Itse elämä on kirjailijan paras raaka-aine. Tätä mieltä on esikoisdekkarinsa julkaissut sosiaalityöntekijä Jaakko Melentjeff.

 

Kun Tampereen kaupungin upouu­della Tipotien sosiaali- ja terveys­a­se­malla aloitti neljä vuotta sitten mielen­terveys- ja päihde­pal­velut ja psykiatrian polikli­nikka, oli nuorten aikuisten kanssa työsken­te­le­vällä työryh­mällä hieman yli 200 asiakasta. Nyt heitä on yli 700.

Sosiaa­li­työn­tekijä Jaakko Melent­jeffin mukaan laitos­hoidon alasajo ja avopal­ve­luihin siirty­minen on johtanut siihen, että julki­silla mielen­terveys- ja päihde­pal­ve­luilla on vaikeuksia kohdata asiak­kaiden tarvetta ja määrää.

− Onneksi palve­lu­ket­jus­samme on kolmannen sektorin toimi­joita, jotka voivat jalkautua myös kotei­hinsa juuttu­neiden ihmisten luokse, Melentjeff sanoo.

Nuorten aikuisten kanssa työsken­te­levän työryhmän asiakkaat ovat psykoo­seista, syömis­häi­riöistä, neurop­sy­kiat­ri­sista sekä mielialan ja tunne-elämän hallintaan liitty­vistä häiriöistä kärsiviä 18−25-vuotiaita nuoria. Asiak­kaaksi pääsee lääkärin lähet­teellä. Lähete käsitellään vielä lähete­tii­missä, jonka jälkeen se siirretään työryh­mälle.

− Olemme kaikesta huoli­matta pystyneet tarjoamaan ajan varsin nopeasti ensim­mäiseen käyntiin: kiireel­li­sissä tapauk­sissa 1−8 vuoro­kauden ja muutoin 30 vuoro­kauden kuluessa.

Hyvin harva heistäon suorit­tanut jonkin tutkinnon ja moni on työtön, sairas­lo­malla tai määrä­ai­kai­sella työky­vyt­tö­myy­se­läk­keellä eli kuntou­tus­tuella.

Joillakin opinnot ovat pikku­hiljaa hiipuneet ja keskey­tyneet sitten kokonaan. Sitten nuori on jämäh­tänyt kotiin, jossa hän elää netissä. Vuoro­kausi­rytmi on sekaisin, arjen­hal­lin­ta­taidot olemat­tomat, eikä nuori pysty huoleh­timaan enää kodis­taankaan. Moni ei osaa liioin hoitaa viran­omai­s­asioitaan, kuten toimeen­tu­lotuen tai työttö­myys­kor­vauksen hakemista.

Jaakko Melentjeff uskoo, että 20 vuoden työhis­toria kuntou­tusym­py­röissä antaa hänelle katu-uskot­ta­vuutta, kun hän yrittää ladata nuorille toivoa parem­masta.

Asiakkaani ovat opintojen ja työelämän ulkopuolelle pudonneita nuoria.

Valmis­tut­tuaan sosiaa­li­työn­te­ki­jäksi vuonna 1993 Tampereen yliopis­tosta Jaakko Melentjeff sai heti työpaikan Harja­vallasta psykiatrian polikli­ni­kalta. Parin vuoden kuluttua hän siirtyi Pirkan­maalle, kun Kanga­salan Reuma­liiton kuntou­tus­lai­tok­sella avautui työpaikka. Reuma­liiton työ vaihtui vuonna 2004 Ikaalisten kylpylän kuntou­tu­mis­kes­kukseen.

Ikaalisten kylpylä oli Melent­jeffin mielestä todel­linen aitio­paikka seurata työky­vyt­tö­myyden etene­mistä ja hoitoa sekä tutustua Kelan kuntou­tus­toimiin. Usein asiak­kaalla oli takanaan 20−30 vuoden työhis­toria, joka onnis­tu­neella kuntou­tuk­sella saatiin jatkumaan vielä toiset parikym­mentä vuotta.

Melentjeff palasi vuonna 2010 kuntou­tuk­sesta takaisin psykiat­riaan.

− Olen nähnyt kuntou­tuk­sessa sen, että työ- ja toimin­ta­ky­vylle on paljon tehtä­vissä, vaikka joskus se voi viedä vähän enemmän aikaa.

Kirjoittajakouluun

Vuonna 2008 Melentjeff aloitti Jyväs­kylän yliopis­tossa jatko-opinnot yhtei­sö­so­si­aa­li­työstä, sillä valmis­tu­mi­sensa jälkeen hän ei ollut osallis­tunut mihinkään koulu­tuksiin ja koki tarvetta vahvistaa sosiaa­li­työn­te­kijän ammatti-identi­teet­tiään.

− Yhä kesken olevat jatko-opinnot ovat minulle tärkeät, sillä löysin itsestäni taas sosiaali­työntekijän.

