Sosiaalityöntekijä, valt.lis. Helmi Mäki syntyi tamperelaisen 6‑lapsisen kauppiasperheen nuorimmaksi 6. lokakuuta 1922. Perheessä harrastettiin lukemista. Mäen mukaan se pohjusti osaltaan hänen yhteiskunnallissosiaalista elämänorientaatiotaan. Mäki kuoli Helsingissä 29. toukokuuta 2020. 

 

 

Helmi Mäki vart­tui kan­sa­lais­so­dan jäl­kei­sessä ilma­pii­rissä Tampereella, jossa jyr­kät rin­ta­ma­lin­jat teki­vät häneen vai­ku­tuk­sen: hän omis­tau­tui eriar­voi­suu­den lie­vit­tä­mi­seen, sosi­aa­li­sen tasa-arvon ja oikeu­den­mu­kai­suu­den edistämiseen.

Lukiolaisena Mäki hakeu­tui sota-ajan avus­tus­toi­min­taan, jossa hän pääsi myös­kin ensim­mäi­selle ulko­maan­mat­kal­leen Ruotsiin eva­kuoi­tu­jen sota­las­ten saat­ta­jana juuri sil­loin kun höy­ry­laiva Arcturus juut­tui jäi­hin Pohjanlahdella tammikuussa1942. Kokemukset veti­vät Mäen kehit­ty­vän sosi­aa­lia­lan pyörteisiin.

Talvisota muutti sosi­aa­lis­ten jako­jen sävyt­tä­mää ilma­pii­riä sosi­aa­li­seksi. Mäki aloitti opin­not sosi­aa­li­huol­ta­ja­tut­kin­nolla ja jat­koi sosi­aa­li­hoi­ta­jaksi sekä ter­vey­den­huol­lon sosi­aa­li­työn­te­ki­jäksi teh­den MA tut­kin­non Simmons Collegessa Rockefeller sti­pen­din tur­vin. Tutkimusopinnot jat­kui­vat Helsingin yliopistossa.

Mäestä tuli pidetty luen­noit­sija. Hänen eks­per­tii­sinsä oli moni­puo­lista ja syväl­listä. Se raken­tui koke­muk­sesta ter­vey­den­huol­lon ja päih­de­huol­lon teh­tä­vissä (1948–63), yli­opis­ton leh­to­rina ja assis­tent­tina (1963–70) sekä sosi­aa­li­hal­li­tuk­sessa (1970–85) päih­de­pal­ve­lu­jen kehit­tä­jänä. Lisäksi Mäellä oli kan­sain­vä­li­siä teh­tä­viä WHO:ssa sekä muissa järjestöissä.

Mäen rooli suo­ma­lai­sen sosi­aa­li­työn tut­ki­muk­sen pio­nee­rina on kiis­ta­ton siksi että hän aloitti ammat­tinsa tut­ki­muk­sen sekä oli Sosiaalityön pää­toi­mit­taja 1958–68. Lehti välitti tut­ki­mus­tie­toa, käti­löi suo­men­kie­li­siä käsit­teitä ja tuki ammatti-iden­ti­tee­tin muo­tou­tu­mista. Mäen ajat­te­lussa sosi­aa­li­työ perus­tui tut­kit­tuun tie­toon. Kun sitä ei meillä ollut, hän otti tut­ki­muk­sen tehtäväkseen.

Lisensiaattitutkimus sel­vitti mitä 1960-luvun eri orga­ni­saa­tioissa toi­mi­vat sosi­aa­li­työn­te­ki­jät teki­vät ja ketä hei­dän asiak­kaansa oli­vat. Sosiaalitieteissä tut­ki­mus­a­se­tel­mansa oli aikaansa edellä ja aineis­tot moni­puo­li­set. Tutkija oli aino­kai­nen, joka sai kamp­pailla sosi­aa­li­työ-käsit­teestä. Opinnäyte hyväk­syt­tiin, mutta kir­jana se jul­kais­tiin vasta 2006 sosi­aa­li­työn tut­ki­muk­sen seu­ran toi­mesta (Mäki, toim. Satka 2006).

Mäen työ­uraa ja pit­kää elä­mää lävisti halu oppia uutta, sille raken­tu­nut stra­te­gi­sesti erit­te­levä katse sekä tut­kiva kir­joit­ta­mi­nen, joka jat­kui läpi elä­keiän. Omista teks­teis­tään hän totesi, että paras niistä on Yhteiskuntapolitiikassa 2014 jul­kaistu artik­keli ”Kaunokirjallisuus sosi­aa­li­tie­don lähteenä”.

Mirja Satka, sosi­aa­li­työn pro­fes­sori emerita

Aulikki Kananoja, yli­so­si­aa­li­neu­vos

Lähde
Satka, Mirja (toim.) Helmi Mäki: Hyvä kysy­mys. Sosiaalityöntekijän asia­kas­koh­tai­sen työn sisäl­töä etsi­mässä 1960-luvulla. PS-kus­tan­nus, Jyväskylä 2006.