Sanna Vara on kasvattaja, jolla on unelmia. Ehkä tärkeintä niistä hän toteuttaa illan hämärässä jalka­pal­lo­ken­tällä, kun hän juoksee pienten junnujen kanssa pallon perässä.

 

On taas tiistai. Itähel­sin­ki­läisen Vesalan liikun­ta­puiston jalka­pal­lo­kenttä uinuu alkuillan kelmeässä ja syksyisen uneli­aassa valossa. Sitten alkaa tapahtua. Ensin paikalle vaeltaa sinisiin ulkoi­lu­vaat­teisiin sonnus­tau­tunut eskari-ikäinen vanhem­pansa kanssa, pari muuta poikaa tulee toisesta suunnasta. Hetkessä, lähes samalla kellon­lyö­mällä, kenttä täyttyy energiasta.

Ihan pian alkavat viikoit­taiset jalka­pal­lo­seura FC Kontun treenit. Sitä ennen päälle kiskotaan tottu­neesti kirkkaan vihreä tai oranssi peliliivi. Kainaloon otetaan pallo­ka­sasta oma jalka­pallo. Jollakin liivi juuttuu päällys­vaat­teisiin: ”Sanna, tuu auttaan!”

Sanna, Sanna Vara on jalka­pal­lo­seura FC Kontun junio­ri­pääl­likkö. Entinen lasten­tar­han­opettaja, tausta­kou­lu­tuk­seltaan sosionomi (YAMK).

− En olisi uskonut vuonna 2000 sosio­no­miksi valmis­tuessani, että 16 vuotta myöhemmin työpaikkani on urhei­luseura ja ammat­ti­kor­kea­kou­lu­tut­kintoni on vaihtunut YAMK-tutkin­noksi. Elämä on tarjonnut mahdol­li­suuksia, olen tehnyt valintoja ja niistä on seurannut hyviä asioita.

Sanna laskee, että opiskelun jälkeen hän on työsken­nellyt puolet työurastaan lasten­tar­han­opet­tajana, toisen puolen junio­ri­pääl­likkönä jalka­pal­lo­seu­rassa. Epäta­val­linen yhdis­telmä. Sanna sanookin, että tunne ”olen vähän outo lintu”, on ollut usein iholla.

− Kun opiskelin seura­työtä ja jalka­pal­lo­val­men­ta­mista, opiske­lu­ka­verini olivat selkeästi kilpa­jal­ka­pallo-orien­toi­tu­neita. Heidän tavoit­teensa oli valmentaa ikäluokan huippuja.

− Minun tavoit­teeni oli lisätä valmen­tajien osaamista pelaa­ja­läh­töi­sessä valmen­nuk­sessa. Sellai­sessa valmen­ta­mi­sessa, missä jokainen pelaaja erilai­suuk­sineen otetaan huomioon. Unelmani oli seura, jossa jokai­sella lapsella on mahdol­lisuus liikunnan iloon.

Oikealla paikalla

Jalka­pal­lo­ken­tällä ilta on hämär­tynyt jo niin pitkälle, että kentän laidan keino­valot räpsäh­tävät päälle valaisten korkeuk­sista koko kentän. Harjoi­tukset ovat saaneet posket punalle ja pipot takarai­volle. On koettu jälleen hienoja hetkiä. Pallon mutkit­te­lu­kul­jetus onnistui muovi­töt­tö­röiden lomitse. Joku sai syksyn ensim­mäinen maalinsa. Hippa­leikki valmen­tajan kanssa naurattaa vieläkin.

Sanna seisahtuu hetkeksi ja katselee tyyty­väisenä joukkoaan. Hän muistelee YAMK-opinto­jensa alkua. Haave opettajan tai koulut­tajan tehtä­vistä sai hakeu­tumaan jatko-opintoihin, ja hän pääsi aloittamaan.

Koen, että olemme edelläkävijöitä.

− Valtaosa opiske­lu­ka­ve­reistani työskenteli päivä­ko­dissa tai lasten­suo­je­lussa. Mitä jalka­pal­lo­seu­ra­lainen tekee joukossa, ihmetteli moni? Nyt kun katselen työyh­tei­söäni ja -ympäris­töäni, ovat kaikki opiskeluni valmis­taneet minua tähän hetkeen.

− Näiden kahdeksan vuoden aikana FC Kontussa olen ensin yksin ja sitten yhdessä kasvavan työyh­teisöni kanssa raken­tanut seuraan pysyviä raken­teita ja toimin­ta­malleja, jotka ottavat huomioon Helsingin Mellun­kylän haasteet ja mahdollisuudet.

− Koen, että olemme edellä­kä­vi­jöitä. Teemme urhei­luseu­rasta tiivistä yhteis­työtä alueen koulujen ja päivä­kotien kanssa. Olemme aidolla läsnä­ololla sekä halulla auttaa ja löytää ratkaisuja luoneet luottavan ilmapiirin, jossa lapset ja perheet uskal­tavat kysyä meiltä apua ja neuvoja.