Ensim­mäisen lapsen synnyttyä 1990-luvun alussa Melentjeff jäi vuodeksi hoito­va­paalle. Hän oli nuorempana kirjoi­tellut runoja ja myöhemmin myös laulujen sanoja muusik­ko­ka­ve­reilleen. Häntä oli kuitenkin aina kiinnos­tanut pitkän tarinan kirjoit­ta­minen ja hoito­va­paalla siihen tarjoutui tilaisuus. Tarinasta muotoutui romaa­ni­kä­si­kir­joitus, jonka Melentjeff lähetti Otavalle. Kustan­ta­jalta tuli kohtelias hylkäys­kirje. Melent­jef­fille se oli niin kova isku, että kymmeneen vuoteen hän ei kirjoit­tanut mitään.

Kirjoit­ta­misen palo oli kuitenkin niin suuri, että 2000-luvun alussa hän alkoi taas kirjoittaa. Hän kirjoitti dekka­ri­kä­si­kir­joi­tuksen, jonka lähetti kokei­lu­mie­lessä kustan­ta­jille.

Kustantajalta tuli kohtelias hylkäyskirje.

Käänne­kohta harras­tukseen tuli, kun hän pääsi Viita-akatemian kolme­vuo­tiseen kirjoit­ta­ja­kouluun.

− Aloin uskoa itseeni ja siihen, että osaan oikeasti kirjoittaa.

Melentjeff päätti, että hän tarjoaa käsikir­joi­tuk­siaan kustan­ta­jille siihen asti, kunnes täyttää 50 vuotta heinä­kuussa 2015. Jos mitään ei hyväksytä, hän suostuu uskomaan, että kirjai­lijan ura ei ole häntä varten.

Läpimurto

Jaakko Melentjeff oli lähet­tänyt dekka­ri­kä­si­kir­joi­tuk­sensa lähes kaikkiin kustan­ta­moihin. Viikkoa ennen 50-vuotis­päi­väänsä hän lähetti sen vielä kahteen viimeiseen. Toinen niistä piti henki­lö­hahmoja hyvinä, mutta pyysi uuden tarinan. Melent­jef­fillä oli jo idea valmis, joten hän kirjoitti uuden käsikir­joi­tuksen samoilla henki­lö­hah­moilla. Siihen kustantaja vastasi, että eiköhän tästä kirja tehdä. Syntyi romaani Hukkuneet.

Jänni­tys­ro­maani valikoitui Melent­jeffin genreksi muun muassa siksi, että se on riittävän kaukana omasta ammatista. Kauno­kir­jal­li­suu­dessa kun oman työn sisältöjä saattaisi tulla helpommin mukaan.

− Mutta rakennan henki­lö­hahmot tietenkin sosiaa­li­työn­te­kijän roolista käsin, jolloin niihin tulee elämän rosoi­suutta.

Henki­lö­hah­mojen raken­ta­mi­sessa auttaa myös se, että on elämänsä aikana tavannut niin paljon eri-ikäisiä ihmisiä. Melentjeff kertoo laske­neensa, että on kuntou­tuk­sessa työsken­nel­lessään tavannut viiden­toista vuoden aikana yksilö­ta­paa­mi­sissa noin 10 000 ja ryhmä­tapaamisissa noin 30 000 ihmistä.

Viikkoa ennen 50-vuotispäivääni kustantaja sanoi, että henkilöhahmoni ovat hyviä.

Nordic noirille tyypil­li­sesti Melent­jeffin päähen­kilöt ovat helposti samas­tut­tavia ”taviksia” omine heikkouk­sineen ja henki­lö­koh­taisine ongel­mineen, joiden elämän kipeisiin tai hämäriinkin kohtiin kirjassa vihjataan, mutta ei kerrota enempää.

Melentjeff paljastaa, että kustan­tajan kanssa on kaavailtu kirjalle jatko-osaa, jossa samat keskeiset päähen­kilöt ratkovat rikoksia. Jatko-osa on ilmes­ty­mässä vuoden kuluessa. Sitä ennen Hukkuneet-dekkari ilmestyy ensi syksynä saksan­kie­lisenä painoksena Sveit­sissä.

− Haaveenani on kirjoittaa näillä samoilla päähen­ki­löillä useamman kirjan sarja, joissa voin raottaa lukijalle heidän elämäänsä pitkällä kaarella.

Jaakko Melent­jeffin mielestä sosiaa­lityö ruokkii kirjai­lijan luovuutta, koska työssä saa kuulla erilaisia ihmis­koh­ta­loita. On kuitenkin oltava todella tarkka, että ei siirrä niistä kirjoihin mitään.

− Siksi tämä esikois­kir­jakin sijoittuu niin kauas toisen­laiseen miljööseen ja tapah­tumiin. Mutta itse elämä on kyllä paras raaka-aine kirjan materi­aa­liksi, Melentjeff tuumii.

Iita Kettunen