätasa­arvoa selit­tävät sopimus­jär­jes­telmän rakenteet.

Kunnan yleinen virka-­ ja työehto­sopimus on palkkaepäkohtien varsinainen kipupiste

Miesval­tai­sella tekni­sellä alalla, opetuk­sella ja lääkä­reillä on kullakin oma sopimus, tunti­palk­kai­silla työnte­ki­jöillä samoin. Sitten on naisval­tainen KVTES, jota sovel­letaan sosiaa­li­työn­te­ki­jöihin ja sosio­no­meihin, kirjasto-­ ja museo­työn­te­ki­jöihin, sairaan­hoi­tajiin, lasten­tar­han­opet­tajiin ja lasten­hoi­tajiin.

− Palkkaus­jär­jes­tel­mässä työn vaati­vuutta ja palkkoja ei verrata edes sopimuksen palkkaus­liit­teiden välillä toisiinsa, saati että vertail­taisiin työn vaati­vuutta sopimusten välillä. Jos vertail­taisiin, olisi vaikea löytää perus­tetta, miksi kunnan sähkö­tek­nikon palkka on liki tuhat euroa korkeampi kuin lasten­tar­han­opet­tajan. Oikeu­den­mu­kai­suutta ei ole varmis­tettu millään tasolla, sanoo Koskinen Sandberg.

Kun rakenteet ovat tällaiset, ei pienillä palkan­ko­ro­tuse­rillä saada korjausta. Tilanteen muutta­mi­seksi tarvitaan poliit­tisia toimia, uuden­laista kehit­tä­mistä ja haasta­mista.

− Olen miettinyt, olisiko jossakin rohkeutta haastaa järjes­telmä tasa-­arvolain perus­teella. Tasa­-arvolaki edellyttää, että työnantaja kohtelee työnte­ki­jöitään tasa­-arvoi­sesti. Kunta on yksi työnantaja. Eikö sen siis pitäisi varmistaa, että samanar­voi­sesta työstä maksetaan sama palkka? Pitäisikö jonkun haastaa kunta oikeuteen tasa­-arvolain rikko­mi­sesta?

Suuri ongelma on myös yksityisen ja julkisen sektorin välinen palkkaero, joka uhkaa lähteä uudelleen nousuun, jos palkka­neu­vot­te­luissa nouda­tetaan halli­tuksen lansee­raamaa Suomen mallia, jossa vienti­teol­lisuus sanelee palkan­ko­ro­tukset. Kilpai­lukyky nostetaan tavoit­teena ylitse muun, myös palkkatasa­ arvon. Julki­sella puolella sanotaan, ettei sillä ole varaa palkan­ko­ro­tuksiin.

− Tämän sanelee uusli­be­ra­lis­tinen doktriini, jonka mukaan julkisen puolen menoja on leikattava.

− Olen huolissani palkkatasa-­arvon kehityk­sestä. Muutokset vievät vuosi­kym­meniä, mutta nyt näyttää siltä että taannumme. Kiky-­ratkaisu kuritti nimenomaan julkisen sektorin naisia. Sote­-ratkaisu ja naisval­taisten alojen eroaminen muusta julkisen sektorin työvoi­masta tuo omat haasteensa.

Kristiina Koski­luoma