Ainutlaatuinen suomalaisaineisto paljastaa, että sosiaalialan ammattilaiset selvisivät Covid-19-pandemian ensikuukausien haasteista joustavuudella, kekseliäisyydellä ja ammattitaidolla.

 

 

Kun Timo Harrikari ja Pirkko-Liisa Rauhala kaksi vuotta sit­ten val­mis­te­li­vat englan­nin­kie­listä kir­jaa sosi­aa­li­työn uusista haas­teista, he miet­ti­vät oli­siko pelot­te­lua pelot­te­lua puhua glo­baa­leista pandemioista.

– Päädyimme nos­ta­maan ne esille, sillä hil­jai­sina sig­naa­leina oli jo nähty SARS, MERS ja zika-virus, joilla on mer­kit­tävä vai­ku­tus myös sosiaalityössä.

Vain vajaa vuosi kir­jan jul­kai­se­mi­sen jäl­keen glo­baali pan­de­mia oli totta, ja siitä tuli myös sosi­aa­li­ty­tön haas­teista suurin.

– Tämä virus ei jää vii­mei­seksi. Uusi virus voi ilmaan­tua koska tahansa, mutta nyt olemme vii­saam­pia, emmekä enää tule niin yllätetyksi.

Maaliskuussa kun pan­de­mia levisi, Timo Harrikari mietti Lapin yli­opis­tossa ryh­mi­neen, mitä tie­teen­te­ki­jän tulisi tilan­teessa tehdä. Vastaus oli itses­tään selvä: tulee kerätä aineis­toja tut­ki­musta var­ten, oli­han käsillä oli val­tava glo­baali laboratorio.

He pyy­si­vät sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den ura­ver­kos­tossa sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä pitä­mään päi­vä­kir­jaa työssä koh­taa­mis­taan asioista.  Käsissä on nyt 33 päi­vä­kir­jaa maa­lis­kuulta tou­ko­kuun loppuun.

– Kolmesataa sivua päi­vä­kir­joja on ainut­laa­tui­nen aineisto, kiit­tää Harrikari. Syksyn aikana jot­kut ovat jat­ka­neet päi­vä­kir­jan pitämistä.

Pandemiat haastavat sosiaalityön tulevaisuudessakin, mutta nyt olemme valmistautuneet.

Keväällä toteu­tet­tiin myös Talentian kanssa kysely sosiaali­alan ammat­ti­lai­sille ja saa­tiin 409 vas­tauk­sen aineisto, josta tuo­tettu mat­riisi odot­taa tut­ki­joita. Ensimmäinen suo­ma­lai­nen ver­tai­sar­vioitu artik­keli jul­kais­taan tänä keväänä British Journal of Social Workissa, mutta muu­toin tut­ki­mus­työ on vasta alussa ja tämä artik­keli siitä maistiaisena.

Samanaikaisesti alet­tiin kerätä ver­tai­le­via aineis­toja myös glo­baa­listi. Teamsiin perus­tet­tiin liki 50 tut­ki­jan foo­rumi, joka kokoon­tui parin kol­men vii­kon välein käy­mään reflek­toi­via ja ideoi­via keskusteluja.

– Kesäloma jäi rei­luun viik­koon, kun kir­joi­timme 17 maata käsit­tä­vän rapor­tin val­miiksi. Heinäkuussa jul­kaistu raportti kään­net­tiin lop­pu­vuo­desta jo japa­niksi, Harrikari tyy­ty­väi­senä kertoo.

Tutkimuksen teko on tus­kal­li­sen hidasta, kun kaikki neljä, Marjo Romakkaniemi, Sanna Ovaskainen, Laura Tiitinen ja Timo Harrikari, opet­ta­vat tut­ki­muk­sen ja mui­den teh­tä­vien ohella. Onneksi ryhmä sai vuo­den vii­mei­senä päi­vänä tie­don val­tion tut­ki­mus­ra­hoi­tuk­sesta sosi­aa­li­työn yli­opis­tol­li­seen tut­ki­muk­seen tar­koi­te­tusta ensim­mäi­sessä jaossa. Tutkimus pää­see nyt jat­ku­maan täysipainoisesti.