Sannan työsken­telee kaupun­gin­osassa, joka on vahvasti monikult­tuu­rinen. Neljännes Mellun­kylän asukkaista puhuu muuta kuin kotimaisia kieliä. Toimeen­tu­lotuen piirissä olevien perheiden määrä on 18,5 prosenttia, ja lasten­suojelun piirissä perheitä on 16,4 prosenttia.

− Seurana olemme olleet vahvasti tukemassa perheiden integroi­tu­mista suoma­laiseen yhteis­kuntaan. Alle 10-vuotiaiden poikien joukkueissa muuta kuin suomea tai ruotsia äidin­kie­lenään puhuvien osuus on 36−45 prosenttia.

− Haluamme olla jalka­pal­lo­seurana tasa-arvoinen, mutta tyttöjä emme juuri ole saaneet mukaan toimintaan. Monissa erikult­tuurin perheissä pojat saavat harrastaa, mutta tytöt eivät. Usein asiaa perus­tellaan rahalla. Tätä sukupuolten välistä eriar­voi­suutta yritämme toimin­nal­lamme pienentää niin paljon kuin se on mahdollista.

Kohti normaa­liutta

Asuina­lueiden monikult­tuu­risuus vaatii toisin tekemistä, sanoo Sanna Vara. Monikult­tuu­risen asuina­lueen päivä­ko­ti­ryh­missä joudutaan miettimään uudelleen, kuinka suomen kieli opitaan, jos ”vertais­lapsia” ei ole ryhmässä. Mistä lapsi saa vertai­sop­pi­misen mahdol­li­suuksia, kun ympärillä ei ole suomen kieltä puhuvia lapsia?

− Tällä hetkellä monien alueemme päivä­kotien vieras­kie­listen lasten osuus on 60−70 prosenttia.

FC Kontun työnte­kijät tutus­tuvat lapsiin päivä­ko­ti­kier­tueilla ja yhtei­sissä liikun­ta­het­kissä. Saamme lapset mukaan toimin­taamme, johon he voivat tulla hyvinkin puutteel­li­sella kieli­tai­dolla, kertoo Sanna.

Kielitaidon puute tuo haasteita sosiaaliseen kanssakäymiseen. Väärinymmärryksiä tulee säännöllisesti.

− Meidän tehtä­vämme on auttaa lapsia ymmär­tämään toisiaan. Myös vanhemmat tarvit­sevat tukea oppiakseen suoma­laisen seura­toi­minnan ja vanhemman roolin lapsen harras­tuksen tukijana ja mukana eläjänä.

Viesti vanhem­mille on, että riittää kun he ovat aidosti kiinnos­tu­neita lapsen tekemi­sestä. Kun yhteinen kieli puuttuu, ydinasian kirkas­ta­minen vanhem­mille voi olla vaival­loista ja vie aikaa. Seuran ammat­ti­laiset ovat vapaa­eh­toisten valmen­tajien ja ohjaajien tukena ja antavat heille työkaluja hankalien tilan­teiden ratkomiseen.

− Meillä on toimin­nassa lapsia, joille harjoi­tukset ovat tärkeä henki­reikä. Täällä he saavat olla taval­li­sesti lapsia, eikä heitä ohjata ryhmään sosio­eko­no­misen taustansa tai käytök­sensä vuoksi. He ovat tasaver­tai­sessa asemassa ja samalla viivalla toisten lasten kanssa.

Liivit kasaan ja pallot pussiin

Tiistai-ilta on niin pitkällä, että yhteinen aika on päätty­mässä. Liivit riisutaan ja pallot kerätään säkkeihin. Seuraavaa tiistaita odotetaan jo. Vesalan liikun­ta­puisto on paikka, jonne tullaan viettämään aikaa. Siellä on aikuisia, jotka välittävät.

− Koen, että alueel­lamme työsken­telee ihmisiä, jotka ovat aidosti sitou­tuneet työhönsä ja lasten hyvin­voinnin edistä­miseen. Tämä on edesaut­tanut meitä ”yhteiset lapset” -ilmapiirin luomi­sessa eri yhteis­työ­ta­hojen, ennen kaikkea koulujen ja päivä­kotien kanssa. Näin me kaikki raken­namme entistä parempaa Mellunkylää.

Sannasta heidän työssään palkit­se­vimpia ja hienoimpia asioita on, että seurassa on raken­nettu toimin­ta­malli, jossa kaikilla lapsilla on mahdol­lisuus päästä omalle huipulleen. Kaikki tämä toteu­tetaan kustan­nuk­siltaan kestä­vällä tavalla.

− Myös kilpa­pe­laajien polku on seuras­tamme mahdol­lista siten, että vähäva­raisen perheen lapsi voi edetä niin pitkälle kuin oma motivaatio ja halu riittävät. Olemme omalla läsnä­olol­lamme ja perheiden kohtaa­mi­sella saaneet luotua luotta­muk­sel­liset suhteet lapsien ja perheiden kanssa. Vanhemmat pyytävät apua asiakir­jojen täytössä tai he pyytävät apua jonkun kirjeen selvittämisessä.

− On hienoa, kun lapset ja perheet terveh­tivät ja tulevat jutte­lemaan liikkues­samme Mellun­kylän alueella tai vierail­les­samme kouluilla.

Helena Jaakkola