Lavalla seisoo pitkä­tuk­kainen, pilkul­liseen mekkoon sonnus­tau­tunut silmä­la­si­päinen nainen. Hän puhuu mikro­foniin ja irvailee Kelan byrokra­tialle:  “Liittäkää hakemuk­seenne talon­kir­jaote, kauppa­kuitit kolmelta vuodelta ja kuolleen mummonne dna:ta. Mikäli ette toimita näitä viikon kuluessa, hylkäämme hakemuksenne”.

 

Nainen lavalla on helsin­ki­läinen sosiaa­li­työn­tekijä Tiina Lintunen. Viime kesän Stand up -keikka Työväen musiik­ki­ta­pah­tu­massa Valkea­kos­kella on järjes­tyk­sessään Lintusen neljäs.

− Kolme vuotta sitten kävin Helsingin työväen­opis­tossa stand up -komiikan alkeis­kurssin, mutta silloin en uskal­tanut vielä esiintyä, Lintunen kertoo.

− Hahmotin kurssilla stand up -komiikan idean. Komiikka syntyy ihan taval­li­sista asioista, joita tarkas­telee uudesta ja yllät­tä­västä näkökulmasta.

Heinäkuun viimeisenä perjan­taina Lintunen tekee lavalla teräviä havainto ja lapsuu­destaan Rinne­ko­dissa ja pohtii pilke silmä­kul­massa keski-iän kriisiään.

− Viittaan työhöni yleisesti, mutta asiak­kaitani en pilkkaa. Nauran järjes­tel­mille, ilmiöille ja itselleni, Lintunen kertoo.

Keikoilla Lintunen saattaa esimer­kiksi kertoa olevansa sosiaa­li­työn­tekijä ja kysyä, onko yleisössä joku, jonka lapsi on yksin kotona.

Huumori on voimavara

− Stand up on vasta­painoa työlleni. Se on niin eri maailma. Nautin, kun pääsen maistamaan vähän taitei­li­jae­lämää virka­miestyön sijaan. Se on virkis­tävää, Lintunen sanoo.

Lintunen uskoo työssäänkin huumoriin ja yhdessä nauramiseen.

− Huumori on läsnä työssäni, vaikka asiat ovat vakavia. Varsinkin, jos itse mokaan, se voi olla asiak­kaalle arvokasta, kun sille nauretaan yhdessä. Asiakas näkee, että sossukin on ihminen.

Viime juhan­nuksen alla Lintunen tuli toivot­ta­neeksi asiak­kaalleen hyvää uutta vuotta. Se nauratti asiakasta kovasti, Lintunen muistelee hymyssä suin. Kaikki Lintusen asiakkaat ovat vankeja. Hän toimii Vantaan kaupun­gilla asunn­ot­to­maksi vapau­tuvien vantaa­laisten vankien sosiaalityöntekijänä.

Uskon, että huumori ja yhdessä nauraminen auttavat häntä myös työssä.

− Suurin osa asiak­kaistani on 30 – 50-vuotiaita kanta­suo­ma­laisia miehiä. Tavoit­teena on, että kukaan ei vapaudu vanki­lasta asunnottomana.

Tehtävä ei ole helppo, sillä pääkau­pun­ki­seudun asunto­ti­lanne on kurja. Jos vielä sattuu niin, että asiak­kaalla ei ole luotto­tietoja, on kodin löytä­minen entistä vaikeampaa. Tiina Lintunen sanoo ajautu­neensa sosiaa­lia­lalle sattu­malta. Nuorena hän haaveili toimit­tajan töistä, sillä häntä kiinnosti ihmisten tarinat ja elämät.

− Minulla kävi tuuri, että olen ajautunut alalle, joka on todella työllistävä. Olen saanut tehdä paljon erilaisia, kiinnos­tavia töitä.

Lintunen on työsken­nellyt sosiaa­lia­lalla vuodesta 2001. Lähes koko ajan hän on tehnyt huume­työtä. Ensim­mäinen työpaikka sosio­nomina oli asunn­ot­tomien yökahvila Kalkers.

− Tykkään työsken­nellä margi­naa­lissa olevien ihmisten kanssa. Yritän välillä muuta, mutta aina palaan päihteitä käyttävien ihmisten pariin. Minulle moni muu asiakas­ryhmä olisi vaikeampi. Esimer­kiksi lapsityö on täysin osaami­sa­lueeni ulkopuolella.

Pro gradu -tutkiel­man­sakin Lintunen teki huume­työstä. Hän tutki huumeiden käytön­lo­pet­ta­neiden työpolkuja ja työn merki­tystä kuntoutumiselle.

− Työ on merkit­tä­vässä roolissa huumeiden käyttäjän identi­tee­tistä irtau­tu­mi­selle ja yhteis­kuntaan palau­tu­mi­selle, Lintunen kertoo tutki­muk­sensa tuloksista.

Hän on silti sitä mieltä, että elämän mielekkyys voi löytyä muual­takin kuin työstä.

