Anitta Kylänpään mielestä sosiaalityöntekijöiden on aika astua ulos turvallisista toimistoistaan ihmisten keskelle.

 

On kut­kut­ta­vaa aja­tella mah­dol­li­suuk­sia, jotka avau­tu­vat työmme uudel­leen jär­jes­tä­mi­selle perus­toi­meen­tu­lo­tuen  siir­tyessä Kelalle, sanoo Rauman kau­pun­gin aikuis­so­si­aa­li­työssä työs­ken­te­levä Anitta Kylänpää.

Kylänpää myön­tää, että uusi tilanne nos­taa esiin monia kysy­myk­siä. Isoin huoli on, miten asiak­kaat koh­da­taan tulevaisuudessa.

− Jos nuo­ret saa­vat olla pas­sii­vi­sina toi­meen­tu­lo­tuen haki­joina Kelassa, yhteis­kunta ei tule tätä kes­tä­mään.  Raumalla asiak­kaat tule­vat aikuis­so­si­aa­li­työ­hön pää­asiassa toi­meen­tu­lo­tuen kautta. Uusien hake­mus­ten vas­taa­not­taja kat­soo, mikä on huo­len aste asiak­kaan asiassa. Jos asia­kas käyt­tää rahansa esi­mer­kiksi pelaa­mi­seen, ohja­taan hänet sosi­aa­lioh­jaa­jan  luokse. Jos on vuo­kria räs­tissä, sii­hen tartutaan.

Kaikki uudet toi­meen­tu­lo­tu­ki­ha­ki­jat haas­ta­tel­laan, teh­dään alku­kar­toi­tuk­set ja mie­ti­tään jatkosuunnitelmat.
− Miten tieto kul­kee Kelassa? Tarttuuko Kela sii­hen, jos kaikki rahat mene­vät pelaa­mi­seen? Miten sosi­aa­li­työn­te­ki­jälle tulee näistä tieto?

Jos nuoret ovat passiivisina toimeentulo-tuen hakijoina Kelassa, yhteiskunta ei tule tätä kestämään.

Anitta Kylänpäälle on ollut tär­keää, että on saa­nut työs­ken­nellä asiak­kaan kanssa pit­kä­jän­tei­sesti. Nyt häntä huo­les­tut­taa sekin, siir­ry­täänkö sosi­aa­li­työssä Kela-siir­ron jäl­keen lyhyt­kes­toi­seen ja neu­vo­vaan työskentelyyn.

Kylänpää muis­tut­taa, että uusia työ­ta­poja mie­tit­täessä on pidet­tävä mie­lessä sosi­aa­li­työn tavoite. Sosiaalityön on jal­kau­dut­tava sinne, missä ihmi­set ovat − myös toi­siin työyh­tei­söi­hin, kuten nuo­ri­so­työ­hön, työt­tö­mien yhdis­tyk­siin ja ter­vey­den­huol­toon. Raumalla olisi tar­peen jal­kau­tua eri­tyi­sesti mie­len­ter­veys- ja päih­de­puo­lelle, jossa koko­nais­val­taista asiak­kaan koh­taa­mista pitää kehittää.

− Olisiko meillä Prisman aulassa sosi­aa­li­työn kioski? Nyt on mah­dol­li­suus miet­tiä asiat uudella tavalla.

Lukutaitoa Pakistaniin

Neljän lap­sen äiti ja kym­me­nen lap­sen­lap­sen muori Anitta Kylänpää on koke­nut elä­mäs­sään monen­lai­sia vai­heita. Rauman aikuis­so­si­aa­li­työssä hän on työs­ken­nel­lyt kolme ja puoli vuotta. Hän siir­tyi sinne Mynämäeltä, missä hän teki pie­nen kun­nan sosi­aa­li­työtä yli kym­me­nen vuotta.

Sitä ennen, vuo­desta 1988 läh­tien, Kylänpää asui per­heensä kanssa 13 vuotta Pakistanissa. Siellä Anitta työs­ken­teli Suomen Lähetysseuran pal­ve­luk­sessa Community Development ‑ohjel­massa, jossa teh­tiin luku­tai­to­työtä. Koska eri­tyi­sesti nais­ten luku­tai­to­pro­sentti on maassa alhai­nen, hanke jär­jesti pää­asiassa nai­sille suun­nat­tuja luku­tai­to­luok­kia, joissa pai­kal­li­sia ope­tet­tiin opet­ta­maan muita lukemaan.

Ensin Kylänpäät asui­vat kym­me­nen vuotta Dera Ismail Khan ‑nimi­sessä kau­pun­gissa lähellä Afganistanin rajaa. Sen jäl­keen vielä jon­kin aikaa Peshawarissa ja lisäksi pää­kau­pun­gin Islamabadin lähellä. Elämä Pakistanissa päät­tyi dra­maat­ti­sesti 11/9‑tapahtumiin vuonna 2001. Kaikki Lähetysseuran työn­te­ki­jät siir­ret­tiin nopeasti pois Pakistanista, koska pelät­tiin, että USA aloit­taa pom­mi­tuk­set kos­tona kak­sois­tor­nien iskusta.

− Äkkilähtö oli ikä­vää. Kodinkin jou­duimme pur­ka­maan vauh­dilla, ja ystä­vät sekä työ­to­ve­rit jäi­vät hyväs­te­le­mättä, Kylänpää muistelee.

Innostava työyhteisö

Koska Kylänpää oli ollut kauan poissa suo­ma­lai­sesta työ­elä­mästä ja yhteis­kun­nasta, hänen oli vai­keaa palaut­taa mie­leen, kuinka yhteis­kunta ja sosi­aa­li­pal­ve­lut Suomessa toimivat.

