Työstressi ja psyyk­kinen oireilu ovat yleisiä sosiaa­li­työssä työn kuormit­ta­vuuden vuoksi. Työter­veys­lai­toksen pitkässä tutki­muk­sessa paneu­duttiin sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden hyvin­vointiin ja työssä jaksa­miseen.

 

Työter­veys­laitos ja Itä-Suomen yliopiston sosiaa­lityön oppiaine aloit­tivat vuonna 2014 Sosiaa­li­työn­te­kijän hyvin­vointi ja jaksa­minen työssä -hankkeen osana Kunta10-tutki­musta. Hankkeessa selvi­tettiin sitä, miten mielen­ter­veyden häiriöistä johtuvat sairaus­pois­saolot ovat kehit­tyneet 2000-luvulla sosiaa­li­työn­te­ki­jöillä Suomessa ja Ruotsissa verrattuna muihin kasvatus- sekä sosiaali- ja tervey­salan ammat­ti­laisiin.

Lisäksi hankkeessa tutkittiin sosiaa­li­työhön liittyvien kuormi­tus­te­ki­jöiden, työn voima­va­rojen ja työnte­kijän ominai­suuksien yhteyttä sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden mielen­ter­veyden häiriöistä johtuviin sairaus­pois­sao­loihin. Tutki­mus­tietoa on hyödyn­netty Kunta10- tutki­mukseen osallis­tuvien kuntien kanssa sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden työssä jaksa­misen tukemi­seksi. Esimer­kiksi syksyllä 2015 hankkeessa järjes­tettiin yhteis­työssä kuntien sosiaa­li­pal­ve­lujen ja Talentian kanssa kolme työpajaa, joissa pohdittiin sosiaa­lityön ajankoh­taisia aiheita ja työn kehit­tä­mistä.

Kunta10-tutki­muk­sessa on havaittu, että sosiaa­li­työn­te­ki­jöillä sairaus­pois­saolot johtuvat mielen­ter­veyden ongel­mista useammin kuin muilla ammat­ti­ryh­millä. Vuosina 2005 – 2011 sosiaa­li­työn­te­ki­jöiden sairaus­pois­sao­loista 42 prosenttia johtui mielen­ter­vey­son­gel­mista kun esimer­kiksi opetta­jilla osuus oli 26 prosenttia. Mielen­ter­vey­son­gel­mista noin 90 prosenttia oli masennus- tai ahdis­tu­nei­suus­häi­riöitä.

Kunta10-tutkimuksessa mukana Vantaa, Espoo, Tampere, Turku, Oulu, Raisio, Nokia, Valkeakoski, Naantali ja Virrat Helsingin kaupunki liittyi tutkimukseen 2014

Aiemmissa tutki­muk­sissa on tunnis­tettu useita erityi­sesti sosiaa­li­työhön liittyviä kuormi­tus­te­ki­jöitä, mutta kuormi­tus­te­ki­jöiden ja työssä jaksa­mista tukevien voima­va­rojen yhteyttä mielen­ter­vey­son­gelmiin ei ole aiemmin tutkittu. Näistä lähtö­koh­dista Kunta10-tutki­mukseen osallis­tu­neille sosiaa­li­työn­te­ki­jöille lähetettiin vuonna 2013 kysely, johon vastasi 601 työnte­kijää (vastaus­pro­sentti 72).

Vuonna 2015 lähetettiin seuran­ta­kysely, johon vastasi 982 työnte­kijää (vastaus­pro­sentti 68). Helsingin kaupunki liittyi Kunta10-tutki­mukseen vuonna 2014, mikä selittää vastaa­ja­määrän kasvua.

Kuormitus edelleen suurta

Yhteis­kunnan talou­del­linen tilanne heijastuu sosiaa­lityön kuormit­ta­vuuteen, sillä sosiaa­li­työssä työsken­nellään usein margi­naa­li­ryhmien parissa. Esimer­kiksi köyhyys on kasvanut Suomessa nopeammin kuin muissa Pohjois­maissa ja sen takia toimeen­tu­lotuen saajien määrä on noussut. Suomessa on myös enemmän pitkä­ai­kais­työt­tömiä kuin muissa Pohjois­maissa.