− Ihmiset pakotetaan erilaisiin työllis­tä­mis­toi­men­pi­teisiin, vaikka heillä ei ole niihin kykyä. Minusta ihmisellä on ihmisarvo pelkästään ihmisyy­tensä kautta.

Vanki­lassa tippuu kärryiltä

Tiina Lintunen saa yhtey­denoton vanki­lasta viimeistään kolmea kuukautta ennen asunn­ot­toman vantaa­laisen vangin vapautumista.

− Asiak­kaita ei voi tulla rajat­to­masti, jolloin työmääräni pysyy kohtuul­lisena verrattuna aikuis­so­si­aa­li­työhön tai lasten­suo­jeluun. Pystyn oikeasti muistamaan jokaisen asiakkaan asiat.

Siitä alkaa asunnon etsiminen. Kohtuu­hin­tainen asunto ratkaisee asunn­ot­to­maksi vapau­tuvan vangin elämässä monta asiaa, koska ilman asuntoa on vaikea hoitaa muutakaan elämäänsä kuntoon, Lintunen sanoo.

− Parasta on, kun voin soittaa asiak­kaalle ja kertoa, että hei, minulla on sinulle asunto. Tai kun joku saapuu tapaa­miseen, kun ei ole viiteen edelliseen tullut, Lintunen kertoo.

Moni Lintusen asiakas kärsii vakavasta päihdeon­gel­masta, jota ei pelkkä asunto ratkaise. Häntä surettaa, että apua on nykyään varsin vaikea saada. Esimer­kiksi pääsyä päihde­hoi­to­jak­soihin on kiris­tetty, eikä psykiatrian polikli­ni­kalle tahdo päästä hoitoon, Lintunen kertoo.

Teen stand up -keikoilla pilaa itsestäni, ilmiöistä ja järjestelmistä, mutta en koskaan pilkkaa asiakkaitani.

− Asiak­kaani eivät ole niitä kaikkein pitkä pinnai­simpia. Jos he eivät saa jotain palvelua heti, niin eivät he enää sitä pyydäkään, Lintunen harmittelee.

Vanki­lassa myös monet arjen taidot ruostuvat. Viime vuosina palvelut ovat siirtyneet entistä enemmän nettiin, eikä sitä saa käyttää sulje­tuissa vankiloissa.

− Pitkän tuomion aikana ihminen voi todella tippua kärryiltä. Olisi todella tärkeää, että vanki­lassa voisi oikeasti myös kuntoutua eikä olla vain säilössä.

Lintunen ei pidä työtään rankkana, mutta vastuu asiak­kaista painaa. Hän pohtii usein, miten radikaa­listi hänen tekemänsä päätökset voivatkaan vaikuttaa jonkun toisen ihmisen elämään.

− Kun järjes­telen ihmisille asuntoja, arvioin heidän tilan­teensa ja päätän, kuka heistä saa asunnon ja kuka ei. Entä jos arvioin pieleen?

Itsensä voitta­jaksi

Valkea­kosken Työväen musiik­ki­ta­pah­tu­massa Tiina Lintusen arvioi yleisöstä osuu nappiin. Hän esiintyy Duunari Stand Upissa rennosti ja jutut uppoavat yleisöön. Keikan päättyessä Lintunen saa isot aplodit.

− Esiin­ty­minen jännitti minua ihan kauheasti, mutta siitä jäi todella hyvä mieli. Yleisöä oli yllät­tävän hyvin paikalla ja he nauroivat jutuilleni, Lintunen sanoo.

Eväitä esiin­ty­mi­seensä hän sai Duunari Stand Upiin kuulu­neelta viikon­lop­pu­kurs­silta. Siellä kouluttaja Risto K. Järvinen kertoi jääneensä heti koukkuun yleisön nauruun.

− Hahmotan nyt, että niin voi käydä, Lintunen sanoo.

Valkea­kosken keikasta seurasi jotain odotta­ma­tonta. Araksi esiin­ty­jäksi itseään luonneh­tinut Lintunen ilmoit­tautui avoimille klubeille ja teki kesälo­mansa aikana kolme muutakin keikkaa.

− Stand up on paljon jännit­tä­vämpää kuin moni muu asia, miten olen elämässäni kokeillut. Se on pelot­tavaa ammat­ti­lai­sil­lekin. Siinä on kysymys jollain lailla itsensä voittamisesta.

Syksyllä Lintunen opiskelee stand upin perus­teita Vantaan aikuis­opis­tossa ja lukee teiniajan päivä­kir­jojaan päivä­kir­jaklu­billa Kulttuu­ri­tehdas Korjaa­molla Helsingissä.

− Se on helpompaa kuin stand up, koska teksti on valmiina. Ihmiset tunnis­tavat toisten teksteistä helposti itsensä, vaikka he ovat eläneet eri vuosikymmenillä.

Lisäksi Lintunen aloitti elokuussa ammatil­liset opetta­jao­pinnot Hämeen ammattikorkeakoulussa.

− Olen innos­tuvaa sorttia, Tiina Lintunen sanoo.

Meeri Ylä-Tuuhonen