− Kun muut­taa tyys­tin eri­lai­seen kult­tuu­riin, tie­tää, että sopeu­tu­mi­seen menee aikaa. Kun tulee takai­sin, luu­lee löy­tä­vänsä van­han tutun elä­män, mutta eipä tänne niin vain sukellettukaan.

Pakistanissa olles­saan Kylänpäätä huo­les­tutti, saako hän Suomessa enää oman alan töitä.
− Hyvä mureh­ti­mi­nen meni huk­kaan, sillä sain­kin töitä aika pian.

Entisen työ­nan­ta­jan suos­tu­muk­sella Kylänpää opis­keli eri vapau­della ja pal­kal­li­sesti kaksi kuu­kautta Turun yli­opis­tossa sosi­aa­li­työ­hön liit­ty­viä aineita. Pian hän sai työn Mynämäeltä, jossa muka­vat työ­ka­ve­rit vielä aut­toi­vat eteenpäin.

Kela-siirron lisäksi kunnassa on mietittävä uusiksi työllistämisasiat ja pakolaisten kotouttaminen.

Anitta Kylänpää arvos­taa suu­resti myös nykyistä työyh­tei­söään Raumalla. Joissakin kun­nissa sosi­aa­li­työn­te­ki­jät jou­tu­vat Kela-muu­tos­ten myötä miet­ti­mään työnsä jär­jes­tä­mi­sen ihan uusiksi, mutta Raumalla on jo kym­me­ni­sen vuotta uudis­tettu inno­va­tii­vi­sesti  sosi­aa­li­työn raken­teita. Sosiaalityöntekijöille eivät esi­mer­kiksi kuulu toi­meen­tu­lo­tu­ki­ha­ke­muk­set, vaan niitä hoi­ta­vat etuuskäsittelijät.

− Meillä on erit­täin hyvä esi­mies, joka suh­tau­tuu kaik­keen uuteen ennak­ko­luu­lot­to­masti, Kylänpää kiittelee.
Koko työyh­teisö on Kylänpään mie­lestä muu­tos­myön­tei­nen, eikä pidä jää­rä­päi­sesti van­hasta kiinni. Se onkin tar­peen, sillä Kela-siir­ron lisäksi kun­nassa on mie­tit­tävä uusiksi sen vas­tuulle pik­ku­hil­jaa siir­ty­vät työllistämisasiat
ja mer­kit­tä­västi lisään­ty­nei­den pako­lais­ten kotout­ta­mi­nen. Kylänpää myön­tää uudis­tus­pai­nei­den nos­ta­van esiin pie­nen jän­ni­tyk­sen, sillä nyt on ehkä luo­vut­tava jos­tain tutusta ja tur­val­li­sesta, ja kaikki uusi voi hajot­taa kivan työyhteisön.

− Ja jos pin­taa raa­put­taa, niin kyllä sieltä esiin tulee myös lais­kuus. Uuden etsi­mi­nen vaa­tii vaivannäköä.

Lisää itsearvostusta

Yksi asia on Kylänpään mie­lestä kui­ten­kin var­maa: sosi­aa­li­työn on ehkäis­tävä ongel­mia, ei paik­kail­tava niitä. Pakistanissa tälle asialle oli osuva ver­taus: jos vuo­ren­rin­teeltä putoaa ihmi­siä tämän tästä alas laak­soon, eikö kan­nat­taisi pys­tyt­tää aita vuo­ren­rin­teelle sen sijaan, että laak­soon raken­ne­taan ensia­pua­sema hoi­ta­maan pudonneita?
− Nyt sosi­aa­li­toi­mis­tossa hoi­de­taan pudon­neita, vaikka sosi­aa­li­työn pitäisi olla aita estä­mässä putoamisia.
Kylänpää ei ole vielä kek­si­nyt kei­noja, kuinka tämän voisi par­hai­ten tehdä. Jo se aut­taisi, että sosi­aa­li­työn­te­ki­jät nos­tai­si­vat ammat­tinsa pro­fii­lia. Heidän pitäisi tuoda esiin ammat­ti­tai­to­aan moniam­ma­til­li­sissa tii­meissä ja kaik­kialla, missä ihmi­siä liikkuu.
− Kun ter­vey­den­hoi­taja, poliisi tai päih­dekli­ni­kan työn­te­kijä koh­taa asiak­kaan, jolla on asiat rem­pal­laan, hänellä pitäisi syt­tyä lamppu, että tässä tar­vi­taan nyt sosi­aa­li­työn­te­ki­jää sel­vit­tä­mään asiak­kaan kokonaistilanne.

Anitta Kylänpää sanoo itse ole­vansa val­mis kokei­le­maan uusia, hul­lulta tun­tu­via tai kum­mal­li­sia­kin jut­tuja. Kokeiluissa pitää kui­ten­kin olla nöy­ryyttä ja myön­tää, jos juttu ei toimi.
− On uskal­let­tava kokeilla sil­lä­kin uhalla, että epäonnistuu.

Kylänpäätä alkoi kiin­nos­taa uuden­lai­nen työ­muoto yhteis­työssä koke­mus­asian­tun­ti­joi­den kanssa sen jäl­keen, kun Raumalla alka­nut Kris-toi­minta esit­teli työtään.
− Sosiaalipalvelujen jär­jes­tä­jät tar­vit­se­vat koke­mus­asian­tun­ti­joita muun muassa ker­to­maan, miltä sosi­aa­li­työ ja ‑pal­ve­lut tun­tu­vat asiak­kai­den näkökulmasta.

Aikuissosiaalityön tule­vai­suus näyt­tää niin innos­ta­valta, ettei eläk­keelle jäänti ole Kylänpäällä mielessä.
− Kun heit­täy­tyy innolla mukaan uudis­ta­maan, se antaa virtaa.

Iita Kettunen