Tarkoitus on tut­ki­mus­ra­hoi­tuk­sen tur­vin kerätä lisää mate­ri­aa­lia haas­tat­te­le­malla sosi­aa­li­työn­te­ki­jöitä ja mah­dol­li­sesti myös asiak­kaita. Ammattilaisten some-kes­kus­te­lut ja Helsingin Sanomien artik­ke­lit ja uuti­sointi tule­vat myös ole­maan osa tut­ki­muk­sen kohteena.

Kekseliäisyys ja joustavuus auttoivat järjestämään palveluita

Suomalainen ja kan­sain­vä­li­nen aineisto osoit­ta­vat, että sosi­aa­li­työn ääni ei kuulu pan­de­mian oloissa. Terveydenhuolto ja elin­kei­noe­lämä kuu­lu­vat. Tämä ei tar­koita sitä, etteikö sosi­aa­li­työllä ja sosi­aa­li­pal­ve­luilla olisi tär­keä teh­tävä kriisioloissa.

Paljon on kiis­telty myös siitä, onko sosi­aa­li­työ väis­tyvä pal­velu, jonka ammat­ti­lai­set voi­daan siir­tää mui­hin teh­tä­viin krii­sin koit­taessa. Britanniassa sosi­aa­li­työ kuu­lui val­mius­lain alaan, Suomessa ei. Suomessa kyl­lä­kin todet­tiin, että sosi­aa­li­huol­to­lain mukaan sosi­aa­li­pal­ve­lut on tuo­tet­tava myös pan­de­mian oloissa.

– Minusta on vain hyvä, ettei sosi­aa­li­työ Suomessa kuu­lu­nut val­mius­lain pii­riin. Näin jäi suu­rem­pia vapauk­sia tehdä ja kehit­tää työtä, arvioi Harrikari.

Sosiaalityöntekijöiden päi­vä­kirja-aineis­to­jen ja Talentian jäsen­sel­vi­tyk­sen perus­teella sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den ja sosio­no­mien not­keus ja jous­ta­vuus oli poik­keus­o­loissa suurta.

– Työntekijät osa­si­vat nähdä krii­sin vai­ku­tuk­sia ihmis­ten arkeen ja yhteis­kun­taan, myös pitem­mällä aika­jän­teellä, ja kyke­ni­vät kehit­tä­mään uusia työ­ta­poja asia­kas­työ­hön, Harrikari raot­taa aineistoja.

– Asiakkaiden elä­män­ti­lan­teet avau­tui­vat uudessa valossa. Moni pär­jäsi odo­tet­tua parem­min. Myös uusia yhteis­työ­ku­vioita avattiin.

Pakotettu digi­loikka oli val­tava siitä huo­li­matta, että työ­vä­li­neet ovat pai­koin olleet var­sin puut­teel­li­set. Työntekijät läh­ti­vät myös teke­mään raken­teel­lista työtä verkossa.

Harrikari näkee tässä hyvän kou­lu­tuk­sen tulosta: on vah­vaa amma­til­lista tie­toa ja tai­toa sekä kehit­tä­mi­sen ja vai­kut­ta­mi­sen orientaatio.

– Ristiriita orga­ni­saa­tion val­mis­tau­tu­mi­sen ja työn­te­ki­jöi­den amma­til­li­suu­den ja eet­tis­ten peri­aat­tei­den välillä on tun­nuso­mai­nen ilmiö päi­vä­kirja-aineis­tossa, toteaa Timo Harrikari.

Heikoimpina lenkkeinä valmistautumattomuus ja kriisiviestintä

Pandemia myös osoitti, että van­hat heik­kou­det ovat edel­leen ole­massa. Kriisiviestintä ja tie­don­kulku oli puut­teel­lista, samoin val­mis­tau­tu­mi­nen krii­si­ti­lan­tee­seen. Etätyöolosuhteiden jär­jes­tä­mi­nen oli vai­keaa, lait­teisto puut­teel­lista, kai­killa ei edes tie­to­ko­netta käytössä.