Tutki­muksen tulosten perus­teella sosiaa­lityön yleisimpiä kuormi­tus­te­ki­jöitä julki­sella sekto­rilla ovat asiak­kaiden monion­gel­maisuus, asiak­kaiden suuri määrä ja jatkuva monimut­kainen ongel­man­rat­kaisu sekä päätök­senteko. Vuoden 2015 kyselyssä lähes kaksi  kolmasosaa sosiaa­li­työn­te­ki­jöistä koki, että nämä asiat kuormit­tavat heitä melko usein tai jatku­vasti.

Lisäksi noin puolet työnte­ki­jöistä koki melko usein tai jatku­vasti kuormi­tusta asiak­kaista kannet­tavan vastuun takia. Sosiaa­li­työhön usein liittyvä trauma­ti­soi­tu­neiden ihmisten kohtaa­minen aiheutti kuormi­tusta yli kolman­nek­selle työnte­ki­jöistä. Pääosin eri kuormi­tus­te­ki­jöitä rapor­toitiin hieman harvemmin tai yhtä usein vuoden 2015 kyselyssä verrattuna vuoteen 2013.

Vuonna 2013 kaikista sosiaa­li­työn­te­ki­jöistä 68 prosenttia koki melko usein tai jatku­vasti asiak­kaiden monion­gel­mai­suuden kuormit­tavana tekijänä. Vuoden 2015 kyselyssä tämä laski noin 64 prosenttiin. Asiakas­määrien kuormit­ta­vuuden osalta lasku oli 68 prosen­tista 61 prosenttiin.

Kehitys­kulut olivat kuitenkin hieman erilaisia eri kunnissa. Pääasiassa kuormitus oli laskenut vain hieman, eräässä kunnassa kuitenkin jopa 12 – 16 prosenttia. Toisaalta joissakin kunnissa kuormitus oli kasvanut. Jatkuva monimut­kainen ongel­man­rat­kaisu ja päätök­senteko kuormit­tivat yhtä usein molem­missa kyselyissä. Myös näiden kuormi­tus­te­ki­jöiden kehitys oli erilaista eri kunnissa.

Vastuu asiak­kaista ja potilaista kuormitti joissakin kunnissa hieman harvemmin vuonna 2015, mutta parissa kunnassa sitä rapor­toitiin useammin kuin vuonna 2013.

Rooli­ris­ti­riidat ja arvos­tuksen vähyys

Rooli­ris­ti­rii­tojen kokeminen yleistyi ensim­mäisen kyselyn jälkeen useim­missa tutki­muk­sessa mukana olleissa kunnissa. Rooli­ris­ti­riidat vaikut­tavat vahvasti siihen, miten työntekijä kokee asiakastyön kuormit­ta­vuuden. Asiakkaan odotukset sosiaa­li­työn­te­kijää kohtaan voivat usein olla risti­rii­dassa työtä ohjaavien linjausten suhteen. Työntekijä joutuu tällöin siirtymään auttajan tukea tarjoa­vasta roolista rajoja ylläpi­tävään rooliin, jossa ei välttä­mättä toimita asiakkaan odotusten mukai­sesti. Tämä kuormittaa työnte­kijää.

Rooli­ris­ti­riidat yleis­tyvät resurs­si­pu­lassa, koska työnte­ki­jällä ei ole mahdol­li­suutta paneutua asiak­kaansa tilan­teeseen riittä­västi tai tarjota riittäviä tukitoimia vähäisten talou­del­listen resurssien vuoksi.

Rooliristiriitoja mitattiin kolmesta eri näkökulmasta: 1) eri henkilöiden samanaikaiset vaatimukset, 2) ristiriitaiset ohjeet ja vaatimukset ja 3) viranomaisten ja asiakkaiden taholta asetetut ristiriitaiset vaatimukset.

Vastaa­jilta kysyttiin, missä määrin nämä työn piirteet vaikeut­tavat heidän työtään. Vuonna 2013 työnte­ki­jöistä 24 prosenttia koki tällaisia risti­riitoja, ja vuoteen 2015 mennessä osuus nousi 29 prosenttiin. Viime vuosina sosiaa­lityö ja erityi­sesti lasten­suojelu ovat joutuneet yhä useammin arvos­telun kohteeksi mediassa. Aiheita ovat olleet kriisi­ta­paukset lasten­suo­je­lussa, asiakas­määrät ja sosiaa­lialan resurs­sipula.