– Jos ter­vey­den­huol­lon hen­ki­löstö ei tar­vitse tie­to­ko­netta, voi sosi­aa­li­työn­te­kijä käyt­tää sitä, kär­jis­tää Harrikari.

Johtaminen osoit­tau­tui myös heikoksi.

– Johdon luot­ta­mus työn­te­ki­jöi­hin on vähissä, jos etä­työssä piti kir­jata muu­ta­man minuu­tin tark­kuu­della teh­dyt teh­tä­vät. Joissakin työ­pai­koissa ei saa­nut tehdä asia­kas­työtä etänä, ainoas­taan kir­joit­taa lausuntoja.

Voisivatko tiedonkulku ja kriisiviestintä olla joskus vahvuus, eikä aina heikkous?

Mutta pai­koin myös työn­te­ki­jöi­den val­miu­det etä­työs­ken­te­lyyn oli­vat hei­kot. Jossain mää­rin ammat­tie­tiikka hor­jui siten, että työn­te­ki­jöi­den huoli kiin­nit­tyi enem­män omaan tur­val­li­suu­teen kuin asiak­kai­den tilan­tei­siin. Puutteet suo­jau­tu­mis­va­rus­teissa lisä­si­vät tätä ilmiötä.

Aineistosta pal­jas­tui myös, että jäl­leen ker­ran sosi­aa­li­työ jou­tui toi­mi­maan mui­den pal­ve­lui­den perä­lau­tana. Mitä muut eivät pys­ty­neet hoi­ta­maan, kaa­tui sosi­aa­li­huol­lon hoi­det­ta­vaksi. Uudet teh­tä­vät tuli­vat rasit­ta­maan ennes­tään kuor­mit­tu­neita työn­te­ki­jöitä. Työyhteisöjen sisällä syn­tyi ris­ti­rii­toja ja lei­riy­ty­mistä, jota puut­teel­li­nen vies­tintä ja seka­vat ohjeet syvensivät.

Tärkeitä kysymyksiä vastattavaksi

Covid-19 pan­de­mia jat­kuu vielä tovin, vaikka roko­tuk­set ovat­kin jo hyvässä vauh­dissa. Tutkimusaineistoston poh­jalta nousee esille muu­ta­mia kysy­myk­siä, joi­hin kan­nat­taa etsiä yhdessä rat­kai­suja jat­koa ajatellen.

Ensinnäkin, miten pide­tään yllä sosi­aa­li­työn­te­ki­jöi­den vah­vuuk­sia: amma­til­li­sia tie­toja ja tai­toja, resi­liens­siä, asia­kas­läh­töistä ammat­tie­tiik­kaa ja kovaa työmoraalia?

Toiseksi, miten teh­dään sosi­aa­li­työn onnis­tu­mi­set näky­viksi? Pandemian aikana on kehi­tetty uusia hal­lin­nol­li­sia koro­na­käy­tän­töjä, inno­voitu asia­kas­työ­hön uusia toi­min­ta­ta­poja, luotu uusia yhteis­työ­suh­teita ja nähty asia­kas­ti­lan­teita uudessa valossa. Nämä koke­muk­set pitäisi saada ammat­ti­lais­tan, päät­tä­jien ja kan­sa­lais­ten tie­toon ja edis­tä­mään sosi­aa­li­työn toimintamahdolliosuuksia.

Kolmanneksi, miten lisä­tään orga­ni­saa­tioi­den ja joh­don etä- ja hybri­di­työ­myön­tei­syyttä ja huo­leh­di­taan tie­to­tek­ni­sestä väli­neis­töstä, osaa­mi­sesta ja tietoturvasta?

Ja lopuksi, miten väl­te­tään sosi­aa­li­työn yhtei­sö­jen ris­ti­rii­dat, kol­le­gi­aa­li­sen tuen puute ja asiak­kaan tap­pioksi koi­tu­vien eet­tis­ten pak­ko­ra­ko­jen synty?

Kristiina Koskiluoma