Tutki­muk­sessa kysyttiin, kuinka kuormit­ta­vaksi vastaajat kokivat sosiaa­lityön heikon maineen yhteis­kun­nassa. Työn vähäinen arvostus yhteis­kun­nassa kuormitti noin kahta viidestä tekijöistä vuonna 2013 ja vuoteen 2015 mennessä osuus laski 36 prosenttiin. Monet hakeu­tuvat sosiaa­li­työhön halusta auttaa muita ja siksi alaan kohdistuva kritiikki voi tuntua erityisen raskaalta.

Yliopis­toissa huolen aiheena onkin alan houkut­te­levuus ja työnte­ki­jöiden saatavuus jatkossa. Työn arvos­tuksen puutteeseen voidaan
organi­saa­tioissa vaikuttaa esimer­kiksi varmis­ta­malla työnte­kijän ja esimiehen väliset säännöl­liset tapaa­miset, lisätä avointa kommu­ni­kaa­tiota ja myönteisen palautteen antamista työyh­tei­sössä sekä tarjoa­malla käytännön tukitoimia työssä jaksa­miseen.

Kuormitus yhtey­dessä eettisiin ongelmiin

Aiemmissa tutki­muk­sissa on havaittu, että Suomessa yksit­täisen sosiaa­li­työn­te­kijän asiakas­määrät ovat suurempia kuin muissa ohjois­maissa. Yksi sosiaa­lityön ongelma Pohjois­maissa on, että työnte­kijät vaihtavat usein työpaikkoja ja hakeu­tuvat pois asiakas­työstä, mikä lisää jäljelle jäävien työnte­ki­jöiden työtaakkaa.

Kun vaati­valle asiakas­työlle ei jää tarpeeksi aikaa, kuormit­tavuus lisääntyy ja työn laatu heikkenee. Samalla osa asiak­kaista voi jäädä kokonaan huomiotta. Helsingin Sanomien mukaan esimer­kiksi Vantaalla arviolta 200 lasta on jäänyt vaille työnte­kijää ja yhtä monen lapsen kohdalla lain vaatima asiakas­suun­ni­telma puuttuu tai se on vanhen­tunut.

Tämän myötä työnte­kijät kokevat kuormi­tusta asiak­kaista kannet­ta­vasta vastuusta, heitä koske­vasta päätök­sen­teosta ja tekemät­tö­mistä ratkai­suista. Sosiaa­lityön päätök­sen­tekoon sisältyy muun muassa tavoit­teiden asetta­minen, toimen­pi­teiden toteut­ta­minen, toimen­pi­teiden toteu­tu­misen seuranta ja vaikut­ta­vuuden arviointi.

Asiakkaiden palvelutarpeen huomioon ottaminen kiireessä on haastavaa ja virhealtista, mikä voi aiheuttaa työntekijässä epätietoisuutta siitä, onko asiakas saanut tarpeeksi tukea ja ohjausta.

Sosiaa­li­työssä koetaankin usein epätie­toi­suutta oikeista toimin­ta­ta­voista (A-tyypin eettinen dilemma) ja harvemmin myös tilan­teista, joissa joutuu toimimaan sääntöjen, normien tai omien arvojen vastai­sesti (B-tyypin eettinen dilemma). Sosiaa­lityön päätök­sen­tekoon liittyy paljon tuen ja kontrollin vaihtelua sekä vastuuta ja valtaa, mikä lisää eettisten risti­rii­tojen riskiä. Tässä työnte­kijää voidaan tukea ottamalla käyttöön selkeämmät ja yhtenäiset toimin­ta­mallit sekä antamalla mahdol­lisuus käyttää konsul­taa­tiota. Lisäksi asiakas­työlle tulisi olla riittä­västi aikaa.

Sosiaa­li­työn­te­kijän hyvin­vointi ja jaksa­minen työssä -hankkeessa 27 prosenttia työnte­ki­jöistä raportoi vuonna 2015, ettei saanut työnoh­jausta. Heistä yli puolet koki sitä kuitenkin tarvit­se­vansa. Viime vuosina kunnissa on tosin pyritty varmis­tamaan se, että työnoh­jausta saisivat kaikki asiakas­työtä tekevät sosiaa­li­työn­te­kijät.

 

Hanna Ruonti
tutkija, VTM, Työter­veys­laitos

Otso Rantonen
tutkija, PsM, Työter­veys­laitos

Paula Salo
professori, Turun yliopisto ja Työter­veys­laitos